Mä nyt tässä spoilaan tän postauksen jännitysmomentin heti alkuunsa: meidän (tämänhetkinen) linja on, että ei.
Mutta silti tämä on aihe, joka aaltoilevasti pilkkii ajatuksissa. Ehkä se kuuluu asiaan – ehkä kaikilla on näin?
Realiteetit kehiin: kaksi lasta on meille ihan riittävästi. Kädet ovat täynnä (ja ylikin) tällä kokoonpanolla, ja arki jo tällä hetkellä liiankin hektinen. Myös meidän jaksamisessa täytyy olla realistinen: tähän tilanteeseen nyt uuden vauvan kanssa yövalvomiset, niin eijeijeijei. Huh heijaa. Ei pysty edes ajattelemaan. Ei riitä enää paukut, ei millään.
Vaikka lasten määrän lisääntyessä toki myös rakkauden määrä lisääntyy (apua tuota kuvaa <3 <3 <3 ), silti tuntuu jotenkin siltä, että uuden pikkulapsen vaatima huomio olisi nyt liikaa tältä nykyiseltä kokoonpanolta pois.
Paitsi nykyinen jälkikasvukokoonpanohan kyllä toivoo vielä yhtä. Viisivuotias on jo luvannut hoitaa kolmivuotiasta, että äiti ja isi voisivat hoitaa vauvaa. Olen myös yrittänyt selittää, että jos vauva syntyisi vaikka, kun lapset ovat kuusi ja neljä, siitä ei olisi leikkiseuraa vielä pitkään aikaan.
”Mutta kyllähän se sitten siitä kasvaa”, minulle vastataan.
Voi rakkaat, en kestä <3
Joskus yöllä olen havahtunut ajatukseen, että ”puuttuuko tästä perheestä vielä joku”. Epämääräinen kummallinen ajatus. Että ”kuuluisiko” tässä olla vielä yhden ihmisen paikka. Vai olemmeko tässä vain me neljä.
Lisää realiteetteja: Silva syntyi kuusi viikkoa etuajassa, ja Seelaa odottaessa jouduin makaamaan yli kuukauden ennenaikaisen synnytyksen uhan takia. Tuntuisi hyvin todennäköiseltä, että kolmas raskaus tulisi olemaan samanlainen. Alun pahoinvointien jälkeen about sekunti hyvää keskiraskautta, ja sitten loppukuukaudet makuulla vauvan hyvinvoinnista huolehtien. Ei kuulosta kovin houkuttavalta. Lisäksi on kaikki epämääräiset pelotkin: mitä jos jotain menisikin vikaan?
Ajatusten aaltoilua aiheuttaa tietysti sekin, että kovin monta vuotta tätä potentiaalista lastentekoaikaa ei varmastikaan ole jäljellä. Kyllä se on varmaan niin, että kahden vuoden sisään tai ei ollenkaan. Eli sellainen ”paitsi jos me joskus muutetaan mielemme” -pelivara on aika lyhyt.
Ja sitten taas: nyt meillä on näiden meidän 3- ja 5-vuotiaiden kanssa ihan hyvä elämänvaihe vaikkapa lähteä talveksi Espanjaan tai ihan mihin vaan. Toki vauvankin kanssa voi. Mutta se… …helpottaminen. Kyllä te tiedätte. Takaisin ”uuteen alkupisteeseen” palaaminen tuntuu oikeastaan ihan mahdottomalta.
Kyse ei ole meillä edes mistään järki vs. tunteet -jutusta. Koska myös tunteet suurimmalta osalta sanovat, että ei enää.
Mutta mikä se alitajunnan ”eikö meillä koskaan enää ole enää vauvaa” -ajatusvälähdys sitten on? Tai se, että miten hurjaa oli synnyttää. Enkö enää koskaan synnytä? Mä en ole koskaan kokenut vauvakuumetta, mutta voivatko nuo välähdykset ovat jotain minimaalisia tuhkahdutettuja merkkejä siitä?
Välillä tulee mieleen, että ajattelenko joskus sitten kiikkustuolissa, että ”voi kun ei tullut tehtyä sitä kolmatta”. Mietinkö, että millainen se kolmas tyyppi olisi ollut? Ajatus on itse asiassa jopa jonkun verran piinaava näin, kun sen ääneen muotoilee.
