Äänikirjojen aarreaitta – myös lapsille!

Tämä postaus on tehty kaupallisessa yhteistyössä BookBeatin ja Indieplacen kanssa.

Meidän perheeseen ilmestyi viime keväänä akuutti lasten äänikirjakirjaston kokoinen aukko.

Olimme pitkään käyttäneet Sanoman Satukirjastoa lapsille, esimerkiksi automatkoilla ja sairauspäivinä – mutta alkuvuonna sieltä tuli yllättäen ilmoitus, että sen koko toiminta loppuu maaliskuussa! Kääk! Mitä tilalle?

Korvaajaa kuuntelutarpeeseen etsittiin ensin suomalaisen ihanan ja toimivan kirjastolaitoksen hyllyltä. Lasten suosikkeja viime kuukausina ovat olleet erityisesti Risto Räppääjä, Puluboi ja Poni sekä Onneli ja Anneli. Niitä me sitten yritettiin bongailla lähikirjaston hyllyltä. Ja tehtiin varauksia ja lainojen uusimisia.

Kunnes sitten kurkistin BookBeatin (jota olen siis aikaisemmin käyttänyt omien äänikirjojen kuunteluun) lasten äänikirjakirjaston puolelle. OHO! Täällähän on nämä ihan kaikki meidän lasten suosikit!

Lapset itse puolestaan meinasivat ratketa riemusta, kun tajusivat, miten tuolta voi todellakin vaan valita kuunneltavaa. Ja se alkaa kuulua saman tien. Ei enää sitä totuttua ”no ens viikolla sen pitäisi saapua kirjastoon” tai ”nyt lainataan kerrallaan vain yksi äänikirja per lapsi”. Tai saman äänikirjan kuuntelua monta viikkoa putkeen.

Kaikki parhaat tarjolla vaan, kun sormella koskee kirjan kuvaa! Heh, olisitte nähneet ilmeet, kun he tämän tajusivat.

Ja äänet, kun lapset kiljuivat, että PULUBOI JA PONI!!!

Nyt ollaan oltu sitten tämä kesä varsinaisen lasten äänikirjojen aarreaitan äärellä BookBeatin kanssa.

Kesäloman auto- laiva- ja bussimatkojen kuuntelumukavuutta (aikuisen näkökulmasta, heh) on lisännyt myös se, että ostimme lapsille omat kuulokkeet ja niihin ”tuplaliittimen”, jotta molemmat lapset pääsevät yhtä aikaa kuulolle. Ja aikuiset saavat sillä aikaa vaikka jutella keskenään tai lukea kirjaa, wohoo.

Toki Risto Räppääjää kuuntelen mielelläni itsekin, kerran tai kaksi. Ne ovat itse asiassa tosi hyviä ja viihdyttäviä aikuisen korvaankin. Mutta sadaskuudeskymmeneskahdeksas kerta samaa kirjaa saattaa olla joskus vähän liikaa. Tosin nyt BookBeatin myötä ei lastenkaan tarvitse kuunnella samaa kirjaa monta viikkoa.

BookBeat ja kuulokkeet olivat tosi toimiva yhdistelmä myös tuolla meidän Pärnun-matkan laivalla ja bussissa. Laivamatkat menivät kuin hujauksessa ja lapset pysyivät väsyneinäkin (lähdön herätys oli ennen kuutta) hyväntuulisina paikoillaan eivätkä liehuneet pitkin seiniä. Tai lattioita.

Me käytettiin BookBeatia Virossa (ja aiemmin Espanjassa) ihan mobiilinettiliittymän tai wifin kautta, mutta halutessaan kirjoja voi tallentaa reissuja varten myös offline-käyttöön. Hyvä esimerkiksi lentokoneeseen!

Suomen ja Tallinan välillä merelläkin on itse asiassa pätkä ilman toimivaa nettiyhteyttä, mutta siihen kohtaan me saatiin just laivan wifi käyttöön.

