Liikenneturva vastaa, osa 1: turvaistuimista

No täältä näitä sitten tulee!

Saimme kiitosta hyvistä (ja vaikeistakin) kysymystä; ja ylipäänsä siitä, että mietimme tällaisia asioita ja pidämme näitä tärkeinä! Kaikkiin kysymyksiin (kuten jo kysymyksissä arvattiinkin) voi olla vaikea antaa yksiselitteistä vastausta, mutta Liikenneturvassa painiskeltiin kovasti sen eteen, että kaikkiin kysymyksiin saataisiin jotain konkreettista, joka oikeasti hyödyttäisi kysymyksen antajaa.

(arvonnan voittajat aiemmin tänään täällä)

Me kysyimme – Liikenneturvan turvallisuusasiantuntuja vastaa:

  • Mistä tulee tämä selkämenosuuntaan asetus että 3.v pitäisi istua niin? Eikö se ole epäergonomista istumista jos lapsi on pitkä ja joutuu istua polvet koukussa ja voiko siitä saada jotain sanktioita jos lapsen laittaakin suoraa nenä menosuuntaan?

Pieni lapsi matkustaa turvallisimmin selkä menosuuntaan mahdollisimman pitkään kuitenkin vähintään 3-vuotiaaksi asti. Jalat koukussa istuminen ei ole turvallisuusriski, eikä lapsi yleensä koe sitä hankalaksi. Istuin vaihdetaan isompaan kun painoraja tulee vastaan tai kun lapsen silmät on yli istuimen ylärajan. Sanktioita ei pienen lapsen kuljettamisesta nenä menosuuntaan saa, mutta korostamme, että selkä menosuuntaan -matkustaminen on turvallisin vaihtoehto pienelle lapselle.

  • Voiko turvavyöistuinta pitää etuistuimella, jossa Airbagia ei saa kytkettyä pois päältä, kun takapenkille ei yksinkertaisesti turvakaukalon ja turvaistuimen lisäksi mahdu!?
  • Meidän nelivuotias matkustaa turvavyöistuimessa takapenkillä, mutta hinkuu kovasti etupenkille. Kahdestaan jonnekin mennessä olisi kiva hänet ottaakin viereen. Meidän autosta ei airbagia saa kytkettyä pois. Voiko turvavyöistuimen tai pelkän istuinkorokkeen laittaa etupenkille, jos on airbag?
  • Kysyisin myös samaa kuin aiempi kommentoija, voiko lapsen (5-vuotta, 110 cm) laittaa auton etupenkille turvavyöistumeen? Meillä sama tilanne kuin edellisellä, kolme lasta, joiden istuimet eivät vain mahdu vierekkäin takapenkille. Ymmärrän, ettei tilanne ole ideaali, mutta minkälaisesta riskistä on kyse? Pitääkö tällöin air bag kytkeä pois? Kuinka aukoton tuo poiskytkeminen on, aiheuttaako esimerkiksi kolaritilanteessa tahaton turvatyynyn aukeaminen (vaikka olisi kytketty pois) yhtä mittavia vaurioita, kuin etupenkille asennetun vauvan kaukalon suhteessa? Todella mielelläni toivoisin vastausta, sillä myyjät lastentarvikeliikkeissä eivät osanneet auttaa tarpeeksi asiantuntevasti, enkä löydä mistään netistäkään aukotonta tietoa.

Neuvoisimme katsomaan auton ohjekirjasta, miten kyseisessä automallissa ohjeistetaan lapsen kuljetus turvatyynypaikalla. Ohjekirja kertoo myös airbagin poiskytkennästä. Turvallisuuden kannalta suositeltavin paikka lapselle on kuitenkin takapenkki. Kun lapsi matkustaa takapenkillä, minimoidaan myös se riski, että turvatyyny poiskytkennästä huolimatta laukeaa mahdollisessa kolaritilanteessa. Turvatyynyn toimintahäiriöt ovat aika harvinaisia, mutta kuitenkin mahdollisia.Etupenkin turvatyynyt on suunniteltu suojaamaan aikuisen mittaista matkustaja. Jos etuistuimella matkustaa lapsi, turvatyyny osuu matkustajaan eri kulmassa kuin sen on tarkoitettu, millä voi aiheuttaa vahinkoja esim. lapsen niskaan.

Suosittelemme, että alle 140 cm pitkät lapset eivät matkusta etuistuimella, jos se on varustettu turvatyynyin.

  • Mistä tietää mikä turvakaukalo on turvallinen ja mikä taas täysi susi? Voiko myyjään luottaa vai mistä tieto varmasti turvallisesta saadaan?

Kaikki Suomen markkinoilla (tai EU-alueella) myytävät turvakaukalot (ja -istuimet) ovat E-hyväksyttyjä,eli ne täyttävät vähimmäisvaatimukset, jotka EU-alueella on säädetty laitteen turvallisuudelle. Se ei luokittele sitä, mikä istuin on turvallisin, vaan kertoo ainoastaan, että vähimmäisvaatimukset täyttyvät. Vapaaehtoiset testit ovat useimmiten tätä tiukempia. Ennen ostopäätöstä kannattaakin tarkistaa, miten kyseinen kaukalo on pärjännyt testeissä. Turvakaukalon turvallisuutta lisää se, että sen sopiminen omaan autoon varmistetaan sovittamalla kaukalo myyjän opastuksella autoon.Isofix-kiinnitys kaukalossakin helpottaa kiinnittämistä ja vähentää väärin kiinnittämisen riskiä. Toki tämä edellyttää sen, että autossa on isofix-kiinnitysjärjestelmä (selviää auton ohjekirjasta tai takapenkkien istuinosan ja selkänojan taitteesta).

  • Läheiseni jälkikasvun isovanhemmat väittävät, että pientä lasta saa tilapäisesti kuljettaa pelkästään turvavyön kanssa. Yritin väittää vastaan, mutta minut tyrmättiin :( Lapsi oli tuolloin noin kaksivuotias, nyt noin kolmevuotias.

