Millainen reppu ekaluokkalaiselle?

Kun mä itse lähdin kouluun, mulla oli punainen Peukaloisen retket -reppu. Ja tokalla luokalla valkoinen Liisa Ihmemaassa. Millainen sulla oli, muistatko?

Uusi reppu oli jotenkin tärkeä juttu. Ikään kuin konkreettinen symboli uuden lapsuuden vaiheen alkamiselle. Mä olen nyt ekaluokkalainen.

Ja nyt on ollut sitten aika meidän perheen tulevan ekaluokkalaisen repun valinnalle. Oi!

Meillä oli lapsen koosta (112 cm/16kg) johtuen ehkä vähän hieman erilaiset repun valintakriteerit kuin ehkä keskikokoisen lapsen kanssa. Lapsen minikoko sai myös ennakkoon pientä jännitystä aikaan: voidaanko me mitenkään löytää sellaista reppua, joka olisi lapselle hyvä kantaa? Joka ei roikkuisi ihan polvitaipeissa asti.

Repun valintakriteerit olivat siis nämä:

1. Mahdollisimman pieni kooltaan. A4 pitää kuitenkin mahtua (vanhaan kerhoreppuun ei olisi mahtunut). Jos nyt oikein ymmärsin tutustumispäivältä (saatoin ymmärtää väärinkin), ekaluokkalaisen repussa kulkee täällä meidän koulussa vain pari kirjaa. Siksi pienelle lapselle mieluummin pieni kuin järkäle – vaikka se sitten varmasti tarkoittaakin uuden repun ostoa sitten niillä koululuokilla, kun kannettavaa alkaa olla enemmän.

2. Etuklipsu kantamista helpottamaan. Tämäkin erityisesti lapsen pienen koon takia; isoissa repuissa olkaimet valuvat pois kapeilta hartioilta. Etuklipsu jakaa kantamusten painoa, mutta myös pitää repun paikoillaan. Klipsun pitää olla myös sellainen, että lapsi saa sen itse helposti auki. Aiemman kerhorepun irtoklipsu (muistaakseni Fjällrävenin) oli jotenkin niin piukka, että lapsi tarvitsi siihen aina apua.

3. Pehmustetut olkaimet ja hyvät pehmusteet selässä. Myös kantamista helpottamaan.

4. Hyvät vestkaritaskut. Mielellään myös kotiavaimille oma vetskaritasku repun sisäpuolelle. Toki sitä ei nyt alkuun tarvita, kun me aikuiset voimme tehdä kotoa töitä eikä lapsi muutenkaan kulje koulumatkojaan yksin varmaan pidempään aikaan.

5. Lapselle mieleinen. Ja tämä tietysti tosi tärkeää!

Katselimme reppuja ensin ihan Prismasta, ja lapsen mielestä siellä olleet reput olivat ihania. Erityisesti heppareppu oli mieleinen. Kaaren Prismassa olleet reput olivat tälle pienikokoiselle lapselle sovitettuna kuitenkin ihan valtavan kokoisia, eikä yhdessäkään repussa (paitsi ehkä jossain isommassa) ollut rintaklipsua. Näki ihan selvästi, että reput valuisivat olkapäiltä alas.

Seuraavaksi suunnistimme internetin ihmeellisen maailmaan, etuklipsullisia reppuja googlaamaan.

Äidin ja lapsen yhteistyönä löytyi kaksi lapselle mieleistä reppuvaihtoehtoa. Molemmat olivat pienehköjä ja niissä oli etuklipsut ja pehmustetut olkaimet.

Heppa (Molo) ja orava (Pick&pack). Molempien hinnat 40-45 euron välillä. Tilasimme molemmat, jotta niitä voi sovittaa selkään.

Ja voittajaksi valikoitui…

…orava.

Lapsi olisi itse asiassa kelpuuttanut kumman tahansa, samoin äiti. Mutta oravarepun lapsi sitten kuitenkin halusi valita, ja myös äiti oli valintaan erittäin tyytyväinen. Oravassa nimittäin on myös paremmat sisätaskut (vetskarillinen pikkutasku repun sisällä) ja paremmilta vaikuttavat selkäpehmusteet kuin hepparepussa.

