”Sun pitäis kirjoittaa se itse!”, usutti virtuaalituttu Instagramissa, kun puhisin taaperonflunssayöväsymyskahvinjuonnin lomassa tänä aamuna.
No niin pitäisi!
Puhisin siis vakiopuhinastani eli lööppijutuista, joissa syytetään nykyvanhempia milloin mistäkin asiasta. ”On ne nykyvanhemmat kyllä avuttomia!”. Näitähän on karkeasti ainakin kaksi juttutyyppiä. Toisessa joku pitkän linjan varhaiskasvatuksen ammattilainen nimettömänä paljastaa, kuinka surkeita nykyvanhemmat ovat asiassa x. (ei väliä, mikä se asia on – niitähän löytyy) Tämähän tietysti saa tietynlaiset vanhemmat ihmiset aivan hurmioon iltapäivälehtien kommenttikentissä: ”ei meidän aikana kyllä ollut noin kuritta kasvaneita lapsia, nykyvanhemmat on ihan hukassa!”
Tämä on muuten suoraan sukua tällaiselle puhetyypille, jota itse (kröhöm) olen käynyt useammankin kerran erässä vanhojen valokuvien ryhmässä kommentoimassa. Kun siis ryhmään jaetaan ihania historiallisia kuvia lapsista leikkimässä vaikkapa ihanissa kuralätäköissä, eiköhän sekunneissa kommenttikentät täyty suurten ikäluokkien ”nykyään lapset ei enää leiki lätäköissä!” -kommenteista. Ööööh? Ootteko koskaan kurkanneet päiväkotien pihaan Reima-vesipilareissaan lätäköissä sukeltelevien taaperoiden maailmaan…? Todellakin leikkivät – ja vieläpä paremmissa varusteissa kuin ennen!
Okei totta kai nykyään kännykät sun muut ruudut vähentävät leikin aikaa ja se on harmi. Mutta ennen saattoi olla vaikka kodin työt, joiden takia ei päässyt leikkimään. Jokainen aika kun on erilainen.
Ai niin ja se toinen juttutyyppi. Se on tietysti se mainio suoraan vanhempia syyllistävä ”Näin sinäkin olet pilannut lapsesi tietämättäsi” -klikkiotsikko. Aijaijai, nyt tykitetään suoraan vanhemmuussyyllisyyden ydinkohtiin! Onko lapsellasi väärät kengät? Olet kehunut väärin! Ja aijaijaijai, tää oli paha (tosin ei vanhemmuuteen liittyvä): Oletko sinäkin aina pyyhkinyt peppusi väärin?
Todennäköisesti olet! Klikkaa, niin tiedät!
(ja haha minähän klikkaan)
Ja se juttu, mitä tänä aamuna peräänkuulutin iltapäivälehtien kirjoittamaksi. Eivät he tietysti sitä kirjoita, koska se ei ole lööppikamaa. Mutta mullapa on ihan tällainen oma iltapäivämedia täällä! Joten täältä tulee! Eli:
Mitä nykyvanhemmat tekevät ihan huikean hyvin – paljon paremmin kuin aiemmat sukupolvet
Nykyvanhemmilla on tietoa kasvatuksesta ja tälle tiedolle pääsy on helppoa. Kaiken ytimessä on tämä, meillä on paljon ajankohtaista nykytietoa kasvatuksesta! Meidän nykyvanhempien perheissä ei puhu käskyttävä kuri ja koivuniemen herra, vaan olemme avoimia kuulemaan, kokeilemaan ja soveltamaan erilaisia, psykologisesti pohdittuja kasvatusmenetelmiä. Toisaalta…
Nykyvanhemmat suunnistavat suositusten ja ohjeiden viidakossa. Niitä suosituksia nimittäin riittää! Me nykyvanhemmat luovimme niiden seassa ja pyrimme löytämään omat polkumme ja painotuksemme. Otamme välillä myös ympäriltämme ryöppyävän arvostelun vastaan, huokaamme syvään ja katsomme lapsiamme – ja jälleen kerran toteamme toimivamme ihan hyvin, vaikka ei aina jokaisen suositusripauksen mukaan. (koska kukaan ei voi noudattaa kaikkia suosituksia, sillä ne ovat välillä vastakkaisia, haha)
Nykyvanhemmilla on kapasitetttia panostaa. Tästä(kään!) ei kannata syyttää myöskään aiempia ikäluokkia, heillä oli taakkansa. Oli sodan sukupolvet, sitten sodanjälkeiset, jotka kantoivat henkistä taakkaa edelleen. Oli lamakin siinä ja sen traumat. Oli arjen raskautta, suuret perheet ja navetat, oli suuremmatkin murheet kuin suositusten mukaiset kengät. Nyt on erilaista – ehkä eri tavalla raskasta, mutta silti keskimäärin kuitenkin enemmän aikaa ja kapasiteettia panostaa lapsiin. Ennen (ei niin kauan aikaa sitten; tämä jotenkin usein unohtuu) toiveena riitti, että osa lapsista säilyi hengissä.