Lapsi, joka on alle 135 cm pitkä, tarvitsee autossa matkustaessaan lasten turvaistuimen. Alle 3-vuotiaita lapsia ei saa takseja lukuun ottamatta kuljettaa henkilö-, paketti- tai kuorma-autossa, johon ei voida kiinnittää lapsen painon mukaan määräytyvää turvalaitetta.Jos ajoneuvoon ei istuinta voida asentaa, voi lain mukaan yli 3-vuotiasta lasta kuljettaa lyhyellä matkalla turvavyössä, muualla kuin etuistuimella, jos kuljetustarve on satunnainen, yhtäkkinen eikä ajoneuvossa ole käytettävissä istuimia. Isovanhempien antamaa kyytiä ei ehken voi pitää lain tarkoittamana satunnaisena kuljetuksena.

  • Mihin saakka (ikä, paino, pituus?) turvaistuin tai koroke on lapsella pakollinen turvavaruste?
  • Mihinkä ikään saakka suositellaan käytettäväksi ns. istuinkoroketta?

Tässä on pituus määrittelevä tekijä. Laki edellyttää, että alle 135 cm pitkät lapset matkustavat painon mukaan määräytyvässä turvaistuimessa. Turvavyöistuin on istuinkoroketta suositeltavampi vaihtoehto. Molemmilla on samat painorajat.

Suosittelemme, että alle 140 cm pitkät lapset eivät matkusta etuistuimella, jos se on varustettu turvatyynyin.

  • Tähän kohtaan ei niin ajankohtainen kysymys, mutta tuleehan se talvikin taas. Eli siis, kun talvella on paljon vaatetta päällä, niin vähentääkö se turvaistuimen tai -kaukalon turvallisuutta, että vöiden ja lapsen välissä on paljon vaatetta, vai onko turvallisempaa laittaa vain joku ohut puku ja turvavyöt kiinni ja esim. viltti sitten lapsen päälle? Monesti olen miettinyt, että saako vyöt varmasti tarpeeksi kireälle kun on paksu toppapuku välissä..

Jos on mahdollista, lapsi matkustaa mieluummin ilman suuria toppauksia istuimessa. Vyöt pitää saada aikalailla napakasti lapsen ympärille. Tällöin kevyempi vaatetus on parempi. Myös auton esi- ja ajonaikaista lämmitystä ajatellen voisi olettaa, että lapsi matkustaa kevyemmissä kerrastoissa mukavammin kuin täydet toppatällingit päällä.

  • Mihin perustuu se, että usein matkailuautoissa ei ole, ainakaan kaikille, turvavöitä? Meidän matkailuautossa ei edes ole nopeutta rajoitettu 80km/h. Auto on rekisteröity 7lle, mutta turvavyöt on vain 4lle.

Ovatkohan kolme turvavyötöntä istuinta asennettu jotenkin muuten kuin kasvot menosuuntaan? Eli kylki tai selkä menosuuntaan. Tällaisille istuimille ei ole turvavyön asennuspakkoa, mutta toki se on suositeltavaa, että vyöt löytyisivät kaikista penkeistä.

Lähtökohtaisesti matkailuautoissa on 80 km/h nopeusrajoitus. Jos rekisteriotteessa ei ole erikseen määritelty ajoneuvokohtaiseksi rajoitukseksi 100 km/h (tällöin ajoneuvossa on oltava myös satasen lätkä), matkailuautolla on 80 km/h rajoitus.

  • Onko palkki-istuin turvallinen pienelle ja jos ei niin miksi sellaisia on ylipäätään myynnissä Suomessa jos ovat kovin huonosta? Meillä selviö, että muksu on niin pitkään selkä menosuuntaan kuin suinkin mahdollista, mutta kaipaan argumentointi-arsenaaliini lisäpotkua :)
  • Muakin kiinnostaa noi palkki-istuimet.. Meillä käytössä sellainen (cybex pallas) ja lapsi on viihtynyt hyvin siinä. Ja myyjäkin sitä silloin ostohetkellä kovasti kehui. Nyt vaan ahdistaa lukea näitä juttuja kun tuntuu että ollaan ostettu tosi huono istuin.. Eli onko nyt tosiaan niin että nämä palkki-istuimet on tosi tosi huonoja vaihtoehtoja?? Ihmetyttää suuresti että jos näin muka on niin minkä ihmeen takia niitä tosiaan saa sitten täällä suomessa myydä?

Kaikki Suomessa myytävät (myös palkki-istuimet) ovat E-hyväksyttyjä, eli ne täyttävät vähimmäisvaatimukset, jotka EU-alueella on säädetty. Turvallisinta pienelle lapselle on matkustaa selkä menosuuntaan. Kun onnettomuuksia tarkastellaan törmäysvoimista käsin, ovat peräkolarit usein törmäysvoimiltaan paljon lievempiä kuin nokkakolarit tai tieltä suistumiset, joissa tarvitaan suurinta suojaa edestäpäin tuleviin voimiin. Nokkakolarin kaltaisessa törmäystilanteessa lapsen niskaan ja päähän kohdistuu kasvot menosuuntaan matkustettaessa yli kolminkertainen voima verrattuna selkä menosuuntaan matkustavaan. Pienen lapsen niska on myös huomattavasti aikuisen niskaa herkempi.

Kiinnityseroista voi huomioida, että valjaskiinnityksellä lapsi pysyy parhaiten paikallaan istuimessa, jos auto pyörii onnettomuustilanteessa katon kautta ympäri.

