Tutkimusintoilijan nettipaneelisuositus – myös hyväntekeväisyyteen!

Tämä postaus on tehty kaupallisessa yhteistyössä M3 Panelin kanssa.

Mähän oon aikaisemminkin kertonut mun oudosta hassusta viehätyksestä vastata tutkimuksiin. Innostus alkoi varmaan joskus opiskeluaikoina (vai jo ennen?) markkinointitutkimuksen kurssilla, kun omiin silmiin avautui, mitä kaikkea kuluttajatutkimuksilla oikein tutkitaan: tuotteiden ja palveluiden kehittämistä, hinnoittelua, mainontaa, brändäystä, kilpailutilannetta, uusia tuotteita, asiakastyytyväisyyttä…


Ja itse asiassa kaikkein eniten mua aina kiinnostaa, että miten. Se sellainen pieni tutkimuskysymysten rivinväleistä näkyvä juttu, että millaisilla kysymysmuotoiluilla mitäkin asiaa tutkitaan. Tämänkin oon kertonut: muistan vieläkin jostain yli 15 vuoden takaa erään ihan loistavan tutkimuskysymyksen: ”Jos Image (lehti) olisi eläin, mikä eläin se olisi.” Vastasin seepra! Villieläin se kyllä on, mutta ei kuitenkaan ihan mikään leijona. Selvä seepra.

Tuo mun osallistumisinnostus on meillä jopa vähän sellainen inside-vitsi: tyyliin että jostain kuluttajatutkimuksesta soitetaan just vaikka, kun lennot on lähdössä kahden minuutin päästä lähtöportilla. ”Olisiko teillä hetki vastata kyselyyn sanomalehtien lukutottumuksista?”. Ja minä siihen iloisesti: ”Totta kai, mielellään!”

…ja Joel repii vieressä hiuksia, että tuu jo tänne koneeseen, EI SULLA OLE HETKEÄ AIKAA.

Kyseessä siis kuviteltu esimerkki. Oikeasti ei oltu (pari vuotta sitten) lähtöportilla vaan vasta lähtöhärdellissä kotona, haha. Mutta jos mun puhelin soi vaikka jossain kiiretilanteessa, saan aina kuulla kuittailua tästä. ”Joo on mulla aikaa!” Krista tässä alkaa vähän vastailla kysymyksiin.

Erilaiset netissä tapahtuvat kuluttajapaneelit on siinä(kin) mielessä kivoja, että ne eivät soittele sinne lentokoneen lähtöportille, vaan niitä voi tehdä silloin, kun on itsellä aikaa.

Joskus silloin opiskeluaikoina liityin kokeiluluonteisesti pariin tällaiseen nettipaneeliinkin; oman tutkimuskiinnostuksen vuoksi, mutta silloin ennen kaikkea myös palkintolahjakortit mielessä. Köyhä opiskelijaelämä ja silleen. Tein muuten myös ensimmäisen vuoden opintojen ohella osa-aikatyökseni haastattelijana radion kuuntelututkimuksia puhelimen välityksellä. Muistan vieläkin ihan selvästi niitä biisejä, joita siinä soitettiin ja pyydettiin tutkittavia arvostelemaan!

Tuolloin aikoinaan omat nettipaneelien ensikokemukseni eivät kuitenkaan olleet kovin hyviä. Jostain paneeleista alkoi tulla spämmiä (onneksi annoin ”kakkossähköpostini”) ja palkintojärjestelmät olivat epäselviä – en koskaan päässyt niissä mihinkään palkintopisteille ja tuli muutenkin jotenkin sellainen määrittelemätön ”huijausolo”. Kyselyiden huono suomen kieli tai huonosti laaditut tutkimukset eivät ainakaan helpottaneet fiilistä.

Toisaalta se johtui myös siitä, että koko vastaamisinnostus kaatui nopeasti spämmin määrään, eli oikeastaan en juuri niihin vastaillutkaan.

Tässä esimerkki hyvästä nettipaneelista.

Onneksi nykyään on olemassa fiksusti toteutettuja kuluttajapaneeleita, joilla oikeasti tutkitaan asioita eikä tule sellaista ”onkohan tää jotain huijausta” -fibaa. Kokeilin tuossa aiemmin syksyllä ensin yhtä – siitä en oikein tykännyt – ja nyt jokin aika sitten päätin kokeilla (tämän kaupallisen yhteistyön myötä) M3 Panelia. Ja ensikokemukseni tästä ovat oikein hyvät: mun kokemuksella tämä on oikeastaan ensimmäistä kertaa sellainen kuin mun mielestä tälläisen tutkimusnettipaneelin toimivuudeltaan kuuluu ollakin.