Nykyvanhemmat keskustelevat ja kuulevat lasta. Ei, se ei ole synonyymi kaverivanhemmuudelle. Keskustelu ja lapsen kuuleminen on lapsen itsearvostuksen ja itsetunnon hiljaista (ei aina edes niin hiljaista) rakentamista: että lapsen mielipiteillä on väliä. Lapsi ei tietysti aina tiedä ja osaa, mutta opettelee. Nykyvanhempi ohjaa, neuvoo ja kannattelee, joskus käskee ja komentaa. Sitten taas vetää henkeä, keskustelee ja perustelee. Menettää ehkä väliin taas hermonsa ja uhkaa heittää joulukalenterin roskiin, potee huonoa omatuntoa, sen jälkeen yrittää uudelleen. Nykyvanhemmat yrittävät ja tekevät parhaansa.
Nykyvanhemmat ymmärtävät lapset omina persooninaan. Miten monesti tälläkin tontilla sekä minun tekstissäni että kommenteissa lisätään perään, että ”lapset on niin erilaisia”. Kyllä, me ymmärretään se ihan jossain tosi syvällä tasolla! Me nykyvanhemmat pyrimme näkemään lasten yksilöllisyyden ja mitoittamaan oman toimintamme siihen: ymmärrämme, miten joku lapsi voi kaivata strukturoidumpaa eloa, kun taas jonkun toisen persoona kukoistaa parhaiten ilman tiukkoja rajoja (paitsi vaikka turvallisuusasioissa). Tähän liittyen…
Nykyvanhemmat eivät pakota lasta muottiin. Me emme anna ymmärtää, että lapsi on ”vääränlainen” tai aseta tiukkoja normeja, jotka voivat vahingoittaa sellaisia lapsia, jotka eivät muotteihin mahdu. Me emme tyrkytä sukupuolirooleja ja ymmärrämme sukupuolten moninaisuuden.
Nykyvanhemmat kehuvat ja kannustavat. Me emme kasvata lapsia moitteilla, rangaistuksilla ja häpeällä. Me pyrimme antamaan lapsille terveet puitteet itsetunnon ja itsearvostuksen rakentamiseen. Me pyrimme näkemään erilaisten lasten vahvuudet ja tukemaan niitä piirteitä. Me pyrimme auttamaan tilanteissa, jotka ovat lapselle vaikeita.
Nykyvanhemmat jakavat vanhemmuutta. Me ymmärrämme jaetun vanhemmuuden edut niin lapsille kuin vanhemmillekin.
Nykyvanhemmat pyrkivät olemaan siirtämättä traumojaan eteenpäin. Me nykyvanhemmat reflektoimme ja terapoimme; itsekseen, ystäville tai ammattilaisille. Me tiedostamme, että meitä (tai edellisiä sukupolvia) on ehkä kohdeltu väärin, laiminlyöden, mitätöiden tai osaamattomasti ja me teemme töitä sen eteen, että emme siirrä näitä jälkiä seuraaville. Me käsittelemme omat kokemuksemme, kuulemme ystäviemme kokemukset, me pyrimme katkaisemaan traumojen ketjun, me tiedostamme menneiden sukupolvien äänet ja yritämme olla toistamatta heidän virheitään.
Nykyvanhemmat kasvattavat upeaa seuraavaa sukupolvea. Katsokaa nyt noita meidän lapsia! Meidän nykyvanhempien mahtavia osaavia, empaattisia, yhteiskunnallisesti ymmärtäviä, kaveritaidoiltaan mainioita – tai jos ei näin, niin ainakin hienosti opettelevia – jälkeläisiä. Heistä kasvaa hieno seuraava sukupolvi, jota me nykyvanhemmat voimme ylpeydellä tukea ja kannustaa.
Nykyvanhemmat eivät (toivottavasti) arvostele seuraavaa sukupolvea vanhemmuudesta. Me ymmärrämme, että he todennäköisesti kuitenkin tekevät sen paremmin kuin me.
