Parempaa kahvia (ja arvonta)

Yhteistyössä: Moccamaster

Yksi arkinen juttu, josta minulla on ollut huono omatunto. Tai siis yksi niistä asioista.

Kahvi.

Herkkukahvikäyttöön ajateltu kapselikone on jumiutunut meillä arkikäyttöön. Hyvää se on, mutta uhh sitä kapselijätettä – just viime viikolla muuten uutisoitiin (täällä), että Hampuri kieltää kapselikahvien käytön valtion rakennuksissa. Sekajätteeseen sitä meiltäkin on lähtenyt useamman vuoden ajan noin kolme kapselia päivässä. Tuhansia kapseleita. Apua.

Mutta kun siihen hyvään makuun oli koukuttunut. Pikakahvia ei aina jaksa, ja suodatinkahvikonetta meillä ei ole muutamaan vuoteen ollutkaan. Ja sitä paitsi… En ole juonut (ainakaan mielelläni) suodatinkahvia pitkään aikaan. Kymmeneen vuoteen? Mielikuvissani suodatinkahvista on tullut mieleen sellainen tuntikaupalla huoltsikan baarissa seissyt kärtsäkahvi. Sellainen, jonka yökkien saa väkisin alas ainoastaan sen kofeiinin takia. Yhh.

Muutama viikko sitten Moccamasterilta otettiin yhteyttä ja kysyttiin, olenko kiinnostunut kahvin ekologisesta puolesta. No… …no siis tietysti; totta kai olen! Mutta kahvin pitää myös maistua hyvältä (terveisin suodatinkahviskeptikko). Jos olisi tarjolla ekologisempi vaihtoehto, joka myös olisi helppo ja nopea tehdä ja joka maistuisi hyvältä. Niin totta kai mä valitsisin sen.

He kutsuivat minut toimistolleen kahvimaistajaisille – ja tarjosivat minulle siinä samalla Moccamasterilla keitetyn kupin Johan&Nyströmin paahtamaa kahvia. Join sen jopa ilman maitoa; se oli hyvää.

Nyt kapselikone on sitten tehnyt tilaa keittiön pöydältä tällaiselle:

moccamaster cup one

Heh jännä juttu muuten – olisin voinut valita myös tavallisen Moccamasterin. Ja sitäkin muuten oli tarjolla oranssina. Mutta jotenkin tämä yhden kupin keitin tuntui itselleni vaan… …luontevammalle. Jotenkin silleen määrittelemättömästä syystä tuntui, että joo tän mä haluan.

Talventoivo Instassa (täällä) jo vähän vitsailikin, että oli juuri ajatellut, että kuka ihmeessä ostaa yksittäisen kupin keittimen, kun tavallisellakin Moccamasterilla saa yhden kupillisen keitettyä. Hahahaa, saanko esitellä tän cup-onen kohderyhmän: selvästikin minä! :D Mä oon nimittäin tässä viimeisessä kymmenessä suodatinkahvikeittimettömässä vuodessa täydellisesti ja läpikotaisin tottunut, että kahvi tulee suoraan kuppiin. Että kuppiin keitetty kahvi tuntui vaan luontevammalta kuin tavallinen pannuun menevä.

Heh kaikkea sitä.

Ja tietysti ajattelin lähtönopeudeltaan (säästäähän siinä sen kolme sekuntia) myös aamuja ja tätä:

take away kuppi

Mutta samalla tekniikalla molemmissa keittimissä se kahvi siis valmistuu – yhden kupin keittimellä vain suoraan kuppiin, eikä kupin alla ole lämpölevyä niin kuin tavallisessa keittimessä kannun alla on.

Moccamasterit tehdään muuten edelleen Hollannissa käsityönä…

käsin tehty

…ja niissä on rekisteröitynä kymmenen vuoden takuu:

moccamaster takuu

Viiden vuoden takuu siis normaalisti, mutta jos koneensa rekisteröi netissä, takuuvuodet kasvavat kymmeneen.

Ja kaikkia osia saa varaosina.

Kuulin muuten, että Moccamasterilla oli jokin aika sitten ollut some-kilpailu, jossa etsittiin vanhinta Suomesta löytyvää toimivaa Moccamasteria – ja vanhoja käytössä olevia Moccamastereita löytyi niin paljon, että voittaja piti loppujen lopuksi arpoa! 30-vuotias käytössä oleva Moccamaster ei siis ole mikään harvinaisuus. Ja varaosia saa niihinkin edelleen.

Jotenkin nykypäivän kertakäyttöisessa maailmassa vaan niin… …vau.

moccamaster

Niin joo ja itse kahvista vielä.

Meillä on nyt siirrytty takaisin suodatinkahviin ja ajatuksenani on nyt jatkossa pitää kiinni siitä, että meillä juodaan hyvänmakuista ja mahdollisimman ekologista kahvia. Johan&Nyströmin kahvi teki tosiaan vaikutuksen – eikä vähiten siksi, että heidän sivuillaan tosi hyvin avataan kahvin matka pensaasta kuppiin. Suosittelen tutustumaan! (ei ole mainoslinkki) Ei ole siis ihan sama, mitä kahvia kuppiinsa kaataa. Ei ekologisesti (jotkut kahvinviljelytavat tuhoavat maaperää) eikä makunsa puolestakaan.

