Fanityttö

Voi takki, ja miten helposti se sitten kääntyykään.

Ennen lapsia olisin voinut nimetä ”kolme karseaa” ylitse muiden. Kolme hirveää älämölökammotusta, jotka edustivat minulle lasten”kulttuuria” pahimmillaan. Miksi kukaan näyttäisi lapselleen sellaisia? Etenkin kun kaikenlaista uudempaa hipsterkatu-uskottavaakin lastenmusiikkia on olemassa ja silleen.

Arvaatteko ne kolme?

Kyllä: Teletapit, Fröbelin palikat ja Ti-ti-nalle.

Ensin todettiin, että no hitsi noi Teletapit on kyllä aika kivoja. Värikkäitä, opettavaisia eikä liian jänniä pienellekään. Plus että lapsi selvästi rakastaa niitä.

No, sitten kääntyi Fröbelinpalikkatakki. Noihan on aika kivoja. Hauskoja, opettavaisia ja sanoituksiltaan sopivia pienellekin. ”Pallon pitää pomppia, pallon pitää pyöriä, muuten peli on pelattu”. Nerokasta.

Plus että lapsi selvästi rakastaa niitä.

Sitkein olin kyllä Titi-nallen kanssa. Eiiih! Ei sellaista meille. Ikinä. Mutta niin kuin Retroprinsessa-Raissille Instagramissa jo povasin; askel Fröbeleistä Titiin on kuitenkin enää yllättävän lyhyt. Vain yhden ”hei no mäpäs ostan kierrätysryhmästä tuon kahden euron DVD:n” -haksahduksen mittainen.

Ja kyllä, nyt olen valmis sanomaan sen ääneen: Ti-ti -nalle on niii-iiiin paras.

Ja lapsi RAKASTAA niitä.

*******

Viime lauantaina koettiin sitten tirppanan elämän varmast tähänastinen kohokohtia, nimittäin…

…iik, jännää…

…tolta ne näyttävät, nimittäin täällä…

…Ti-ti-nallen omassa konsertissa!

Idea konserttiin lähtemiseen saatiin aika lyhyellä varoitusajalla kahdestakin suunnasta: lapsuudenkaverin FB-kuvasta sekä Kasvukäyrillä-MinEnan bloggauksesta.

Itsehän en siis edes tiennyt, että ne nallet ovat enää edes olemassa.

Mutta todellakin ovat!

Klik klik klikkasin nettiin katsomaan, että missä konserttia voisi mennä katsomaan – ai lauantaina Espoossa? Sinne!

Aiemman ”ennen väliaikaa sirkuksesta kotiin” -kokemuksen jälkeen (ja ilman sitäkin) on pakko todeta, että konsertti oli meille huippumenestys. Silva oli niin niin niin onnellinen – ja ilo välittyi kyllä taas ihan sataprosenttisesti minuun. Voi mun rakas pieni lapsi! Yhdessä sitten vielä kotonakin hypittiin ja hihkuttiin ja laulettiin Silvan lempparilaulua. Mahtavaa, ihanan aitoa ysäridiskohumputusta – kun aurinko kyllästyy nukkumaan.

Esityksen jälkeen sitten Riitta ja nallet tapasivat fanejaan. Ja oh:

Nimmari!

Riitta-täti oli ihana livenäkin, ja lapsiryntäyksestä huolimatta jotenkin sellainen tyynen seesteinen. Ja vastasi ”no totta kai” jokaiseen kuulemaani yhteiskuvapyyntöön. Myös meille.

Myös Tau-nalle ehti poseerata kameralle tirpan kanssa.

Niin joo, ja ostin sitten tietysti muistoksi tuollaisen nallelelun myös – tirppa valitsi äiti-nallen. Se onkin sitten ollut leikeissä mukana sen jälkeen koko ajan. Myös päikkäreillä kainalossa.

Yöksi sovittiin, että äiti-nalle nukkuu omassa sängyssä – perhepedissä kun alkaa olla jo suht ahdasta.