Hepparepun vetskarit vaikuttivat kuitenkin ehkä vähän laadukkaammilta ja reppu oli tyhjänä kevyempi kuin orava. Mutta lapsi sai tehdä sen lopullisen valinnan kahden meille muuten sopivan vaihtoehdon välillä.

Meidän perheen ekaluokkalainen aloittaa siis koulutiensä vaaleanpunaisen oravarepun kanssa. ♥

Onko teidän muiden ekaluokkalaisille jo koulureput löytyneet? Ja millaiset valitsitte?

 

PS. Meidän perhe lähtee muuten huomenna keskiviikkona aikaisin aamulla kolmen päivän Pärnun-matkalle Visit Estonian kutsumana, jee! (eli matkasta tulee siis myöhemmin kaupallinen blogiyhteistyö). Pidän samalla täällä blogin puolella kolmen päivän pienen bloggaustauon ke-pe, mutta vastaavasti päivitän kyllä Instaan ja Insta Storyyn meidän matkan kuulumisia! Minilomamatkatunnelmia siis loppuviikosta Instassa – ja Pärnun vinkit tietysti erittäin tervetulleita!

13
Like
4

You Might Also Like

  • Torey
    16.7.2019 at 14:13

    Mulla taisi repussa olla kukkasia, jos en nyt ihan väärin muista.

    Meidän tarttis käydä ostamassa tokaluokkalaiselle uusi reppu, koska vanhasta petti vetoketju. Eipä uuden repun hankinta ole toista näyttänyt harmittavan. :D
    Ja muistan kyllä itsekkin miten kivaa se oli valita uusi penaali tai reppu tulevaa kouluvuotta varten! Nyt olenkin käyttänyt sitten Marimekon laukkua jo 6 vuotta ja Marimekon penaali on ollut käytössä jo ainakin 12 vuotta. Mitä sitä turhan usein enää vaihtamaan. :D

    https://naissanelioissa.wordpress.com/2019/07/13/hansalapset/

    • krista
      16.7.2019 at 15:40

      Mäkin muistaakseni sain ainakin ekalle, tokalle ja kolmannelle uudet reput, se oli sellainen vuosittainen rituaali. Toisaalta nyt ajattelen ostamisesta, että ei mitään turhaa, ja mieluummin tietysti kestävä. Mutta ei varmaan lasta varsinaisesti haittaisikaan, vaikka uudenkin sitten joskus saisi :D

      Mä oon käyttänyt tuota mun käsilaukkua jo siitä asti, kun Silva oli vuoden, eli kuusi vuotta mäkin! Laukkuja ois valtavasti, mutta lemppari mikä lemppari <3

  • A
    16.7.2019 at 14:57

    Omaa koulureppua en muista, mutta hih, meidän tytölle tulee tuo Molon heppareppu (löytyi keskustan Stokkan alesta 22 eurolla viime viikolla!). Kuosi on lapsesta ihana (ja saattaapa hälle olla jemmassa vk-takki tuolla samaisella kuosilla). Kaikista eniten lapsi olisi halunnut Miraculous-repun (Netflixistä löytyvä sarja), mutta se ei taida olla vielä hitti Suomessa, kun reppuja olisi löytynyt vaan ulkomaalaisista verkkokaupoista (ja Aliexpressistä), ja koulureppua haluan että sovitetaan ennen kuin päädytään. No, onneksi on lomamatkalta löytynyt Miraculous-penaali (jonne juuri tänään valikoitiin kynä, kumi ja viivotin :D).

