Koronapäiväkirja 8: kuukausi kotona

Ihan säpsähdin eilen illalla nukkumaan mennessä, kun silmät osuivat kännykän kellon näyttämään päivämäärään. Kuudestoista huhtikuuta! Ja me tultiin Espanjasta Suomeen 16. maaliskuuta. Mitä ihmettä? Kuukausi kotona jo?

Klassisesti ihan eilen kirjoitin, että 14 vuorokauden ulkomailtapaluukaranteeni on päättynyt.

Tämä kouluviikko päättyi ja ekaluokkalainen laski kynän pois kädestään.

”Kuukausi kotona” voikin tarkoittaa nyt meille kahta asiaa.

Sitä, että olemme olleet kotona ja kotimaassa nyt yhden kuukauden. Jos ei muuta, tänä vuonna vältyimme ainakin Suomeen-paluuangsteista!

Toisaalta se voi tarkoittaa myös sitä, että olemme olleet perheen kesken eristyksessä (ensin ulkomailta paluun jälkeen ja sen jälkeen vapaaehtoisesti) nyt kuukauden verran. Tarkemmin sanottuna nyt on menossa 33. päivä Suomessa, ja päälle vielä kaksi päivää Espanjan ulkonaliikkumiskieltoa. Yhteensä 35. päivä siis. Oho!

Miten tämä on sitten mennyt? Lapset vastaavat ensin:

”Oli tosi kivaa eikä tartu korona.”

”Ok, hauskaa.”

Entäs perheen isi?

”Elämän parasta aikaa! Me selvittäis tällä tavalla vaikka vuosi ja ehkäpä selvitäänkin!”

No niin, no niin. Ehkäpä äitikin kertoo ajatuksiaan.

Tai no… Onkohan mulla edes mitään sanottavaa? Kahden viikon kohdalla kerrotuissa ajatuksissa ja tämänhetkisissä ei nimittäin ole juurikaan eroa! Päivät etenevät, tulee aamu ja päivä ja ilta ja – hups – taas päivä takana. Päivät ovat yhdistyneet viikoiksi ja viikko kuukaudeksi.

Uusi normaali on jo ihan normaalia.

Ikävöin oikeastaan vain kahta asiaa, äitiäni ja iltasiideriä. Haha. Toki ikävöin myös etukäteen monia kesärientoja, jotka todennäköisesti jäävät tulevana kesänä väliin. Mutta koska vielä ei ole edes kesä, niin tässähän sitä mennään. Päivä kerrallaan elellään koronakevättä 2020.

Sitä paitsi itse asiassa kun tarkemmin ajattelen: oikeastaan edes noiden kesärientojen peruminen (tai omat tai lasten harrastukset, ystävien näkemiset ja niin edelleen) ei juurikaan harmita, kun ajattelee kokonaisuutta. Tässä maailman tilanteessa kun on kyse niin paljon isommista jutuista. Minun miniminimenetykseni on pienempi kuin hyttysenininä tilanteessa, jossa lähes 150 000 ihmistä on kuollut. Lähes 150 000 jonkun rakasta ja tärkeää, niin paljon kyyneliä.

Tuntuisi aivan täysin väärältä inistä yhtään mistään – etenkin kun minä ja me olemme juuri niitä, joilla asiat ovat aivan häkellyttävän hyvin.

Niin hyvin, että siitä kokee vähän jopa huonoa omatuntoa.

Monella tavalla meidän elämä on optimaalisesti muodostunut tätä varten – ja samalla elämä tässä (kamalassa) ajassa on hassusti jotenkin juuri sitä, millaisia valintoja me ollaan jo ennen tätä tehty. Aika perheen kanssa, töiden tekeminen kotoa ja työmäärän vähentäminen, kiireetön elämä ja läsnäolo. Kävimme arvokeskusteluita joskus, kun lapset olivat taaperoisia (vuonna 2014 siitä näköjään kirjoitin), ja juuri näihin asioihin me silloin päädyttiin.

Yksi ilta me ihasteltiin, että tavallaan tämä on myös paluuta siihen aikaan, kun lapset eivät olleet vielä päivähoidossa ja koulussa vaan kotihoidossa. Tänä keväänä me on päästy ikään kuin hetkeksi siihen oman kotielämän pysähtyneeseen rauhaan. Siksihän me tässä elämänvaiheessa leijutaan jotenkin kuin omatekoisessa paratiisissa, just tätähän me ollaan toivottukin!

Niin kummallista, että kirjoitan edes tuon. Haluttu ilman tätä kamalaa maailmantilaa, pitää tietysti painottaa.

Onko väärin, että meillä on näin ihanaa? Ehkä on.

Puhutaan myös paljon siitä, että miten suomalaiset jaksavat tätä eristystä. Tuntuu epäreilulta, että meillä se ei ole mitään jaksamista, vaan pikemminkin tässähän sitä rallatellaan menemään ja asiat helpottuvat vaan, kun uudenlaiseen elämään on muodostunut rutiinit ja mieli on irroittanut siitä vanhasta, josta luopui.

Nyt me tavataan ystäviä virtuaalisesti, etäopetusta hoidetaan sujuvasti vuoroissa ja liikunta sujuu kotona jumppaillen.

Pikkusisko on mukana osassa etäkoulupäivää.

Ajatukset eksyvät kuitenkin jatkuvasti myös miettimään, millaista olisi asua vaikkapa kerrostalossa ilman parveketta (saatikka jos olisi kokonainen ulkonaliikkumiskielto niin kuin Espanjassa). Millaista olisi olla vaikkapa avioeron keskellä tai juuri eronneena nyt. Millaista on lapsilla, joiden kotiolosuhteet eivät tätä ennenkään olleet hyvät. Millaista on koulunkäynti, jos aikuisella ei ole aikaa olla etäopena auttamassa. Millaista olisi vastuullisessa välttämättömässä työssä – esimerkiksi sairaalassa – jossa oman terveyden kaupalla hoitaa ja auttaa muita.

Meillähän on ihan pullamössöelämä täällä puutalossa!

Samanaikaisesti emme ole kuitenkaan henkisesti eristyksissä täällä kuplassamme, vaan olemme osa maailmaa, jossa tapahtuu kauheita.

Ajatus, joka pompahtaa minulle tämän tästä. Mä luulen, että tämä maailma on muuttunut ja muuttuu monella tavalla. Me ei luultavasti edes vielä pystytä ymmärtämään tai hahmottamaan sitä. Luulen, että me ollaan osallisena jossain käänteessä ihmiskunnan tulevaisuudessa – haha, mutta en tiedä, millaisessa.

Huonoina hetkinä ajattelen, että ei kovin hyvässä. Jääkö virus kiertämään ikuisiksi ajoiksi? Onko meidän elämä tästä lähtien aina tällaista kotiin eristymistä – tai vaihtoehtoisesti joudummeko me länsimaiset ihmisetkin näkemään ympärillämme kuolemaa niin kuin emme ole edes voineet kuvitella, että joudumme?

Voi apua. Miten tämä postaus nyt näin riistäytyi? ”Kuukausi kotona” oli otsikko. Sanotaan nyt niin, että kun on kuukauden kotona, ehtii ajatella kaikenlaista.

Mitä teille kuuluu? Pärjäilettekö? Onko muita, jotka olette todenneet, että tässähän on kaikki oikeastaan tosi hyvin…?

Omalta osaltani mä olen varmasti ajatellut tätä maailman tilaa ja viruksen pelkoa niin paljon (oli aika heviä settiä, kun hc-seurasin välillä sekä Suomen että Espanjan kaikkea mahdollista uutisointia – nyt olen jo vapautunut pahimmasta uutiskoukusta), että en pysty näkemään omasta elämästäni mitään valitettavaa tai purnattavaa. Me ollaan terveitä. En pysty näkemään mitään muuta kuin sen onnekkuuden.

Ja se on totta kai aika onnekasta.

35
Like
1

You Might Also Like

  • Heiskaska / www.heiskalassa.com
    17.4.2020 at 16:31

    Täällä Kainuussa pärjäillään oikein hyvin, vaikkakin korona vaikuttaisi leviävän meillä päivä päivältä laajemmalle (törpöt eivät pysy kotona). Arki ei ole muuttunut oikeastaan ollenkaan, mutta mun työnkuvaani tuli mullistus jo muutama viikko sitten ja miehelle on tiedossa jossakin kohtaa lomautuspätkä. Tällä hetkellä kumminkin käydään normaalisti töissä, kaupassa (varotoimin ja harvemmin toki), soitellaan kotiin kuulumisia ja vietetään hitaita viikonloppuja. Elämme tässä maailmantilanteessa hyvin etuoikeutettua elämää ja olemme siitä tietenkin onnellisia.

