Harmaa onkin kaunista!

Takinkääntö! Se iski tänä aamuna, tuosta noin vain viuh!

Tässä tapauksessa kylläkin villatakin kääntö; sen, joka näyttää aamutakilta.

Asiaan. Oli siis kahdeksan aamu. Harmaa kahdeksan aamu, sumuinen.

Ilmassa tuoksui syksy. Oli niin kosteaa, että oli vain arvioijan mielenlaadusta kiinni, onko se sadetta vai paikallaan pöhisevää märkää.

Sitten silmissäni tapahtui jotain outoa. Vai aivoissako se oli?

Tajusin, että tämähän on kaunista!

Tähänkö on nyt tultu? Onko tämä 8,5 vuoden somealtistuksen alitajuinen tulos? Olenko nyt altistunut harmaille filttereille niin paljon, että jopa minä alan katsoa sitä kauneussilmällä?

Lättäänkö tämän jälkeen omiin kuviinikin harmaan kalvon? Ehkä sellaisen, joka tekee kaikista sinertävistä sellaisen kirkkaan turkoosin väriläiskän harmauden keskelle? Sekö nyt on hienoa?

Vaihdanko kukertavat vaatteeni nyt harmaaseen villatakkiin? Kasvaako puoleen vuoteen värjäämätön juurikasvuni nyt lopullisen harmaana? Onko aika poistaa esikoisen 1-vuotissynttäreiden jälkeiset viirit keittiöstä vai onko aika haalistanut ne jo itsestään riittävän harmaiksi? Otanko vastaan harmaan elämän ja ajattelen, että tätä mä kaikki nämä vuodet halusinkin? Ostanko oman henkilökohtaisen sumukoneen ja onko niitä edes olemassa?

Kysymysten tulva on loputon.

Antakaa minä sukellan pehmeään harmauteen. Siihen pörröisen torkkupeitonväriseen, siihen minkä Tikru pissasi viimeisinä päivinään ja joka meni roskiin vai menikö se pesulaan. Muutan drinkkini lonkeroon, maalaan puutalon seinät tiskirätinvärisiksi, tai ehkäpä muutan valkoiseen kotiin ja ostan väripilkuksi iloisenharmaan sisustustyynyn.

Hengitäsyvään hengitäsyvään hengitäsyvään.

Tässä aamussa oli jotain kummallisen kaunista. Tunsitteko tekin?

 

PS. Annan tämän postauksen selitykseksi sen ikiaikaisen klassikkoselityksen: ufot kaappasivat ruumiini ja palauttivat surkean kopion, päällisin puolin samannäköisen kristan, joka kuitenkin on vähän kummallisesti vinksallaan. Nyt se kaivelee tuolla vaatekaappiaan harmaita villapaitoja etsien, voisko joku soittaa ghostbusterssit?

 

13
Like
4

You Might Also Like

14 Comments

  • Reply
    Anna
    16.9.2020 at 12:34

    Voi kuule, noissa kuvissakin näkyy hurjasti väriä! Ja se mitä sumu tekee on se että se rajaa näkyvyyden yksityiskohtiin. Lähellä oleviin asioihin tai vaikka metsät silhuettiin joka muuten hukkuu oksien moniin eri tasoihin. Sumussa näkee vain sen rajan missä puut ja taivas kohtaavat.
    Otin tänään aamukävelyllä valokuvia pyöröpaaleista ja tuli hienoja kuvia kun näkyin van lähellä oleva sänkipelto ja siinä pyöröpaali. Taaempana näkyvä paali oli jo epätarkka ja sen takana oli vain valkea tausta. Pellon keltainen väri korostui valkoista vasten.
    Sumu tuo taikaa ympäristöön. Kuin kävelisi kuplassa jossa voi keijukainen tulla vastaan. Tai ikävämmässä tapauksessa vaikka mustaratsastaja.
    Sumu hämärtää pois sellaiset (minun mielestäni) tylsät asiat kuin harmaat talot (ja autot ;) ) ja värilliset taas hohtavat sumun keskellä väriläiskinä. Ei vahvoina ja kirkkaina vaan herkkinä sävyinä. Sumuisessa syysaamussa saa kaikesta kesän värikylläisyydestä suriseva pää hetkeksi rauhoittua ja levätä.
    Ja ne kirkkaan väriset sadevaatteet ja kumpparit toimivat hienona kontrastina sumun harmaudelle.
    Sumu häivyttää epäolennaisen.