BookBeatilla on muuten tarjolla myös perhetili, jolla voi lisätä uusia perheenjäseniä (samassa osoitteessa asuvia) mukaan 4,90e/kk lisämaksulla per käyttäjä. Tuon kautta voi siis perheenjäsenet kuunnella vaikka yhtä aikaa – ja lasten näkymän saa tehtyä sellaiseksi, että sieltä tulee näkyviin vain lasten äänikirjat ja -suositukset. Tosi hyvä ominaisuus, jos lapset itse etsivät sieltä kuunneltavaa!

Ja siis normaali kuukausimaksu on siis se 16,90e/kk.

Tällä kertaa otimme siis BookBeatin käyttöön ”lapset edellä” -näkökulmasta, mutta kyllä mä sieltä itsellenikin taas uutta kuunneltavaa olen katsellut! Lähitulevaisuudessa aion ehdottomasti kuunnella Heather Morrisin kirjan Auschwitzin tatuoija. Ei välttämättä ihan kevyttä kesäkuunneltavaa, mutta osuu juuri siihen kirjatyyppin, joka minua houkuttaa ja koukuttaa. Luin muuten pari vuotta sitten myös Auschwitziin sijoittuvan Affinity Konarin Elävien kirjan, joka oli huikean hyvä ja värisyttävä; se muuten näköjään löytyisi nyt e-kirjana BookBeatista.

Myös moni muu kirjoina suosittelemani kirja löytyy BookBeatista. Esimerkiksi Nura Farahin Aavikon tyttäret ja Aurinkotyttö. Tai Kathryn Stockettin Piiat.

Sitten vähän kevyemmän kesäkuunneltavan suositus voisi olla vaikka Lucinda Rileyn Seitsemän sisaren kirjasarja, josta olen tosiaan lukenut niinä tiiliskiviromaneina kolme ensimmäistä, viimeisen nyt muutama viikko sitten. Nekin näköjään löytyisivät BookBeatistakin: kaksi ensimmäistä osaa (Seitsemän sisarta ja Myrskyn sisar) sekä äänikirjana että e-kirjana, ja uusin (Varjon sisar) e-kirjana. Varmasti pian tulee äänikirjanakin!

Hahaa, sama lasten kokema ”täällähän on vaikka mitä” -hengästys iskee siis taas aikuiseenkin!

Sain taas tänne jaettavaksi (jee!) myös kuukauden ilmaisen kokeilukoodin teille, jotka ette ole BookBeatia aikaisemmin kokeilleet – suosittelen erittäin lämpimästi! Niin aikuisille kuin lapsillekin! Ja itse asiassa myös vanhuksille: laitoin nimittäin BookBeatin myös äitini kännykkään ja hän on sitä kovasti käyttänyt, osti kuuntelua varten ihan kuulokkeetkin.

Ja se ilmaisen kokeilun oikeuttava koodi on: puutalobaby

…ja kun menee mistä vaan tämän postauksen linkistä BookBeatiin, koodi on sinne automaattisesti jo syötettynä oikeaan kohtaan, se on näppärin tapa. Ja voi toki mennä ihan nettiosoitteestakin (www.bookbeat.fi), ja silloin pitää vaan itse syöttää tuo koodi, että saa kuukauden ilmaisen kokeilun (tavallisesti se on kaksi viikkoa).

Ja tämä ilmaisen kokeilukuukauden koodi on voimassa elokuun loppuun asti.

Kaupallinen yhteistyö: BookBeat ja Indieplace

5

You Might Also Like

  • Suvi
    24.7.2019 at 17:11

    Minulla on itsellä ollut Bookbeat käytössä vuoden vaihteesta asti ja tulee kyllä lähes päivittäin käytettyä. Itse kylläkin luen suurimman osan kirjoista ja tosi nopeaa on tottunut lukemaan kännykän näytöltä. Ainut mikä mietityttää on ruutuaika, joka silloin huitelee taivaissa, mutta on muuten niin kätevä, kun uutuudet ilmestyy sinne lähes heti eikä tarvi kirjastosta bongailla ja on aina mukana eli aina voi lukea. Kuunneltua tulee lähinnä lenkillä, siivotessa ja pitkillä matkoilla, muuten en jotenkin osaa keskittyä kuunteluun..
    Ja tuo Auschwitzin tatuoija oli hyvä, suosittelen.