    • krista
      17.4.2020 at 16:39

      Terveiset sinne Kainuuseen! <3 Mä oon tosi huolestuneena seurannut just sen seudun lukuja - siis äitini takia tietysti. Hui miten nopeasti muuttui tilanne "ei yhtään tartuntaa":sta Suomen kolmanneksi isoimpiin lukuihin väkilukuun nähden. Kuumottavaa kyllä! Olkaa tosi-tosi varovaisia, kun olette töiden takia liikkeellä vielä <3

  • Anna
    17.4.2020 at 17:25

    Mies käy normaalisti töissä, ja ite oon kotona. Kauppareissujen ajaksi mies jää autoon odottamaan (ei ole ajokorttia). En pelkää sairastumista omasta vaan läheisten puolesta. Onneksi ensi viikolle on luvattu keväistä säätä, joka piristää.
    Hyvää viikonloppua ☺️

    • krista
      17.4.2020 at 17:49

      Mä pelkään sekä omasta että läheisten (ja erityisesti lähesten riskiryhmäläisten, niitä on useita) puolesta kyllä – mutta toisaalta nyt pelko ei ole enää mulla sellaista ”aina mielessä” niin kuin Espanjan viimeisenä viikkoina ja ulkomailta´paluukaranteenin aikaan. Tai ehkä pelkoon on myös jotenkin tottunut…? En tiedä.

      Aurinko tekee kyllä valtavasti <3 Ja ihanaa, kun on viikonloppu tulossa! Ihanaa viikonloppua ja piristävää aurinkoa myös sinne! <3

      • krista
        18.4.2020 at 16:20

        Mä koen, että tähän on tosi hankala vastata. Mutta kyllä, siis pelkään, ihan oikeasti pelkään ja tavallaan mun mielestä joka ikisen kannattaa pelätä. Tämä on pandemia, johon on kuollut jo yli 150 000 ihmistä. Ja aivan valtavan suuri hatuunnosto heille, jotka pelkäämisestä huolimatta (tai sen taka-alalle laittaen) menevät välttämättömiin töihin – niin kuin teidän perhe, suuri arvostukseni sille!

        Kun olet seurannut blogia, tiedät varmasti, että meillä on riskiryhmään kuuluva lapsi, jonka kanssa ollaan oltu sairaalassa tavallisten perusflunssien takiakin. Ihan siis maski naamalla hengitystä tarkkailemassa. Se on suuri osa pelkoa toki – ja ymmärrän, että perheet, joilla ei ole tällaista kokemusta, eivät välttämättä pysty ymmärtämään, millaista on vuosikausia elää sen tilanteen kanssa, että pitää tarkkailla, pystyykö lapsi hengittämään. Pelkäisinkö vähemmän, jos meillä ei olisi riskiryhmään kuuluvaa lasta – en tiedä? Ehkä, tai ehkä en. Pelkäisinkö vähemmän, jos minulla olisi työ vaikka koronapotilaita hoitavana lääkärinä. Luultavasti pelkäisin enemmän! Ja tekisin silti työn. Vai vähemmän? En tiedä. Tiedän vain sen, mitä nyt on. Mutta kun kirjoitat, että ”perusterveen ja riskittömän”, olet siis väärässä. Kaikki ihmiset eivät valitettavasti ole perusterveitä ja riskittömiä. Pelkään myös läheisteni puolesta, heissä on useita (vahvastikin) riskiryhmiin kuuluvia ja haluan joka ikisen heistä pysyvän hengissä ja haluan nähdä heidät vielä joskus ja päästä halaamaan.

        Mun mielestä ei ole heikkoutta tai väärin sanoa, että pelkää. Enkä kaipaa asiaan arvostelua, mun mielestä se on vähän tökeröä ja vaikka et sitä tarkoittanut, tästä viestistäsi tuli mulle kyllä nyt vähän paha mieli. En taida olla ainoa ihminen tässä maailmassa, joka pelkää, ja koen että pelko on aiheellista. Pelkään, koska haluan suojella perhettäni ja haluan, että perheeni pysyy hengissä. Noin niin kuin lähinnä noin.

        • Nipsu
          18.4.2020 at 17:04

          Olen pahoillani mielesi pahoittamisesta. Kenenkään pelon arvosteleminen ei ollut minun tarkoitukseni ja ymmärsin, että otan riskin tulla ymmärretyksi väärin, kun lähden tätä asiaa kysymään. Ilmeisesti en osannut ilmaista asiaani kyllin selvästi, vaikka kovasti yritin. Arvelinkin toki, että riskiryhmäläinen perheessä on varmasti sellainen asia, joka meidän elämäntilanteessa ei kohtaa ja mikä voi aiheuttaa erilaista suhtautumista ja olla asia, jota en voi ymmärtää tai kuvitella. Tällä tontilla on usein ollut keskustelua aiheesta kuin aiheesta, minkä vuoksi ajattelin, että ehkä täältä löytyisi näkökulmaa myös tähän asiaan. Kiitos sinulle, että lähdit viestiini vastaamaan, vaikka koit sen ärsyttävänä. Harmittaa, että ilmaisin itseäni tökerösti.

        • krista
          18.4.2020 at 17:23

          Kiitos Nipsu tästä viestistä <3 Mä hyvin todennäköisesti luin tuossa arvostelua tavalla, jota siihen ei ollut tarkoitettu - enkä edes tiedä, miksi niin koin. Tai no todennäköisesti (näin kun itsereflektoin) taustalla myös jotain traumaa siitä, että oon joskus kokenut (live-elämässäkin, toki blogissakin), että ei-perusterveen lapsen kanssa on joutunut olemaan "puolustuskannalla" ja niin edelleen. Mutta nyt kun kirjoitit tämän toisen viestin, niin mullekin tulee mieleen, että olen pahoillani, että se että olin pahoillani, sai sinut olemaan pahoillasi ja harmittamaan <3 <3 <3 Eli sata sydäntä (oikeasti) tähän. Tällainen inhimillinen ihminen täällä blogiruudun tälläkin puolella, joskus sitä joku asia kolahtaa, vaikka ei ehkä edes pitäisi <3
          -
          Mutta varmaan jonkinlainen keskustelun oppi on siinä, että erilaisten perheiden erilaiset tilanteet on aina monisyisiä - ja samoin ihmisten tuntemukset (vaikka että pelkääkö) värittyy kaiken koetun ja eletyn ja jopa ajatellut kautta, eikä sitä aina läheisetkään ihmiset pysty tavoittamaan. Se ihmisyys <3 Ja vielä se, että jos/kun me pelätään, sen ei tarvitse tarkoitta sitä, että se, että joku toinen ei pelkää, on yhtään enempää huono ajatusmalli. Vaan pikemminkin tosiaan suuri arvostus sille, että te tuolla "maailmassa" liikutte ja tärkeää työtä teette! Sata halausta, ja pysykää terveinä! <3
          -
          (ja anteeksi)

        • Nipsu
          18.4.2020 at 19:31

          Kiitos <3 Nyt tuli parempi mieli, ehdin jo kovasti murehtia, kun aiheutin turhaa harmia ja huonoa mieltä. Tämä oli selkeästi liian vaikea aihe (mulle) keskustella näin virtuaalisvälitteisesti. Jos vain se sopii, niin toivon, että poistaisit koko tämän käymämme viestiketjun. Mukavaa viikonloppua teille ja aurinkoisia päiviä<3

          • krista
            18.4.2020 at 19:39

            Voin tehdä niin <3 Mutta kiva kun käytiin tätä keskustelua kuitenkin pidemmälle, niin ei jäänyt vääriä käsityksiä toivottavasti kummallekaan <3 Toivottavasti! Ainakin mulle jäin sellainen fiilis, että tää selvitettiin ja jäi hyvä mieli. Poistan kohta, mutta odotan että näet tän <3 Aurinkoista viikonloppua myös sinne! <3

      • Nina
        18.4.2020 at 16:28

        Kävi näppäilyvirhe, vuodesta 2012 oon seurannut :)

        • krista
          18.4.2020 at 16:29

          Hih en edes huomannut, että 2011 en ole vielä pitänyt blogia :) 2012 syntyi muuten Silva, Seela vasta 2014 :)

        • Nipsu
          18.4.2020 at 17:20

          Tiedän, lapsettomana seurasin tätä blogia nuo Silvan ekat vuodet :)

          • krista
            18.4.2020 at 17:24

            Aaa joo heh sori, luin huonosti tuon kohdan! Olin tunteiden viemänä varmasti <3

  • Maiju
    17.4.2020 at 17:37

    Siis miksi ei iltasiideriä?! (Anteeksi jos jäin kiinni epäolennaiseen😄)
    Meilläkin menee hyvin, aika samat fiilikset paitsi et asutaan kerrostalossa mut ulkoilemassa ollaan sit käyty. Ollaan paljon normiarjessakin yhdessä perheenä ja aika paljon kotona niin ehkä se – ei niin suurta eroa vanhaan siis. Vaikka kyllä mä silti koulua ja päiväkotia kaipaan!

