Yearly Archives

2018

    Hieman erilainen best nine

    Vuosikatsausten aika.

    Olen joistain yhteyksistä ymmärtänyt, että nämä vuosikertomukset ovat joidenkin mielestä tylsintä ehkä mitään. Itselleni kuluneen vuoden läpikäyminen on ollut kuitenkin aina tärkeä osa vuoden kulkua ja jopa oman elämänkaaren ymmärrystä. Niinpä aion – vaikka sitten ihan vain itselleni, jos muita ei kiinnosta – jatkaa tätä perinnettäni. Tällä kertaa kuitenkin ihan vähän eri tavalla kuin ennen; ennenhän olen kuukausi kuukaudelta muistellut, että mitä elämässä oli meneillään. Continue Reading

  • Hei me luistellaan!

    Nyt se on jo toista kertaa epätodeksi todistettu. ”Eihän kukaan ensimmäisellä kerralla opi luistelemaan eikä vielä toisellakaan. Harjoittelua se vaatii kuten melkein kaikki kivat asiat”, sanoo Ainon äiti kirjassa Aino ja…

  • Mökkeilyä Espanjassa!

    Kun me Suomessa kesällä saamme lapsivapaan 24h, on meidän vuorokauden ohjelma aivan itsestäänselvä: mökille!…

  • Tekemisvinkki välipäiviin: vaatteet kiertoon!

    Tämä postaus on tehty kaupallisessa yhteistyössä Reiman kanssa. Joulukuun puolivälissä julkistettiin taas perinteisesti vuoden turhake. Suomen Luonto -lehden lukijoiden nimeäminä ehdokkaina tänä vuonna komeilivat mm. …vauvojen hajuvesi (samaa mieltä) …itkuhälytin (eri…

  • Stalkkeripukki

    Mauttomilla ihmisillä on mauttomat joulukoristeet, eikö niin? Ne kaikki särisevät sydämen muotoon askarrellut värijouluvalot, muoviset joulupukit ja vilkkuvanenäiset Petteri Punakuonot. Koska siis meillähän on jouluna pelkästään puolikas vihreä havunoksa, valkoinen hirssikuitupallo…

  • Puutalolasten taikablogi: Joulu Espanjassa

    Me mentiin pikkujouluissa joulupukin syliin. Siellä syödään herkkuja ja leikitään. Ja joulupukki toi mulle kokonaisen yksisarvisen! Siellä oli kivaa!…

  • Hyvä me! Näin monta äitiyspakkausta olemme jo ostaneet Keniaan!

    Tämä postaus on tehty kaupallisessa yhteistyössä Suomen World Visionin kanssa. Hyvä me!!!! Olen juuri pyytänyt ja saanut ihan tuoreen luvun: paljonko olemme tähän mennessä ostaneet yhteisponnistuksena äitiyspakkauksia World Visionin kautta kenialaisille…

  • Jos jouluna ei ole lunta

    Mulla on lumi-ikävä. On ollut koko syksyn ajan. Enkä ole meidän perheestä ainoa. Yhtenä ihanana aurinkoisena sunnuntaina lapsi leikki tuolla upealla biitsillä. Hän kaivoi hiekkaa ja lauloi: ”Lumella me leikitään, lumella…