    • krista
      24.7.2019 at 22:39

      Mä en ole tuota e-kirjaominaisuutta kokeillut, mutta pitääpä ottaa se seuraavaksi omaan kokeiluun! Etenkin sellaiset kirjat jotka haluaa lukea ”perinteisesti”, mutta kirjastoon on satojen kirjojen jono…

      Mä luulen, että e-kirjalukuajan voi laittaa mielessään ”eri lokeroon” kuin muun ruutuajan, jotenkin. Tietysti kännykkää siinäkin katselee, mutta sitten jos ajattelee, että se ”käyttöliittymä” on vaan eri, mutta kyseessä kuitenkin perinteinen kirjan lukeminen, näytöltä vaan. Ja sit taas kuuntelun puolelle lapsillekin mä pidän äänikirjan kuuntelua ihan erilaisena viihdykkeenä kuin vaikka videot (ja sille viihdemuodollekin on tarpeensa). Äänikirjojen kuuntelu kuitenkin ruokkii mielikuvitusta samaan tapaan kuin lukeminen tai vanhemman lukemisen kuuntelu – ja mielikuvitus saa rakentaa loput <3
      -
      Oi kiva kuulla, että se on hyvä! Mullekin heti se iski, että tuosta mä varmasti tykkään!

      • Suvi
        25.7.2019 at 01:13

        Joo en minäkään sitä laske huonoksi ajaksi näytön parissa. Lähinnä vaan mietityttää sinisen valon määrä ja sen vaikutus mm. unen laatuun, kun luen paljon myös illalla. Pitää ehkä seuraavan kerran laseja uusissa ottaa niihin sellainen sinivalosuodatin. Äänikirjoja en laske ruutuajaksi ollenkaan, kun eihän niitä kuunnellessa tuijotella näyttöä:)

        • krista
          25.7.2019 at 10:37

          Totta! Mulla oli joskus kännykässä sellainen sinivalosuodatin ihan appina, vanhassa puhelimessa. Mutta en kyllä huomannut, että onko sillä mitään vaikutusta uneen :)

  • A
    24.7.2019 at 17:28

    Meillä on Bookbeat ollut käytössä ehkä noin 4 viikkoa (HS tarjosi 6 ilmaista viikkoa) ja on ollut kyllä to-del-la kätevä kesälomalla. Mies on lukenut vissiin 4 dekkaria, mä oon lukenut aika kasan kirjoja, ehkä noin 10 kirjaa, esim. kirjastosta jonottamani Katja Lahden Lasitehdas löytyi ja ei sit tarvinnutkaan jonottaa enää puolta vuotta että sain kirjan luettavaksi. Huono puoli toki on, että kirjastoautosta kesälukemiseksi lainatut kirjat oottaa edelleen lukijaansa, voih.

    Eniten meillä kuitenkin sovellusta käyttää lapsi, joka on kuunnellut ja lukenut kymmeniä tunteja. Aivan mahtavasti toimii matkoilla, ollaan tehty niin että kukin on ladannut kännykkäänsä/tabletille haluamansa kirjat ja silloin niitä voi offline-lukea (yhtä aikaakin, nettiyhteyden kanssa vain yksi voi kerrallaan kun ei ole perhetiliä), mutta tosiaan omaan laitteeseen lataus on kätevää kun ei tartte ulkomailla sitten etsiä wifiä/käyttää datayhteyttä. Kännykät kun kulkee joka tapauksessa mukana, niin on vähemmän raahattavaa, mikä on tosi jee!

    Tyytyväisiä siis ollaan oltu, mutta en usko että jatketaan tilausta kun tää ilmainen kausi loppuu. Vaikka kirjavalikoima on laaja, ei sieltä löydy ihan kaikkea ja ei se laajuudessaan kirjastoa vastaa (ja erityisen katkeraa on ollut silloin kun haluamani kirja löytyy vain äänikirjana, muttei e-kirjana, kun en tykkää kuunnella kirjoja, haluan lukea). Uskoisin, että ehkä tosiaan lomamatkalle voisin ottaa kuukaudeksi toistekin, muuten pidän turhan kalliina (koska mä en nykyisellään muutenkaan osta kirjoja, vaan käytän kirjastoa, tosin se hyvä puoli sähköisessä kirjassa on, että kun on lukenut niin se ei jää hyllyyn pyörimään niinkuin paperiset kirjat). Ja onhan se Bookbeat toisaalta ihan älykätevä, tänään kirjastossa bongasin kivan näköisen kirjan joka oli ”osa 2” sarjasta eikä ekaa osaa ollutkaan hyllyssä. Äkkiä kirjailijan nimi Bookbeatiin ja löytyi (äh, tosin vaan se eka osa). Mut win-win mulle Bookbeatista eka osa lukujonoon ja kirjaston kirja lainaan, niin ehkä hyvässä lykyssä ehdin lukea sen ennen kuin pitää palauttaa.