    • krista
      17.4.2020 at 17:46

      Hahaa, se ei ole ollenkaan epäolennaista, vaan hyvin olennaista tässä nykytilassa :D Siis koska sitä ei saa kotiinkuljetuksella, me kun ei käydä kaupassa/alkossa/missään. MUTTA just tuttu vinkkasi yhdestä paikasta, josta sitä voi tilata Saksasta. Jahuu! Kirjoitin, että ikävä vain äitiä ja siideriä (tai viinilasillista). Nyt on tämä juomapuoli hoidettu, eli enää vain äitiä :)

      Tämä on niin luksusta, kun Suomessa pääsee ulkoilemaan. Mä kun vertaan mielessäni tietysti Espanjaa, monia ystäviä ja tuttuja jäi sinne. Ja mahtava siis, että on sellainen ympäristö, johon pääsee helpolla ulkoilemaan ilman ulkoilijaruuhkia! <3
      -
      Mä jotenkin ajattelen, että koulun ja päiväkodin aika tulee sit taas joskus tulevaisuudessa <3 Siksi en tavallaan sinne ikävöi (lapsia), kun ajattelen, että niille vuosillekin on aikansa. Se olisi puolestaan hurjaa ja kurjaa, jos vaikka eskarilainen ei pääsisi eskariin koko ensi talvena, se olisi tosi ikävää, kun eskarivuosi on kuitenkin niin huippuvuosi! Ja molemmat lapset tykkää sekä koulusta että päivähoidosta (sekä Suomessa että Espanjassa), ne on ihania paikkoja <3 Lasten ystäviä on ikävä, mutta heitä tavataan virtuaalisesti.

      • Maiju
        17.4.2020 at 20:48

        Siis mitäh? Toihan on kauheeta! Me asutaan Keski-Euroopassa ja hyvin saa oluet ja viinit tilattua kotiin ;)
        Ei tullut mieleenkään et ei sais! Mind-blown. (Kiitos siis selvennyksestä!)

        • krista
          17.4.2020 at 21:09

          Hahaa, myös Espanjassa ois saanut, jopa suomalaiset siiderit Fugessa! Mutta nyt tilattu juurikin sieltä Keski-Euroopasta! Olin tiennyt, että viiniä saa, mutta en tiennyt, että siiderikin onnistuu :) Ja siis hei itse asiassa tuossa 14 vuorokauden postauksen kohdalla A vinkkasikin saksalaisista kaupoista, mutta mä pönttö en tajunnut, että tosiaan voi tilata siideriäkin tuolta! Nyt, näin tutun tilauset FB-kuvassa, niin mäkin säntäsin ostoksille :D

  • sweetchili
    17.4.2020 at 17:40

    Minusta on ihanaa lukea, että te olette sopeutuneet hyvin. On mukavaa, että myös positiiviset kokemukset saa mediatilaa. Itse en lukeudu samalla tavalla onnekkaisiin, kun Suomen rajojen sulkemisen vuoksi minun ei ole mahdollista tavata lainkaan parempaa puoliskoani ja myös töissä vastuu muista ihmisistä ja heidän jaksamisestaan on kasvanut entisestään. Samalla tuntuu hyvältä tietää, että on myös heitä joilla on puitteet ja luultavimmin myöhemmin jaksamusta myös kannatella muita yhteiskunnan jäseniä vaikean ajan yli ja rakentaa tulevaa. Tällä hetkellä arvostan erityisesti sitä, että kirjoitat omalla tavallasi myös sosiaalisen etäisyyden pitämisen puolesta. Toivottavasti mahdollisimman moni saa tätä kautta myös ideoita ja jaksamista omien puitteidensa varassa mahdollisimman hyvän arjen elämiseen olosuhteista huolimatta :) Olipas kummallinen vastaus kysymykseesi, mutta ehkä tästä jonkun pointin saa :)

    • krista
      17.4.2020 at 17:57

      Todellakin saa pointin <3 Itse asiassa monta hyvää pointtia, ja kiitos myös kivoista sanoistasi! <3
      -
      Rajojen sulkemiset kyllä varmasti vaikuttavat moneen perheeseen ja parisuhteeseen. Uudenmaan sulun avaaminen yhdisti monia, mutta sitten vielä te, joilla on maan rajatkin välissä... Kovasti voimia ja paljon etärakkautta <3
      -
      Ja toi on myös hyvä pointti, että kun tämä kaikki (joskus? kai?) on ohi, niin soisi kyllä että (me) hyväosaiset sitten puolestaan teemme paljon, että tästä yhteisesti noustaan! (toki pakko koputtaa puuta, tämä "hyväosaisuus" voi tietysti olla häilyvää ja kadota hetkessä esimerkiksi oman/läheisten sairastumisen myötä) Mutta mä aina jotenkin ajattelen sitä, että Suomi jälleenrakennettiin myös sotien jälkeen - me tehdään se kyllä yhdessä taas uudestaan! <3

      • Sweetchili
        18.4.2020 at 15:11

        Kiitos paljon! Näinä aikoina ei kyllä mene mikään välittäminen tai rakkaus hukkaan <3

        Toivotaan, että teidän perhe pysyy turvassa ja pysytte terveinä läpi tämän ajan. Onneksi tiedeyhteisö puhaltaa yhteen hiileen ja kovasti pyritään löytämään erilaisia ratkaisuja rokotteiden ym muodossa. Toivon kovasti, että koronaan sairastuneet saisivat niin hyvän immuniteetin etteivät enää voisi toimia myöhemmin taudin kantajina. Sekin jo auttaisi kannattelemaan riskiryhmäläisiä paremmin tästä läpi.

        Sinun blogistasi on jo ennen koronaakin välittynyt arvoja liittyen solidaarisuuteen ja toisista huolehtimiseen niin näen, että sinun panoksesi on tässä kyllä upea. Kiitos siitä.

        Minulla on vahva luotto siihen, että tämä tulee menemään vielä ohi ja sitten muistellaan tätä aikaa ja myös sitä miten toimittiin. Ja sinä olet jo nyt ollut omalla esimerkilläsi luomassa toivoa, vaikka teidän perheellekin rivien välistä lukeneena näyttää siltä, että on tullut muutoksia ja huolta. Kauniisti luotte turvallisuuden tunnetta pienille kotonanne sekä sitten täälläkin. Voimia, turvaa ja terveyttä teille <3

  • Luokanope
    17.4.2020 at 17:51

    Oon miettinyt paljon just tota, että kaikesta sitä voikin kokea syyllisyyttä, tässä hetkessä siitä että oikeastaan oma elämä on just nyt aika helppoa ja kivaa (jos siis todellakin jätetään pois tästä pandemia). Tilanne ei ole vaikuttanut talouteen, nautin siitä kun ylimääräiset menot on karsittu ja saa luvan kanssa vaan olla kotona, eikä itseä ahdista asua yksin parvekkeettomassa kerrostaloasunnossa (lapsellisena tilanne olis toki hieman eri). Myös työt etäluokanopettajana on sujuneet tosi hyvin ja arjessa on nyt tosi paljon enemmän aikaa kuin ennen.

    Omaa ”syyllisyyttä” tästä helpotti kovasti Juliaihmisen postauksessa ollut pointti siitä, että yhteiskunnan ja tulevaisuuden kannaltahan on parempi, mitä useampi ihminen selviää tästä ilman suurta (taloudellista) ahdinkoa. Ajattelen, että ihan samahan se on näin hyvinvoinnin näkokulmasta, kaikkien kannalta parempi, mitä useampi ihminen selviää tilanteesta ilman psyykkisiä ongelmia.

