Parempaa kahvia (ja arvonta)

Yhteistyössä: Moccamaster

Yksi arkinen juttu, josta minulla on ollut huono omatunto. Tai siis yksi niistä asioista.

Kahvi.

Herkkukahvikäyttöön ajateltu kapselikone on jumiutunut meillä arkikäyttöön. Hyvää se on, mutta uhh sitä kapselijätettä – just viime viikolla muuten uutisoitiin (täällä), että Hampuri kieltää kapselikahvien käytön valtion rakennuksissa. Sekajätteeseen sitä meiltäkin on lähtenyt useamman vuoden ajan noin kolme kapselia päivässä. Tuhansia kapseleita. Apua.

Mutta kun siihen hyvään makuun oli koukuttunut. Pikakahvia ei aina jaksa, ja suodatinkahvikonetta meillä ei ole muutamaan vuoteen ollutkaan. Ja sitä paitsi… En ole juonut (ainakaan mielelläni) suodatinkahvia pitkään aikaan. Kymmeneen vuoteen? Mielikuvissani suodatinkahvista on tullut mieleen sellainen tuntikaupalla huoltsikan baarissa seissyt kärtsäkahvi. Sellainen, jonka yökkien saa väkisin alas ainoastaan sen kofeiinin takia. Yhh.

Muutama viikko sitten Moccamasterilta otettiin yhteyttä ja kysyttiin, olenko kiinnostunut kahvin ekologisesta puolesta. No… …no siis tietysti; totta kai olen! Mutta kahvin pitää myös maistua hyvältä (terveisin suodatinkahviskeptikko). Jos olisi tarjolla ekologisempi vaihtoehto, joka myös olisi helppo ja nopea tehdä ja joka maistuisi hyvältä. Niin totta kai mä valitsisin sen.

He kutsuivat minut toimistolleen kahvimaistajaisille – ja tarjosivat minulle siinä samalla Moccamasterilla keitetyn kupin Johan&Nyströmin paahtamaa kahvia. Join sen jopa ilman maitoa; se oli hyvää.

Nyt kapselikone on sitten tehnyt tilaa keittiön pöydältä tällaiselle:

moccamaster cup one

Heh jännä juttu muuten – olisin voinut valita myös tavallisen Moccamasterin. Ja sitäkin muuten oli tarjolla oranssina. Mutta jotenkin tämä yhden kupin keitin tuntui itselleni vaan… …luontevammalle. Jotenkin silleen määrittelemättömästä syystä tuntui, että joo tän mä haluan.

Talventoivo Instassa (täällä) jo vähän vitsailikin, että oli juuri ajatellut, että kuka ihmeessä ostaa yksittäisen kupin keittimen, kun tavallisellakin Moccamasterilla saa yhden kupillisen keitettyä. Hahahaa, saanko esitellä tän cup-onen kohderyhmän: selvästikin minä! :D Mä oon nimittäin tässä viimeisessä kymmenessä suodatinkahvikeittimettömässä vuodessa täydellisesti ja läpikotaisin tottunut, että kahvi tulee suoraan kuppiin. Että kuppiin keitetty kahvi tuntui vaan luontevammalta kuin tavallinen pannuun menevä.

Heh kaikkea sitä.

Ja tietysti ajattelin lähtönopeudeltaan (säästäähän siinä sen kolme sekuntia) myös aamuja ja tätä:

take away kuppi

Mutta samalla tekniikalla molemmissa keittimissä se kahvi siis valmistuu – yhden kupin keittimellä vain suoraan kuppiin, eikä kupin alla ole lämpölevyä niin kuin tavallisessa keittimessä kannun alla on.

Moccamasterit tehdään muuten edelleen Hollannissa käsityönä…

käsin tehty

…ja niissä on rekisteröitynä kymmenen vuoden takuu:

moccamaster takuu

Viiden vuoden takuu siis normaalisti, mutta jos koneensa rekisteröi netissä, takuuvuodet kasvavat kymmeneen.

Ja kaikkia osia saa varaosina.

