”Erikoislajike on sairas” eli korona lasten ajatuksissa

Miten lapset ajattelevat, näkevät ja kokevat tämän korona-ajan? Entä millaisia muistoja tai ajatuskulkuja se jättää ajatuksiin?

Omasta lapsuudestani minulle on jäänyt mieleen kaksi kauhistuttavaa uutistapahtumaa – näistä olen kertonut aikaiseminkin.

Toinen oli Olof Palmen murha, vuosi on ollut 1986 eli olen ollut silloin 9-vuotias. Iltaisin, kun kuusamolaisen omakotitalon piha pimeni, minua alkoi pelottaa. Ymmärsin jo, että eihän se oikeasti voi olla mahdollista… Mutta silti. Mitä jos Olof Palmen murhaaja on paennut Ruotsista Suomeen, ja sitten kuusamolaisen omakotitalon pihapuskaan. Mun ikkunan taakse. Voi ymmärtää ja tajuta ja järkeillä ja silti vaan pelätä. Niinhän se on aikuisillakin: etenkin yöllä pelot eivät juuri järjen perään huhuile.

Ja toinen ikuisesti muistiinpainunut uutistapahtuma on Ceausescun teloitus joulunpyhinä 1989. Muistaakseni se ihan näytettiin uutissa – vai tekikö mielikuvitus sen, että muistan niin kuin olisin sen nähnyt? Tällöin olen ollut jo 11-vuotias. Tästä en (ehkä) nähnyt painajaisia, mutta ruumiin kuva on piirtynyt ikuisiksi ajoiksi verkkokalvoilleni.

Olen monesti miettinyt, että luultavasti korona tulee olemaan ”meidän lasten ikäpolvikokemusten Olof Palmen murhaaja”. Asia tai pelko, joka jää jollain tavalla mieleen ja ajatuksiin – vaikka sitä ei aikuinen välttämättä edes huomaa.

Ero on kuitenkin siinä, että nuo minun lapsuuteni uutismuistot olivat yksittäisiä uutistapahtumia kaukana. Kun taas tämä on sellaista, jonka keskellä me konkreettisesti eletään ihan jokainen ja joka vaikuttaa merkittävällä tavalla meidän (ja lasten) arkeen. Tästä ei voi ajatella, että ”se on vain muualla”.

Noin niin kuin ilmitasolla olen kokenut, että koronavirus on sellainen kriisi, josta on yllättävän helppo kertoa ymmärrettävästi lapsille (meidän lasten ikäisille) – eikä tarvitse oikeastaan edes juurikaan keksiä tapoja tehdä sitä helpommin ymmärrettäväksi.

Eli (hyvin tiivistetysti) meidän ensijuttelu asiasta meni jotenkin näin: On tullut uusi korona-niminen virus, johon ei ole vielä keksitty rokotetta tai lääkettä. Se on vähän niin kuin influenssa, mutta influenssaan on rokote, joka me aina otetaan. Mutta koska koronaan ei ole vielä keksitty rokotetta tai lääkettä, tämän kanssa pitää olla tosi varovainen. Kaikkialla maailmassa tehdään tosi paljon töitä sen eteen, että rokote tai lääke keksitään.

Kun kerroimme lapsille koronasta ensimmäistä kertaa, olimme Espanjassa. Silloin korona oli juuri lähtenyt leviämään Italiassa. Siksi tällöin kerroimme, että ”sitä on nyt Kiinassa ja Italiassa, mutta sitä ei ole ollut Espanjassa tai Suomessa – eli ei hätää”. No, aika nopeasti  piti sitten kertoa, että nyt se on sitten tullut Espanjaan ja Suomeenkin.

Myöhemmin esimerkiksi Mimmien Muista pestä kädet -musiikkivideo on avannut asiaa lapsille jotenkin tosi kivasti.

Sivukorvalla olemme kuulleet usein, miten korona on ilmestynyt myös lasten leikkeihin. Erikoislajike on sairas. Erityisesti pehmoeläimet ovat päässeet usein sairaalaan. Lapset haluavat kuitenkin lisätä, että erikoislajikkeella ei ollut koronaa vaan kaikenlaisia muita vaivoja. Jalkakin taisi olla poikki.

Mutta silti sairastamista on kuulunut leikin kautta.

Leikkien juonissa on myös kuulunut kokoontumisrajoitukset ja se, ettei isovanhempia tai ystäviä saa tavata. Lausahdukset ja juonenkäänteet ovat ikään kuin uineet hyvin sujuvasti leikkien sisältöihin.

Eilen katsottiin ensimmäistä kertaa (ennen koronaa nauhoitettua) Masked singer -ohjelmaa netistä ja pienempi lapsista ihmetteli: miten nuo ihmiset voivat olla tuolla tavalla yleisössä, vaikka on korona? Hauskaa, samantyyppiset ajatukset mullakin pulpahtelee kirjoja lukiessani: älkää nyt ihmeessä halatko tai kätelkö niissä kirjoissa – KORONA TARTTUU! Lapsilla näköjään tulee samanlaisia ajatuksia.