    Ihanteellista tietysti olis, kun koko pandemiaa ja virusta ei olisi, ja todellakin ajoittain ahdistaa uhkakuvat eristäytymisen jatkumisesta jonnekin hamaan tulevaisuuteen, mutta ei kai siitä kannata etukäteen liikaa ahdistua, kun ei voi tietää… Maailma on muuttunut todellakin, ja toivottavasti tästä jää jäljelle kaikki tämä hyvä.

    • krista
      17.4.2020 at 18:05

      Viisaita sanoja, kiitos tästä! Mulla on jotenkin jäänyt Julian postaus lukematta, mutta menenpä nyt seuraavaksi lukemaan! Mutta tosi hyvä pointti – ja nimenomaan myös henkisen hyvinvoinnin kannalta tämä tosiaan pätee ihan samalla tavalla, näin mäkin kyllä uskon!

      Ja siis kyllä, kuulostaa oikein mukavalta teilläkin, hih ja täytyy aina lisätä tämä ”jos jätetään pois tästä pandemia”. Onpa kyllä omituista, että tämä maailma on tällainen nyt. Pandemia. Me eletään keskellä pandemiaa. Niin kuin jossain elokuvassa!

  • Oliver
    17.4.2020 at 18:53

    Monilta muilta olen myös kuullut että täähän on ihan ”kivaa” siis poislukien se että on pandemia päällä… Vastapainoksi voin kertoa että täällä kyllä hajoo pää. Vastuullisen ja vaativan työn tekeminen kotoa samalla taaperoa ja koululaista kaitsien ei oo herkkua. No, pieniä nämä meidän murheet on. Palkka juoksee ja ollaan terveitä.

    • krista
      17.4.2020 at 21:21

      Joo siis meidän ”onni” on lomautus ja vähentynyt työmäärä, olisi vähän kireämpi ilmapiiri varmaan meilläkin, jos olisi hullu työkiire päällä meillä vanhemmilla… jaiks. Mutta sehän tässä just varmaan on, että voi nähdä ne hyvät puolet tässä meiningissä, niin kuin sä sanot teillä just, että ”palkka juoksee ja ollaan terveitä”. Meillä puolestaan ei palkka juokse, mutta voidaan sanoa, että ”on paremmin aikaa ja ollaan terveitä”. Ja varmaan tuo loppuosa on se isoin tärkeys: että ollaan terveitä <3
      -
      Ihan valtavasti jotain tsemppivoima-ajatuksia taaperon ja koululaisen kaitsemiseen ja samalla töiden tekemiseen. Ei varmasti ole helppoa (ja hajoaisi pää mullakin), mutta yritetään selvitä näistä! <3 Ihanaa viikonloppua teille! <3

      • Oliver
        17.4.2020 at 21:39

        Kiitos samoin! Oon ajatellut että sinnitellään toukokuun puoliväliin ja sen jälkeen jos tilanne ennallaan niin joko pienempi päiväkotiin tai mä jään palkattomalle.

  • Enski
    17.4.2020 at 21:17

    Me ollaan menty aikalailla eristyksissä, ja ei olla käyty kylässä (kerran ollaan nähty molempien perheitämme ulkona istuen). Mutta siihen nähden todella hyvin! Ollaan puhuttukin miehen kanssa, että meillä on kaikki tärkein lähellä, toisemme ja vauva. Ja vauva on se, joka vaatii rytmit ja rutiinit, joten on mentävä eteenpäin. Välillä, kun pää meinaa hajota niin ottaa (video)puhelun ystäville tms. Pääsee hetkeksi irti siitä perusarjesta, niin se helpottaa kummasti! Toki en uskalla ajatella huomista pidemmälle, että kuinka kauan ihan oikeesti tätä jaksaa. Mut toistaseks hyvin!

    • krista
      17.4.2020 at 21:32

      Kuulostaa aivan ihanalta vauvaperhe-elämältä <3 Tällaisista melkein tulee ikävä niitä omien lasten vauva-aikoja, eikä edes "melkein", vaan tulee <3
      -
      Videopuhelut on muuten ihmeen toimivia ja piristäviä! Vaikka puhelimessa puhun esimerkiksi äitini kanssa joka päivä, niin kun näkee toisen kasvot, niin tulee vielä enemmän sellainen "läsnäoleva" fiilis. Onneksi on tuollainen mahdollisuus nykyaikana olemassa!
      -
      Ja mä ajattelen, että huomista pidemmälle ei varmaan kannatakaan ajatella. Päivä kerrallaan tuntuu helpommalta, että ei lannistu sellaisiin "niin ja niin pitkään vielä tätä" -ajatuksiin. Tai mulle ainakin toimii paremmin niin, että loksahdan tähän tällaiseen arkeen ja etsin iloni siitä. Ja sitten sitä vain elelee päivä kerrallaan eteenpäin eikä huomaakaan, miten aika kuluu <3

      • Enski
        18.4.2020 at 09:57

        No on tää aika jees :) Vaikka vauva ei enää kauaa vauva oo ku on jo 10kk ja vaatii virikkeitä, että meinaa silläki seinät kaatua päälle jos on huonot ilmat ja sisällä vaan.

        Ja vaikka tietäiski että tää tulee kestämään vaikka jouluun asti, nii eikai se auta murehtia huomista. Kunhan tästä päivästä selviää ja koittaa keksiä piristäviä juttuja :)

  • Riika A
    17.4.2020 at 22:11

    Heh, näin 8kk ikäisen äitinä eihän tää elämä ole muuttunut juuri mihinkään, kun muutenkin lähinnä kotona oltiin. Toki ystäviä olisi jo kiva nähdä, sekä niitä omaankin lähipiiriin kuuluvia riskiryhmäläisiä. Suurin henkilökohtaiseen elämään vaikuttava murhe oli kuitenkin vielä muutama päivä sitten se, ettei päästy mökille, kun se sijaitsee n. 10km rajan väärällä puolella. No tänään sitten mentiin. Siellä oli kylmä. Oltiin ehkä tunti. Mainittakoon vielä, että ei pysähdytty missään eikä perilläkään tavattu ketään, joten alkuasukkaat ovat turvassa.

    Ihan samoja ajatuksia kyllä kiertää mielessä muita ihmisiä ja maailman tilaa yleisesti pohdiskellessa. Paitsi etten kyllä tunne huonoa omaatuntoa siitä, että itsellä on asiat ihan hyvin, ei se onneksi ole keneltäkään pois. 🙂

    • krista
      18.4.2020 at 16:36

      Hitsi joo tuollaiset kymmenen kilometrin ylitykset kyllä varmasti niin mälsiä – toki jossain sen rajan pitää olla, mutta varmasti sitä ajattelee, että NO PITÄÄKÖ SEN OLLA JUST SIINÄ :D Hihi pieni sellainen sympatiahihitys tuolle, että ”oli kylmä ja oltiin tunti”. Mekin muuten ollaan oltu vaan jotain 2-3 tuolla meidän möksätontilla aina kerrallaan. Mutta kun ilmat lämpenevät, toivottavasti kokonaisia päiviä ja varmasti kesällä öitäkin!

      Ja oot kyllä oikeassa, tuosta ei varmasti tarvitsisi tuntea huonoa omatuntoa, että itsellä on asiat hyvin – koska se ei tosiaan ole muilta pois. Sain noista yllä olevista kommenteista päähäni tuon hyvän ajatuksen, että sehän voi olla koko yhteiskunnan etu, että tämän kriiisin jälkeen on ”hyvinvoivia” ihmisiä jäljellä jälleenrakentamaan. Se oli jotenkin positiivinen lohdullinen ajatus! Ja toivoo, että olisi juuri siinä porukassa ja voisi panoksellaan jotain sitten tehdä!

  • sannamka
    18.4.2020 at 00:20

    Itseasiassa elämä ei ole muuttunut paljoa. Kotiseudulle ei uskalla lähteä kun siellä yöpaikat ois kodeissa, joissa riskiryhmäläisiä. Työt siirtyi kotiin miehen kanssa molemmilta ja oikeastaan ainut vika etätöissä on, että työmäärä entistä isompi ja tuntuu välillä, että läkähtyy siihen alle.
    Ystäviä näkee netin kautta kuitenkin ja yhden samalla paikkakunnalla kanssa olen lenkkeillyt ja toisen kanssa koirapuistoillut.
    Perhettä ikävä ja huolettomuutta.

    • krista
      18.4.2020 at 16:45

      Meillä kans sinne Kainuuseen ei ollut nyt menemistä :( Saas nähdä, koska sinne pääsee. Mutta sinne pääsemisen ikävä on iso, ja huolikin, äitini täyttää 80 syksyllä. Kova on ikävä täälläkin!