  • Kysyisin että miten päin istuin olisi paras laittaa tila-auton viimeiselle riville? Meillä on 6-paikkainen tila-auto. 2 edessä, 2 keskellä, ja 2 takana, peräkonttitilaa ei juuri ole ja pystysuora taka”seinä”. Meillä kaikki 4 lasta istuvat vielä istuimissa ja penkkien sijoittelu on aika haastavaa. Mietimme pitkään kummin päin laitamme takimmaisen rivin turvaistuimen, koska peräkolaritilanteessa tuntuisi kasvot menosuuntaan paljon turvallisemmalta vaihtoehdolta kuin selkä menosuuntaan. Lähinnä koska törmäysväli on niin pieni kun ei ole kuin sen istuimen verran turvaväliä kolaritilanteessa. Toivottavasti ymmärrätte mitä ajan takaa, hirveän vaikea selittää :D Nii ja 2vee on jotain 90cm -> ja isompi noin 110cm. Keskipenkeillä istuu 5vee ja 8kk ikäset. 5vee istuu keskellä siksi että hänellä on turvavyöistuin joka on helppo ottaa pois tieltä kun penkkiä joutuu kallistumaan jotta saa peräpenkille lapset vöihin.

Lähtökohta on aina se, että pienet lapset matkustavat turvallisimmin selkä menosuuntaan. Peräkolareissa törmäysvoimat ovat usein paljon lievemmät kuin tyypillisissä etupään kolareissa (suistumis- ja kohtaamisonnettomuudet). Kuvaamasi kaltaisessa tilassakin turvallisuusvyöhykettä jää enemmän, jos istuin on asennettu selkä menosuuntaan kuin jos se olisi asennettu kasvot menosuuntaan.

  • Kumpi on parempi, neljä vuotta sitten hankittu erittäin vähällä käytöllä ollut silloin parhaat arvosanat testeissä saanut istuin (jonka käyttöhistorian tiedät luotettavasti) vai uusi istuin edullisemmasta hintaluokasta joka on saanut tyydyttävät arviot. Pohtii autottoman perheen äiti … ja edelleen mietin että miten vanhan turvaistuimen voi kierrättää, siis onko istuin materiaaleiltaan kierrätyskelpoista vai onko ainut vaihtoehto dumpata se kaatopaikalle.
  • Mä haluaisin tietää, kun en ole mikään materiaalitekniikko, että hapertuuko nuo istuimet tosiaan viidessä vuodessa, vai voisimmeko kierrättää vuonna 2011 lapsellemme ostetun turvakaukalon mahdollisesti jo matkalla olevalle pikkusisarukselle?
  • Ja viimeisenä kiinnostaa tuo istuimien kierrätys, eli onko kaatopaikka ainoa vaihtoehto?

Ehjän ja kolarittoman istuimen käyttöikä on maksimissaan noin seitsemän vuotta. Kuvatun kaltainen vanhempi istuin, jonka historia tunnetaan, on siis ihan turvallinen vaihtoehto. Istuinten välillä aprikoidessa kannattaa miettiä, miten kauan istuinta tullaan käyttämään, eli riittääkö esimerkiksi vanhemman istuimen ”jäljellä oleva aika”.

Turvaistuimen kierrätys kannattaa hoitaa viemällä istuin kierrätysasemalle (kaatopaikalle ei taida enää voida viedä tavaraa, vaan ne viedään aina ensin Sortti- tms. asemille).

  • Meidän 2,5v on myös matkustanut selkä menosuuntaan päin koko ikänsä, niinkuin pitääkin. Meillä ei myöskään ole ollut ajatuksena kääntää naamaa menosuuntaan vielä moneen aikaan. Nyt kuitenkin vaihdettiin auto ja turvaistuinta ei meinaa saada asettumaan selkä menosuuntaan. Vaikka miten kiristetään ja asennetaan ja laitetaan niin istuin heiluu sivusuunnassa. Eli jos vaikka ajaisin jyrkästä mutkasta niin istuin heiluisi. Eli on kaikkea muuta kuin turvallinen. Meillä on vielä pari kikkaa kokeiltavana mutta jos ei penkkiä vaan saada kireämmälle ja pysymään paremmin niin kaiken järjen mukaan kasvot menosuuntaan luulisi olevan turvallisempi vaihtoehto? Koska silloin penkki asettuu jykevästi. Vai mitä sanoo Liikenneturvan kaveri. Ja jos on vielä heittää jotain vinkkiä mitä kannattaa kokeilla niin kiitollisena otetaan vastaan! Toki vaihtoehtona on sekin että istuin ei vain käy meidän autoon mutta epäilen sitä syvästi koska kyseessä on ihan yleinen istuinmerkki (Britax) ja auton penkitkin on ihan normaalit.

Ensin kannattaa varmistaa Britaxin auton merkki- ja mallikohtaisesta soveltuvuustaulukosta, että kuuluuko istuimen sopia kyseisen autoon vai ei. Taulukon löydät Britaxin sivuilta.

Kuljetusmuotona selkä menosuuntaan on pienelle lapselle turvallisin vaihtoehto. Se, jos istuin ei pysy penkissä kiinni, ei tietenkään kyllä ole hyvä vaihtoehto. Todennäköisesti istuin ei ole yhteensopiva auton penkkimallin kanssa (eli autoa ei löydy Britaxin soveltuvuustaulukosta). Se onko huonosti kiinnitetty selkä menosuuntaan vai hyvin kiinnitetty naama menosuuntaan -istuin parempi, niin kallistuisin oikein kiinnitetyn puolelle. Vaikka kun tilannetta ei pääse itse näkemään, on vaikea sanoa varmaa ja yksiselitteistä vastausta. Turvallisin vaihtoehto lapselle olisikin sitten hakea sellainen selkä menosuuntaan -istuin, joka sopii kyseiseen automalliin.

  • Turvaistuintamme (Graco) on mahdotonta saada tukevasti takapenkille viisipistevöillä. Tuntuu, että istuin hytkyy ja hölskyy, vyöttämisen oikeaoppisuus on moneen kertaan tarkistettu! Istuin nojaa rautaiseen jalkaan, joka ottaa tuen auton lattiasta. Onko tällainen turvallisuusriski? Pitäisikö istuimen olla just jämptin tiukasti paikallaan? Vai haittaako ”hölskyminen”? Ärsyttävää se ainakin on!

