Tapahtunutta eilen illalla nukkumaanmenoaikaan:
”Mä taidan alkaa nukkumaan nyt saman tien”, Joel supattaa unisena.
”Joo, mä kans. Haen vaan alakerrasta puhelimen.”
Menen alakertaan, vilkuilen ympärilleni. Ei näy puhelinta.
Ai niin, mä kävin postissa vielä eilen – siinä kamalassa viime hetken ruuhkassa viemässä isän pakettia postiin. Puhelin on varmaan vielä laukussa.
Tutkin käsilaukkua käsikopelolla. Paljon rojua, ei puhelinta. Hmm. No, perinteinen: mä soitan siihen Joelin puhelimella.
Puhelu menee vastaajaan.
Täh? Mitä, mähän vasta latasin sen aamulla! Mitä ihmet…
IIK! Voi paskan paskan paska, mä tietysti unohdin sen sinne postiin! Yritin katsoa sillä isän osoitetta ja sitten se jäi siihen pöydälle! Niin jäikin! Voi paska, mä jätin sen siihen postin pöydälle!
Mutta miksi se on kiinni? Jos joku olisi vaan palauttanut se postin henkilökunnalle, niin siellähän se nyt soittelisi Red Hot Chili Peppersin Suck my kiss:iä pimeässä postissa. Niinpä tietysti! Joku on ottanut sen! Napannut vaan mun SIM-kortin pois ja vienyt mun puhelimen.
Mun puhelin on pöllitty! Voi paskan paskan paskan paska!
Soitan Joelin puhelimella äidille (jep: Krista 35-vee soittaa edelleen aina kriisin tullen spontaanisti ensin äidille): Mun puhelin on pöllitty! Siinä sitä sitten huokaillaan ja pähkäillään ja tullaan siihen tulokseen, että joo-o: pöllitty se tosiaan on. Äiti lohduttaa, että no nyt hän ainakin tietää, mitä ostaa minulle joululahjaksi.
Ja sehän on ihan onni onnettomuudessa, että puhelin on nyt kiinni. Ainakaan varas ei juuri nyt soittele siihen kalliita puheluita. Mutta mitä jos se on soittanut jotain megapuheluita Timbuktuun koko illan ajan…? Aaaaaaargh.
Sitten kesken puhelun aivoissa käy hetkellinen humahdus: HET-KI-NEN! Mutta mähän ihan varmasti katsoin siitä puhelimesta kelloa, kun odottelin Joelia töistä. Se oli siinä vaiheessa jo VIISI MINUUTTIA tavallista myöhäisemmässä. Minä olin ihan ryytyneenä ja ajattelin vapauttaa itseni nukkumaan lyhyet päikkärit.
Kyllä – se puhelin oli kyllä illalla tuossa kotisohvalla! Ja Joelhan järjesteli tuota sohvaa, kun pikasiivottiin ennen kuin kaverit tulivat kylään. Ei sitä olekaan pöllitty! Joel on vaan siivonnut sen jonnekin!
Lopetan äitihätäpuhelun. Tsekkaan sohvan. Ei. Vilkuilen vielä uudestaan ympärilleni. Ei. Yritän vielä kerran soittaa siihen Joelin puhelimella. Ei.
Ryntään yläkertaan herättämään Joelin: ”MIHIN SÄ OOT SIIVONNUT MUN PUHELIMEN!?!”
Annan unenpöpperöiselle Joelille pikaselostuksen tapahtuneesta. Joel ei muista nähneensä puhelinta sohvalla – no se nyt ei tietysti vielä paljon kerro se.
Tulemme taas alas ja käännämme koko talon ylösalaisin. Ei puhelinta.
”Voisko se olla yläkerrassa?”, Joel pähkäilee.
”Pöh no ei tosiaankaan. Tuossa SOHVALLA se oli.”
”Otitko sä sen mukaan ylös, kun menit niille päikkäreille?”
Uuups.
Puhelin löytyy yöpöydältä 20 sentin päästä siitä, mistä tämän kertomuksen tapahtumat saivat alkunsa.