Johan&Nyströmin kahvia saa omaan arkimeininkiin nähden hieman hankalasti – ei siis läheisistä kaupoista – mutta toista minulle suositeltua kahvia löytyi ihan tuosta kauppakeskuksen K-kaupasta. Tätä:

kaffa roastery

Kaffa Roastery siis – ja tuttu minulle siksikin, että sitä paahdetaan tuolla entisillä kotikulmillani Punavuoressa.

Olen kuitenkin nyt suodatinkahvinjuojana ihan uudella maaperällä ja aivan pihalla kaikista reilusti tuotetuista, hyvistä kahvimerkeistä. Saa siis suositella! Mitä kahvia teillä juodaan? Jotain hyvää siis – ja mielellään sellaista, jota saa ihan peruskaupoista :)

kaffa roastery moccamaster

”Lahjoittaisivatpa he toisenkin arvontaan meille väsyneille lukijoille… :D”, ehdotti jo Kassunorkola Instassa.

No, kysyin ja sain vastauksen: lahjoittavat kyllä, jesh! Ja vieläpä vapaavalintaisen Moccamasterin, eli voittaja voi toki valita tän cup-onen niin kuin minä, mutta totta kai saa valita myös ihan perinteisen Moccamasterin. Ja haluamassaan värissä!

Kilpailuun voi osallistua jättämällä ti 8.3. klo 12 mennessä kommentin tähän perään ja kertomalla (heh kahvisuosituksensa lisäksi) vaikkapa, että millaisen kahvinkeittimen valitsee, jos voittaa. Keitinmallit ja -värit löytyvät täältä. Saa myös kertoa Moccamaster-muistoja, jos teillä esimerkiksi mummilasta löytyy näitä toimivia antiikkihelmiä vielä!

Muista jättää myös meiliosoitteesi, niin saan sinuun yhteyden, jos voitat!

EDIT: Arvonta on päättynyt ja vapaavalintaisen Moccamasterin voitti nimimerkki Jestanpoo – ONNEA!!!!  Kiitos myös kaikille muille osallistuneille ja kahvivinkkinsä antaneille!

62

You Might Also Like

  • Jenppi
    2.3.2016 at 18:24

    Valitisin tuon perinteisen kermanvaalean. Tulisi kyllä todella tarpeeseen, kotikotona asuessani meillä oli moccamaster, mutta eihän opiskelijalla ollut omaan kotiin muuttaessa varaa kuin halvimpaan Tarjoustalon myrkynkeittäjään! Tuolla tuo sama vehe pihisee kyllä vieläkin, melkein 15 vuotta myöhemmin :O Olisi ehkä aika uusia :D

  • enna
    2.3.2016 at 18:24

    Ehdottomasti perusmalli mustana. :)

  • Sanjana
    2.3.2016 at 18:28

    Uh, varmaa pinkin tai punaisen halluisin! Ja ihan perusmallisen, sais molemmille kahvit. Nykyinen on joku Philips, keittää liian haaleeta, pitäs olla kunnolla kuumaa!
    Juhlamokkaa oon tottunu juomaan, mut joskus herkutellaab ja ostetaan vasta jauhettua paikallisesta kahvi- ja suklaapuodista. :) on kyllä luksusta sillon.

  • Tiu
    2.3.2016 at 18:31

    Meille sopisi tommonen klassinen musta keittiöön! Mä en edes tykkää kahvista:D aloin sitä juomaan väsymysteknisistä syistä ehkä 5 vuotta sitten ja nyt on pakko juoda kuppi aamulla, jos en halua migreeniä iltapäiväksi:D paha kofeiinikoukku. Meillä juodaan aina punaista presidenttiä et tästä ei taida ihan vinkiksi asti olla :D

  • Tuanni
    2.3.2016 at 18:31

    Meillä on haaveiltu moccamasterista jo useampi vuosi, mutta ei olla saatu vielä hankittua.

  • Johannna
    2.3.2016 at 18:32

    Tuommonen desing ois varmaan minun valinta! :)

  • ninieni / goneWithTheFairies
    2.3.2016 at 18:32

    Oh my! Kyllä se olis tuollainen kevään vihreä yhden kupin keitin! Olen vasta nyt kolmenkympin korvilla alkanut taipumaan ajatukseen, että ehkä kahvi ei välttämättä olekaan aivan järkyttävän pahaa. Tällä hetkellä keittelen kahvini joskus mutteripannulla, mutta useammin kahvinkeittimen virkaa toimittaa Ikean vihreä suppilo, johon on laitettu suodatinpussi. :D Kahvinkeittimelle olisi siis oikeasti tarvetta täällä. ;)

  • Pam
    2.3.2016 at 18:37

    Meillä on kahviautomaatti, joka jauhaa pavuista kahvia kupin kerrallaan (eikä suodatinkahviin ole enää paluuta). Vieraita varten tarvetta olisi kuitenkin myös ”tavalliselle” kahvinkeittimelle – ottaisin siis jonkin ihananvärisen moccamasterin, jolla voisi kerralla keittää monta kuppia kahvia.

