Sukkahousuavautuminen

Hehee, voiko kotiäidinpää juttuaihetta enää olla…? Ei voi mitään – just nyt mun tekee mieli avautua sukkahousuista :D

Mikä hemmetti näiden laadussa voi oikein olla?

Alkuunhan siis jonkin aikaa ihmettelin, että miten mä en vaan onnistu löytämään kirppiksiltä koskaan hyväkuntoisia lasten sukkiksia, vaan ne pitää ostaa uutena. Sitten tajusin: ei ole olemassa hyväkuntoisia lasten sukkiksia. Muuten kuin uutena. Parissa pesussa niille käy huonosti ja ne alkavat näyttää kahdeksan lapsen hinkkaamilta ja tuhanteen kertaan pestyiltä.

Ekojen HM-kulahdussukkisten jälkeen vielä kuviteltiin, että hmm ehkä sukkahousut vaan ovat niitä, joissa kannattaa suosiolla valita laadukkaampia merkkejä. Mutta ei hemmetti. Ihan sama juttu (melkein) merkillä kuin merkillä.

Katsokaas näitä – kaikki alla olevat uutena ostettuja ja 40 asteen hienopesussa pestyjä x kertaa:

1. Henkkamaukan kahdet sukkahousut:

Pesujen ja käytön jäljiltä:
Peput pysyneet suht hyvinä, mutta valtavasti nyppyjä kaikkialla.

2. Espanjasta tuliaisiksi saadut, merkittömät sukkahousut:

Pesujen ja käytön jäljiltä:
Vain jonkin verran nukkaa, mutta takapuoli ihan totaalisen hiuki.
(näitä on vieläpä käytetty aika vähän)

3. Tutan sukkikset:

Pesujen ja käytön jäljiltä:
Nyppyjä jonkin verran (ei ihan kamalasti), mutta takapuoli ihan täysin-täysin-täysin hiuki. Samanlaiset vihreät sukkahousut näyttävät ihan samoilta.

4. Finnwearin iiiiihanat Nalle Puh -sukkikset:

Pesujen ja käytön jäljiltä:
Valtavasti nukkaa, mutta takapuoli hyväkuntoinen. Näiden nukkaantuminen oli ehkä se isoin pettymys – nukka valtasi sukkahousut jo tyyliin toka pesulla. Oltiin tosi ihastuneita näihin ja ehkä just siksi tuo nukkaantuminen harmittaa ihan erityisen paljon.

…mutta yksi yllättäjäkin on ollut:
5. Cubuksen raitasukkikset:
(saatiin nämä viime joulukuussa blogiyhteistyön yhteydessä)

Pesujen ja käytön jäljiltä:
Tuollaista pehmyttä haituvaa sukkahousujen pintaan on ilmestynyt, mutta ei yhtään nukkaa. Ja tuo haituvakin on tuolllaista pehmyttä eikä sellaista iholle ikäväntuntuista kovaa korppua niin kuin noissa muissa. Takapuolessa vähän enemmän nukkaa kuin säärissä, mutta ei takapuoli ei tippaakaan hiuki.

*******
No ensinnäkin:
AAAAAARGH mä vihaan noita nyppyjä!

Toiseksikin:
tehdäänkö me jotain totaalisen väärin noiden pesussa? Ei kai noita pesupussissa pestäväksi ole tarkoitettu tai jotain…?

Kolmanneksi:
onko meillä vaan jotenkin ollut ihan älyttömän huono tuuri näiden laadussa, vai onko teillä samoja kokemuksia?

