Miksi minun kotini tulee aina olemaan sotkuinen?

Tässä blogissa on kirjoitettu sotkuista ja siivoamisesta jo kohta kymmenen (oho!) vuoden ajan.

Luulisi, että kaiken tämän siivoamisen jälkeen alkaisi olla jo vähitellen siistiä!

Mutta ei, tämä on ikuinen kierre. Jossain kohdassa meidän kotia voi todellankin joskus näyttää tältä (kuva sunnuntai-iltana):

…mutta toisessa kohdassa sitä samaa taloa näyttää silloin tältä.

Tai vaikkapa viime viikon Singer-postauksessa saattoi näyttää, että hei onpa viihtyisää ja siistiä:

…kun taas kääntyy ympäri ja katsoo samassa huoneessa toiseen suuntaan:

Meidän tapauksessa on ihan turha syyttää lapsiperhe-elämää. Mun kodit ennen lapsia ne vasta sekasotkuisia olivatkin! Ja huone jo teininä – uuuh.

Enkä usko, että se koskaan muuttuu. Sotken kotini varmaan niin kauan kuin vanhainkodissa tärisevä sotkukäteni vielä jaksaa heittää likapyykit likapyykkikorin viereen.

Tein tämän havainnon itsestäni jo muutamia vuosia sitten. Sori, jos olen kertonut aiemminkin – välillä ei jaksa muistaa. Mutta ahaa-elämykseni kuului näin:

Minulle tuottaa enemmän nautintoa tipauttaa joku asia käsistäni spontaanisti just siihen, mihin se sattuu putoamaan (ja tietää, että kukaan ei minulle siitä huomauta) kuin se tuottaisi nautintoa, että kyseinen tavara olisi omalla paikallaan.

Esimerkiksi se pyykkikorihomma! Meillähän on se upea likapyykinlajittelukeskus. Laitanko likaiset pyykit suoraan oikeaan lajittelukoriin, kun riisun vaatteeni mennäkseni suihkuun. NO EN!

Mun mielestä on ihanaa reteästi vain vetäistä vaatteet pois päältäni ja heittää ne (oi kyllä, hyvä että en sellaista lassoliikettä tee) pyykkikeskusta kohti. LATTIALLE! Kyllä! Ja se on mahtavaa!

Se tuottaa mulle enemmän nautintoa kuin se, että se vaate olisi siellä oikealla paikallaan korissa.

Myöhemmin sitten lajittelen ne siitä lattialta (ihan hyvillä mielin) niihin pyykkikoreihin.

Tai toinen esimerkki. Jos minulla on jokin asia tiellä, vaikkapa ylimääräinen hiuslenksu mun työpöydällä, saatan poimia sen, katsella sitä hetken… ja heittää sen lattialle. Joo, mä oikeasti heittelen tavaroita pöydiltä spontaanisti lattialle! Tai jos lapsi on jättänyt jumppapukunsa keittiön lattialle, mä voin poimia sen ja heittää sen ihan samanalisessa myttykasassa toisen huoneen lattialle.

Kahvikuppini mä aina jätän lojumaan sinne, missä ne sattuvat tyhjenemään. Kyllä ne joku sieltä myöhemmin kerää.

Olisiko fiksua tehdä toisin – varmasti. Olisiko mulle nautinnollisempi tehdä toisin – ei.

Joku toinen siis saa ilonsa siitä, että kaikki tavarat ovat siististi paikoillaan. Minä tunnistan sen tunteen, minäkin saan sitä! Mutta vielä enemmän nautin siitä, että mun ei ole mikään pakko omassa kodissani jea. Siksi se ”tavarat omilla paikoillaan” ei voi koskaan olla mun kodissa pysyvä tila.

Jos pakottaisin itseni siihen, en voisi koskaan oikein olla ”mulle luontaisen kotoisasti”.

Ekassa vanha kuva, tokassa pari päivää sitten siivottu. Taas alkaa vähitellen kertyä…

Niinpä elo puutalossa on tätä! Sinne tänne pakkautuneiden kestokassien yli loikkimista ja mystisten kasojen kertymistä. Kaaoksen taltuttamista järjestelemällä, puhtaan kodinkolkan hetkellisenhäviävää ihastelemista – ja sitten taas ihanasti löysäämistä.

Tämä henkilökohtainen havainto oli jotenkin tosi vapauttava.

Ja nyt tuli muuten sellainen fiilis, että illalla suihkuun mennessä taidan kokeilla sitä lassoamista.

31

You Might Also Like

  • Louna
    8.9.2021 at 15:22

    Siis aivan mahtava havainto ja virkistävä näkökulma siisteyskeskusteluun ja kaiken maailman järjestelyyn. Näkökulma siitä, että asioiden jättäminen minne huvittaa voi tuoda iloa. Tällaiselle osa-aikaiselle siisteysintoilijalle avaa hyvin toisten mielenmaailmaa. Itse voin siinä mielessä jonkin verran samaistua kokemuksiisi, että olen huomannut saavani suurta iloa siitä, kun saan tukkia typötyhjän roska-astian mahdollisimman suurella roskalla esim. tyhjällä jättimäisellä pyykinpesuainepurkilla.

