Parempaa kahvia (ja arvonta)

Yhteistyössä: Moccamaster

Yksi arkinen juttu, josta minulla on ollut huono omatunto. Tai siis yksi niistä asioista.

Kahvi.

Herkkukahvikäyttöön ajateltu kapselikone on jumiutunut meillä arkikäyttöön. Hyvää se on, mutta uhh sitä kapselijätettä – just viime viikolla muuten uutisoitiin (täällä), että Hampuri kieltää kapselikahvien käytön valtion rakennuksissa. Sekajätteeseen sitä meiltäkin on lähtenyt useamman vuoden ajan noin kolme kapselia päivässä. Tuhansia kapseleita. Apua.

Mutta kun siihen hyvään makuun oli koukuttunut. Pikakahvia ei aina jaksa, ja suodatinkahvikonetta meillä ei ole muutamaan vuoteen ollutkaan. Ja sitä paitsi… En ole juonut (ainakaan mielelläni) suodatinkahvia pitkään aikaan. Kymmeneen vuoteen? Mielikuvissani suodatinkahvista on tullut mieleen sellainen tuntikaupalla huoltsikan baarissa seissyt kärtsäkahvi. Sellainen, jonka yökkien saa väkisin alas ainoastaan sen kofeiinin takia. Yhh.

Muutama viikko sitten Moccamasterilta otettiin yhteyttä ja kysyttiin, olenko kiinnostunut kahvin ekologisesta puolesta. No… …no siis tietysti; totta kai olen! Mutta kahvin pitää myös maistua hyvältä (terveisin suodatinkahviskeptikko). Jos olisi tarjolla ekologisempi vaihtoehto, joka myös olisi helppo ja nopea tehdä ja joka maistuisi hyvältä. Niin totta kai mä valitsisin sen.

He kutsuivat minut toimistolleen kahvimaistajaisille – ja tarjosivat minulle siinä samalla Moccamasterilla keitetyn kupin Johan&Nyströmin paahtamaa kahvia. Join sen jopa ilman maitoa; se oli hyvää.

Nyt kapselikone on sitten tehnyt tilaa keittiön pöydältä tällaiselle:

moccamaster cup one

Heh jännä juttu muuten – olisin voinut valita myös tavallisen Moccamasterin. Ja sitäkin muuten oli tarjolla oranssina. Mutta jotenkin tämä yhden kupin keitin tuntui itselleni vaan… …luontevammalle. Jotenkin silleen määrittelemättömästä syystä tuntui, että joo tän mä haluan.

Talventoivo Instassa (täällä) jo vähän vitsailikin, että oli juuri ajatellut, että kuka ihmeessä ostaa yksittäisen kupin keittimen, kun tavallisellakin Moccamasterilla saa yhden kupillisen keitettyä. Hahahaa, saanko esitellä tän cup-onen kohderyhmän: selvästikin minä! :D Mä oon nimittäin tässä viimeisessä kymmenessä suodatinkahvikeittimettömässä vuodessa täydellisesti ja läpikotaisin tottunut, että kahvi tulee suoraan kuppiin. Että kuppiin keitetty kahvi tuntui vaan luontevammalta kuin tavallinen pannuun menevä.

Heh kaikkea sitä.

Ja tietysti ajattelin lähtönopeudeltaan (säästäähän siinä sen kolme sekuntia) myös aamuja ja tätä:

take away kuppi

Mutta samalla tekniikalla molemmissa keittimissä se kahvi siis valmistuu – yhden kupin keittimellä vain suoraan kuppiin, eikä kupin alla ole lämpölevyä niin kuin tavallisessa keittimessä kannun alla on.

Moccamasterit tehdään muuten edelleen Hollannissa käsityönä…

käsin tehty

…ja niissä on rekisteröitynä kymmenen vuoden takuu:

moccamaster takuu

Viiden vuoden takuu siis normaalisti, mutta jos koneensa rekisteröi netissä, takuuvuodet kasvavat kymmeneen.