Mutta ei. Ei meille ole tulossa kolmatta. Sen sanomisessa on kuitenkin ikään kuin ihan vähän surua. En sano sitä silleen iloisen päättäväisesti.
Miten teillä muilla on ollut? Onko lapsilukumäärän viimeinen lukkoonlyöminen ollut selvä ”piuhat poikki tää oli tässä” -tyyppinen juttu, vai kuuluuko tämä tällainen omituinen kaiho ja ”entäjossittelu” asiaan?
PS. Tunnistatteko, kumpi vauva missäkin kuvassa? <3
120
Heispi
31.5.2017 at 11:45Kakkosen syntymän jälkeen oli molemmille itsestäänselvää, että ainakin yksi vielä, muttei heti. Meillä naperoilla on 1v8kk ikäeroa ja kakkoselle ja kolmoselle tulee n.2v8kk. Nyt on eletty raskausaika niin, että tää on viimeinen raskaus ja viimeinen vauva. Mielenkiintoista nähdä tuleeko millainen olo myöhemmin.
krista
31.5.2017 at 11:50Hei niin ja ikäerostakin vielä piti kirjoittaa, tästä tuli nyt mieleen! :) Eli kun ekalla ja tokalla on se kahden vuoden ikäero – ennakolta olin ajatellut, että ikäero saisi olla pidempi, mutta sitten kun se olikin tuo kaksi vuotta, se tuntuu nyt jälkikäteen just sopivalta. Ja nyt kun ajattelee jälkikäteen ikäeroasiaa, niin se mahdollinen kolmaskin olisi voinut olla sitten tuolla parin vuoden ikäerolla (vaikka ei ei eijeijei me oltais jaksettu). Nyt jo tuntuu, että jos ois vaikka ekaluokkalainen, 5-vuotias ja vauva, niin leikkikaveriteknisesti se kolmas ei enää koskaan tule olemaan niin ”messissä” meiningissä kuin nämä kaksi ekaa.
–
Olikohan se Lilah, joka kertoi, että pidemmällä ikäerolla tehdyn kolmannen jälkeen tulee sellainen olo, että sille kolmannellekin pitää tehdä vielä ”pari” leikkikaveriksi :D Meillä siihen kyllä jo loppuis vuodet :D Ja jaksaminen :)
Riikka
31.5.2017 at 12:34Ei oo tullu pari-ajatuksia tai ylipäätään uusia vauva-ajatuksia enää ainakaan kombolla 8v. 6v. ja 2v.
Se kolmas on kyllä erittäin messissä ihan missä isompien jutuissa vaan pääsee olemaan mukana, etten kyllä usko tuohon liian isoon ikäerojuttuun… Kyllä meillä 6v. leikkii myös ihan sujuvasti jopa 12-vuotiaidenkin kanssa, kyse on enemmän kemioista tai jostain ;)
Tuoksuton
1.6.2017 at 22:38Juurikin samat ikäerot meidän tyttötriolla, enkä voisi tyytyväisempi olla! Etenkin vanhin mielellään hoitaa ja auttaa pienintä, ja voin jopa jättää heidät keskenään pieniksi hetkiksi kotiin sekä omaan pihaan ulkoilemaan. Puhumattakaan siitä, kuinka tärkeä ja rakas pienin on ollut isommille aivan vastasyntyneestä saakka ❤ Toivottavasti heidän välit säilyvät lämpöisinä koko elämän.
Plopsis
31.5.2017 at 12:52Tähän on pakko kommentoida: Olen itse esikoinen (nyt 28v) ja minulla ja pikkusiskollani on ikäeroa n. 1,5v. Olemme olleet kuin paita ja peppu koko elämämme ajan. Nuorin siskoni syntyi minun ollessa 6v. Kyllä meillä pienin oli koko lapsuusajan mukana leikeissä. Minä rakastin leikkiä pienimmän siskoni kanssa vauvasta saakka, höpsöjä kutitusleikkejä, lentokonetta jne. Sitten kun vähän kasvoi niin oma lapsuus ns. ”jatkui” ehkä vähän pidempään kun nuorimman siskon kanssa sai hyvällä omallatunnolla leikkiä barbeilla jne.