    Tajusin myös, että nyt on aika tilata uusia nimikointilappuja (vanhat loppu), kun kuulemma koulussa kamojen nimikointi jatkuu vaan…mutta huh, kohta se alkaa…

    • krista
      16.7.2019 at 15:44

      Uuuu mikä löytö! Netissä tuo oli siis 45e eli alle puoleen hintaan tuohon verrattuna sait! Meidän Silva tykkäsi kans valtavasti tuosta heppakuosista, vaikka nyt orava voittikin :) Mä itse asiassa katselin kierrätysryhmästä pitkähihaista college-paitaa tuolla samalla kuosilla Silvalle, mutta en sit heti napannut niin taisi mennä jollekin muulle.

      Mekin on valittu (tai Silva) jo myös penaalin ja sinne sisältöjä <3 Tärkeitä juttuja! <3
      -
      Oho ai nimikointikin! Me ollaan pärjätty ihan ilman sellaisia lappuja, ollaan kirjoitettu aina tussilla vaan. Sarjassamme "piti hankkia, mutta jäi venymään" - ja sit hupsis on huomattu, että on pärjätty ilmankin :D Vaikka joissain vaatteissa on kyllä se, että sopivaa etikettiä ei löydy, että mihin sen nimen laittaisi. Ulkovaatteet ja kengät nimetään, muissa ollaan kyllä vähän liian laiskoja...

      • Imppu82
        17.7.2019 at 15:19

        MÄ sanoisin, että koulussa se nimikointi on vielä tärkeämpää kuin päivähoidossa. Päivähoidossa kuitenkin vanhemmat vie ja hakee lasta, niin paremmin ollaan selvillä, mitä oli mukana kuin koululaisten kanssa. On sitten keväällä ja jouluna helpompi löytää omat vaatteet takaisin, kun niissä on nimet :D

        • A
          22.7.2019 at 15:15

          Jeps, tämä viesti oli se mikä koulusta tuli. Plus että keväällä mustia ulkohousuja (ja hanskoja) löytyy löytövaatelaatikosta kasoittain…

  • Morjens
    16.7.2019 at 15:08

    Mull oli punainen Ferrari-reppu, jossa se hevonen oli valkoinen ja suuri. Reppu valikoitui osittain mulle siksi, että 80-luvun lopun sukupuolistereotypioiden mukaan pojalle poikamaista ja osittain siksi, että reppu oli kirkkaan punainen ja siinä ole se heppa (nämä siis miellyttivät minua) :D

    • krista
      16.7.2019 at 15:47

      Uuuuu vau! Kuulostaa hienolta! Melkein käyttäisin itse nytkin (mielikuvan perusteella), vaikka nyt varsinaisesti Ferrari/autot ei iskekään :) Mutta kuulostaa reppuna hienolta!

  • maaritanneli
    16.7.2019 at 16:03

    Minä lähdin koulutielle punainen Liisa ihmemaassa reppu selässä. :)
    Nyt tulevan ekaluokkalaisen reppu on mustavalkoinen Muumi-reppu. Martinex. Olkaimissa ei ole klipsuja, mutta olen aikaisempaakin reppuun ommellut jostain vanhasta repusta irti ratkomani klipsit. Että ei siis kannata klipsien puutteen vuoksi hylätä reppua.

    • krista
      16.7.2019 at 16:11

      Meillä on hei ollut sitten samana vuonna Liisa Ihmemaassa -reput, kun mulla oli tokalla! Miksiköhän mä muuten oon valinnut valkoisen, jos muitakin värejä on ollut tarjolla, erikoista…

      Sä ootkin taitava ompelija! Mulla ois saattanut jäädä ompelematta :) Tai ehkä sen nipin napin olisin osannut kötöstää. Me ostettiin tosiaan kerhoreppuun aikoinaan sellainen irtoklipsu retkeilytarvikekaupoista, sellaisiakin on siis olemassa. Se on kuitenkin tarkoitettu ohuempiin olkaimiin kuin nämä reppujen olkaimet (varmaan just tosiaan Fjällräven eli niiden hihnoihin sopiva), eli sellainen ratkaisu koulureppuun sitten toisaalta vähän hankalampi.

      Googlasin ihan tuon Muumi-repun, hieno!