Ja neljänneksi:
onko teillä tullut vastaan joitain muita sukkahousuja, jotka EIVÄT nukkaannu…?
(ja jotka eivät ole jotain hemmetin minirodinihintatasoa)

You Might Also Like

  • CougarWoman
    24.6.2014 at 16:36

    Hiuki? :D 

    • Kristaliina
      24.6.2014 at 16:38

      Eiks se oo sana? :D Pitäis olla! :D

      Silleen… apua, eihän sille ole edes synonyymia. Silleen puhki. Mutta puhki on kokonaan puhki, hiuki on vaan… hiuki :D :D :D

      • Kristaliina
        24.6.2014 at 16:41

        Ha haahttp://urbaanisanakirja.com/word/hiuki/

        • CougarWoman
          24.6.2014 at 16:44

          Aina näköjään oppii jotain uutta ;) Tajusin kyllä kontekstista, mitä se tarkoitti – mutta en oikeesti ollut koskaan kuullut ko. sanaa! 

          • Mindeka
            24.6.2014 at 16:58

            Mä olin tulossa kysymään aivan samaa sanaa: HIUKI?? Siis puhki? Vai mitä?

            :D

            Ja ei, ei ole olemassa yhtään sukkista, josta ei tulisi tuon näköistä. Jokunen aika sitten pohdittiin siellä kierrätysryhmässäkin samaa asiaa, kun joku huhuili sukkiksia, eikä kellään ollut antaa niitä eteenpäin

            -Koska ne lentää roskikseen, kun on koon puolesta aika ostaa uudet!

          • Pingale
            24.6.2014 at 19:27

            Oululaisen ystävän sukat olivat aina hiutit. Kantapää kuulsi läpi, kun sukat olivat hiutit. (Myös hänen fillarin kumi oli monesti tussu.)

          • Elmi
            24.6.2014 at 20:27

            Aah, oon kans naureskellu noille oululaiskavereitten tussuille kumeille. Meilläpäin tussu kyllä meinaa iiiihan muuta :DD

          • Minea79 (Ei varmistettu)
            24.6.2014 at 21:25

            Rovaniemelläkin on sukat hiuti ja pyöränkumit tussut, välillä ajetaan puuhun pahki ja virutellaan hiekkaisia kurahousuja :)

          • Vierailija (Ei varmistettu)
            25.6.2014 at 19:00

            Kaakkoisrannikolla tussulla tarkoitettiin rättiä, pyyhettä tms.
            Muistan kun äitini vanha täti puhui mäyräkoiransa nukkuma-alustasta tussuna: Missäs Roosan tussu. Onpas Roosan tussu likainen jne.
            Ja me lapset naurettiin.

        • Silkkitassu
          25.6.2014 at 12:27

          Piti googlata lukiessa ja tuo löyty. :D voi apua mitä sanoja on keksitty! ei olisi tullut mieleenkään. Kulahtanut ois mun sana ehkä ollut tuolle. Mulla on sukat aina hiuki monesta kohtaa… sit ei kuitenkaan tule heitettyä niitä pois, kun voi niitä kuitenkin käyttää kun eivät ole puhki.. Mut tuotakin on sit eriasteista, sellanen jossa näkyy ihan ihoa, mutta on se kankaan ”verkko” osuus kuitenkin siinä ihon päällä ja sit sellanen missä ihoa vaan kuultaa läpi, mutta kangasta vielä siinä silti on. Tätäkö se musta nukku varpaiden välissä on? Hiukin kohdasta tullutta nukkaa.

      • jätskikiskan typy
        24.6.2014 at 18:53

        Onkko hiuki sama kuin hiutunut? Meillä ainakin lakanat hiutuu kovassa käytössä henkäyksenohuiksi ja iiiihanan pehmoisiksi. Harmi vaan kun ne sitten menevät rikki, kun kylykeänsä kääntää vähän rehvakkaammin.

  • Mary-Jane
    24.6.2014 at 16:42

    Siis joo, en käsitä mistä löytää hyvälaatusia sukkiksia. :D Oli sitten lasten tai aikuisten kyseessä. Ja sit on viel sellasii sukkiksii, jotka menee tyyliin heti jalkaan vetäessä rikki. Wtf. Vaikka kuin varovaisesti suorittais sen operaation. :D

    • Kristaliina
      24.6.2014 at 16:46

      JA ne on vielä ihan hemmetin kalliitakin, ainakin aikuisten sukkahousut! Yli 10 euroa ja eka kerralla puhki, GRAAAH!