*******
Saa jatkaa alle keskusteluketjuun meidän nykyvanhempien kehuja! Missä muussa me nykyvanhemmat olemme huikean hyviä? Yritetään pitää tämä vain nykyvanhempia kehuvana ketjuna; niitä moitteita kun me joka tapauksesa kuulemme muualta ihan riittävästi. Nyt on kehujen aika ja paikka!
PS. Ärsyttävää, että pitää disclaimeroida. Mutta pakkohan se on. Eli siis totta kai nykyään(kin) on laiminlyötyjä tai surullisissa olosuhteissa kasvavia lapsia. Tässä puhutaan keskimääräisesti vanhemmuudesta nykyisin ja ennen.
47
Anna S
5.12.2023 at 13:41Nykyvanhemmat panostavat ylipäätään lapsiin ja heidän lapsuuteen. Nykyään ymmärretään lapsuuden arvo ja kannustetaan lapsia leikkiin ja olemaan lapsia. Meidän lasten ei tarvitse (Suomessa) mennä töihin lapsina, tehdä tosi raskaita maatilan töitä kotona päivästä toiseen. Me pystymme ja haluamme tarjota lapsille avoimet ovat valita suuntansa, me opettelemme olemaan suvaitsevaisempia ja jos onkin omia ennakkoluuloja niin uskallan sanoa, että luultavasti valtaosa vanhemmista toivoisin lapsistaan suvaitsevaisempia kuin mitä me voimme, koskaan olla, koska me olemme kasvaneet erilaisessa maailmassa.
–
Me ymmärrämme, että lapset voivat välillä olla meitä fiksumpia ja hyväksymme sen. Välillä lapset opettavat aikuisia ja se ei ole enää mikään juttu, vaan ihan osa arkea.
Minusta tuntuu myös, että nykyään vanhemmat osoittavat arvostuksensa varhaiskasvatusta ja koulua kohtaan. Minusta tuntuu, että nykyään kuulee paljon enemmän kehuja ja kiitoksia kuin vaikka parikymmentä vuotta sitten. Silloinkin kuuli, mutta nyt enemmän. Ymmärretään, että lapsen arjen pyörittäminen niin, että lapsi oppii, saa tarvitsemaansa tukea ja kokee olonsa turvalliseksi ja tärkeäksi on yhteispeliä kaikkien niiden kesken, jotka lapsen kanssa päivän aikana toimivat.
–
Myös suvaitsevaisuus tuntuisi ehkä lisääntyneen. Kun näkee julkisella paikalla kiukuttelevan lapsen niin nykyään ei enää välttämättä etsitä niin hanakasti syyllisiä ja moitita toisten toimintatapoja vaan otetaan ymmärtäväinen katsekontakti tunteidensa kanssa painivan lapsen vanhemman kanssa ”tsemppiä! Minä niin ymmärrän tuon”. Ylipäätään lasten ei tarvitse istua hiljaa paikoillaan, vaan ymmärretään, että joku lapsi voi olla äänekkäämpi ja tarvita enemmän liikettä.
–
Tästä muuten tuli mieleen vielä omassa lapsuudessani paljon kuunneltu joululaulu, joka tuntuu nykyään niin väärältä. ”Ei itkeä saa, ei meluta saa…” Ihan järkytyn nykyään aina kun kuulen tuon, mutta se oli omaa aikaansa. Nykypäivän lasien läpi ihan hurjaa kieltää itkeminen ja jos on ihan innoissaan niin kyllä välillä saa myös meluta. Minä voisin kirjoittaa tuon sanat uudelleen nykypäivään paremmin istuviksi. ”Ei kiusata saa, ei tapella saa…”
–
Ja ylipäätään minusta on ihanaa, että nykyään ymmärretään enemmän mistä tunteet kumpuavat ja miten lapsi ei vielä pysty niitä käsittelemään ja hallitsemaan ja hyväksytään erilaista tunteen ilmaisua, vaikka samalla ohjataankin etsimään soveliaita tapoja kanavoida isoja tunteita.
.
Nyt tuli romaani xD Onneksi vauva heräsi ja lopetti minun paasaukseni tästä aiheesta.
krista
5.12.2023 at 13:46Aaaaaaaah ihanaa, kiitos tästä, suora jatke mun kirjoituksille, lisää erinomaisia pointteja, just näin! Hyvä, kun paasasit! :)
LauraM
5.12.2023 at 21:17Nykyvanhemmat ymmärtävät turvallisuudesta:
-on turvallisempaa käyttää turvaistuinta ja turvavyötä autossa, kuin antaa lasten sekoilla vapaasti ja nukkua vaikka hattuhyllyllä (vaikka se olikin kivaa ja jännään, niin en todellakaan soisi tätä riemua lapselleni).