–
Nykyisinkin olen molempien kanssa superläheinen, ehkä keskimmäinen sisko on sellainen ”sydänystävä” ja pienin on mulle aina se pikkuinen pikkusisko, todella rakas ja varmaan ikuisesti pieni huoli hänestä, niinkuin isosiskolla pienemmästä voi olla. (Tätä tosin ei mulla ole tuon keskimmäisen kanssa oikeastaan niin ollut). Päivittäin ollaan kolmestaan tekemisissä jollain tapaa edelleen enkä suurempaa aarretta voisi keksiä kuin kaksi ihanaa siskoa. Monesti olemme vanhempiamme kiittäneet siitä, että tekivät vielä yhden lapsen ja meillä on niin tiivis, ihana ja rakas sisaruskolmikko.
krista
31.5.2017 at 12:55Voi, ihana kuulla <3 Kiitos tästä, ihana viesti!
Veema
31.5.2017 at 13:18Mä peilaan tätä oman lapsuudenperheen kautta: me siskokset ollaan synnytty niin, että mä olen 3v nuorempi isosiskoa ja 5v vanhempi pikkusiskoa. Kyllä me ainakin ollaan aina leikitty kolmistaankin ja nykyäänkin sanoisin, että olemme kaikki läheisiä keskenään. Ikäero vaikutti tietyissä ikävaiheissa (tietty vauvavaiheessa, sitten teini- ja baari-iän kynnyksellä), mutta ei muuten. Enempi just noi temperamentti ja muut luonne-erot vaikuttaa, jos jotkin….
lilah
1.6.2017 at 11:21Mun toiveissa oli jotenkin alun alkaen neljä lasta. Mies ei näin monelle lämmennyt alun alkaenkaan, joten kolme olisi ollut kompromissi. Kahden jälkeen en olisi kuitenkaan jaksanut kolmatta samalla 2v ikäerolla. Kaikki lapsemme ovat saaneet alkunsa helposti, mutta kolmosta ei sitten saatukaan valmiiksi asti ihan äkkiä vaan väliin mahtui kolme keskenmenoa ja lopulta ikäero venahti viiteen vuoteen. Oma syli ei tuntunut täydeltä vielä kolmenkaan kanssa ja tosiaan tuntui, että kolmonen tarvitsee oman kaverin ja niinpä nelonen täytti tämän aukon 2v ikäerolla. Nyt on tosiaankin katras täynnä, oman jaksamisen raja kulkee tässä. Vaikka silti haikeus iskee vauvantuhinasta ja isommat ehdottelevat josko vielä neljännen sisaruksen saisivat. Ihan kevyesti ei tämän köörin kanssa aina mene ja kokonaisia öitä ei paria peräkkäistä enempää olekaan nukuttu yli kymmeneen vuoteen. Välillä käy mielessä miten helpolla olisi päästy jos olisi vain tuo isompi pari, nyt jo kaksi koululaista sen sijaan että taas mennään päiväunien ym ehdoilla.
Noista kuvista ei muuten ollut juurikaan vaikeuksia erottaa Seelaa ja Silvaa, mun silmään ovat hyvin eri näköiset sisarukset olleet alusta asti.
Pimmiainen
31.5.2017 at 12:39Sain ainoani aika vanhana (39v). Synnytys oli vaarallinen, vaikea on väärä sana, koska en itse ollut oikein mukana. Kyseessä siis hätäsektio. Se pelästytti aika pahasti ja vanhempanikin lähes pyysivät, etten tekisi enää toista koska oma ja lapsen henki olivat vaarassa. En ole itse koskaan kokenut tarvetta tehdä useampaa lasta, joten en ole yrittänytkään enkä tunne jääväni jostain paitsi. Lisäksi elämäntilanne on tällä hetkellä niin hankala, etten voisi kuvitellakkaan raskautuvani: burn out kolkuttelee liian rankan työtilanteen takia. Palasin töihin tilanteessa, jossa jälkikasvu oli valvottanut öisin pidemmän aikaa, jopa 4h valvomista joka yö. Olin siis töihin palatessani jo valmiiksi väsynyt. Ei siis lisää lapsia tähän elämään, yhdenkin kanssa loppuu aika kesken ja poden siitä huonoa omaatuntoa.
