”Päivääkään en vaihtais pois”

Ha ha, silloin et ole ollut kahden pienen lapsen äiti.

Mulla ois tarjolla täällä ainakin yks eilinen, tämän aamunkin saa. Ja oikeastaan ihan kaikki päivät Joelin kesälomaan asti. Halvalla lähtis. Ilmaseks? Anyone? Pliis?

 
Like

You Might Also Like

  • Kitsu (Ei varmistettu)
    31.5.2014 at 13:39

    Voisin jopa harkitakin, jos vaihdossa otat vastaan kaikki ne vuodet, jotka mua on kiusattu, useat paskafiilis-päivät ja masennushoidot, joissa ravaan – tuloksetta.

    • Kitsu (Ei varmistettu)
      31.5.2014 at 13:40

      Ps. Voin vastapainona laittaa ruokaa ja siivota (((:

    • Kristaliina
      31.5.2014 at 13:47

      Tota ööh, siivoaminen ja ruoanlaitto kulostaa kyllä houkuttavalta, mutta… :) Nojoo, tästä ainain tietää, että tämä on ohimenevä vaihe elämässä. Jos tätäkin kestäis tolleen vuosia, niin… uhh…

      Voimia sinnekin! <3

      • Kristaliina
        31.5.2014 at 13:52

        …ja toivottavasti säkin voit joskus katsoa elämää taaksepäin ja muistella, että huh, onneksi se oli vaan ohimenevä vaihe…

        <3

        • Kitsu (Ei varmistettu)
          31.5.2014 at 16:09

          Eiköhän tästä pian jo nousta. Voimia sinnekin päin, kyllä te varmasti pian huomaatte, että pahin vaihe on ohi. &lt;3

  • Odette
    31.5.2014 at 14:22

    mä en usko ihmisiä, jotka ovat sitä mieltä, että päivääkään en vaihtaisi pois. Mulla ei ole lapsia, elettyä elämää on takana se 32 vee ja siihenkin on jo mahtunut monta päivää, jotka vaihtaisin pois. Samoten ”mun koko elämä mahtuu matkalaukkuun” on toinen kusetus. Hetken kun niiden kanssa juttelee, niin johan alkaa löytymään pöytäkalustoa tädin vintiltä ja talvitakkia vanhempien varastosta.

  • Pingale
    31.5.2014 at 14:34

    Odotan mielenkiinnolla meidän syksyä, kun esikoinen on kaksivuotias ja kuopus vastasyntynyt. Palataan sitten näihin fiiliksiin… Tsemppiä!

  • A2 (Ei varmistettu)
    31.5.2014 at 14:35

    Mä siis niiiiiiiiiin tiedän mistä sä puhut! Aikamoista meininkiä se on tässäkin talossa , lapset 03/12 ja 03/14

  • MirvaK
    31.5.2014 at 14:38

    Täällä nyt vähän samat fiilikset. Mut haastettiin facen puolella positiivisuus juttuun (eli 3 positiivista asiaa päivästä). Vielä en ole saanut aloitettua, kun meillä nuorimman nukuttamiset ovat muutaman päivän olleen ihan kamalia (1-2h huutamista aikaisemman ”hyvää yötä” sijaan). Ja itseasiassa nyt tuon nukuttamisen päälle keskimmäinen kiukkuaa ja heittää tavaroita… kai se pitää mennä…

  • EevaE (Ei varmistettu)
    31.5.2014 at 14:48

    Tsemppiä! Tieto siitä että hullunmylly on ohimenevää helpottaa hieman, mutta ei se vähennä yhtään sitä kuinka raskasta kahden pienen lapsen kanssa on. Sen voin kyllä luvata, että kun vihdoin tajuaa, että sitä onkin kahden paapottavan sijaan kaksi omatoimista keskenään leikkivää (ja tappelevaa ;)) natiaista on moninverroin eufoorisempi tunne kun ekan vauvavuoden jälkeen. Jos Seela on yhtä noheva tyttö kun Silva, niin kituaika ei välttämättä edes ole kovin pitkä :)

