Oletteko tulleet ajatelleeksi, että meillä on yksi kollektiivinen valhe, jota toistamme vuodesta toiseen, tai: vuosikymmenestä toiseen…?
Suurin osa meistä tietää, että se ei ole totta. Silti siitä puhutaan aivan kuin se olisi totta. Jopa media joka vuosi uutisoi sen: uutistenlukijat puhuvat siitä aivan kuin se olisi yksi fakta muiden joukossa. Katsojat nyökyttelevät. Vaikka melkein kaikki tietävät, että se on ihan täyttä valetta.
”Joulupukki matkaan jo käy.”
Jep jep, että terveisiä vaan taas tältä joulutylsimykseltä :)
*******
Meitä molempia Joelin kanssa on mietityttänyt vähän tämä koko joulupukkihomma… Tuntuu vain jotenkin väärältä valehdella lapselle jostain. Erityisen ikävältä siinä tuntuu se hetki, kun lapsi tajuaa, että het-ki-nen: te olette valehdelleet mulle kaikki nämä vuodet, ei sitä joulupukkia olekaan olemassa! Ei tonttuja, ja se hemmetin Korvatunturikin on vaan turistinähtävyys!
Maailma on julma. Äiti ja isikin valehtelee. Yhyy.
Palaan edelleen niihin uutistenlukijoihin. Eikö ole vähän omituista, että ”no nyt se joulupukki on lähtenyt matkaansa sieltä Korvatunturilta” on ihan tavallinen uutinen muiden joukossa, ja kuvassa näytetään tekopartaista CocaCola-väreihin pukeutuntta heppua pororeessä…? Ja siis aikuisille tarkoitetussa uutislähetyksessä – ei edes missään lastenohjelmassa.
Ja silti lapsuuden joulusta muistaa sen jännityksen ja ilon. Eihän nyt sitäkään voi alkaa lapselta pilaamaan millään ”joulupukkia ei ole olemassa”-realismitietoiskuilla.
Mitäs hemmettiä tämän joulupukkiasian kanssa nyt pitäisikään tehdä…?
*******
Minulla on sellainen hämärä muistikuva, että itse en olisi varsinaisesti edes koskaan uskonut joulupukin olemassaoloon oikeana ihmisenä/joulutyyppinä. Silti sen odottaminen oli aivan yhtä jännää.
Ehkäpä lasten maailmassa on muutenkin niin paljon erilaisia satuolioita, joista kerrotaan ja joista puhutaan, mutta jotka eivät sitten olekaan totta. On prinsessoja ja noitia ja kaikenmaailman muumeja. Ehkä joulupukki tonttuineen voi ihan luontevasti sijoittua tähän kategoriaan.
Ehkä joulupukista ei tarvitsisikaan kertoa lapselle totena. Vaan että lapsi jotenkin lapsenomaisella tavallaan erottaisi, että tämä on nyt sitten sellaista kivaa satua. Ja koko joulu on eräänlainen yhteinen roolileikki. Hauska leikki, jossa aikuisetkin leikkivät mukana. Yksi meistä, tai ehkä se naapurin setä, laittaa joulupukin rooliasun päälleen – ja sitten se on se joulupukki. Ihan oikea joulupukki.
Onhan siellä Muumilaakson muumipuvun allakin oikeasti joku ihminen.
Hmm vai onko…? :)
1
Tuuliviiri
18.12.2012 at 20:11Ite ainakin joulu oli pienenä aina tosi taianomaista aikaa. Tykkään kun on kaikki sukulaiset koolla, mutta aikuistenkesken joulut on minusta todella tylsiä.
Toivoisin sukulaislapset kaikki samaan paikkaan jouluksi, koska se lasten tohkeilu joulupukista ym on vaan niin suloista.
Joskus ala-asteella käytiin koputtelemassa veljen kanssa ikkunoihin, niin että pikkusiskot luuli tontun koputtavan.
Olen lastenhoitaja ja ainakin itse höpötin tänäänkin joulupukista ja tontuista lapsille. Maailmassa on niin paljon pahuutta, et miksi kaikki satujutut pitäisi ottaa pois lapsilta vain siksi, että aikuiset eivät ”valehtelisi” lapsille.
