Kullasta tuli totta

Viime keväänä tamperelainen kultaseppä Timo Jousimo lähetti minulle sähköpostia – vaimonsa kannustamana, vaimo siis lukee tätä blogia. Meilissään Timo tiedusteli, että olenko koskaan harkinnut, että teettäisisin uuden vihkisormuksen (kadonneen tilalle) omien vanhojen, kenties perittyjen kultakorujen kullasta. Hän tarjoutui tekemään minulle sellaisen, jos olen yhtään kiinnostunut.

Vau. Idea kolahti minuun välittömästi.

Varsinaisen päätöksen tein kuitenkin vasta, kun tapasin Timon maaliskuussa Kiasman kahvilassa. Koska myönnän ihan rehellisesti: ihan kenen tahansa kultasepän kanssa en tuollaisen toteuttamiseen olisi voinut lähteä. En mitenkään olisi voinut seistä tavallisen kultasepänliikkeen myyntitiskillä kertomassa ideoitani ja toiveitani: kolhua, rosoa ja etruskilaista korutaidetta ja silleen. ”Ööö lähde kaivamaan raunioita jos sellaista haluat…?”

Ja miksi olin mieltynyt etruskikorutaiteeseen – en edes tiedä. Varmaan siksi, että myös ensimmäinen sormukseni (sekin kyllä vain ”iski”, kun sen näin) oli tehty etruskien muinaisten korujen inspiroimina. Ja ajatus siitä, että etruskit olivat kai ensimmäisiä, joiden on tiedetty käyttäneen vihkisormusta.

Jotain sellaista. Mutta eniten kuitenkin tunnetta.

Niinpä annoin sitten (sydän kyllä ministi pamppaillen) kultasepälle pussukan vanhoja koruja. Äitini vanhoja korviksia, katkenneita vitjoja ja tunnearvoltaan tärkeimpänä isoäitini vihkisormus 30-luvulta. Niistä kaikista tarkistettiin leimat ja pitoisuudet, irrotettiin kivet, sulatettiin, ja – hups – sit se oli oikeasti menoa.

kollaasi1

1.) Materiaalien punnitusta. 2.) Sulatus alkaa. 3.) Levyaihio heti sulatuksen jälkeen.

Sovimme heti alkuun Timon kanssa, että deadlinea tälle ei ole – tykkäsin ajatuksesta, että hän tekee tätä aina vähän niin kuin ”harrastusprojektinaan” aina silloin, kun inspiraatio iskee. Kuulemma vihkisormuksia häneltä voi tilata tarvittaessa tiukallakin aikataululla, mutta itse ajattelin niin, että kiireettömyys antaa projektille parhaat mahdolliset puitteet onnistua.

Homman edetessä pidimme meiliyhteyttä ja pallottelimme lisää ideoita puolin ja toisin. Timo lähetteli kuvia, että mitä tamperelaisella työhuoneella milloinkin tapahtuu.

sormus-kultaseppa-valmistus-2

1.) Valettu 4 mm tanko, josta vedetään ohutta lankaa. 2.) Tanko ohenee valssaamalla. 3.) Juotos valmistuu – sauma menee kiinni ja aihiosta tulee yhteinen rengas. 4.) Aihion pintaan piirrotetaan karkeasti sitä muotoa, mihin sormus tulee päätymään. 5.) Muotoonsahataan piirrotusten mukaan liikoja pois – sen jälkeen muoto on riittävän lähellä lopullista, jotta sen voi viimeistellä viilaamalla ja hiomalla. 6.) Koristeluun käytettäviä osia, mm. kierretyt lankarenkaat, kuppi sekä pieniä kultapalloja.

Itselleni isoin (henkinen) käännekohta projektissa tapahtui näiden kuvien saamisen aikaan:

sormus-kultaseppa3

Sehän näyttää jo sormukselta!

Aloin nimittäin mielessäni muistella, että millainen se mun alkuperäinen sormus oikein olikaan. Etsin tämän vanhan blogipostauksen, avasin sen – ja tajusin, että tämä uusi sormus on paljon enemmän Se Mun Sormus. Koko aiempi ajatukseni siitä ensimmäisestä kadonneesta sormuksesta jonain ultimate-maailmanihanimpana sormuksena oli vain kadonnut. Kaikki ”voiko mikään korvata sitä ekaa sormusta” -epäilykset olivat poissa.

Tästä tulee mun sormus.