Onko varmistettu, että istuin käy käytössä olevaan autoon? Tästä selityksestä tulkitsisin, että istuin ei sovi auton penkkimalliin. Istuin, joka on löysä ja irtonainen ja jota ei saa kunnolla kiinni, on turvallisuusriski. Eli tarkista soveltuvuustaulukosta, käykö istuin autoosi.Istuimen kiinnitysohjeet voivat joskus myös olla epäselvät tai puutteelliset, eli vielä voi myyjän kanssa varmistaa, miten istuin autoon kiinnitetään oikein. Vinkkinä, että suosittelemme, että aina istuinta hankkiessa sovitetaan se ennen ostopäätöstä omaan autoon myyjän opastuksella.

  • Minua kiinnostaisi se, kun jossain vaiheessa sitten tulee vastaan tuo kasvot menosuuntaan kääntäminen, että onko turvallisempaa silloin matkustaa istuimen 5-pistevöissä vai palkki-istuimessa? Vai minkä kokoinen lapsi kannattaa mieluummin laittaa tyrvavyöistuimeen auton omilla vöillä, jotka mahdollisessa kolaritilanteessa antavat hiukan myöden vähentäen retkahdusta?

Valjaskiinnityksellä lapsi pysyy parhaiten paikallaan istuimessa, jos auto pyörii onnettomuustilanteessa katon kautta ympäri.Turvallisin vaihtoehto on siis mennä monipistevöissä. Sitten kun lapsi kasvaa ulos (painorajat) monipistevöisestä turvaistuimesta, on aika vaihtaa turvavyöistuimeen (jossa käytössä auton omat turvavyöt).

  • Ostettiin vuosi sitten cybex pallas 2-fix palkki-istuin meidän silloin 1,5-vuotiaalle, kun se oli silloin muistaakseni Autoliiton testeissä turvallisimmaksi istuimeksi noteerattu. Vaikkakin siinä ollaan siis lärvi menosuuntaan ja niin edelleen. Eli sekö on ihan pska istuin? Ja kun sitä nyt periaatteessa kai voisi käyttää vielä vuosikaudet, niin pitääkö nyt rynnätä kauppaan ostamaan selkämenosuuntaanistuin?
  • Ja tässä jatkokysymys koskien Cybex pallas istuimia. Eli istuimen tyytyväinen käyttäjä on just 2v täyttänyt ja pituutta reilu 90 cm. Etupenkillä yli 180cm pituiset vanhemmat, autossa ei ole iso-fix kiinnikettä. Tyyppi huusi kaukalossa matkustaessaan aina jos ei nukkunut. Eli mitä istuinta suositellaan jos palkki-istuin saa tuomion? Kumpaa pitäisi painottaa enempi matkustajien mukavuutta ja sitä hiljaisuutta:) vai selkä menosuuntaan ohjetta?

Vaikka palkki-istuin / kasvot menosuuntaan -istuin pärjää ADACin testissä (Autoliitto julkaisee ADACin testin eli käytännössä ne ovat sama asia), törmäysturvallisuus on vain yksi osa-alue tässä testissä. Muissa osa-alueissa selkä menosuuntaan -istuin ei välttämättä pärjää niin hyvin – se on esimerkiksi hankalampi kiinnittää ja vie enemmän tilaa – eli mukavuustekijät laskevat kokonaisarvosanaa, ja testitulos näyttää huonommalta.

Peräkolarit ovat usein törmäysvoimiltaan paljon lievempiä kuin nokkakolarit tai tieltä suistumiset. Näissä tarvitaan suurinta suojaa edestäpäin tuleviin voimiin. Valjaskiinnityksellä lapsi pysyy myös paikallaan istuimessa, jos auto pyörii esimerkiksi katon kautta ympäri.

Jos voimia mitataan esimerkiksi nokkakolarin kaltaisessa törmäystilanteessa, lapsen niskaan ja päähän kohdistuu kasvot menosuuntaan matkustettaessa yli kolminkertainen voima verrattuna selkä menosuuntaan matkustavaan.

Pieni lapsi matkustaa turvallisimmin selkä menosuuntaan vähintään kolmivuotiaaksi asti. Eli jos lapsen turvallisuutta ajatellaan, niin silloin lapsi matkustaa selkä menosuuntaan.

  • Meillä maxi-cosi mobi istuin (25kg asti selkä menosuuntaan), ja se kiinnitetään takapenkille turvavyön lisäksi erillisillä vöillä etuistuimen sivuilta lenkiksi muuttuvilla vyökappaleilla. Kestääkö etuistuimen runko tosiaan kolaritilanteen? Kuvitellaan vaikka että autossa on kuski, ja kuskin taakse on kiinnitetty turvaistuin jossa matkustaa 15kg lapsi? Jos näin on, onko tämä etuistuimen lisävyösysteemi isofix -kiinnitykseen verraten yhtä turvallinen?

Lisävyön tarkoituksena on parantaa sivutörmäysturvallisuutta ja sitä, että istuin pysyy paikallaan. Auton oma turvavyökiinnitys pitää istuimen paikallaan tukijalan lisäksi. 25 kiloon asti testattu istuin kestää, kunhan istuin on kunnolla ja oikein kiinnitetty.

  • Meillä on myös Klippan triofix istuin. Päädyttiin siihen, kun kokonaisuudessaan tuntui parhaalta vaihtoehdolta. Mutta minua on mietityttänyt sen saamat huonohkot arvosanat sivutörmäyssuojasta. Onko sivutörmäyksessä eroa siinä, kummin päin istuin on asennettu?
  • Ja kumpi on vähän isommalla lapsella turvallisempi kysisessä tilanteessa: hyvän arvosanan sivutörmäyssuojasta saanut turvavyöistuin vai hieman heikomman arvosanan saanut turvaistuin?

Yleisesti ottaen istuimen asennussuunnalla ei ole eroa sivutörmäyksessä. Sivutörmäykseen kyllä vaikuttaa se, minkä kokoinen lapsi on ja mikä istuin on käytössä. Esimerkiksi kaukalot suojaavat vauvaa hyvin sivutörmäyksessä.