      • Maaritanneli
        16.7.2019 at 18:22

        Sokokselta ostettiin se Liisa reppu. Ja olin kesällä voittanut lotossa jotain 40 markkaa ja lähdettiin sillä koulutarvikeostoksille Infoon. Nooh, matkalla sitten oli taskusta pudonneet setelit ja niitä taisi löytyä priman parkin kohdalta muutama. :’(

        • krista
          17.7.2019 at 07:33

          Oi miten hyvin sä muistat! Mä en muista yhtään, mistä ja miten reppu ostettiin, mutta varmaan sitten Sokokselta myös :)

  • Mii
    16.7.2019 at 18:32

    Mulla oli ekalla violetti my little pony reppu. En ihmettelis jos tuleva koululainen valitsisi poni repun myös..tosin ne ponit on muuttanu ulkonäköään vuosikymmenien aikana :D

    • krista
      17.7.2019 at 07:34

      Mäkin fanitin My Little Ponyja silloin :) Mutta oli tosiaan vähän erilaiset ponit (ja erilaiset tarinat) silloin :D

  • Amaalia
    16.7.2019 at 21:07

    Onpa ihana kun tytöillä on noin siististi tukat tässä kuvassa <3. Ja hyvän repun löysit! Meillä ainakin koulusta saadut monisteet kulkee kulmalukkokansiossa (koulusta myös saatu), eli sellaisen täytyy mahtua mukaan. Se kulkee oikeastaan joka päivä repussa.

    • krista
      17.7.2019 at 07:37

      Hihi kiitos – siisteydestä tosin en vältsii tiedä, kun on vain tuollaiset sykeröt :D Mutta siististi sykeröllä! :)

      Joo näin mäkin ymmärsin, että just tuollainen kansio pitää mahtua! Ja ilmeisesti matematiikan ja äidinkielen kirjat ovat sellaisia, että niitä ainakin välillä kannetaan repussa mukana.

  • Lilah
    16.7.2019 at 21:52

    Omaa ekaa reppua en muista. Esikoinen valitsi prismasta ruudullisen repun, jonka vetoketju hajosi alle puolessa vuodessa. Hurraa suomalainen kuluttajansuoja, saatiin rahat takaisin. Tilalle mies osti lapselta kyselemättä kunnon retkirepun rinta ja lantiovyöllä. Se on käytössä edelleen kun lapsi menee kuudennelle. Kånkenin sai lahjaksi myöhemmin, mutta ei olkapehmusteista huolimatta tykkää sitä kantaa. Vaikka kirjoja ei ole paljoa, usein reppussa kulkee myös vaihto/ulkovaatteita tai sadesäällä lenkkarit iltapäiväksi. Plus tietysti jumppa/uimavaatteet.
    Toinen koulunaloittaja halusi välttämättä eskariin kierrätysryhmästä (edelleen kalliin) legorepun (ovh n. 80e). Taivuin siihen sillä ehdolla, että sama kelpaa koulun alkuun. Mitään jälkikeskustelua ei koskaan syntynyt. Lapsi suuntaa neljännelle samalla repulla. Kånken hänelläkin toisena vaihtoehtona.
    Olen tosi allerginen ajatukselle, että joka syksy ostettaisiin uusi reppu enkä siksi välttämättä oikein ymmärrä niitä lahjoita UUSI reppu -kampanjoita, kun kodit on varmaan pullollaan hyväkuntoisia käytettyjä. Ymmärrän siis ajatuksen, että vöhävaraisenkin lapsen on kiva saada joskus valita itse jotain uutta, mutta en tätä että kouluun pitäisi olla juuri repun olla uusi.

    • krista
      17.7.2019 at 07:42

      Lantiovyöllinen reppu ois kyllä ihan huippu! Silva tähän koulureppuun nyt itse solmii nauhoja vyöksi, mietin että ehkä tuohon voisi jonkun klipsutyyppisen kiinnittää, jos jostain löytäisi. Itsekin rinkkaa kantaessa tietää, miten iso ero siinä on, että on lantiövyö ja rintaklipsu!