  • Lilleri78
    31.5.2014 at 14:49

    Meillä on uusi elämä kahden lapsen kanssa sujunut yllättävän hyvin, mutta juuri äskeisen tunnin verran vaihtaisin ihan heti pois… Kaksi kiljuvaa lasta, joista toinen pitäisi saada päiväunille heti-nyt ja toinen jonka kiljumisen mystinen syy ei selvinnyt, mutta tehokkaasti esti tuon ensimmäisen asian hoitamisen, huoh. Ekaa kertaa soitin miestä apuun, muttei ehtinyt ajoissa. Onneksi se on jo mennyttä :)

    • Vierailija (Ei varmistettu)
      31.5.2014 at 20:12

      Onneksi mies on jo mennyttä? ;-)

      • Lilleri78
        31.5.2014 at 20:29

        Haha, no taisinpa kirjoittaa epäselvästi! Juu ei, onneksi mies on ihan nykyisyyttä, mutta tuosta itkusirkuksesta päästiin ja kaikilla taas parempi mieli :) Ja TODELLAKIN onneksi mies on kuvioissa, olis tää aika paljon rankempaa yksin…

  • Annuskainen (Ei varmistettu)
    31.5.2014 at 15:16

    Mulla on takana nyt puoli vuotta elämää kahden lapsen äitinä. Aika monta päivää siitä vaihtaisin mieluusti heti pois. Esimerkiksi tänään huusin kurkku suorana, totaalisen ahdistuneena taas yhden aargh-aamun jälkeen (läsnä lapset, mieheni ja äitini) jotain sekavaa jonka päätteeksi huusin erittäin ruman sanan. 3-vuotias kysyi heti: ”Mummi, mikä on **ttu?”. Instant huono äiti-syndrooma.

  • lapsia ehkä joskus tulevaisuudessa (Ei varmistettu)
    31.5.2014 at 16:15

    Kiitos mahtavasta blogista! Sun (ja kommentoijien) ansiosta muistan nauttia pitkistä yöunista ja vapaudesta ihan eri lailla kuin ennen – ja tiedänpä paremmin mitä tulevaisuudessa on edessä…

    Satuitteko lukemaan torstain Hesarin jutun erityisen herkistä? Tunnistin siitä jossain määrin itseni ja tämän postauksen jälkeen aloin pohtia, olisiko Seela ”highly sensitive child”..? En valitettavasti saa puhelimella liitettyä linkkiä, mutta tuolla hakusanalla löytyi mm. yksi blogi, jonka kuvaus kuulosti aika tutulta

    • Kristaliina
      31.5.2014 at 17:18

      Oi nauti, nauti! …ja onhan tässä elossa näin lasten kanssa paljon ihanaakin (enemmän ihanaa kuin kamalaa), pakko aina muistuttaa ettei säikyttele lapsettomia :)

      Täytyypä katsoa tuo juttu! Mulle tuo on vain terminä/otsikkotasolla tuttu ja on itselläkin käväissyt mielessä tuollainen Seelan suhteen… Täytyy myös googlata tuo blogi, kiitos vinkistä!

      • Alissa (Ei varmistettu)
        31.5.2014 at 21:06

        Meidän esikoinen oli aika lailla samanlainen, itkevä ja erittäin herkästi reagoiva vauva kuin Seela vaikuttaa olevan. Muistot tuosta vauvakesästä ovat sumeat ja kaikkiin tapahtumiin liittyy aina lause ’ja vauva itki’ :)

        1-vuotiaana sama kaveri oli jo erittäin tasapainoinen ja luottavaisesti ja avoimesti uusiin tilanteisiin ja ihmisiin suhtautuva reipas poika. Tietyn herkkyyden kyllä tunnistan edelleen mutta kiitän lopputuloksesta sitä että jaksoimme sylitellä ja tarjota turvaa pienelle vauvalle, vaikka itkua emme saaneetkaan loppumaan.