krista
31.5.2017 at 22:20<3
Pia
31.5.2017 at 11:50Toi ehkä johtuu just siitä, että se aikaikkuna on umpeutumassa… Meilläkin 5v haluaisi perheeseen vauvan, todella paljon on puhunut aiheesta ainakin vuoden. Mutta samat aatokset kuin sulla, ei jaksa enää, ei ole voimia eikä riskinottokykyäkään – entä jos sattuu jotain, kun nyt kaikki ihan hyvin ja kaksi tervettä lasta. Haikeutta tunnen minäkin. Mutta näin on hyvä, koen että olen onnekas ollut ja kroppa antanut nämä kaksi ihanaa, en halua riskeerata, että äiti olisi ihan puhki, kun just ja just nukutaan öisinkin jo :D (9 v ja 5 v)
krista
31.5.2017 at 11:56Joo mä luulen, että tosiaan sillä ”aikaikkunan viimeisillä vuosilla elämisellä” on vaikutusta. Ei voi jättää sitä ”ehkä joskus, katsotaan”:ta enää kovin kauas. Meillä on ollut se onni, että lapset saivat alkunsa heti tai oikeastaan yllätyksenäkin. Joten siinä mielessä en vielä usko vuosien niin kuin seinään loppuneen, mutta ei niitä varmasti siltikään ole kuin muutama jäljellä, ja riskit tietysti myös kasvavat koko ajan.
–
Mutta kyllä, juuri samat ajatukset kuin sulla <3
Pia
31.5.2017 at 12:06Ja siis jos olisin 10 v nuorempi eli 32, niin todellakin kolmas olisi tervetullut, hyvinkin todennäköisesti. Mun mummo synnytti 8 lasta joista viimeisimmän muistaakseni just 42-vuotiaana. Mutta ei musta kyllä ole siihen rumbaan enää, riskitkin tosiaan kasvavat kai hurjasti sen 40 v rajan jälkeen.
A
31.5.2017 at 11:53Meillä on yksi lapsi, viisivuotias. Eikä enempää tule. Tätä jossiteltiin kun lapsi oli 2-3 vuotias, että pitäisikö (tai siis että kai sitä pitäisi, että kun on aina ollut ajatuksissa, että kaksi lasta, mutta miksi ajatus raskaudesta, synnytyksestä ja vauva- ja taaperovuodesta tuntuu niin kestämättömältä). Lapsi kasvoi ja elämä muuttui päivä päivältä paremmaksi, helpommaksi ja suorastaan kivaksi. Tuli välähdyksiä vapaudesta, siitä omasta itsestä ja miehestä mitä oltiin ennen vauvavuotta (siis don’t get men wrong, lapsi on rakkain ikinä ja parasta mitä minä ja mies ollaan yhdessä saatu aikaan, mutta se 30+ dinkkuelämän huolettomuus vs. aikataulutettu lapsiperhe-elämä…no, asioissa on puolensa). No, eli yksi lapsi, ei lisää ikinä, case closed.
—
Paitsi että kun on se viisivuotias. Jonka kaverit on 2v iästä eteenpäin saaneet sisaruksia, ihan kaikki (jotkut ennemmin, jotkut myöhemmin, mutta silti kaikilla niillä lapsen kavereilla jotka oli ainokaisia silloin kun meidän lapsikin, kaikilla niillä on sisarus, yksilapsinen perhe on epänormaalia, poikkeus). Ja voi rakas lapsi kun se toivoo sisarusta, vauvasiskoa tai -veljeä. Nyt jo viisivuotiaan retoriikalla hän haastaa meitä säännölliseksi, miksi me ei tehdä hänelle sisarusta. Onneksi siihen voi sanoa, että ei lapsia niin vaan tehdä, että ei se aina onnistu (hänenkin alulle saamisensa oli ison työn takana) ja että meillä on kaikki hyvin näin. On kavereita, isoja serkkuja ja serkkuvauvoja. Ja sitten pieni kaiherrus että lapsella ei tule olemaan sisarusta, se jää paitsi siitä mitä sekä miehellä että mulla on. Eli eipä kai sitä päätöstä lapsiluvusta helpolla voi tehdä, sen lopullisuus kyllä vähän surettaa, vaan aikakin tässä loppuu pikkuhiljaa kun kohta käynnistyy vika ikävuosi joka alkaa kolmosella.