      (tsihihi mulla on nyt joku sukkahousuangsti päällä)

    • CougarWoman
      24.6.2014 at 16:46

      Anopin niksi tähän: osta aina muutamaa kokoa isommat sukkikset. Toimii. Mulla on ihan parin euron halpissukkiksia, joita käytän (ja pesupussissa pesen) useamman viikon, kunnes menevät (yleensä reisistä)…tadaa…hiuki! :D 

      • Mary-Jane
        24.6.2014 at 17:27

        Täytyy seuraavaks muistaa tämä! :D

      • jätskikiskan typy
        24.6.2014 at 18:57

        Komppaan Cougaria, meitsi nappaa yleensä jotkut koon 48-52 sukkispökät, kun normaalisti vaatteet on siellä 38-42 osastolla (joo, oon vähän hassun mallinen). Helpompi kinnata jalkaan, eivät mee niin helposti rikki, kun kangasta riittää paremmin, eikä ne ole överipinkeinä tekemässä makkaroita vääriin kohtiin. (Voiko makkarat olla oikeissa kohdissa?) Jämäkoot saattaa myös saada mukavilla alennuksilla ;)

        • lallati
          12.7.2014 at 20:04

          Mut siis eikö teitä sitten ärsytä kun ne sukat lepattaa nilkoista? :D Itsekin kyllä yleensä ostan kokoa isommat sukkahousut ettei purista, mut en sentään noin reilulla mee, koska joskus oli liian isot ja ne oli ärsyttävät kans!

          • jätskikiskan typy
            15.7.2014 at 18:58

            Mulla on kai niin pitkät koivet, että se leveys ikäänkuin muuttuu pituudeksi. Normikokoiset jää lyhyiksi ja kinnaa niin varpaista ku haaroistakin.

  • T-100
    24.6.2014 at 16:45

    Muistelen jotain tällaista sukkahousuturhautumista oman lapsen kohdalla noin kolmen vuoden takaa. Silloin parhaat sukkahousut sai *tättärää-tätä-et-ois-muuten-arvannu* Lidlistä! Ne tosin oli semmosia melko tukusia, siis ihmeen paksuja, ihan kuin ois froteeta ollut se sisäpuoli.

    Lapsukaisen sukkahousukausi kesti verrattain lyhyen aikaa, johtuen ihan omasta henkilökohtaisesta lapsuuden sukkahousutraumasta, kun kaikki sukkikset olivat beigeä tai ruskeaa ja niin pahuksen rumia. Skippasin sukkikset ja siirryin kaikenlaisiin pöksyvaihtoehtoihin, en kerta kaikkiaan kestänyt katsoa lapsiraukkaa haarakiilat polvissa. ;)

  • Oxas (Ei varmistettu)
    24.6.2014 at 16:45

    Ikuisuusongelma ihan omienkin sukkisten kanssa ! Jotkut bambumateriaaliset (en muista oliko sekote vai mikä) on kestänyt vähän paremmin! Tästä ärsytyksestä päästään myös siihen miten ne ohuen ohuet sukkikset menee _aina_ rikki ensimmäisellä käyttökerralla. Olispa tää maailma niin fiksu kun rikkoutumattomat sukkikset on kerta keksitty, niin laitettais myyntiin, eikä aina vaan ajateltais bisnestä ja rahaa… toivo elää :) Jossain oli joskus hassu ohje nypyille että voisi ”sheivata” pois ihan jollain perus sheiverillä, en kyllä ole koskaan itse kokeillut :D Joku vois kertoa miten toimii jos on testannu?

