Vielä yksi?

Nythän tämä homma menee ihan hulluksi.

Naistenklinikalle sektion yhteydessä oli kirjattu, että uutta raskautta ei suositella vuoteen. Noooh, minäpä sitten jälkitarkastuksessa tätä kyselin, ja asiasta otettiin uusi tiedustelu sinne Naistenklinikalle. Uuden vauvan ”tekolupa” muuttui puoleksi vuodeksi – haha ja se ois kuulkas sitten tasan joulupäivä!

OMG miksi mä edes ajattelen tällaista, tämähän on ihan kreisiä!

Jos olisin viisi vuotta nuorempi, pohtisimme varmasti ihan vakavissamme sitä neljättä lasta. Kaksi ensimmäistä ovat niin erottamaton ”tiimipari”, että tuntuisi vaan reilulta, että tämäkin vauva saisi oman ikätoverinsa perheeseen.

Muistaakseni Lilah povasi minulle tätä jo varmaan kahdeksan vuotta sitten: että jos tekee kolmannen, se usein ennustaa neljättäkin. Nyt se povauksen tulos tässä pörrää ajatuksissani!

Mutta mä oon nelkytviis, hitsi vie!

Olen nyt yrittänyt kysellä tätä ikäasiaa sekä jälkitarkastuksessa että neuvolassa (ja heh vähän jo siellä Naistenklinikallakin, jo sektiopöydällä maatessa ahhhahaha). Kenelläkään ei edes kulmakarva värähdä. Lääkäri sanoi, että jos oma jaksaminen riittää (se riittää) ja lapsia on tullakseen, niin totta kai.

Hän muuten kutsui minua suurperheen äidiksi, ja yhtäkkiä se tuntui jotenkin tosi hyvältä. Vaikka kolme lasta ei varmaan vielä suurperheen rajaa ylitä. Mutta kun me liikutaan tuolla jossain koko porukalla, tuntuu ihanalta, että meitä on jo sellainen pienoinen lauma.

Voi hitsi mehän mokattiin, miksi ihmeessä me ei tehty näitä enemmän!

(tämä on hormonien välittämä heitto)

Mutta olisiko sitä vielä niin hullu, että kokeilisi vielä kerran? Kääk! Elämää suurempia kysymyksiä siinä on ainakin kaksi.

Ensinnäkin: ikäero. Mun iän huomioiden pitäisi varmaan alkaa yrityshommiin ihan heti sen joulupäivän jälkeen. Toisaalta tämä vauva on niin äärimmäisen joustava ja lempeä, että tuntuisi ihan sydäntäsärkevältä tinkiä hänen syliajastaan jo tyyliin vauvaiällä. Esikoisen ja keskimmäisen ikäero oli tasan kaksi vuotta. Siitä on siis jo kokemusta, mutta vielä sitäkin pienempi ikäero…? Jaiks!

Toiseksi: pilaisimmeko onnemme? Nyt olemme aivan valtavan onnellisia tästä pienestä ihmisestä, niin eikö olisi järkevää jättää nimenomaan se tunne ”päällimmäiseksi”. Jos tässä vielä yrittäisi ja tavalla tai toisella epäonnistuisi, jäisikö päällimmäiseksi sitten suru ja murhe. Ehkä joku traaginen menetys? Olisiko se jopa oman onnen sabotointia ottamalla liian ison riskin…?

Ja kun on jo yksi keskenmeno koettuna, se riski ei tunnu enää vain teoreettiselta vaan ihan todelliselta. Meillä keskenmenon suru jäi suht pieneksi, sillä se korvautui onnella nopeasti – mutta mitä jos tulisikin vaikka paljon myöhäisempi keskenmeno? Haluaako ottaa riskiä niin suuresta menetyksestä?

Erityisesti tämä jälkimmäinen syy pidättelee meitä ryhtymästä suin päin vielä yhteen yritykseen.

Ja haha se, että Joel sanoo, että sitten me ei mahduttaisi siihen uuteenkaan autoon.

Osasyy sille, että tämä edes ministi pilkkii ajatuksissa, on tietysti siinä, että tämän kolmannen vauvan kanssa on näin helppoa: nukumme hyvin, voimme hyvin, kaikki on hyvin – oikeastaan ihan pumpulionnellisen erinomaishyvin.