krista
31.5.2017 at 22:24Tästä muuten tuli mieleen tämä, mikä on jotenkin taas ihan uusi juttu, mitä ei ennen lapsia tajunnut: että vaikka sen yhden tai kaksi saakin (mikä on tietysti onni), niin silti nämä ei ole mitään ”no sullahan on jo yksi/kaksi/viisi” -juttuja. Esimerkiksi ennen lapsia koko käsite sekundäärisestä lapsettomuudesta tuntui ihan absurdilta – ja nyt sen ymmärtää oikein hyvin. Ei nää ole helppoja.
lilah
1.6.2017 at 11:26Joo pahin mitä anoppi on minulle koskaan sanonut, on kun kahden lapsen ja kahden keskenmenon jälkeen totesi että pitää vaan olla onnellinen siitä mitä on jo saanut. Ei ihan siltä tuntunut silloin. Väleissä ollaan edelleen, mutta kyllä tuo kaiveli pitkään, vielä sen kolmosen jälkeenkin.
MarjaH
31.5.2017 at 11:53Mun viimeinen vauva juuri lauantaina taaperoitui, voi haikeus. Meille ei ole enää tulossa lisää, mutta omituinen kaiho ja jossittelu silti on päällä. Tuntuu juuri tuolta kuin kirjoitit! Toki meillä pelivaraa on 10 vuotta enemmän, mutta mies ei ainakaan halua iltatähteä, enkä kyllä oikeastaan minäkään. Eli siinä mielessä pelivaraa ei olekaan kuin pari-kolme vuotta.
.
Mielestäni erotin, kumpi on kumpi. Ja oih tuo yksi body oli meilläkin käytössä silloin vuosi sitten <3
krista
31.5.2017 at 22:28Onnea taaperoituneelle! <3
-
Se vauvanvaatteista luopuminen oli kans yksi steppi, mikä tuntui aika vaikealtakin. Tavallaan tästäkin tuli sellainen "voih!"-olo, kun yhtä äkkiä taas muistin, että joku noista meille-niin-vauva-aikaan-kuuluneista vaatteista ei olekaan täällä meillä enää sille-kolmannelle-jota-ei-aiota-edes-tehdä. Tavallaan se vauvanvaatteista luopuminen oli eräänlainen manifesti sille, että vauvaa ei enää tulisi - ekan jälkeen vaatteista ei vielä (ehditty) luopua. Nyt tuli ikävä noita vauvanvaatteitakin :D :D :D
Stea
31.5.2017 at 11:54Heh, meilläkin eskari-ikäinen kuopus toivoisi vielä pikkusiskoa ja -veljeä. Ja sitten muutettaisiin isompaan taloon lähemmäksi koulua (joka taitaa olla se varsinainen toive tässä takana :)), jotta vauvoillekin riittää omat huoneet. Vauvahaaveista sitten päädyttiinkin keskusteluun siitä, miten vauvat pääsevät äidin mahaan. :)
Meille todellakin riittää kaksi (tyttö nyt 9-v ja poika 7-v). Varsinkin, kun lapset ovat jo noin isoja ja omatoimisia, ja huomaa, että niitä omia juttuja ehtii taas paljon paremmin tehdä.
Monelle kaverille on tullut viime vuosina vielä se kolmas lapsi ’iltatähdeksi’, mutta vaikka kaverien vauvoja olen saanut sylitellä, ei ole onneksi tullut tarvetta saada itsellekin vielä yksi vauva. Meidän osalta tämä on kyllä tässä. Vauva-ajat on ohi ja koululaisten kanssa on ihan uudet jutut.
Vuosi villasukissa (meni jo)
31.5.2017 at 12:02Se haikeus taitaa olla pysyvää! ;)
Mulla on kolme lasta (ja kädet ovat ihan täynnä töitä ja lapsiluku vähintäänkin täynnä), mut hei silti, eikö mulla koskaan enää ole sellaista vastasyntynyt pikkumytttä?! =P
ElinaBee
31.5.2017 at 12:04Yhyyy. Meillä ihan samat keskustelut ollu jo vuoden verran käynnissä, mutta samat perustelut ku teilläkin… Ei vaan pysty. Ja sitten toki vielä se, että meillä saattaisi hyvinkin olla vielä reilut 15 vuotta lastentekoaikaa jäljellä, että ei tässä siinä mielessä mikään kiire ole, MUTTA kuinka kivaa sekään sitten olisi kun esikoinen on muuttamassa jo pois kotoota ja sitten meillä on pikkuvauva. En tiedä onko siinäkään hirveästi ideaa.