      Mä toivon kans, että reput olisivat pitkäikäisiä eikä joka vuosi tarvitsisi uutta olla ostamassa! Toivottavaa siis on, että tämäkin kestää!

  • Ribis
    16.7.2019 at 22:26

    Täällä Saksassa koulutetun hankinta saa ihan uudet sfäärit. Repun tulee olla ergonominen, tarpeeksi tilava ja pysyä itsestään pystyssä. Ja tietty klipsut, taskut ym. kunnossa myös. Ja lapselle sopivaksi säädettävissä. Täällä järjestetään ihan reppumessuja, jossa esitellään eri merkkien tavaraa. Ja se hinta sitten, huh huh. Kun kuulin tästä reppuhommasta ja menin ekaa kertaa selailemaan yhden reppukaupan verkkosivuja, niin järkytyin temppujen hinnoista niin että leuka loksahti varmaan lattiaan asti auki: reput myydään yleensä settinä, joka sisältää paitsi itse repun, myös penaalin tai pari, jumppakassin sekä muovisen vihkotaskun. Hintaa setillä tulee merkistä ja mallista riippuen 150-250€! Olin ihan huili pyöreänä tästä, mutta täällä on tapana panostaa reppuun. Joten meidänkin syksyllä koulun aloittava 6v. (täällä aloitetaan koulu 6 vuotiaana siis) pääsi sitten reppukauppaan sovittelemaan noita superergonomisia reppuja, ja mieleinen löytyi melko helposti. Linkkaan tähän kuvan (tuolta näkee noita hintoja myös, huh huh).

    https://www.ergobag.de/ergobag-pack-perlentauchbaer/

    Kyllä vähän kirpaisi tuo hinta, vaikka reppu tulikin lahjaksi isovanhemmilta. Mutta maassa maan tavalla.

    Tuohon etuklipsihommaan muuten sellainen vinkki, että esikoinen käytti täällä metsäpäiväkodissa klipsutöntä reppua, johon hommattiin ystävän neuvosta klipsiksi sellainen hanskaklipsi, joita myydään lastenvaatekaupoissa, esim. tällainen

    https://www.lastentarvike.fi/verkkokauppa/Vauvanhoito/Ulkoilu/Emma-Lapasen-Pidikkeet.html

    Toimii hyvin!

    Täällä muuten koulunaloitulseen liittyy myös sellainen koulunaloituslahja, schultüte, eli nimensä mukaisesti iso tutin muotoinen paketti, jonka voi ostaa valmiiksi täytettynä, tai tyhjänä ja sitten se täytetään vanhempien, isovanhempien ja esim. kummien toimesta erinäisillä pienillä tai isommilla lahjoilla, kuten leluilla, kirjoilla, namuilla, koulun T-paidalla tms. Tai sen voi askarrella alusta asti itse. Tässä esimerkki:

    https://www.pattydoo.de/schnittmuster-schultuete

    Meillä on tämä schultüte vielä hankkimatta/ valmistamatta, mutta pitää perehtyä siihen kunhan palaamme kesälomareissulta Suomesta elokuun puolivälissä (lähtö ylihiomenna, iik ja ääk!). Koulu alkaa sitten elokuun lopussa. Mutta ilmeisesti se pitää siis ottaa ekana koulupäivänä mukasn kouluun, mutta se avataan kuitenkin vasta kotona. Ja eka koulupäivä on ylipäätään täällä iso juttu, miestä oli neuvottu töissä, että hänen tulee ottaa se päivä töistä vapaaksi. Tapana on, että vanhemmat, isovanhemmat ym. tulevat ensimmäisenä koulupäivänä mukasn saattamaan lasta, ja koulun jälkeen mennään porukalla sitten syömään jne. Eli melkoinen show verrattuna siihen, mihin Suomessa on tottunut!

