Parempaa kahvia (ja arvonta)

Yhteistyössä: Moccamaster

Yksi arkinen juttu, josta minulla on ollut huono omatunto. Tai siis yksi niistä asioista.

Kahvi.

Herkkukahvikäyttöön ajateltu kapselikone on jumiutunut meillä arkikäyttöön. Hyvää se on, mutta uhh sitä kapselijätettä – just viime viikolla muuten uutisoitiin (täällä), että Hampuri kieltää kapselikahvien käytön valtion rakennuksissa. Sekajätteeseen sitä meiltäkin on lähtenyt useamman vuoden ajan noin kolme kapselia päivässä. Tuhansia kapseleita. Apua.

Mutta kun siihen hyvään makuun oli koukuttunut. Pikakahvia ei aina jaksa, ja suodatinkahvikonetta meillä ei ole muutamaan vuoteen ollutkaan. Ja sitä paitsi… En ole juonut (ainakaan mielelläni) suodatinkahvia pitkään aikaan. Kymmeneen vuoteen? Mielikuvissani suodatinkahvista on tullut mieleen sellainen tuntikaupalla huoltsikan baarissa seissyt kärtsäkahvi. Sellainen, jonka yökkien saa väkisin alas ainoastaan sen kofeiinin takia. Yhh.

Muutama viikko sitten Moccamasterilta otettiin yhteyttä ja kysyttiin, olenko kiinnostunut kahvin ekologisesta puolesta. No… …no siis tietysti; totta kai olen! Mutta kahvin pitää myös maistua hyvältä (terveisin suodatinkahviskeptikko). Jos olisi tarjolla ekologisempi vaihtoehto, joka myös olisi helppo ja nopea tehdä ja joka maistuisi hyvältä. Niin totta kai mä valitsisin sen.

He kutsuivat minut toimistolleen kahvimaistajaisille – ja tarjosivat minulle siinä samalla Moccamasterilla keitetyn kupin Johan&Nyströmin paahtamaa kahvia. Join sen jopa ilman maitoa; se oli hyvää.

Nyt kapselikone on sitten tehnyt tilaa keittiön pöydältä tällaiselle:

moccamaster cup one

Heh jännä juttu muuten – olisin voinut valita myös tavallisen Moccamasterin. Ja sitäkin muuten oli tarjolla oranssina. Mutta jotenkin tämä yhden kupin keitin tuntui itselleni vaan… …luontevammalle. Jotenkin silleen määrittelemättömästä syystä tuntui, että joo tän mä haluan.

Talventoivo Instassa (täällä) jo vähän vitsailikin, että oli juuri ajatellut, että kuka ihmeessä ostaa yksittäisen kupin keittimen, kun tavallisellakin Moccamasterilla saa yhden kupillisen keitettyä. Hahahaa, saanko esitellä tän cup-onen kohderyhmän: selvästikin minä! :D Mä oon nimittäin tässä viimeisessä kymmenessä suodatinkahvikeittimettömässä vuodessa täydellisesti ja läpikotaisin tottunut, että kahvi tulee suoraan kuppiin. Että kuppiin keitetty kahvi tuntui vaan luontevammalta kuin tavallinen pannuun menevä.

Heh kaikkea sitä.

Ja tietysti ajattelin lähtönopeudeltaan (säästäähän siinä sen kolme sekuntia) myös aamuja ja tätä:

take away kuppi

Mutta samalla tekniikalla molemmissa keittimissä se kahvi siis valmistuu – yhden kupin keittimellä vain suoraan kuppiin, eikä kupin alla ole lämpölevyä niin kuin tavallisessa keittimessä kannun alla on.

Moccamasterit tehdään muuten edelleen Hollannissa käsityönä…

käsin tehty

…ja niissä on rekisteröitynä kymmenen vuoden takuu:

moccamaster takuu

Viiden vuoden takuu siis normaalisti, mutta jos koneensa rekisteröi netissä, takuuvuodet kasvavat kymmeneen.

Ja kaikkia osia saa varaosina.

Kuulin muuten, että Moccamasterilla oli jokin aika sitten ollut some-kilpailu, jossa etsittiin vanhinta Suomesta löytyvää toimivaa Moccamasteria – ja vanhoja käytössä olevia Moccamastereita löytyi niin paljon, että voittaja piti loppujen lopuksi arpoa! 30-vuotias käytössä oleva Moccamaster ei siis ole mikään harvinaisuus. Ja varaosia saa niihinkin edelleen.

Jotenkin nykypäivän kertakäyttöisessa maailmassa vaan niin… …vau.

moccamaster

Niin joo ja itse kahvista vielä.

Meillä on nyt siirrytty takaisin suodatinkahviin ja ajatuksenani on nyt jatkossa pitää kiinni siitä, että meillä juodaan hyvänmakuista ja mahdollisimman ekologista kahvia. Johan&Nyströmin kahvi teki tosiaan vaikutuksen – eikä vähiten siksi, että heidän sivuillaan tosi hyvin avataan kahvin matka pensaasta kuppiin. Suosittelen tutustumaan! (ei ole mainoslinkki) Ei ole siis ihan sama, mitä kahvia kuppiinsa kaataa. Ei ekologisesti (jotkut kahvinviljelytavat tuhoavat maaperää) eikä makunsa puolestakaan.