Meinaa iskeä joku epärealistinen illuusio, että hei menisi siinä neljä missä kolmekin, haha.

Mutta en tiedä, en tiedä, en todellakaan tiedä.

Olisi helpompi, jos olisi sellainen sisäinen varmuus, että nyt lapsiluku on täysi. Mistä ihmeestä niitä varmuuksia saa? Tämä lapsiluvusta päättäminen kun ei ole koskaan ollut omia vahvuuksiani.

Mietin, myynkö vauvalta pieneksi jäävät vauvanvaatteet jo saman tien pois.

Vai olisiko meidän perheessä vielä niille yksi käyttäjä?

106

You Might Also Like

  • Liina
    30.9.2022 at 08:28

    Itse olen pyöritellyt mielessä kolmatta, mutta mies on sitä vastaan (ei riitä henkiset tai ajalliset resurssit), joten olen hyväksynyt asian. En yrittäisi lasta ellei toinen ole 100% mukana.

    Mä myös asiaa pyöritellessä huomasin, että itsellä oli joku kaipuu nimenomaan siihen vauva-ajan pumpuliin. Kun kaikki tuntui merkitykselliseltä ja toisaalta kaikki muu paitsi oma vauva/perhe merkityksemättömältä. Vaikeaa selittää, mutta en ”stressannut” mistään, olin vaan siinä kuplassa ekan vauvavuoden ja se oli ihanaa. Oon muuten vähän sellainen säätäjä/murehtija, joten oli ihanaa vaihtelua. Ja jotenkin huomasin haaveilevani juuri tästä – en välttämättä kolmannesta vauvasta, joka kasvaa tahtotaaperoksi, lapseksi, teiniksi :D Haha kuulostaa kauhealta mut näin sen koin!

    Sisaruussuhteesta sanon sen, että en itse ehkä täysin ymmärrä ajatusta siitä, että hankitaan toinen lapsi ”kaveriksi” tai että ikäero olisi jotenkin määrittävä siinä. Enemmän koen itse, että kyse on luonteista, sillä tunnen perheitä joissa ikäero on pieni mutta ei ne lapset leiki yhdessä sen ekan 3v jälkeen. Toki näissä tapauksissa sisarukset ovat eri sukupuolta – voiko se sitten vaikuttaa, että jossain kohtaa leikit menee erilleen? Teidän tytöillä kun näyttää olevan ihana suhde.

  • Emilia O
    30.9.2022 at 11:44

    Meillä on kolme lasta; ensimmäiset 2 lasta samaa sukupuolta, kahden vuoden ikäerolla. Itseä näin jälkikäteen harmittaa se, etten odottanut pidempään lasten välillä. Meille tuo ikäero on ainakin ollut tosi rankka enkä kutsuisi lapsia miksikään läheiseksi parivaljakoksi. Paljon enemmän tappelua kuin iloista yhdessäoloa. Temperamentit ja kiinnostuksenkohteet aivan erilaiset. Helpointa oli, kun olivat ihan pieniä, siitä 3 ja 5v iästä alkaen ollut tosi vaikeaa. Nuorin lapsi 6v ja 4v isosisaruksia nuorempi eikä riitelyä juurikaan ole nuorimman ja kummankaan isosisaruksen välillä. Meille ei terveydellisistä syistä tule lisää lapsia, mutta jos tulis neljäs niin vähintään olisin odottanut 4v riitelyn vähentämiseksi. Toki mulla ei tulis ikä vastaan vielä niin silloin on toki helppo sanoa, että odottelee monta vuotta. Mut pointtina oli lähinnä se, että se 2v ikäero voi olla tosi haastavakin.