Kinkkinen kysymys! Tätä voisi purkaa vaikka siitä näkökulmasta, että rajuin (törmäysvoimiltaan suurin) kolari on todennäköisimmin keulakolari. Etupään törmäyksissä monipistevyö on lapselle turvallisin vaihtoehto. Turvavyöistuimen kolmipistevyökiinnitykseenverrattuna turvaistuimen monipistevyökiinnityksen voi ajatella olevan varmempi.

  • Entä onko isofix-kiinnitykselle olemassa joku painoraja? Muistelen jostakin lukeneeni että 18 kg, mutta esim Klippania voi pitää kasvot menosuuntaan 25 kg asti.

Tässä istuimessa on varmasti käytössä lisävyö. Eli suoraan kiinnityksessä on 18 kilon raja, mutta lisävyökiinnityksellä isompi painoraja on ok.

  • Ja ihan ylipäätään kiinnostaisi, että onko missään tietoa, mitkä istuimet olisi turvallisimpia selkä menosuuntaan istuimista (siinä selkä menosuuntaan -asennossa). Että jos haluaisi turvallisimmista turvallisimman niin mikä se olisi :). Kun jos noissa kuluttajatesteissä yleensä selkä menosuuntaan -istuimiakin testataan kasvot menosuuntaan niin eikö missään ole tällaista tietoa :D. Meillä tämä istuimen vaihdos tulee pian eteen, joten kaipais kaiken mahdollisen tiedon istuimen valintaan. Ja sitten toinen juttu on vielä toki se, että parhaista parhaan istuimen täytyisi myös olla tietty sellainen, että siinä vähän pidempimallinenkin lapsi mahtuisi selkä menosuuntaan mahdollisimman pitkään ja toisaalta istuin ei saisi viedä tolkuttoman paljon tilaakaan kun etupenkilläkin on tällaisia pitkänmallisia ihmisiä. Tuleekohan meille vielä mahdoton tehtävä tästä turvaistuimen valinnasta…

Suosittelemme ruotsalaisen plus-testin läpäisseitä istuimia. Plus-testissä testausmenetelmä on rajumpi (eli testissä käytetyt törmäysvoimat ovat suurempia). Testin läpäissyt istuin on siis läpäissyt tiukemman seulan. Plus-testi mittaa myös lapsen päähän ja kaulaan kohdistuvia voimia ja testin ko. alueen raja-arvot ovat niin tiukat, ettei yksikään kasvot menosuuntaan oleva istuin ole sitä läpäissyt. Eli turvallisista istuimista turvallisinta istuinta ostavalle plus-testin tarkistaminen on hyvä ohjenuora.

Istuin vaihdetaan isompaan, kun painoraja tulee vastaan tai kun lapsen silmät ovat istuimen yläreunan tasolla.

  • Kumpi on parempi isommalla lapsella (<3v.) kasvot menosuuntaan palkki vai viispistevyöt? Missä vaiheessa turvavyöistuin on parempi kuin viispistevyö (tai palkii) turvaistuin? Siis missä iässä kannattaa luopua istuimen vöistä ja siirtyä auton omiin vöihin?

Valjaskiinnityksellä lapsi pysyy parhaiten paikallaan istuimessa, jos auto pyörii onnettomuustilanteessa katon kautta ympäri. Turvallisin vaihtoehto on siis matkustaa turvaistuimen monipistevöissä niin kauan kuin lapsi mahtuu istuimeen. Sitten kun lapsi kasvaa ulos monipistevöisestä turvaistuimesta, on aika vaihtaa turvavyöistuimeen (jossa käytössä auton omat turvavyöt).

  • Mites vähän vanhempi istuin, huononevatko istuimen ominaisuudet iän myötä (tätä sivuttiinkin jo tuolla ylempänä)? Jos tietää istuimen historian ja siis että sillä ei ole kolaroitu millään tavoin.

Ehjän ja kolarittoman istuimen käyttöikä on maksimissaan noin seitsemän vuotta. Vanhempi istuin, jonka historia tunnetaan, on siis ihan turvallinen vaihtoehto. Uuden ja vanhan istuimen välillä pohtiva voi miettiä, että kuinka kauan istuinta tullaan käyttämään – riittääkö ”vanhan” istuimen käyttöikä.

  • Ajoimme tieltä ulos alkukeväästä. Selvisimme säikähdyksellä ja autostakin kärsi vain pohja (onni on ihan bränikkä vuokra-auto), kukaan ei ole ollut yhteydessä eikä poliisi käskenyt hävittää istuin tuolloin. Pitääkö istuin hävittää aina tälläisen tapahtuman jälkeen?

Kolarin jälkeen istuin suositellaan vaihdettavaksi uuteen. Kannattaa olla yhteydessä omaan vakuutusyhtiöön ja neuvotella heidän kanssaan, yleensä kolarissa ollut istuin korvataan vakuutuksesta.

Muutama turvaistuinkysymys jäi vielä vastaamatta – jos et löytänyt vielä omaasi tästä, niin ole kuulolla alkuviikosta! Samoin pyöräilyyn ja luokassa ”muut” sijoittuneet kysymykset vastataan vielä ensi viikolla!

Huh huh! Ihan järjettömän iso kiitos Liikenneturvalle!

Miltäs vaikuttaa – saitteko mielestänne vastauksia, joista on aidosti hyötyä?

 

PS. Mitä mieltä ylipäänsä olette tällaisesta juttutyypistä, jossa yhdessä kysytään jostain asiasta ko. alan asiantuntijalta? Aloin nimittäin heti miettiä, pitäisiköhän jatkossakin tehdä tällaisia yhteistenttaustuokioita eri alojen asiantuntijoille… Mitä mieltä olette?