    • krista
      17.7.2019 at 07:46

      Hei ihan superkiinnostavaa, kiitos tästä! IHANA tuo koulualkajaislahjatutti (hih), ja paljon muitakin ”siirtymäriittejä” siellä, tosi hauska miten eri maissa voi olla niin erityyppisiä tapoja.

      Ja tuo reppuhan vaikuttaa ihan valtavan hyvältä. Noista oheisjutuista en niinkään välitä, mutta kaikki nuo vyöt ja tuet ja muut näyttävät tosi hyviltä ja ergonomisilta. Kyllä tuollaisesta johonkin satasen pintaan (jos on kestävä) varmaan maksaisi erittäin mielellään, jos olisi lapselle mieluinen ja oikeasti ergonominen – tosin just tuo oheispaketti vaikuttaa vähän ylimääräiseltä omiin tottumuksiin :) Mutta tuo kuvan 250 euron hinta tuntuu kyllä aika suolaiselta :D :D :D

      Mutta jäin siis eilen illalla tuon luettuani ihan miettimään, miten eri maissa eri asiat nousee ”jutuiksi”. Oma esimerkki tästä on vaikka paljasjalkakengät – että miten sitä itse taivuttelee lapsen kenkiä (ja omia), että onhan varmasti ohut ja joustava. Kun taas joissain maissa (esimerkiksi Espanja) tällaisesta ei ole tietoakaan. Ja sitten taas siellä teillä repun ergonomisuus on ”the juttu”, kun taas suomalaiset voi hyvin niissä ergonomisissa paljasjalkakengissä kulkea jollain huonosti kannettavalla repulla. Vaikka voisi kuvitella, että se on ihan yhtä tärkeää. Tällaisissa jotenkin niin osuvasti huomaa, miten tosi paljon on vaan siitä kiinni, mitä siinä ympäristössä painotetaan ja mikä otetaan puheenaiheeksi! Jännä juttu! (ja toivonpa, että Suomessakin olisi koulureput tuollaisia – ei kyllä ihan tuon hintaisia :D )

      • Ribis
        17.7.2019 at 08:56

        Hih, tuli ”pari” kirjoitusvirhettä kun illalla liian väsyneenä näpyttelin🙈 Mutta siis schultüte=kouluTUUTTI, ei tutti😂

      • Ribis
        17.7.2019 at 09:24

        Sen verran lisään vielä, että täällä (ainakin meidän koulussa, ja käsittääkseni useimmissa kouluissa) iso osa koulutarvikkeista pitää ostaa itse, toisin kuin Suomessa. Lisäksi pitää maksaa jonkinlainen kirja- ja materiaalimaksu /lukuvuosi, meillä se oli muistaakseni 13€. Koulusta tuli jokunen viikko sitten lista, mitä kaikkea pitää hommata: lyijykyniä B2 2kpl, kumi, voivotin, tehoton, puuvärit, vahaliidut, litteitä säilytyskansioita A4, vesivärit ja pensseleitä, piirrustuspaperilehtiö A4, jumppavaatteet (myös sisäpelikengät!) jne. Mutta tämä siis käsittääkseni koulukohtaista, että mitä kaikkea täytyy hankkia.

        • Mii
          17.7.2019 at 11:46

          Voivotin :D Ihana tahaton kirjoitusvirhe. Luulen että kun koulu alkaa ja arki iskee neiti ekaluokkalaiselle ni meillä ainakin on voivotin läsnä vahvasti.

          Katsoin noita koulureppuja ja jestas mitä hintoja. Onneks ne sentään on nättejä :) Näyttävät kyllä siltä et on superhyviä kantaa eikä roiku ja hakkaa polvitaipeisiin niin kuin toisinaan täällä näkee.

    • Triit
      17.7.2019 at 08:14

      Kauhea hinta, mutta nuo näyttää sentään oikeasti ergonomisilta. Ongelma varmaan on, että vaikka 11v ei todennäköisesti halua enää käyttää 6v:tä miellyttävää merenneito tms. reppua,vaikka tuolla hinnalla repun pitäisi vielä olla ihan priimakunnossa :). Onko repuille sentään jotkut jälleenmyyntimarkkinat?
      Kiitos kun valotit koulunaloitusmeininkiä sielläpäin.

