Mikä on luontotestamenttisi seuraaville sukupolville?

Tämä postaus on tehty kaupallisessa yhteistyössä WWF:n ja Indieplacen kanssa.

Kun katselen jotain maisemaa, tai vaikka vain ihan luontoa tai kesämökkirantaa, mulla on jotenkin aina tapana jäädä pohtimaan, että miltä tässä on näyttänyt ennen. Miltä näytti sata vuotta sitten? Miltä tuhat vuotta sitten? Miten tässä on oltu ja eletty? Kun joku on seissyt tässä viisisataa vuotta sitten, mitä hän on nähnyt – kuinka paljon on samoja juttuja, ja mitä ne jutut ovat?

Entä miltä tässä näyttää sadan vuoden päästä?

Mitä tästä luonnosta säilyy jälkipolville – voivatko myös meidän omat lastenlastenlastenlapset katsella mökkirannassa samanlaista maisemaa?

Rakastan maisemia.

Niitä katsellessa jotenkin hengitys syvenee ja mieli rauhoittuu. Rakastan etenkin luonnonmaisemia, mutta myös kulttuurimaisemia – sellaisia, joissa luonto ja ihmisen elämän jäljet käyvät käsi kädessä…

…ja myös sellaisia, jotka haastavat ajattelemaan, että miten tämä kaikki on syntynyt. Ja miten voi olla mahdollista, että maailmassa on luonnon muovaamina tällaisia paikkoja:

… mutta ennen kaikkea rakastan sellaisia maisemia, joissa on jotain niin rakasta tuttua suomalaista. Sellaista, joka liikauttaa jotain jostain tosi tosi syvältä sisimmästä. Sanoisin ”sielusta”, jos se ei kuulostaisi niin kliseiseltä.

Höh. Kuulostakoon. Sanon silti: liikauttaa jotain omasta suomalaisesta sielusta.

Tällaisiin maisemiin se oma kliseesielu vaan loputtomasti janoaa. Tällaisissa ympäristöissä on mun paikka maailmassa – ja toivottavasti myös seuraavien sukupolvien.

WWF tekee joka päivä ympäri maailman töitä sen eteen, että tuleville sukupolville jäisi perinnöksi elinkelpoinen planeetta.

Mikä sitten on minulle on luonnossa henkilökohtaisesti tärkeää? Mitä asioita luonnosta haluaisin, että omat lapset ja omat lapsenlapseni saavat vielä kokea?

Faktapuolelta tietysti monimuotoinen luonto voisi olla ytimekäs vastaus, totta kai. Sellainen poliitikon vastaus, ha. Mutta jotenkin tässä mielessäni pyörittelen enemmän tunteita. Millaisia itseäni koskettavia luontoelämyksiä haluaisin testamentata myös seuraaville sukupolville? Sellaisia itselleni värisyttävän tärkeitä kokemuksia, jotka nivoutuvat osaksi omaa suomalaista (luonto)identiteettiäni.

Ensin tulee mieleen tämä tällainen:

Puhdas vesi. Luonnon rauha, kesäilta jossa linnut laulavat. Tuolla lammella asuu muuten joutsenperhe – selvä joutsenlampi siis.

Raikas ilma. Terve ja turvallinen hengittää. Sekään ei ole kaikkialla maailmalla itsestäänselvyys.

Seisominen paljain varpain ikiaikaisella kalliolla – tuntien, miten maa lämmittää. Rohkeutta joskus riisua ne kengät ja kokeilla suomalaista maaperää omilla jalkapohjillaan. Muistatko, miltä tuntuu seistä kalliolla ilman kenkiä? Koska teit viimeksi niin? Minun jalkani juuri nyt tässä – kuka muu tästä on vuosikymmenten ja vuosisatojen aikana kulkenut?

Metsissä leikkiminen. Miten mahtavat mahdollisuudet mielikuvitukselle. Joel on leikkinyt lapsuutensa noissa metsissä; kuinka monta seuraavaa sukupolvea saa tehdä saman?

Kaupungin lähistölle jätetty suojeltu luonto, johon on kaupunkilaisenkin helppo ja lyhyt matka. Voi mennä vaikka työ- ja koulupäivän jälkeen hetkeksi luonnon rauhaa tankkaamaan. Hengittelemään ja muistamaan, miten lähellä se luonto oikeasti on. Henkisesti ja fyysisesti.

Isoäiti ja lapsenlapsi pitkospuilla luonnonsuojelualueella, kaupungin kupeessa.

Ja tietysti meri. Elementtinä näistä ehkä mantereiselle kuusamolais-minälle vierain, mutta tärkeä, herkkä – ja ehdottoman voimakkaasti suojelua kaipaava.

Mitkä sinulle tärkeät luontoelämykset sinä haluaisit testamentata seuraaville sukupolville? Mitkä asiat ovat olleet sinulle elämäsi varrella henkilökohtaisesti tärkeitä – niin että haluaisit, että vielä omat lapsenlapsenlapsenlapsesi pääsevät ne kokemaan samalla tavalla kuin sinä?

