Täällä Toukolassa on yksi talo. Okei montakin. Tämä yksi talo on ihan tavallinen vanha puutalo, tavallisella puutaloalueen pikkutiellä. Samassa tiiviissä rivissä muiden vanhojen puutalojen kanssa.
Talo ei ole kaunein eikä isoin. Ei edes herttaisin. Siinä ei ole paras piha eikä kauneimmat omenapuut. Itse asiassa sen maali on jo päässyt harmaantumaan, pihakin on remontissa ja kuravellinä.
Mutta jostain syystä usein tämän talon kohdalla mielessä on käväissyt jokin ohimenevä hassu ajatus: Joskus me voidaan asua jossain toisessa talossa tällä samalla seudulla. Esimerkiksi jos me tehdään ne kahdeksan vauvaa, nykyinen sataneliöinen puutalo saattaa käydä jo ahtaaksi. Sitten voidaan muuttaa johonkin toiseen taloon. Vaikka just tähän.
Eilen oltiin tulossa kaupasta ja vaunuteltiin kohti kotikorttelia tuttuja pieniä teitä pitkin. Ja yhtä äkkiä Joel sanoo, ihan ohimennen ja puoliajatuksissaan: ”Joskushan me saatetaan asua vaikka tuossa.”
Juuri sen talon kohdalla.
Oh.
Vierailija (Ei varmistettu)
18.10.2012 at 17:15Kohtalo ;)
HelloAochi
18.10.2012 at 19:53Nyt pääsee taas itku.
PSK (Ei varmistettu)
18.10.2012 at 20:39Ah, mäki tahon tommosen täydellisyyden <3
Vierailija (Ei varmistettu)
19.10.2012 at 15:14Mä oon joskus 20 vuotiaana sanonu nykyisen kotini kohdalla, että jos mun on pakko asua kerrostalossa, niin toi on ainoo, mikä mulle kelpaa, niin vaan kävi, että 17 vuotta myöhemmin asun juuri siinä ja se, että löysin ihanan kotimme, oli täysin sattumaa…
Kolmenäiti (Ei varmistettu)
25.10.2012 at 07:56Uskon, että vanhoilla puutaloilla on sielu ja ne valitsevat itse asukkaansa! Me aikoinaan mieheni kanssa rakensimme uuden talon. Otimme ulkovärimallin, vanhan aikaisen moni kommentoi, eräästä vanhasta torpasta. Pidimme siitä väristä ja talosta! Siinä talossa oli tosin hirmu ruma ikkuna yhdellä julkisivulla. Sitä aina ohi mennessämme kauhistelimme ikkunaa ja samalla haaveilimme, että jos sille mäelle joskus pääsisi asumaan ja palauttamaan sen ikkunan alkuperäiseksi… Muistan aina erään yön, kun olin saanut vauvan juuri nukkumaan ja itsenikin. Mieheni herätti minut (ja sen vauvan) ja hurrasi; se yksi talo on tullut myyntiin. Monista ostajaehdokkaista talo ”valitsi” meidät monen mutkan jälkeen, vaikka omistaja ei meistä yhtään pitänytkään! Hän halusi myydä talon sellaisille, jotka purkaisivat sen ja rakentaisivat tilalle uuden!!! Myimme uuden talomme ja teimme suvun (ja monien ystävien) mielestä maailman hulluimmat talokaupat. Myydä nyt UUSI ja KÄYTÄNNÖLLINEN, juuri valmistunut koti ja aloittaa järjetön remontti kolmen pienen lapsen kanssa… Mutta meillä on unelmien täyttymys; graniittikivijalka ja hirsitalo. Mitä sitten, että tilaa on puolet vähemmän ja nurkista vetää ja tapetit on monille hirvitys ja ikkunoita on hankala pestä ja vessoja on vain yksi! Nyt se unelma siellä meitä odottaa palaaviksi maailmalta kotiin (ja rakentamaan sen toisen vessan noille Amerikan masterbedroom-kokoluokan vessoihin tottuneille esimurkuille…) Sitte me ei muuteta enää ikinä, paitsi naapuriin. Siinä on hautausmaa. SE talo on jossain myös teille! Kiitos blogistasi. Se on hauska:)