      Ja voi ei harmi, että teillä etätöihin siirtyminen tarkoittaa isompaa työmäärää. En tullut edes ajatelleeksi, että noin päinkin voi käydä, mutta paljonhan se on tietysti työstä ja työantajasta kiinni – kun siis itsellä aikoinaan etäpäivät oli ”jee jee”, kun säästi työmatkaan kuluvan ajan ja vältti kaikki häiriöt. Ja siis silloin ei ollut näitä ”jälkikasvuhäiriöitä” toki, eli olisi varmasti hyvin erilaista tehdä etäpäivä juuri nyt. Mutta joo, kurjaa jos työmäärä tuntuu läkähdyttävältä!

  • Esec
    18.4.2020 at 08:53

    Meilläkään ei ole mitään hätää. Terveitä ollaan!

    Silti valitan: mieheni työt vähenee päivä päivältä, oma työ kotoa on paitsi vastuullista ja rankkaa, niin myös täysin lapsiperhearkeen sopimatonta. Isomman lapsen koulu on erittäin huonosti järjestetty ja pienempi kaipaa kavereita ja vapautta. Kerrostaloasunto ilman parveketta ahdistaa. Ulkona liikaa porukkaa ja koko ajan pitää varoittaa lapsia turvaväleistä eli ei kovin rentouttavaa.

    On hyvääkin toki: minua ei voida lomauttaa enkä menettää työtäni, lapsilla on rakastavat, huolehtivat vanhemmat ja on rahaa ruokaan. Monella on niin paljon huonommin asiat.

    • krista
      18.4.2020 at 16:54

      Mun mielestä näitä on jotenkin ihana ja lohdullinen lukea, ensinnäkin sellaisina ”väläyksinä perheiden elämään”, että millaisia tilanteita kullakin on. Mutta sitten myös siksi, että tosi monessa kommentissa kerrotaan vaikeuksista ja sitten kuitenkin löydetään ne hyvätkin asiat ja jotenkin myös ainakin kuvittelen rivienvälissä näkeväni, että löydetään lohtu siitä, että loppujen lopuksi asiat ovat kuitenkin hyvin <3 Tavallaan huomaan oman ajattelunikin menevän sitä rataa monesti. Just vaikka meidän kohdalta totta kai vaikka meillä taloudellinen puoli tulee jossain vaiheessa vastaan tässä onnelassa, mutta sit kuitenkin kun kokonaiskuvion näkee, niin tajuaa heti, että hitto että ollaan muuten onnekkaita.
      -
      Ja valittaakin saa <3 Ja se on varmaan erittäin tarpeellistakin, että saa valittaa ja sanoa ne asiat, jotka tökkii tai nyppii tai on raskaita tässä tilanteessa. Ja sit vaan muistaa ne hyvät ja onnekkaat asiat, ja just että on terveenä ja ei hätää - jos jostain vielä saa sen voiman ajatella, että hei tästä selvitään kyllä <3

  • A
    18.4.2020 at 09:11

    Eniten mua hämmentää tässä ajassa, että luulisi aikaa olevan enemmän päivissä, kun työmatkat jää pois. Mutta silti päivät vaan soljuu ja yhtään enempää ei saa tehtyä. Haaveilen ajasta, että pääsen fillaroimaan työhuoneelle ja tiedän että lapsi on turvassa koulussa. Töihin päästyä mulla olisi skitsofreeniset toiveet, sekä työkaverien näkemistä ja lounasseuraa mutta myös työhuoneen ovi visusti kiinni ja töihin keskittymistä ihan rauhassa. Voi mitä luksusta!

    Alun hektinen ”etsin lapselle kehittävää tekemistä” (konsertteja, sovelluksia, jumppia) on vaihtunut flegmaattiseen ”tee ihan mitä haluat kunhan ensin teet kouluhommat”. Buaahhaa. Toisaalta kotona oleilu on saanut aikaan sen, että kodin vinksallaan olevia juttuja on alkanut pikkuhiljaa fiksata (ei remppaa kun tarkoitus olisi löytyy uusi koti…vasta viisi vuotta etsintää takana ;), mutta kalusteiden muuttamista, järjestämistä ja sen semmoista). Tehtiin iso tilaus Ikeaan, lapselle isompi sänky ja lopultakin miehen musiikkikalusteille säilytys kuntoon. Harmillisesti vanhoja huonekaluja eivät ota mukaan, niin ei voida aikuisten sänkyjä vaihtaa (pitäisi, niillä on ikää jo yli 10v.), kun ei vanhoja saataisi mihinkään.

    Oon nyt reilun kuukauden sisään käynyt ihmisten ilmoilla (ulkoilua lukuunottamatta) ehkä neljä kertaa. Alussa kerran hakemassa kaupasta maitoa, sitten kaksi reissua postin pakettiautomaatille hakemaan tilauksia (erillinen tila postista, joten käyn siellä outoihin aikoihin toivoen vähäistä ihmismäärää) ja kerran kävin aikaisin aamulla lähettämässä siskon lapsien synttärilahjan Matkahuollon pakettiautomaatilla. Ihmiskontaktit siispä hyvin vähissä. Ulkoilu on stressaavaa, kun pitää olla koko ajan tuntosarvet koholla, että mistä tulee ihmisiä. Mutta onneksi ollaan terveitä, kuten myös lähipiiri. Kuten jo alussa aattelin, niin tämä on kaikesta haastellisuudesta huolimatta hanskattavissa, jos on terveenä. Sairaana tämä olisi ihan karseeta. Ihanaa on kun aurinko paistaa, marraskuussa tämä olisi paljon vaikeampaa myös…

    • krista
      18.4.2020 at 17:02

      Hahaa mä silloin alkuun ajattelin, että hei mäpäs pesen ikkunat, ja sit teen sitä-tätä-tuota-ja-ja. LEIVOTTAISKO JOSKUS SÄMPYLÖYTÄ, tyylisesti. Haha, ei olla leivottu. No, ne askartelutarvikkeet järjestelin, se yli YKSI päivä. Entäs nämä 35 muuta päivää, hmmm. Itse asiassa ajattelin kirjoittaa tästä(kin) joskus erikseen, lähinnä sellainen itsensäymmärtämishavainto mulla on ollut tässä päällä, että okei ei tarvitse muuttua vaikka mun pullantuoksuiseksi äidiksi nyt tässä kohdassa, kun en ole tähän astikaan muuttunut. Että on ok, jos ei päiviin ehdikään kaikkia hienoja sit mä teen, kun on aikaa” -juttuja. Toisaalta ollaan me kaikkea pientä tehty, pelattu ja luettu, ja tänään leikattiin jasmike. Ja haravoin! Kuulostaa reippaammalta kuin miltä oikeasti on tuntunut, aika sellaisella ”käyntikytkennällä” tässä kulkee, vähän hidastetusta elokuvasta ehkä :D

      Ja samaa mieltä, tämä on hanskattavissa (meidän perheen osalta ja tässä tilanteessa) oikein hyvin, jos on terveenä. Ja kesää kohti! Optimismi jotenkin tulee väkisinkin päälle, kun sitä ajattelee.

  • Taija E
    18.4.2020 at 10:16

    Meillä menee hyvin ja ”huonosti”, riippuu miltä kantilta asiaa katsoo. Minulla ja puolisolla töitä riittää, se on tietenkin hyvä puoli. Itse työskentelen kriittiseksi luokitellulla alalla, mutta kuitenkin sellaisella, jota voin tehdä kotoa käsin. Minun ei tarvitse murehtia työni puolesta. Hyvä puoli on myös siis se, että kotietäilyni vuoksi voidaan pitää lapset pois päiväkodista. Tämä on samalla huono puoli, nimittäin työni on vaativaa ja minulta odotetaan tosi paljon. Tälläisen työn ja taaperon ja eskarin hoitaminen samaan aikaan alkaa olla raskasta, pelkään että tilanne jatkuu vielä syksyllä. Tähän saakka olen ajatellut, että kyllä tämä kesään saakka menee vaikka päällä seisten. Miehellä on myös paljon töitä, eikä loppua näy, mutta hän ei voi tehdä niitä kotoa käsin. Pelkään, että hän saa tartunnan. Pelkään, koska minun ja miehen kaltaiset terveet ja liikunnalliset ihmiset ovat saaneet taudin vakavimman muodon. Lasten sairastumista en halua edes ajatella. Samalla olen onnellinen siitä, miten paljon meillä on yhteistä aikaa. Ei kiirettä. Siitä, että olemme saaneet sujumaan tämän omituisen uuden arjen. Siitä, että olemme miehen kanssa tässä samassa veneessä, vaikka lasten hoito työn ohella onkin nyt vain minun harteilla. Siitä, että minulla on aikaa istua töiden jälkeen omalla terassilla kahvia juoden (tästä kirjoitin sinulle jo aikaisemminkin). Olen muuten miettinyt paljon sitäkin, minkälaiset muistot lapsille jää tästä ajasta. Varmaan tosi monen kirjavia perheestä riippuen.