7

You Might Also Like

  • Vierailija (Ei varmistettu)
    29.5.2015 at 16:44

    Tästä oli hurjasti hyötyä! Oma lapsi on vielä ensimmäisessä turvaistuimessaan, jonka hankkiminen tuntui suht yksinkertaiselta ja helpolta. Olin kuitenkin pohtinut juuri tuota, että mistä tietää istuimen olevan pieni, jos painoraja ei vielä ole täynnä. Eli tuo silmät yläreunan korkeudella oli uusi ja tärkeä tieto minulle.

    Muutenkin tässä vaiheessa , kun lapsi on vielä ihan vauva, on kiva, että sain selville pääpiirteittäin ne asiat, joiden perusteella valitaan istuimet, kun lapsi kasvaa (selkä menosuuntaan ja viispistevyöt, kunnes kasvaa viispisteistuimista ulos ja sen jälkeen turvavyöistuin sinne asti, kun tarvitaan).

    Kiitos siis kovasti!

    • Kristaliina
      29.5.2015 at 18:30

      Hei ihan mahtava kuulla, että oli hyödyllistä! Tämähän on ehdottomasti vähän tällaista ”information overload” -matskua, kun on näin paaaaaaaaaljon asiaa – mutta ajattelin, että ehkä tän vois jemmata sitten vähän niin kuin tietopankiksi, josko tästä joskus ois apua turvaistuimen valinnassa sit tarpeen tullen jollekulle muullekin :)

  • Mar-Jatta (Ei varmistettu)
    29.5.2015 at 22:45

    Mulle tuli uutena tietona tuo Britaxin taulukko, mihin automalleihin mikäkin istuin sopii. Kävin tarkistamassa taulukon ja selvisi, että meillä nyt 1,5v käytössä ollut istuin ei ole meidän autoon sopiva!! Lastentarvikekaupasta ostettiin ja kyllä auton merkkikin mainittiin ostotilanteessa. Nyt tekisi mieli soittaa vähän vihaista puhelua kaupan suuntaan. Olisi kyllä kiva tietää epäsopivuuden syy… :/

    • Vierailija (Ei varmistettu)
      29.5.2015 at 23:23

      Oho! Onko istuin kuitenkin ollut ihan tukevasti kiinnitettävissä autoonne ettei tullut mieleen epäillä etteikö sopisi? Tosin taitaa kuitenkin olla ostajan vastuulla selata ohjekirjaa edes sen verran, että huomaa tuollaisen taulukon olemassaolon.

      • Mar-Jatta (Ei varmistettu)
        30.5.2015 at 09:09

        On täysin tukeva, ei liiku yhtään vaikka kuin yrittäisi töniä istuinta… Sen sijaan turvakaukalo, joka Britaxin mukaan passaa, tuntuu epävakaammalta. Tuo taulukko ei muuten ollut ohjekirjassa, vaan erillisenä PDF:nä nettisivuilla.

        • Vierailija (Ei varmistettu)
          30.5.2015 at 23:26

          Ilmeneekö siitä että ei olisi soveltuva autoonne vai autoanne ei vain löydy koko listasta. Koska niitä istuimia ei myöskään ole ihan kaikkiin autoihin testattu. Esim. Cybexin istuinten ohjeissa taas sanotaan, että jos istuin tuntuu kiinnittyvän hyvin, se luultavimmin on sopiva, vaikka autoa ei löytyisi sopivien luettelosta.

  • Vierailija (Ei varmistettu)
    29.5.2015 at 23:35

    Mä en kokenut tästä juuri hyötyä saavani ja vastaukset oli ihan sitä mitä odotinkin. Itse ajattelisin, että jokainen tietää selkä menosuuntaan olevan turvallisin, mutta tosielämän ratkaisut ei aina ole samoja kuin ideaalimaailmassa. Eli enemmän apuja olisi voinut antaa sen huonoista vaihtoehdoista vähiten huonon valintaan.

    Vaikka nokkakolarissa törmäysvoimat ovat suurimmat, pelkässä kaupunkiajossa riski muuntyyppiseen kolariin on isompi, joten itse ainakin valitsisin istuinta eri kriteerein, jos ajotyyppi olisi lähes yksinomaan kaupunkiajoa. Tai auton pyörimiseen useita kertoja ympäri tarvitaan suuri lähtönopeus. Jos tällaista maantieajoa ei ole, ei palkki-istuin ehkä olekaan 5-pistevöitä huonompi vaihtoehto? Tai jos lapsi vallan huutaa/oksentaa selkä menosuuntaan matkatessa ja matkustaa kuitenkin syystä tai toisesta on pakko, on ihan turha toistaa että selkä menosuuntaan on turvallisin. Se voi olla kolarissa turvallisin, mutta kolarin todennäköisyys voi kummasti kasvaa jos huuto on jatkuvaa tai kuskilla on polvet suussa jolloin hallintalaitteiden käsittely vaikeutuu. Ehkä koko kolari olisikin vältettävissä toisenlaisin istumajärjestelyin.

    • Kristaliina
      30.5.2015 at 09:33

      Itse asiassa mä oon huomannut, että jokainen ei tiedä – tosi paljon tästä tiedosta yllättyneitäkin ihmisiä on ollut näissä bloggauksissa! Mutta näin sitä tieto leviää ja toisaalta varmaan hyvä vaan, jos on jollekulle itsestäänselvää asiaa – se tarkoittaa, että tärkeät asiat ovat tiedossa :)

      Jokainen tekee tietysti itse sen valinnan siellä turvaistuinkaupassa, mutta tärkeää, että faktat ovat päätöksenteossa tiedossa :)

      • Vierailija (Ei varmistettu)
        30.5.2015 at 09:53

        Mun mielestä tässä ei nyt tullut niitä faktoja juurikaan. Tietyllä tapaa ideaalitilannne on helppo määritellä, mutta nimenomaan niihin epäideaalisiin kaipaisin itse tukea.

