Avoimet ovet

Puutalossa on ollut nyt muutaman päivän ajan avoimet ovet. Ei siinä mielessä, että täällä olisi ravannut porukkaa kyläilemässä. Vaan siinä mielessä, että täällä on ravannut yksi keväthuumainen kaupunkilais-Tiikeri edestakaisin ulko- ja sisätilan välillä.

Tulos: kymmenkunta tokkuraista ampiaista, elämää suurempi mehiläismöhkäle ja laumoittain sellaisia hyttysen näköisiä önniäisiä, jotka kuitenkaan eivät ole hyttysiä.

Ja minähän en niitä todellakaan uskalla tappaa. Uhh.

Mutta äsken keksin keinon: ampiaiskupitus. Kas näin:

Ampiaiskupitus ikkunalaudalla.

Ampiaiskupitus keittiön lattialla.

Ampiaiskupitus keittiön pöydällä.

 

Nyt vaan sitten lähdetään ulos (koska ulkonahan niitä ampiaisia tietysti ei ole) ja odotellaan, että Joel tulee töistä. Kyllä mä sitten olen näppärä.

PS. Ja jos joku nyt ajattelee, että tämä on ampiaiskidutusta niin kuule – tervetuloa vaan tappamaan jotenkin eettisesti nuo pedot.

1

You Might Also Like

  • buttoneye
    21.5.2013 at 14:51

    Voi, minä teen ihan samaa! Tosin yleensä vaatii noin kymmenen minuutin henkisen valmistautumisen, että uskallan laittaa kupin ampiaisen/mehiläisen/kimalaisen päälle.

    Tykkään kesästä, mutta jos vaihtoehto olisi vaikka että olisi ikuinen kevät, eikä koskaan ne ihanat paahtavat ilmat mutta ei olisi niitä amppareita niin kyllä sen valitsisin! Ikuinen talvi menisi kyllä fifty-fifty ampiaisten kanssa.

    Tuli vaan mieleen kissasta: kun ne pörisee siellä kupissa niin toivottavasti Tikru ei kiinnostu niistä pörinöistä niin paljoa että menee kaatamaan niitä kuppeja.

  • SMaaria (Ei varmistettu)
    21.5.2013 at 15:00

    Hyvä hyvä. Sitten vaan joku jämäkähkö kartonki tai muu ohut levy ujutetaan tuonne kupin ja pinnan väliin, ja saadaan kätevä tiivis turvallinen mehiläisen-ulos-kuljetin.

    • Kristaliina
      21.5.2013 at 15:06

      Joo mä just tuolla FB:n puolella kirjoitinkin, että Joelilla on just tuo tekniikka. Mutta mä en USKALLA. Täytyy varmaan skarpata. Huoh. Mutta mitä jos ne hyökkää suoraan mun päälle yyyyyyy!

      (mua ei ole ikinä pistänyt mikään mehiläisamppari-peto. siksi jotenkin pelkään, että se sattuu ihan järjettömästi ja mitä jos oonkin allerginen jne jne jne.)

      • SMaaria (Ei varmistettu)
        21.5.2013 at 16:18

        Se kupittaminenhan on paljon pelottavampaa kuin se korttihomma. Oot pahimmasta jo selvinnyt :)

      • Öttiäiskammo (Ei varmistettu)
        22.5.2013 at 10:48

        Se pistos oikeasti sattuu ihan hirveesti! Viime kesänä pelastin kummityttöni joka ryömi lattialla ampiaisen luo astumalla sen ampparin päälle kun en muuta kerennyt ja se pirulainen pisti mua jalkapohjaan, siihen kaareen joka on arin kohta koko jalkapohjassa ja ai hyvänen aika miten se sattu! Jalka ei mahtunu edes kroksiin parin tunnin päästä. Onneks kyypakkauksen lääke autto niin että aamulla jalka oli taas normaali. :)

  • pimi (Ei varmistettu)
    21.5.2013 at 15:04

    Postikortti on perinteinen ja paras apu, eihän sitä pörriäistä sinne kuppiin kannata jättää. Kortti ujutetaan kupin pohjaksi/kanneksi ja visk ulos vaan.