–
Ja sitten vielä se, että onhan matkustelu kahden kanssa aika iisiä kun hotellihuoneet on usein just neljälle mitoitettu. Ei tarvitse maksaa kahdesta huoneesta (tosi jees!!) ja meillä on juurikin se kaksi syliä tarjota ja kaksi käsiparia. En nyt ihan heti keksi, miten tästä olisi tarkoitus venyä vielä kolmannellekin. Etenkin kun nuorin on hyvin syliorientoitunut ja esikoinen jää helposti syrjään, jos ei aktiivisesti ota häntäkin ”leikkeihin mukaan”. Tämän lisäksi meidän pojilla on jo nyt (tai vielä) hirveän hyvät välit, vaikka pienempi ei juurikaan puhu. Tuntuisi, että kolmas lapsi olisi tässä kombossa ikään kuin kolmas pyörä.
–
Silti kovasti haluaisin vielä yhden vauvan. Tiedän kuitenkin myös, että sitten haluaisin vielä neljännen, viidennen ja kuudennenkin (noin että tulisi kuitenkin tasaluku :D ). Miehellä ei ole edes kolmanteen vauvaan kuulemma paukkuja jäljellä. Hän onkin nyt pyörittänyt kotia tosi paljon ja hoitanut lähes vuoden ajan yöheräämiset, eli pakko se ehkä on uskoa, ettei lisää vauvoja ole tulossa. Ja sanon näin myös suurella haikeudella.
Helki
31.5.2017 at 12:04Tää on vaikea aihe itselleni. Mulle oli itsestään selvää, että haluan kaksi lasta enkä yhtään enempää. Mies halusi vielä kolmannen, mutta myöhemmin. Kun yllätysraskaus sitten selvisi, niin ajatus uuteen vauvaan sopeutumisesta oli tosi vaikea ja vielä vaikeampi siitä tuli kun vauvoja olikin kaksi. Ja äärimmäisen raskasta tämä arki on ollut. Ainakin äidin näkökulmasta. Vieläkin olen sitä mieltä, että kaksi lasta on riittävästi ja neljä on todellakin liikaa. Tsemppiä pohdiskeluun!
Tilia
31.5.2017 at 20:07Joo, tuo kaksosten mahdollisuus täytyy ottaa myös huomioon! Meillä naapurissa kävi just kolmosen kanssa niin, että nyt onkin 4 lasta. Siinäpä sitä komboa riittää!
Piipu
31.5.2017 at 12:05Meillä on kolme 2v välein. Koululaisia, vanhin jo teini. Välillä on ollut ”vauvan kaipaus” ja just se haikeus siitä, eikö enää koskaan ole vauvaa talossa, enkö enää koskaan synnytä.
Vaikka järki sanoo, että olis sulaa hulluutta alkaa ”alusta” vauvan kanssa, niin tunteet kuiskaa, että alkaa olla viimeiset vuodet käsillä siihen hommaan. Nelikymppiset käsillä siis.
ElinaBee
31.5.2017 at 12:07Voi ei, kirjoitin pitkän kommentin ja sitte se vaan otti ja katos :D
ElinaBee
31.5.2017 at 12:09Eiku tuolhan se nyt hengailee :D
krista
31.5.2017 at 12:10Se hävisi jostain syystä tuonne roskapostikansioon, mä just vapautin sen sieltä! Tällä on tosiaan taipumus ihan randomisti määritellä viestejä roskapostiksi, nytkin kolme ihan tavallista viestiä vapautin tuolta! Eli joskus jos tulee viivettä, se johtuu tuosta!