      • Ribis
        17.7.2019 at 09:07

        Käsittääkseni samaa reppua käytetään ensimmäiset 4 kouluvuotta, ja sitten hankitaan uusi, kun siirrytään ylemmille luokille viidentenä vuonna. Isommille onkin tarjolla ihan erilaiset reput taas🙄

        Meillä tuo reppu on siitä kiva, että nuo merenneitokuvat on sellaisia ”tarroja” (tarranauhalla kiinni repussa), ”kletties”, eli ne saa irti, niiden paikkoja voi vaihtaa yms. tai vaikka vaihtaa tarroja kaverin kanssa. Repun kuosi on muutoin aika sellainen, että kelpaa varmasti isommallekin. Me valittiin tuollainen suomalaista silmää miellyttävä pehmeää reppua muistuttava malli, mutta reppuja saa myös sellaisina kokonaan kovina salkkumalleina, ne on itse asiassa täällä tosi yleisiä, toisin kuin Suomessa. Mutta siis sitä pystyssä pysymistä pidetään tosi tärkeänä.

        Hieno reppu on, vaikkakin kallis, tosin kaikki se säädeltävyys tekee repusta myös aika painavan. En tiedä kuinka paljon lapsen täytyy täällä kirjoja ym. mukanaan kantaa, toivottavasti ei kovin paljon, ettei ihan luhistu kantamustensa alle.

        • Triit
          17.7.2019 at 19:07

          Nuo vaihdettavat kuulostaa fiksulta. Muistelinkin, että omassa lapsuudessa jossain maassa oli sellaisia kauheita laatikkoreppuja, joista ergonomisuus oli kaukana. Pystyssä ne kyllä varmasti pysyi eli ehkä se oli Saksassa :)

  • sgu
    17.7.2019 at 18:06

    Meidän molemmat lapset on aloittaneet koulutiensä Haglöfsin Tight M -reppujen kanssa. Isommalla se palveli moitteetta 3 vuotta (kunnes tarvittiin isompi reppu) ja on edelleen harrastuskäytössä. Nuorempi vaihtoi 2-luokalla Kånkeniin (osti omilla rahoillaan -50 % alesta). Tämän talouden vanhin Haglöfs Tight on meikäläisen, se on ollut käytössä yli 20 vuotta.

    Kirjojen lisäksi lapset kuskaavat kouluun (ja kotiin) luistimia, suksia, monoja, liikuntavaatepusseja, uimahallikamppeita yms. Vähän isompaan reppuun saa tungettua esim. joko luistimet tai kypärän, niin on edes toinen käsi vapaana. =)

  • n
    17.7.2019 at 22:08

    Meille oli jotenkin ihan itsestäänselvää että koulureppu – kuten kaikki muutkin reput – hankitaan erä- ja urheilukauppojen valikoimista. Ei jotenkin edes mietitty mitään muuta, koska tiedettiin että pitkän koulumatkan vuoksi sitä reppua tosiaankin kannetaan ja mukana on usein koulutarvikkeiden lisäksi treenikamppeita ja välipalaa. Jos aikuiset olisi saaneet valita niin lapsella olisi edellisenkin mainitsema Haglöfs Tight, mutta lapsi ihastui yhteen Vansin reppuun. Siinä ei ole meidän toivomia sivutaskuja, mutta etutaskussa on onneksi kaksikin eri pienempää sisätaskua joihin saa avaimet ja bussikortin. Repussa on leveät, pehmeät olkaimet ja on sen verran tilava että luistimet/monot mahtuvat mukaan, ja tosiaan normaali kouluhommat ja treenikamppeet mahtuvat hyvin! Tällä lähtee nyt kolmas vuosi eikä halunnut edelleenkään uutta reppua kun kysyin, eikä tuossa mitään vikaakaan ole.