        Toki teillä eri tilanne kahden kanssa, voi kuvitella että on riittämätön olo ja paha mieli vuorotellen aina sen puolesta ketä ei juuri huomioi. Mutta jaksamista teille, kyllä se helpottaa pian!!

  • Aa (Ei varmistettu)
    31.5.2014 at 16:31

    Tsemppii! Eikö teillä ole enää”käytettävissä” se lastenhoitaja joka oli alkuvuodesta?

    • Kristaliina
      31.5.2014 at 17:20

      Kiitos! Ja joo, periaatteessa olisi käytössä, mutta taloudellinen kukkaronnyöripuoli tulee vastaan… Laura oli kyllä meillä viime viikolla yhden päivän ja Silva ihan hihkui ilosta, kun se tuli <3 Sovittiin, että yhtenä päivänä viikossa se voisi käydä vielä meillä, niin kauan kuin löytää taas kokopäiväduunin – sekin on jo iso ilo ja apu!

  • Äiti Etelä-Pohjammaalta (Ei varmistettu)
    31.5.2014 at 17:45

    Minulla on neljä lasta, syntyneet -05, -07, -12 ja -14. Nuorimmainen syntynyt tammikuun lopussa. Mies on töissä ja kesäloma hänellä alkaa heinäkuun loppupuolella. En vaihtaisi päivääkään pois, sillä ihan jokaisessa päivässä on jotain hyvää. Vaikka välillä raskasta onkin ja yöt menee vähillä unilla, rakastan tätä kun saa olla nuorimmaisten lasten kanssa kotona ja nyt vanhemmatkin vihdoin kesälomalla &lt;3

    Olisi kiva tietää tarkemmin, mitkä asiat kahden lapsen kanssa koet hankalaksi.

    Tsemppiä ja positiivisuutta! :) Olette ihanan oloinen perhe.

    • Kristaliina
      31.5.2014 at 19:44

      Ooo vau, neljä! Sä oot todennäköisesti jo pro-tasolla, kun mä vasta aloittelija :)

      Jos tuota hankaluutta kuvailee, yhdellä sanalla se olisi itku. Kahdella sanalla oma riittämättömyys. Luultavasti tämä on alun vaikeutta ja helpottaa ajan myötä. Toivottavasti!

      • Vierailija (Ei varmistettu)
        31.5.2014 at 20:19

        Omaa riittävyyttä parantaa eniten se, että laskee rimaa monessa asiassa. Toisen syntyessä tuo riittämättömyyden tunne oli paljon suurempi, kolmannen kanssa siihen on jo tottunut eikä odota liikoja. Meillä tosiaan kolmas nelisen viikkoa Seelaa vanhempi ja pari viimeistä viikkoa on ollut paljon itkuttomampia. OIkein itsekin hämmästyin miten arki helpottui!

    • minttumari
      31.5.2014 at 21:31

      No täällä on ollut tsemppipäivä tällä neljän lapsen äidillä… :P Ihan turhaa. Ei mun mielestä oo mikään häpeä myöntää, että ihan mielellään sitä jokainen vaihtaisi pari lapsipäivää joskus kylpylälomaan! ;)

