Projekteista ja niiden valmiiksisaamisesta (Operaatio Keinutuoli, osa 2)

Kymmenen vuoden työ – ja tältä se nyt sitten näyttää:
(okei no luovaa projektitaukoa oli tässä välissä kyllä noin 9 vuotta, 11 kuukautta ja 3 viikkoa)

Operaatio Keinutuoli käynnistyi siis kymmenisen vuotta sitten eräänä mökkiviikonloppuna – ja meni tauolle, kun siideri loppui ja hiominen alkoi muutenkin kyllästyttää.

Yllättävän paljon olin kuitenkin sinä viikonloppuna ehtinyt tehdä; hiomahommia oli tälle kesälle jäänyt jäljelle oikeastaan enää yhden hikisen iltapäivän verran.

Hioessa yritin saada aikaan epätasaista, aidosti patinoituneen näköistä pintaa. Käytin eri karkeusasteella varustettuja hiekkapapereita – ei niin, että olisin niiden käytöstä mitään tajunnut, mutta hinkkasin vain testaillen ja ihan näppituntuman mukaan. Joihinkin kohtiin jätin vanhan ruskean maalin jämiä roisisti mukaan (näkyy eilisen bloggauksen kuvissa, erityisesti ensimmäisessä kuvassa), kun taas jotkut kohdat hioin ihan vaaleaan puuhun asti.

Päälle vetäisin yhden kerroksen Osmo colorin läpikuultavaa puuvahaa, sävyä mahonki. Olin varautunut toisenkin kerroksen sutimiseen, mutta ensimmäisen kerroksen jälkeen tulos olikin juuri oikea.

Sitten verhoiluhommiin.

Tuoli-ideoita oli ollut vuosien varrella yhtä paljon kuin… no: vuosia. Jossain vaiheessa keinutuolin rungosta piti muistaakseni tulla kultainen ja pehmusteista seeprakuvioiset. No, ei tullut; Joel käytti veto-oikeuttaan.

Idea kuitenkin vakiintui muuttolaatikoita purkaessani, kun totesin, että minulla on vieläkin jäljellä nämä vanhempieni 60-luvun verhokankaat. Näillä olin jo kerran hätäriverhoillut sohvan (kuvat näkyvät täällä), mutta koska en ikinä heitä mitään pois (oikeasti; en ikinä), olin irroittanut ommellut tyynynpäälliset siististi pois kääntösohvan uusien verhoilujen alla. Ja kangasta oli juuri sopivasti, jea!

Niinpä vanhat verhot saivat jo kolmannen elämänsä keinutuolin verhoilukankaina. Kangas oli haalistunut auringossa kauniin epätasaisesti ”ikkunapuolelta”, joten käytin kankaan nurja puoli päälle päin.

Vaahtomuovit tilasin Etolan verkkokaupasta – ne sai sieltä haluttuun mittaan leikattuna. Selkänojan tyyny tuli valmiiksi sopivan kokoisena, mutta istuintyynyä jouduin hieman leikkelemään toisesta päästä (istuintyyny kun ei ole suorakulmaisen muotoinen, vaan toiseen päähän kapeneva).

Selkänojan etu-ja takapuolen kankaat paukuttelin paikoilleen kierrätysryhmästä lainatulla niittipyssyllä, ja peitin niitit liimaamalla kangasliimalla ruskean nauhan reunuksiin.

Istuinosan niittaaminen sen sijaan ei olisi toiminut ollenkaan, joten käytin sen kiinnittämiseen vain roisisti liimaa, liimaa, liimaa – katsotaan, miten pysyy. Toisaalta istuinosan tyyny istuu paikoillaan niin piukasti, että se olisi siinä todennäköisesti voinut olla ihan ilman liimaakin.

Ja siinä se keinutuoli sitten on: kakluunin kyljessä omalla paikallaan. Sympaattisen vinona niin kuin koko puutalokin.

Tässä me sitten talvipakkasilla kiikkustellaan ja luetaan kirjaa – ihassa lämmössä kakluunin edessä, vilttien alla.

Kyllä kannatti.