Kuulin muuten, että Moccamasterilla oli jokin aika sitten ollut some-kilpailu, jossa etsittiin vanhinta Suomesta löytyvää toimivaa Moccamasteria – ja vanhoja käytössä olevia Moccamastereita löytyi niin paljon, että voittaja piti loppujen lopuksi arpoa! 30-vuotias käytössä oleva Moccamaster ei siis ole mikään harvinaisuus. Ja varaosia saa niihinkin edelleen.

Jotenkin nykypäivän kertakäyttöisessa maailmassa vaan niin… …vau.

moccamaster

Niin joo ja itse kahvista vielä.

Meillä on nyt siirrytty takaisin suodatinkahviin ja ajatuksenani on nyt jatkossa pitää kiinni siitä, että meillä juodaan hyvänmakuista ja mahdollisimman ekologista kahvia. Johan&Nyströmin kahvi teki tosiaan vaikutuksen – eikä vähiten siksi, että heidän sivuillaan tosi hyvin avataan kahvin matka pensaasta kuppiin. Suosittelen tutustumaan! (ei ole mainoslinkki) Ei ole siis ihan sama, mitä kahvia kuppiinsa kaataa. Ei ekologisesti (jotkut kahvinviljelytavat tuhoavat maaperää) eikä makunsa puolestakaan.

Johan&Nyströmin kahvia saa omaan arkimeininkiin nähden hieman hankalasti – ei siis läheisistä kaupoista – mutta toista minulle suositeltua kahvia löytyi ihan tuosta kauppakeskuksen K-kaupasta. Tätä:

kaffa roastery

Kaffa Roastery siis – ja tuttu minulle siksikin, että sitä paahdetaan tuolla entisillä kotikulmillani Punavuoressa.

Olen kuitenkin nyt suodatinkahvinjuojana ihan uudella maaperällä ja aivan pihalla kaikista reilusti tuotetuista, hyvistä kahvimerkeistä. Saa siis suositella! Mitä kahvia teillä juodaan? Jotain hyvää siis – ja mielellään sellaista, jota saa ihan peruskaupoista :)

kaffa roastery moccamaster

”Lahjoittaisivatpa he toisenkin arvontaan meille väsyneille lukijoille… :D”, ehdotti jo Kassunorkola Instassa.

No, kysyin ja sain vastauksen: lahjoittavat kyllä, jesh! Ja vieläpä vapaavalintaisen Moccamasterin, eli voittaja voi toki valita tän cup-onen niin kuin minä, mutta totta kai saa valita myös ihan perinteisen Moccamasterin. Ja haluamassaan värissä!

Kilpailuun voi osallistua jättämällä ti 8.3. klo 12 mennessä kommentin tähän perään ja kertomalla (heh kahvisuosituksensa lisäksi) vaikkapa, että millaisen kahvinkeittimen valitsee, jos voittaa. Keitinmallit ja -värit löytyvät täältä. Saa myös kertoa Moccamaster-muistoja, jos teillä esimerkiksi mummilasta löytyy näitä toimivia antiikkihelmiä vielä!

Muista jättää myös meiliosoitteesi, niin saan sinuun yhteyden, jos voitat!

EDIT: Arvonta on päättynyt ja vapaavalintaisen Moccamasterin voitti nimimerkki Jestanpoo – ONNEA!!!!  Kiitos myös kaikille muille osallistuneille ja kahvivinkkinsä antaneille!

62

You Might Also Like

  • Taru
    4.3.2016 at 21:40

    Mun maailman hitain kahvinkeitin vetelee viimeisiään, joten ihan normaalin keittimen valitsisin. Moccamaster olis kyllä ihan mahtava!

  • Tuula
    4.3.2016 at 21:59

    Punainen keitin olisi pirteä, tulee heti aamusta hyvälle tuulelle. Ja mikä keitin, tuskin löytyy parempaa, en edes etsisi.

  • Jenn-
    4.3.2016 at 22:03

    Mähän olen vitsaillut, että me muutetaan aina sellaiseen paikkaan, missä tuoksuu kahvi. Vallilassa tuoksui Meiran kahvi ja Vuosaaressa on Pauligin tehdas. Kotoisa tuoksu. Eli seuraavaksi sitten Punavuoreen, jos kerran sielläkin paahdetaan kahvia. Perheasunto Punavuoresta, kuulostaan hyvältä! (ei kun kalliilta…)

    • krista
      4.3.2016 at 22:25

      Mäkin oon asunut sekä sen Vallilan että Punavuoren tuoksun vieressä! :) Mulle se on kans kotoisa tuoksu!