    • Beanilie
      8.9.2021 at 22:35

      Musta kans tosi hyvin tuotu esiin et meitä on moneksi myös mitä siivoamiseen tulee, ja just miten liika siivoaminen voi olla myös stressaavaa. Harvemmin törmää tähän puoleen! Loistoajotus myös mulle, oon vanhemmillani käymässä ja heillä iso talo + PALJON tavaraa mukavassa sekasotkussa :D mua välillä ahdistaa täällä sekä epäsiisteys että tavaranpaljous, mutta tää auttaa oikeesti ymmärtämään, että vanhempiani ei oikeesti kumpikaan haittaa ja päinvastoin he siitä myös nauttivat. Kiitos siis tästä postauksesta :)

    • krista
      9.9.2021 at 10:45

      Hih kiitos! Tällaiset siivouspersoonallisuuksien erot näkyy myös aika hyvin esimerkiksi työpöydissä, aikoinaan toimistötöissä joidenkin työpöydät oli niin puhtaita, että näytti, että ei tuolla työpisteellä kukaan edes tee töitä! Kun mulla hetkessä alkaa tursuta niin, että lattioille asti vyöryy kaikki kama :D Tiedän, että joillekin on hankala keskittyä, jos pöytäpinta ei ole puhdas – itselleni se puolestaan tekee vaan sellaisen ”tekemisen meiningin” ja mun mielestä ois päinvastoin kauhistus, jos joutuisin paljaan pöytäpinnan ääreen työskentelemään :D Sama muuten myös kotioloissa: joillekin sisustalla puhdas pinta on kaunistus. Mä mietin, että ”mitä tohon laittais” :D Eli se on vaan erilaisuutta!

  • Oliver
    8.9.2021 at 15:44

    Hauska näkökulma, ja tunnistan fiiliksen. Aikanaan kun asuin yksin, annoin sotkun rauhassa kerääntyä kunnes jossain kohtaa (ehkä kerran kuussa) puunasin koko kämpän viimeisen päälle. Se sopi mulle ihan hyvin. Sitten muutin yhteen nykyisen puolison kanssa, joka on paljon siistimpi ja kärsii sotkusta. Piti opetella laittamaan tavaroita paikalleen. Silloinkin edelleen kun mies lähti työmatkalle ja jäin yksin kotiin, palasin hetkeksi vanhaan ja nautin siitä että sain tiputtaa tavarat käsistäni just sinne minne huvitti :) Sitten siivous isolla tohinalla ennen puolison kotiinpaluuta, kun tiesin että hän kärsisi siitä että palaa sotkuiseen kotiin. Nykyään olen tosin ilmeisesti muuttunut, koska itsekin huomaan kärsiväni sotkusta ja patistelen lapsia koko ajan siivoamaan jälkiään.

    • Karina
      9.9.2021 at 09:52

      Hahaa, aivan kuin mun kynästä – ootsä mä? :D
      Mulle sopii ihan mainiosti että jätän kahvikupin olkkarin pöydälle ja noukin sen siitä vasta illalla koneeseen, tai että vastapesty pyykkikasa heivataan lattialta pois vasta kun on vieraita tulossa. Mutta tosiaan 16 vuoden jälkeen tuon puolisoni kanssa on myös tehnyt tehtävänsä ja yritän kovasti laittaa tavaroita paikoilleen nyt eikä huomenna. Lapsiakin patistan siivoamaan mutta valitettavan usein päädyn siivoamaan heidän jäkiään. Mun lapsuudenkodissa (olin ainoa lapsi) mun jäljet siivottiin aina ja vieläkin voin olla vanhemmillani niin että jätän kaikki astiat ruuan jälkeen pöytään enkä vie niitä pesuun kuten anoppilassa kuuluu tehdä (sentään olen vieraskorea). Olen järkeillyt että omatkin lapseni sitten oppivat omassa kodissa kun on pakko (plus anoppilassa hekin osaavat käyttäytyä) :D
      Mutta siis nautin kyllä siivotusta kämpästä, olis vaan ihanaa kun olis joku taikasauva jota heilauttamalla saisi sen siistiksi :)

    • krista
      9.9.2021 at 10:53

      Mulla kans oli yksin asuessa tuollainen tapa, tosin väli saattoi kertyä yli kuukaudeksikin. Nykyään meillä on ollut esimerkiksi Espanjassa ollessa ”siivousilta”, mutta täällä Suomessa sama ei ole jotenkin vaan innostanut. Välillä puhutaan, että hei aletaanpas taas siihen tapaan, mutta todellisuudessa ei aleta :D

      Ja joo siis tuolla on kyllä kans merkitystä, että onko ”siivouskemiat” samanlaisia! Voisi kuvitella, että jos olisi kovinkin erilaisia, se vaatisi kyllä tosi paljon joustoa ja sopeutumista molemmilta. Onkin muuten jännä ajatella, että kumpi siinä silloin joustaa, sottapyttyisempi vai siistimpi :) Tavallisesti varmaan ajatellaan, että sottapyttyisemmän pitäisi ”parantaa tapojaan”.