Avioliton symbolin lisäksi se kantaa mukanaan myös muitakin merkityksiä: vanhaa kultaa omalta äidiltäni sekä molemmilta isoäideiltäni; 30-luvulta asti. Tämä on siis tavallaan sormus, jolla on jo syntyessään myös historia. Ja juuri tämä erityisesti koskettaa minua näin tunnearvoihmisenä.
”Se oli vain harjoittelukappale, ei se ollut sun vihkisormus”, lohdutti muistaakseni HelloAochi minua silloin ensimmäisen sormuksen kadottua.

Ja hän oli oikeassa.

Ehkä niitä ”Se Oikeita” voi olla useampia näissä sormusasioissakin. Koska tämä(kin) on Se Oikea:

vihkisormus-kultaseppa-teetetty

Itsehän siis hihkun tässä ilosta joka kerran, kun sormusta katselen. Mutta kyselin puhelimessa jälkikäteen myös kultasepän tunnelmia – että miltä tällaisen projektin tekeminen tuntui.

Kyllä se kuulemma oli haastavaa ja mielenkiintoista; sellaista, mitä ei ihan heti tule vastaan. Tässä pääsi kuulemma hyvin haastamaan myös itseään – tavallisesti kun kultaseppä tekee mahdollisimman siistiä, kaunista ja kiiltävää; ja sitten minä hihkun täällä toisessa päässä, että ”jee jee jee anna mennä, kolhi vaan reippaasti lisää”. Mutta ymmärsin, että tämä projekti oli kultasepällekin tosi mieleinen. Sai tehdä jotain ihan muuta.

Mä itse oon vaan niii-iiiin tyytyväinen, että koko homman ajan koin, että mun toiveita kuultiin ja kuunneltiin. Oltiin samalla aaltopituudella ja väännettiin vaikka rautalangasta (tai kultalangasta) mitä milloinkin haluttiin. Timo oli huippuhyvä kysymään myös tarkentavia kysymyksiä ja kommentoimaan niin, että ymmärrän. Ja ennen kaikkea: valmis näkemään vaivaa, että sormuksesta tulee just sellainen kuin asiakas haluaa. Ei ”sinne päin” tai ”näin tavallisesti tehdään”, vaan aidosti juuri asiakkaan näköinen.

Arvostan ihan järjettömän paljon.

Joo. Olen siis ihan sai-raan tyytyväinen. Ja vaikka olin nähnyt melkeinvalmiin jo kuvissa, valmiin näkeminen livenä silti pysähdytti.

Vau. Ihan täydellisen täydellinen.

Sormusta voi kuulemma ”jatkaa”. Käyttää sitä; ja jos käytössä sitä katsellessani ajan ajatella, että ”hmm, mitäs jos tuossa olisi vielä…” niin sitä voi hyvin vielä työstää eteenpäin – vaikka vuoden tai vuosien päästä.

Mutta tällä hetkellä en näe siinä mitään, mitä haluaisin muuttaa.

sormus-lahis

Suosittelen siis tosi-tosi lämpimästi kultaseppä Timo Jousimoa Tampereelta – niin vihkisormuksiin kuin vaikka just vanhoista koruista uuden korun teettämiseen. Tämä on kultaseppä, joka osaa hommansa ja kuuntelee asiakkaitaan.

Lisäksi vanhva kannatus tälle ajatukselle, että vanhoille koruille kannattaa antaa uusi elämä! <3

PS. Kultaa jäi vielä ylikin muutamaan pieneen koruun. Ajattelin tilata siitä kullasta Timolta vielä jotkut pienet ”rakkauskorut” meidän tytöille. Tällä hetkellä pää lyö tyhjää ideoista – ehkä jotkut ihan vaan kultaiset sydämet, jotka voi laittaa riipukseen. Ideoita?

26

You Might Also Like

  • Katje
    22.9.2016 at 15:47

    Vau miten kaunis! <3

    • krista
      22.9.2016 at 22:09

      Kiitos! <3

  • SMaaria
    22.9.2016 at 15:52

    Tyttöjen koruista: odota ja anna inspiksen tulla. Joku aamu sä heräät ja tiedät täysin mitä tytöille haluat. Tai tytöt kertoo tai piirtää tai ideoi itse. Riipus on hyvä idea kun se kasvaa lapsen mukana – miksei sydän, mutta voihan se olla jotain aivan muutakin. Kukka tai aurinko tai pupu tai tiikeri tai avain tai möykky.