    • krista
      18.4.2020 at 17:09

      Siis kiitos ihan tosi paljon, kun kirjoitatte kuulumisianne – mä jotenkin nautin tosi paljon näiden lukemisesta <3 Niin kuin tuossa Esecille kirjoitin, mun mielestä on jotenkin lohdullista huomata, miten ihmiset samanaikaisesti sanovat ongelmakohtansa ääneen ja pelkonsakin, mutta silti viesteissä on sellainen optimistisuus ja viisas ymmärrys ja jopa kiitollisuus siitä, että asiat ovat kuitenkin loppujen lopuksi aika hyvin - ja niitä pieniä terassin kahvikuppihetkiä <3 Mä en osaa jotenkin kuvailla nyt tätä... Mutta sellainen tiedättekö ihmisyys. Haha, nyt kuulosti kummalliselta. Ehkä jotenkin sellainen, miten ihmiset kuitenkin sopeutuvat erilaisiin tilanteisiin ja näkevät myös hyvää. Vaikka onkin taapero ja eskari hoidettavana samalla kuin vaativa työ.
      -
      Ja siis hitsi ajatelkaa, miten "ennen koronaa" -ajalla olisi mennyt tällainen, että jollain vaativa ja kriittinen työ, ja siinä kaksi lasta. Sehän ois ollut ihan älytön kuvio! (ja onhan se vieläkin) Mutta sitten sitä vaan jotenkin siinä alkaa mennä ja nauttii just niistä kahvikupillisista... Hih, mun ajatuksesta ei saa nyt yhtään kiinni, en taida saada itsekään :)

  • Satu
    18.4.2020 at 11:40

    Edellinen kirjoitus voisi ola minun kynästä :) Arki sujuu hyvin ja huonosti samaan aikaan. Se että molemmat vanhemmat on kriittisissä töissä ja pandemia on vaikuttanut työnmäärään kasvattaen sen todella suureksi on välillä hyvin vaikea yhdistelmä.. Osan työstä voi tehdä etänä ja osaa ei. Voimme kuitenkin pitää kolme lasta kotona, vaikka oikeus hoitoon olisikin. Päivässä on liikaa asioita hoidettavaksi ja usein lapset joutuvat pärjäämään liian omillaan. Töiden suhteen ei voi nyt luovuttaa, sillä yhteiskunta tarvitsee meitä ja meidän yksiköiden panosta enemmän kuin koskaan. Tietysti hyvää on että meidän ei tarvitse murehtia työn jatkuvuudesta. Alun ”nautin tästä kotoilusta” -tunnelmat ovat muuttuneet ”kunhan vain selviäisimme tästä” -tunnelmiksi.

    • krista
      18.4.2020 at 17:13

      ”Kunhan vain selväisimme tästä” on mun mielestä oikein hyvä ajatus ja tavoite! Ja siis jo ajatus siitä, että teette tässä tilanteessa kriittistä ja tärkeää työtä samalla kolme (!!!) lasta kotona pitäen, on… vau. Toivottavasti te tällaisissa tilanteissa toimivat muistatte myös olla ylpeitä itsestänne <3 Ja jos jotain pikkujuttuja jää tekemättä tai laiminlyötyä, niin kokonaisuus jos on kuitenkin mielessä - että missä tilanteessa ollaan ja miten yhteiskunta teitä tarvitsee. Siinä on ihan sama, jos ruoaksi on vaikka kalapuikkoja useammin kuin tavalllisesti. Heh, mistäköhän tuokin esimerkki - meidän lapset rakastaa kalapuikkoja ja meillä on niitä usein normaaliarkenakin :)

      • Satu
        18.4.2020 at 21:44

        Kiitos tsempeistä! Juu kalapuikot ja pinaattiletut rules! Toi on hyvä muistutus että pitäis olla ylpeä itsestään – sen kun muistais :)

  • Jasmin
    18.4.2020 at 11:57

    Meillä on Italiassa meneillään just tämä ”kerrostalo ilman parveketta täydellä ulkonaliikkumiskiellolla” kombo ja voin kertoa että pikkasen käy kateeksi nää Suomen ”karanteenit”. Tosin samalla vähän myös huolettaa miten paljon huolettomammin ihmiset tähän tilsnteeseen suhtautuu. Ainakin mitä omaan tuttavapiiriin on katsomista kiin porukka suhaa ympäriinsä ja sosialisoi aika tiuhaan tahtiin kodin ulkopuolella – ja mitäpä asialle mahtaa niin kauan kun tää on laillisesti mahdollista. Täällä napsahtaa sakkoa aika helposti kouraan luvattomasta liikkumisesta eikä sen takia oikeasti huvita lainkaan lähteä ulos. Kotoa on poistuttu about 3 kertaa kuluneen 40 päivän aikana ja sekin lähikauppaan. Suurin ulkoilumahdollisuus on ollut oman vuoron odottaminen kaupan ulkopuolella missä menee helposti tunti :D että joo, kelpaisi kyllä ennen niinkin itseselvyytenä pidetty asia kuin puutarha. Ja voi vitsit kun olisi vaikka maaseudulla! Ystävä kutsui viettämään korona aikaa Alpeille, mutta mun työkuviot (aka wifi vaatimukset) ei ollut ennen varsinaisen lockdownin alkua niin selvät, että oltaisiin voinut lähteä. Seuraavana päivänä sitten selvisi, että oltaisiin voitu! Harmittaa!

    • krista
      18.4.2020 at 13:46

      Kyllä, suomalaiset ”karanteenit” on kyllä sieltä (ja meidän Espanjan-ystävien) näkövinkkelistä kyllä varmasti aika naurettavia/ärsyttäviä, näkökulmasta ja päivästä varmaan riippuen, että naurattaako vai ärsyttää. Että täällä jotkut puhuvat karanteenista ja samanaikaisesti paistavat makkaraa nuotiolla – kun se karanteeni on pik-ka-sen erilaista silloin, kun on oikeaa ulkonaliikkumiskielto. Just tän takia (koska itsellä minikokemus ja myös ystävien myötä kokemus) itse yritän välttää karanteeni-sanaa ja kiertelenkaartelen sanamuodoilla ”perheen kanssa eristyksessä olemisilla” sun muilla. Toisaalta on se ihan ymmärrettävää, että se karanteeni-sana monen (ja varmaan munkin) suusta joskus lipsahtaa, kun se on helppo sana käyttää ja sitähän ajattelee kuitenkin helposti ajattelee just omalta osaltaan ”karanteenia” eikä hoksaa, että joku ulkoilureittien ruuhkassa oleminen ei varsinaisesti karanteenilta näytä monen muun silmään :) Mutta joo, hih pitipä tästäkin kirjoittaa nyt tälleen rönsyten, mutta tästä on puhuttu just ystävien kanssa, jotka OIKEASTI ovat karanteenissa samaan tapaan niin kuin sä siellä Italiassa. Ja ehkä just ystävien karanteenielämään verrattuna tää oma ”huomenna lähdetään taas mökille” -elämä tuntuu sellaiselta ”en ole ansainnut näin hyvää” -luksukselta <3
      -
      Ja muuten sama fiilis myös mulla, vähän huolettaa, kun aika moni kuitenkin aika vapaasti tuolla liikkuu ja jo haaveilee, että pidettäispä jotkut-ja-jotkut festarit ens kesänä. Pelkään, että nyt hienosti hidastunut epidemia kesällä ryöpsähtää... Meidän omalta osalta me on puhuttu, että me ei aiota olla "niiden ekojen" joukossa käyttäytymistä hölläämässä. Yhteiskuntaan ei voi vaikuttaa kuin omaa piipitysmielipidettä piipittämällä (mun mielessä Suomessa pitäisi ottaa nyt 3-4 viikon täysstoppi ja sen jälkeen hyvin-hyvin varovaisesti alkaa vapauttelemaan) ja kun ei asiantuntijakaan ole mihinkään suuntaan. Mutta oman perheen asioihin sentään voi vaikuttaa (ja lähipiirin kanssa keskustella) ja se on just tämä, että jatketaan tällä linjalla mahdollisimman tarkasti.
      -
      Mutta siis kovasti terveisiä sinne Italiaan <3 Kuulostaa hyvin paljon samalta kuin Espanajssa. Oikeasti tulee niitä sakkoja ja vankilaankin voi päästä, jos uhmaa, poliisi ja armeija ovat kadulla ja helikopterit pörrää valvomassa. Vähän eriä kuin meidän makkaranpaistot, huh heijaa :D Mutta kovasti voimia ja "me kaikki voitetaan vielä tää yhdessä" -ajatuksia sinne! <3 Ja koronattomia virtuaalihalauksia!

