Yearly Archives

2015

  • Pitkä matka kotiin

    Lauantaina kello seitsemän Bangkokin lentokentällä – kun matkaa oltiin tehty jo neljä tuntia ja vielä kuusitoista jäljellä – tuntui, että me ei j*mankauta selvitä tästä. Lapset olivat överiväsyneitä ja överikierroksilla (esimerkiksi Seela säntäili…

  • Biitsivarusteista ja auringosta

    Yksi sana: uv-puku. Vielä muutama päivä sitten olin aikeissa kirjoittaa, että uv-puvut ovat todellakin lyöneet läpi lapsiperhematkaajien keskuudessa – että en ole vielä kertaakaan nähnyt alle kouluikäisellä ”tavallista” uikkaria. Nyt pitää…

  • Neljä kertaa oma maja – eli reissuperheen Thaimaa-kohteet

    Kuusitoista perilläoloyötä ja neljä paikkaa – meille aika sopiva tahti on ollut. Parasta on, jos paikkaan jää pienenpieni ”voih, tuolla olisi voinut olla vielä vähän pidempään” –fiilis. Että kun lähtee, voi…

  • Mitä rahalla ei saa

    ”Me ollaan tehty aivan karsea virhe!”, Joel parahti dramaattisesti saavuttuamme reissukohteeseemme numero neljä. Ao Nang.…

  • Viidakkoseikkailu

    Tämän postauksen otsikko voisi myös olla ”Luulin varaavani meille bambumajan, vol. 2”. Sunnuntaiaamuna pakkasimme taas rinkkamme ja jatkoimme matkaa. Edessä oli tarkoitus olla reissun seikkailuosuus: neljä yötä minipienellä 99-prosenttisen turistivapaalla saarella…

  • Luomufondit testissä – testiryhmäläisten mielipiteitä

    Yhteistyössä: Maggi Muutama viikko sitten opin, että mikä on fondi. Ja nyt noita Maggin luomufondeja ovat testanneet myös blogin testiryhmäläiset – tässäpä heidän rehellisiä mielipiteitään! Kymmenestä testiryhmäläisestä kahdeksan testasi fondeja ensimmäistä…

  • Yllättävä teräase suussani

    Uskomatonta, että siitä mun leukaleikkauksesta on vain (jos nyt oikein laskin) seitsemän viikkoa aikaa. Tasan seitsemän viikkoa tänään. Täällä mä olen pokkana reissutyttönä – kun ihan vasta olin romuna vaaleanpunaisessa sairaalayöpaidassa.…