Ja kaikkia osia saa varaosina.

Kuulin muuten, että Moccamasterilla oli jokin aika sitten ollut some-kilpailu, jossa etsittiin vanhinta Suomesta löytyvää toimivaa Moccamasteria – ja vanhoja käytössä olevia Moccamastereita löytyi niin paljon, että voittaja piti loppujen lopuksi arpoa! 30-vuotias käytössä oleva Moccamaster ei siis ole mikään harvinaisuus. Ja varaosia saa niihinkin edelleen.

Jotenkin nykypäivän kertakäyttöisessa maailmassa vaan niin… …vau.

moccamaster

Niin joo ja itse kahvista vielä.

Meillä on nyt siirrytty takaisin suodatinkahviin ja ajatuksenani on nyt jatkossa pitää kiinni siitä, että meillä juodaan hyvänmakuista ja mahdollisimman ekologista kahvia. Johan&Nyströmin kahvi teki tosiaan vaikutuksen – eikä vähiten siksi, että heidän sivuillaan tosi hyvin avataan kahvin matka pensaasta kuppiin. Suosittelen tutustumaan! (ei ole mainoslinkki) Ei ole siis ihan sama, mitä kahvia kuppiinsa kaataa. Ei ekologisesti (jotkut kahvinviljelytavat tuhoavat maaperää) eikä makunsa puolestakaan.

Johan&Nyströmin kahvia saa omaan arkimeininkiin nähden hieman hankalasti – ei siis läheisistä kaupoista – mutta toista minulle suositeltua kahvia löytyi ihan tuosta kauppakeskuksen K-kaupasta. Tätä:

kaffa roastery

Kaffa Roastery siis – ja tuttu minulle siksikin, että sitä paahdetaan tuolla entisillä kotikulmillani Punavuoressa.

Olen kuitenkin nyt suodatinkahvinjuojana ihan uudella maaperällä ja aivan pihalla kaikista reilusti tuotetuista, hyvistä kahvimerkeistä. Saa siis suositella! Mitä kahvia teillä juodaan? Jotain hyvää siis – ja mielellään sellaista, jota saa ihan peruskaupoista :)

kaffa roastery moccamaster

”Lahjoittaisivatpa he toisenkin arvontaan meille väsyneille lukijoille… :D”, ehdotti jo Kassunorkola Instassa.

No, kysyin ja sain vastauksen: lahjoittavat kyllä, jesh! Ja vieläpä vapaavalintaisen Moccamasterin, eli voittaja voi toki valita tän cup-onen niin kuin minä, mutta totta kai saa valita myös ihan perinteisen Moccamasterin. Ja haluamassaan värissä!

Kilpailuun voi osallistua jättämällä ti 8.3. klo 12 mennessä kommentin tähän perään ja kertomalla (heh kahvisuosituksensa lisäksi) vaikkapa, että millaisen kahvinkeittimen valitsee, jos voittaa. Keitinmallit ja -värit löytyvät täältä. Saa myös kertoa Moccamaster-muistoja, jos teillä esimerkiksi mummilasta löytyy näitä toimivia antiikkihelmiä vielä!

Muista jättää myös meiliosoitteesi, niin saan sinuun yhteyden, jos voitat!

EDIT: Arvonta on päättynyt ja vapaavalintaisen Moccamasterin voitti nimimerkki Jestanpoo – ONNEA!!!!  Kiitos myös kaikille muille osallistuneille ja kahvivinkkinsä antaneille!