  • enni
    4.3.2016 at 22:22

    En ehkä ite ostais, mutta jos ilmaiseksi saisi, niin ottaisin kans tuommosen cup-onen, pinkkinä! :)

  • Silja
    4.3.2016 at 23:11

    Mä suosittelen kaikkia pienpaahtimokahveja noin niin kuin ylipäänsä, mutta peruskaupoistakin saa hyviä kahvia. Oon mieltynyt Arvid Nordquistin kahveihin, varsinkin luomut Reko ja Eco on tosi hyviä! Jos haluaa hifistellä, kannattaa ostaa mylly ja jauhaa pavut itse.
    Jos voitan, niin haluisin ehkä semmosen ihan perus-Moccamasterin, värejä on niin paljon, että pitäis miettiä kauemmin! Toisaalta yhden kupin keitinkin vois olla hauska lisä, koska taloudestamme löytyy kyllä mutteripannu, pressopannu ja kahvinsuodatin+lasikannu -systeemi, muttei ”oikeaa” kahvinkeitintä.

  • Mellu
    4.3.2016 at 23:56

    Oi, kyllä olis uudelle kahvinkeittimelle meilläkin kysyntää! Väriksi valikoituisi varmaan tylsästi musta (miksi oi miksi kysyin miehen mielipidettä :D ) ja se tavallinen pannullinen keitin. Ah. Kahvia en osaa suositella, kun kuluu vain tuo perus juhlamokka.

  • Hilmukka
    5.3.2016 at 08:25

    Työpaikkani on opettanut minut juomaan kahvia mutta kotona tuolla vanhalla marketin sinkkukeittimellä ei vaan saa yhtä hyvää kahvia keitettyä kuin moccamasterilla. Joten suorastaan tarvitsen kotiin (värillisen!!) moccamasterin.

    Jos onni suosisi, valinta täytyy tehdä keltaisen ja violetin välillä. Aivan mielettömän hienoja värejä!

  • milja
    5.3.2016 at 10:28

    Yhteen muuttaessa myytiin puolison Moccamaster muka liian isona keittimenä kapselikoneen tieltä pois ja jo seuraavana päivänä itkettiin haikeasti sen perään :D
    Kapselikone jäi kuppihintansa ja roskaamisen takia tauolle ja kahvit ollaan juotu (oho, jo pari vuotta) Prisman halvimmalla keittimellä, joka on aika rutjake. Meillä juodaan Löfbergsiä luomuna. Sitä saa miltei kaikista kaupoista, hinnoissa vain on suuria eroja.
    Jos onnetar suosisi meitä, olisi toiveena normi Moccamaster, vaikkapa öh turkoosina tai valkoisena tai mustana tai minä vaan!

  • Hihi
    5.3.2016 at 11:56

    Uuuu mikä arvonta! Itse en juo kahvia, ja mieskään harvoin pelkästään itselleen keittää. Siksi meillä on kaapissa piilossa ruma vanha kahvinkeitin, jonka korvaisin mieluusti vaikka oranssilla tai turkoosilla moccamasterilla! Miehen käyttöön one-cup olisi kätevä, mutta tuollainen ihan tavallinen antaisi mahdollisuuden poistaa se vanha ruma keitin tästä taloudesta, kun vieraillekin saisi keitettyä…

    Kahvisuosituksia on hankala antaa kun itselle ei maistu, mutta tuosta kaffa roasteryn kahvista oli tehty se yksi kupillinen mitä ikinä olen saanut kokonaan juotua! Se oli jo melkein hyvää ;)

    T. Lapseton parikymppinen ei-koskaan-kommentoija, joka on lukenut blogiasi siitä asti kun vauvalla oli kakkaa silmässä.

  • Satsuma
    5.3.2016 at 12:13

    Tää ois mun suosikkini : http://www.moccamaster.com/fi/brewers/product/89160/cd-ao-polished-silver/ Löfbergin Lila on meidän huushollissa suosikki. Moccamaster on kyllä kahvinkeitinten aatelia :)

  • Mervi
    5.3.2016 at 12:21

    Vihdoin ja viimein pääsen keväällä etsimään omaa kotia, viiden vuoden ulkomaillahillumisen jälkeen ja voi miten tuollainen harjatun harmaa ”brushed” peruskeitin auttaisi arkeen palaamista. Ihana.