  • Sohvi
    8.9.2021 at 16:30

    Meillä on ollut tässä jännä sukupolvien kokemus. Oma äidinäiti oli hysteerisen siisti (maton hapsut harjattiin suoriksi jos joku kävellessään sai ne vinoon), oma äitini on siis koko lapsuutensa elänyt kodissa, jossa oman huoneen matot piti käydä tamppaamassa pihalla ennen koulua joka päivä. Äiti ei sitten aikuisiällä enää jaksanut, isä onneksi enemmän, eikä meillä nyt mitenkään saastaista ollut, mutta vähän sekaista. Itseä sitten taas lapsena aina ärsytti kun kavereiden kodit oli useimmiten hyvässä järjestyksessä ja meillä saattoi olla pyykkejä kasana lattialla tai äidin autossa jotain epämääräistä tavaraa takapenkillä kun kaverit tuli kyytiin. Äiti oli myös ihan mahdoton hukkaamaan tavaraa, aina piti tutkia kaikki kaapit kun jotain etsittiin. No itse olen sitten taas kohtalaisen järjestelmällinen, kaikissa kaapeissa on säilytysratkaisut ja tiedän hyvin tarkkaan kaikki omistamani tavarat ja niiden sijainnit. En pidä yhtään tavaran kertymisestä pöydille tai mihinkään vaan kaikelle pitää olla oma paikka. Elän toivossa että omat lapset eivät saa minusta traumoja ja ole aikuisena äitini kaltaisia.

    • krista
      9.9.2021 at 10:58

      Haa mielenkiintoista ajatella menneisyyteen! Meillä on ollut kotona aina aika siistiä, ainakin mun muistikuvien mukaan ainoat sotkupaikat oli mun huoneessa ja sitten mun jättämät sotkut muualla :D Äitini on tainnut olla sellainen perinteinen ”hiljainen siivoaja”, ei tehnyt numeroa, mutta varmasti on ison ns. näkymättömän työn tehnyt koko ajan. Mä oon myös tosi iloinen siitä, että mua ei ole koskaan pakotettu siivoamaan, en muista mitään siivousriitoja, ja oman ”reviirini” olen aina saanut pitää omannäköisenä. Joskus äiti kävi vaihtamassa mun huoneessa lakanat, mutta muuten sain olla siellä just niin kuin halusin. Muistan joskus siivonneenikin, mutta se oli sitten just sellaista projektiluonteista innostussiivoaista niin kuin nykyäänkin :D

      Sun äidin sotkuisuuskuvaus kuulostaa muuten ihan niin kuin minusta kertoisit, oi miten kotoisaa! :D

  • Anna
    8.9.2021 at 16:43

    Minä kärsin sotkusta jossain määrin. Tuntuu, että on paljon mitä pitäisi tehdä kun näkee tavara kasat. Olen stressiherkkä. Siis ihan yltiöstressiherkkä. Kestän sotkun jos tiedän, että sille ei ole oikeasti mitään tehtävissä. Esimerkiksi kun helmikuussa aloitettiin alakerran remontti niin ihan hyvillä mielin laitoin lakana- ja pyyhelaatikot olohuoneen nurkkaan ja totesin, että nyt ne vaan saa olla siinä. Ja onhan se kätevää kun voi vaan tunkea puhtaat (viikatut) siihen laatikkoon ja napata sieltä sänkyyn puhtaita. Mutta kun remontti on edelleen kesken, 2/3 vaatteista on laatikoissa ja kaikki huoneet tungettu liian täyteen tavaraa ja tila on jatkunut kuukausia niin huomaan, etten enää pysty lepäämään kotona. Minulle tuottaa iloa kun kodissa on avoimet kulkulinjat niin, että pystyn vaikka keskellä yötä valoja sytyttämättä kävelemään huoneissa pahemmin törmäilemättä. Huomaan aina siivouksen jälkeen miten ihanaa on kun käytävän 50cm kävelyväylä onkin yhtäkkiä 70cm. Tuntuu, että ihan hengitänkin vapaammin ja nautin vaan siitä kun kävelen jossain tilassa.
    .
    Toinen minkä huomaan stressaavan hirmuisesti on se, että kun on tavaroita pitkin poikin en pysty siivoamaan lasten ja koirien ja kai vähän meidän aikuistenkin jaloissa kulkeutuvaa likaa (tai robotti-imuri, kun en jaksa itse :D). On inhottavaa tietää, että kun on vaihtanut puhtaat sukat niin ne likaantuvat jo ensimmäisestä kerrasta kun kävelee huoneesta toiseen. En kaipaa täydellistä puhtautta, mutta jos lattia on niin likainen, että sen näkee silmillä niin alkaa ahdistaa ja stressata. Nyt vielä kun remonttipölyä leviää joka paikkaan ja mies on hionut rapunkaiteita kohta viikon niin alan olla katkeamispisteessä tämän kaaoksen kanssa. Teillä varmaan tuota hiekkaa ja sellaista likaa tulee vähemmän, kun ei ole koiraa ja olet sen verran tarkka ulkoliasta? Ilman tuota likaantumista kestäisin epäjärjestystäkin paremmin.
    Ja silti tunnistan myös tuon tyydytyksen kun voi joskus vaan tökätä likaiset astiat altaaseen ja jatkaa matkaa. Taidan tarvita meille kotiapulaisen järjestämään tavarat aina paikoilleen (esim. minun viikon takaiset ja vielä purkamattomat retkitavarat jotka ovat eteisessä tuomassa tuota ahtautta ja estämässä imuroinnin ja luuttuamisen).

