Tämä postaus on tehty kaupallisessa yhteistyössä Kirkon ulkosuomalaistyön kanssa. Jännä juttu. Oikeastaan ihan joka kerta, kun lähden täällä Fuengirolassa omasta ulko-ovesta ulos, törmään kadulla tuttuihin. Moikataan, jutellaan, vaihdetaan kuulumiset. Itse olen…
Oma elämä
-
-
Tasan viikko sitten lähti lapsen ilmoittautuminen kouluun. Kouluvalinnan (meillä helppo, eli oma lähikoulu) lisäksi siellä tehtiin myös toinen valinta: A1, eli ensimmäiseltä luokalta alkava yhteinen kieli.…
-
Gibraltarin luonnossa vapaina elävät apinat ovat monelle varmasti yksi syistä mennä retkelle tuonne ”ulkomaille”, Britannian rajan yli Gibraltarille. Mutta meillä se on mennyt toisin päin. Jollain hassulla (lähes ei-tiedostetulla) tavalla ne…
-
Me ennen: ”Vain yksi unilelu sänkyyn.”…
-
En voi nyt mitenkään olla lähtemättä tähän kirjoitukseen tosi kaukaa. Lähes seitsemän vuoden takaa. Tämä on mulle henkilökohtaisesti tärkeä muisto. Pieni keskosvauva oli juuri syntynyt, vanhempien huoli esikoisvauvastaan ihan valtava. …
-
Pieni väläys vielä viime jouluaatolta. Lapset nukkuvat päiväunia; on luvattu, että herätessä joululahjat odottavat kuusen alla. Ihan viime hetkellä huomataan, että ISO Suomesta tullut paketti on paketoimatta. Okei, äkkiä vaan tämä…
-
Ai että meidän perheessä meni eilen nukkumaan onnelliseniloiset lapset ja vanhemmat! Ihan hassua: loppaisesta on tullut selkeästi minulle ihan lempparijuhla. LOPPIAISESTA! Siis mitä ihmettä? Ennen loppiainen on ollut mulle vain sitä,…
-
Meidän loppaisjuhlan vietto käynnistyi taas tietysti kuninkaiden pullalla – jännää!…
-
Felices Fiestas! Täällä nimittäin joulu se vaan jatkuu ja jatkuu – ja huomenna koko juhlaputki vasta huipentuu isoon cabalgataan. Lyhyesti sanottuna: silloin itämaan tietäjät laskeutuvat helikopterilla (oi kyllä) Elolan kentälle, ja siitä…









