Vikasietotilassa

Kräts, sanoi nettikamerani näyttö asfalttiin osuessaan. Suoraan kädestäni putosi. Tai siis kahdesti oli pudonnut aiemminkin (ai minäkö muka kömpelö?), mutta kolmas kerta toden sanoi.

Tai siis vikasietotilailmoituksen. Siellä Frankfurtissa ensimmäisenä päivänä.

Käynnistin puhelinta uudestaan. Vikasietotila. Uudestaan. Vikasietotila. Akku pois. Vikasietotila. No nyt se sitten hajos. Laitoin laukkuun. Muutaman tunnin päästä kokeilin uudestaan. Hei toimii!

Mutta tänään taas: vikasietotila.

Aaaaargh! Toi on mun henkilökohtaisesti rakkain tekninen laite – näette sen täällä blogissakin melkein joka päivä. Eli siis kamera, jossa on samassa nettiyhteys ja prepaid-kortti, joiden avulla saan esimerkiksi kuvat Instaan suoraan kameralta yhdellä napinpainalluksella. Mä en halua isoja painavia järkkäreitä – mä haluan pitää näppärän ja pienen tän:

20151010_103143

Juuri tullut Frankfurtiin ja ihmettelin omaa huonetta ja omaa rauhaa. Eka kertaa 3,5 vuoteen, wou!

Ostin sen näköjään (näppärää, kun kaiken voi tarkistaa omasta blogista, täällä) kaksi vuotta yksi viikko sitten. Se on kulkenut mukanani kaikkialla ja käytän sitä paljon enemmän kuin kännykkää. Kännykkää käytän vain puhumiseen, tämä on kaikki muu (tekstareitakin tähän voisi lähettää, jos haluaisi).

Paitsi nyt se sitten on rikki. Tai siis vikasietotilassa.

Puhelu omaan vakuutusyhtiöön, Ifiin.

(mainittakoon heti tässä yhteydessä, että tässä ei minkäänlaisia kaupallisia kytköksiä eikä Ifi tiedä minun olevan bloggaaja tms.)

20151012_080505

Voiton jälkeisenä aamuna, yöunet olivat jääneet lähes nolliin, kuten naaman turvotuksesta näkee.

Ja arvaatteko mitä?

Puhelun tulos: kameran koko hinta siirretään minulle parissa päivässä tilille ja saan ostaa uuden haluamastani paikasta! Ilman omavastuuosuutta! Tai siis 50 euron omavastuu olisi ollut, mutta mulla oli joku plus-vakuutus JA olin elänyt niin siististi viimeiset vuodet, että mulla oli jotain omavastuuhyvitystä varastossa odottelemassa.

Ensin tietysti selvitettiin korjaamisen mahdollisuutta, mutta koska korjaaminen olisi tullut samanhintaiseksi kuin uuden ostaminen (eikä vian laajuutta voi tietysti ennakkoon tietää), vakuutusvirkailija päätyi siihen, että uuden ostaminen on parempi vaihtoehto.

Siis VAU. Kertakaikkiaan VAU.

DSC_0004

Vikasietotilassa… Vähän niin kuin elämä välillä.

Arvatkaa, annoinko hyvää palautetta! Just näin vakuutuksen pitää toimia!

Eikä tämä ole ensimmäinen kerta, kun hehkutan Ifiä. Viimeksi asioitiin sinne Thaimaasta, kun Silva joutui sairaalaan – siitä kirjoitin täällä. Eikä sekään ollut ensimmäinen kerta, kun saan loistopalvelut sieltä! Aikoinaan multa varastettiin heviravintolan avajaisista (kröhöm) laukku pilkun aikaan (kröhöm) ja alkoholilla oli osuutta asiaan (kröhöm) omaisuudestahuolehtimis(huolimattomuus)mielessä. Ja kotivakuutus korvasi kaiken. Lukkojen vaihdonkin, kun siinä meni avaimet ja laukusta löytyi myös papereita, joissa oli kotiosoite. Ja uudet lukot pyörään, kun ainoa fillarinavain meni…

Aivan käsittämätöntä.

Niinpä haluan taas kerran ilmaismainoshehkuttaa Ifiä. Hyvä Ifi! Hyvä Ifi! Hyvä Ifi! Terveisiä supertyytyväiseltä asiakkaalta!!!!