    • krista
      9.9.2021 at 11:13

      Meillä ei muuten robotti-imurilla tekisi mitään :D Suuren osan aikaa täällä ei ole edes sen imurin kokoista tyhjää koloa lattiassa, mihin se mahtuisi imuroimaan :D

      Tuossa on varmaan muuten se siisteyspersoonallisuuksien eron ydin: on ihmisiä, jotka tuntevat olonsa stressaantuneeksi sotkussa (just työpöytä järjestykseen jne) ja sitten on ihmisiä, joille epäjärjestys ei herätä sellaisia tuntemuksia. Itsekin siis joskus katselen ympärilleni ja sanon ”ääh, kattokaa miten sotkuista”, mutta se ei ikään kuin… …tunnu sellaisena negatiivisena tunteena. Sitten sitä ajattelee, että ”okei nyt mä siivoan” tai ”okei, siivoanpa myöhemmin” ja se vaan ikään kuin jää siihen, ilman sen syvempää tunnereaktiota. Mäkin kyllä iloitsen tosi paljon siistiydestä, mutta sitten en tunne mitään kovin negatiivsta sotkustakaan :D Varmasti jos stressaisi, sitten meidän kotikin näyttäisi tosi erilaiselta! Siis siistimmältä :D

      Meillä tosiaan isossa osassa tässä on varmaan tää mun ulkolika/sisälika -fiksaatio, se varmaan pitäisi olla kaikkialla disclaimerina, mutta onneksi te vakkarit muistatte ja osaatte suhteuttaa :D

  • Ellu
    8.9.2021 at 18:09

    Mä joskus törmäsin meemiin : 3 asiaa tarjolla: 1. Onnelliset lapset, 2. Siisti koti, 3. Mielenterveys. Näistä saa valita kaksi. Mä valitsin ykkösen ja kolmosen.

    • krista
      9.9.2021 at 11:13

      Haa, meilläkin on ykkönen ja kolmonen! :D

  • A
    8.9.2021 at 18:28

    Mä tunnistan selvästi, että on erilaisia ihmistyyppejä kodin siisteysfiiliksen suhteen. Jo lapsuudesta muistan kaverin perheen, jossa tavarat kertyi kasoiksi, vaatteita etsittiin mytyistä lattialta ja jossa vintti oli mahtava aarreaitta tehdä löytöjä loputtomista tavarakasoista. Mummolassa taas kaikki oli tiptop prikulleen. Omassa lapsuuden kodissa ehkä sitten sellaista keskitien kulkijaa oltiin, aika perus.

    Itse olen enempi sellaista tavarat paikoilleen tyyppiä. Se ei tarkoita, etteikö tänne kotiin kertyisi tavaraa (mutta esim. laskostetut vaatteet lipaston päälle pinottuna on siis käytännössä jo paikoillaan; pyykkinarulla kolmatta päivää kuivuvat pyykit on myöskin vähän kuin paikoillaan), 4kk rempan jälkeen maalipurkit työhuoneen nurkassa, no niiden paikkahan on siinä ;)). Mutta kyllä mä aika usein vaan yksinkertaisesti kuljetan tavaroita paikoilleen (eli pystyn kestämään jonkin aikaa kaaoksen kertymistä, sitten tulee naps, ehkä päivän tai kahden päästä ja kuljetan jokaisen hiuspompulan, kynän, lapsen lelun oikeaan suuntaan (lapsen tavaroiden loppupiste on lapsen huoneen pöytä, joka on kaaos lähes aina). Tykkään siis siitä kun tavarat on paikoillaan ja ei ole rojukasoja. Mutta jos joku jämähtää johonkin, niin se helposti saattaa sitten jotenkin ”muuttua näkymättömäksi”.

    Villakoirat mua risoo eniten. Kun taloudessa on kaksi pitkähiuksista, niin hiuksia pyörii lattialla villakoiria keräämässä. Mutta uuden kodin öljytty lattia on niin armollinen, ra-kas-tan sitä ettei villakoirat ja pudonneet hiukset hypi silmille. Edellisen kodin öljyvahattu lattia oli niin erilainen, siellä villakoirat löysi paikalle suurinpiirtein sekunnissa siivouksen jälkeen.

