Tässä lapsen kuumepäivinä olen yrittänyt hiljalleen vähän raivata leikkihuonetta. Sarjassamme tee työtä, jolla on tarkoitus. Uhhuh.
Sitä mukaa, kun olen saanut Oktonautit yhteen laatikkoon, ponit toiseen ja Ryhmä Haut kolmanteen, jostain ilmestyy lapsi ja kippaa kaikki kerralla lattialle (ja sekaisin). Oooo ihanaa, tällaisia löytyi! Kun vilkaisen sekunnin toisaalle, lattialle sikinsokintyhjennetyistä laatikoista on syntynyt upea torni.
Ja ne kaikki atominpienet eri lelusarjojen mikroskooppiminit osat ovat taas räjähtäneet kaikkialle ympäri puutalon.
Saatoin ehkä vähän marttyyriäidin äänellä puoliääneen huokailla tätä laatikkoon-lattialle -ikiliikkujaa.
”Mutta äi-TI!”, lapsi torui.
”Me ollaan lapsia! Et sä voi estää meitä leikkimästä!”
Oikeassa olet, muruseni.
Mutta tällä urakalla tietysti on tarkoitus. Kun kaikki lelut on lajiteltu ja kaikella (toiveajattelua?) paikkansa, lasten on helppo itsekin siivota viemällä tavarat paikoilleen omiin bokseihinsa. Tällainen järjestelmä joskus ennen Espanjaan lähtöä (ja Espanjassa) meillä jo olikin – reissupakkaukset kuitenkin sotkivat systeemin.
Ja lisäksi viimeisen vuoden aikana taloon on mystisesti ilmestynyt kaikkea sellaista pientä, pienenpientä ja pienenpienenpientä, josta aikuisella on enää vain hyvin hämärä käsitys.
Shopkinsit. Littlest Pet Shopit. Pinyponit. Mitä näitä nyt on.
Mutta lapsella sen sijaan on hyvin tarkka käsitys kaikesta.
”Kulta, mihin tää laitetaan? Mikä tää on?”, minä kysyn.
”Leoparditytön kaulus”, lapsi vastaa.
”Entä kenen kenkä tää on?”
”Sen yhden nukkekodin tytön.”
”Entä tämä?”
”Mansikka Marjan.”
(jota ei olla edes nähty vuoteen)
”Mikä ihme tää on?”
”Kirppikseltä ostetun koiran laukku.”
”No kenen kruunu tää on?”
”Littlest Pet Shopin.”
”Entä tämä?”
”Barbin.”
Eivoiollatotta.
Jatkan ja jatkan, lapsi tietää kaiken. Pikkupupun paita. Pinyponin laukku. Shimmer & Shinen hame, sen sinisen.
Lopulta kaivan jonkun aivan älyttömän muovikappaleen. Se ei VOI tietää tätä.
”Mikä tää on?”
Lapsi ei edes silmäänsä räpäytä vastatessaan:
”Seelan toissa vuonna pääsiäismunasta saaman autoradan risteysosa.”
Henna
20.6.2018 at 16:38Nyt on pakko kommentoida koska meidän 3-vuotiaalla on myös tämä aikuisesta käsittämättömälle tuntuva kyky! Myös rikkimenneistä leluista irronneet mikroskooppiset muruset osataan kohdentaa oikeaan leluun ja sen rikkoutumiseen johtaneisiin tapahtumiin :’D
krista
20.6.2018 at 16:44Kyllä! Tämä on aivan hämmentävä kyky kyllä :D Tuollaisen muistin kun saisi itsellekin! :D
RK
20.6.2018 at 16:39OMG! Kuolen nauruun… Mutta toisaalta en, koska tuo sama leluläjä on meilläkin! So I feel you..