Seuraava ongelma muuten olikin se, että tuota kameraa ei enää valmisteta! MMMMMITÄ? Tai siis siitä on tullut uusi malli, mutta siinä on pelkkä wifi eikä prepaid-korttipaikkaa ollenkaan – ja mun käyttöön tuo on ihan-ihan keskeinen ominaisuus! Itse asiassa kaikkein keskeisin ominaisuus. Joel googlasi ja googlasi ja tuli tulokseen, että muita vastaavan ominaisuuden nettikameroita ei vaan ole. Tämä on ainoa. Eikä sitä saa enää Suomesta! Äääk.

Pelastus löytyi kuitenkin Amazonista. Huh! Uusi kamera tilauksessa siis.

 

PS. Niin ja tuohon vakuutukseen liittyen: kyllä, maksamme kaikenlaisia vakuutusmaksuja niin paljon, että en aio edes ajatella. Odottaessani Silvaa me marssitiin odotushöyryissämme Ifin konttoriin ja istuttiin siellä varmaan pari tuntia. Tsekattiin läpi kaikki vakuutukset; kotivakuutukset, henkivakuutukset sun muut. Että varmasti loppujen lopuksi ”miinuksella” ollaan, jos sitä niin ajattelee. Minusta on kuitenkin mahtava ajatus tietää, että jos jotain (vaikka isompaakin) sattuisi, on jonkinlainen turva takana. Ja tähän mennessä se on ollut luottamuksen arvoinen.

Taidan olla vaan jotenkin vakuutusmyönteinen ihminen :)

22

You Might Also Like

  • Jenn-
    14.10.2015 at 16:56

    Pakko kanssa kehua Ifin nopeutta. Meillä on lapsivakuutukset sieltä molemmille ja nopeimmillaan ne on maksanut alle kahdessa tunnissa takaisin siitä hetkestä, kun olen tiedot niille syöttänyt. Ja aina alle kahdessa vuorokaudessa. Supernopeita. Tosin me maksetaan vakuutuksia noin 150 euron arvosta kuukaudessa, joten sietääkin olla nopeaa palvelua! :D Meillä siis vakuutettuna lapset, aikuiset, koti ja auto.

    • krista
      14.10.2015 at 21:20

      Samat vakuutetut meillä – plus mulla jatkuva matkavakuutus, ehkä Joelillakin. Paitsi äää Seelalla itse asiassa ei ole vakuutusta. Ei muistettu silloin vauva-aikana ajoissa ottaa ja sitten se on jäänyt roikkumaan… Heh Silvalla puolestaan on, ja sen kanssa onkin usein käyty lääkärissä ihottumien/astmatyyppisten oireiden takia – ja kaikki kuitit unohtuneet palauttaa. Me ollaan siinä mielessä myös hyviä vakuutusyhtiöasiakkaita, että ei muisteta hakea niitä korvauksia :D

      Mutta joo tämäkin lupasi päätöksen puhelimessa ja noin puolen tunnin päästä piippasi vielä tekstari päätöksestä. Samoin silloin Thaimaassa ne olivat niin ihania, että oon varmasti ikuisesti sen ansiosta uskollinen Ifille!

  • Mia-mamma
    14.10.2015 at 17:21

    Mikä ihmeen Ifi? Se vakuutusyhtiö on If. 😄

    • krista
      14.10.2015 at 21:21

      Hihi, suomalaiseen suuhun sopivasti Ihivi :D

  • Heispi
    14.10.2015 at 17:26

    Meilläkin k a i k k i vakuutettu. Niin ettei ehkä edes mitään järkeä! Mut ifistä ei oo lasten vakuutukset, kun fenniasta sai tuplasti isommalla korjaussummalla (if 33000e ja Fennia 66000e). Mut ifissä autot ja henkivakuutukset ja sairauskulut (aikuisten) ja toimii ihan superina! Fennia silti myös ainakin lapsilla ollut hyvä.

