Oletko kokeillut kivibongausta?

Kesällä Sotkamossa olimme juuri levittämässä biitsivilttiä Hiukan (meinaan aina sanoa, että Huikan) rantahiekalle, kun…

Hei, mikäs se tuolta kurkistaakaan?

Sehän on meidän perheen ensimmäinen kivibongaus!

Olin lukenut tästä aikaisemminkin jostain – ehkä jostain nettijutusta, tai Facebookista, tai hitsi en edes muista, että mistä. Mutta ihan heti tosiaan tajusin, mistä on kyse. Tämä on tänne jätetty ihan varta vasten bongattavaksi!

”Saako sen ihan oikeasti ottaa mukaan täältä?”, muu perhe ihmetteli.

No saa, ja se on se ideakin!

Kiven voi siis löydön jälkeen piilottaa uudestaan seuraavaa löytäjää ilahduttamaan, tai jopa ihan pitää omana. Ja se olennainen juttu: kertoa löydöstään kivibongauksen Facebook-ryhmässä nimeltään FinStones!

Kiven tekijä ja edellinen piilottaja (ja sitä edelliset!) siellä tietysti kutkutuksella odottavat, että löytääkö joku kiven ja mistä.

Kivibongauskiveen on siis tavallisesti ihan kirjattu se ohjekin lyhyesti, kas näin – joskus kivessä voi lukea myös vaikka ”pidä tai piilota”, tai taiteilijan nimi ja ikä:

Ja oli kyllä tosiaan iloinen ja piristävä löytö tämä meidän ihkaensimmäinen kivibongaus!

Facebookista paljastui, että kiven tie oli vasta tuore: se oli siellä Sotkamossa taiteiltukin, pari viikkoa aikaisemmin. Mutta hei – meidän mukana kivi lähtikin sitten Sotkamosta pois ja maailmalle!

Se on nyt piilotettu… no enpäs kerrokaan, että minne!

Täytyy seurailla tuolta kivibongaus-ryhmästä, että löytääkö joku sen jostain!

Me ajateltiin myös jossain vaiheessa itse maalailla omia kiviä ja piilottaa niitä johonkin – just tosi kivaa tekemistä lasten kanssa.

Olettekos viime aikoina kiviä bongailleet…?

15

You Might Also Like

  • Tiia
    24.8.2021 at 19:17

    Ei olla bongattu, mutta on 4- ja 7-vuotiaiden lasten kanssa maalattu ja piilotettu itse kiviä. Harmillisesti yhdestäkään ei ole vielä fb:hen raportoitu löytymistä :( Tää on ihan tosi kivaa puuhaa kyllä! En oo oikein leikkijä-äiti mut tällaisista puuhista tykkään! Ja tää on aika monivaiheista: pitää tehdä maalauskivien etsintäretkiä (rannat on hyviä!), sit se itse maalaaminen ja sit taas retkeilyä, jossa etsitään hyviä paikkoja piilottaa kivi :) Viimeinen ois se, että bongais sen oma tekemän sieltä ryhmästä löydettynä :)

    • krista
      24.8.2021 at 19:45

      Mä kans olin ihan yllättynyt, kun noin vaan sattui tulemaan kivi vastaan – sattumaa! Kun tuosta olin tosiaan jostain kuullut ja ajatellut, että onpa kivaa. Mä kans tykkään just tällaisesta yhdessä puuhastelemisesta, aiotaan tosiaan itsekin maalata omia kiviä ja sitten miettiä, että mihinköhän lähdettäisiin niitä piilottamaan :) Hauska ajatus muuten myös tuo, että lähtisi ihan retkelle piilottamaan! Ja tietty omien kivien löytäminen ryhmästä ois kyllä ihan se ”ultimate-palkinto”. Nytkin me jo jännätään sitä, että löytääkö joku tän meidän jatkopiilottaman sydänkiven!

  • Anna
    25.8.2021 at 12:26

    Ai että olisi ihana osallitua tällaiseen <3 Tämä on näitä pieniä juttuja joita harmittelen kun lähdin kokonaan FB:sta. Juuri tällaiset viattomat ja hauskat pelit ja projektit. Toisena roskalava- ja kirppisryhmät.
    Mutta ihana idea, kuka ikinä sen keksinyt :)

    • krista
      26.8.2021 at 13:39

      Oi totta, tähän tarvitsisi Facebookin! Jos joku kaveri voisi toimia ”Facebook-diilerinä” ja sen kautta pääsisi kurkkaamaan ryhmän silloin tällöin tai ilmoittamaan löydöstä?

      Munkin mielestä tällä on aivan ihana idea! Just sellaista hyvää mieltä levittävää juttua <3

  • Tilia
    25.8.2021 at 13:34

    Teille voisi sopia geokätköily myös. Itse en ihan hirveästi innostu maalattujen kivien viemisestä ainakaan minnekään luontokohteille. Joku leikkipuiston hiekkalaatikko on toinen juttu, josta kiven löytäminenkin on todennäköistä, eikä se jää sinne iänkaiken maaliaan tiputtelemaan.

    • krista
      26.8.2021 at 13:41

      Joo geokätköily kuulostaa hauskalta, mutta heh jostain syystä oon kokenut sen sellaiseksi ”panostusta vaativaksi”, en tiedä edes, että mistä tuo ajatus on tullut! Varmaan ihan väärä ajatus :D