Viltsu
31.5.2017 at 12:12Meille tuli kahden tytön jälkeen kolmas lapsi, poika. Mulla oli aina tunne että joku puuttui meidän perheestä. Tytöt olivat rauhallisia, nopeasti kehittyneitä ja ”helppoja” tapauksia. Tytöt olivat 5 ja 2-v kun pikkuveli syntyi. Uusimman tulokkaan kanssa asiat eivät menneetkään niin kivasti ja helposti kuin tyttöjen kanssa, vilkas poika on kuin 4 rauhallista tyttöä 😊 Pointti tässä oli se, että etukäteen ei voi kuvitella, miten elo lähtee sujumaan kolmannen kanssa. Meillä meno koko pakka uusiksi, esim etelänlomaa ei voida harkitakkaan pitkään aikaan tuon vilkkaan tapauksen kanssa 😄
M-M
31.5.2017 at 12:12Meilläkin on lapsilukumäärä täynnä (haikeus). Olishan se kolmas ihana saada, mutta mutta. Pitää aatella myös omaa taloutta. Ens vuonna kun esikoinen on eskarilainen (apua, mihin tää aika katoaa, vasta se oli vauva), niin mulle mahtuu kolmas hoitolapsi ja se tietää isomman palkan.
–
Mutta onhan se haikeaa ajatella, ettei enää perheessä ole vauvaa. Meilläkin Milla on toivonut vauvaa meille, mutta kuulemma vain jos se vauva ois toinen hän eikä Matias 😂 Mutta näillä näkymin lapset on tässä nyt (ellei vahinkoa käy).
Kailin
31.5.2017 at 12:21Meillä kun on kahdella lapsella pitkä ikäero (5 vuotta) niin tätä vauva-taapero elämää on saanut elää jo sen kohta 8 vuotta. Tämä on ihan riittävän pitkä aika! Ei tee missään nimessä mieli enää aloittaa alusta vielä kolmatta kertaa. :) Välillä sitä ihan hämmästyy itsekin, miten varmalta tuntuu, että nämä kaksi riittää, kun aikaisemmin olin ihan varma, että haluan kolme lasta. Enemmänkin olen alkanut miettiä, että olisiko parin vuoden päästä aika koiralle ;)
krista
31.5.2017 at 12:24Me kans ollaan realistisemmin haaveiltu kissasta <3
Silmukan saalistus
31.5.2017 at 12:27Mieleeni on jäänyt hyvin äitini sanat, kun hän täytti 50. Hän totesi että ainut asia mitä hän katuu menneestä elämästä oli se, ettei lapsia hankittu enempää. Ja meitä sisaruksia on kuitenkin kolme, joista minä olen nuorin, iltatähti.
Meillä tuota kolmatta mietitään silloin tällöin. Tällä hetkellä miehen sairauden saaminen kuriin on etusijalla ja se on vienyt ajatusta kolmannesta lapsesta jonnekin hamaan tulevaisuuteen. Sitten kun se asia saadaan kuntoon, mietitään kolmatta uudestaan. Tunteet huutaa kyllä, mutta ekan raskauden vaikea raskausmyrkytys on tälläkin kertaa se, joka pistää kolmannen raskauden järkevyyttä miettimään.
Hanna-Marleena
31.5.2017 at 12:28Meillä ei ole lapsia ja tänään aamulla mietin yrittääkö jokin minulle kertoa että olisi aika, kun lehtikauppias soitti ja tarjosi Vauvalehteä. Ööh… mie en lue semmosia että ei ole ajankohtainen.
Ylimmässä kuvassa Silva, muissa vauvakuvissa Seela?
krista
31.5.2017 at 12:31Hih mä muistan, kun mäkin olin lapseton ja FB:n sivupalkkiin alkoi ilmestyä lapsettomuushoitomainoksia. Tuli vähän sellainen olo, että öö mitä te yritätte mulle viestittää :)
–
Joo toi eka Silva on kyllä tunnistettava! :) Mutta on Silvasta vielä muutakin :)
Hanna-Marleena
31.5.2017 at 14:01No tuo neljäs kuva ainakin, vaikka näyttää jo niin isolta etten sanois enää vauvaksi vaikka taitaa kuvassa olla vasta puolivuotias? Kuvakulma on hämäävä!