    • krista
      22.9.2016 at 22:12

      Oot oikeassa – että tulee olo, että tietää täysin, mitä haluaa. Ja älyttömintä, että MÄ TIEDÄN JO. Se tuli ihan äkillisesti, Instagramissa kommentoija (jaimsey – KIITOS!!!!) vaan heitti idean ja se oli heti BINGO. Että TOTTA KAI. Ihan niin kuin itselläkin ois pitänyt tajuta JUST SE, mutta ehkä olin jotenkin sokaistunut tuosta sormuksen upeudesta, että ajatus ei riittänyt siihen asti.

      Eli: tuosta sormuksesta jokin variaatio (esim. keskiosasta) tytöille riipuksiksi. Tällöin tytöt saavat ikään kuin ”osan tätä” samaa sormusta <3 <3 <3 Eiks olekin ihana idea! Eiks ookki, eiks ookki, eiks ookki! Ooooo... <3

  • Hannmaj
    22.9.2016 at 16:24

    Teetä sisarussydämmet. Vähän niin kuin joskus oli muotia ”best friend korut” muistatko? Mutta siis vaan fiksumman näköiset (toivottavasti) :D ja eihän sen pakko ole olla sydän.

    • krista
      22.9.2016 at 22:17

      Joo, muistan! :) Tai varmaan tarkoitat just samaa; sellaiset ”twin peaks” -sydämet, eikö niin? Itse näin sellaiset nimittäin eka kertaa Twin peaks -sarjassa, ja oijoijoi, miten oisin halunnut sellaisen – mutta mulla ei sit koskaan kuitenkaan ole ollut sellaista :)

      Mutta joo, tavallaan tuo yllä mainitsemani megaideakin on just vähän tällaista; sisaruksilla ja äidillä samanlaiset, osa sitä samaa <3 Oh!

  • Miitu
    22.9.2016 at 17:18

    Jatkan hannmaj:n ajatusta. Voisko se tyttöjen koru olla just joku yhteensovitettava. Omien tyttöjen kohdalla mieleen tulee ensimmäisenä yhteenkietoutunu köysi – sen verta yhtenä myttynä ja toistensa turvana nää on – ja oon aistinu, että samanlainen tilanne on teilläkin. Elämän pisin suhde.

    Sun koru on kaunis ja samoin sen tausta. Perintökoruissa on sitä jotain. Onko se sitten juuri niissä tarinoissa, mitä kuljettavat mukanaan vai myös siinä, että ovat aiemmille omistajilleen suhteessa arvokkaampia harvinaisuudessaan kun vertaa vaikka siihen, miten saavutettavia monet korut nykyisin on.

    • krista
      22.9.2016 at 22:29

      Just samaan tapaan ajattelen perintökoruista! Itse muuten ensin ajattelin tuosta isoäitini 30-luvun sormuksesta, että ”oi ei, ei sitä raaski sulattaa”, mutta mun oma äiti sitten sanoi sen hyvin: jos se lojuu vuosikymmenet jossain korurasioiden pohjilla (tai jopa häviää), niin SITTEN se on ”turha” ja tyhjän panttina. Mutta tällä tavalla mä otan sen sormuksen käyttöön ja käytän sitä joka ikinen päivä.

      Ja just tuo, että se arvo tulee siitä, mitä se kuljettaa mukaanaan! <3 Tämäkään sormus ei ole näin arvokas kenellekään muulle maailmassa kuin MINULLE (jolle tämä on arvokkain mahdollien koru) ja minun jälkeläisilleni minun jälkeen. Heh mä oon just tällainen tunnearvohöpsö :) Mutta noin mä ajattelen!
      -
      Yhteensovitettavuus JOO! Ja se tuleekin tosiaan tässä ideassa, mihin oon nyt megarakastunut! (tuossa yllä)

  • Juls
    22.9.2016 at 18:32

    Osuipa hyvään saumaan tämä kirjoitus. Itsekin mietin, että voisin teettää vihkisormuksen mummun ja papan sormuksista. Ja kun vanhemmat asuu Tampereen naapurikunnassa, niin sijaintikin on mitä mainioin. Mukavaa kun kaikki yhteistyöjutut ei oo Helsingissä :D

    • krista
      22.9.2016 at 22:34

      Todellakin suosittelen! Tuo on vaan niin pohjattoman ihana ajatus; sormus joka oikeasti kantaa mukanaansa jotain isompaa arvoa <3
      -
      Varmasti tosi kiva, jos pääset tuolla työhuoneella ihan itsekin käymään! Tuo kultaseppä just puhelimessa kertoi, että se on aina ihan parasta - koska siellä on kaikki työvälineet, mallit ja niin edelleen. Mutta että tälleen "etänäkin" onnistuu hyvin (niin kuin itse tein), hän kuulemma joskus ihan asiasta tehden matkustaakin asiakkaan luo. Että tuonne Timoon vaan yhteys, suosittelen!