Nallet ovat nyt näköjään kiertueella ympäri Suomen (kiertuepaikat täällä).

Niin että todellakin suosittelen!

 

You Might Also Like

  • M-M
    11.11.2014 at 16:04

    Oliko muuten kauhean kova ääni? Ehkä joudun vauvan ottamaan mukaan konserttiin…

    • Kristaliina
      11.11.2014 at 16:09

      Meidän paikat oli aika takana, ja ainakin siellä äänet oli oikein sopivat! Sirkuksessa muuten olikin jotenkin ihan liian lujalla…

      • Vierailija (Ei varmistettu)
        11.11.2014 at 23:06

        Sirkuksessa tosiaan kannattaa olla kuulosuojaimet mukana lapsille – ja itsekin olisin sellaiset muutamien ohjelmanumeroiden aikana mieluusti laittanut päähäni (Sirkus Finlandissa viimeisenä neljänä vuotena). Esikoinen oli ekalla kerralla 4,5 v, kuopus pääsi ekalle kerralleen sitten jo vuotta nuorempana. Nuo kuulosuojaimet muistavat jo itsekin haluta reissuun mukaan.

  • Vannika (Ei varmistettu)
    11.11.2014 at 17:03

    Ti-ti Nallen joulu -levy … tai noh, c-kasettihan se silloin vielä oli … oli mun lemppari pienenä ja aivan varmasti aion jostain kaivaa sen esiin nyt pojallekin kuunneltavaksi joulun alla. Levyllä (kasetilla!) oli ”juonellinen tarina”, joka eteni laulusta lauluun, joten sitä on jaksanut kuunnella eikä vaan tullut laulua laulun perään. Ja itselleni ne joululaulut ovat yhä mukavaa vaihtelua perinteisille tipetipetiptapeille :)

    Kyse siis tästä levystä kyse: http://www.levykauppax.fi/artist/riitta_ja_ti_ti_nalle/joulu/

    • pire (Ei varmistettu)
      11.11.2014 at 21:26

      Titi nallen joululevy <3 meillä edelleen mummo (minun äitini) kuuntelee jouluisin tätä levyä :D siitä tulee edelleen joulufiilis, koska lapsena levy soi varmaan sen koko joulukuun. Joihinki asioihin ei vissiin kyllästy koskaan :D

    • Sus-anna (Ei varmistettu)
      12.11.2014 at 17:18

      Tämä on ihana! Alkaakin niin rauhallisesti kun lumi leijailee ja luo tunnelmaa. Meidän lasten suosikki (ja äitikin tykkää!)

  • Miltsukka
    11.11.2014 at 18:22

    Oi, että Ti-Ti nalle on ihana. :) Olen pienenä käynyt konsertissa ilmeisesti siskoni kanssa ja tietysti perheen tämän hetkisin nuorinkin pienenä tykkäsi siitä ja tällä hetkellä löytyy melkein koko nalleperhe pehmot häneltä. :)

  • jermia
    11.11.2014 at 18:42

    Titi-nalle – Unilaulut cd on joku maailman ihanin ja koskettavin. <3

  • eepu (Ei varmistettu)
    11.11.2014 at 18:59

    Sitten vaan kesälomareissu Ikaalisiin Titi-nallen taloon :)

    • Kristaliina
      11.11.2014 at 20:28

      No sitä meille jo Instassakin ehdittiin ehdottaa – kuulostaa tosi kivalta, ihan oikeastikin voitais mennä! :)

  • Kauranen (Ei varmistettu)
    11.11.2014 at 19:43

    Saman Titi-nalletakinkäännön kokeneena ymmärrän _täysin_ tunteitasi. Olen kuulunut siihen joukkoon, joka vitsailee Riitan vaatteille ja pöyhkeälle kampaukselle, mutta tavatessamme livenä Ikaalisissa nalletalon pihalla, teki Riitta kyllä todella sydämellisen ja vilpittömän vaikutuksen ja sai minut katumaan pahoja sanojani. Nyt neljää vuotta lähestyessä lapsi ei enää niin usein halua katsoa Titi-nallea, vaikka lauluja kyllä laulelee edelleenkin. Titi-nallen talo on todella vierailun arvoinen kohde.