  • Lilah
    17.7.2019 at 22:29

    Haglöfs tight <3 olin tuon loistorepun jo unohtanut kun omahi hajosi hyvin palveltuaan opintojen loppupuolella.

    Tuosta saksan vihkosirkuksesta muistankin 20 vuoden takaa au pair ajoilta, miten 3-4 lk lapsi aina aamupalapöydässä yhtäkkiä muisti että pitikin muuten olla tänään mallia X oleva vihko kouluun. Ja kun niitä tietysti oli eri ruutukoilla, viivoituksella, nuottiviivoilla, kaunokirjoitusrivistöllä jne 😅 Ei ollut kerta eikä kaksi kun au pair lähetettiin kirjakauppaan pikana hakemaan oikean sortin vihkoa.

  • Life with Satu
    18.7.2019 at 10:29

    En itseasiassa muista ekaa reppua, mutta muistan sen jonka sain kolmannella ja jota käytin tosi pitkään. Se oli sininen, siinä oli sivussa delgfiinit ja se oli ostettu kesälomareissulta Portugalista. Se oli mun suosikki ja käytin sen loppuun.

    Penaali oli ehkä se tärkeämpi kouluaisjuttu itselleni. Se oli vaaleanpunainen ja siinä oli kannessa kimaltava pehmokuva jossa oli pupuja. Se on edelleen tallessa, muut penaalit eivät käytössä olevaa lukuunottamatta ole, mutta tuo ensimmäinen oma penaali on. Ysärimuodin mukaan siis sellainen kova jossa oli erilaisia lokeroita.

  • viv
    18.7.2019 at 10:47

    Hieno oravareppu!

    Oman ekan koulureppuni muistan niiin hyvin – se oli sininen Unicef-reppu. Ihan erilainen kuin muilla. Se oli paksua puuvillaa, sellaista joka imaisee tihkusateen itseensä heti. (Sisäosa oli toki muovitettu.) Malliltaan se oli jotenkin kulmikas ja siinä oli jotain kovikkeita, läppä oli suorakulmion muotoinen ja siinä oli kaksi metallista klipsua. Muistelen että reppu oli epämukava; hihnoissa ei taatusti ollut mitään pehmikkeitä. Parasta repussa oli sen mukana tullut info Unicefista ja postikortit! Säilytin niitä postikortteja kauan; niissä oli kuvituksena muistakseni eri maiden perheitä / lapsia. Reppu itse ei ollut muistaakseni kovin kestävä kuitenkaan.

    Omat lapset menevät jo neljännelle ja heillä on ollut semmoiset heijastinreput koko ajan. Isompien lasten vaatteissa ei ole enään niin paljon heijastimia valmiiksi ommeltuna joten ajattelin että kun melkein koko reppu on heijastava, se kompensoi. x)

  • Anu
    19.7.2019 at 12:20

    Olipa ihana lukea, että joku toinenkin painiskelee saman haasteen kanssa! Meidän tyttö on aikalailla justiinsa saman kokoinen kuin teidän tyttö ja tässä aloin juuri huolehtia siitä, että löytyykö sopivaa reppua mistään. Toivoa siis on, että löytyy! Ehkä alettava pian jo katselee, koska eihän tässä ole enää kuin reilu pari viikkoa koulun alkuun :)

  • jenni
    19.7.2019 at 23:09

    Kauniit reput noi! ja hyvät huomiot otettu huomioon valinnassa! Me ostettiin kaikille lapsille Fjällrävenin Räven reput, itsellenikin sama. Ajatuksena että se selässä hoituu koko ala ja yläastekin. Siihen ollaan sitten lisätty erilaisia ”avaimenperiä” roikkumaan ja tuomaan persoonaa. Reput on ollut tosi tykättyjä sillä niissä on paljon käteviä taskuja ja mahtuu hyvin läppäri omaan taskuunsa ja on ihan hyvä kantaa selässä kun reppu on painavakin ( tietää tämä aikuisopiskelija varsin hyvin) :)