    • krista
      24.7.2019 at 22:46

      Joo samaa mieltä, ihan mainio näin loma-aikaan ja tosiaan just lapsille viihdykkeenä matkustaessa. Meillä ihan vilpittömästi ”koska me ollaan perillä” ja ”mulla on tylsää” -prosentti on ollut BookBeatin jälkeen matkoilla pyöreät nolla. Pikemminkin niin, että perille päästessä lapset haluaisi jatkaa kuuntelua :)

      Mä oon kokenut, että mulle sopii tän käyttö ”on-offina”. Mä ihastuin tähän eka kertaa silloin 1,5 vuotta sitten, ja sen jälkeen mulla on nyt kolmas ”kuunteluputki” päällä. Eli silloin, kun kuuntelu nappaa, niin jatkan niin kauan kuin intoa riittää. Ja sitten jos huomaan, että en ole vähään aikaan kuunnellut, laitan hetkeksi tauolle – ja kun taas alkaa sit tauon jälkeen uusiksi, siellä onkin taas paljon uutta innostavaa luettavaa ja tulle just se sellainen ”jee jee” -fiilis. Paitsi että nyt kun ”löydettiin” tuo lastenpuoli, me ei varmaan saada sitä tauolle enää ikinä :D Mä en usko, että lapset suostuu tuosta enää luopumaan :D Eikä tarvitsekaan luopua, mä pidän äänikirjojen kuuntelua kuitenkin lapsille oikein hyvänä vihdemuotona :)

  • HeidiÄs
    24.7.2019 at 21:54

    Se Auschwitzin tatuoija ei oikeasti ollut niin kamala kun noin hirveään asiaan liittyvä kirja voisi olla. En nyt spoilaa mitään tarkemmin, mutta siinä kuitenkin oli sellainen positiivinen fiilis ennemmin kuin ahdistava, ainakin mun mielestä.

    Mulla on ollut BookBeat pientä taukoa lukuunottamatta 2,5v ja olen kuunnellut sieltä yli 100 kirjaa. Kuuntelen kun häärään kasvimaalla, teen käsitöitä, pyöräilen, lenkkeilen, siivoan… en osaisi elää ilman!

    • krista
      24.7.2019 at 22:48

      Hei mahtava kuulla! Mulla tuli kans tuollainen fiilis sen kirjan esittelystä – ja mä just tykkään siitä, että historiallisissa (ja karussa) olosuhteissa on ”ihmistarina”, jossa voi tosiaan olla positiivinenkin tunnelma kaiken keskellä… Joooo-o, mä uskon että tykkään tuosta kovasti!

      Mullekin BookBeat sopii just puuhasteluun! Kun mulla on äänikirja kuuntelussa, saan yleensä hyvinkin voimakkaita ”mäpä siivoan tuon” -päähänpistoja. Siivoamiseen ja pyykin ripusteluun BookBeat sopii erinomaisesti :D

  • murina
    25.7.2019 at 00:05

    Mä en ite oikein ole oppinut äänikirjojen kuunteluun, E-kirjojen lukemiseen vielä vähemmän. Mutta lapset, varsinkin 7 vuotias kun ei vielä osaa itse lukea, on jäänyt ihan koukkuun. Kuuntelee samoja kirjoja uudestaan ja uudestaan… Ja uudestaan