  • Ellielliellie (Ei varmistettu)
    11.11.2014 at 20:00

    Huh, meillä ollaan pysytelty erossa Titi-nallesta ja Teletapeista (Fröbeleihin suhtautumiseni on lähinnä neutraali), onneksi. En mä vaan kestäisi. Mutta ei me olla korvamadoilta säästytty, ehei. Mainoksena tullut Maikkarin cd-levy jossa on biisi Nuppu ja Junnu pyöri repeatilla aika kauan. Sen lisäksi lapsi fanittaa Keppihevostallia (check out, löytyy Yle Areenasta) ja Siinaa (no, Siinan Taikaradiota fanittaa meillä kyllä äiti ja isäkin ja Musatoosaa Pikkukakkosessa katsotaan usein). Että tässä kattauksessa ehkä yksi Titi-nallekin menisi (ei eiei eiei). Hmmm, meillä on ehkä lapsen kirjahyllyssä yksi Titi-nalle kirja (jos löydän sen eikä se ole lähtenyt vielä kiertoon, niin laitan vaikka sähköpostia, voishan se ehkä lähteä kotiin jossa sitä arvostettaisiin :)).

  • Piipo79
    11.11.2014 at 20:25

    Meidän on ehkä pakko mennä tuonne joulukuun konserttiin. En mäkään mikään titinalle fani ollut, mutta samoin kuin teillä, tyttö rakastaa niin niitä, että itsekin on onnesta soikeana kun hänen riemuaan katselee!

    • Kristaliina
      11.11.2014 at 20:27

      Mä kans harkitsen, että mentäis uudestaan joulukuussa… Harmi vaan siellä oli jo permantopaikat loppuunmyyty, ja tirpalla saattaa olla näkemisongelmia kauempaa… Täytyy katsoa, jos vaikka jotain peruutuspaikkaa vapautuisi!

      • Piipo79
        11.11.2014 at 20:29

        Aah, en mäkään oo vielä ehtinyt varata paikkoja. Pakko mennä kauemmas, jos sitten pääsee konsertin jälkimainingeissa näkemään ne niin sekin on varmaan tärinän arvoinen asia!

        • Kristaliina
          11.11.2014 at 20:31

          No todellakin! :)

          Hihii ehkä vois säästää rahaa, ja tulla vaan konsertin jälkeen aulaan hengailemaan :D :D :D

  • Raissi
    11.11.2014 at 20:47

    EIIIII!!!!! Mitä tahansa muuta meille, mutta ei noita haahuilevia isopäitä, PLIIIIIS!!!!

  • Leilalepuski (Ei varmistettu)
    11.11.2014 at 21:23

    Huojentavaa, että muissakin perheissä on ollut samanlaisia ajatuksia. Meillä kohta 3- vuotias tyttö osaa jo odottaa Titi-Nallen konserttia ja kysyy joka aamu, joko nallet ovat tulleet Hirsimetsästä… Tällä hetkellä myös koko elämän sisältö liittyyjollakin tapaa nalleihin. Tyttö saattaa sanoa, että ”pimeässä ei ole mitään pelättävää”, ”1-1-2 numero on tässä ja auttaa sua hädässä”, tai ”nalletkaan ei saa mennä autotielle, se on vaarallista”. Aikuisen mielestä ehkä hieman ärsyttävää – kyllä, mutta lapsi rakastaa Nalleja ja tarinat ovat todella opettavaisia. Meillä on vielä kolmisen viikkoa odotusta, ennen kuin Nallet rantautuvat Ouluun.