Johan&Nyströmin kahvia saa omaan arkimeininkiin nähden hieman hankalasti – ei siis läheisistä kaupoista – mutta toista minulle suositeltua kahvia löytyi ihan tuosta kauppakeskuksen K-kaupasta. Tätä:

kaffa roastery

Kaffa Roastery siis – ja tuttu minulle siksikin, että sitä paahdetaan tuolla entisillä kotikulmillani Punavuoressa.

Olen kuitenkin nyt suodatinkahvinjuojana ihan uudella maaperällä ja aivan pihalla kaikista reilusti tuotetuista, hyvistä kahvimerkeistä. Saa siis suositella! Mitä kahvia teillä juodaan? Jotain hyvää siis – ja mielellään sellaista, jota saa ihan peruskaupoista :)

kaffa roastery moccamaster

”Lahjoittaisivatpa he toisenkin arvontaan meille väsyneille lukijoille… :D”, ehdotti jo Kassunorkola Instassa.

No, kysyin ja sain vastauksen: lahjoittavat kyllä, jesh! Ja vieläpä vapaavalintaisen Moccamasterin, eli voittaja voi toki valita tän cup-onen niin kuin minä, mutta totta kai saa valita myös ihan perinteisen Moccamasterin. Ja haluamassaan värissä!

Kilpailuun voi osallistua jättämällä ti 8.3. klo 12 mennessä kommentin tähän perään ja kertomalla (heh kahvisuosituksensa lisäksi) vaikkapa, että millaisen kahvinkeittimen valitsee, jos voittaa. Keitinmallit ja -värit löytyvät täältä. Saa myös kertoa Moccamaster-muistoja, jos teillä esimerkiksi mummilasta löytyy näitä toimivia antiikkihelmiä vielä!

Muista jättää myös meiliosoitteesi, niin saan sinuun yhteyden, jos voitat!

EDIT: Arvonta on päättynyt ja vapaavalintaisen Moccamasterin voitti nimimerkki Jestanpoo – ONNEA!!!!  Kiitos myös kaikille muille osallistuneille ja kahvivinkkinsä antaneille!

62

You Might Also Like

  • Viia
    4.3.2016 at 12:52

    Perinteinen musta on kyllä paras, ja sellainen tulee meidänkin uuteen keittiöön, kun pääsemme vain remonttisuunnitelmissa eteenpäin ja työn touhuun.

    Kiitos Krista!!!! Hieno blogi ja mukavasti olet saanut meille lukijoille etuja ja alennuksia. Parasta on tietysti teidän arkeen kurkistaminen ja vertaistuen saaminen omaan taaperoarkeen!

  • Jenna M
    4.3.2016 at 13:53

    Voihan mikä arvonta! Edellinen Moccamaster lähti miehen matkaan (taisi tulla keitintä onneksi enemmän ikävä kuin miestä :D ) ja uudelle olisi tilaa keittiössä. Näin kahvi-ihmisenä kahvin maku on todella tärkeä ja sillä keittimellä on siihen kyllä suuri rooli. Nyt kun joutuu keittämään kahvin iänvanhalla ihmekeittimellä ei se maku ole sama. Omaa lempparikahviani on reilun kaupan tummapaahto, juuri sopivan vahvaa minun makuuni! :) Kahvin makuun opin aikoinaan mummilassa jossa sain lautasen reunalta sokeripalan läpi ryystää vähän kahvia. Ei taitaisi käydä päinsä enää nykylapsille :D KBGC982 AO Wild berryn värisenä on kauneudessaan lempparini!

  • Mrs firehill
    4.3.2016 at 14:07

    Siis kahvia… joo en juo. Lääkäri on kieltänyt. Mutta mies juo. Paljon. Ja en voi kieltää etteikö kahvin tuoksu aamuisin ole se yksi parhaista. Mulle latte kofeiinittomana on lähinnä mitä saan juoda. Mutta kun toimen paahtaa erikoispannulla espressoa aamulla ka tuoksu leviää kotiin nousee kuola suuhuni. Lähinnä siis puolisolle aamun nopeuttajaksi toivoisin moccamasteria. Ei se raukka muutoin saa aamukahvejaan ellei joku ole täyttänyt ikivanhaa keitintämme ja hänen tehtäväksi jäisi vain painaa nappia. Arjen tukemiseen ja hoitoon lähtevien unisten lapsitäyteisten aamulähtöjen helpottamiseen siis valkoinen moccamaster vois olla pop ja in 😊

  • ennu
    4.3.2016 at 14:28

    Jospa uskaltaisin kerrankin valita jotain einiintavallisenturvallistavalkoista, vaan ah! niin ihanan raikkaan turkoosin tai piristävän pinkin ;) Onnistaisipa nyt!

  • Päivi
    4.3.2016 at 15:00

    Tuollainen yhden kupin versio meillekin!

    Meillä juodaan Puhdistamon pakurikahvia. Hyvää!