Vierailija (Ei varmistettu)
19.12.2012 at 11:17Loppu hyvin, kaikki hyvin! :)
Vierailija (Ei varmistettu)
19.12.2012 at 11:29itse etsin kerran kotiavaimia kun olin lähdössä ulos. Oli älyttömän kiire kun piti enhtiä bussiin. Avaimia ei löytynyt mistään. Ei ollut sohvalla, ei sängyllä, ei pöydillä, ei kaappien alla. Ei missään.
Kun loppujenlopuksi luovutin (bussikin oli jo mennyt) niin lysähdin sohvalle itkuisinsilmin, tulisin nimittäin myöhästymään tapaamisesta jos avaimia ei löydy.
Sitten aloin riisumaan ulkovaatteita pois ja kappas, avaimet olivat kädessäni!
En ollut tajunnut sitä kun olin etsinyt niitä ”pienoisessa paniikissa”. Ihmeellinen tämä ihmisen mieli. =D
leaflet (Ei varmistettu)
19.12.2012 at 11:37ihana toi sun ÄITIII!!! -reaktio :)
Linka
19.12.2012 at 12:12Mulle käy pari kertaa päivässä tuo ”seonpöllittyeikuunohdinsenjohonki-voipaskavoiPIIP” eiku se onki eteisen naulakossa tms ”loogisessa” paikassa. Tähän kyllästynyt mieheni on mitä ilmeisimmin hankkinut pukin konttiin mulle tällaisen… ( https://www.hobbyhall.fi/p/fi/Memory-Plus-335-langaton-esineiden-paikantaja/203024? )
Saapi nähdä kuinka tuo mahtaa toimia jos hukkaan ton hälytin -osan :D
VirpiKK (Ei varmistettu)
19.12.2012 at 12:13Jos sulla on android puhelin suosittelen appsia Where’s my droid. Mun puhelin löytyi kerran Prisman lastenhoitohuoneesta.Tai no siinä vaiheessa ku mä sen hain, se oli jo infoon viety , mut sinne olin sen jättänyt. Kerran jätin sen työpaikan ruokalaan.
(Pitääkin käydä taas itelle lataamassa se appsi ku huollon jälkeen sitä ei ole).
Se on ihan älyttömän kätevä. Voi lähettää tekstarin toisen puhelimesta omaan ja sit se oma luuri vastaa koordinaattien kanssa missä se majailee. Tietty jos siinä on virtaa. ;)
Kristaliina
19.12.2012 at 12:23Oih, onko tuollaisia paikanninvekottimia jo olemassa – sinne meni mun vuosia-vuosia muhinut loistava vekotinidea… :) Mun ajatus oli itse asiassa hyvin paljon samantyylinen kuin tuo HobbyHallin vekotin, paitsi että ne ”paikannusosat” pitäis olla vielä sijoitettavissa tarraan (jollain sirutyyppisellä) ja tuo ”kaukosäädinosa” pitäisi olla kiinni seinässä niin kuin vaikka joku varashälytinsysteemi, että se ei mene hukkaan :D
Höh, jos sitä olisi aikaansaava ja innovatiivinen, niin tässähän oltais jo ihan patenttiguruja tällä ja sillä Liisan aiemmin keksimällä mikrokuituvauvarätillä :)
Oispa tuo Droid-juttu kyllä kans tosi näppärä! Mutta mulla on vanhempi puhelin, ja Nokia… Oli itse asiassa vähän hienompi työfiksupuhelin, mutta (kröhöm) se naukkasi kupillisen kahvia viime kesänä, ja otin sitten vanhan nipin napin toimivan tyhmäpuhelimen käyttöön.
Tuo virrattomuus muuten jäi mysteeriksi tuossa eilisessä tapauksessakin. Puhelin oli siis koko ajan päällä, mutta jostain syystä siihen ei saatu yhteyttä. Hmm, vrt. kohta ”nipin napin toimivan” :)
Jonayla
19.12.2012 at 12:25LOL! Eilen etsittin miehen reseptiä, sillä on kanssa tapata häslätä ja sitten se ei ainakaan löydä mitään. Annoin sen aikansa penkoa, kävelin yhden sen paperipinon kohdalla ja kaivoin reseptin sieltä. Miksei voi ihminen pistää niitä reseptejä heti apteekista tultuaan sinne laatikkoon, missä kaikkia muitakin säilytetään? :p
MirvaK
19.12.2012 at 12:32Voi ihanaa! Mulla myös usein puhelin hukassa. Tosin useimmiten löytyy autosta.