  • Eija/Tässätalossa (Ei varmistettu)
    11.11.2014 at 21:39

    Ti-ti nalle takki kääntyi kuukausi sitten lasten rompetorilla kun mukaan tarttui 9 dvd-levyä. Uh. Ei meinaa pystyä kuuntelemaan saati katsomaan, mutta Poikaselle näkyy kelpaavan hyvin. Just tänään puhuin mammakavereiden kanssa asiasta, ja totesinkin, että vaikken tykkää Riitasta niin ei voi kuin ihailla bisnestä, jonka hän on luonut. Ja sanoitukset on kuitenkin niin kämäsiä välillä, että hohhoijaa esim. Hei hoo ja hassan haa jne. Hassan haa?!? Huoh. Ja Fröbelin palikat on jotain ihan kamalaa, mut niitten biiseissä on silti enemmän ideaa kuin Ti-ti nallen jutuissa. Uusin inhokki on Pikku kakkosen Siina (yök), mutta varmaan joutuu senkin suhteen joustamaan. Ei oo helppoo olla äiti :D

    • Kristaliina
      11.11.2014 at 21:57

      No nyt me ollaan kateellisia tuosta dvd-löydöstä :) Oon yrittänyt meidän kierrätysryhmästä kysellä noita, mutta vielä en ole onnistunut bongaamaan. Mä haluisin kans löytää pari sellaista, joissa on niitä telkkarijaksoja – selasin siellä konsertissa myynnissä olleita levyjä, mutta ne taisi olla kiertuetaltiointeja kaikki… 

      Ne jaksot ois niin kivoja, kun niissä on ne lapset mukana ja (ainakin tuolla levyllä, mikä meillä on) myös sellainen askartely/leikkiosuus, mistä tirppa tykkää. Niiden lasten juttelut tuo osaa jo toistaa sanasta sanaan. Mun mielestä on jännä ajatella, että ne lapset on varmaan aikuisia jo :)

      • Vierailija (Ei varmistettu)
        11.11.2014 at 23:10

        Onks teillä VHS? Voisin lahjoittaa kasetteja kun meillä se ikä on viimein ohitettu (ja kolmoselle näitä ei tarjota ;-) Tai saishan niitä noista dvd:lle siirrettyä jos olisi laite.

      • Tilia kirjautumatta (Ei varmistettu)
        12.11.2014 at 08:43

        Oletko kirjaston jo tsekannut? Ainakin meidän kaupungissa on hyvät valikoimat noita DVD-levyjä kirjastossa ja mikä parasta vanhemmille, ne voidaan välillä viedä takaisin sinne kirjastoon ja lainata taas joskus uudestaan – ja näin lapsi tulee taas onnelliseksi joka kerta, kun levy löytyy kirjastosta. :)

        Meidän kuopus unohti Titi-nallen tosi äkkiä eikä hänelle ole tullut muutakaan fanitusta tilalle, kopkop. Esikoisella kesti Fröbeli-innostus pari vuotta ja kyllä osataan ne laulut ulkoa. Fröbeleissä tykkään myös siitä, että aikuiset miehet jaksaa hullutella lasten kanssa, kun yleensä lastenkulttuurin tekeminen on jotenkin tosi naisvoittoista ja pikkupojille tarjotaan roolimalleiksi lähinnä kaikenmaailman yliluonnollisia supermiehiä.

        • Kristaliina
          12.11.2014 at 08:46

          No hitsi enpä ole tullut ajatelleeksi – kirjastoon!

      • Eija/Tässätalossa (Ei varmistettu)
        12.11.2014 at 13:50

        No mulla sattui kyllä ”hyvä” mäihä (tai miten sen nyt ottaa, hehe) noitten dvd-levyjen kanssa, kun ne maksoi vaan 1,5 € kappale. Ja ne on just niitä telkkarijaksoja, missä lapset touhuaa. Ja yhdessä esiintyy pikku-Diandra :)

  • Leluteekin Emilia (Ei varmistettu)
    11.11.2014 at 22:08

    Uhh, me ollaan vielä säästytty Ti-Ti-Nallelta – vaikka noinhan siinä juuri käy, että ne kamalista kamalimmatkin muuttuu yhtäkkiä tosi herttaisiksi, kun lapsi tykästyy niihin. Nimim. Lentsikat-joulukalenterin juuri ostanut. :D