Toisaalta on jopa vähän hämmentävä huomata, miten luontevasti (meidän) lapset ovat uudenlaisen maailmanvaiheen ottaneet vastaan. Okei ahaa, tämä on nyt näin, ja sillä selvä. Melkein aikuisella on ne fiksaantuneemmat ajatukset, että miten maailman pitäisi toimia. Lapset jotenkin elävät tässä hetkessä eivätkä tunnu hetkahtavan mihinkään suuntaan.

”Kivaa!”, on vastaus vähän kaikkeen.

Totta kai myös harmittaa, että ei pääse ystäviä näkemään muuten kuin Skypellä. Ja tulossa oleva erilainen kesä harmittaa myös, tietysti. Niin kuin aikuisiakin. Mutta tämänkokoiset harmitukset ovat onneksi sellaisia, että niistä mennään yhdessä yli.

Mutta vaikka olisikin ”kivaa” tai ”ihan kivaa” tai ”ihan ok”, kyllä niissä ajatuksissa varmaan jollain taajuudella hiipii se Olof Palmen murhaaja.

Ne määrittelemättömät pelot.

Veikkaan, että vasta 10-20 vuoden päästä tiedetään, miten tämä on pitkäaikaisesti vaikuttanut lasten ajatuksiin. Olen lukenut (ja huomannutkin), että sodan jälkeen kolmas sukupolvi alkaa päästä sodan traumoista yli. Googlasin tarkistaakseni, jossain sanottiin, että vasta neljäs sukupolvi.

Toivottavasti tämä ei ole kamalan epäkorrektia, mutta itse oon ajatellut koronaa vähän niin kuin ”meidän aikakauden sotana”. Mutta viimeksikin sodan jälkeen alkoi jälleenrakennus. Tämän sodan jälkeen meidän ei kuitenkaan tarvitse rakentaa uusiksi taloja ja teitä. Toivottavasti tällä kertaa riittää paukkuja enemmän ihmisten ajatusten ja turvallisuudentunteen uudelleenrakentamiseen. Tukea tarvitsevia on varmasti paljon.

20
Like
3

You Might Also Like

  • Ellu
    29.4.2020 at 12:43

    Meillä 5-vuotias innostui Olipa Kerran Elämä -sarjan kautta ihmisen kehosta ja tämän seurauksena olin jo kirppareilta ja kirjakaupoista meille hamstrannut erinäisiä kirjoja aiheesta. Muutama luukkukirja (Vau : Kurkista kehoosi, Kysy ja Kurkista: Ihminen sekä Tutki! Pöpöjä, tietokirja Siisti sairaala sekä pari tarinakirjaa, Vuoden pöpö ja Ella ja kumppanit pysäyttävät epidemian. Kun kirjastot aukeavat, suosittelen kaikkia.

    • krista
      29.4.2020 at 12:48

      Hei noihin kirjoihin voisikin tutustua! Meillä on joku kurkistuskirja ihmisen elimistöön, ei ehkä just noista mikään vaan joku muu, ja lisäksi Evoluutio-kirja, mutta niissä ei ehkä varsinaisesti ”pöpöasioita” ole ollut. Mutta kirjojen avulla asioiden käsittely on kyllä tosi hyödyllistä!

  • A
    29.4.2020 at 18:12

    Mä mietin että miten tämä aika lapseen vaikuttaa ja mitä muistoksi jää. Varmaan jotain hyvää, mutta on tämä tietyllä tavalla lapsuuden loppu tämä kevät. Että voiko sitä lapsikaan enää huoletta kulkea ja olla, niinkuin ennen. Meillä lapsi haikailee Espanjaan (oltiin siellä hiihtolomalla juuri muutama viikko ennen kuin shit hit the fan). Siihen kulminoituu hänelle se, että oli lämmintä ja ihanaa (plus loma). Sitä hän itkee, että hän ei kestä ajatella kuinka ihanaa Espanjassa oli. Eikä äidin ja isän lupaukset, että kyllä vielä joskus päästään Espanjaan ja että kyllä tämä korona-aika joskus loppuu, paljon paina (koska ei voida sanoa että milloin se joskus on, niin se on lapselle yhtä kuin ”ei ikinä”).