WWF pyrkii suojelemaan luontoa ja ratkaisemaan maapallon vakavimpia ympäristöongelmia innostamalla ihmiset
mukaan muutokseen luonnon, ympäristön ja hyvinvoinnin puolesta.

Noin puolet WWF Suomen toiminnan rahoituksesta tulee yksityisiltä ihmisiltä erilaisina lahjoituksina. Yksi tapa lahjoittamiseen on WWF:n Luontotestamentti – kyllä, siis testamentti. Eikä se tarkoita mitään ”jätän teidät perinnöttömiksi ja testamenttaan omaisuuteni kodittomille kissoille” -perintöriitatestamenttia (haha), vaan luontotestamenttia, jolla voi ilmaista tahtonsa suojella luontoa vielä senkin jälkeen, kun ne omat elämän pitkospuut on kuljettu jonnekin viimeiselle laavulle asti.

(haha, tulipa spontaanin runollista!)

Aivan pienenkin osuuden voi siis laittaa; liian pientä luontotestamenttia ei olekaan.

Jos asia koskettaa sinua tai tunnet jonkun, joka tästä voisi kiinnostua, lisätietoja löytyy täältä.

Muita tapoja tukea WWF:ää puolestaan löydät täältä.

 

PS. Arvatkaa viidesti, tuliko ikävä Suomeen! Ja KESÄÄN!

Kaupallinen yhteistyö: WWF ja Indieplace

11
Like
2

You Might Also Like

  • Puumis
    6.3.2020 at 12:29

    Aika samat kuin sulla, lisäisin vielä, että itse pyydetty kala! Esim. täällä, missä nyt asun, voi kyllä mennä onkimaan maksua vastaan, mutta ei niitä kaloja voi ruuaksi käyttää kun useammat vesialueet on aika likaisia. Eli ei mitään järkeä turhaan niitä kaloja kiduttaa koukuilla kun ei niitä voi edes syödä. :(

    Niinpä on ihanaa, kun Suomen-mökillä voi tyyliin heittää ne mato-onkiahvenet suoraan pannulle! (Merenrantamökki niin ei tarvi käyttää edes pakkasen kautta.) Laajemminkin tietysti sitten koko luonnon puhtaus, että voi myös hyödyntää metsän antimia kuten marjoja ja sieniä ilman pelkoa siitä, että syö jotain ympäristömyrkkyjä tai saasteita/päästöjä.

    • krista
      6.3.2020 at 19:54

      Hahaa, tiedät ehkä mut ja kalat (keskisuuri fobia siis), mutta siis joo tuokin, että vedet on niin puhtaita, että sieltä voi vaan kalastaa! Ja tosiaan mustikat metsästä <3

  • murina
    6.3.2020 at 21:30

    Ihan vaan metsässä haahuilu, ei siinä muuta tarvi että mieli lepää <3 ja sellanen kunnon havumetsä!

    • krista
      7.3.2020 at 10:03

      Se on muuten niin jännä, miten heti jotenkin rauhoittuu, kun menee edes hetkeksi metsään! Tai no joo kun mä ajattelen tässä metsää, ajattelen tuota meidän ”lähipusikkoa” Suomen-kodissa, joka jonkun vaikka Kuusamossa asuvan mielessä olisi ehkä ihan koominen vitsipusikko – mutta meille tärkeä, pieni pala muokkaamatonta luontoa kaupungin kupeessa, sekin riittää jo rentouttamaan! Ja sitten tietysti vaikka kesämökin ympäristön ”isompi metsä” vielä ihan omassa luokassaan <3

  • Oliver
    6.3.2020 at 21:38

    Ekana tuli mieleen se kun joskus viime tai edelliskesän helteillä järvivesi oli kuin linnunmaitoa ja lasten mentyä (vihdoin) nukkumaan uin ilta-auringon vielä paistaessa laiturin päästä pienen matkan viereisellä kalliolle makoilemaan, alasti. Kallio oli vielä lämmin auringon paahteen jäljiltä.

    • krista
      7.3.2020 at 10:04

      Aivan täydellistä, siis aivan 100 % täydellistä, melkein tuli kyyneleet silmiin tuosta mielikuvasta! Pystyin kuulemaan illan viimeiset linnut ja näkemään auringonlaskun <3 Just tuollaista on Suomen luonto <3

      • Oliver
        7.3.2020 at 21:54

        Jep, oli kyllä hienoa ja nautintoa lisäsi kummasti se että sitä oli edeltänyt ehkä tunnin nukutustaisto hikisessä mökissä :D Kello oli ehkä 11 illalla ja aurinko paistoi. Vaikea uskoa näin pimeään vuodenaikaan miten valoisaa voi olla kesällä.