krista
20.6.2018 at 16:45Mä en ihan tiedä, että mitä meidän ”no, meillä on ihan maltillisesti leluja, ei liikaa” -elämälle on tapahtunut :D :D :D Kuudessa vuodessa kertynyt tällainen määrä kamaa, OMG :D
Torey
20.6.2018 at 16:58Lapset. :D
Siis noita pieniä ties minkä osia ja ukkeleita. Niitä löytyy! Ja vaikka meilläkin on kaikille oma paikkansa, niin 3v:n siivoustyyli on vielä sitä ”poissa lattialta, siivottu”. Ja sit mä kaivan niitä laatikoita ja ähisenpuhisensiivoan ja mies kysyy miksi edea vaivaudun. :D Välillä mietin miten kiva on kun ne kasvaa ja jossain kohtaa ei oo enää leluja kaikkialla. Ja samalla, pienet on niin ihania!
krista
21.6.2018 at 10:02Meillä vielä pienemmällä on muutenkin erittäin… …omalaatuinen käsitys siivoamisesta. Kantaa yhtä tavaraa ja leikki sanalla ja luulee siivoavansa :D Mutta yhdessä siskon kanssa tulee kyllä siivottuakin, isompi tykkää siivoamisesta! Just siis siitä, että tavarat laitetaan omiin laatikoihin, tärkeää on sitten tieysti ihastella siistiä :)
–
Joo kyllä tuli mieleen mullakin, että miksi edes vaivaudun :D Mutta illalla saatiin sellainen siivouspuristusinto päälle ja siivottiin koko ilta sitä kaaosta. Ja valmiiksi tuli! Vähänkö on voittajaolo! :D
Eedla
20.6.2018 at 17:53Juttua lukiessa tokaluokkalainen tuli viereeni ja kysyi hetkeäkään miettimättä ”miksi tossa on kuva Kinder -munan lelusta?” :D näytöllä näkyi tuo viimeinen kuva. Mua hämmentää eniten se, miten hyvin lapset muistaa heillä olleet roskatkin. Aina toisinaan lapset kyselee tyyliin ”missä se Siljan synttäreiltä (vuosi sitten) saadun tikkarin kääre on?” tai ”Ootko sä äiti heittänyt pois sen yhden pienen (lapsen pikkurillin kynnen kokoisen) palan, jonka leikkasin jouluna lehdestä?” 😂
krista
21.6.2018 at 10:06Ahhhahahhaha (tyrskähdin ääneen nauramaan) ihan mahtava, miten VOI tunnistaa :D :D :D Todella mieleenpainuvia nuo harmaat pienet mötikät :D
–
Joo meilläkin muistetaan myös kääreet ja minipienet leikkelyt! Ihan käsittämätöntä. Onneksi sentään ymmärtävät, että ne menevät roskiin, kaikkea ei voi ikuisesti säilyttää. Monista leikellyistä on kuitenkin parempi yhdessä sopia, että mikä heitetään roskiin ja mitä ei (myös siitä lapsilla on tarkat näkemykset), että ei käy ”vahinkoja” :)
Lilah
20.6.2018 at 18:52Tutulta kuulostaa. Just eilen puoleen yöhön kävin läpi tuota pikkukrääsää. Heitin pois kangassuikaleita ja sittemmin sain kuulla että siinä meni petshoppien kaulahuivit. Meiltä löytyy myös kasoittain itsetehtyä (silk clay, mitä lieneekään suomeksi) petsien ruokaa. Pullia, muffineja, pizzaslicejä, you name it! Jokaisella säästetyllä karkkipaperillakin on sekä historia että tarkoitus. Lapsi 9v keräilijäluonne, kuopus 2v, että ei taida meiltä tavara ihan äkkiä loppua!
krista
21.6.2018 at 10:10Hihii, te olette sit seuraavalla tasolla noiden petshoppien kanssa jo! :) Meillä nää tuli uutena juttuna taloon just pari viikkoa sitten, kun ostettiin kirppikseltä pussillinen isompien tyttöjen myymiä (ja heiltä jo leikeistä poisjääneitä) petshoppeja. Että ei olla (vielä!) vihkiydytty tuohon maailmaan, että tehtäisiin ruokaa niille – mutta sehän kuulostaa aika kivalta tekemiseltä!
