Vinkit lapsiperheen lomailuun Keski-Suomessa

Meillä on tälle kesälle vielä toinen pieni Suomen-lomamatka tulossa: pääasiallinen tarkoitus on mökkeily sukulaisten kanssa, mutta viime kesänäkin yhdistimme sen onnistuneesti sellaiseen Suomen-kiertomatkan reissufiilikseen. Silloin pysähdyimme menomatkalla Tampereella (Särkänniemi) ja Ähtärissä (eläinpuisto), ja Tuurissakin käytiin ihmettelemässä. Paluumatkalla käväistiin Joensuussa, Lappeenrannassa (hiekkalinna) ja vielä Porvoossakin pysähdytiin ilta-aterialla ennen kotipihaa.

Oli tosi toimiva reissu ja tuntui tosiaan ihan ”kokonaiselta” kotimaanlomalta, ei pelkästään edestakaiselta matkalta muutamalla välipysähdyksellä.

Nyt meillä on siis suunnitteilla vähän samaa, ja pari päivää sitten tuijotin pää tyhjänä Suomen karttaa. Olin haravoinut siihen suunnilleen sopivan alueen, josta yritin pähkäillä lapsille jotain kesäkivaa: huvi- tai vesipuistotyyppistä hauskanpitoa. Haravoitu alue oli suunnilleen saman kokoinen kuin Suomen maantiedossa Keski-Suomen alue.

Mutta hmmmm mikä olisikaan lapsille (etenkin koululaisten riemua ajatellen; pienintä riemastuttaa tehdä ihan samoja juttuja kuin isosiskot) kivaa tekemistä jossain about Jyväskylän seudulla?

Päädyin kysymään tästä Insta Storysta, ja sain valtavan määrän hyvän kuuloisia vinkkejä, KIITOS! Pyydettiin myös jakamaan parhaat vinkit, joten tässäpä tulee!

(vinkit ovat summittaisessa järjestyksessä ja kaikki siis Insta-seuraajilta saatu – ei vielä omaa kokemusta)

Suunnilleen tällaiselta kartan alueelta kyselin vinkkejä.

Lapsiperheen vinkit Keski-Suomeen, eli Jyväskylään ja lähikuntiin:

1. Puuhapuisto Veijari (Saarijärvi)

Eniten mainintoja taisi saada Puuhapuisto Veijari Saarijärvellä – ja sehän kuulostaakin aivan ihanalta! Nettisivujen mukaan liikkumista ja reippailua raittiissa ulkoilmassa luonnon keskellä: näyttäisi olevan köysiratoja, pomppupaikkoja ja kaikenlaista aktiivista reippailupuuhaa. Ja eläimiä myös!

Täällä me joskus kyllä käydään, vaikka just tätä ei tälle vuodelle kohteeksi valikoitukaan.

Saarijärveltä useita mainintoja sai muuten myös kivikautinen kylä, se voisi kiinnostaa meillä erityisesti Joelia.

2. Peurungan kylpylä Laukaalla

Laukaalla sijaitseva Peurungan kylpylä taisi saada toiseksi eniten suosituksia. Ja kun me esiteltiin nämä vaihtoehdot lapsille, valinta oli selkeä: ”kylpyläloma jeeeeee!” Kylpylä näytti ihan kivalta ja hinta oli yllättävänkin kohtuullinen: samaan hintaan kuin perus-airbnb-yöpyminen, ja siihen tuli kylpylän käyttö ja aamupala päälle.

Kaikki peukut nyt pystyssä, että tää on kiva! Joku sanoi, että se olisi juuri keväällä remontoitukin.

3. Ysitien lemmikki

Laamoja, lampaita, vuohia ja niin edelleen, kuulostaa tosi kivalta! Ysitien lemmikkiä vinkattiin myös paljon; se näyttäisi sijaitsevan Jyväskylästä… öööh, Lievestuoreelle päin?

