Ihmettely on lasten supervoima!

Tämä postaus on tehty kaupallisessa yhteistyössä Oppi&ilon kanssa. Sisältää arvonnan!

Joskus sitä pääsee kuulemaan jonkun ihmisen puheenvuoron, joka on niin innostava ja ajatuksia herättävä, että on ihan pakko käyttää siitä blogiklisee-sanaa INSPIROIVA – ja sitten vielä lisätä siihen paljon huutomerkkejä ja sydämiä perään.

Kas näin: INSPIROIVA!!!!

Ja sit vielä ne sydämet ja huutomerkit: ♥ ♥ ♥ !!! ♥ ♥ ♥ !!!

Olen niin innoissani tästä ihmisestä, aiheesta ja siitä auenneista näkökulmista, että en oikein tiedä, miten päin tätä juttua alkaisin kirjoittaa!

Sen piti siis olla ”vain” tavallinen uuden kirjasarjan julkistustilaisuus. Me ollaan tykätty aiemminkin tosi paljon Oppi&ilo -kirjoista, ja juuri nyt on julkaistu Oppi&ilon kolmen uuden kirjan Tiedeseikkailu-sarja. VAU! Tiesin heti, että nuo kirjat olisivat sellaisia, joista meidän lapset innostuisivat ihan hurjan paljon. Siksi lähdin julkistustilaisuuteen.

Mutta sitä en tiennyt, miten paljon tämä aihe voisi minuakin värisyttää!

Tiedeseikkailu-kirjasarjan toinen kirjoittaja Jenni Vartiainen (ehkä hän on joillekin tuttu Pikku Kakkosen Tiedonjyvä-ohjelmista!) on matematiikan ja kemian opettaja, joka valmistuttuaan lähti tutkimusuralle. Väitöskirjaansa hän alkoi tehdä yläasteikäisten suhtautumisesta luonnotieteisiin – kunnes kesken tutkimuksen hänelle valkeni: kaikki aiempi tutkimus viittaa siihen, että innostaminen luonnontieteiden pariin pitää aloittaa paljon aikaisemmin. Jo ennen kouluikää! Jenni meni väitöskirjan ohjaajansa luo ja kertoi, että haluaisi vaihtaa 15-vuotiaat 5-vuotiaisiin.

Ja siitä kaikki lähti liikkeelle! Nykyisin Jenni on tutkijatohtori, joka erikoistunut leikillisen tiedekasvatuksen kehittämiseen.

”Mitä te olette ihmetelleet tänään?”, Jenni kysyi puheenvuoronsa aluksi.

”Painavaa kassia olkapäällä”, yksi kuulijoista vastasi.
”Kaunista maisemaa”, toinen kertoi.
”Suomalaisten mustia talvitakkeja metrossa”, minä lisäsin.

Yleisössä oli myös kaksi lasta:
”Minä olen tänään ihmetellyt sitä, että mistä sateenkaari lähtee liikkeelle.”

VAU.

”Mä kerron sulle salaisuuden!”, Jenni kuiskutti tälle lapselle.
”Lapset on usein paljon taitavampia ihmettelijöitä kuin aikuiset.”

Näin se tuli todistetuksi! Lapset ovat mestari-ihmettelijöitä!

Kuinka nopeasti gebardi juoksee? Onko se nopeampi kuin auto? Onko lentokone nopeampi kuin gebardi? Miten lentokone pysyy ilmassa? Miten lentokone nousee sinne ilmaan? Onko se silloin avaruudessa? Voiko sillä mennä planeetoille? Onko kukaan käynyt planeetoilla? Onko raketti korkeammalla kuin lentokoneet? Miten voi päästä ajamaan lentokonetta? Kuka tekee lentokoneen? Missä on se tehdas, jossa lentokone tehdään? Miten ne voi osata tehdä lentokoneen? Kuka on keksinyt lentokoneen? Miten se uskalsi mennä sinne lentämään? Voiko ihminen lentää jollain muulla tavoilla? Osaako mikään eläin lentää? Mikä on nisäkäs? Mikä se muu vaihtoehto on jos ei ole nisäkäs? Niin miten se kala sitten saa lapset? Miten se kalalapsi syö, jos se ei syö maitoa?

Ja tämä kaikki about yhdellä hengenvedolla aamupalapöydässä. Kun äiti-ihminen siinä syvään hengitellen yrittää hörppiä vasta ensimmästä kahvikupillistaan. Lapsi esittää kuulemma keskimäärin kaksi kysymystä kolmessa minuutissa. Kuulostaa tutulta.

Entä jos -kysymykset ovat erityisen hankalia aikuiselle – ja niin herkullisia lasten aivoille. Entä jos kaikki maailman muurahaiset menisivät yhteen, niin jaksaisivatko ne nostaa ihmisen ilmaan? Entä jos sataisi kokonaisen viikon aamusta iltaan, niin paljonko vettä silloin olisi tässä vesilätäkössä?

Myönnän: joskus kysymysten tulva on myös vähän näännyttävä. Eääääääh. Kysy isiltä. Puhutaan myöhemmin, menepäs nyt leikkimään.

Siksi tämä herätti – ja vähän kirpaisikin:

Lapsi ihmettelee asioita luonnostaan, tutkii ja kokeilee. Vanhempien suhtautuminen ja asenteet vaikuttavat siihen, mitä tälle luontaiselle innolle tapahtuu. Jatkuuko se innokkaana oppimisasenteena kouluiässä, nuorena ja aikuisena – vai hiljeneekö se ja hyväksyy, että ”en mä tiedä kuitenkaan”. Tai ”ei kiinnosta”.

