Maaret Kallion viisi teesiä lempeään perhearkeen

Kaupallinen yhteistyö: Piltti

Eilen tapasin ensimmäistä kertaa kovasti ihailemani Maaret Kallion.


Juuri edellisenä iltana olin maannut sängyssä lasten nukahdettua, ja soimannut hiljaa mielessäni itseäni. Voi p*skan p*skan p*ska, miten mä äsken käyttäydyin. Olin ennen nukkumaanmenoaikaa tiuskinut, korottanut ääntäni ja komentanut yliväsyneitä ja holtittomasti ympäri taloa ryöpsähteleviä lapsia. Sen sijaan, että olisin… …no mitäs ne omat kasvatusideaalit nyt sitten olivatkaan…? Väsyneenä vaikea edes muistaa.

Jotain muuta kuitenkin kuin tuota, se nyt ainakin oli selvä.

Psykoterapeutti Maaret Kallion puheenvuoroa Piltin 65-vuotisjuhlalounaalla kuunnellessani ajattelin edellisiltaa. Ajatus ei muodostunut päässäni ihan kokonaiseksi, kysymysmerkillä varustetuksi kysymykseksi asti, mutta jotain tämän suuntaista muistan siinä kysyneeni – virallisen puheenvuoron päätteeksi, kaikkien kuunnellessa. ”Onko kenelläkään kysyttävää?” Pakkohan siinä kai on jonkun avata suu, vaikka ei olisi ihan itsekään varma, että mitä sieltä tulee.

Että miten vetää itselle raja sellaisen omista virheistä oppimisen ja toisaalta liiallisen itseruoskinnan väliin? Koska tavallaan uskon, että pientä määrää itseruoskintaa myös tarvitaan: että tekee itselleen selväksi, että ei anna itselleen lupaa olla sellainen ärjyvä ”huonosti käyttäytyvä aikuinen”. Mutta sitten toisaalta tarvitaan varmaan myös ymmärrystä omaa itseään (ja omaa väsymystä) kohtaan.

Vaikka horinoissani ei sitä kysymysmerkkiä ollutkaan, Maaret vastasi ihanasti.

Jos tiivistäisin vastauksen yhteen sanaan, se olisi varmaan tämä: lempeys.

Lempeys-sana kuvaa hyvin oikeastaan myös koko Maaret Kallion eilistä puheenvuoroa. Hän on siis Piltin 65-vuotisjuhlavuoden kunniaksi laatinut viisi teesiä lempeämpään perhearkeen:

Teesit näkee vielä paremmin Pilttipiirin FB-sivulta täältä.

Noiden teesien takana oli vielä ihan hurjasti ihania ja ennen kaikkea lohdullisia ajatuksia – ajattelin siinä tippa linssissä (taas) kuunnellessani, että voi kun tämän saisi videotallenteeksi johonkin; haluan jakaa tämän kaikkien kuultavaksi. No, tilaisuuden lopuksi samasta aihepiiristä alkoikin sitten Facebook-livelähetys Pilttipiirin FB-ryhmässä – toisena asiantuntijana Maaret Kallion lisäksi Sydänliiton loistavasti puhunut Kati Kuisma, joka antoi hyvää (ja myös lohdullista!) ajateltavaa perheen ruokailuun liittyen. Tuo FB-livekeskustelu onneksi myös tallentui (en itsekään pystynyt sitä seuraamaan, koska olin ratikassa matkalla kotiin), joten se ihan mahtava video on edelleen nähtävissä, täällä.

Kuuntelin sen vielä itsekin tänä aamuna aamukahvin kanssa, ja suosittelen hurjasti ihan jokaiselle perhearjessa elävälle. Maaret Kallio on niin rauhallinen ja empaattinen ja…  …läsnäoleva. Live-tapaaminen vielä vahvisti sitä kuvaa, jonka hänestä olen kolumnien perusteella saanut. Ja Kati Kuisman näkemykset puolestaan ovat tosi-tosi hyödyllisiä ruokailuasioiden kanssa painiville perheille! Vaikkapa että miten saada nirsoileva lapsi kokeilemaan uutta…?