    • Heispi
      14.10.2015 at 17:27

      KorVaussummalla :D

    • krista
      14.10.2015 at 21:22

      Joo ja Ifin lapsivakuutuksen toimintaperiaatteet oli ainakin silloin 4 vuotta sitten niin hepreaa mulle, että uhhuh. Oli tosi vaikea edes verrata, kun Ifista ei saanut mitään selvää. Käsitin kuitenkin sen verran, että ilmeisesti ei ollut paras siinä suhteessa. Mutta koska kaikki muutkin vakuutukset oli meillä siellä, niin me ei sitten alettu kilpailuttamaan, oltiin vaan että ”joo joo otetaan kaikki” :D

  • elsa
    14.10.2015 at 18:03

    Mutta miksi sä et hankkinut peruskameraa wifillä ja siirrä kuvia kännyyn? Silloin ei tarvis ylimääräistä prepaidia. Mulla on kaks wifijärkkäriä, helppoja ja hyviä! :)

    • krista
      14.10.2015 at 21:17

      Nyt täällä tekniikkaurpo kyselee tyhmiä :) Eli niissä wifijärkkäreissä, tarkoittaa siis sitä, että niissä on (hyvä) netti (käyttöjärjestelmä?) Instoinen, Facebookeineen ja sähköposteineen? Mä siis käytän tuota kameraa vähän ikään kuin pädiä käytetään eli kännykkää en käytä nettiin/meiliin ollenkaan, kun kamerassa ne on paljon paremmat.

      Miten sä sitten siirrät ne kuvat kännykkään, jotenkin bluetoothilla? Ja… niin hmm miksi, jos kameraankin saa Instan, vai eikö noihin saa? Sarjassamme tyhmiä kysymyksiä :) Millaisia sulla on, millaista hintaluokkaa? Mä oon ajatellut, että mä en tarvitse järkkäriä, kun kuvaan kuitenkin automaattiasetuksilla :D

      Niin siis tuossa mun kamerassa on sekä wifi että prepaid, eli jälkimmäistä käytän niissä tilanteissa, kun ei ole ilmaista wifiä tarjolla.

      • akjföadakjfköafj
        14.10.2015 at 22:09

        sähän voit jakaa sun puhelimesta netin siihen kameraan, jos on vaan wifi :)

        • Krista kirjautumatta
          14.10.2015 at 22:24

          Hih mä en tajua, miksi se pitäisi sitten jakaa, jos kerran wifi on muutenkin. Joo, oon urpo :D

          Mutta tuo olennainen ominaisuus siis tässä on just se sim/prepaid-kortin olemassaolo! Eli en jaa/siirrä mitään laitteesta toiseen vaan otan kameralla kuvan ja painan ista-nappia ja ding se on siellä. Jos oon paikassa, missä on wifi, kamera käyttää sitä; ja jos ei ole, niin nettiyhteys tulee DNA:n prepaidilla. Mun kännykässä ei ole instaa ollenkaan siis ja liittymä joku halvin, josta netinkäyttö koko ajan lopussa. Kameran kautta (Android) kaikki on nopeampaa ja helppokäyttöisempää!

      • HanKo
        14.10.2015 at 22:13

        Ei niitä kuvia välttämättä tartte siirtää kännykkän. Kännykkäliittymässä nyt taitaa kaikilla kuitenkin olla jo nettiyhteys, niin sitä kännyä voi käyttää ns. hotspottina silloin kun avointa wifiä ei ole lähellä. Hotspotin avulla voi käyttää sitä kameran wifiä ja jakaa someen kuvat suoraan kamerasta.

        • Krista kirjautumatta
          14.10.2015 at 22:30

          Aaa joo tän tajuan, kiitos rautalangasta :) Mulle itselleni tuntuu kuitenkin helpommalta, kun en ole riippuvainen kännykän netistä (joka siis on mulla muutenkin aina yli käyttörajan) vaan pärjään yhdellä laitteella, jossa on automaattisesti kaikki :) Oon tottunut kai vaan niin hyvään tän kameran myötä :)

  • jermia
    14.10.2015 at 18:57

    Itsellä kanssa pelkästään hyvää sanottavaa If:stä :) Läppärin hajotessa hoitui kivasti korvaushommat.

    • krista
      14.10.2015 at 21:28

      Se on kyllä niiii-iiin tärkeää, että kaikki menee noissa tilanteissa sujuvasti! Siinä on aina sellainen puolialitajuinen ”äh tuleeko tästä nyt mitään?” -pelko pebassa, kun tuollaisia vakuutusasioita hoitaa. Ja sitten kun kaikki sujuukin tuosta vaan, on kyllä niin hyvä fiilis!