        Ymmärrän kyllä, että Suomessa on paljon perheitä, joissa on pakko autoilla pitkät matkat päivittäin säässä kuin säässä ja silloin on tärkeää että turvaistuin on mahdollisimman hyvä. Mutta entäs me helsinkiläiset, jotka emme omista tai tarvitse autoa juurikaan? Kuinka olennaista on yrittää optimoida mahdollisimman hyvä turvaistuin vaihtuviin autoihin (joku tätä kysyikin edellisen postauksen kommenteissa, eli taksia, isovanhempien kyytiä, laina-autoa yms)? Vai saadaanko mahdollisesti paremmat turvallisuusvaikutukset sillä, että ei vaan yksinkertaisesti ajeta silloin kun kuski on väsynyt/sää aivan karsea/lapsella niin huono päivä että se vaan karjuu? Koska osalle nämäkin vaihtoehdot ovat olemassa. Vai voiko liikenneturva edes vastata tälläisiin kysymyksiin virallisesti, koska osa saattaa tulkita sen niin että turvaustuimella ei ole väliä?

        Käsitin että aiheesta on tulossa vielä ainakin toinen postaus ja koska aihe on todella tärkeä, niin halusin huudella nämä omat kysymykseni vielä tänne :).

        • Kristaliina
          30.5.2015 at 10:31

          Joo, on tulossa vielä loput kysymykset! Mäpäs livautan nämä sun kysymykset sinne listan jatkoksi :)

        • Miitu (Ei varmistettu)
          30.5.2015 at 22:17

          Mulle jäi kans ehkä vähän semmonen maku, että virallisena tahona ei voida vastata ohi ohjekirjan. Sinänsä ymmärränkin sen, mutta eipä vastauksista juuri ole hyötyä, jos tilanne on se, että vaikkapa ne kolme tuolia käyttävää naperoa on autoon tukittava. Samat vastaukset löytyy kyllä googlettamalla.

    • Vierailija (Ei varmistettu)
      30.5.2015 at 09:49

      Jätin tuon ekan kommentin, mutta kyllä mullekin on ollut ”aina” selvää se, että lapsen tulisi istua selkä menosuuntaan. Kuitenkin asiantuntijalta saadut ohjeet lohduttavat tällaista untuvikkoäitiä noissa pienemmissä asioissa, jotka tuntuvat tällä hetkellä tärkeiltä (silmät reunan tasalla yms). Unohdin myös mainita sen, että tuli yllätyksenä, että on olemassa virallisia listoja siitä mihin automerkkeihin istuin käy. Näin jälkeenpäin ajatellen homma on lähinnä itsestäänselvä. Eihän kaikki autot ole samanlaisia. Mutta enpä olis varmaan itse ikinä tajunnut ellen sitä olisi jostain lukenut.

      Musta siis luotettavaa tietoa ei koskaan ole liikaa, vaikka sisältö olisikin toisaalta itsestäänselvää ja itseään toistavaa. Enkä siis yritä sanoa, että kommenttisi olisi turha tai väärä tai mitään. Heräsi vain ajatuksia. Ja hienoahan se on, että jollekin tässä ei tullut mitään uutta tietoa. Tarkoittaa, että oikeaa tietoa on saatavilla muutenkin :)

      • Kristaliina
        30.5.2015 at 10:36

        Nämä kaksi juttua (silmien taso ”mittarina” ja automerkkilistat) olivat muuten mullekin uusia näissä vastauksissa, vaikka aikaisemmin olen ihan live-jutellutkin Liikenneturvan edustajan kanssa!

        Ja mä oon samaa mieltä; mäkin pidän tärkeänä tällaisen sitoumuksetonta ja luotettavaa tietoa, kun näköjään (mikä on tosi valitettavaa) aina kaikissa tilanteissa myyjien sanaan ei ilmeisesti voi sataprosenttisesti luottaa. Hehän kuitenkin haluavat myydä. On hyvä, kun joku puolueeton taho sanoo selvästi oman näkemyksensä (oon iloinen, että Liikenneturva on ottanut tällaisen ”aktiivisesti tiedottavan linjan”) ja jokainen sitten voi tietysti itse tehdä omat valintansa.  Mutta tosiaan just se, että luotettavaa asiantuntijatietoa on saatavilla eikä pelkkää mutu-tuntumaa.

    • Vierailija (Ei varmistettu)
      30.5.2015 at 10:58

      Osan porukasta on näköjään vaikea uskoa tätä, vaikka asiantuntija toistaa sen sata kertaa. Vähän tällainen ”en koe tästä olevan hyötyä, koska en usko asiantuntijoita vaan vänkään itse omilla kriteereilläni vastaan” -kommentti. Selkä menosuuntaan ja sillä selvä, ei voi olla niin vaikeaa.

      • Oliver (Ei varmistettu)
        30.5.2015 at 16:27

        Kysymys ei ole siitä, etteikö uskoisi asiantuntijaa vaan siitä, että on myös muita kriteerejä kuin turvallisuus. Ihan jokaisella. Joissain tilanteissa selkä menosuuntaan -istuin ei ole paras ratkaisu.

        • Kristaliina
          30.5.2015 at 19:28

          Totta – ja tässä jutussa tosiaan kyse nimenomaan turvallisuudesta :)

        • Vierailija (Ei varmistettu)
          30.5.2015 at 23:32

          Näin juuri, jos ainoa kriteeri olisi turvallisuus, minimoisimme liikenteessä kulkemisen, ostaisimme uuden ison mahdollisimman turvallisen auton, kuljettaisimme lasta selkä menosuuntaan vielä yli sen 3-4-v iänkin jne. Vaikka lapset ovat suurimmalle osalle vanhemmista kaikki kaikessa, heidän maksimaalisen turvallisuuden eteen harva silti on valmis tekemään ihan mitä tahansa vaan elämä on kompromisseja ja niiden vähinten huonojen valintojen kanssa elämistä.

        • Vierailija (Ei varmistettu)
          30.5.2015 at 23:35

          Eikä turvallisuus ole pelkkä ”kolariturvallisuus” vaan lähtee jo niistä valinnoista ennen kolaria. Sen sijaan että ensisijaisesta ajattelee missä istuimessa lapseni kestää kolarin parhaiten, voi myös miettiä millä keinoin vältän kolarin parhaiten.