  • Lilah
    22.9.2016 at 19:26

    Turusta vastaavaan hommaan voi suositella Au Holmbergiä. Mulle vihkisormus teetettiin miehen omin pikku kätösin kaivamasta kullasta ja hipuista.

    • krista
      22.9.2016 at 22:30

      VAU. Okei TUO on mieletöntä, ihan uskomattoman hienoa! Itse kaivettu kulta, omg! <3 <3 <3 Hitsi kun sais nähdä kuvan tästä!!!

  • ruska
    22.9.2016 at 20:26

    mun sisko sai aikoinaan perintökoruksi sormuksen, joka oli mun mielestä i-ha-na ja jo silloin 10 vuotta sitten ajattelin siskon mentyä naimisiin, että höh, miksei se teettänyt siitä perintösormuksesta itselleen uutta, vaan otti tylsän tavissormuksen, mutta jokainen tyylillään :)

    Ylipäänsä suosittelen enemmän pikkukoruliikkeitä kuin isoja ketjuliikkeitä, omasta sormuksesta irtosi yksi kivistä, kun putosi kaakelilattialle (en tod. tiedä onko ihan timantti vai jotain muuta…) ja miehen sormusta tarvi suurentaa muutaman vuoden käytön jälkeen ja ilmaiseksi saatiin nää korjaukset <3

    • krista
      22.9.2016 at 22:45

      Joo tästä kans kultaseppä ihan peruksenaan selitti, että sormusta voi ”jatkaa” halutessaan – on ihana ajatus, että koru on jonkun ”oikean ihmisen” käsialaa ja sen kanssa voi palata halutessaan (vaikka koon muutoksissa) samalle kultasepälle, joka muistaa ja tunnistaa korun itse tekemäkseen. Siinä on vaan… …sitä jotain. Jotain erityistä.

      Mutta tosiaan jokaisen estetiikka ja mieltymykset on omat ja jos omaa silmää miellyttää jonkun perusvalikoiman valmissormus, niin TOTTA KAI. Silloin juuri se on se ”omin” vaihtoehto! Ja naimisissa voi olla vaikka ilman sormustakin :) Meidän Joel esimerkiksi ei sormusta laittaisi käteensä; se ei voi sietää ajatusta itsellään minkäänlaisesta korusta missään. Joskus se on sanonut, että se voi ottaa tatuointiin sormuksen, jos mun mielestä ois kiva, että sillä on sormus. Mutta tiedän, että ei se tykkää tatuoinneistakaan :)

  • Paula
    22.9.2016 at 21:43

    En tiiä miten paljon kultaa on jäljellä mut mulle tuli mieleen tyttöjen koruiks kanssa sormukset, joita ensin vois pitää ketjussa kaulassa ja sit ehkä jopa joskus ottaa käyttöön kihla-/vihkisormuksiks :)

    • krista
      22.9.2016 at 22:48

      JESH tästäpä jalostui tuo mun Instassa vinkin perusteella saatu koruoivallus – KIITOS myös sulle! Eli kun sieltä tuli, että tyttöjen korut toistais tuota mun samaa sormusaihetta riipuksessa. Kyllä, juuri näin, JA sitten sellaisessa muodossa, että jos tytöt haluavat, se riipus on joskus kultasepän käsissä jatkettavissa mahdollisesti sormukseksi! Uuuuu! Toivottavasti osasin selittää! Eli että siitä riipuksesta sit aikoinaan tulee se sormuksen jatko-osa ja sitä voi jatkaa (JOS siis tytöt haluavat) muulla (perintö?)kullalla…? Oh!

      • paula
        23.9.2016 at 08:38

        ooo JOOO!! Mä näin sen instaidean ja olin salaa vähän pettyny et mun idea jäi jalkoihin (lol mitä :D) mut täähän on viel parempi!

  • Iina / Bebe au Lait
    23.9.2016 at 22:15

    Mielettömän kaunis. Siis ihan todella ihana. <3

    • krista
      23.9.2016 at 22:20

      Kiitos! <3 Itsekin oon ihan onnesta mykkyräisenä aina, kun tuohon silmät osuu!