    • Kristaliina
      21.5.2013 at 15:07

      Hih joo no tosiaan mä nyt ikään kuin hallitsen jo puolet tästä tekniikasta :D Pari vuotta vielä puutaloelämää, niin enköhän mäkin kykene tohon :D

      • pimi (Ei varmistettu)
        21.5.2013 at 15:31

        Tämän oppi jo penskana kun maalla asui ;) Arastelin vielä pari vuotta sitten kyllä itsekin amppareita, kun ei sellainen ole koskaan pistänyt. Sitten päätin kuitenkin stoalaisen tiukasti olla huitomatta ja panikoitumatta, ja yllättäen ne pörrääjät jättää huomattavasti nopeammin rauhaan kun ei loiki hypi huuda :D Plus en kyllä kestä sitä kiukkuista pörinää sieltä lasista/mukista, hetiheti ulos vaan!

        T: pidemmän aikaa blogia lukenut, ei ennen kommentoinut, oma lapsonen kohta 8 kk :) Kiitos kivasta blogista!

  • -laura (Ei varmistettu)
    21.5.2013 at 15:42

    Toi on ihan normisettiä! Mun pikkusisko on kerran lukittautunu melkein kolmeksi tunniksi vessaan, koska olohuoneessa oli ampiainen. Systeri oli tunkenu sen oven alareuna rakoseenkin pyyhkeen, ettei se hullu tappaja ampiainen tule sieltä perään. Joutu raukka odottamaan sen kolme tuntia siellä, että poikakaveri tulis töistä. Nyt ne muutti kaupungista maalle ja täällä vasta ampiaisia onkin! Viime kesänä systeri soitti hysteerisesti itkien mulle, että olohuoneessa on ampiainen, tuu auttaa (ne asuu melkein 20 km päässä), eihän siinä sitte auttanu ku mennä avuksi. Eikä sitä ampiaista sitten edes löytynyt. ;)

    • Kristaliina
      21.5.2013 at 20:01

      Tsihihi, mä jotenkin pystyn silmissäni näkemään tilanteen, jossa oven alareunakin ihan varalta tukitaan pyyhkeellä :D Nooh, toiset pelkää korkeita paikkoja ja toiset önniäisiä, itse kuulun näihin jälkimmäisiin :)

  • ajon
    21.5.2013 at 16:02

    Ampparit vielä menee, ne uskallan juuri tuolla täällä moneen kertaan kerrotulla tekniikalla pyydystää. Mutta hämähäkeissä menee mun raja. Siis hyi. Ja miksi meille tulee keväällä sisälle ne kaikista isoimmat mustat mökkärät? Eikä ne todellakaan juokse karkuun vaan lähtee tulemaan kohti. Mies saa sitten aina pelastaa minut ja lapsen niiltä :/

  • hannah79 (Ei varmistettu)
    21.5.2013 at 16:07

    Sähkölätkä avuksi niille jotka eivät muuten uskalla. Olkootkin epäeettistä.

    • Kristaliina
      21.5.2013 at 19:50

      Sellainen meillä onkin mökillä: tzzzzzzt! :) Hyttysten listimiseen se on ihan erinomainen, mutta riittääköhän taltuttamaan ampparitkin? Mitä jos sähkö tekee niistä jotain supermutanttiamppareita, jaiks! :)

      • Anonymous (Ei varmistettu)
        21.5.2013 at 20:27

        Saat jytkyttää ampiaista sähkökärpäslätkällä ainaki 15 min ja heiluu vieläki, en suosittelis kokeilemaan. :D Se menee kidutuksen puolelle ja sit se vasta äkäinen onki ja kostaa.

  • Anonymous (Ei varmistettu)
    21.5.2013 at 19:01

    Tiäkkö, mä harrastan kotona ihan samaa! Ja oon vielä sen verran hullunrohkee et ujutan ohuehkon paperiläpyskän sinne kupin alle, ja kuskaan koko komeuden ulos! Sitten iiiihan varovasti (jollain kättä pidemmällä mieluusti) tuuppaan kupin kumoon ja ryntään sisälle! Jos tappaisin ne, niin kelaisin että sen 73654859 kaveria tulee kostoreissulle :DD

    • Kristaliina
      21.5.2013 at 19:48

      hih joo tää on just se, mihin mun rohkeus ei ole vielä riittänyt – joutuisin ehkä olemaan peloissani sisätiloissa koko loppukesän :D

  • Jenn-
    21.5.2013 at 19:06

    Mun äiti ehdottin just eilen mulle samaa kuppikikkaa, kun valitin sille hullusta tappajahämähäkistä, joka tuli eilen aamulla sisään. Että kuppi vaan päälle ja mies saa sitten vapauttaa sen tullessaan töistä kotiin. Tämä kyseinen yksilö kyllä kuoli, kun mun oli pakko huitasta sitä sandaalilla, kun se lähti tulemaan mua kohti. Inhottavinta siinä oli, että kuollessaan sen yksi jalka jäi siihen sandaaliin kiinni ja jotain ruskeeta mönjää ja loppu ruumiista lens onneks ulos. Nyt musta tuntuu koko ajan, että joku hämähäkki kiipeää pitkin jalkaa tai jotain. Haluun takasin kerrostaloon, vaikka ollaan asuttu rivitalossa vasta neljä viikkoa!