”Ryhtiliike! Ryhtiliike! Ryhtiliike!”, huusi sisäinen ääni minussa. Lisää tiedekeskustelua meidän perheeseen!

Ajattelen, että usein syy sille, että vanhempi ei vastaa tai vastaa vältellen, on varmaan väsymys se, että ei aikuinenkaan aina tiedä. En mä ainakaan osaa vastata kuin ihan murto-osaan omien lasten kysymyksistä. Itse vastaan (valitettavasti) usein moneen kysymykseen aika sinnepäisesti; kun tulee sellainen olo, että kerronko ”väärin”. Alkaa ehkä vähän nolottaakin: enkö mä nyt tätäkään kouluajoilta muista…?

Koska ei sitä aikuisiällä ja arkielämässä (enää) ehkä niin hyvin osaa ihmetellä vaikkapa sitä, että miten tuo taivaalla lentävä lentokone oikein tuolla ilmassa pysyykään!

Mutta yhdessähän sitä voi tutkia ja ottaa selvää!

Usein lapsen ihmettelyt liittyvät just luonnontieteisiin. Mutta ei se lapsi tietysti sitä tieteenlajia nimeä tai luokittele; lapsi ihmettelee vaan kaikkea ympärillään.

Miksi sitten luonnontieteet ovat tärkeitä nyt, ja etenkin tulevaisuudessa?

Tämä(kin) seuraava osuus Jenni Vartiaisen puheissa sai ihan mun ihon kananlihalle: vau! En ole tullut ajatelleeksi, mutta näinhän se on:

Tulevaisuudessa(kin) meidän maapallomme pelastamiseen ja ilmastonmuutoksen pysäyttämiseen tarvitaan (monien muiden asioiden lisäksi) tieteellistä ajattelua. Tarvitaan juuri niitä ENTÄ JOS -kysymyksiä ja ihmisiä, jotka osaavat niitä yllättäviäkin kysymyksiä esittää! Tarvitaan intoa ja osaamista etsiä niihin kysymyksiin ratkaisuja! Tarvitaan ympäristöä tuntevia ja siitä kiinnostuneita ihmisiä!

Lisäksi toisena asiana: sekä nyt että tulevaisuudessa ihan älyttömän tärkeää on erottaa valeuutiset oikeista. Valetieto oikeasta faktasta. Kun nykyisin kuka vaan voi kirjoittaa nettiin mitä vaan – ja merkata juttuihin jopa lähteetkin niin, että ne näyttävät oikeilta – tarvitaan ihan valtavasti kriittisen ajattelun harjaantumista. Sillä tavalla sieltä tietotulvasta erottaa ja osaa analysoida, että mikä on tutkitusti totta ja mikä ei.

Tuntuu ihan pyörryttävältä (sekä hienolta että vähän jännittävältä), että nyt me tämän hetken vanhemmat (ME! ME!) rakennamme sitä pohjaa, millä tulevat sukupolvet suhtautuvat maailmaan.

Haluavatko he ihmetellä, tutkia ja ratkaista – vai passivoituvatko he ottamaan vastaan sen, mitä muut heille syöttävät.

Joo. Mulla itsellä lähtee nyt ehdottomasti käyntiin henkilökohtainen ja oman perheen ryhtiliike! Entistä positiivisempi ja innostuneempi asenne lasten kyselyihin – lisää ihmettelyä elämään meille aikuisillekin!

Julkistustilaisuudesta sain siis mukaan Oppi&ilo -kirjasarjan uudet Tiedeseikkailu-kirjat 4-8 -vuotiaille: Vesi, Energia ja Omat tutkimukseni -tehtävävihko. Ja kuten arvasinkin, meidän lapset olivat heti ai-van innoissaan niistä.

Kirjoihin on kerätty lasten yleisimpiin kysymyksiin ja ihmettelyihin liittyviä taustatarinoita, ja niitä käsittelevät tiedetemput, joilla lapsi voi itse tutkia ja ihmetellä ilmiötä ja sen syitä.

Viime viikonloppu oli meidän perheessä niin hulinaa, että emme ehtineet vielä näiden kirjojen pariin selailua, yleisintoilua ja tuota kuvissa näkyvää spontaania ilmapallotemppua enempää. Mutta eilen sovittiin, että jo tänään illalla päivähoidon jälkeen tehdään ensimmäiset tiedetemput – ja tuosta Vesi-kirjasta lapset haluaisivat lähteä liikkeelle. Pintajännitys ja kapillaari-ilmiö, täältä tullaan!

Sain myös arvottavaa – jee!

Eli joku onnekas saa tästä arvonnasta tämän saman paketin kuin me: Tiedeseikkailu-kirjat Energia, Vesi ja Omat tutkimukseni. Tuotepaketin arvo on yhteensä 44,70 €.

Arvontaan voit osallistua kommentoimalla tätä postausta ti 23.4. klo 16 mennessä. Kerro vaikka, millaisia hyviä kysymyksiä teidän lapsenne ovat esittäneet! Nämä on aina ihan superhauskoja kuulla nämä lasten kysymykset!

Voittajalle ilmoitan voitosta sähköpostilla heti arvonnan päätyttyä. Arvonnan säännöt löytyvät täältä

PS. Tuoreimpana kysymyksenä eilen iltapalapöydässä meidän 5-vuotias kysyi: ”Onko valkoisessa valoa?”

VAU! Hieno kysymys! Otetaan selvää!