  • S.
    30.9.2022 at 12:03

    Sanoisin että Kyllä. Kyllä pienellä kaveri pitäisi olla ja vielä enemmänkin sinun ikäsi takia! Ja onhan sulla nuori mies! 😊
    Muuten pienin on aina se joukon pienin ja jotenkin aina erikoisasemassa. Mutta kun on kaksi pientä niin se ei koskaan tunnu kummastakaan pienestä erikoiselta vaan ihan normaalilta. Minusta on koko ajan tuntunut siltä kun tämä pienin syntyi että kaksi niitä pitää teillä olla niin että on täydellistä.
    Joten: Hyvää Joulua! 😉

    • krista
      2.10.2022 at 22:07

      Hihi, tässähän alkaa kohta joululaulut soimaan mielessä :)

      • S.
        3.10.2022 at 10:35

        ”Kulkuset, kulkuset…” ;-)

  • Kahden mamma
    30.9.2022 at 20:31

    Vaikea asia, ja ratkaisua miettiessä kannattaa miettiä tarkkaan ja rehellisesti sekä omaa terveyttä, jaksamista että puolison jaksamista. Jaksatko sä terveydellisesti uuden raskauden pian sektion ja raskauden jälkeen? Raskaudet eivät todennäköisesti iän myötä ainakaan helpommiksi muutu. Ennenaikaiset supistukset siis tulisivat olemaan edessä hyvinkin todennäköisesti ja siihen liittyvä ainakin osittainen vuodelepo. Voiko puoliso silloin olla hoitovapaalla hoitamassa pienintä? Isompien lasten kanssa vuodelepo ei ole niin paha asia, mutta vauvan/taaperon kanssa tilanne on ihan eri. Itsellä on esikoinen ennenaikainen ja toisen lapsen kanssa jouduin naikkarille vuodelepoon 2,5 viikoksi ja viikkojen edetessä loppuraskaudeksi osittaiseen vuodelepoon. Loppujen lopuksi kaikki meni hyvin ja kupus ei syntynyt ennenaikaisena, mutta laskettuun aikaan en päässyt silloinkaan enkä tule ikinä pääsemäänkään. Lisää lapsia ei sitten enää yritetty, ja luulen että se oli meille oikea ratkaisu kun ennenaikaiset synnytykset oli selkeästi mulla riski ja pikkukeskosuuden riskit huoletti liikaa. Lisäksi oltiin tyytyväisiä kun tavattuamme toisemme 30+ vuotiaina ehdimme kolmesti raskautua ja kaksi tervettä lasta saada (yksi keskenmeno oli myös.) Me ei myöskään olla muutenkaan supertehokkaita ja jaksavia, että kaksi lasta kahden vuoden ikäerolla oli meille tarpeeksi varsinkaan kun ei siis olisi voitu iän vuoksi pitää pitkää väliä ennen seuraavan lapsen yrittämistä. Meillä ei myöskään ole ollut jaksavia isovanhempia apuna vaan päinvastoin isovanhemmat joiden perään saa jo katsoa. Sellainen oli meidän tilanne, mutta jokaisella tietenkin omansa. Pitää takkaan miettiä sitä omaa ja perheen tilannetta ja tehdä sen mukaan tehdä yhdessä puolison kanssa ratkaisut eikä niinkään toisten neuvojen. Kyllä te varmasti teille parhaan ratkaisun löydätte<3

  • Tennarit
    1.10.2022 at 13:01

    Kuulun niihin joille tämä yksi riittää. Takana usean vuoden lapsettomuus ja keskenmeno joka rikkoi juuria myöten. Itsekkääksi on sanottu, mutta jokainen elää itseään varten.

    • krista
      2.10.2022 at 21:54

      Voi ei, mitä ihmettä! Miten joku voi olla niin ajattelematon, että kutsuu tuollaista itsekkääksi. Lapsiluku on ä-l-y-t-t-ö-m-ä-n henkilökohtainen asia, ja se voi sisältää paljon sellaisia asioita, jotka eivät näy päälle. Ja mä en edes ymmärrä, miten mitään lapsilukua voi pitää enemmän itsekkäänä kuin toista: että miten yksi olisi enemmän tai vähemmän itsekästä kuin kymmenen. Tavallaan nehän on KAIKKI itsekkäitä päätöksiä (silleen hyvällä tavalla itsekkäitä) eli liittyy siihen, millaista perhettä itselleen toivoo. Oon tosi pahoillani, että oot joutunut kuulemaan noin törppöjä kommentteja. Ne ovat… no, ihan todella todella todella törppöjä.