Satuihin on ihana paeta näin aikuisenakin välillä tätä maailmaa.
terhippa (Ei varmistettu)
18.12.2012 at 20:27Olen pahoillani, en nyt ehtinyt kaikkia kommentteja lukemaan. Hyvää pohdintaa aiheesta, kiitos että otit sen esille :) Tuntuu että itse kyseenalaistaessani tuota kollektiivista valhetta olen ollut kovin outo ja epätoivottu lintu äitiarmeijan keskuudessa. Enkä siis ole koskaan hyökännyt muiden tapaa vastaan vaan kertonut neutraalisti, että meillä lapset on aina tienneet totuuden pukista. Sitten alkaa se kyselytulva… miksi ihmeessä riistätte lapsiltanne sen ihanuuden? Huoh.
En ole itse kärsinyt pukkitraumasta, mutta juuri tuo valehtelu on ollut painavin syy tähän ratkaisuun, koska emme ole muissakaan asioissa tahtoneet valehdella lapsillemme. Ja rehellisesti sanoen inhoan syvästi tätä suomalaista, valitettavan yleistä tapaa NAURAA pukkia pelkäävälle lapselle. Ystäväni on nuorempana kierrellyt osto-joulupukkina ja olemme yhdessä sitä päivitelleet, että on ne vanhemmat hulluja maksaessaan 50 € siitä hyvästä, että joku saa heidän lapsensa itkemään pelosta.
Meillä on mennyt tämä vaihtoehtoinen menettely ihan hyvin ja jos miettii uskaltaisiko toimia toisinkin niin voin suositella. Tai siis omakohtaisesti en näe tässä ongelmaa. Lapsemme tietävät totuuden, mutta silti pukin kohtaaminen kauppakeskuksessa tai joulujuhlassa on jännittävää ja hauskaa. He juttelevat mielellään pukille, kiittävät karkista ja toivottavat hyvää joulua. Jouluisin isi pukeutuu pukiksi ja lahjojen odottaminen, sekä tuo isän mahtava roolisuoritus on jotain äärimmäisen jännittävää. Olemme pyytäneet, etteivät he kertoisi toisille lapsille totuutta asiasta mielipahan välttämiseksi ja lapsemme ovat osanneet pitää mölyt mahassaan yllättävän hyvin. Ei siis ole ollut senkään suhteen koskaan ongelmia. Myös kerhonohjaajia olemme varoittaneet kyselemästä liikoja, ettei vahingossa lipsahtaisi toisten lasten kuullen. Tietysti jokainen tekee sen oman ratkaisunsa, mutta minusta valtavirran vastainen toimintatapa on myös ihan ok :)
Vierailija (Ei varmistettu)
18.12.2012 at 21:55Omat vanhempani yrittivät alunperin opettaa minulle, että joulupukki on satuolento. En kuitenkaan uskonut heitä – joulupukkejahan näkyi siellä täällä – joten jollain tavalla he sitten lähtivät hommaan mukaan, pukki kävi meillä muutaman vuoden ajan. Pukki kuitenkin toi aina vain yhden lahjan, ei koko lahjavuorta. Siitä pidettiin aina huoli, että tiesin, että ne muut lahjat tulivat tietyiltä ihmisiltä ja niistä tuli myös kiittää näitä ihmisiä. Mielestäni tämä oli hyvä periaate, jota haluaisin itsekin noudattaa, jos joskus saan lapsia.
FromKaren
18.12.2012 at 21:56Ei herranjumala. Lapsi tuskin saa traumoja siitä, ettei pukki ole elossa. Eikö kukaan ole leikkinyt mielikuvitusleikkejä lapsen kanssa? Eiväthän nekään ole totta, mutta ei silti tarvitse toistella parivuotiaalle, ettei NYT OIKEESTI OLLA VIIDAKOSSA. Elämässä voi olla ihmeitä ja myös ”pettymykset” kuuluvat elämään – paitsi ehkä täysin suojeltujen lasten ja en ole ihan varma onko sellainenkaan elämä hyväksi. Sitä paitsi en tiedä ketään kelle joulupukin totuuden selviäminen olisi ollut trauma, enemmänkin jännä juttu jonka selvitti itse.