    • hupu (Ei varmistettu)
      24.6.2014 at 18:22

      Hei; vinkki vinkkinen: ne aikuisten ohuet sukkikset kantsii kastella (ja tietty kuivata jos ei haluu laittaa märkiä sukkiksia päälle :D ) ennen ekaa käyttökertaa, sit ne ei niin helposti rasahda rikki!
      Jotenkin kai ne kuidut saattaa kuivua paketissa pitkään maatessaan ja sitten rikkoutua helpommin.

  • Vierailija (Ei varmistettu)
    24.6.2014 at 16:46

    Sama ongelma! Olen aatellut siirtyä meidän 2,5v tytön kanssa suosiolla trikoisiin legginsseihin….

  • Ella F.
    24.6.2014 at 16:51

    Juuri kun itse pääsin kehumasta alennusmyyntisukkiksilla :D Eli kyllä ne kuluu ja niitä pitää olla ostamassa uusia aina silloin tällöin.

    Mutta meidän mitkään sukkikset ei ole päässyt noin kamalaan kuntoon kuin nuo teidän henkkamaukat ja Finnwearit. Ja tylleröinenhän ei ole suostunut vuoteen muita vaatteita kuin mekkoja sisällä pitämään, että sukkiksia menee… 

    Mutta eihän ne kestä ei. Kerran kun muksahtaa niin on polvi puhki jne. Mutta tuon pesunukan vähyyttä oon ihmetellyt meillä ja tämähän nyt on näitä että miten kukin tahtoo pyykkinsä pestä ja mistä ekologisesta näkökulmasta katsoa, mutta mä siis pesen puuvillapyykin lähes poikkeuksetta 60 asteessa. Mä katson ekologisimmaksi sen, että saan vaatteet kertaheitolla puhtaaksi eikä ihmiseriteet (hiki&rasva, yöök joo mä tiedän, mutta kun näitä ihosta irtoaa) tuki kuituja mikä taasen lisää vaatteen käyttöikää. Usein myös puuvillatrikooseen värit kiinnittyvät vasta 60 asteen ensipesussa. 

    Että jos tuolla pyykinpesulla nyt sitten on jotain vaikutusta niin… Mutta nyt en millään osaa mennä varmaksi sanomaan (ja nyt tekee heti mieli mennä tekemään pesutestejä yliopistolle). 

    Täysin nukkaamattomina sukkiksina meillä ovat säilyneet Accessorizelta ostetut, siellä on vielä ihan valtavan suloisiakin.

  • Vierailija (Ei varmistettu)
    24.6.2014 at 16:55

    Joo, aina sama juttu meillä kans. Yhdet ainoat, vieläpä käytettynä saadut eivät ole kokeneet samaa kohtaloa ja ovat merkkiä Vendi. Se materiaali on kyllä sellaista hiukkasen ohkaisempaa. Ihan siis puuvillasukkikset kyllä, mutta jotenkin vähän erilaista matskua. Täytyypä itseasiassa tarkastaa asia.

  • Miitu (Ei varmistettu)
    24.6.2014 at 16:59

    Tuuripeliä… Nypylle näkyy kaikki menevän, joten oon laskenu vaatimustason siihen, että takapuoli ei parin ekan pesun jälkeen näyttäisi jo Uuno Turhapurolta.

  • Hilla* (Ei varmistettu)
    24.6.2014 at 17:02

    Menee ne kaikki, että nou hätä et oo ainut. Just nyppyisiks tai HIUTUVAT ;) takapuolesta (murre-eroja). Mutta henkkamaukan sukkiksia just tuskittelin tuon nyppyyntymisen takia ja mietin et onkohan kuin ikävät naperon jalkaan jo ja tadaa, koinkin ahaa elämyksen! Ne ei olekaan siltä nurjaltapuolelta juuri yhtään nyppyyntyneet!?! Eli ihoa vasten eivät varmaankaan vielä ikävät. Ulkonäöllisesti tosin kurjat kun näyttävät niin kuluneilta :( Sitten vinkkinä, että Lindexin jotkut mallit on meillä kestäneet paremmin, olivat kyllä vähän paksummat kuin nuo H&M:n mutta eivät ole nyppyyntyneet.