Jotain muitakin kotieläintiloja mainittiin, mutta hitsi vie sekoittuivat jo keskenään. Mutta joitain muitakin vastaavia voi olla; huikatkaa kommenttikenttään, jos tiedätte!

Tämä pieni bää bää asuu ihan täällä Helsingissä.

4. Nokkakiven huvipuisto

No tämä olikin sitten varteenotettava vaihtoehto sille kylpylälle: eli Lievestuoreella olisi näköjään ihan huvipuisto, Nokkakiven huvipuisto nimeltään. Moni kehui, että se on kiva ja ei tarvitse jonottaa niin kuin isommissa ruuhkaisemmissa paikoissa. Sitä täytyy joskus kokeilla!

5. Piispala (Kannonkoski)

Myös Piispalan leirintäkeskusta suositteli moni – sinänsä jännä vaihtoehto, kun itse en olisi tullut sellaista ajatelleeksi, leirintäkeskukset jotenkin yhdistää vaan ripareihin ja leirikouluihin. Mutta tätä suositeltiin ihan lomakohteenakin!

6. Laajavuoren seikkailupuisto

No noin monta vinkkiä tuli ja vasta nyt päästään varsinaisesti Jyväskylään! Eli Laajavuoren seikkailupuisto Laajis vaikuttaa kivalta just meidän koululaisten makuun. Eli tämä näyttää olevan sellainen kiipeilyrata – ja haha pakko myöntää, että jostain syystä me ei olla vielä ikinä käyty sellaisella. Joskus täytyy käydä!

Tämä oli meidän omien alkugooglailujen pohjalta ensimmäinen orastava suunnitelma, mutta kylpylä vei sitten kuitenkin voiton

7. Gr8Wake vesipuisto Jyväsjärvellä

Tämä näyttäisi olevan sellainen kelluva vesipuistosysteemi! Nimeltään siis Gr8Wake ja sijaitsee Jyväskylän Jyväsjärvellä. Varmasti tosi kiva just koululaisikäisille!

Mainittu myös Jyväskylästä: Mäki-Matin perhepuisto, Pandan tehtaanmyymälä, Viherlandia, liikennepuisto Viitaniemessä, Tuomiojärven uimaranta, Silinteri-kirppis ja Tourujoen luontopolku.

Tällä kertaa meidän tie vie siis Peurunkaan kylpyläpulikoimaan ja toivotaan kovasti, että se täyttää jälkikasvun kylpylälomaunelmat! Mutta muut vinkit jäävät ehdottomasti seuraavia sukulaismökkeilyreissuja odottamaan, ja toivottavasti näistä on vinkkejä jollekulle toisellekin tuolla seudulla lomailevalle!

Saa laittaa lisää vinkkejä kommentteihin Jyväskylän ja lähikuntien alueelta lapsiperheille!

13

You Might Also Like

2 Comments

  • Reply
    Katja
    11.7.2024 at 18:32

    Huom Peurunkaan ensi viikolla suuntaavat, koko hotelli & kylpylä on ainoastaan John Smith-festivaalin käytössä to-su, eli silloin ei kannata yrittää sinne.

  • Reply
    Rosa
    11.7.2024 at 21:25

    Keskisuomalainen lukija haluaa sen verran viilata pilkkua, että Peurunka on LaukaaSSA, meillä ei kukaan käy laukalla Laukaalla ;)

    Laajiksen seikkailupuistoon vinkiksi kylpylännälkäisille, että sen vieressä on Scandic Laajavuori, jossa kylpylä kans. Ja Jyväskylässä AaltoAlvari-uimahalli on ihan kylpylän veroinen paikka myös, on aaltoallasta ja liukumäkeä ja hyppypaikat jne. Mutta kylpylävertailussa Peurunka on selkeästi paras lapsiperhekohde, siellä on koululaisille sopivat altaat ja pitkä liukumäki!

  • Leave a Reply