Perunoita nostamassa

Alkukesän istutushuumassa puutarhuroimme yhdessä 5-vuotiaan kanssa kasvamaan vaikka-ja-mitä. Herneitä! Kukkia! Perunoita! Porkkanoita! Salaattia!

Ja katso: vähitellen koittaa jo ensimmäisten satojen korjuuaika!

Tai no joo. Oikeastaan perunoiden metrisiksi kasvaneet varret varjostavat porkkanoita niin paljon, että porkkanat eivät ole juurikaan päässeet kasvamaan. Niinpä ajattelin, että noita ympäriinsävilliintyneitä perunoita voisi jo vähän harventaa.

Reippaina tyttöinä vedimme siis pikkupuutarhurin kanssa ihan kumisaappaat jalkaan. Perunan nostoon mars! Isi tuu ottamaan kuvaa, kun me nostetaan perunaa!

Ja näin siinä sitten kävi:
(klippi on peräisin mun Insta Storysta)

Meidän perunoista on unohtunut perunat. Siellä kasvaa pelkkää vartta. Puutalobabyn varjoblogi Puutarhababy saa selvästikin odottaa vielä parempia aikoja.

(varjoblogin nimi Instan keskusteluissa keksitty – heh kiitos vaan!)

Myöhemmin kävin vielä katsomassa kompostiin heittämiäni varsia vähän tarkemmin.

Perunavauvoja! Me tehtiin perunavauvoja!

13

You Might Also Like

  • Sarkku
    25.7.2019 at 22:52

    Hei perunat ei nouse maasta ilman perunakuokkaa :) eli kyllä siellä maan sisässä on perunoita mut ne pitää varovasti kuokkia ylös. Ne harvemmin nousee varren mukana :) vinkvink! :D

    • krista
      25.7.2019 at 22:54

      Mä jo yritin sellaisella pienellä lapiolla, mutta se ei auttanut mitään, pöh! Kuokkahommiin taitaa (tai no ensin pitää ostaa kuokka) mennä sitten myöhemmin kesällä, koska nyt jos kuokkisi, niin menisi kyllä varmasti pilalle ne viereiset porkkanat. Tosin eipä ne kasva nytkään, kun siellä varjossa ovat, joten… :D Fail.

  • Riika A
    26.7.2019 at 06:47

    Hei perunan varret kannattaa leikata pois, niin eivät varjosta eikä kaikki voima mene niiden varsien kasvatukseen. Mukulat jatkavat kasvuaan maan alla. 🙂

    • krista
      26.7.2019 at 18:25

      Aaaa hitsi! Voiko ne tosiaan vaan napsaista poikki? Miltä kohdalta, ja varmastiko? :D

  • ida ihana
    26.7.2019 at 06:53

    Kun olin lapsi, mun papalla oli perunapelto heidän pihallaan. Muistan, kuinka huippua oli siellä korjata satoa!:) Ja siis homma oli aina yhtä innostjnutta, melkeinpä riippumatta siitä, oliko satoa tullut vai ei :D Se jännitys ja yhdessä tekeminen vaan oli niin mahtavaa -ja kun sai kädet multaan <3
    Mukavia kesäpäiviä toivottelee Ida
    Kotona kaupungissa -blogista

    • krista
      26.7.2019 at 18:26

      Meilläkin oli mummilassa aina perunan nostoa <3 Mä kyllä vaan hyppelehdin mukana, mutta kyllä mä varmaan sain vähän kokeillakin! Siellä perunapeltoa oli vaan vähän enemmän kuin tuossa meidän kasvatuslaatikossa :D Mutta mun mielestä on IHANAA, kun lapsi pääsee just kasvattamaan ja sit näkemään kasvatustyönsä tuloksia <3

  • Torey
    26.7.2019 at 09:29

    Hiihi, tää oli hyvä! :D Innokkaat sadon kerääjät. Toivottavasti sieltä vielä kuokkimalla löytyy vähän isompia perunoita. :D

    https://naissanelioissa.wordpress.com/2019/07/26/never-have-i-ever/

    • krista
      26.7.2019 at 18:26

      Into on taas suurempi kuin taito! :D Perus! :D

  • Life with Satu
    26.7.2019 at 12:10

    Voi toivottavasti kasvavat vielä tuosta. ITse en osaa antaa mitään neuvon tapaistakaan, mutta onnea sadonkorjuun kanssa <3

    • krista
      26.7.2019 at 18:27

      Hihi joo aika monta vauvaperunaa sais perunamuussiin survoa :D Toivottavasti kasvavat! En kyllä ihan täysin luota, että päästään siihen asti, että ois kunnon perunat, joita vois ihan syödäkin :D

  • Kiskis
    26.7.2019 at 16:16

    Oletteko olleet tietoisia että jotta perunaa tulisi, pitäisi perunan vartta aina sen kasvaessa peittää mullalla? Siis niin että lopulta se varsi puskee kunnon multakeosta ja koko varren multaan haudatulta matkalta kasvaa perunaa?

    • krista
      26.7.2019 at 18:28

      Joo siis multaus-sanan muistin hämärästi ja sen joskus silloin googlasinkin, silloin kun varret alkoivat kasvaa. Mutta tein sen vaan silloin, pitäisikö sitä siis tehdä useamminkin…? (kääk! ei olla tehty :D )

  • Lilah
    26.7.2019 at 20:11

    Ei tarvii mullata. Siinä ei ole muuta vitsiä kuin että pinnassa olevat mukulat voi vihertyä syömäkelvottomiksi. Perunan kasvuaika on aika vakio viikkomäärä, pari kk. Juhannusperunat saa jos pääsee istuttamaan huhtikuun puolivälin tienoilla viimeistään. Varsia en leikkaisi varhaisessa vaiheessa mutta kukat on hyvä nipsiä pois niin ei käytä voimaa kukkimiseen.