Stupalla

Kappas, me päädyttinkin jotenkin Tiibetiin?

Benalmadenan valko-kultainen buddhalainen stupa näkyy sekä isolle Malagaan johtavalle maantielle että rantaan. Näky on jotenkin ihan kummallinen – siellä se hohtaa puhtaan valkoisena keskellä tätä katolista maata. Stupalla käyminen on kiinnostanut minua ihan ensimmäisestä Fuge-käynnistä asti, ja nyt sitten siellä vihdoinkin pääsimme käymään, samalla reissulla perhosfriikkaus-Mariposarion kanssa.

Eli kun ensin hepuloi Mariposarion karvaisia öttiäisiä, voi sitten tasata pulssiaan buddhalaisessa meditointitilassa, heh.

Nämä kaksi sijaitsevat siis ihan vierekkäin, kukkulalla Benalmadenassa.

Stupalta on muuten ihan mielettömät näkymät alas merelle – pelkästään jo oikeastaan tämän näkymän takia täällä kannattaa vierailla.

Itse tila sisältä on oranssi pienehkö huone, jossa asiankuuluvasti komeilee kultainen buddha. Sisätilojen tarkastelu jäi meillä aika lyhyeksi, koska päikkäriaika puski siinä jo päälle; paikka tuntui sen verran hartaalta, että en halunnut todistaa kolmevuotiaan väsymyshepuleita siinä kaikuvassa tilassa.

Lasten (ja ehkä aikuistenkin) mielestä vierailussa hauskinta oli mielettömässä tuulessa pöllöily:

Kotimatkalla taksissa syntyi sitten spontaanisti tosi hyvä uskontokeskustelu, kun lapset alkoivat kysellä kaikenlaisia. Eri ihmiset kun uskovat eri tavalla, kerroimme lapsille; ja käytiin sitten erilaisia uskontoja lyhyesti läpi. Ja vaikka uskoisi samalla tavallakin, niin eri paikoissa voi olla erilaisia tapoja sen uskon ilmaisemiseen – esimerkiksi täällä Espanjassa Neitsyt Maria on hyvin tärkeä, kun meillä Suomessa ei sitä suoraan (kai?) juuri rukoilla.

”Mitä me sitten uskotaan?”, lapsi kysyi.
”Äitiä ja isiä”, minä vastasin.

Ha ha.

30

You Might Also Like

  • Ebe
    20.12.2017 at 17:13

    Mahtava vastaus! :D

    • krista
      20.12.2017 at 17:16

      :D
      Pakko sanoa, että ei kyllä mennyt ihan läpi (vaan piti selittää tarkemmin uskonnoista), mutta en malttanut olla vitsailematta :D