  • Vierailija (Ei varmistettu)
    31.5.2014 at 18:34

    Täältä saisi vaihdossa yhden uhmaikäisen, sana tahtoikä on ihan harhaanjohtava, sillä jos tuo ylipäätään tietäisi mitä tahtoisi niin siitä voisi keskustella ja nevotella. Mutta ainoa asia minkä tietää on että ei ainakaan tahdo sitä mitä tarjotaan, vaikka kyse olisi jäätelöstä. Tai no, tietää sitten haluavansa sen jäätelön kun sitä ei enää voi saada esim. kun pitäisi mennä nukkumaan, ulos, kotiin, pissalle jne. Joka asiasta joudutaan tapella, jopa pissalle menosta, pissaa sit housuihin ennemmin kun käy vapaaehtoisesti pissalla. Joka paikkaan meno kestää vähintään kaksi tuntia. Hän on erittäin temperamenttinen luonteeltaan, kun minä olen paikalla. Isin, mummin tai jonkun muun kanssa oikein enkeli. Ja jottei aika kävisi tylsäksi tarjolla olisi myös erittäin herkkäsielunen tyttö, joka ei kelpuuta muutoksia tai ketään muuta kuin äitiä. Lopputulos, minne tahansa mennään kaksi lasta huutaa kuorossa. Tänään bussissa iäkkäämmän rouvan kommentin asiasta ”mitäs teit lapset noin nuorena” jätin oman onnensa nojaan, ikää minulla siis 26, vaikka tuskin 10 vuotta asiaa miksikään muuttaisi. Lukuunottamatta että koska minä olen ns nuori äiti, minun tekemisiä ja sanomisia ja tekemättä jättämisiä on oikeus kommentoida esim. siellä bussissa. Ja koska emme ole avopuolison kanssa naimisissa olen sormuksen puutteen vuoksi yh-äiti ja sossun elätti. Ja heidän ”eli parempien ihmisten” verorahoilla on kaikki meidän vaatteet, rattaat ja muut kustannettu. Totuus ei voisi olla kauempana.

    • Kristaliina
      31.5.2014 at 19:46

      Graah tuolle ikäkommentille! Joo, täälläkin ongelma on tuo kuoroitku, vaikkakin siis vähän eri syistä. Mutta se on ihan sydäntäsärkevää – vaikka kaikkensa tekee, niin aina jompi kumpi on lohtua vailla. Niisk.

      PS. Ei mullakaan ole sormusta. Hukkasin sen :D

  • murina
    31.5.2014 at 19:04

    Siinä on vaan se Krista, että jokainen OUMYGODMITENMÄSELVIÄN -päivä opettaa aina jonkun niksin ja jutun, miten seuraavasta vähän voi selvitä helpommin, niin siinä mielessä ei kannata niitäkään päiviä vaihtaa pois ;) Jotkut asiat helpottaa ajan kanssa, koska lapset kasvaa, mutta myös koska äiti kasvaa :) 

    • Kristaliina
      31.5.2014 at 19:41

      Oooo tossa on kyllä jotain pointtia! Paljonkohan kestää, että on täysinoppinut? Koko elämän? :)

      • NiinaS (Ei varmistettu)
        31.5.2014 at 21:02

        Koko elämän – onneksi ja ikävä kyllä :)

        -Niina

  • MM
    31.5.2014 at 21:06

    Tää ei nyt helpota sua yhtään, mutta sanon silti: muutama eka kuukausi tuntuu just tolta. Mut sullahan menee ihan hyvin, jos sä et vielä ole kolmas joka itkee. :) Jos en ihan väärin muista, niin meillä oli joskus niinkin, että me kaikki vollotettiin, kun mies iltapäivällä tuli töistä. Mutta nyt, kun ne ajat on takana, ei kukaan meistä vaikuta kamalan traumatisoituneelta. Se oli silloin sellaista se, mutta oli meillä joka päivä hyviäkin hetkiä. Ja nyt mä olen tosi tyytyväinen, etten silloin vaihtanut päivääkään pois, vaikka mieli teki. Ja silloin mä kyllä totisesti aloin elää päivä kerrallaan, koska viikkokin tuntui liian pitkältä ajalta ajatella. Ja päivät elettiin tunti kerrallaan. Puolilta päivin hurrasin sille, että aamupäivästä oli selvitty ja että mies tulee kotiin neljän tunnin päästä. 

  • Emmi Nuorgam
    31.5.2014 at 22:12

    ”Miksi hankit jos et jaksa hoitaa, lapset on pieniä niin hetken, nauti nyt vielä kun voit” jne.