62

You Might Also Like

  • jermia
    6.3.2016 at 14:48

    Toi yhden kupin oranssi on kyllä aivan ehdottoman söpö ja suosikkini :)

  • Nellukka
    6.3.2016 at 15:46

    Keittelen usein kahvia useammalle kerrallaan, niin cup one ei ihan meillä olisi toimiva ratkaisu. Olen haaveillut kauan aikaa Grape-värisestä Moccamasterista <3 Mä en osaa suositella mitään tiettyä kahvia, testailen milloin mitäkin, mutta yleensä keittelen Presidenttiä tai Juhla Mokkaa

  • Anne
    6.3.2016 at 15:51

    12 vuotta vanha moccamaster palvelee vielä, mutta jos arpa suosii niin CD AO Metallic White.

  • Amma
    6.3.2016 at 16:37

    Ihan parasta kahvia: http://www.arvidnordquist.fi/kahvi/valikoima/reko/
    Tykkään tummasta, eikä vaaleaa suodatinkahvia vatsa kestäkään. Tällä saa kotonakin latte-henkistä kahvia aikaiseksi, seuraava turhakeostos voiskin olla maidonvaahdotin..

  • Amanda
    6.3.2016 at 19:09

    Olemme olleet puolisoni kanssa yhdessä lähes 8 vuotta. Naimisissa ei vielä(kään) olla, mutta jo useamman vuoden ajan on puhuttu siitä, että sitten kun (lopulta) naimisiin mennään, niin häälahjaksi pyydetään vain rahaa häämatkaa ja moccamasteria varten. Kihloissakaan ei siis vielä olla, mutta ehkäpä niiden joskus tapahtuvien häiden suunnittelu onnistuisi, vaikka moccamaster keittiöstä jo löytyisi! Meidän keittiöömme kelpaisi tuo ”perinteinen” malli ja väri on ehdottomasti yellow pepper. :) Pääsisi sitten niitä omia moccamastermuistoja luomaan. Kahvi keiteltäisiin tietenkin Löfbergsin tummapaahteisesta kahvista. :)

  • Raili Virtanen
    6.3.2016 at 19:16

    Nykyinen Moccamasterini ääntelee keiton alussa rumasti. Jos tärppäisi, olen nähnytjo monta pinkkiä unta!

  • Sanna
    6.3.2016 at 19:54

    Cup-one ja freessin vihreänä, kiitos! ;)

  • zirpale
    6.3.2016 at 20:01

    Tää on ollu vuosia mun hankintalistalla, ei vaan ole raskinut panostaa kun periaatteessa halppiskeitin toimii (mutta pahaa kahvia!). Ihan perusmallinen ja harmaa väriltään, tai siis tuollainen harjattu teräs

  • Tanja
    6.3.2016 at 20:13

    Uusi kahvinkeitin – meille! Ja juuri tuollainen yhden kupin ihme pelastamaan aikaiset aamut. Kiitos. :) Kotoa löytyy jo Moccamaster, jonka ostin joskus aikoinaan omaan ensimmiseen kotiin. Toimii edelleen! :)

  • Titta
    6.3.2016 at 20:21

    Aivan ehdottomasti violetti ;) aaaivan ihana :D ja ehdottomasti ”perinteisenä”, ei yhden kupin systeeminä :D

  • Marsikka
    6.3.2016 at 20:31

    Mun päässä Moccamasterista on jotenkin semmonen mielikuva, että sillä tulee aina hyvää kahvia. Taas vaihteeksi vaan en juo (kofeiinia sisältävää) kahvia ollenkaan, oon nimittäin niin paha kofeiiniaddikti että tulee kauheet päänsäryt ja jopa migreenit, jos en kupposta saa tietyin aikavälein… Koen siis parempana pysytellä ilman. Tommonen peruskeitin siltikin kelpaisi meille kun mies on kahvinjuoja ja nykyinen keitin on ystävän vanha. Niin ja oishan se kyllä mahtavaa löytää itelle hyvä kofeiiniton suodatinkahvi! Pääsis siinäkin sitten masteri testiin että osaisko kofeiinittomastakin taikoa niin hyvää kahvia kuin sen kuvittelen aina tekevän… ;) Uskoisin että tuo oranssi ois the väri, vaikka toisaalta tuo keltainenkin on kyllä aika kova kilpailija!