Kannattaa ottaa kahvikupin lisäksi nenäliina viereen, mua ainakin (tai ehkä oon vaan niin herkkis) lohtuitketti.

Tärkeää meille on esimerkiksi tämä näkymä:

Meillä perhearki keskittyy usein keittiöön. Siinä syödään ja tehdään ruokaa, sekä piiretään ja askarrellaan.

Maaret Kallio puhui ihanasti siitä, miten nimenomaan se arki on tärkeää – ei se, miten hienosti ja näyttävästi järjestää jonkun juhlan, johon helposti kuitenkin asetetaan ne kaikki paineet ja panostukset. ”Täydellinen joulu” nyt itselle ensin tulee mieleen. Ja esimerkiksi parisuhteessa voi juhlia kerran vuodessa hääpäivää vaikka kuinka spektaakkelimaisesti, mutta silti se suhde saattaa olla ihan kamalassa kunnossa. Puitteet voivat olla vaikka kuinka hienot, mutta mieli on musta. Tai että vanhempi voi järjestää lapselleen vaikka kuinka hienot syntymäpäiväjuhlat, mutta silti hyvää vanhemmuutta ei rakenneta sinä yhtenä spektaakkelipäivänä. Vaan arjessa joka päivä.

Lapsen muistoissa tärkeintä voi olla se, miten lauantai-iltana katsottiin televisiosta Reinikaista (tämä taisi olla Maaretin oma muist0). Itselleni ensimmäiseksi mieleen tulee myös telkkarin katselua: saunan jälkeen kylpytakissa katsottiin Napakymppiä. Pieni Mars-patukka (aikaa ennen megapakkauksia) oli leikattu sellaisiin minipaloihin, joita naposteltiin. Muistan myös, miten äidin ja lapsuusystävän kanssa leikittiin ja laulettiin ”piiri pieni pyörii” olohuoneen matolla. Ihan tavallisia juttuja. Ei meillä siihen aikaan Kuusamossa mitään spektaakkeleita harrastettukaan. Arki oli sitä ihan tavallista arkea – ja se oli ihan riittävää.

”Aikuisina emme enää muista, kuka teki soseet ja oliko vaatteemme sävy sävyyn. Mutta sen muistamme, miltä näytimme vanhempiemme silmissä ja millaisina tulimme varmimmin rakastetuiksi”, Maaret Kallion ykkösteesissä sanotaan.
(ja tässä vaiheessa mä taas vetistelen)

Se tuttu ja paljon toistettu ”sinun arkesi on jonkun lapsuus” on vaan niii-iiin osuvasti sanottu.

Kuvan askartelut eivät näytä ehkä ihan samalta kuin paketissa – mutta ei se haittaa, teimme ne yhdessä :D

Molempien asiantuntijoiden puheissa painotettiin myös väljyyttä. Jos ihmiset elävät minuuttiaikataululla (niin työssä kuin vapaa-ajallakin) ja täyttävät kaiken aikansa tekemisillä, niin missä vaiheessa sitä sitten loikoillaan vaikka olohuoneen lattialla ja tehdään koko perheen voimin hassuja jumppatemppuja…?

Väljyyttä tarvitaan. Ja jopa tylsistymistä tarvitaan.

Hyvä esimerkki oli, että jos aikuisillakin on vain viisi minuuttia keskusteluaikaa, ei siinä kovin helposti ala uskoutua toiselle omista syvimmistä tunnoistaan ja ajatuksistaan. Sen sijaan sitä jää odottamaan parempaa aikaa. Samoin on tieysti lapsillakin. Vasta väljyyden turvissa ehtii kertoa murheensa, tasata suuttumuksensa ja kaivautua kainaloon.

(ja lisää vetistelyä minulta tähän)

Hedelmäsose ja turkkilainen jugurtti -yhdistelmä on meillä helppo & nopea välipala tai jälkkäri edelleen!

Jospa mä nyt vielä jatkan näiden omien vetistelykohtieni esittelyä :D Sori :D

Yksi ihan hassu kohta, missä (myös) sain eilen tipan linssiini, oli se, kun puhuttiin koskettamisesta ja koskettumisesta. Maaret Kallio heitti ihan kepeästi, että ”en tiedä, oletteko kuulleet tällaista, mutta pipin puhaltaminenhan ei oikeasti paranna sitä haavaa”.