    Ai niin, mun miehellä on muuten paljon pienempi kestokyky kertyvälle romulle (hänen mielestä lattialla ei saa olla vaatteita tai lehtiä tms, ikinä), tiskit ei saa jäädä likoon jne. Silloin kun mies ennen koronaa työmatkusti, niin vähän sama tapahtui mulla kuin Oliverilla tossa yllä, mulla oli tapana ”elää pellossa”, antaa tavaroiden kertyä lattioille ja sit siivota/järjestää ennen miehen paluuta :D

    • krista
      9.9.2021 at 13:10

      Hahaha ette ehkä usko tätä: meillä ei ole villakoiria OLLENKAAN! :D Tai no korjataan: näkyviä villakoiria. Mun aiemmassa asunnossa oli vaalea parketti ja niitä näkyi, mutta täällä meidän vanhoissa puulattioissa niitä ei näy ollenkaan, ei oikeastan edes sohvan takaa imuroidessa. Näkymättömät koirat :D

      Ja me ollaan vähän niin kuin tuo sun lapsuuskaveriperhe! Voi oispa ullakko <3 Paitsi sillä erotoksella, että jos vaatteiden etsiminen lattiamytyistä tarkoitti sitä, että ne laitettiin sieltä PÄÄLLE vielä, niin ei sitä :D Meillä ne käytetyt vaatteet menee kyllä sit ihan pesukoriin, jos ne on lattioilla pyörineet. Puolipuhtaat (eli jotka aiotaan pukea vielä) on sitten ihan siististi omassa korissaan :)

  • Sumonen
    8.9.2021 at 21:38

    Mielenkiintoista! Itse tykkäisin, että on siistiä ja tavarat on omilla paikoillaan, mutta tämä harvoin toteutuu viisihenkisessä perheessä. Eniten siisteyden tunnetta tulee siitä ettei tavaraa pullota joka paikassa ja että tavarat ei ole hujan hajan. Siitä tulee jotenkin levoton olo. Ja nyt kun tässä katselen ympärilleni, niin levollisin mielin voin todeta että joka paikka tursottaa ja tavarat on aivan hujan hajan pitkin poikin. Että jännästi se ei sit koko aikaa kuitenkaan haittaa tai sitä on oppinut sietämään paremmin. Ja sit toisaalta kun mietin, niin oon ollu kauhean sotkuinen lapsena/nuorena/aikuisena. Oon antanut sotkun kertyä ja sitten kerralla urakkasiivonnut, jonka jälkeen taas on saanu sotkut syntyä. Oon kuitenkin vähän kärsinyt sotkusta, erityisesti jos joku on tullu yllättäen käymään sotkun keskelle. Ja perheen kasvaessa urakkasiivoukselle harvemmin on tarpeeksi aikaa. Oon hiljalleen oppinu rutiineja, joiden kautta koti pysyy jotenkin hallinnassa, riistäytymättä käsistä. Tosi siistiä meillä on harvoin jos koskaan. Ja tavaraa, ah, sitä riittää. En tiedä missä lisivät tavarat ihan vaivihkaa. Mutta ihan alkoi kiinnostelemaan et mistä kumpuaa tuo oma nolottaa jos tulee vieraita sotkun keskelle 🤔. Ja häiritseekö sinua sotkut kun tulee vieraita? Tai siivoiletko vieraita varten (joka on kyl kans aivan typerää 🤦🏼‍♀️). Tunnen oikeasti ihan muutaman ihmisen, jotka ei selittele sotkujaan kun menee kylään. Ja ihailen kyl sitä ominaisuutta olla täysin sotkuinen oma itsensä ilman mitään selittelyjä.

    • krista
      9.9.2021 at 13:16

      Hitsi oonkohan mä kirjoittanut tuosta ”siivotaanko vieraita varten” -jutusta? Se on nimittäin tosi hyvä aihe! Lyhyesti mähän tein joskus lasten ollessa taaperoita sellaisen itsehavainnon, että miksi ihmeessä pitäisi pahoitella sotkua toisten tullessa kylään – etenkin kun kaikki lapsiperheet kyllä sen ymmärtää. Ja tein tietoisen päätösen lopettaa sen rutiinipahoittelun. Jonkunasteisesti toimi, mutta kyllä se ”sori meillä on sotkua täällä” -lipsautus on niin syvälleiskostunut, että pitää ihan tiedostaa, että sitä ei sano :D

      Ja sit toisaalta musta on IHANAA, kun jonkun ystävän kanssa ollaan niin läheiset, että ei ”tarvitse” tuntea painetta siivota – siinä on ikään kuin sellainen läheisyysluottamusraja ylitetty molemmin puolin, kun huomaa että voi kyläillä molemmissa päissä ilman, että toinen on paniikkisiivonnut. MUTTA sitten toisaalta joskus kyläily toimii myös just sopivasti positiivisena motivaattorina saada siivoussykäys aikaan – tuntuu kivalta, kun saa ”syyn” siivota ja nauttii siitä tietysti itsekin, kun tulee hetkeksi siisti koti, kiitos vierailjoiden. Tosin nyt korona-aikaan tätäkään puolta ei ole päässyt oikein kokemaan :D

      Tästä on ollut ainakin aikomus tehdä postauskin joskus, mutta hitsi kun tosiaan näin kymmenessä vuodessa alkaa jo muisti pätkiä, että mitä on kirjoittanut ja mitä vaan ajatellut :D