  • Tips
    5.3.2016 at 12:27

    Musta tuntuu, ettei tavallisella ihan perus-perus suodatinkahvinkeittimellä saa tarpeeksi hyvää kahvia aikaiseksi, vaikka mitä tekisi. Kapselikahvikone löytyy siis täältäkin, vaaleanpunaista Moccamasteria oon himotellut muutaman vuoden, mutta ehkä vielä jonain päivänä!

  • Maija
    5.3.2016 at 12:47

    Juuri pari päivää sitten ihailin netissä Moccamasterin turkoosia keitintä – ihana! Salaa haaveilin, että jossain tulisi vastaan arvonta. :) Iski kyllä valinnan vaikeus… Olen katsellut siis keittimen ”perusmallia”, mutta tuo yhden kupin keitinhän olisi todella kätevä yhden hengen taloudessa! Kahviksi suosittelen myös (nimimerkki marjah:n tapaan) Löfbergin Lilan Serenad kahvia, joka on sekä reilu että luomu, ja löytyy monista peruskaupoistakin.

  • Sinanny
    5.3.2016 at 13:06

    Minä valitsisin kahvinkeittimen vanhemmilleni. Jonkun kivan värin, vaikka tuo oranssi olisi hyvä. Meillä juodaan mm. Paahtimo papun kahvia.

  • heidi
    5.3.2016 at 13:31

    Meiltä löytyy se perus harmaa, varmaan tyyliin ensimmäisiä moccamastereita mitä on saanut :D Hyvin toimii edelleen mutta onhan sen ulkonäkö jo aika karu..pannukin on kahdesti vaihdettu uudempaan. Ei muuten kertaakaan oo mennyt rikki mutta kahvaosa alkaa irtoamaan lasista :o Meillä juodaan perus juhlamokkaa mutta jos raaskisin joisin aina brazilia :D Keittimeksi valitsisin KB952 AO Creamin!

  • PaulaKoo
    5.3.2016 at 13:48

    Mä niin tykkään tuon yhden kupin keittimen ulkonäöstä, sellaisen huolisin arkiaamukäyttöön. Kotoa löytyy jo pinkki ”tavallinen” keitin joka on kyllä kovassa käytössä. Pavut jauhetaan itse ja papuja ostellaan mistä milloinkin, marketista, erikoiskaupoista ja ulkomailta tuliaisiksi. Tällä hetkellä juodaan vanhemmilta saatuja Kuuban tuliaispapuja! Nam!

  • Maiqqu
    5.3.2016 at 16:25

    Kuin olisin lukenut itse kirjoittamaani tekstiä. Kapselikeitin päivittäisessä käytössä, joo. Paljon kapselijätettä tulee, joo. Ei perinteistä kahvinkeitintä ja mielikuva siitä pohjaanpalaneen kahvin mausta, joo. Mäkin olisin valmis muokkamaan arkitapojani (ja samalla mieheni). Meille olisi erittäin tervetullut turkoosi kahvinkeitin, mutta se useamman kupin keittävä malli. Mä kun harvemmin kuskaan kahvia mukanani minnekään ja saataisiin samalla keitolla molemmille kahvit.

  • Maiju
    5.3.2016 at 17:34

    Oi toi vihree yhden kupin systeemi olis aika herkku.

  • Mimmi
    5.3.2016 at 18:16

    On 10 kupin Moccamasteri mutta nykyään yksineläjänä tahtoisi 1 kupin. Ja vielä lempparivärissä :)

  • AH
    5.3.2016 at 19:47

    Black metallic-värisen keittimen ottaisin ja antaisin opiskelijapojallemme. Meillä on jo grafiitinharmaa klassikkomalli.

  • 1 17 18 19 20 21 23