–
Meillä etenkin isompi on keräilijäluonne. Ja mä! :D
Miitu
20.6.2018 at 19:29”Äiti, minun muistikuvani on parempi kuin sinun.” Totta, rakas. Tosin niitä muistettavia asioitakin on muutama vähemmän, ja ne on kaikki itselle merkityksellisiä.
krista
21.6.2018 at 10:11Niin totta! :) Meillä kans usempia kertoja on pitänyt kysyä lapselta, jos aikuiset ei ole muistaneet jotain juttua. Täytyy vaan myöntää, että sillä on parempi muisti kuin itsellä! Tosin tosiaan muistettavaa vähemmän :)
Jp ja kirppu
20.6.2018 at 20:42Me mietittiin tänään 3v kuopuksen kokopäivän toivomaa:” Äiti anna se pookkana ja se pupunussi, se syö ne pookkanat”
..
Lopulta lapsi löysi itse etsimänsä pupupelin, jota ei olla viime syksyn jälkeen edes muistettu pelata.
No nyt pelattiin 😘😃
krista
21.6.2018 at 10:15Voi suloista <3 <3 <3
-
Meillä oli mysteeri kerran (lapsen ollessa just about 3), kun hän halusi pelata "Tervetuloa pelaamaan". Ei tajuttu yhtään, että mikä ihme. No, lopulta selvisi: se oli Ekapeli eli sitä aakkosten opettelua. Siinä sanotaan alussa, että tervetuloa pelaamaan :)
Veera
20.6.2018 at 21:17Hyödynnän lasten kykyä muistaa ihmeellisiä asioita töissä päiväkodissa! Osa tietää kaikkien ryhmän lasten kaikki vaatteet tyyliin: ”onko tämä Kallen rukkanen?”
Lapsi: ”ei kun se on Villen kun Villellä on tuo yks kirjain kulunu tuosta merkistä”.
Tunnistavat myös yksittäisiä sukkia ja ne yhdeksät mustat kuomakengät..
Lilah
20.6.2018 at 22:50Meillä 2-vuotias lajittelee kuuden hengen perheen pyykit huomattavasti pätevämmin kuin isänsä.
krista
21.6.2018 at 10:18Hihi!
krista
21.6.2018 at 10:17Joo siis meillä Silva tietää tasan tarkkaan koko ryhmän lasten vaatteet, ihan huikeaa! Että parittomien/nimettyjen laatikon ääreen pitäisi vaan sijoittaa lapsi, joka nimeäisi kaikki :) Myös esimerkiksi vaatekaupassa (no: Prisman lastenvaatehyllyllä siiis) hän luettelee kaikkien vaatteiden kohdalla, että kenellä on millainen :)
imppu82
21.6.2018 at 11:36Päivänkodinlapset myös tietävät ihan kummallisella tavalla kaikkien lasten vanhemmat. Siis niidenkin, jotka eivät ole samassa ryhmässä :o
Nuppunen
20.6.2018 at 21:20Mä opettelin vielä joskus pari vuotta sitten muistamaan kaikennäköisten pikkunippeleiden lukumääriä, ettei ne huku ja kuopus vahingossa niitä syö. Nauroinkin silloin, että mun aivokapasiteetti täyttyy ihan käsittämättömistä asioista tyyliin: mangusteilla (Sylvanian families) on 6 muffinsia, 8 pastanappulaa ja kaks sämpylää. Nyt kun kukaan ei pääsääntöisesti yritä enää syödä mitään, oon jo luovuttanut.
Meillä vähän sotkua helpottaa, kun Legoilla ei leikitä samaan aikaan muiden lelujen kanssa. On erikseen muu pikkuroina ja sit on pikkulegot. Kun toisella halutaan leikkiä nii toinen siivotaan eka pois :) Mies on ihan hysteerinen noiden Legojen hukkumisen kans, mutta mää en vaan enää jaksa olla :D
krista
21.6.2018 at 10:22Apua mä oon unohtanut tuon – mutta joo tuollaista piti harjoittaa silloin, kun talossa oli ”kaikki suuhun” -ikäinen! Oon kyllä jo unohtanut tuollaiset, mutta silloin sitä niillä väsyneillä äitiaivoillakin (tai juuri siksi) muisti :) Kaiken muun sitten unohdinkin :D
–
Mulla on meinannut legojen kanssa iskeä sellainen ”pitää säilyttää, että saadaan uudelleen kasata” tai jopa ”ei saa särkäe” -ajatus. Mulla tää johtuu ehkä siitä, että mulla itsellä ei ollut lapsella legoja ja ne vaikutta siksi niii-iiin upeilta. Mutta Joel on todennut, että kerran ne kootaan ja sitten ne hajoaa ja niistä rakennetaan mitä vaan (ja sitten ei ole osien kanssa niin tarkkaa). Jäi varmaan sinne Espanjaankin osa, hyvästi vaan ajatus, että joskus vielä rakennettaisiin (lue: minä rakentaisin :D ) se hieno heppatalli uudestaan :)
Lintunen
20.6.2018 at 23:13Tuo ilmiömäinen muisti tekee myös lelujen hävittämisestä hankalaa, lapset huomaa aina jossain vaiheessa, että jotain puuttuu.
