Ensimmäinen tammikuuta jaoin tuon itsetekemäni Top Nine -kuvakollaasin omassa Facebookissani ja totesin, että en halua tai toivo tulevalta vuodelta mitään uutta. …
Oma elämä
-
-
Vuosikatsausten aika. Olen joistain yhteyksistä ymmärtänyt, että nämä vuosikertomukset ovat joidenkin mielestä tylsintä ehkä mitään. Itselleni kuluneen vuoden läpikäyminen on ollut kuitenkin aina tärkeä osa vuoden kulkua ja jopa oman elämänkaaren ymmärrystä.…
-
Nyt se on jo toista kertaa epätodeksi todistettu. ”Eihän kukaan ensimmäisellä kerralla opi luistelemaan eikä vielä toisellakaan. Harjoittelua se vaatii kuten melkein kaikki kivat asiat”, sanoo Ainon äiti kirjassa Aino ja…
-
Kun me Suomessa kesällä saamme lapsivapaan 24h, on meidän vuorokauden ohjelma aivan itsestäänselvä: mökille!…
-
Tämä postaus on tehty kaupallisessa yhteistyössä Reiman kanssa. Joulukuun puolivälissä julkistettiin taas perinteisesti vuoden turhake. Suomen Luonto -lehden lukijoiden nimeäminä ehdokkaina tänä vuonna komeilivat mm. …vauvojen hajuvesi (samaa mieltä) …itkuhälytin (eri…
-
Terveiset täältä Malagan joulusta!…
-
Mauttomilla ihmisillä on mauttomat joulukoristeet, eikö niin? Ne kaikki särisevät sydämen muotoon askarrellut värijouluvalot, muoviset joulupukit ja vilkkuvanenäiset Petteri Punakuonot. Koska siis meillähän on jouluna pelkästään puolikas vihreä havunoksa, valkoinen hirssikuitupallo…
-
Tämä postaus on tehty kaupallisessa yhteistyössä Suomen World Visionin kanssa. Hyvä me!!!! Olen juuri pyytänyt ja saanut ihan tuoreen luvun: paljonko olemme tähän mennessä ostaneet yhteisponnistuksena äitiyspakkauksia World Visionin kautta kenialaisille…
-
Mulla on lumi-ikävä. On ollut koko syksyn ajan. Enkä ole meidän perheestä ainoa. Yhtenä ihanana aurinkoisena sunnuntaina lapsi leikki tuolla upealla biitsillä. Hän kaivoi hiekkaa ja lauloi: ”Lumella me leikitään, lumella…