-on turvallisempaa opettaa, pakottaa ja lopulta vaikka lahjoa käyttämään pyöräilykypärää, kuin antaa olla ilman. (Ei sitä ennenkään).
-on turvallisempaa (ja usein ihan hauskaa) lähteä lasten kanssa yhdessä uimarannalle, kuin laittaa menemään päinsä. (Siellä oltiin ja kukaan ei hukkunut. Paitsi kaverin pikkusisko kerran melkein, mutta kahden sisaruksen voimalla saivat hänet onneksi ylös joesta).
krista
7.12.2023 at 11:46No totta! Ja kaikkeen tällaiseen nykyvanhemmat tosiaan käyttävät aikaa ja kapasiteettia (ja myös turvaistuinten suhteen rahaa) ja huolehtivat sellaisista turvallisuusasioista, jota ennen ei huomioitu (ei ollut aikaa?) ollenkaan. Esimerkiksi tuon hukkumisen suhteen mun äiti aina kertoi, että miten heillä lapset aina keskenään leikkivät hurjasti virtaavassa joessa, jonka rannalla asuivat. ”Ei sinne ole ennenkään kukaan hukkunut”. Hyvä niin, ettei just heidän kohdalla sellaista onnettomuutta käynyt, mutta olihan kaikenlainen lapsikuolleisuus ihan eri lukemissa kuin nykyään.
krista
7.12.2023 at 11:48…ja pitipä ihan kaivaa tuo tilasto esiin, eli tämä: https://www.tilastokeskus.fi/til/ksyyt/2010/ksyyt_2010_2011-12-16_kat_007_fi.html
LauraM
7.12.2023 at 23:07Ah, lempitilastoni. Eräitä kertoja olen itsekin tämän jossain facen ”10 asiaa, joita teimme lapsena mutta NYKYvanhemmat ei ikinä salli..”-keskusteluissa.
krista
8.12.2023 at 08:36Jep! Pitäisi olla tallennettuna suosikkeihin, sen verran usein tälle ois tarvetta :D
J
8.12.2023 at 10:42Ihanaa että kirjoitit tästä, ihan kamalaa, kun edelliset (meidät tai meidän vanhemmat kasvattaneet) sukupolvet kilpaa huutelevat miten kaikki vika on vanhemmissa ja hukassa olevassa vanhemmuudessa. Aina on ollut hukassa olevia vanhempia, musta tuntuu etten oikeasti tiedä kovin montaa sellaista. Mulla on ollut yli 20 vuotta lapsia ja niitä vanhempia olen tuossa myös aika paljon nähnyt.
–
Vanhemmuus on muuttunut ja ihanasti kirjoitit niistä tärkeistä asioista tuolla. Maailma muuttuu ja onneksi kasvatustavat ja lasten elämä myös. Monesta kohdasta tulee mieleen että me nykyvanhemmat hyväksytään sen lapsen keskeneräisyys ja elämisen opettelu, saa kuulua, näkyä ja näyttää myös tunteensa vaikka siellä kaupassa jos harmittaa :).
–
Leikkivät lapset lätäkössä saattaa olla yleisempi näy tänä päivänä kuin esim. 50 vuotta sitten. Silloin vaatteita ollut niin paljon, eikä ainakaan vesileikkiin soveltuvia vaatteita (märät villakangastakit ja saappaat ei oo ehkä ilahduttaneet äitiä ja vesileikeistä on tosiaankin tullut toruja). Tällä vuosituhannella on lasten vaatteet tehty niin että siellä lätäkössä voi pyöriä koko päivän. Eli enää ei kielletä menemästä vesileikkeihin vaan ennemminkin sinne kehotetaan menemään (anoppi on ollut vähän kauhuissaan näistä kuraleikeistä joskus).