Eli sieltä tulee meiliin viesti uudesta tutkimuksesta (ei muuta spämmiä), ja viesti kertoo heti tutkimuksen keston (n. 5-20 minuuttia). Ja linkistä suoraan tutkimukseen. Oma ensimmäinen tutkimukseni koski kännykkä- ja nettiliittymiä: se oli looginen ja hyvin tehty kysely, suomalaisen tunnetun markkinointitoimiston laatima. Eli tosi asiallinen ensifiilis tuli.

Itse latasin myös kännykälle M3 Panelin sovelluksen, jonka kautta kyselyitä on näppärä tehdä. Mä kun ajelehdin kuitenkin kännykällä useita kertoja päivässä: vaikka bussissa istuessa tai lapsia odotellessa harrastuksista. Eli siinä perus-somenselaamisen sekaan soljahtaen menee varmasti nuokin.

Ja hommaan liittyy myös selkeä palkintojärjestelmä: vastaamisista saa pisteitä, ja kun niitä on kertynyt riittävästi, niitä voi vaihtaa palkintoihin tai lahjakortteihin.

Mulla itselleni tuolla aika olennaista oli se havainto, että jo 150 pisteellä on tarjolla kaksi hyväntekeväisyyskohdetta: Punainen Risti tai Medicins sans Frontieres (Lääkärit ilman rajoja -järjestö). Eli aina, kun tulee 150 pistettä kasaan, sen voi käyttää tekemällä 2 euron lahjoituksen jommalle kummalle. Mulla itselläni se täyttyi heti ensimmäisestä kyselystä, näppärää! Laitoin siis heti 2 euroa Punaiselle Ristille, jonne lahjoitan muutenkin.

Lisäksi katselin tuolta, että siellä olisi näköjään tarjolla (tavarapalkintojen lisäksi) esimerkiksi superlahjakortteja (1500 pistettä, 10 euron lahjakortti), jotka käyvät moneen paikkaan – esimerkiksi Linnanmäelle tai Sea Lifeen, Suomalaiseen kirjakauppaan, Stadiumiin jne. Ja itse asiassa ”lapsille”-kohdastakin löytyy ihan kivaa: esimerkiksi meidän lasten lemppareita ”kiilusilmäpehmoleluja” ja Ryhmä Hau -pehmoleluja.

Joskus jos oma keräyskärsivällisyys riittää, voisin kerätä pisteitä vähän pidempään ja kokeilla yltää tuollaisiinkin – mutta etupäässä ajattelin kyllä laittaa aina jokaisen 150 pisteen jälkeen 2 euroa vähän vuorotellen noihin molempiin hyväntekeväisyystarkoituksiin.

Kun tuonne liittyy (palvelun ikäraja muuten on 16 vuotta), voi ensin täydentää omaa profiiliaan vastaamalla toooosi moniin profiilikysymyksiin, jotka on jaoteltu eri kokonaisuuksiin. Esimerkiksi työstä, kodista, mediasta ym. Sillä tavalla saa sitten jatkossa tuolta suoraan räätälöidympiä kyselyitä. Mä täytin kiltisti heti alkuun ne kaikki profiilikyselyt (siinä meni n. 15 minuuttia), mutta kyselyitä alkaa kuulemma tipahdella, vaikka ihan kaikkea tuolta ei täyttäisikään.

M3 Panelia voi myös suositella ystävälle – siitä saa itselleen 250 pistettä (kun ystävä ottanut käyttöön ja ”tienannut” 150 pistettä).

Vanhoista postauksista muistan, että en ole ainoa tällainen hassu tutkimusfani täällä. Vinkkinä siis tällainen erittäin toimivalta vaikuttava nettipaneeli, josta voi saada vähän palkintoja itsellekin – tai hyväntekeväisyyteen!