    • Kristaliina
      21.5.2013 at 19:46

      iyyyyyyyh, ruskeaa hämähäkkiruumismönjää iyyyyyyh!

  • Tuulie
    21.5.2013 at 20:02

    Onneksi ne ei hyöki yleensä ihan miten huvittaa. Ja älä pelkää, ei se kamalasti satu vaikka pistäisikin… No okei, nyt valehtelin. Viimeksi pisti kun astuin päälle. Se pisti varpaiden alle ja koko jalkapöytä särki puolisen tuntia… mutta kyllä siitä selviää jos ei ole allerginen!. Silti uskallan kupittaa ja kuskata ulos. Sä pystyt siihen hei kans, uskon suhun! :D

  • phocahispida
    21.5.2013 at 20:11

    Mietin monta vuotta, olenko allerginen ampiaisille. Sitten keräsin mustikoita liian lähellä ampiaispesää. Isäni laski minusta 18 pistokohtaa ja saattoi niitä olla enemmänkin. Nousi kuume ja oli höntti olo, mutta siinä se. Perhekerhossa olin ainoa äideistä, joka uskalsi nostaa megaison mehiläisen ja kohtuukokoisen ampiaisen ulos. Muut vain avasivat ulkoeteisestä käynnin ulos ja toivoivat että ötököitä poistuu enemmän kuin tulee sisään… Eli et ole ainoa, jolla on tekniikan hionta kesken. ;)

    http://kideblogi.fi/ilmansinuaolenlyijya/

  • Miitu (Ei varmistettu)
    21.5.2013 at 22:05

    Ampparit ei kyllä kuulu lempiötököihin (jos nyt mitkään), mutta niitten kanssa pärjää. Hämähäkit nyt vaan on, mikäs niissä. Paitsi se yksi alalajike – punkit! Iyyh. Ei taida tämä äiti opettaa kukkaseppeleenkään tekoa punkkikammossaan.

  • Silkkitassu
    21.5.2013 at 22:28

    Pari vuotta sitten ampiainen oli pökertynyt takkini sisään ja iltapäivästä sitten päätti heräillä ja ihmettelin postinhakureissulla et mikä ihme miun olkapään luona kutittaa.. Vähän raavin (takin päältä), kun yhtäkkiä alko sit tuntua pistoja. Äkkiä takki pois hississä ja juoksin työpaikalle kiljuen et mua pistettiin. Tais tulla pari ampiaisen pistoa siitä muistoksi (onneksi en ole allerginen) mutta kyypakkauksesta otin varmuuden vuoksi tabletin ja lähdin kotiin lepäämään. Koko illan oli käsi kyll aika tönkkö, ei pystynyt oikein kunnolla liikuttelee.. 

  • Nannannaa (Ei varmistettu)
    21.5.2013 at 22:43

    Siis nerokasta! Miksi en ole keksinyt tätä koskaan?! Hohoh! Täytyy kertoa miehelle, ettei sitten ihmettele, miksi meillä on nurin päin olevia kuppeja kämppä täys. :D

  • Anonymous (Ei varmistettu)
    21.5.2013 at 22:46

    minua on pistänyt kaksi kertaa amppari,molemmilla kerroilla käteen ja vaikka se ei olekkaan mitään hillitöntä kipua,niin silti se on megainhottavaa :( viime loppukesästä haroin pitkiä ja avonaisia hiuksiani ulkona,ja käteeni osui hiuksien seasta joku roska jonka kuvittelin olevan koivunnorkko,siltä se tuntui sormien välissä kun oikein pyörittelin ja painelin ennen kuin ehdin nähdä että se oli iso ampiainen! ehti pistää sormeen ennen kuin viskasin sen _todella_ nopeatempoisesti pois kädestä :( pitkään sen jälkeen pelkäsin että hiuksiini tulee uusia amppareita lämmittelemään enkä uskaltanut pöyhiä hiuksiani :(

  • Anonymous (Ei varmistettu)
    22.5.2013 at 08:39

    Kohtahan ne ampparit alkaa ettimään pesälle paikkaa. Kannattaa myrkyttää kaikki pesän alut, niin saatte olla kesän rauhassa (paitti loppukesällä niitä on taas kaikkialla).