  • KL
    8.9.2021 at 22:40

    Sä taidat olla onnekas siinä mielessä, että teidän taloudessa ei kukaan taida kärsiä epäsiisteydestä ja voit rennosti jättää tavarat mihin sattuu. Aivan päinvastaisten luonteiden voisi olla vaikea löytää sellaista keskitietä, jolla molemmilla olisi hyvä olla. Tuli myös mieleen, että jos vaatteet ja muut tavarat lojuu lattialla ja ilmeisesti niiden päältä vain kävellään, niin etkö pelkää, että vaatteet vaurioituisi siinä jaloissa pyöriessä? Siis kun olet tarkka pyykinpesusta niin on yllättävää, että vaatteet voivat olla lattialla ihan vapaasti. Mä oon enemmän järjestelijätyyppiä ja mun mielenrauha on suoraan verrannollinen kodin siisteyteen. Tosin ei sillä tasolla, että hapsujen pitäisi olla matossa ojossa.:) Mielenkiintoista lukea, että jollekin toiselle voi tosiaan tavaroiden jättäminen sinne tänne olla se rentouttavampi tapa. Itselle syttyy ”lamppu päähän” jos tavarat on hujanhajan ikäänkuin muistutuksena, että nyt ei ole kaikki järjestyksessä ja heti on parempi fiilis kun tavarat on taas paikoillaan. Lasten kanssa on tosin pakko ollut oppia sietämään jonkin asteista sekasortoa, mutta vaikeata se on.

    • krista
      9.9.2021 at 13:32

      Joo totta, tää on onnekasta, että on samantyyppinen sotkutoleranssi! Jos olisi tosi erityyppinen, en tiedä, kumpi siitä kärsisi enemmän: se luontaisesti sottapytty, jonka pitäisi väkisin olla ”tavoilla” vai se luontaisesti siisti, joka ei sietäisi sotkua :D

      Joo mä oon tosi (siis TOSITOSI) vaatetarkka, mutta en mä oikeastaan (ainakana meidän elämässä siis toimien) näe, että miten ne lattialla olevat vaatteet siitä mitenkään vauroituisi. Siinähän ne ovat lattialla lähinnä tosi ilmavasti! :D Enemmän ne kärsii esimerkiksi Espanjassa meidän pyykkikorissa, joka on sellainen syvä ja tuulettumaton (kotona on onneksi väljät pyykkikorit), jolloin joku vaate saattaa vahingossa jäädä sinne muiden alle pidemmäksi aikaa muhimaan. Esimerkiksi jumppahikinen vaate on parempikin siinä kylppärin kaakelilattialla ensin ”kuivumassa” ja myöhemmin ilmavaan koriin, kuin jos laittaisi hikimärkänä koriin muiden vaatteiden joukkoon. Meillä ei ole mitään lemmikkiä tai lattioilla karkeaa ulkolikaa, joka sitä vaatetta siinä vaurioitaisi, ja tuskin kukaan sen päälle astuu :) Varmaan eri asia, jos joku siitä päältä kävelisi ja lattialla olisi karkeaa likaa tms. Pitää ehkä tarkentaa muuten vielä, että mun ja Joelin vaatteet ei ole meillä koskaan pitkin taloa lattioilla, eli ei muualla kuin siellä pyykkikorin vieressä. Muualla talossa mahdollisesti lattialla olevat vaatteet on lasten vaatteita, kun vaatteita vaihdetaan roolileikeissä ym. Ja puolipuhtaat vaatteet tosiaan on siististi puolipuhtaiden ritiläkorissa, meillä ei siis laiteta lattialta vaatteita päälle :) Haha ja tämä mun oli siis pakko tarkentaa, kun lattialta pukeminen ois mun mielestä puolestaan ihan nou-nou :D

  • Johanna
    8.9.2021 at 23:30

    Mä olen myös joidenkin aiempien kommentoijien tapaan mallia ”kun mies on poissa (kotoa), kaikki jää niille sijoilleen”. Harmi, kun se ei oo lähiaikoina käyny missään. :D Arjessa yritän vähän tsempata, mutta niiiiiin parasta just heittää vaatteita lattialle, jättää tiskit pöydälle tai kerätä epämääräisiä tavaraläjiä sinne sun tänne. Toisaalta stressaan siisteyttä aika paljon, jos joku tulee kylään. Siis joku vieraampi. Ja koska nyt ei ole kukaan tullut, niin sellaista, kröhöm, rojukertymää on päässyt syntymään. Mies on luonnostaan lahjakas siivoaja ja käytännössä siivoaa meillä yksin. Tai siis, ostin mä itselleni robotti-imurin, ni ulkoistin sen ainoan tekemäni homman sille. Mulla on muutenkin aikuistaidot välillä vähän heikot, mut niin on kyllä hauskempaa. :D … vaikka nytkin olis kyllä ollut järkevämpi mennä nukkumaan eikä naputella tätä kommenttia…

    • krista
      9.9.2021 at 13:49

      Tää on muuten ihan mahtavaa, tosi monella mies on siis se siistimpi! Tässä on hienoa stereotypioiden purkua ilmassa: eiks se perinnestereotypia ole sellainen, että on se nalkuttava vaimo ja mies, jonka likavaatteet on lattioilla. Mutta tässä taas hyvää todistusaineistoa, että se ei ole sukupuolesta kiinni vaan siisteys/sotkupersoonasta!

