Vauva 3 kk ja uudet supertaidot

Ei enää mikään vastasyntynyt – hänen vauvaisuutensa on jo kolmen kuukauden ikäinen!

Jännä, miten tehokkaasti on unohtunut, että mitä oikein minkäkin ikäinen vauveli osaa. Olen useampaan kertaan googlaillut tulevia merkkipaaluja tyylillä ”mitä 3kk ikäinen vauva osaa”. Hmmm koskas ne vauvat kääntyvätkään? Koska tartutaan leluihin?

No, ei ihan vielä. Mutta leluihin tarttuminen saattaisi olla jo kyllä lähellä! Hän ei vielä tartu, mutta rapsuttelee. Muutaman kerran lelukaaresta roikkuva pureskeluosa on päätynyt kahmaisutekniikalla ihan suuhun asti. Vau, miten taitavaa!

Tämänhetkisiä uusimpia vauvan supertaitoja ovat tällaiset:

Kujertelu. Hän kertoo asioita! Ääntely on sellaista ihanaa herkkää kujertelua, ja hän myös (joskus) vastaa jutteluihin ja osallistuu keskusteluihin. Parhaat kujertelut annetaan siskoille.

Hymyt ja naurut. No tietysti! Näitä me koko perhe oikein kerjätään. Tuntuu aina ihan sydänalassa asti, kun omat kasvot saavat aikaiseksi vauvassa valloittavan kokokasvohymyn.

Nyrkit suuhun. Oi kyllä. Ne ovat löytyneet.

Pään kannattelu. Tämä sujuu jo tosi hyvin, eikä päätä tarvitse enää kokoaikaisesti kannatella. Tietysti varuillaan siinä vielä ollaan.

Pystyasennossa viihtyminen. Mikä iso vauva! Sylissä ei enää vaan pötkötellä (paitsi ööö nukkuessa ja syödessä), vaan kaikkein parhaiten vauva tykkää olla ”isojen vauvojen asennossa” pystyasennossa sylissä kannateltuna. Siitä pääsee seuraamaan muun perheen tohinaa – ja etenkin niitä lumoavan ihania isosiskoja.

Yleinen kiinnostus ympäristöä kohtaan. Erityisen kiinnostavaa on, kun joku syö tai harjaa hampaita.

Vauva edelleen nukkuu hämmästyttävän hyvin ja on tasaisen tyytyväinen… kaikkeen. Esimerkiksi kerran tuossa kotiin tullessa Joel jätti vauvan lattialle haalarissa vaunujen nostelun ja muun yleishärdellin ajaksi. Ja siinä hän vain pötkötteli kaikessa rauhassa: ”kai tästä joku tulee mut joskus hakemaan”. Ahhahaha, en kestä, mikä vauva! Jollekin tuo voi tietysti olla ihan jokapäiväistä – tuollaisiahan vauvat ovat ja silleen – mutta sanotaan nyt niin, että meillä ei aina ole ollut vauvojen kanssa ihan tällaista.

Kolmikuukautisneuvola oli tänään, ja siellä oli kasvut sun muut käsittääkseni ihan kohdillaan. Mielipidekin kuitenkin päästiin ilmaisemaan 3 kk kohdalla olevia rokotuksia otettaessa – hänestä näköjään lähtee kuin lähteekin tarvittaessa ihan kelpovolyymit. Myös rotavirusrokote tuli siinä samalla. Saas nähdä, onko tulevina päivinä pientä rokotusten jälkeyttä kipeyttä luvassa.

Muussa perheessä enemmän tai vähemmän kiertäneen flunssan vauva muuten onnistui välttämään. Tuuletus sille!

Mainittakoon vielä, että tämä vauva on toiminut ansiokkaasti myös Joelin pelisuunnitteluassistenttina. Kun toiselle ruudulle laittaa pyörimään YouTube-videon vauvagorillasta, pikkuassistentti pysyy innokkaana mukana pidemmänkin palaverin ajan.

49

You Might Also Like

  • Nadja
    7.10.2022 at 08:49

    <3<3<3

  • Karina
    7.10.2022 at 19:49

    Voi ihanuus mikä vauva <3
    Onneksi meillä on just nyt lähipiirissä yksi ihana vauva myös, niin saa tähän vauvakuumeeseen lääkettä ;)

  • Beanilie
    7.10.2022 at 23:50

    Niin ihanasti kirjoitat teidän vauvasta <3 mää haluan kans tällaisen ihanan, hyvinnukkuvan ja ylisöpön vauvan :D