Kaupallinen yhteistyö: Reima
Neljäntoista päivän empiirisen tutkimuksen (meidän Suomessa-olo) perusteella olen todennut seuraavan: Suomessa ei enää ikinä tarvita sadevaatteita!
Kahden viimeisen viikon aikana lämpötila ei ole tainnut yhtenäkään päivänä jäädä alle 20 asteen. Ja hellepäiviä on ollut jo toukokuussa enemmän kuin viime kesänä yhteensä (eli nolla) Helsingissä.
…joten hyvästi, kurapukuinen elämä: tästä lähtien elo on Suomessakin yhtä päivänpaistetta!
Ja vesisadekin tulee letkusta.
Mutta JOS nyt kuitenkin sattuisi käymään niin, että erehdyn (mitä en pidä todennäköisenä), niin voisin antaa sellaisen vinkin, että Reimalla on just nyt (31.5. asti) kaikki sadetuotteet -30 % alessa.
Eli jos siis nyt sitten jotenkin kummasti kävisikin niin, että sataisi vaikkapa juhannuksena. Ja jouluna. Ja vappuna. Pääsiäisenä. Helatorstaina. Loppiaisena. Adventtisunnuntaina.
Tai vaikka esimerkiksi lokakuun puolivälistä huhtikuun loppuun.
Seela sai pieneksijääneiden sadevaatteidensa tilalle nyt uudet, ja valitsi tietysti ”krokotiilinväriset” Reiman vaatteet (blogiyhteistyön myötä saatu). Takki on malliltaan Vesi (täällä), ja housut puolestaan tuo klassinen hyväksi todettu malli Lammikko. Silvalla puolestaan on vielä viime syksyn sadevaatteet ihan sopivat. Tai oikeastaan edelleen jopa reilut.
Sadehatut ja -hanskat olivat vielä sopivat, mutta molempien vuoden takaiset kumisaappaat olivat jääneet ahtaiksi. Molemmat saivat siis nyt uudet, Silvalle pinkit Taika-saappaat ja Seelalle vihreät.
…ja tosiaan kaikki -30 % alessa verkkokaupassa.
Ensi syksyn ja talven kokoja pähkäillessäni Tammiston myymälässä sain sellaisen vinkin, että välikausivaatteiden kanssa käytettäessä sadevaatteiden koko voi olla sama kuin välikausipuvussa – mutta toppapuvun kanssa puolestaan kannattaa olla yhtä kokoa isompi sadeasu kuin se alla oleva toppapuku.
Helsingissä kun niitä kuriksia tarvitaan aika paljon talvellakin ei siis koskaan enää tarvita.
Koska täällä ei enää koskaan sada kissoja eikä koiria, eikä ainakaan vettä ja räntää.
Paitsi ehkä juhannuksena.
Ja letkusta.
PS. Oikeasti ei yhtään haittaisi, vaikka vähän sataisikin. Sellainen pieni kiva kesäsade jopa vähän virkistää.
PS 2. Mitä mä just sanoin? Varmaan joku auringonpistos.
Torey
25.5.2018 at 17:41Sellanen sopiva yöllinen sade tekisi hyvää! :)
krista
25.5.2018 at 18:07Joo todellakin! Vain öisin :) Ja mielellään silleen, että maa on jo aamupäivällä niin kuiva, että voi piknik-viltin levittää :D
A
25.5.2018 at 17:59Hih, just tilasin lapselle tasan samat sadekelin setin kuin Seelalla on kuvassa :D Neidon lempiväri kun on nykyään vaaleanvihreä, joten tämä setti aiheutti ihastuneen jee kiljaisun. Mutta toivottavasti ei ihan heti tarvita. Ootellaan myös Reimalta saapuvaksi (tietysti vihreää) silikonista ranneketta ReimaGo:lle, jolloin se ehkä kulkisi taas mukana (näillä keleillä kun vaatteissa on harvemmin taskuja sensorille).
krista
25.5.2018 at 18:11Toi on kyllä kivan näköinen! Jostain syystä nuo kurahousutkin vihreänä miellytti munkin silmää, kävin hakemassa myymälästä Tammistosta nämä ja jotenkin ihan erityisesti silmä osui noihin vihreisiin. Tai sit vaan Seelan krokotiiliestetiikka on tehnyt vahvan vaikutuksen minuunkin :)
–
Meillä kans Silva on kysellyt, että voitaisiinko taas käyttää sitä ReimaGo:ta, kun se peli oli niin kiva. Ihan muisteli, että mitäs se olikaan silloin aiemmin pelannut. Meillä ei silloin (Espanjassa) ollut sitä mukana, mutta nyt kyllä vois joskus ottaa taas käyttöön! Vaikka se käsiranneke kyllä silloin ois hyvä, sellaista meillä ei olekaan… Mutta sellaisen melkein tosiaan kesävaatteisiin tarvitsee, kun ei ole muita taskuja tosiaan!
A
25.5.2018 at 18:28Meillä on sellainen tarranauharanneke kun tuli sensorin mukana, mutta se on harvemmin ollut käytössä, vaan yleensä mittari on taskuun paikattuna silloin kun muistetaan ottaa mukaan. Mutta nyt tosiaan bongasin Reimalla uusia silikonisia ranteeseen tulevia rannekkeita ja tilasin kokeiluun (lapsi innoissaan kun on mahtavaa, hänestä että saa rannekkeen, kun äidilläkin on aktiivisuusranneke ranteessa nimenomaan). Mutta katsotaan nyt että tuleeko hitti vai huti :D
krista
25.5.2018 at 19:57Aaa ai teillä oli jo tarranauharanneke siinä, sensorin mukana näppärää! Meillä oli pelkkä nappi, ja se oli sit hupparin hihan taskussa. Kävin jo kurkistamassa noita silikonirannekkeita, olipa kiva, kun oli eri värisiä! Jos tuntuu toimivalta systeemiltä, niin laita vinkkiä, kun ootte käyttäneet!