  • Heidi
    2.3.2016 at 18:37

    No tuommonen cup-one ehdottomasti, kelpais kotiäidin keitellä itellleen kahvia päivisin :) valkoisena kelpaisi mielellään ;)

  • Vanilla
    2.3.2016 at 18:38

    Meilläkin on käytössä kapselikeitin, se vaan on niin kätevää kun saa yhden kupillisen ja juurikin suoraan kuppiin! Mutta kapselit on kalliita ja tosiaan se jätteen määrä on järkyttävä.. Eli Cup-one olisi meillekin erittäin tervetullut :)

  • Pia
    2.3.2016 at 18:41

    Klassinen keitin ja valkoinen (cream) olis meille sopiva 😀 Juodaan vain tummapaahtoa ja ihan perusmerkkejä kokeiltu, ihan hyvää on esim tumma presidentti.

  • Martta
    2.3.2016 at 18:41

    Tommonen limen vihreä premium olis tosi hieno. Veisin sen työpaikalle ilahduttamaan työkavereita ja korvaamaan siellä olevan vanhan louskun.

  • Albin
    2.3.2016 at 18:42

    Klassikko keitin mustana. Tällä hetkellä pannukahvia juodaan mutta tarpeeksi laadukas keitin saattaisi muuttaa tilanteen..

  • Lissu
    2.3.2016 at 18:44

    M-kaupasta Arabiakeskuksesta saa tosi hyvin pienpaahtimoiden kahveja, vink vink. Johan & Nyström on suosikkini. Kun kerran pääsee vastapaahdettujen kahvien makuun, on vaikea enää palata Juhlamokka-linjalle. Mä ottaisin ehdottomasti turkoosin ison Mokkamasterin.

    • krista
      2.3.2016 at 18:56

      No hitsi IHAN vierestä! :) Miksiköhän mä lähdin K:hon asti…? :D Täytyy tsekata sieltä, saako sieltä siis Johan&Nyströmiäkin? Jee, jos saa! Mikä niistä mauista on sun mielestä paras?

      • Lissu
        8.3.2016 at 22:15

        Mä tykkään etiopialaisesta mustikkaisen marjaisesta kahvista, mutta kyllä J&N:ltä uppoaa kaikki. Kannattaa vilkuilla pusseista, missä olisi tuorein paahto. Se vaikuttaa myös makuun paljon. Ja siis M-kaupasta saa juuri tuota merkkiä kuten myös muitakin hyviä :)

  • Kiia
    2.3.2016 at 18:47

    Aaa oon niiin pitkään haaveillu vihreestä moccamasterista,olis niin unelma <3

  • Immu
    2.3.2016 at 18:47

    Oma aamukahviämpärilliseni on aina vähintään 0,5l, joten yhden kupin ihme ei mulle riittäisi :) Löfbergsin keltainen vaihtoehto on oma luottokahvini. Jos voittaisin, niin haluaisin kuitenkin mattamustan tai sinisen cup-one version, ja antaisin sen lahjaksi isoveljelleni joka ei kahvia juo. Ai miksi? No siksi että hän saisi sillä sitten keitettyä kahvia satunnaisille vierailijoille, kuten esimerkiksi minulle :)

  • Piias
    2.3.2016 at 18:51

    Tärkeää asiaa sisälsi tämä postaus. Ajatuksia herättävää. Ekologisempi kahvi on pelkkää plussaa.
    Voiton sattuessa täytyisi neuvotella perheen kesken, että millainen keitin meille voisi tulla.

  • Jestanpoo
    2.3.2016 at 18:53

    Haluan vissiinki voittaa! Ja vielä jonku ärtsyn värisen. Meillä on perkolaattori tällä hetkellä, mies osti sen pirun kapselikeittimen lisäksi, manasin sen alimpaan hornantuuttiin ostoksinensa. Mun mielestä kapselikahvi on pahaa, en tykkää yhtään. Perkolaattoria ollaan harkittu vaihtaa toiseen, koska se pannujauhatusmössö sotkee koko köökin ja jos kippaat roskikseen niin valuu kahvilirvaa pitkin lattioita (örks!). Tehtiin diili, että kun saadaan uusi keitin hommattua niin hävitetään se kapselikeitin. Itse olen tykänny pauligin mundosta, mutta yleensä ostetaan ihan prisman omaa merkkiä.

  • Tiiiia
    2.3.2016 at 18:55

    Itse juon harvoin muuta kuin Mocha Frappea, ja sen takia meille sopisikin hyvin Cup-one Matt Black, jolla voisimme keittää kahvit satunnaisille kahvinjuojavieraille :)

  • Anna E
    2.3.2016 at 19:00

    Sun pitäisi kahvifanaatikkona kyllä kokeilla vielä mutterikeitin-kahvia, mutta nopeisiin lähtöihin se ei oikein käy. Meille ottaisin Metallic White-värisen.

  • 1 2 3 4 5 23