  • LauraEm.
    24.6.2014 at 17:02

    Meillä on ollut yhet sukkikset, jotka oli vasta poispakatessa jonkun verran nukkaantuneet. Oli alusta loppuun pehmeet ja kiitettävän siistit :) mulla on kutina että merkki ois Sidoste… jos ne ei tee lasten sukkiksia niin sit se oli joku muu merkki :D

    • LauraEm.
      24.6.2014 at 17:04

      Haa, tekee! Tosin niissä meidän ei ollu nappivyötäröö, mut kai noilla on tavallisiakin… tai sit kehun tässä ihan väärää merkkiä :P ei kyl mä luulen että ne oli noita.

  • Kahvittelija
    24.6.2014 at 17:04

    Samaa olen ihmetellyt! Meidän tyttö käyttää kyllä tosi vähän sukkahousuja (meillä viiletetään yleensä sisällä joko ilman housuja tai sitten legginsit jalassa paljain varpain), osittain just sen takia, että ne ovat niin ärsyttävän nukkaisia, nyppyisiä ja kuluneita. Ollaan saatu pari isoa säkillistä sukkiksia mun siskolta, mutta lähes kaikki niistä ovat jääneet meillä käyttämättä, koska ovat siskontytön vähäisen käytön jälkeen jo surkeassa kunnossa.

  • tirppanen (Ei varmistettu)
    24.6.2014 at 17:06

    Sama homma sukkahousuissa! Meidän pelastus on nukkakone, aah <3 Enää ei tarvii edes jokaisen pesun jälkeen käyttää ja jopa hm:n sukkikset pysyy hyvänä! Tai no kyllähän niihin sitä vaippavenymää tulee, mutta mekko päälle niin hyvä on ;)

  • Cpop
    24.6.2014 at 17:15

    Minuu raivostuttanu kans tuo nyppyisyys, etenkin kun meille tulee n. 70-80% kaikista vaatteista käytettynä (sukkikset included), mut sit mie valaistuin ja ostin meille nyppyleikkurin!! Ei maksanu kun jotain reilu 2€ ja vaikka vähän onkin turhauttavaa sillä ruveta surruuttaa, ni ite oon huomannu et se on tosi rentouttavaa ja addiktoivaa puuhaa :DDD Etin koko ajan kaikkia vaatteita mistä saisi nyppyjä leikata pois, hahah!

  • Morgaise (Ei varmistettu)
    24.6.2014 at 17:19

    Mitä aikuisten sukkiksiin tullee, niin vilaskaapas
    http://www.ullaneule.net/0214/ohjeet_extralongtribute.html
    Typykän sukkisten kanssa tehtiin niin, että tokmannilta ostettiin tarjoussukkiksia, ja aina kun koko vaihtui, heitettiin vanhat hepaan. Pimu kasvo ekan vuotensa aikana 30cm, viimeksi oli tullut vuodessa 8cm. (6-7v). Joten ei ne kauhean pitkään kerkiä kulumaan…

  • Mammara
    24.6.2014 at 17:22

    Holahola! Meillä on Lindexin sukkikset (mikä selvisi mulle vasta äskön, kun kurkkasin lappua – oon luullut et ne on P.O.P:it ulkonäön perusteella), jotka on yllättävän nypyttömät, vaikka ovat jo toisella lapsella käytössä. Nää on ainakin 3,5 vuotta vanhat, koska eka omistaja täyttää seuraavaksi viisi. Ollaan pesty ihan huoletta ja silti näinkin hyvässä kunnossa! Pakko oli laittaa ihan kuva!

     

    • Kristaliina
      24.6.2014 at 17:23

      No todella! Ihan kuin uudet!