    • Kristaliina
      22.5.2013 at 11:14

      Joo arvaa mitä tajuttiin illalla; ne on tekemässä/tehneet pesän meidän makuuhuoneen ilmastointiaukkoon. Apua! Joel alkoi avata räppänää illalla, ja sieltä alkoi kuulua aivan hervoton pörinä – onneksi ehti tempaista aukon kiinni ennen kuin pääsivät makuuhuoneeseen.

      Uhh, akuutti ampiaiskriisi siis päällä. Ilmankos niitä on täällä nyt niin paljon…

  • Anonymous (Ei varmistettu)
    22.5.2013 at 11:46

    Meillä tepasteli viime kesänä terassilla hämis jolla oli sellanen valkoinen pallo (muna?) mukanaan, ohjeistin hämähäkkikammoisena miehen huitaisemaan sen maahan, mutta se pallura hajosikin ja sieltä vilisti terassille miljoona pientä hämistä. Taisi desibelit olla sitä luokkaa että ihme jos joku ei soittanut poliiseja paikalle…

    • Kristaliina
      22.5.2013 at 15:34

      uijuijui mikä painajainen!!!!!!

  • Anonymous (Ei varmistettu)
    22.5.2013 at 13:15

    Voi kauhistus :( itteä on pistänyt vain kerran pienenä, ehkä sen takia siitä onkin jäänyt sellainen hillitön pelko kun en muista tarkkaan miltä tuntui :D pisti silmäkulmaan ja en nähnyt kyseisellä silmällä mitään pariin päivään, ja näytin kuulemma hiukan perheväkivallan uhrilta…
    Tietääköhän kukaan voiko lapselta terveyskeskuksessa testata ampiaisallergian ilman tätä luonnon omaa pistokoetta? Koska olisihan se nyt mukava tietää, että johtaako ampiaisen kohtaaminen anaflyktiseen shokkiin vai pieneen punoitukseen.

  • JonnaH. (Ei varmistettu)
    22.5.2013 at 15:19

    Kai oot varannut tarpeeksi kuppeja? :D

    http://keyword-love.blogspot.fi/

    • Kristaliina
      22.5.2013 at 15:35

      hih jos jotain meidän keittiössä riittää, niin eriparikuppeja – tuleepa niillekin jotain järkevää käyttöä :D

  • Vierailija (Ei varmistettu)
    23.5.2013 at 12:50

    Allergia tulee yleensä vasta seuraavista altistuksista olipa allergeeni mikä tahansa. Ekalla altistuksella elimistö tulkitsee vierasaineen (virheellisesti) haitalliseksi ja aloittaa vasta-ainemuodostuksen, joka sitten aikaansaa reaktion seuraavilla altistuskerroilla. En siis usko, että ampiaisenpistoille allergisuutta voisi testata. Muiden pistojen oireiden rajuuskaan ei välttämättä kerro mitä käy ampiaisen kohdalla. Itselleni tulee hyttysenpistoista järkyttävät paukamat, jotka kestävät useita päiviä, jopa viikkoja. Ampiaisesta ei kuitenkaan tule mitään kummempaa.

  • Mindeka
    23.5.2013 at 17:30

    Meillä ollaan allergian takia HYSTEERISIÄ ampiaisia kohtaan, mutta lapsen myötä on pitänyt alkaa tsemppaamaan, ettei siirretä (kenties) turhaa pelkoa hänelle. No, meille olikin livahtanut sisälle ampiainen ja minähän hetken huidottuani sitä (yritin ohjata nätisti ulos, mutta ei onnistunut), mäiskin sen märäksi läntiksi ikkunaan. -Ja mitä teki poika: Alkoi vaikertamaan kulmat kurtussa ja surullisella äänellä: ”Ohhoh. Äiti. Ohhoh…”

    Tajusin heti, että siinä meni uskottavuus ”Ketään ei saa ikinä lyödä” -lauseelle, jota on täällä toitotettu viime aikoina ihan urakalla.

    Korjasin sitten ampiaisen (tai siis sen jäänteet) aseena toimineelle lehdelle ja sanoin iloisesti pojalle, että ”Nyt äiti päästää sen takaisin omaan kotiinsa. Ulos.” Jos selvittiin ilman ”äitini on tappaja” -traumoja, niin olen iloinen -Ja ottanut opikseni ;)

     

    P.S. Hämähäkit ja lukit ovat ällöttävintä ja pelottavinta koko maailmassa. Niille en antaisi toista mahdollisuutta, kuten nyt ampiaisille lupaan antaa.

  • 1 2