      Oi, luontaisesti siivouslahjakas puoliso! Vähän niin kuin meillä luksusta on tuo keittiölahjakas mies! (mulla on sitten se pyykinpesu yksinvaltiusominaisuudessa).

      Hih mun on ehkä pakko mainita tässä mun ex-avomies, joka silloin yhteen muuttaessa perusteli, että miksi hänen ei tarvitsisi imuroida sillä, että hänen entinen avovaimo sanoi, että tää mies ei osaa imuroida. Mä totesin, että kuule mun kriteereissä se on imurointia, kun hurina kuuluu, että siitä vaan imuri käteen sullekin :D Tää ei nyt liittynyt tähän oikeastaan millään tavalla, mutta tuli vaan mieleen :D Siivouspuolessa meillä kotona on niin, että Joelilla on imurointi ja mahdollinen luutuaminen (sitä tehdään ehkä kerran tai kaksi vuodessa) ja mulla on kaikenlaiset järjestelyhommat. Joelilla tiskit ja mulla pyykit.

  • Elina M
    9.9.2021 at 09:00

    ”Jos minulla on jokin asia tiellä, vaikkapa ylimääräinen hiuslenksu mun työpöydällä, saatan poimia sen, katsella sitä hetken… ja heittää sen lattialle. ” Siis mua naurattaa tämä ihan kamalasti! Oikeasti, kun luin tämän, niin tirskahdin ääneen. Me ollaan niiiiiin erilaisia, mä en ikimaailmassa voisi tehdä noin. 😂 Ja jos joku meidän perheessä tekisi noin (varsinkin aikuinen) niin olisin ihan aidosti tosi tosi ihmeissäni ”siis miksi sä noin teit?” 😲

    • krista
      9.9.2021 at 13:52

      Tuota kirjoittaessani Joel muuten nauraarepeili vieressä, että hän todistaa tän: mä todellakin TEEN tuota :D Ilmeisesti Joeliakin tuo jonkin verran huvittaa :D (onneksi ei suututa) Mulla on siinä tavaran lattialleheittohetkessä sellainen arkianarkistinen ”koska mä voin” -hetkeni varmaan käynnissä :D

      Joskus (usein) pilailen muuten sillä, että keskellä järkyttävää sotkua nostan hiuspinnin lattialta, laitan sen omaan päähäni ja totean: ”Kato, mä siivosin.” Mun kanssa saattais muuten olla hankala elää, jos olisi kovin paha siivousintoilija :D

  • Coco
    9.9.2021 at 09:13

    Mielenkiintoinen postaus, virkistävää nähdä tallaistakin ihan avoimesti kerrottavan. Pakostikin tulee kyllä mieleen, että olisiko konmaritus paikallaan kun kaikki paikat pursuaa nyyttiä ja nyssäkkää 😅

    • krista
      9.9.2021 at 13:57

      Hihihi ON-NEK-SI se Konmari ei enää hyppää joka paikasta silmille, joskus vielä blogin alkuaikoina aina, kun jossain oli pikkusotku (okei JÄTTIsotku), niin joku vinkkasi Konmaria :D Ja mä olin ihan, että nooooooouh! :D

      Konmari ei siis sovi mun ajatusmaailmaan, sillä siinä ”heitetään pois” (tai no okei kiertoon) asioita. Mä en pysty ajattelemaan niin, että poistaisin jonkun jo-ostetun asian mun elämästä ikään kuin toisen riesaksi, mitä ne kierrätyskoreihin päätyvät kenellekäänkelpaamattomat asiat joskus voi olla. (tietysti eri asia kierrätettävät hyödylliset tavarat, niitä kierrätän superaktiivisesti ja myös ostan suurimman osan esimerkiksi lasten vaatteista kierrätysryhmistä) Nyytit ja nyssäkät kuvissa muuten ovat meidän mökkikasseja, ne otetaan taas uudestaan (täytetään vaan tarvittavalta osin) seuraavana viikonloppuna mukaan mökille lähtiessä. Joskus sama kassi on voinut kiertää puoli vuotta :D Lähtiessä käyn vaan läpi, että mitä tarvitsee täydentää esimerkiksi lasten vaatekassiin, ja sitten se lähtee uudestaan mukaan.

  • Huppelispuppelis
    9.9.2021 at 13:08

    ”Jos minulla on jokin asia tiellä, vaikkapa ylimääräinen hiuslenksu mun työpöydällä, saatan poimia sen, katsella sitä hetken… ja heittää sen lattialle. Joo, mä oikeasti heittelen tavaroita pöydiltä spontaanisti lattialle!”
    :D Olet kissa.