    Terveisin I fucking feel you

    • Kristaliina
      31.5.2014 at 22:55

      ”Muista nyt sitten nauttia, muista muista muista muista!” Graaaah :D

    • Nunu La
      1.6.2014 at 17:26

      Joo, hei ihan oikeesti! Mutta vain lapsettoman suusta kuulee ”miks se on ees lapsia tehny jos ei niiden kanssa jaksa olla?” Mun vastaus yleensä on, että kuka maailmassa on sellanen ihminen kehen ei IKINÄ muka menis hermo ja kenen seuraa jaksat 24/7… Mulla ei elämässäni ainakaan sellasta ole, vaikka kolme maailman rakkainta lasta, aviomies plus muut perheenjäsenet ja ystävät onkin.

      Että näin. 

      Nimimerkillä: Tarha loppu ja nyt alko koko perheen 2,5 kk kestävä (hermojenmenetys)kesäloma

      • Miitu (Ei varmistettu)
        1.6.2014 at 18:58

        I feel you… Tosin oma (hermojenmenetys)kesäloma jatkuu vielä vuoden kotirastilla. Eilen erehdyin kysymään tytöltä, joka on koko vuoden hokenu ”ei mennä päiväkotiin, haluan aina olla kotona”, onko mukavaa vai tylsää jäädä äidin kanssa kotiin. Tietenkin tylsää…

        Noihin riemukkaimpiin fraaseihin lisäisin vielä omien vanhempien ja sitä iäkkäämpien kommentin ”mitenhän me selvittiin / saatiin pidettyä teidät hengissä”. Viittauksena yleensä nykyopit lähtien siitä, missä asennossa vauvoja nukutetaan, tai esim lapsiluku tai nykyisien lisääntyny osallistuminen lasten- ja kodinhoitoon.

  • Tommi K
    31.5.2014 at 22:40

    Huh. Mä vaihtaisin pois monta päivää ihan tämän yhdenkin kanssa. Ja ei sen puoleen, vaihtaisin pois monta päivää myös elämästä ennen lasta. Ihan BS:ää tuo fraasi.

    • MinEna
      31.5.2014 at 22:44

      Pakko kompata. Koska olisin itse juuri sanonut saman.

       

       

    • Kristaliina
      31.5.2014 at 22:57

      Joo. Myös edellisestä elämästä sais kyllä lähteä parit päivät (ehkä jopa pidemmätkin ajanjaksot) pois :D Uuu ja jos tuolle poistolinjalle sais lähteä, niin pari ihmistäkin voisin kyllä deletoida esim. suhdehistoriasta :D :D :D

      • MinEna
        31.5.2014 at 23:09

        Kannatetaan! :D

  • MM
    31.5.2014 at 23:05

    Paitsi että nyt mä vasta tulin ajatelleeksi, että eikös toi fraasi pidä sisällään sekä hyvät että huonot päivät? Koska molemmat tekee meistä just sen mitä me nyt ollaan. Ja ne eletyt huonot päivät saa arvostamaan hyviä. Eli ei niitä huonoja todellakaan kannata vaihtaa! 

    • Tommi K
      31.5.2014 at 23:12

      Tässä on viisauden siemen :) Sanottakoon kuitenkin, että huonoja päiviä riittää elämässä kyllä vaihdettavaksikin, vaikka suurimman osan niistä jättäisikin jäljelle muistutuksen vuoksi :)

      • MM
        31.5.2014 at 23:24

        No joo, menköön muutama päivä vaihtoon!

    • murina
      1.6.2014 at 07:47

      Mä uskon ihan tosissani ns perhosvaikutukseen, eli en vaihtais eletystä elämästä sekuntiakaan, koska just nyt just näin on hyvä ja jos joku asia menneisyydessä oliskin ollut toisin, olisko just nyt just näin :D 

  • Hips hei! (Ei varmistettu)
    31.5.2014 at 23:43

    Tsemppiä Krista!!
    Meillä on kans nyt haastava vaihe 5v:n ja 1v:n kanssa, kumpikin viuhtoo menemään omiaan ja välillä tuntuu, että olen ihan hermo loppu kun en vaan pysy mukana. Itse tykkäisin sellaisesta rauhallisesta menosta, jossa kerettäisiin juttelemaan ja selittämään asioita ja nautittaisiin hetkestä, mutta pahimmillaan päivät on yhtä ”älä”, ”ei”, ”koitapas nyt käyttäytyä” komentelua, kun muuhun ei vain ole aikaa ja kädet ja pää ei riitä kaikkeen. Tosi pahamieli kun on niin riittämätön olo.