Vaan se on se siihen pienen eleeseen liittyvä empatia. Se, että tulee huomioiduksi ja kuulluksi.

Tässä kohdassa jokin otti kiinni sydämestäni ja pusersi vähintäänkin 180 astetta ympäri, auts. Meillähän perheessä kosketetaan ja halaillaan (ja puhallellaan pipiä) paljon, se on meille tärkeää. Joskus elämässäni on ollut aika, kun olen kipeästi kaivannut tuollaista rakkaudellista, empaattista, ymmärtävää ja lohduttavaa kosketusta; nyt sitä saan ja annan. Ihanaa!

Mutta se, mikä sitä sydäntä pyöräytti, piilee ehkä tuolla sanassa empatia; mä toisaalta uskon olevani hyvinkin empaattinen ja se on minulle myös arvo, jota haluan vaalia. Mutta MISTÄ tulee se kireys pintaan silloin, kun olen… no: kireä. Miksi kireänä saatan joskus torjua kumppanin lohduttavaksi tarjotun kosketuksen? Miksi joskus päädyn komentamaan kitisevää lasta hiljaiseksi? Vaikka päällisin puolin niin vahvasti ajattelen, että pitäisi aina muistaa pysähtyä, ottaa syliin, kuunnella ja ymmärtää. Tiedän ihan hyvin, että pitäisi päästä yli siitä omasta ”mua nyt ärsyttää tuo kitinä” -tunteesta ja ymmärtää, mistä se kitinä johtuu. Koska mä kuitenkin uskon, että sillä tavalla sitä kitinää voi (ehkä? joskus?) vähentää eikä tiuskaisemalla, että ”NYT OIKEASTI LOPETAT TON TAI MÄ SUUTUN.”

Miksi miksi miksi?

Aaaaaaaargh miten nämä aina niin unohtaa arjen näännyttämänä…? Paljon puhuttiin myös siitä, miten omat lapsuudessa koetut käyttäytymismallit vaikuttavat ja tulevat esiin tiedostamatta. Ehkäpä juuri väsyneenä. Ei voi kuitenkaan todeta, että ”no, tällainen mä nyt olen” ja nostaa käsiä ilmaan. Van pitäisi tiedostaa ja yrittää pehmeästi parantaa – näin mä jotenkin ajattelen.

Ja sitten heti perään: kuitenkin ymmärtäen oma inhimillisyys.

Myös aikuinen saa olla väsynyt ja ärsyyntynyt, ja Maaret Kallion mukaan sen ilmaiseminen sanoittamalla on vain lapselle hyväksi. Ei niin, että äitipä tässä vetää pepsodent-hymyllä väkisin, käy salaa äänettömästi kirkumassa toisessa huoneessa, ja sitten taas palaa kireä tekohymy huulillaan.

”Lapsia ei voi huijata. Jos olet väsynyt tai surullinen, etkä sanoita sitä, se voi olla lapsille pelottavaa. Ristiriitaisuus on lapsen mielelle kuormittavaa. Voi sanoa: äidin ajatus on nyt vähän muualla”, Maaret Kallio sanoo siellä FB-tallenteessa.

Itseäni lohduttaa myös siinä illan tiuskintatilanteessa, että ennen nukkumaanmenoa meillä spontaanisti yhdessä keskusteltiin, että ”me ollaan nyt vaan kaikki väsyneitä, siitä tämä johtui”. Ja muistutettiin, kuinka paljon me joka ikistä perheenjäsentä rakastetaan niin kuin meillä on tapana kertoa monta monta monta kertaa päivässä. Halaillen ja edes pieneksi hetkeksi toisiimme keskittyen. Lapset tykkäävät ”Moana-halista” otsa otsaa vasten.

Ei ole ehkä mitään ihanampaa kuin lapsen suusta tuleva ”äiti mä rakastan sua” ihan kesken arkisen puuhastelun.