  • Peace
    6.3.2016 at 20:35

    Juhla Mokkaa meilläkin yleensä juodaan, tietää mitä saa ja ei tuu ikäviä ylläreitä. Tuota voisi kyllä kokeilla, Rööperissä paahdettua. Kyllä meillä olisi enemmän tarpeen perinteinen Moccamaster, mutta herkkuväreistä on kyllä vaikeeta valita. Wild Berry on aina kiva

  • Satu Korpela
    6.3.2016 at 20:43

    Cup one, jopas jotain! Sellainen sinisenä olisi muikea. En ole nähnyt sellaista vielä kellään! Ollapa ensimmäinen korttelissa… 😆 Nordqvistin kahvia on tällä hetkellä hyllyssä. Hiljattain löysin aivan mahtavan kahvimaidon korvikkeen, suosittelen kokeilemaan! Kyseessä on Oatlyn iKaffe ja haastankin kaikki maitokahvin kaverit kokeilemaan, enpä usko että huomaatte eroa normikahviin.

  • ARJA HUHTINIEMI
    6.3.2016 at 21:21

    Oranssi paras väri..Mukavaa olisi keitin kahvikupilliselle tai toiselle tarpeen mukaan.

  • Isabella
    6.3.2016 at 21:57

    Tavallisen kokoinen ja sininen KBGC982 AO Royal Blue. Tälle olisi käyttöä, kun mies kittaa kahvia monta kuppia, joka päivä :)

  • Miia
    6.3.2016 at 22:46

    Ottaisin lahjaksi tuollaisen perinteisen keittimen, väriltään harjatun metallinvärisen (KBG962 AO Brushed), ja se menisi lahjaksi. Itselläni on red metallic-värinen keitin ollut jo jonkin aikaa ja olen siihen todella tyytyväinen. Keittiön komistus!
    Mulla ei ole lapsuudesta moccamaster-muistoja, mutta mummillani oli hieman samantyylinen Melitta (vai Melissa?) -keitin. Aitoa kasaria :)

  • Paavo
    6.3.2016 at 23:43

    Perinteinen Moccamaster -kahvinkeitin olisi oma valintani. Turkoosin värisenä! :) Arkikahvina juon enimmäkseen Pauligin Presidentti Black Labelia. Silloin tällöin ostan pieniä eriä erikoisempia kahveja maisteltavaksi. Myös ulkomailta kannattaa tilata. Se on helppoa nyt nettikauppojen aikakautena.

  • Siinatar
    7.3.2016 at 00:00

    Tuollainen pinkki olisi niin suloinen =). Suosittelen Pauligin Gold Labelia – kannattaa testata, ellet jo ole kokeillut.

  • Emma
    7.3.2016 at 07:32

    Hyvä kahvi todellakin on kiinni keittimestä! Näyttää siltä että saan töitä paikasta josta jäin äitiyslomalle kohta kolme vuotta sitten ja jos siellä on edelleen sama huono keitin, niin tämän voitettuani veisin turkoosin moccamasterin piristämään :)

  • Sandi Österlund
    7.3.2016 at 08:40

    http://www.moccamaster.com/fi/Overlay/ShowOverlayedInfo.aspx?PageLayoutID=115&InfoType=OverlayedCustomPage&LeftPos=-2&TopPos=-2&SemiTransparent=False&Movable=False&BgColor=FFFFFF&DragMovableBGColor=CECECE&DisableSite=True&AutoRemove=False&CustomParam1=11029&CustomParam2=&CustomParam3=&StockCode=59134/ tämä malli olisi mielestäni omaan keittiöön sopivin, juon aamuisin parikin lattea niin riittäsi tehot, mitat, säilyvyys ja onhan se niiiin hienon näköinen, hurmaava keitin, kiitos arvonnasta:)

  • 1 19 20 21 22 23