–
Kurista mun piti oikeastaan kirjoittaa. Tai rajoista ja rajattomuudesta ja siitä miten se on onneksi muuttunut. Jotenkin mua aina särähtää korvaan ne tiukat rajat ja kaiken lasten tekemisen rajoittaminen lapsen oman edun puitteissa. Lapsia kun on eri ikäisiä ja rajojen merkitys muuttuu iän myötä. Ennen vanhaan oli hirmu tarkat ja ahtaat käyttäytymisnormit ja rajat tuli ulkopuolelta (myös aikuisilla, mitä ne naapuritkin ajattelee?). Onneksi ei enää ole ja nykyään ei tiukat autoritääriset rajat toimi, vaan lasten pitää oppia asettamaan itse omia rajojaan. Aika hurja ajatus että sitten 18-vuotiaana yhtäkkiä pitääkin itse laittaa ne rajat, kun aiemmin joku on ulkoa ne asettanut. Ja tarkoitan siis esim. pelaamisten ja ruutuajan säätelyä. Sit kun on aikuinen (vaikka 18 v. on aika keskeneräinen vielä) niin ei kukaan määrää niitä rajoja. Tämän päivän maailmassa itsesäätely, tunnetaidot ja omien rajojen tunteminen sekä asettaminen on tosi tärkeä taito. Tätä mun mielestä tämän päivän vanhemmat myös ymmärtävät ja siksi ehkä ne kurisukupolvet ovatkin ymmällään.
–
Meillä on esim. teinit saaneet itse asettaa itselleen kotiintuloaikoja. Toki niistä on sit tarpeen mukaan neuvoteltu ettei nyt ihan överiksi ole mennyt, mutta aika hyvin he on osanneet laittaa itselleen niitä rajoja. Silloin sovittu aika ennemminkin yhteinen sopimus ja siinä on pysytty tosi hyvin. Sama ruutuajasta, somesisällöistä, nukkumisesta/valvomisesta yms. ollaan puhuttu yhdessä.
krista
8.12.2023 at 13:57Aaah, miten viisas kommentti tämäkin, kiitos! Ihan älyttömän hyviä pointteja tuosta kurista muuten – että voiko ns. liiallinen kuri johtaa jopa ylilyönteihin sitten, kun kuri höltyy, vai onko fiksumpaa opettaa vähitellen lasta hallitsemaan itse rajansa. Tästä voisikin kyllä ehkä ihan erillisen blogipostauksenkin kirjoittaa, niin hyvä (ja yllättävän vähän esillä oleva) aihe! Itselläni ei toki vielä ole teinien kokeiluista kokemusta (haha paitsi omakohtaisia), mutta pohdinnan tasolla!
–
Ihan ministi tätä sivuten mä oon muuten joskus visioinut, että mä haluaisin koluta noiden lasten kanssa festarit ja Intian-reppureissut tai intrerrailit vielä sellaisessa vaiheessa, kun he vanhemman kanssa tuollaiselle seikkailulle lähtevät :) Sillä(kin) ajatuksella, että sitten kun ovat itse festari-reppureissu-reilausiässä, heillä olisi jonkinlainen kokemus siitä, että mikä on fiksua ja mikä ei :D
Pee
8.12.2023 at 23:42Nykyvanhemmat ei puhu jatkuvasti siitä, että ”pitäs laihduttaa, on vichy-keittokinkku-dieetillä, lasken painonvartijoiden pisteitä, olipas se lihonut, onpa toi laiha, miten noin nuorella on selluliittiä, en sais syödä tätä ku tää niin lihottaa”.
Nykyvanhemmat ei humallu lastensa seurassa. Juhannus, uusi vuosi ja vappu mennään lasten ehdoilla. Eikä niin, että aikuiset juhlii ja rellestää, lapset on jossain sivussa tai ”nukkumassa”.
Nykyvanhemmat ei huuda toisilleen lastensa kuullen ”vi***n tyhmä akka mä näytän sulle”.
Nykyvanhemmat ei käytä lapsia parisuhdeterapeutteinaan ”isäs on niin raskas, mikähän sillä on, onkohan se käyny vieraissa, haista tota paitaa, kenen hajuvesi siinä haisee”.
Nykyvanhemmat kiinnittää huomiota siihen, että puhutaan lapsen ikätason mukaan asioista eikä pidä sotauutisia päällä kasten kuullen.
Nykyvanhemmat pohtii, onko heistä vanhemmiksi eikä vain jätä ehkäisyä pois. Jotkut valitsee lapsettomuuden.
True story ja varmasti jäi jotain puuttumaan. :D
krista
9.12.2023 at 15:17No nyt tekee mieli käyttää uskonnosta tuttua huudahdusta ”aamen!”. Siis todellakin näin. Oikeasti näitä lukiessa vaan päässä kaikuu, että hei tosiaan NYKYvanhemmuutta arvostellaan – mitenköhän ne aiemmat polvet on sitten nuo vanhemmuushommat on hoitaneet… Tietysti joka ikäluokassa on vanhempia laidasta laitaan, mutta voisin olla aika varma, että sun kuvaamat esimerkit on olleet yleisemmin edustettuna tyyliin 80-luvun vanhemmissa kuin nyt. Tuo lihomisen ja laihtumisen kauhistelu… :D