  • plks
    14.10.2015 at 19:16

    Sun laitteesta innostuneena ostin vähän vajaa vuosi sitten uudemman version, on kameraa ja instaa ja wifiä ja sillä voi myös SOITTAA. :D Olihan se tyyris (Verkkokauppa.comissa 399€), mutta 4000+ kuvaa muistikortilla kertonee jotain. Tämmöinen vehje: http://www.samsung.com/fi/consumer/mobile-devices/smartphones/others/SM-C1150ZKANEE

    • krista
      14.10.2015 at 21:13

      Hei kiitos, mun täytyykin tutustua tähän! Hintalappu on täsmälleen sama kuin tuossa mun kamerassakin, hmm… Onks sulla tämä siis kännykkänä myös vai onko vielä kamera erikseen? Mä ostin just uuden kännykänkin, kun Lumia veti viimeiset henkäyksensä… :(

      • Ii
        14.10.2015 at 22:46

        Jäin miettii, et miks et käytä puhelimen kameraa kuvaamiseen ja surffailuun? Ehkä ootkin jo kertonut syyn, mut on menny multa ohi, siks kysyn kun ajattelin et joudut kahta vempainta kulettaa aina mukana, puhumiseen toista ja kuvaamiseen toista :D

        • Krista kirjautumatta
          14.10.2015 at 22:54

          Sekä käytettävyys että kuvien laatu ovat valovuosien päässä. Isompi ja parempi näyttö jne jne. Sen jälkeen kun tän kameran sain, loppui mun kännykän netin/kamrratoiminnon käyttö mulla kuin seinään! Ei oo mitään syytä käyttää kännykkää, kun kamerassa kaikki on niin paljon parempaa :)

          • Krista kirjautumatta
            14.10.2015 at 22:59

            Itse asiassa mun Lumia on ollut rikki helmikuusta asti (oikutellut kastumisen jälkeen) enkä ole tullut edes tätä ennen ostaneeksi uutta, kun kännykän käyttö on niin minimaalista. Nyt ennen Frankfurtia ostin vihdoinkin uuden, kun Joel oli sitä mieltä, että ois ihan suotavas joskus saada mut puhelimesta kiinni :D

          • Ee
            15.10.2015 at 10:46

            En nyt yritä olla mikään ilkeä, mutta Kristan kuvien laatu on aina ollut vähän niin ja näin (heilahtaneita ja..) vaikka ne kuvat on otettu muulla kuin puhelimella. Ei toi oo niin mustavalkoista.

          • krista
            15.10.2015 at 10:54

            Kyllä – ja mä olen jopa ylpeä siitä :) Oon (tuntemistani) varmaan ainoa bloggaaja, joka ei käytä järkkäriä. En myöskään käsittele kuvia millään tavalla. Se kuuluu blogin henkeen – elämää sellaisena kuin se on :) Jos huomaan, että kuva on tärähtänyt, en ota uutta (vaikka voisin) saatikka lavasta tilannetta uudestaan, jos kuva hengeltään sopii aiheeseen. Mun mielestä aidot räpsyt kuvittaa tätä blogia paremmin kuin liian hienot. Se ei ole siis kiinni kamerasta vaan kuvaajasta :)

      • plks
        15.10.2015 at 19:21

        Se on täysverinen Android-kännykkä, jossa on samankaltainen zoomisysteemikamera kun tuossa sun laitteessa, ja se on myös sirompi ja sulavampi muotoilultaan. Nyt kun tarkastelen, niin Verkkikessä ei näköjään enää oo tuota, enkä oo Suomessa missään muualla nähny tuota myytävän.

        Ilmeisesti linssi ei oo kummassakaan kovin tiivis, mun kamerassa on MONTA roskaa linssissä, siellä sisällä. :(

  • Pilvistys
    14.10.2015 at 20:51

    Pakko itsekin hehkuttaa kyseistä vakuutusyhtiötä juuri loistavan asiakaspalvelun vuoksi. En edes ole kilpailuttanut vakuutusyhtiötäni, sillä vauva-aikanani 29 vuotta sitten hankittu sairasvakuutus kattaa kaiken, yllätyksekseni myös lääkärin määräämät perusvoidetonkat. Rahat ovat tilillä nopeasti ja kysymyksiin vastataan viipymättä. Suosittelen lämpimästi!