Arabian osasto (Ei varmistettu)
18.12.2012 at 21:57”Maailmassa on niin paljon pahuutta, et miksi kaikki satujutut pitäisi ottaa pois lapsilta vain siksi, että aikuiset eivät ”valehtelisi” lapsille. Satuihin on ihana paeta näin aikuisenakin välillä tätä maailmaa.”
Valehtelun ja sadun kertomisen ero on siinä, väittääkö tarinaa todeksi.
Eihän joulupukin paljastaminen satuolennoksi tarkoita sitä, ettei joulupukista saisi puhua ollenkaan; ja vielä vähemmän se tarkoittaa sadun riistämistä lapsen elämästä. Lapsen elämähän voi olla täynnä ihmeellisiä ja ihania satuja ja aivan taianomaisia hetkiä, vaikka lapsi tietäisi, että nyt eläydytään satuun. Ja eläytymisen lapsi todella osaa – satua kuunnellessaan, teatterissa ja leikkiessään…
Kyllähän aikuisetkin nauttivat teatterista, vaikka tietävät, että eivät ne näyttelijät OIKEASTI ole 1500-luvulla eläviä keijukaisia. Ja monet aikuiset pitävät roolipeleistäkin. Miksi lapsi ei voisi nauttia joulusta ja kylässä olevasta joulupukista, vaikka hän tietäisi, että tämä on hauskaa satua ja yhteistä teatteria?
Minusta on jollakin tavalla äärettömän surullista, että monesti nähdään vain kaksi vaihtoehtoa: tieteellisestä näkökulmasta perusteettomiin uskomuksiin nojaava ”lohdullinen, kiehtova ja maaginen” maailmankuva (viitaten nyt sekä joulupukkiin että yllä mainittuun uskontoon) ja sitten toisaalta kuivakka ja kaikesta kauniista sadusta riisuttu insinöörimaailmankuva, jossa joulupukkikin on ehdottomasti kielletty.
Eiväthän nuo ole ainoat vaihtoehdot. Maailmankuvansa voi vallan mainiosti perustaa järkeen, logiikkaan ja evidenssiin, ja siitä huolimatta elämänsä voi täyttää kaikella sillä kauniilla ja kiehtovalla, mitä voi ammentaa sekä todellisuuden ihmeellisyydestä että ihmisen keksimistä saduista. Ei satujen tarvitse olla totta tuodakseen iloa ja lohtua. Toki niihin saa uskoa, jos haluaa – en minä ole sitä kieltämässä. Haluan vain sanoa, että valinnanmahdollisuuksia on enemmän kuin illusioihin perustuva uskomusmaailmankuva tai ankean todellisuusfundamentalistinen insinöörikatsomus.
Vierailija (Ei varmistettu)
18.12.2012 at 22:31Mä olen miettinyt niin, että meillä joulupukista kerrotaan, mutta pukkia ei väitetä ihan oikeaksi, kun sellainen tilanne tulee eteen. Tai mennään tilanteen mukaan. Jos lapsi alkaa kovin fanaattisesti uskoa pukkiin, niin varmaan sitten ennen pitkää pitää vähän raotella toden ja tarun eroa jollain konstilla. Olen ajatellut, että tämä on älyttömän hyvää harjoitusta tulevaan, esim. niihin tilanteisiin, kun koulussa puhutaan jeesuksesta. Siis ajatuksella, että kaikki saa itse valita, mihin itse uskoo. :)
Minulle on kerrottu joulupukkisatua satuna. Sen tiesi olevan satua, mutta tavallista satua jotain sata kertaa jännempää, kun se pukki ilmestyi oikeastikin. Hurjaa! Meille kyllä suurin osa lahjoista tuli sukulaisilta ja oikeilta ihmisiltä, mutta sitten oli jokunen ei antajan nimeä -paketti. Ne sitten saattoivat olla vaikka joulupukilta. Mä tajusin itse, että tämä ei ole ihan täyttä totta tunnistamalla naapurin sedän parran takaa ja olin tosi mielissäni, että olin niin viisas, että olin ymmärtänyt asian. Silti se oli tosi jännää ja ihanaa. :)
millis (Ei varmistettu)
18.12.2012 at 22:32Mulle on käynyt nyt pari kertaa niin, että kommentoidessani nimi on hävinnyt kuin tuhka tuuleen. Edellinen vierailija siis ilmoittautuu nimellä. :)
Kiisa
18.12.2012 at 23:38Kuulin joskus sellaisen pointin, joka meni jotenkin niin, että psykologisesti tuollaiset uskomukset ja tarinat voivat olla lapsille ihan hyväksi, koska ne antavat lapsen olla vielä viaton lapsi. Ettei lapselle pitäisikään lyödä heti kättelyssä kovia totuuksia pöytään vaan antaa hänen nauttia siitä, että nämä tarinat ja sadut antavat vähän pehmeää vastapainoa tosimaailmalle.