krista
21.6.2018 at 10:23Totta! Parempi olla laittamatta mitään roskiin :D Mä laitan tosi varovasti jotain paperisilppua tai jonkun ihan-ihan hajonneen muovijutun, nyt taisin laittaa yhden, joka oli kai peräisin jostain ikivanhasta nukkekodin osasta. Saa nähdä, tulenko sitäkin katumaan joskus :D
Hanna
21.6.2018 at 09:51Meillä lapsi myös heti tunnisti sen viimisenki osan! :D Tulee vaan mieleen että olisko vaan parempi ettei koske niihin leluihin. Tulee laitettua jotain tosi (lapselle) tärkeäetä roskiin. Odottaa muutama vuosi ja siivota niitä leluja vasta sitten. Sama homma siinä ettei autotallia voi siivota tai mitään pikkuromuja voi kotona muutenkaan hävittää kysymättä. Oon joskus laittanu jonku miehen vimpainen osan roskiin ymmärtämättömyyttäni. :D
krista
21.6.2018 at 10:28Ihan huikeaa! :D Ei voi käsittää, että joku tuollaiset muistaa :D
–
Ja juu siis totta, siinä mielessä on parempi olla koskematta, että roskiin ei kannata lähteä heittelemään, tai saattaa joutua katumaan :) Mä yleensä kysyn (paitsi just tuosta yhdestä murtuneesta ostasta, jonka mainitsin just edellisessä kommentissa) ja aika hyvin lapsi osaa sanoa, että saako vai ei. Joskus saa. Mutta esimerkiksi tuota harmaata osaa EI SAANUT. Olin aikeissa heittää, mutta kysyin. ”EIIIII!”, huusivat molemmat :) Vähän ehkä hassua, mutta toisaalta mä haluan kunnioittaa lapsen omaisuutta enkä mielivaltaisesti heitä roskiin (paitsi jotain ikivanhoja sotkupapereita, hehe). Mutta sitten vastaavasti yhdessä sovitaan, että jotain leluja pakataan pois/myydään eteenpäin ja jotain ihan sotkua laitetaan roskiin. Etenkin isompi vähän turhankin mielellään antaa lelujaan myös pois :)
Jenn-
21.6.2018 at 12:07Mäkin oisin tienny ton vikan! Noita kinderleluja heittelen vaivihkaa pois pääsiäisen jälkeen. Ne on kaikista pahimpia. Mäkin kysyin ylk päivä sellaisesta pienestä muoviosasta, että mikä se on. Kuulemma batman-legon vyö. Okei. Ois voinu olla joku roskakin.
Miitu
21.6.2018 at 15:03Tähän vielä lisäyksenä yks tuskastuttavimmista säilytettävistä: Kavereilta saadut piirrokset ja pienet (rikki menneet) lahjat. ”Ei niitä (käyttökelvottomiksi venyneitä) pompuloita saa heittää pois, ku ne on xxxx antanut synttärilahjaksi! Minä voisin vaikka askarrella niistä!” Sama koskee myös kaverin puolihuolimattomasti sutastuja piirroksia ja kirjeitä. Argh! Tänä vuonna nuo sentään valui kotiin hiljakseen, ja siitä hiljakseen varastoon – krhm – talteen. Vuosi sitten niitä lähti päiväkodista kauppakassillinen lomille lähdettäessä…