Kesäjatkis osa 4: suomalaiset unet ja lepakkovaara

Aikamatka vuoden 2005 Intiaan – kesäjatkosarjan neljäs osa!

Julkaisen siis uudelleen ensimmäisen blogini, aiemmat osat täällä:
Osa 1: Lähdön tunnelmissa kotona Töölössä, täällä.
Osa 2: Tsunamin jälkeisessä Tamil Nadussa, täällä.
Osa 3: Elämää Intian maaseudulla, täällä.

Su 23.1.2005, Podicherry

”Kumma juttu, että uneni eivät ole vielä muuttuneet intialaisiksi. Näen paljon unia aivan tavallisesta arkielämästä kotona Helsingissä, kertaakaan en ole vielä ollut unissani täällä Intiassa. Unet myös pitävät koti-ikävän loitolla, kun joka yö pääsen kotiin elelemään suomalaista arkea avomiehen kanssa. Toivottavasti näen näitä kotiunia mahdollisimman pitkään.

Viime yönä eräässä unessa kyllä mietin, että miksi katson kotona telkkaria, kun minunhan pitäisi nyt olla siellä Intiassa. Toisessa unessa olin lähtenyt täältä yhdeksi viikonlopuksi Helsinkiin ja hamstrasin apteekista käsidesiä mukaan (aah, miten ihana ajatus). Ja kolmannessa unessa kävelin lumisateessa ja vastaan tuli eräs puolituttu Kuusamosta. Hän kysyi kuulumisiani ja vastasin, että oikeasti olen tällä hetkellä Intiassa, mutta näen nyt vain sellaista unta, että seison tässä lumisateessa kanssasi.

Kun herään, joudun usein hetken aikaa miettimään, missä oikein olen. Tunnustelen aina ensimmäisenä patjaa. Jos se on kivikova, se on selvä merkki siitä, että olen Intiassa.

Patjani on siis pelkkä sijauspatja, tyynynä toimii t-paidan sisään kääritty hame. Ja sänkyni metallipohja kolahtelee riipivästi joka kerran, kun vaihdan vähänkin asentoa.

Olen myös konkreettisesti oppinut, mitä tarkoittaa sanonta ”kukonlaulun aikaan”. Ikkunani alla alkaa kiekuminen viideltä aamuyöllä ja jatkuu tasaisena kahdeksaan asti. En ole vielä saanut selville, onko kukkoja monta, vai onko kyseessä poikkeuksellisen aktiivinen yksilö. Lapsuuden satujen perusteella kuvittelin, että kukko kiekaiseen vain muutaman kerran ja sitten vaikenee. Juu, ei se ole niin, intialaiset kukot ainakin möykkäävät monta tuntia non-stoppina.

Toissayönä täällä oli lepakkovaara. Huoneestani menee kaksi isoa tuuletusaukoa suoraan ulos. Tosi intialainen tuuletusratkaisu, mitään verkkoja tms. ei tietenkään ole suojana. Tämä tarkoittaa sitä, että gekot vilistelevät pitkin seiniä ja muutkin önniäiset lentävät, ryömivät ja rymistelevät suoraan sisään. Ja sitten toissayönä aukosta kurkisti lepakko!

Lamaannuin sänkyyn moskiittoverkon alle, ikään kuin se verkko olisi muka jotain suojaa, jos lepakko olisi lentänyt sisään. No, ehkä henkistä suojaa kuitenkin. En uskaltanut liikahtaakaan, koska säikäytys olisi saattanut saada sen säntäämään sisään. Ja kun se lähti sitten liikkumaan kohti, niin hysteerinen huutojahan minulta tietysti pääsi. Minä herkkähermoinen valkonaama.

Niin ja se lepakko oli sitten kuitenkin gekko. Ja niihinhän täällä on jo totuttu.

Gekoista muuten vielä sellainen huomautus, että ne eivät todellakaan ole sellaisia pieniä ja suhteellisen suloisen näköisiä kuin esimerkiksi Thaimaassa. Intialaiset gekkoserkut ovat ihan kunnon liskoja, suomuisia, muhkuraisia ja tosi lihavia. Niin rohkea en ole vielä ollut, että alkaisin mittailemaan sellaista viivottimella, mutta arvelisin, että ne ovat noin 20 cm piktiä. Niin ja rotista ja käärmeistä en ala nyt puhumaankaan tässä. Jos jompi kumpi löytyy huoneestani, varaan seuraavat lennot Helsinkiin. Piste.

Tindivanamin kaupunki, lähin kaupunki järjestöltä n. 15 km päässä.

Ja kyllä: vajaan kolmen viikon täällä olon jälkeen olen jo alkanut käyttämään sellaista otsapilkkaa. Nämä ”modernit” otsapilkat eivät ole maalia, vaan sellaisia samettisia tarroja, jotka pysyvät otsassa 2-3 päivää – varsinkin, kun ei pese kasvojaan… En ole kyllä itse otsapilkkaani laittanut, vaan vanhempi ihana nainen järjestöltä haluaa aina liimata sellaisen otsaani.

Ensin se pilkku (en tiedä sen suomalaista nimeä) tuntui aika kiusalliselta ja oudolta, mutta nyt se on kyllä alkanut tuntua ja näyttää aika mukavalta. Se jotenkin kokoaa kasvojen piirteet. Ja ennen kaikkea minua tuijotetaan paljon vähemmän nyt, kun pidän pilkkua niin kuin muutkin täällä. Myös intialaisten vaatteiden ostaminen on vähän lievittänyt pitkiä katseita.”

 

*olen poistanut vuonna 2005 kirjoittamastani tekstistä muutamia nimiä.

13
Like
3

You Might Also Like