          • Vierailija (Ei varmistettu)
            31.5.2015 at 08:25

            Niinpä. Tänään just lehdestä luin kun juopunut äiti oli kolaroinut lapsi kyydissä (turvaistuimessa, onneksi). Lapsi loukkaantui, äiti ei…mutta tässä turvallisuusongelma oli ennen kaikkea juopunut aikuinen joka meni auton rattiin, eikä turvaistuimen merkki…

          • Kristaliina
            31.5.2015 at 10:20

            Nää tällaiset kyllä jättää sanattomaksi. Tai no aika monta rumaa sanaa on mielessä. Onneksi oli istuimessa, mutta… <lisää rumat sanat tähän>

          • Kristaliina
            31.5.2015 at 10:18

            Tää satapronsenttisen totta, oon samaa mieltä! Täällä muuten aiempaa autoiluavautumista: http://www.lily.fi/blogit/puutalobaby/autoiluavautuminen

            Mutta joo turvaistuimen valinta kiinnostaa monia. Liikenneturvaltahan sai kysyä ihan mitä tahansa liikenneturvallisuuteen liittyvää ja iso osa kysymyksistä oli näitä – siksi tähän eka bloggaukseen (myöhemmin tulee ne loput) on laitettu juuri turvaistuinkysymyksiä; se ei tarkoita, että tää tosiaan olisi millään tavalla ainoa liikenneturvallisuuden kannalta tärkeä juttu. Vaan vastauksia siihen, mitä me kaikki kysyimme :)

  • Nannannaaaa (Ei varmistettu)
    2.6.2015 at 12:36

    Mulla tuli mieleen vielä yksi kysymys! Ehtiiköhän vielä mukaan..
    Mitäs sitten tehdään, kun turvaistuimen painoraja (18kg) tulee vastaan (Klippan, selkä menosuuntaan, isofix) ja lapsi mahdollisesti alle 3 vuotta? Pitääkö ostaa uusi istuin (ilman isofixiä), jonka saa kiinnitettyä selkä menosuuntaan? Ilmeisesti kaikissa isofix-istuimissa on painoraja tuo 18kg?

    • Vierailija (Ei varmistettu)
      2.6.2015 at 14:19

      Isofixien painoraja tosiaankin on 18 kg eikä isommalle massalle tehtyjä selkä menosuuntaan istuimia muutenkaan tuhkatiheässä ole. Jos lapsi painaa yli 18kg, on yleensä aika pitkäkin, eikä välttämättä edes mahdu selkä menosuuntaan enää. Tästä taisi aiemmin ollakin keskustelua, että mikä lopulta ratkaisee, ikä, pituus vai paino, miten lapsen lihaksisto on kehittynyt ja kuinka niska kestää kasvot menosuuntaan matkustamista mahdollisessa onnettomuustilanteessa.

  • Vierailija (Ei varmistettu)
    2.6.2015 at 14:34

    Noita Klippanin niskatukia kun katson niin kuuluvatko todella olla noin ylhäällä? Alimmaisessa kuvassa näyttää ihan normilta, mutta tuossa ylemmässä missä Silva on yksin, näyttäisi olevan aivan liian ylhäällä. Samoin instassa olleessa kuvassa jossa molemmat lapset nukkuivat, näytti niskatuet olevan niin ylhäällä, että sivutörmäyksessä tuki ei tulisi päätä vasten tasaisesti vaan ei tukisi leuan korkeudesta asti ja silloin pää kääntyisi aika voimakkasti kallelleen.

    En tunne ko istuinta, mutta toisen merkin ihan vastaavat istuimet kun meillä on käytössä niin kun vyöt tulevat selkänojasta sen ohjekirjan mukaisen pari senttiä hartialinjan alapuolelta, asentuu niskatuki käytännössä koko pään korkeudelle (jolloin tällaisessa istuimessa ei kyllä voikaan tulla koskaan vastaan sitä tilannetta, että silmät olisivat istuimen reunan tasalla :-) ).

    Tossa kuvassa sulla taisikin olla maininta, että vyöt ovat huonosti kiinni. Ihan sama mulla tuli mieleen siitä kuvasta Instassa, missä lapset nukkuivat. Jos oikeasti auto pyörii katon kautta ympäri (missä tilanteessa liikenneturvan asiantuntija piti 5-pistevöitä parempina kuin palkki-istuinta) niin niiden vöiden pitää muuten olla älyttömän tiukalla. Lapsen hartiat ovat niin kapeat, että luiskahtavat varsin helposti vielä olkavyön ali. (Vastaavasti palkki-istuimessakin pysyy auton pyöriessä sitä paremmin, mitä pidempi reisiluu on.)

    • Kristaliina
      2.6.2015 at 15:07

      Vyöt ovat ihan liikkeessä (lapsen kanssa sovittamalla ja sen jälkeen vielä tarkistettukin) oikeisiin kohtiin asennettu; eka kuvassa Silva on vielä nuorempi, siksi tilaa on enemmän.

      Ista-nukkumiskuvasta ehkä huomaat, että se on otettu auki olevan takakontin läpi – sekin voi olla turvallisuusriski motarilla :D Eli kuva on otettu parkkipaikalla ja lapsille vyöt taas löystytetty. Kiitos kuitenkin huolenpidosta :)

      • Vierailija (Ei varmistettu)
        2.6.2015 at 15:28

        Oon vakuutusyhtiössä töissä ja ikävästi tulee niitä tapauksia joissa lapsi on ollut huonosti vöissä kiinni, siksi nuo pistää silmään – ja siksi omat lapsiparkani kiskotaan vöihin armottoman tiukasti ;-) Klippan ei tosiaan ole mulle istuimena tuttu, niskatuen korkeus ei vaan tuon pituisille lapsille näytä ideaalilta. Liekö tämä sitten syynä istuimen suojaavuuden puutteisiin sivutörmäyksessä, en tiedä.