  • Katja Tamminen
    4.3.2016 at 15:32

    KBGC982 AO
    Brick Red

    peruskeitin haaveena ja tää väri..

  • Larppa
    4.3.2016 at 16:05

    http://www.moccamaster.com/fi/brewers/product/59131/kbg962-ao-antracite/
    Valitsisin tuon keittimen ja antaisin sen lahjaksi vanhemmilleni. Parasta kahvia on ehdottomasti jyväskyläläisen Papu – paahtimon Brazil dark roast luomukahvi :)

  • Eve
    4.3.2016 at 17:01

    Arvonnassa mukana. Valitsisin perus moccamasterin mustana tai hopeana. 😊

  • Hannu Räty
    4.3.2016 at 17:22

    mutteripannulla keitetty espresso on myös hyvää

  • Sari Pyyhtiä
    4.3.2016 at 17:27

    Kyllä minulle kelpaisi Moccamaster keitin. Jos onni käy niin Haluaisin Harmaan ns. tavallisen ei yhden kupin keitintä.

  • Anu
    4.3.2016 at 17:29

    Tietty vihreä 1 kupin keitin. Se vaan on niin suloinen. Meillä siirryttiin Pirkan Costa Ricaan koska niin paljon pehmeämpi maku kun esim. Juhla mokassa 😃

  • Kurt Främling
    4.3.2016 at 17:46

    Oranssi tai musta ”oikea” Moccamaster olisi ihana

  • Marie
    4.3.2016 at 18:14

    Arvid Nordqwist Reko. Aivaan sairaan hyvää. Ja ihastuin täysin tuohon oranssiin väriin. Meillä varmaan kätevämpi tuo normi keitin ku vieraille tuntuis hankalalta keittää yhden kupin keittimellä.

  • HanKo
    4.3.2016 at 18:29

    Näppärään saumaan osunut arvonta; edellinen kahvinkeitin just hajos. :D Valinta osuisi tähän kauniiseen turkoosiin (miestä ei konsultoitu värivalinnassa :D): http://www.moccamaster.com/fi/brewers/product/59145/kbgc982-ao-turquoise/

    Viikonloppuisin tulee yleensä juotua espressoa, mutta arkisin tavallinen sumppi on kätevämpi. Mies preferoi Watsa -kahvia, sillä se on (nimensämukaisesti) vatsaystävällisempää. Itse tykkäilen tummapaahtoisesta Arvid Nordquistin Reko -kahvista.

  • Nnuu
    4.3.2016 at 18:37

    Toi one cup houkuttaa mut kyllä meille paras olis perinteinen moccis (toki vaaleanpunaisena <3).
    Kaupassa parhaita kahveja on löfbergi lila esim.carizma. myös reko on hyvää.
    Tampereen paahtimolla on hyviä kahveja.

  • Kats
    4.3.2016 at 19:25

    Suosikkini on http://www.moccamaster.com/fi/brewers/product/89163/cd-ao-metallic-white/. Edellinen Moccamaster, upea kullanvärinen CD-malli, on ostettu vuonna 2002 ja nyt olisi aika vaihtaa. Juomme Juhla Mokka kahvia, parempaa ei löytyy. :)

  • Tanja Lång
    4.3.2016 at 19:43

    Olisi kiva voittaa isllä hyvän kahvin saa vain aikaan kunnon keittimellä! Tuo oranssi olisi erikoinen väri muuten :)

  • Sandi Österlund
    4.3.2016 at 20:58

    http://www.moccamaster.com/fi/brewers/product/59134/kb952-ao-polished-silver/ /upea kilpailu, tykkään eniten tästä mallista,olen aina rakastanut Moccamastereita ja haluan se komistamaan kovaan käyttöön omaan keittiööni!!juon tällaisen pikkupannullisen päivittäin, joten pitoa ja kestävyyttä pitää olla:) /sandi.osterlund@luukku.com

  • Rirri
    4.3.2016 at 21:22

    Oooh mattamusta tavallinen keitin! Yhden kupin keitinkin houkuttaa mutta tällä kahvinkulutuksella varmaan aika hankala vaihtoehto.. Moccamasterin hankinta on mun aikuisuuslistalla. Tähän listaan siis kuuluu asioita joiden tekeminen tarkoittaa että on aikuinen. Peter Pan elämä vilahti taas piirun verran kauemmaksi, kun viime viikolla varasin itse itselleni hammaslääkärin, ihan siis vain tarkistuksen ilman akuuttia särkyä. Tilasin myös sanomalehden kotiin, kilpailutin vakuutuksia ja laitoin pitkät kalsarit kun ulkona oli kylmä. Lista tehdyistä aikuisuusasioista senkun kasvaa, joten moccamaster, I am ready for you too.

  • Nina
    4.3.2016 at 21:23

    Kahvisuosituksena arvid nordqvistin extra mörk rost festiva. Hyvää jopa mustana.

    Jonkun peruskeittimistä valkkaisin. Mies vihaa meidän nykyistä. Ehkä jonkun klassisen mustan tai hulluttelisin punaisella…

  • 1 16 17 18 19 20 23