Ykköstärkeä suurella rakkaudella vaalimani kotityö (lue: pyykin pesu) on ollut poikkeuksellisesti Joelin hoidettavana viimeiset kuukaudet: ensin ennenaikaisten supistusten ja sitten sektiokipujen takia. Kun pitkästä aikaa kurkistin pyykkikoreihin, siellä odotti iloinen näky. Yllätys! Lähes tyhjiä pyykkikoreja, selvästi paremmin kuin ”mun aikoihin”, vau!
Kolistelin iloisesti alakertaan kehu huulilla:
”Hei sullahan on ihan mahtava tuo pyykkimeininki, siellä on näköj…”
*sur-runks-runks-rur-sur-rur*
”…ai sä oot laittanut taas tuon päälle.”
*KRUNTS-RÄISK-RUR-SUR-KLONK-SUR*
”Joo, se on kiertoilma”, Joel toteaa tyynesti ikivanhan vintage(haha)hellan äärellä kokkaillessaan.
”Se on rikki.”
”Ei ole, se toimii!”
”Ei toimi, ei mikään toimiva kone pidä tuollaista ääntä. Laita se pois.”
”En laita, se on ihan hyvä.”
Kiertoilmaominaisuudella oli sanasensa sanottavana:
*KLONK-RYSK-RÄTÄTÄ-BUNK.”
”LAITA SE POIS! Tässä käy huonosti.”
”Ei käy, se on ihan hyvä.”
”EI OLE! Kohta koko laite sanoo POKS ja sitten meillä ei ole enää hellaa.”
*KRUNTS-RUNKS-KLONK-KLONK-KLONK*
Hetken tuijotuskilpailu.
Joel laittaa kiertoilman pois päältä.
Ihan vähän hymyilyttää.
”Eikö sulla ollut joku kehu kesken, kun olit tulossa alakertaan?”