      • Oliver
        20.4.2020 at 09:52

        Mä oon vähän päinvastaisesti huolissani siitä, että osaavatko päättäjät ottaa riittävän laajasti huomioon kokonaistilanteen, että paljonko kuolemia ja kärsimystä yhteiskunnan sulkeminen aiheuttaa. Että osattaisiin punnita hyötyjä ja haittoja mahdollisimman objektiivisesti, eikä mentäisi vaan sillä ajatuksella että koronakuolemat pitää minimoida. Kuulostaa julmalta, mutta pitäisi pystyä valitsemaan kokonaisuuden kannalta paras toimintatapa. Helppoa se ei ole, enkä tietenkään väitä, että minä tietäisin mikä se oikea toimintatapa on.

        • krista
          20.4.2020 at 10:04

          Joo ja siis jos politiikkaan mennään, niin aina kun kuulen vaikka hallituksen arvostelua, tulee mieleen, että kukakohan olisi osannut paremmin tuossa tilanteessa toimia… Toimintaa kun määrittelee sellainenkin juttu kuin lait eli ei voi mitä tahansa säätää ennen kuin on riittävät perusteet, eli kyllähän jokaisen päätöksen/linjauksen takana on hurjasta taustatyötä. Dikatuuri toimisi pandemiassa ehkä paremmin kuin meidän demokratia :D

          Mun ajattelussa ihmishenki menee kaiken eteen, on se sitten nuori tai vanha ihmishenki. Ja totta kai on se sitten koronakuoleman tai vaikkapa laman aiheuttaman itsemurhan myötä menetetty ihmishenki – tai sen, että ei olla menty hoitoon muuta sairautta hoitamaan ajoissa, tää on mun mielestä oikein relevantti kysymys tässä. Mutta silti veikkaan (onneksi päätökset eivät perustu mun veikkauksiin), että ”sivuvaikutuksissa” menetettyjen ihmishenkien määrä on pienempi kuin se, mitä koronaan on kuollut vaikka Italiassa tai Espanjassa porukkaa – ja mikä voi käydä meilläkin. Mutta oon tosi tyytyväinen, että näitä tutkitaan ja mallinnetaan, se tuore mallinnus oli hyvä ja selkeä ja mun mielestä aika selvä (viittasi siihen, että pitäisi pysäyttää kokonaan). Sitten vaan pitää toivoa, että päätöksentekijät pystyvät seuraamaan näitä malleja päätöksiä tehdessään! (eikä liian optimistisia malleja, joita myös on nähty)

  • Esec
    18.4.2020 at 23:49

    Noinhan se on, että osataan nähdä myös se oma etuoikeus ja hyvät jutut ja koknaisuus, vaikka valitetaankin välillä :)

    Oispa mielenkiintoista tietää mitä vastuullisia, kriittisiä töitä Suomessa nyt tehdään kotoa käsin? Nuo Taijan ja Sadun kommentit yllä siis.

    Itse asun Itävallassa ja teen lastensuojelutyötä ja tosiaan osittain nyt kotoa käsin. Olen heikkoina hetkinä (esim vauvan huostaanoton järjestelyt puhelimitse omat lapset jaloissa) ajatellut, ettei Suomessa ikinä tehtäisi tälläistä, vaan joku inhimillisyys siellä säilyy mitä voi ja ei voi tehdä kotoa käsin, nimenomaan lasten ollessa kotona. Mutta ilmeisesti näin ei siis yllä olevien kommenttien mukaan olekaan. Mielenkiintoista!

    • Satu
      19.4.2020 at 15:25

      Esimerkiksi pankki- ja vakuutusalalla on yhteiskunnan kannalta kriittisiä töitä ja rooleja. Me olemme sellaisissa.

      • krista
        20.4.2020 at 10:08

        Aaa totta! Tällaisia ei tule ajatelleeksikaan, mutta totta!

    • MMinne
      20.4.2020 at 11:33

      Myös teleoperaattoreilla on ns. kriittisiä töitä, jotka onnistuu etänä (meillä naputtelee yksi sellainen kotona konetta). Helpostihan sitä tulee ajatelleeksi, että kriittiset alat = terveydenhuolto, pelastuslaitos ja poliisi ymv. Näin ainakin itsellä kävi ekana mielessä, mutta olihan siinä valtioneuvoston listauksessa kaikenlaisia ammatteja. Osa niistä varmasti onnistuu kokonaan etänä, toisethan ei millään.

    • Tilia
      20.4.2020 at 12:50

      Jopa ne pahamaineiset työkkärin virkailijat tekevät nykyään työnsä kotoa. Ja ne ELYjen tyypit, jotka päättävät uusista yritystuista. Yllättävän monet työt ovat sellaisia, joita ilman maailma seisahtuisi vielä pahemmin.

  • Heidi
    19.4.2020 at 14:18

    Mä olen niin itsekäs ja kiittämätön ihminen, että valitan omasta tilanteestani, vaikka munkin pitäisi vaan todeta kuinka onnekas olen. Tehdään kummatkin miehen kanssa etätöitä kotona eli meillä on töitä ja saadaan olla turvassa kotona yhdessä. Niin no, mies yrittää kaikin keinoin pitää hengissä oman it-alan kasvuyrityksensä tehden töitä ympäri vuorokauden ja minä hoidan asiakastyötä netin yli osittaisesti lomautettuna, vaikka työn määrä ei ole vähentynyt mitenkään. Lapsi käy osa-aikaisesti päivähoidossa, sillä hän on vielä niin pieni että kaipaa jatkuvasti seuraa ja hoivaa, enkä viikon kokemuksella selviytynyt sekä töistä että lapsen hoidosta (tein töitä klo 5-8, 12-14 ja 21-24 lapsen nukkuessa enkä kerennyt enää lepäämään tai pystynyt olemaan lapselleni hyvä vanhempi). Parisuhteemme voi huonosti, sillä kummallakin on työstä kova stressi ja huonot yöunet, kun lapsi tekee hampaita ja nukkuu siten huonosti. Kummatkin miehen kanssa ollaan ekstroverttejä, saadaan voimaa muista ihmisistä eikä olla tavattu nyt ketään 1,5 kuukauteen. Elämä tuntuu vankilalta, eristysselliltä. Joten valitan ja mietin, että koska en vaan jaksa enää nousta sängystä kun ikävöin niin valtavasti perhettäni ja ystäviäni enkä saa enää mitään yhteyttä ahdistuneeseen puolisoani. Mutta juu, onnekkaita ollaan, turhaan valitan.

    • Oliver
      20.4.2020 at 08:11

      Saa sanoa että ahdistaa ja masentaa, jos niin on. Eikä tarvitse lieventää millään.

    • krista
      20.4.2020 at 10:12

      Mä oon ihan samaa mieltä kuin Oliver, että todellakin saa (ja pitää) sanoa äänee, jos ahdistaa ja stressaa ja tilanne on hankala! Koska siis jos pitäisi väkisin omaksua joku pakotettu positiivisuus ja tukahduttaa omat aidot tunteet, niin sehän voisi olla ihan haitallista. Sitä paitsi on tosi terveellistä ja vapauttavaakin joskus sanoa, että ”tää tilanne on tosi perseestä” jos oikeasti siltä tuntuu. Ei sitä tarvitse peittää tai lieventää! Tietysti sit se, että ei siihen vellomaankaan kannata jäädä – mutta sitä et tietty tässä teekään.