  • Miitu (Ei varmistettu)
    1.6.2014 at 09:33

    Kyllä mä voisin kans riemukkaasti vaihtaa jo nyt joitain päiviä pois. Sekä niitä arkisempia että traumaattisempia. Tai jos se ei onnistu, niin ainaki syksyä ajatellen voisin tilata lyhyen tainnutuksen, mikäli uhkakuvat toteutuu. Esikoinen saattaa joutua leikkaukseen, enkä mä pysty vastasyntyneen kanssa olemaan tukena niin paljon kuin haluaisin. Itkin jo riittävän paljon jättäessäni samaisen lapsen sairaalaan yöksi. Isä oli onneksi turvana, joten suurin murhe oli oman pään sisällä kun tuli niin vahvat muistot kolmen vuoden takaa, jolloin useamman viikon ajan sulki hiljentyneen sairaalan oven ja laahusti autolle lapsen jäädessä teholle.

    • Kristaliina
      1.6.2014 at 21:55

      Oi ei!!! Voi en voi näin julkisesti varmaan kysyä, että mikä teidän pikkuisella on… Oi, mutta kuulostaa kurjalta ja hurjalta, jaksamisia! <3

      • Miitu (Ei varmistettu)
        1.6.2014 at 22:58

        Ei mitää kovin vakavaa, mut sen verta harmillinen, että tosiaan leikkausarvioon menossa. Sairaalareissu puolestaan liittyi noihin pirun siitepölyihin. Vetäs yhtäkkiä niin tukkoon, että piti seurata pari yötä sairaalan puolella.

        Lähtökohtiin nähden tosi vähällä tässä on päästy ja paljon helpompia nämä on nyt kestää kuin olis ollu aiemmin, mutta on tuo raukka silti vielä pieni näitä käsittelemään. Periaatteessa puhumalla pääsee jo pitkälle, mutta jos säikähtää jotain, nii siitä ajatuksesta ei tahdo päästä yli minkään todistusaineiston avulla.

        Se piti vielä lisätä tuohon aiempaan kommenttiin (joka jäi näin puhelimella naputellessa taas vaihteeksi vähän kesken), että todennäköisesti, jos valita saa, jättäisin ne arkikurjat päivät välistä. Kaikesta huolimatta. En toki haluais noita ikäviäkään hetkiä (varsinkaan) lapsilleni, mutta jotenki sitä noiden isompien tilanteiden keskellä löytää itestään uskomatonta voimaa, joka hyvittää edes vähän tilannetta. Kun taas arkikurjat päivät tahtoo olla vaan, no, kurjia.

        Ps. Kaks päivää esikoisen lukemaan… Päänsisäinen elämä: mielenkiintoinen.

  • poppaliini (Ei varmistettu)
    1.6.2014 at 14:17

    O-ou, tätä postausta ja kommentteja ei olisi kannattanut lukea.. :D T. vauvakuumeinen ja ”kyllä se 2 vuoden ikäero on varmaan JUST hyvä!” :D

    • Kristaliina
      1.6.2014 at 21:53

      Hei mut nää vaihtelee – siitä on alle viisi päivää (tarkempaa arviota en osaa sanoa, koska unikoomaltani en muista), kun vasta sanoin, että ”hei tää kaksi vuotta on ihan täydellinen ikäero”. On hyviä päiviä, on keskivertoja ja on kamalia. Että riippuu vähän päivästä, mitä mieltä asioista on :)

    1 2