Phuuh. Ai että mulla ois paljon sanottavaa kaikista näistä teeseistä – heräsi niin käsittämättömän paljon ajatuksia ja tunteita. Ihan siitä yleisöstäkin tunsi, miten Maaret Kallion lempeä puhe osui ja upposi. Suosittelen menemään livenäkin kuuntelemaan häntä, jos mahdollisuus tulee eteen!

Mutta vielä yksi, mikä on pakko ihan sanoa ääneen kirjoittaa. Teesi numero viisi: uskalla tehdä huonosti.

Kukaan ei voi aamusta iltaan tehdä kympin arvoisesti kaikkea. Eihän sitä jaksa, ei yksinkertaisesti pysty. Siksi pitäisi muistaa miettiä, että mitkä asiat siinä perhearjessa ovat niitä, joita on omalla kohdalla tärkeä tehdä hyvin – ja minkä puolestaan voi tehdä seiskan arvosanalla.

Tai jopa viitosen.

Tanssituntia odotellessa. Harrastuksiin menot koen meillä tärkeäksi yhteiseksi ”kympin ajaksi” – ja odotellessa on toisen kanssa kivasti kahdenkeskeistä aikaa sillä aikaa, kun toinen harrastaa.

Näin kouluarvosanoiksi laitettuna oma tärkeysjärjestys on oikeastaan aika helppokin ilmaista. Minun omalta kohdaltani arvojärjestys ja tavoitetila voisi mennä jotenkin näin:

Arvosana 5: kodin siisteys, kaikki ei-välttämättömät kotityöt ja ei-olennaiset työasiatkin (mulla on tällä hetkellä 4100 lukematonta meiliä)
Arvosana 7: vaatehuolto (kunhan on puhdasta päällä ja säähän sopivaa), ns. puolitärkeät hoidettavat asiat (sellaiset, joita voi viivästää), ruokailu (Joel tekee ruoan, mutta usein syödään puolivalmisteita)
Arvosana 10: perheen yhteinen aika, vapaa-aika (erityisesti perheenä), lasten ja aikuisten harrastukset (jaksamisen tankkaaminen) lasten kuuntelu, tärkeät ja innostavat työasiat (työaikaan keskittäen, ei vuorokaudenympäri niin kuin nyt teen), parisuhdeaika (sitä ei taas ole ollut) ei tekemisenä vaan juuri väljänä aikana.

Tuo on kenties enemmän tavoitetilani kuin todellisuus. Mutta tekee aika hyvää kirjata se ylös.

Miten teillä muilla? Minkä arjen asian voisit tehdä seiskasti tai jopa viitosesti?

Oliko noissa Maaret Kallion teeseissä ja Kati Kuisman ruokailuajatuksissa jotain sinua erityisesti koskettanutta; ja mikä se oli? Video kestää n. 45 minuuttia ja sen näkee siis täältä. Sen voi laittaa esimerkiksi taustalle pyörimään, kun tekee muuta – vaikka kuulokkeisiin vaunulenkille <3

Yhteistyössä: Piltti

24

You Might Also Like

  • Tilia
    26.10.2017 at 20:59

    Eli mikä tässä nyt on se kaupallinen Piltti-yhteistyö? Jäi vähän hämäräksi, vaikka kuvista Pilttiä löytyikin, kun oikein rupesi etsimään.

    • krista
      26.10.2017 at 21:11

      Hihi! Tuo Maaret Kallion puhetilaisuus oli Piltin järjestämä tapahtuma ja heidän kanssaan sovin, että kirjoitan aiheesta – joten aina korrektia tällöin mainita :) Ja saimme myös uutuustuotteita, joista nuo hedelmäsoseet (joita meillä edelleen käytetään) vilahtelevat parissa kuvassa :) Mun mielestä on mahtava, että Piltti järjestää tällaisia laajemman katsantokannan tilaisuuksia, tässähän myös samalla puhuttiin perheen ruokailutavoista. Mä tykkään just tällaisista aiheista! Pari vuotta sitten vähän vastaava (vanhemmuuden paineista) oli Piltin & MLL:n kanssa, täällä: http://www.puutalobaby.fi/vanhemmuuden-paineista-mlln-terveiset/ :)