    Mutta tänään lapsi kyllä heitti kivan kysymyksen koronaviruksesta, nimittäin että minkä värinen se on. Sitten luettiin kivaa artikkelia (aika pitkä juttu), josta selvisi, että ei ole punaista siinä niinkuin kuvissa, vaan se ei ole minkään värinen (koska koronaviruksen koko on luokkaa 50 nanometriä (1/1000 hiuksen paksuudesta) ja näkyvän valon aallonpituus on lyhimmillään 400 nanometrin luokkaa, joten koronavirus on liian pieni, että se vuorovaikuttaisi näkyvän valon aallonpituuksien kanssa siinä mielessä että sen voisi sanoa olevan jonkin värinen). Aika mielenkiintoista :)

    • krista
      29.4.2020 at 18:29

      Voi mä vähän liikutuin teidän lapsen Espanjan-ikävästä <3 Varmaan siksi, että käyn läpi vähän samanlaisia fiiliksiä itsekin :D Instassa tulee aina näitä "kaksi vuotta sitten" -kuvia, ja mahanpohjasta ottaa, kun näen niitä meidän perheen hymyjä. Meillä on ehkä eniten haikeutta siitä, että kesällä ei voi leikkiä ystävien kanssa, siitä just eilen vähän surullisina juteltiin, että niin se taitaa nyt olla.
      -
      Oooo, mäkin kuvittelin koronaviruksen ellaiseksi punakruunuiseksi niin kuin kuvissa!

  • sweetchili
    29.4.2020 at 19:01

    Voih! Täälläkin naapurustossa lapset leikki yhtenä päivänä ja sivukorvalla kuulin: ”..että tää haluis mennä kauppaan mut tää ei saa..” Leikkiminen on niin turvallinen tapa käydä läpi tuntemuksia, toiveita ja pettymyksiä. Leikki on hurjan hieno tapa jäsentää muuttuvaa maailmaa ^_^

  • Onneli Winter/onnelin elämää
    29.4.2020 at 19:52

    Päikässäkin, pienellä porukalla kun mennään niin korona kyllä näkyy ja kuuluu. Pienempien kanssa on ihailtavaa käydä käsipesulla, niin antoisaa saippuointia ”pöpöt pois”, luulen että heillä käsien pesu huolella tulee jäädäkseen… mikä on hieno juttu! Karanteeni ja turvaväli kuuluu kyllä leikeissä…autoillakin ;) eipä paha tuokaan! Pitäkää huolta toisistanne ja elämä voittaa <3

  • Tinsku
    29.4.2020 at 23:50

    Kyllä tästä lapsille melkoinen sukupolvikokemus jää.

    Itsellänikin on muistikuva, että olen nähnyt Ceausescun teloituksen silloin (10vuotiaana). Myös Pohjois-Irlannin tilanne, terrori-iskut ihmisten asuinalueille on jääneet lapsuuden uutisista vahvasti mieleen. Mieheni joka on minua muutaman vuoden vanhempi, muistelee lapsuutensa kollektiivista kokemusta ydinsodan uhkasta.

    Kaikenlaista. Toivottavasti tässä käy nyt hyvin kun eristyksiä hölläillään.

  • A
    30.4.2020 at 09:12

    Mä en muista Ceausescun teloitusta, enkä Palmen murhaa, mutta sen sijaan Berliinin muurin murtumisen muistan ja lapsuuden pelko oli Jammu-setä :/

    • Ananasa
      30.4.2020 at 16:00

      Jammu-setä on myös mun lapsuuden kauhu. Ajatuskin Myllypuroon menemisestä tuntui painajaiselta vielä isompanakin! (Enkä edes ole pääkaupunkiseudulta kotoisin.)

  • Lilah
    30.4.2020 at 11:47

    Mä en usko että meidän 4- ja 6-vuotiaille tästä juuri jää kummempia muistikuvia. Arkemme on muuttunut loppujenlopuksi hyvin vähän: työt on siirtyneet kotiin, mutta lapset ovat päiväkodissa. Emme juurikaan muistuttele käsipesuista ja naapurissa asuvien kaverien kanssa on saanut olla normaalisti ja kavereita on tietysti päiväkodissakin vaikka vain kolmannes lapsista paikalla. Harrastusrumba (isompien lasten) on laantunut joten kotona ollaan enemmän. Toisia isovanhempia on nähty pihalla vähän etäämmältä, lähintä mummua ihan normaalisti (ei riskiryhmää, itse ei halunnut eristäytyä). Toki aikuisten puheissa korona usein on, mutta ei yhtään pelolla vaan enemmän skenaarioiden pohtimisena ja tilastojen tarkasteluina. Välillä kun johonkin asiaan sanon ettei voida nyt tehdä, jatkaa kuopus tietäväisellä äänensävyllä ”niin kun nyt on se kolonavilus”. Asumme siis pikkukaupungissa, jossa rekisteröityjä tautitapauksia on 0-4.

  • Mie
    2.5.2020 at 20:46

    Meilläkään ei koronaa juurikaan huomaa kuin siinä, ettei olla oltu eskarissa ja päiväkodissa. En tietoisesti pelottele lapsia koronalla, tietävät miksi harrastuksia ym ei nyt oo, mutta ei sen kummemmin. Saavat ihan tarkoituksella leikkiä naapurin lasten kanssa ulkona, ettei elämä mene liian pelottavaksi. Erityisherkille lapsille se voisi olla liian traumatisoiva kokemus, että kaikki normaali elämästä on kielletty kuukausia. Nyt palaavat eskariin ja päiväkotiin.