    • Vierailija (Ei varmistettu)
      24.6.2014 at 21:49

      Lindexiä meinasin itsekin kehua, meillä siis sama kokemus. Tosin ei ihan hirveän tiuhassa käytössä ole olleet, mutta useampaan kertaan pesty kuitenkin

  • Nannannaa
    24.6.2014 at 17:22

    Argh, on kyllä tosi ärsyttävää, muistan! Onneksi poikalapsella noita käytettiin vaan joskus vauvavuotena, tai ehkä vähän yli, mutta enivei. Joku kehui ylempänä Lidlin sukkiksia, meillä ne meni ihan supernopeesti huonoiksi. Jotenkin muistelen, että NameItin sukkikset pysyi meillä parhaimpina, joskus vielä hamstrasin niitä mega-alesta tosi halvalla vaikka kuinka monet fiiliksellä, että ihan sama vaikka menisivät heti rikki (maksoivat siis tyyliin euron kipale). Sitten ne yllärinä vaan kesti ja kesti ja meni vielä ihan hyvinä eteenpäinkin. Nyppyyntymistä oli vähän, mutta ei pahasti. Samoin kesti jotkut bambusekoitehässäkästä valmistetut, joita äiti meille toi. Ei voi muistaa merkkiä. :D Niissä oli tosi kivat kuositkin, kun sitten taas toi NameItin oli tylsiä yksivärisiä…

  • eibeigeä
    24.6.2014 at 17:23

    Tunnen sanan hiuki! Ehkä son jotaki murretta sitten.

    Vieläkin menee kylmät väreet kun muistelen päiväkotiaamuja kun äiti laittoi mulle sukkahousuja jalkaan ja aina kun se otti niistä kiinni vetaistakseen niitä ylöspäin niin nipisti samalla (Väittää että vahingossa. En usko.) Ehkä siksi olen vieläkin sukkahousuvastainen enkä suostu sellaisia pukemaan jos ei ole ihan pakko. Epämukavin vaatekappale ikinä.

     

  • Marika (Ei varmistettu)
    24.6.2014 at 17:26

    ARGGHH ymmärrän raivosi, mulla nousee samanmoinen raivo aika ajoin (juhlien lähestyessä ja kerran pestyt ihan-nyppääntyneet lasten sukkikset kourassa) eikä tuo raivo ota laantuakseen kovin helposti. Tsemppiä siihen! Oon katsonut pariinkin otteeseen Hehkulamppuhuijaus -dokumentin, joka kertoo sukkiksista ja muustakin kertakäyttöisestä tavarasta, jotka on nimenomaan tehty kertakäyttöisiksi. Uskomattoman raivostuttavaa, että joku on joskus keksinyt pärköämättömät sukkahousut, mutta joku on estänyt näiden valmistuksen. Tsemppiä raivoon, sukkikset on ylisöpöjä, kunpa ne vielä kestäis.. Dokumentin löydät täältä:

    , luulen että sua kiinnostaa muutkin kertakäyttöisiksi tehdyt tuotteet kuin sukkikset :)

    • Ama (Ei varmistettu)
      24.6.2014 at 18:25

      Hehkulamppuhuijaus tuli mullekin heti sukkiskeskustelusta mieleen. Liian hyvä laatu oli huono homma bisnekselle, joten ei muuta kun reijät kaupanpäällisiksi. Ja tässä sitä kärvistellään. Voisi kuvitella, että jokunen tämänkin keskustelun osallistujista saattaisi olla valmis maksamaan reilustikin enemmän sukkiksista, jos niiden käyttöikä olisi keskimääräistä 1,5 -kertaa pidempi. Jos ensimmäisen käyttökerran saa sukkiksen pidettyä ehjinä, niin ihan viimeistään toisella kertaa räsähtää jo pukiessa. Voisi myös kuvitella, että jotakuta valmistajaa kiinnostaisi myös asiakastyytyväisyys..