  • Vierailija (Ei varmistettu)
    11.11.2014 at 23:13

    Mä en ole Teletappeihiin koskaan joutunut tutustumaan. Olen ehkä yhden jaksonpätkän nähnyt jo ennenkuin mulla oli lapsia ja päällimmäinen ajatus lasten ollessa pieniä taisi olla että jos tykkää jotain niin älyvapaata katsoa on liian pieni katsomaan telkkaria ;-) Sit kummasti yllätin itseni kirpputorilla tänään tuijottamasta Teletappi-naamiaisasua ja pohtimasta pitäiskö ostaa vai ei. No ei onneksi pitänyt vai oisko teillä ollut kysyntää vihreälle antennipäälle?

    • Tilia kirjautumatta (Ei varmistettu)
      12.11.2014 at 08:46

      Meillä vältyttiin myös ihanasti teletapeilta, kun lapset ei ole alle kolmevuotiainan juurikaan telkkaria katsoneet. Mutta jotain niissä kyllä on, joka ihan pikkuvauvoihinkin vetoaa, kerran tapasin puolivuotiaan, joka alkoi nauraa jo tunnarin kuullessaan.

  • lumihiutale (Ei varmistettu)
    12.11.2014 at 22:51

    Heh, tutun näköistä menoa. Meidän perhealbumista löytyy hyvinkin samanlaisia kuvia Titi-Nallen konsertista kohta 20 vuotta sitten, joissa meikäläinen heiluu suunnilleen Silvan ikäisenä nallejen seassa silmät loistaen. Jokin niissä karvakuonoissa ja Riitta-tädissä on siis viehättänyt lapsia jo pidemmän tovin ja Titi-nallejen kanssa kasvaneena en näe siinä mitään vikaa! Vanhemmat tukivat fanitustani ostamalla uusimmat Titi videot, laulamalla mukana ja taidettiin me lähettää minusta koevideo Titi-Nalle televisio-ohjelmaankin ;) Tosin kuulemani huhun mukaan isäni naama venähti, kun eräs ilta juuri ennen nukahtamistani esitin hartaan toiveen: ”Isi millon Riitta tulee meille yökylään?”

    Vaan eipä koskaan tullut.

    P.s Jos ihmettelet miksi tälläinen reilu kaksikymppinen tyttö on eksynyt blogiasi lukemaan, niin syytän tästä erästä reipasta luennoitsijaa kehityspsykologian luennolta ja niin hauska on ollut blogia lukea, että olen jäänyt totaalisen koukkuun :-)

    • sariaaa (Ei varmistettu)
      13.11.2014 at 17:11

      yksi toinen kehityspsykan luennoitsija taalla moi! Hyva kun laitoit taman kommentin, silla mulla ei ole kaynyt mielessakaan etta blogeja voisi kayttaa oppimismateriaalina! (nyt rupean sitten etsimaan opetuskiellani vauva/lapsiblogeja)

  • katrilli
    13.11.2014 at 17:59

    Meillä on liput ollu hankittuna jo parisen kuukautta. Vasta ensi viikolla päästään kuuntelemaan titinallea. Ei voi edes tyttöä muistuttaa ettei sit joka päivä oo pettymys kun ei se vielä olekkaan :D

  • Jonnaa
    13.11.2014 at 21:27

    Ti ti nalle on myös meidän mimmin suosikki. Ja ajatus oli tulla tuonne espoon konserttiin mutta kappas, pieni näpy virhe kalenterii ja konsertin alku kaksi tuntia myöhemmin merkityksi. Meillä hoilotetaan koko ajan nallea ja sit katsotaan dvdllä nallea 24/7

  • Asikaine
    14.11.2014 at 14:15

    Äh hä hä hää! Tulin tänne lesottamaan, että määpä oonkin ollut TiTI-Riitan muskarissa joskus yli 25 vuotta sitten.. I have it IN ME!!

    PS. Poika ei tosin vielä ole yhtään innostunut TiTi-nallesta, vaikka oon koittanut näyttää dvd:ltä. Muumii muumii vaan.