    • Reply
      krista
      16.9.2020 at 19:46

      Mä näin sen sun pyöröpaalikuvan, varmaan just omien kuvien ottamisen jälkeen, ja ajattelin, että onpa jotenkin sama tunnelma! Samassa aamussa ollaan oltu <3 Se oli jotenkin tosi ihana kuva! <3

      • Reply
        Anna
        16.9.2020 at 21:39

        <3

  • Reply
    murina
    16.9.2020 at 14:23

    En huomannu yövuorosta kotiin ajaessa harmaata, sumuista aamua. Vaan ihanan, värikkään syksyn ensi merkit ♥️

    • Reply
      krista
      16.9.2020 at 19:47

      Hei mäkin muuten bongasin tänä aamuna ensimmäiset sellaiset täydellisenhienoiksi värjäytyneet vaahteranlehdet! <3

      • Reply
        murina
        17.9.2020 at 00:09

        Vaahtera on kyllä paras! Mun suosikkipuu aina ja ikuisesti.

        • Reply
          Anna
          17.9.2020 at 10:42

          Meillä kasvaa pihassa nuorehko vaahtera. Kun kaadettiin puita oli lähekkäin isohko koivu, pihlaja ja nuori vaahtera. Niistä piti valita kaksi kaadettavaksi ja vaahtera jäi. Lehtien haravointi on ikävää, mutta pihlajia oli pihan laidoilla lisää ja vaahtera tuntui kivemmalta kuin koivu. Vaikka isojen lehdenloppanoiden haravoiminen onkin ärsyttävää. Se on niin kaunis keväällä kukkiessaan sekä syksyllä ruskassaan.

          • krista
            17.9.2020 at 11:14

            Mä olisin tehnyt saman aivan silmää räpäyttämättä! Vaahteran lehdet on niii-iiin kauniita, ja syksyllä maahan tipahdettuaan ne ovat tosi pitkään ihan täydellisen ihania, lapset rakastaa niissä leikkimistä! Meillä kans on takapiha aivan vaahteranlehtimattona. Mä en muuten koskaan haravoi niitä syksyllä, haravoin sit keväällä vasta :)

  • Reply
    Sanka
    16.9.2020 at 15:15

    Kyllähän sen harmaankin voi väriksi laskea (ainakin näin arkkitehdin väriskaalalla), joten miksei se voisi ottaa paikkaansa yhtenä värinä muiden joukossa? Se on kuitenkin vain yksi niistä, jotenolet selvästi vain laajentamassa repertuaariasi :D

    Välillä harmaina päivinä syksyiset värit myös tuntuvat nimenomaan korostuvan, kun kaikki ei pala puhki auringon kirkkaudesta.

    • Reply
      krista
      17.9.2020 at 09:02

      Hei teillä arkkitehdeillä on ihan omat väriskaalat! :D <3 Mulle harmaa on vaan sitä, että on ollut väri ja siitä on imetty kaikki elämänilo - ja sit on jäänyt jäljelle harmaa. Vähän niin kuin rusina! Viinirypäle, jolta on varastettu elämänilo!
      -
      Mutta toi on kyllä totta, että sumussa nuo värit näyttivät jotenkin tavallistakin kirkkaammilta, esimerkiksi just tuo oranssi kukka!

  • Reply
    Torey
    16.9.2020 at 19:26

    Harmaa on kiva. Pehmoinen, kotoisa, rauhoittava.

    Syyskeleissä on mulle jotain lohduttavaa. Vaikka pimeys vähän ahdistaakin, niin samalla siinä on jotakin rauhoittavaa. On lupa unohtua sohvannurkkaan.

    https://naissanelioissa.wordpress.com/2020/09/13/minun-ei-tarvitsisi/

    • Reply
      krista
      17.9.2020 at 09:06

      Hei pakko muuten kertoa sulle näin yksityisesti tässä, kun eihän näitä tietysti tästä kukaan muu näe (haha), että ööö tota mulla olikin eilen vaan kuukautiset alkamassa, siitä tuo torkkupeitteeseen sukeltamisen halu sitten johtuikin :D Odottaa tässä pari päivää, niin enköhän mä taas kirmaile tuolla kedoilla enkä enää haaveile harmaista torkkupeitteistä :D

      • Reply
        Torey
        17.9.2020 at 11:38

        Haahaha!

        Mulla menkat tekee sen fiiliksen, että voisi hautautua sänkyyn peittojen alle ja pysyä siellä viikon!

  • Reply
    Satu
    17.9.2020 at 20:07

    Minusta harmaa on karismaattinen väri. Rauhallinen, taustalla, varma omasta voimastaan kuin harmaa kallio. Antaa taustaa ja tilaa muille kuitenkin oman upeutensa tiedostaen. Harmaa kallio, hiukset, villapaita.. kaikki huokuvat vahvuutta mulle :)

  • Leave a Reply