Samassa yhteydessä sanottiin, että myös aikuisille tekee henkisesti ihan hyvä edes leikkiä mukana.
Kuka tietää, mutta en ole koskaan ainakaan kuullut että kukaan lapsi olisi saanut suurta traumaa kuullessaan joulupukin totuuden. Useimmat varmaan päättelevät sen itse.
Vim
19.12.2012 at 14:49Mä sain joskus tästä aiheesta kunnon riidan aikaiseksi ex-poikaystävän kanssa. Tämä exä oli lapsena uskonut joulupukkiin ihan täytenä totuutena noin 8-vuotiaaksi saakka. Kun totuus oli sitten paljastunut, hän oli ollut järkyttynyt pahasti. Silti hän haluaa ehdottomasti jatkaa joulupukin totena esittämistä mahdollisille tuleville lapsilleen. Se on kuulemma ainoa oikea tapa, jota ilman ei ole oikeaa lapsuuden joulua…
Minä taas en ole ikinä tosissani uskonut joulupukkiin. Se on ollut sellainen kiva jouluun kuuluva tarina ja satuhahmo. Olin hoksannut totuuden jo tosi pienenä, kun olimme viettämässä joulua mummun ja pappan luona. Pappa meni käymään autotallissa, ja hetken päästä ovikelloa soittikin epäilyttävästi pappan näköinen pukki. Vanhempani ja isovanhempani eivät yrittäneet enää saada minua ja pikkuveljeäni väkisin uskomaan pukkiin, vaan sitä jatkettiin sellaisena hauskana leikkinä. Joinain jouluina pukkia esitti pappa, joskus naapurin mies, joskus pukki ei tullut ollenkaan. Kaikki joulut oli silti yhtä kivoja.
Muistan myös pienenä ihmetelleeni, että miten voi olla mahdollista, kun kuulin että jotkut lapset oikeasti uskovat pukkiin. Pidin heitä ehkä vähän ”tyhmempinä” lapsina… :D Kyllähän lapsikin sen jo huomasi, että esim. kauppakeskuksessa nähty joulupukki oli ihan eri näköinen kuin vaikkapa telkkarissa nähty pukki tai pukiksi pukeutunut naapuri. :P
Jos joskus saan omia lapsia, niin ajattelin toimia vastaavasti kuin vanhempani omassa lapsuudessani. Pukki saa tulla käymään ja kaupassa nähty pukkikin on hauska juttu. Sellainen joulun aikaan olennaisesti kuuluva mukava satu. Joululahjat tulee kuitenkin vanhemmilta ja muilta sukulaisilta.
Vierailija (Ei varmistettu)
19.12.2012 at 15:14Mä muistan kuinka mulle selvis totuus perinteisen karusti: olin just rustannu kolme kirjearkillista joulutoiveita, kun neljä vuotta mua vanhempi siskoni otti pikkuvanhan asenteen ja kertoi mulle että sisko hei, et sä voi näin paljoo juttuja toivoa ku äiti ja isi ne oikeesti ostaa. Siinä sitten monttu auki kuuntelin, taisi nimittäin tulla ihan puskista tämä tieto.
Mutta tästä tragediasta huolimatta se leikkimielinen jännäys ja usko joulupukkiin säily ihan teinivuosiin saakka. Nykyään vaikka joulun taianomaisuus onkin hävinnyt, niin pukin tullessa nuoremman väen into tarttuu ja heittäydyn kympillä mukaan. Ja tykkään sepittää näille ei-pukkiin-uskoville pikkusukulaisille tarinaa siitä, kuinka the real joulupukki asuu siellä jossain tunturin uumenissa, ehkä uskon siihen itsekin. :D