    • krista
      14.10.2015 at 21:29

      Meillä kans on tosiaan jäänyt kilpailuttamatta viime aikoina (just tuo lapsivakuutus, mistä yllä mainitsinkin), kun tuolla on vaan homma toiminut niin hyvin. Sinänsä hyvä homma vakuutusyhtiölle – noin ne saa uskollisia asiakkaita :) Mutta mä oon mielelläni uskollinen, kun joku hoitaa hommansa noin hyvin!

  • mari
    14.10.2015 at 23:55

    Mäkin monesti kironnut suuria vakuutusmaksuja, kunnes meillä paloi talo (http://einiinhallittukaaos.blogspot.fi/2014/05/the-worst-day-of-my-life.html?m=0 ) melkein kaks vuotta sitten ja korvaussumma nousi kuusi numeroiseksi! Vakuutusyhtiö vaan oli Pohjola :)

    • krista
      15.10.2015 at 10:21

      Jär-kyt-tä-vää, oon ihan sanaton! Tulipalo on muutenkin puutaloasujan (tai ainakin mun) pahin painajainen… Onneksi huomasitte kuitenkin niin ajoissa, että teidän perheelle ei tapahtunut mitään!!!!

      Se palo lähti siis jatkojohdosta? Oliko siinä mitään vikaa? (mun eka ajatus: APUA MEILLÄKIN ON JATKOJOHTOJA)

      • Mari
        16.10.2015 at 14:13

        Joo, tai jatkojohdossa oli muuntaja, joka oli ylikuumentunut/mennyt oikosulkuun ja sytyttänyt sitten jatkojohdon yms. Mutta vika ei ollut jatkojohdossa! :) Mutta palomestari sanoi mm. että siitä kannattaa olla tarkka, että johto ei ole liikaa puristuksissa esim. huonekalun ja seinän välissä.

  • toisenlaisiakin kokemuksia
    15.10.2015 at 09:24

    Ehkäpä tuollaisissa korvaa hyvin. Sitten on näitä ”ei niin selviä tilanteita”, joissa mielellään kyllä pakenevat korvauksien maksamista… Esimerkiksi äitini polvi, joka hajosi tapaturmassa. Hoitavien erikoislääkärien mukaan polvessa ei ollut aiemmin vikaa, mutta Ifin mukaan oli jo aiemmin rakenteellista vikaa ja iän tuomaa kulumaa. Eivät halunneet maksaa kuin jonkin pienen osan. Valitukset tehty joo.

    • krista
      15.10.2015 at 10:14

      Voi ei – nää on aina niin kurjia :( Ehkä tuollainen laitteen hajoaminen on just niin ”helppo” ja yleinen, että se on vähän läpihuutojuttu siellä. Toivottavasti valitukset tuottavat tulosta!!!

  • A
    15.10.2015 at 10:41

    Minullakin on tuttavapiirissä huonoja kokemuksia If:stä (juurikin työkyvyttömyystilanne), että ei se nyt niin auvoinen firma sekään ole.

    Omat kokemukset on hyviä, niitä onkin about 35 vuoden ajalta ;) Mulla on siis If:ssä 80-luvulla otettu lapsivakuutus (joka on siis nykyään sairausvakuutus) ja se korvaa omavastuutta ihan kaiken. Mutta kaikella on hintansa, koska vuosimaksu on jotain niin jäätävää ettei tosikaan ja maksut vaan nousee kiihtyvää tahtia. Mutta korvausten hakeminen on helppoa ja ne maksetaan nopeasti.

    Kaksi asiaa jäi mieleen kun luin kommentteja. Se että ihmiset eivät kilpailuta vakuutuksia, huh se on musta uskomatonta. Meillä vakuutukset on kilpailutettu 3-5 vuoden välein ja isoja eroja on (eikä meillä ole edes mitään ihmeempiä vakuutuksia kun ei ole lapsella sairaskuluvakuutusta ja ei ole autoa). Toinen taas, että miten ihmeessä vakuutuskorvaukset jäävät hakematta, jos vakuutus kerran on. Ihan vaan että on aika älytöntä maksaa tyhjästä :)

    Meillä tosiaan ei ole lapsella sairaskuluvakuutusta. Odotusaikana harkittiin ja vakuutusyhtiöt kilpailutettiin, mutta päädyttiin kumminkin siihen ettei vakuutusta oteta. Sen sijaan tapaturmavakuutus kannattaa kyllä aina olla lapsella, se ainakin meiltä meinasi unohtua kun ei sairaskuluvakuutusta otettu. Taitaa maksaa huimat parikymmentä euroa vuodessa ja toivottavasti ei tule ikinä käyttöön :)