    Tunnistan paljon samaa itsessäni, tavararöykkiöt ei häiritse ja olen sen verran hamsteri, että rakastan ympäröidä itseni ja kotini mieluummin runsaudella kuin minimalistisesti. Samaan aikaan en siedä likaisuutta, eli tahroja, ruuantähteitä yms. esim keittiössä. Eli tavaraa voi olla paljon, ja aivan sikinsokin, mutta kaikki se ”roina” on kuitenkin puhdasta. Mielestäni siinä on vissi ero, onko koti ”sotkuinen” vai ”likainen”. Eka on ihanaa kaaosta, toinen ällöttävää.

    • krista
      9.9.2021 at 14:34

      Heeeei onpa hyvin kuvattu, mähän toimin ihan samalla tavalla kuin meidän Tikru aikoinaan! :D

      Ja hei meidän ajatuksissa on muuten TODELLA paljon samaa, mulla on just tuo sotku – lika -erottelu hyvin vahva! Jopa siis niin vahva, että se on jonkun mielestä hassua ja erikoista :D Nyt tästä jopa muistin (wohoo!) kirjoittaneeni jutun, ja google sen löysi, ihan eilen on ollut eli vuosi 2013: https://www.puutalobaby.fi/valikoivaa-siivousneuroottisuutta/ Eli just tuo sama kuin sulla, että mullekin on ihan eri juttu, että onko koti sotkuinen (jolloin se on puhdas mutta sikinsokin) vai likainen (yök) :D

  • Salla
    9.9.2021 at 14:32

    Erittäin sotkuisena ihmisenä ja tässä kohta 40-v lapsiperheellisenä oon tajunnut, että kyse on omalla kohtaa siitä, että en osaa laittaa tavaroita paikoilleen kun oon käyttänyt niitä. Sakset jää pöydälle, ja tätä rataa. Kysymys on siitä, että kun teen yhtä asiaa, suuntaan sit siitä huomioon toiseen ja kun edellinen homma on valmis, tavarat jää sekaisin.

    Mutta ratkaisu tähän kaikkeen on (ja mä haluan ratkaisun, koska täällä on kovin sekaista helposti) ollut niistä tavaroista luopuminen, joita ei enää tarvitse. Jollain ihmisillä on tarve säilyttää kaikki..

    Keksiikö tällainen ihminen tekosyitä tavaransäilytykselle, koska sillä tavaralla hoitaa jotain sisimmässään.. tällaisia esimerkkejä ainakin tiedän niistä ihmisistä, joille on vaikeaa luopua kolmannesta vispilästä jne. Tavara luo näennäisesti turvaa. Mikä siinä on, että tarvitsee kaikkea ja varmuuden vuoksi?

    Ja kun ollaan vielä käyty lasten kanssa heidän tavaransa läpi, helpottui myös heillä omien huoneiden siivous. Aiemmin sitä tavaraa oli niin paljon ja helposti sekaisin, että meistä oli kohtuutonta vaatia heiltäkään siivousta.

    Edelleen meillä tulee helposti sotkuista, koska se primäärisyy ei ole muuttunut (eli en osaa laittaa tavaroita heti paikoilleen). Mutta myös siistiä tulee todella helposti kun ei ole sitä tavaraa niin paljon. Ollaan annettu pois torissa ja viety kierrätyskeskukseen.

  • Veema
    9.9.2021 at 20:37

    Pakko tähän nyt tuoda myös yksi esimerkki perheestä, jossa menee niinpäin, että mä toivoisin, että kaikki vie asiat heti paikoilleen ja mies taas jättäisi ne käsistäään aina siihen, mihin parhaiten mahtuu.
    No lapsiperheessä, jossa molemmat aikuiset on kokoaikatöissä, on ensinnäkin vaan pakko hyväksyä sekasotku. Siis aivan kaikissa lapsiperheissä varmasti, mutta silloin kun olin kotona vanhempainvapaalla, ehdin päivän aikana järjesteleen myös niiden lasten aiheuttamia sotkuja. Se on mun luonne, että halusin tehdä sitä. Mutta nyt ei kyllä pysty (esim nyt kun pitkän työpäivän, päivällisen ja iltatouhujen jälkeen sain nuoremman lapsen nukkumaan, todellakin hengähdän hetken ja kirjoitan tätä kommenttia, enkä siivoile hänen sotkujaan 😅).
    Mutta sitten taas toisaalta muutenkin koen, että koska me edustetaan niin eri kantaa, meidän on pakko molempien joustaa. Ja tätä tavallaan sitten on pakko hakea kaikkien itse, että mikä on se taso sekasotkua/siivousta, mitä kumpikin ”kestää”. Ja toki sitten helpottaa kummasti, jos on vaikka taloudellisesti mahdollista palkata apua. Sekin voi nimittäin toimia perheen kompromissina, että käy siivooja esim pari kertaa kuukaudessa. Me ollaan oltu yhdessä 10 vuotta ja ollaan kyllä nykyisellään löydetty meille kahdelle sopiva taso ja tyyli. Jota tosin lapset hämmentää mukavasti 😁 (ja ei, en vieläkään siivoa niitä lapsen sotkuja, menen suihkuun. Suurella tyydytyksellä laitan likavaatteet omaan likavaatesysteemiin, jonka remontin jälkeen sain 😁)