    • krista
      25.7.2019 at 10:42

      Joo meilläkin lapsilla toisto ei haittaa yhtään :D Etenkin kirjaston äänikirjojen kanssa kävi niin, että niitä kuunneltiin sitten koko laina-aika – ja kun kuuntelivat stereoista (tosin leikkihuoneessa, mutta kyllä se kuuluu kaikkialle alakertaan), alkoi jo aikuisilla Risto Räppääjät tursuta korvista :D Nyt BookBeatin myötä toisto on vähentynyt, kun siellä on niin paljon kuunneltavaa. Niitä Risto Räppääjiäkin on niin monta, että eivät tunnu loppuvan millään :D

  • Tiia
    25.7.2019 at 06:48

    Meillä on kuulokkeet haussa lapsille, minkä merkkiset ja mistä nuo tyttöjen omat on ja ovatko hyvät? :)

    • krista
      25.7.2019 at 10:46

      Joel osti ne Verkkokauppa.comista, merkki on JBL. Osti kuulemma ihan se perusteella, että sai samanlaiset mutta eriväriset lapsille, eli sen kummempaa laatuvertailua ei ole tehty :D (Joel ei ole vempeleorientoitunut :D )

  • Anna
    25.7.2019 at 22:14

    Jos keskitysleiritarinat kiinnostavat niin oletko lukenut Äidiksi keskitysleirillä? http://www.minervakustannus.fi/kirjat/kirja.php?kirja=1204
    Hurjan mielenkiintoinen ja hieno kirja, mutta myös todella kamala. Luin tuota useampana päivänä ja viimeisinä öinä aloin jo nähdä painajaisia kun illalla viimeiseksi aina luin silmät ristissä niin pitkään kun suinkin jaksoin.
    Olen itseasiassa lukenut tuon kahdesti. Toisella kerralla alkoi myös vähän ahdistaa kun samaan aikaan oli kesken äänikirjana Täällä pohjantähden alla ja siinä juuri ne vankileirikohdat. Totesinkin sen jälkeen että nyt tarvitaan jotain huomattavasti kesyempää. Kuten vaikka Youtsuba&! -mangaa ;D

    • krista
      25.7.2019 at 22:39

      Uuu en ole, kiitos vinkistä! Näköjään löytyy myös BookBeatista e-kirjana, JEA!

  • Anna
    26.7.2019 at 09:33

    Meillä on tuon kanssa sama ongelma kuin monen muunkin äänikirjapalvelun kanssa. Nimittäin minä kuuntelen äänikirjani keittiön radiolla joka on liitetty meidän kotiverkkoon ja tuolta(kaan) ei saa äänikirjoja toistettua tuon radion kautta. En tahtoisi vaihtaa puhelimeen josta muutenkin on yhtenään akku lopussa, radio on melko uusi (no ei se VOI olla viittä vuotta vanhempi… kai) ja siinä on tosi hyvä ääni.
    Muuten olisin varmaan jo johonkin tällaiseen palveluun liittynyt kun kulutan äänikirjoja ihan jatkuvasti. Jos joku tietäisi palvelun josta äänikirjat saisi oikeasti ladattua koneelle tai edes niin että ne voisi jotenkin toistaa lähiverkon kautta radiosta niin otan vinkkejä vastaan.

    • krista
      26.7.2019 at 18:33

      No hitsi! Meillä on keittiössä irtokaiutin, johon joskus kytketään kännykkä, niin silloin saa kunnella siitä – mutta se nyt tuohon sun radio-ongelmaan ei ole ratkaisu, hmm. Vai voisiko siihen radioon saada kännykän yhdistettyä, ja siitä sitten…? Jos haluat, voin myös kysyä BookBeatilla, että olisiko niillä jotain niksiä tuohon sun tilanteeseen!

      • Anna
        30.7.2019 at 14:27

        Epäilen että ei onnistu, mutta jos BookBeat keksii keinon niin lupaan lähteä kokeilemaan heidän palvelua ;)
        Radio on tämä https://www.verkkokauppa.com/fi/questions/product/2679/djbhf
        Tosi hienoa tietysti jos jaksat selvittää olipa lopputulos mikä hyvänsä!

        • krista
          30.7.2019 at 20:33

          Mäpäs laitan sinne viestiä, katsotaan osaisivatko neuvoa! :)