    • krista
      15.10.2015 at 10:59

      Hihi tuohon unohtamiseen pakko sanoa, että meiltä kuule jää hoitamatta tässä elämänvaiheessa tekemättä ihmeellisemmätkin asiat kuin joku vakuutuskorvauksen hakeminen. Tyyliin kotihoidon tuki unohtui hakea syksyltä, tuloselvitys päivähoitopaikkaan meni myöhässä… ja… no: kaikki on myöhässä tai hoitamatta. Talk about arjen hallinta. Sitä ei ole :D Nyt menen pesemään tukan, jonka viimekertaisesta pesemisestä aletaan kohta viettää yksiviikkoispäivää :D

      Oiskohan tuo sitten niin tosiaan, että noi työkyvyttömyys/terveyteen liittyvät korvaukset ovat monimutkaisempia ja vaikeampia saada… Tosi harmi, jos niin on – koska joku työkyvyn menetys on aivan älytön shokki jo muutenkin, just sellaisessa tilanteessa se turva on enemmän kuin tarpeen!

      Kilpailutukseen sama vastaus kuin tuohon korvausten hakemiseen. Ha, joo en näe mitenkään mahdollisena, että meillä olisi jollain aikaa ja energiaa sellaiseen. Yritetään nyt ensin huolehtia näistä hiustenpesujutuista :D Okei NYT mä menen pesemään ton, koska on kerrankin about 20 minuuttia aikaa :D

      • A
        15.10.2015 at 11:52

        Ah, sellainen juttu unohtui kyllä joka tekee kilpailuttamisesta haastavaa noissa sairaskuluvakuutuksissa, että uuteen vakuutusyhtiöön joutuu ilmoittamaan sairastamansa sairaudet ja ne rajataan sit vakuutuksesta ulos. Tästä syystä en todellakaan voi vaihtaa omaa sairaskuluvakuutuksta eri yhtiöön, koska lapsena otetussa vakuutuksessa ei ole rajattu pois mun nykyisiä sairauksia. Joten lapsenkin vakuutuksessa voi hyvinkin olla ettei kannata edes vaihtaa vaikka toisen yhtiön vakuutus olisi halvempi. Ja sit taas vakuutusyhtiöt on sellaisia, että monesti keskittäminen tuo paljon alennuksia ja sitäkin kautta voi olla jumissa vakuutusyhtiöön.

        Niin ja toisaalta ymmärrän kyllä senkin että vakuutuskorvausten hakemien ei ole suosikkihommien listalla. Kun siis itselläkin ne tuppaa jäämään roikkumaan, vaikka esim. yksinkertaisen lääkekorvauksen hakemiseen menee ehkä 2 minsaa (mutkun pitää kaivaa verkkopankkitunnukset ja se kuitti esiin ja ei jaksa)…Mut joo, kyllä se arjen hallinta joskus varmasti helpottuukin (veikkaan että kun taaperosta tulee leikki-ikäinen), omakohtaisia kokemuksia ei ole jakaa kun meillä on vaan tuo yksi Silvan ikäinen (ja yksi melkein 4v. on niin iisiipiisi juttu että energiaa riittää jopa vakuutusten ja pankkien kilpailutukseen ;)).

  • jannamaria
    16.10.2015 at 01:59

    Meillä taas kun on isohko asuntolaina osuuspankista, niin bonukset (joita ei oikeen muuhun voi käyttää) tekee pohjolasta ylivoimaisesti edullisimman vakuutusyhtiön. Tyytyväisiä ollaan kyllä oltu, kännykkä ja kamera meilläkin saatu hajonneen tilalle uusittua, nyt on lapsen sairaalamaksujen hakeminen vielä vaiheessa.
    Mutta kilpailuttaminen kyllä kannattaa vaikka ei aikoisikaan vaihtaa yhtiötä! Tai no viimeksi suoraan vaan kysyttiin että ollaan aikeissa kilpailuttaa ja mitä hintoja voivat tarkistaa ->putosi vakuutusmaksut taas joksikin aikaa. Sama homma muuten kännykkäliittymän kanssa, voi olla että jos pysähdyt jossain marketissa juttelemaan semmoisen liittymämyyjän kanssa niin hinta putoaa ja ehdot paranee ;)