Ja kirjanluku kuvassa tietysti molemmat
krista
31.5.2017 at 14:08Joo! :) Kuvakulma tosiaan hämää, Silva on 4 kk tuossa <3 Näyttää kyllä mun silmäänkin isommalta tuossa, vaikka todellisuudessa oli ihan miniminikokoinen, suunnilleen kooltaan "tavallisen vastasyntyneen" kokoinen vasta tuossa vaiheessa.
vannikkila
31.5.2017 at 12:33Haave on ja kova. Mut ei meillä olekaan vasta kuin yksi. Mutta maksani sanoo, että ei vielä. Mies sanoo, katsotaan myöhemmin. Oma järki sanoo, et pohdi vuoden päästä. Mutta… Se suuri ja iso mutta… Kuume on niin valtaisa, että kaipaan imettämistäkin, vaikka se oli pelkkää tappelua alusta loppuun.
–
(Onneksi voi ottaa vauvakuvia ja helpottaa vähän oloa <3 )
Hilmukka
31.5.2017 at 12:36Ikinä en ole potenut vauvakuumetta, silti meillä on kaksi lasta. Esikoisen jälkeen ajattelin, ettei ikinä enää mutta jotenkin alitajunnassa oli, että kyllä yhdelle vielä olisi paikka meidän perheessä. Nautin tällä hetkellä vauvavuodesta hurjan paljon enemmän kuin aikaisemmalla kerralla. En koe haikeutta siitä, että voi kun tämä pullaposki kasvaa niin vauhdilla vaan yritän imeä kaiken vauvantuoksun ja tallentaa rauhalliset aamuyön imetystuhinat mieleni sopukoihin. Niitä asioita on hyvä sitten kiikkustuolissa muistella, eikä niitä, että voi kun olisi ollut vielä yksi vauva.
Tessa
31.5.2017 at 12:39Mä haluaisin vielä yhden, muut ei
(Eli siis Mauri ja Kain, Klió ei vielä omaa mielipidettä asiaan). Ja kyllä muakin hirvittää raskaus ja synnytys, kun ei olleet ihan helppoja nuo aiemmat… Eli tuskin kolmatta tännekään.
Karkkibee
31.5.2017 at 12:40Mulla lapsiluku todellakin täynnä, vaikka tottakai joskus on tullut mieleen se ”mitäs jos” kun meidän vauvavuodet oli aika helppoja ja ihania, niin ihan hyvinhän tuo kolmas olisi tuossa mennyt, ja varmaan olisin ”tehnytkin” jos olisin nuorempi. Mutta nyt kun lapset 7 ja 10, niin herranjesta että elämä on helpottunut enkä jaksaisi kyllä sellaista 1-2 vuotiasta paimentaa enää :D
Itse asiassa mulle on enemmänkin monta kertaa tullut mieleen että oisko lapsia pitänyt tehdä tähän maailmaan ollenkaan – että teinkö mä nyt niille ihan karhunpalveluksen kun niillä tulee olemaan kurja aikuisuus kun töitä ei ole ja maailma on saastunut asuinkelvottomaksi ja vain rikkaille riittää terveydenhoitoa jne jne. Ihan oikeesti joskus stressaan tota asiaa paljon ja suunnittelen muuttoa jonnekin Borneon viidakkoon että sais vaan olla ja möllöttää ja kalastella (paitsi niitä kaloja ei sit ole…) ja kaukana kavala maailma.
Sophie
31.5.2017 at 12:42Minun ihana esikoispoikani on vastannut aina arviolta neljää rauhallista tyttöä. Niin on vienyt paukut meikäläisestä, että huh huh. Sitä Wilma-viestien määrää ja muitakin juttuja. On oikein kiva teini nyt, mutta täytyy sanoa, että 10-vuotias tunnollinen ja kiltti sisar on täysin eri maata. Minua harmittaa hieman, ettei ole sitä kolmatta, koska tämä rauhallinen tytär on ainoa yhteinen lapsi nykyisen mieheni kanssa. Mieheni olisi myös halunnut toisen oman lapsen, mutta en/emme vain jaksanut, kun hän oli paljon töissä. Toisaalta poika on myös hänelle hyvä kaveri nykyisin. Nyt on liian myöhäistä, onneksi:-)
Luulen, että tätä kaipuuta saattavat potea juurikin tyttärien äidit. Pojat ovat aivan ihania, mutta kun kohdalle osuu vilkas ja omapäinen tyyppi, niin:-) :-) (Silti on aivan ihanaa, että meillä on hänet. On niin ihana kaikin puolin.)