SonjaKoo
19.12.2012 at 12:38Hahah! Äitipää. :D Toi vois niin sattua mulle. Kuten joku kommentoija myös mä olen puhunut puhelimessa ja etsinyt sitä samalla. Ja tsiljoona kertaa myös syyttänyt miestä minun itse siirtämistäni tavaroista. (Joo se on siivoushullu, mutta silti yleensä juurisyyt johtaa minuun itseeni.)
eppunen
19.12.2012 at 12:39Meillä menee niin, että vaikka mää kuin tupeloin muuten, niin tavarat on aina tallessa. Levy voi jäähä päälle ja pyykkikone unohtaa laittaa päälle, mutta tavarat vaan pysyy tallessa. Monesti käy niinkin, että mies hukkaa puhelimen ja mie sitten kerron missä se on, vaikka en ole koskenutkaan :D
M-M
19.12.2012 at 12:49Hih, mulla kävi kerran kauppareissulla kesken vaunujen työntelyn sellanen kamala unohdus. ”Apua, mä en muista kelle jätin Millan hoitoon!!”. Sitten tajusin, että niin ne vaunut, joissa neiti tyytyväisenä nukkuu, on siinä mun nenän alla ollut koko ajan.
Eilen siskonpoika laitto mun koiran takapihalle. No me lähettiin hellun ja Millan kanssa mummolaan kattomaan sitä pientä (no ei oikeesti, on 3kk ja painaa enemän ku Milla) serkkua. Siskonpoika jäi meille vielä pikasesti käymään koneella. Sitte ku se joskus puolen tunnin päästä tulee mummolaan, kysyin, että käytitkö koiran pihalla ennen lähtöä. ”En, ku sehän on siellä takapihalla.”, apua, mä unohin vanhan koirani ulos pakkaseen! Ei ollut paleltunut, onneksi. On se koira unohtunut mummolaanki joskus. Onneksi ei sentään minkään kaupan pihalle :D
Rosanna
19.12.2012 at 13:10Hahaha, nää on just näitä! :D Lohduttavaa, että näitä tapahtuu muillekin. Pakko kertoa oma stoori, vaikka tämä onkin vähän pitkä.
Minulle kävi hiukan vastaava, mutta oma äitipäisyyteni kantoi nimeä ”apua, mun verkkopankkiin on murtauduttu”! Ihmettelin kovasti, kun tilitiedoissani oli 10,60 euron maksu Elisalle… Siis hetkinen, eihän minulla ole Elisan liittymää, meidän nettikin on DNA, eikä pitäisi olla mitään palveluita ostettu? Mietin pääni puhki, ja olin aivan 100 varma etten ole mitään Elisalta hankkinut. Summa ei ollut iso, mutta juttu alkoi todella vaivaamaan, nyt sitten joku on murtautunut verkkopankkiini -ihan varmasti.
Aloitin salapoliisintyöni soittamalla pankkiin ja tivaamalla että mikä juttu tämä nyt on, he eivät tietenkään nähneet että mitä tuo verkkomaksu käsittelee. Neuvoivat ottamaan yhteyttä Elisaan, ja minähän otin. Minut yhdistettiin ensin laskutukseen, sitten matkapuhelinasioihin, eikä kukaan tiennyt mitään tuosta maksusta, ja lopulta huolestuneet laskutusasiakaspalvelijat yhdistivät minut viitenumeroineni taas eteenpäin. Pimputusmusiikkia kuunnellessani jähmetyin että ei hemmetti, minähän ostin kuukausi takaperin e-kirjan ELISA KIRJAKAUPASTA! Ja kaiken lisäksi maailman noloimman roskakirjan jatko-osan, kun minun oli pakko saada tietää kuinka tarina jatkuu. :D Katkaisin puhelun paniikissa välittömästi, minua hävetti niin paljon… Olisi ollut varmaan reilua ilmoittaa että kyseessä oli oma erehdykseni eikä aiheuttaa turhaa työtä asiakaspalvelun työntekijöille, mutta uuden soittokierroksen aloittaminen vasta noloa olisikin ollut.
Kristaliina
19.12.2012 at 13:35Hahahahaaaa, munkin verkkopankkiin on murtauduttu! :D :D :D
JA se oltiin tehty siirtämällä iso summa rahaa VEROHALLINTOON! Ei juma!