  • Neitoperho
    1.10.2022 at 20:58

    Ymmärrän fiiliksen, mutta toppuuttelisin. Vauvakuume tulee tuossa vaiheessa monelle. Ei oikein hyvä idea. Ikää on liikaa. Yksi raskaus meni hyvin ja ihana vauva, eikö se jo riittäisi, miksi ahnehtia lisää? Jos nyt vaan keskittyy tähän vauvaan ja muihin lapsiin. Nyt jos itse saisin valita en olisi tehnyt yhtäkään (on kolme). Maailma on sairas paikka ja kohta voidaan olla sodassa. Tietysti jokaisen oma päätös ja ratkaisu on aina, tsemppiä joka tapauksessa ❣️

  • Emppu
    2.10.2022 at 11:59

    En tiedä olenko jotenkin yliherkkä, mut vähän nousee hikikarpalot otsalle kun lukee jotain näistä kommenteista. Aika rohkeita ulostuloja liittyen toisten perhe-elämään😅

    En itse osaa antaa mitään neuvoja, mutta luulen että päädytte mihin vain vaihtoehtoon niin ei siinä huonosti käy. Jos päätätte että kolme riittää niin osaatte varmasti iloita tästä vauva-ajasta täysillä ja jos päätätte että vielä yrittäisitte niin senkin varmaan saa käännettyä positiiviseksi kävi miten kävi. Joko se muuttuu iloksi että tuli vielä yksi ihanuus tai sitten jos ei tule niin voi ajatella et ainakin yritettiin ja ehkä näin sit oli tarkoitus. Ootte niin hyvä parivaljakko et varmasti keksitte teille parhaan tavan edetä ☺️

    • krista
      2.10.2022 at 21:51

      Haha joo vähän mullekin :D Mutta kiitos <3 Oikeastaan uskon, että se on just tasan näin niin kuin sanot <3

  • anni
    9.10.2022 at 09:28

    Oma lapsiluku on ollut visusti vuosia täynnä, mutta tuollaisesta onnesta ja helposta vauvasta lukeminen saa miettimään kaikenlaista… 😂 Ei vaan, kyllä oma lapsiluku on täynnä. Vaarallista oli, kun kuopuksen ollessa viisi, hän niin kovasti toivoi pikkusisarusta. Mietin jo, että hänen vuokseen on tehtävä. Päädyimme hankkimaan koiran ja olen päätökseen tyytyväinen 😅. Sisaruksillani onneksi vauvoja on riittänyt, joten pääsee välillä sylittelemään. Teille neuvoksi annan vain, että jos haluat pitää ovet ja mahdollisuudet auki, älä lue Doris Lessingin kirjaa viides lapsi. Jos haluat varmistuksen nykyisestä lapsiluvusta, lue kirja 😬😅

  • Anna
    10.10.2022 at 21:02

    Tulee seurattua tätä sun blogia silloin tällöin ja edellisestä kerrasta oli niin kauan etten edes tiennyt että teille on tullut vauva. Kun luin tätä postausta niin päällimmäisenä tunne että vitsit että ihmiset voivat olla onnellisia ja onnekkaita. Jotenkin kaikki teissä.

    Olin aina halunnut kaksi lasta ja kun se toinen syntyi olin niin eufoorinen että välittömästi aloin suunnittelemaan kolmatta, se oli todella yllättävää. Luulen että hormoneilla on osansa, varsinkin jos kaikki on mennyt hyvin ja on rakkauskuplassa niin sitä haluaa vaan lisää sitä onnea. Mutta muutama vuosi myöhemmin meillä alkoi raskas kausi, totaalinen kaaos, kuopus sai monenlaista diagnoosia, esikoinen oireili, minä sairastuin uupumukseen josta edelleen yritän toipua. Mutta tilanne on kuitenkin jollakin tapaa normalisoitunut, lapset voivat hyvin ja se että selvisimme hengissä monen vuoden hirmumyrskystä lähensi minun ja mieheni välejä entisestään, luottamus siitä että ei ole mitään mistä emme selviäisi. Eli onnekas ja onnellinen olen minäkin kun katselen perhettäni ja kotiamme. Mutta jos olisin teidän saappaissa ja fiiliksissä niin todennäköisesti haluaisin lähteä testaamaan josko on tarkoitettu että yksi lapsi vielä on tarkoitettu, yrittämättä ottaa siitä stressiä vaikka se tietty on helpommin sanottu kuin tehty

  • 1 2