      Tämä tilannehan ON erilainen eri perheissä, ihan riippuen työmääristä ja persoonallisuuksista ja lapsien iästä ja määrästä ja vaiheesta ja KAIKESTA. Sen saa sanoa ääneen. Ihan valtavasti voimia sinne! <3

  • A
    19.4.2020 at 17:30

    Olen ihmetellyt aika paljon sekä tuttujen että somessa vastaantulleita kertomuksia siitä, miten ihanaa kaiken keskellä on ollut saada näin paljon aikaa perheelle, ollaan retkeilty, askarreltu jne. Niin, kuinka monella ihan oikeasti joustaa työt tuohon? Me olemme kyllä kotona mieheni kanssa lasten kanssa, mutta eipä tämä mitään laatuaikaa ole lapsille, kun molemmilla on ihan hirveästi töitä, ja niitä moneen kertaan puhuttuja vaativia asiantuntijatöitä. Olen itse yhteiskunnalle kriittisessä työpaikassa, ja pandemian seuraksena oma työmääräni on lisääntynyt todella paljon enkä voi itse millään tavalla vaikuttaa työmäärään tai aikatauluihin.. Toki olemme onnekkaita, kun saamme olla kotona etätöissä ja töitä riittää, sen tajuamme hyvin, mutta oikeasti tämä on pitkälti selviytymistä koko perheelle siitä huolimatta. En itse saa jatkaa etätyötä pitkään enää, joten lapset palaavat hoitoon 13.5 jälkeen. Toisaalta, koska meistä kukaan ei kuulu riskiryhmiin, olemme valmiit ottamaan tämän riskin, vaikka toki tiedämme, että tauti voi olla hengenvaarallinen kenelle tahansa. Olemme myös käyneet normaalisti kaupassa (yksi perheestä siis), koska koemme, että ruuhkautuneet kauppakassipalvelut pitää jättää niitä enemmän tarvitseville. Lähikaupoissamme ainoat, jotka eivät ymmärrä kunnolla turvavälien päälle, ovat muuten luonnollisesti niitä +70v riskiryhmäläisiä (jotka eivät näemmä myöskään suosi omia erikoisaikojaan).

    • Tilia
      20.4.2020 at 08:09

      Me on retkeilty sillä ajalla, mikä on vapautunut lasten harrastuksista (ja aikuisten harrastustalkoista) viikonloppuisin. Muuten kyllä olen ihmetellyt, mistä sitä aikaa niin valtavasti ihmisille on tullut, mutta se koskee varmaan juuri niitä, jotka ovat lomautettuina kotona. Itse en ole ehtinyt vielä yhdenkään virtuaalijumpan tunneille enkä todellakaan leipomaan mitään.

    • krista
      20.4.2020 at 10:18

      Mä veikkaan, että usein avainasemassa tässä on just tuo työ ja sen määrä. Jos vertaa esimerkiksi teidän tilannetta meihin, niin meillä on tosiaan yksi lomautettu ja toinen, jolla työmäärä tipahti puoleen jos siihenkään. Että onhan sitä aikaa (ja esimerkiksi mahdollisuus olla läsnä lapsen etäkoulupäivässä) kuin silloin, jos työmäärä lisääntyi ja lapset vielä on hoidettavana siinä samalla.

      Toki sit jollain vapautuu harrastuksista niin kuin Tilialla tai pitkistä työmatkoista ja lasten kuskaamisista hoitoihin ym. Mutta joissain tapauksissa se aika sitten meneekin vaikka just koululaisen opastamiseen ym. Ja siis itse asiassa mäkin oon vähän välillä ihmetellyt, että miten tosiaan en ole vielä(kään) pessyt ikkunoita tai leiponut niitä sämpylöitä. No ehkä siksi, että mä sit esimerkiksi virtuaalijumppailen joka ilta ja tänään nukuin taas yhdeksään kröhöm, että siinähän se aika menee :D

  • Saida
    20.4.2020 at 00:44

    Nyt on seniori somessa olo, mutta onko täällä jossain piilossa nappula millä pääsee kommenttien toiselle sivulle. Mulla aina joskus näkyy jossakin blogeissa että kommentteja olisi enemmän kun niitä sitten on. (Huomasin sen aiemmin jossakin missä oli vähemmän kommentteja ja ajattelin katsoa tapahtuuko niin useammin ennen kun kehtaa kysyä. En siis laske jokaisen postauksen kommentteja :D) Nää on myös näitä tilanteita kun vastauksen saatuaan ratkaisu oli niin simppeli, että toivoo ettei olisi esittänyt koko kysymystä mutta antaa nyt mennä ettei tarvitse miettiä jääkö jostain hedelmällisestä keskustelusta paitsi muuten. :D Ja tsemppiä karanteeniin, kyllä tästä selvitään!

    • krista
      20.4.2020 at 09:56

      Joo siis yhdelle sivulle mahtuu 20 keskusteluavausta (jatkokommentteineen), ja sen jälkeen vaihtuu sivu. Tällöin tuonne sivun alle vasempaan alalaitaan tulee pienellä 1 2 3 4 jne riippuen siitä, kuinka monta jatkosivua siellä on. Esimerkiksi viime ajoilta tähän kilpailuun tuli useita alasivuja: https://www.puutalobaby.fi/koko-perheen-pelisuositus-ja-arvonta/ eli tuolla alla näkyy ne numerot.

      Nyt mä tätä postausta katsellessa ihmettelen itsekin (kun näyttää jo yli 50 kommenttia ja edelleen on vain yksi sivu – tosin laskuri laskee vaan tosiaan avaukset, ei jatkokommentteja), että miksi ei jo osa siirry seuraavalle sivulle… Ehkä kohta siirtyy tai sitten tuossa ”kytkimessä” on jokin häiriö. Määrää saattaa hämmentää tässä postauksessa myös se, että keskutelin yhden lukijan kanssa sellaisen kuuden kommentin verran eilen ja myöhemmin hän pyysi poistamaan sen osan keskustelua ja minä tein sen. Että olisiko se mukana tuossa, että näyttää, että on yli 50 kommenttia eli ne näkyisivät vielä tuossa määrässä… Ehkä pitäisi itselläkin ihan laskea :)

  • Tiia
    20.4.2020 at 07:36

    Meilläkään arki ei ole juurikaan muuttunut. Osittain sen takia, että ei olla muutenkaan supersosiaalisia, vaan vietetään suurin osa ajasta oman perheen kesken ja osittain sen takia, että ollaan myös aikoinaan tehty valintoja tähdäten siihen, että lasten koulu- ja hoitopäivät olisi mahdollisimman lyhyitä. Ollaan myös jo kauan ennen koronatilannetta siirrytty tilaamaan viikon ruokaostokset netistä, joten sekään ei tullut uutena. Siskon perhettä on kyllä kova ikävä, mutta onneksi voidaan kuitenkin soitella videopuheluita. :) Lapsetkin on vielä niin pieniä, että ovat enemmän tyytyväisiä kuin harmissaan nykyisestä tilanteesta, ja jos totta puhutaan, niin mulle tuli ihan tervetulleena tämä, ettei koko ajan tarvitse miettiä lasten kaveritreffien järjestämistä ja sosiaalisten suhteiden ylläpitoa. Mutta totta kai koko ajan on vähän huolestunut sekä lähellä että kaukana olevista läheisistä ja yleisemmin koko maailmasta. Mullakin se akuutein uutistenlukutarve on kuitenkin hiukan vähentynyt, enkä enää aamuisin ensimmäisenä tekonani tarkista tartuntatilannetta. :)

    • krista
      20.4.2020 at 10:27

      Joo meillä tämä sama monessa suhteessa, jopa tuossa ruokien (ja muiden asioiden) nettitilaamisessa. Mehän ollaan oltu sen Alepa Kauppakassin käyttäjiä ihan jostain lasten taaperoiästä asti – hih piti ihan googlata taas omaa blogiaan ja näköjään 2013 oon jo kirjoittanut, että me käytetään sitä: https://www.puutalobaby.fi/kiireisen-tai-laiskan-arjen-pelastus/ Ainoa uutuutena toimitusaikojen kanssa taiteilu ja nyt käytetään myös K-Ruoan toimitusta, kun Alepan puolella toimitusajat on välillä niin pitkät. Videopuhelut on meille se uusi juttu, ennen niitä oli vain satunnaisesti, nyt päivittäin.

      Mutta varmaan tää on just näin, että perheen aihemmista käytännöistä riippuen joillakin perheillä on paljon helpompi loksahtaa tähän uuteen kuvioon kuin toisilla. Mekin ollaan oltu tosiaan näitä onnekkaita, joilla tämä kävi hyvin helposti. Toki on se huoli riskiryhmäläisistä, joista osa asuu kauempana. Mutta se varmasti koskee useimpia perheitä, lähes kaikilla on varmaan noita rakkaita tärkeitä omaisia, joita haluaa päästä vielä halaamaan <3