  • Raissi
    24.6.2014 at 17:27

    Minä kans oon ihan sairaan kypsä nyppyhousuihin. Toisaalta ajattelin, että koska kaikilla muillakin on nyppysukkiksia, niin menköön. 

    Mutta olenpas kuitenkin löytänyt muutamat ihan älyttömän hyvälaatuiset, nimittäin Villervalla ja Stockmannin Bogi, vai mikä se merkki onkaan… Parhaat ovat olleet ehdottomasti Villervallan sukkikset, pysyy kuosissa, ei kulahda, nyppyyntyy ihan tosi, tosi vähän ja hitaasti. Maksaa kyllä, mutta haukkuu hintansa. 

    Ai niin, ja flamingossa on se sukkahaousukauppa. Sieltä ostin Saanalle sellaiset sienisukkikset ja yhdet pallosukkikset, jossa on liukuestepohja. Ei nypyn nyppyä.

    • maaritanneli
      24.6.2014 at 19:09

      Meillä on kans noi sienisukkikset ja on pysyneet hyvänä. Ja niiiiiin ihanat!

    • Vierailija (Ei varmistettu)
      24.6.2014 at 21:22

      Samaa mieltä, meillä Bogit (Stockmann) ja Villervallat pysyneet parhaimpina, eivät ole nukkaantuneet oikeastaan ollenkaan. Yhdet POPin löytyy myös, pysyneet tosi hyvinä, mutta ei tullut käytettyäkään paljoa ja ehkä kerran pesty. Voisin kuvitella, että teidän väreihin just Villervallat sopisi tosi hyvin. Meillä on yhdet aivan ihanat raidalliset, joita ostin alesta viime vuonna jo valmiiksi kahta kokoa. Alesta kannattaa ostaa, muuten tosi kalliit.

    • Elkku
      27.6.2014 at 09:04

      Bogit ja Villervallat saavat myös minun ääneni. Bogit ovat hinta-laatusuhteeltaan parhaita. Siis ihan normiaikaan Stockalta ostetut pääasiassa yksiväriset Bogit (n. 5,9e/kpl). Hulluilla päivillä on vähän ohuempaa laatua ollut ainakin joku kerta, mutta nekin ovat kohtuu nyppyyntymättöminä pysyneet. Villevalloissa on kivoja raitoja. Eteenpäin olen saanut laitettua myös osan Po.Peista, mutta niissä on aivan valtavat laatu ja koko vaihtelut eri kuoseissa. Sidosteet taas eivät mielestäni pysy muodossaan ja valuvat turhan helposti (->haarakiila traumat!!). Käytettyjen vaatteiden mukana olen saanut jotkut montamonta vuotta vanhat Vendit, joissa väri on kyllä pesuissa kulahtanut, mutta nypyn nyppyä tai hiutiomelle mennyttä peppua ei ollut (en tiedä miten materiaali eroaa nykypäivän materiaaleista). Uudempia Vendejä ei olla testattu. Yksi lempi sukkismerkeistä on HappySocks, ovat vähän kalliimpia, mutta kuosit ja värit ovat mahtavia ja laatu on mielestäni kohtuullisen hyvä. Ensimmäiset HappySocksit taisin löytää Hakaniemen Sokoksen loppuunmyynnistä ja nyt niitä löytyi lisää Stockan alekorista varsin kilpailukykyiseen hintaan.

  • liila (Ei varmistettu)
    24.6.2014 at 17:30

    Sama kokemus, jopa koon 50 sukkikset ehti nyppyyntyä! Vendin ribbi-sukkikset pysyneet parhaimpina, mutta niissä vaan muutama väri ja koot joskus oudot. Niitä saa esim Prismasta ja Tarjoustalosta. Olin toivonut, että PoP olisi pysynyt hyvänä, mutta ei :(

  • 1 2