Kaupallinen yhteistyö: M3 Panel

8
Like
1

You Might Also Like

9 Comments

  • Reply
    Amaalia
    21.11.2018 at 18:34

    Mua noissa nettipaneeleissa aina vähän epäilyttää se henkilötietojen suojaus. Monesti kysytään aika henkilökohtaisiakin kysymyksiä, joiden perusteella varmaan saisi aika helposti selville, missä esim. asun. Puhumattakaan siitä, miten helposti tosiaan saa markkinointia kohdistettua kyselyyn vastanneille. Moni tutkimus”paneeli” tuntuu olevan olemassa vain sen takia, että saavat sieltä arvokasta tietoa kuluttajista ja voivat näyttää oikeita mainoksia…

    Toivottavasti tämä on poikkeus sääntöön :)

    • Reply
      krista
      21.11.2018 at 18:55

      Joo tiedätkö mulla tyssäsi sen erään toisen (syksyllä kokeilemani) paneelin käyttö just tähän. Olin pari päivää jäsenenä ja sitten poistin, kun tuli vähän outo olo. Se plussaa siinä, että jäsenyyden poisto kävi helposti ja sieltä tulevat viestit loppuivat saman tien.

      Mutta tosiaan tästä syntyi heti jotenkin luotettavampi kuva; myös esimerkiksi se, että tosiaan sen ekan kyselyn tekijä oli heti iso suomalainen markkinointitoimisto, jonka tiedän, ja heti tuli fiilis, että tämä on oikea kuluttajakysely eikä mikään… …no just sellainen ”mukakysely”. Eniten mua ärsyttäisi, jos alkaisi tulla jotain mainossähköpostia! Mutta sitä ei ole tullut ja nuo lupaavat, että ei tule.

  • Reply
    Sandraseee
    22.11.2018 at 09:23

    Hei saitko muuten Foodoralta ikinä mitään vastausta? Se keskustelu jäi vähän kesken tuolla sun mainopostauksessa

    • Reply
      krista
      22.11.2018 at 09:31

      No en saanut :( Mä muistutan vielä!

    • Reply
      krista
      22.11.2018 at 10:31

      Vastaus tuli saman tien, kun kyselin! Väärinkäsityksen vuoksi se oli ollut jumissa välikädellä eikä koskaan tullut mulle asti. Yritän avata vanhojen juttujen kommentoinnin ja laitan sen sinne oikealle paikalleen!

  • Reply
    Annamanna
    22.11.2018 at 09:56

    En itse jaksa vastata tollasiin, mutta mun puoliso on voittanut tollasista tutkimuspaneeleista sekä moccamasterin että 1000 euron superlahjakortin (oli joku sellanen missä osallistumisesta sai palkinnoksi arpoja).

    • Reply
      krista
      22.11.2018 at 10:17

      No vau, tosi hyvät palkinnot! Huomasin itsekin, että pisteillä voi ottaa just arpoja kilpailuihin – mulle tuli heti sellainen ”no en mä mitään koskaan voita” -fiilis, mutta pitäisi ehkä ajatella, että aina kuitenkin joku voittaa :)

  • Reply
    Tilia
    22.11.2018 at 15:22

    Mua on ruvennut ärsyttämään, kun ihan oikeiden organisaatioiden nettisivulla käynnin jälkeen tulee tutkimuskysely ko. sivuista, ja jos osallistut kyselyyn ja palkintojen arvontaan, niin sitten onkin vielä vikalla sivulla puolihuomaamattomasti joku rasti ruutuun -kohta, jolla kyselyn toteuttanut firma liittää vastaajan johonkin omaan kuluttajapaneeliinsa, jolle lähetetään koko ajan lisää kyseitä ja luvataan kuuta taivaalta osallistumisesta. Just tulee sellainen fiilis, että spämmilistallehan siinä päätyy kaikki tiedot. Varmaan organisaatiot saavat nuo kyselynsä halvemmalla tällaisilta firmoilta, mutta huono maku jää näistä kuitenkin. Just tänään sain tällaisen vastattuani Metsähallituksen kyselyyn. En olisi vastannut, jos olisin huomannut, ettei kysely ollut Metsähallituksen itse toteuttama.

    • Reply
      krista
      22.11.2018 at 15:39

      Oho! No tuollaisesta ei jää hyvä fiilis, kyllä ihmiselle pitäisi antaa selkeä selostus siitä, että mihin on liittymässä – koska siis vapaaehtoisuuteenhan paneelien pitäisi perustua eikä tuputtamiseen. Eli se ei ollut edes Metsähallituksen paneeli vaan sen yrityksen, joka sen kyselyn toteutti? Ei kovin hyvä toimintatapa kyllä.

    Leave a Reply