Vastaavanlaisen soittokierroksen aikana alkoi taas se *raks raks* kuulua päässä ja vilkaisin tilinsiirron päivämäärää: se olikin vuosi sitten! No, siitähän se pulssi vasta nousikin: mun tililtä on hävinnyt KAIKKI tilitapahtumat vuoden aikana – joku hakkeri on vienyt mun tilitiedot! Apua! Identiteettivarkaus! Ihan vähällä oli, että en soittanut kirkuen yks-yks-kakkoseen.
…kunnes tajusin, että katselin epähuomiossa mun uinuvan ”säästötilin” (ha) tietoja. Ja se veronmaksu liittyi tietysti tän talon ostoon vuosi sitten – sen olin maksanut just tältä säästötililtä :)
potpourri (Ei varmistettu)
19.12.2012 at 14:57Tuli M-M:n jutuista mieleen jotain ei niin hauskaa. Unohteluun liittyen. Ootteks lukeneet näistä ”unohdin lapseni turvaistuimeen auton takapenkille”. Se kuoli. Oikeasti. Siis yleensä kuoli kuumuuteen. Kaikki tietenkin ajattelee, ettei mulle ikinä vois käydä noin, mutta lukekaas:
http://www.washingtonpost.com/wp-dyn/content/article/2009/02/27/AR200902…
”When it happens to young children, the facts are often the same: An otherwise loving and attentive parent one day gets busy, or distracted, or upset, or confused by a change in his or her daily routine, and just… forgets a child is in the car. It happens that way somewhere in the United States 15 to 25 times a year..”
En muista kuulleeni onko Suomessa tapahtunut vastaavaa.
Onneksi nää äitipää-jutut on yleensä hauskoja pikkujuttuja.
Ukilimatgayh (Ei varmistettu)
19.12.2012 at 15:20Näitä äitipää-juttuja lukiessa menin vahingossa junalla oman pysäkin ohi. Koomista :D
Jonnaa
19.12.2012 at 16:47Täällä myös yksi äitipää.Tilannetta ei auta todellakaan se että poikani kiikuttaa mun avaimia harvasen päivä ”äiti mä laitan nämä varmaan talteen että löydät sitten kun lähetään ulos”
Viime viikolla itse jo soittelin ikeaan että mahtaako sieltä olla avaimia tuotu,viskoin pihalla lunta kuutio kaupalla jotta löytäisin ne rakkaat koti avaimet,Jotka olivatkin sitten takataskussa! kyllä vain koko koti matkan olen turvallisesti istunut niiden päällä.
Silmälaseja myös usein etsin huomaten että nehän on päässä :)
Kristaliina
19.12.2012 at 17:12Hih tää on tätä arkista sekoilua :D Mut joo tuohon vakavampaan potpourrin ajatukseen vielä, että joo: ymmärrän kyllä hyvin, miten tuollainen kamala tragedia voi tapahtua… Huh sentään. Yhteisenä nimittäjänä siis väsymys, stressi ja muutos päivittäisessä rutiinissa. Hesarikin just viime kesänä uutisoi tästä ja itse asiassa bloggasinkin silloin aiheesta näin:
http://www.lily.fi/juttu/hesarin-kamalin-uutinen
ONNEKSI sentään tavallisesti äitipää muistaa kuitenkin lapsensa, vaikka kaiken muun unohtaisikin…
potpourri (Ei varmistettu)
19.12.2012 at 18:13Ai kato, en ookaan ollu lukijas vielä kesällä niin mennyt tuo ohi. Kuin myös itse Hesarin uutinen.
Mut joo, vois kuvitella/toivoa, että nimenomaan kaikki muu unohtuis yleensä ennen kuin lapsi..
mömmis (Ei varmistettu)
19.12.2012 at 20:07Ahhahaa, vasta oon löytänyt sun blogis ja jo monet naurut saanut. Tää oli tähän mennessä paras, niiiin tuttua! :D
HelloAochi
19.12.2012 at 20:35Hih, mä unohdin eilen käyttää patalappua kun nostin pellon uunista… Kirjoitinkin tapahtuneesta/tapaturmasta tuolla omalla puolellani (ja linkkasin nimenomaan suhun tuon äitipää-termin)