Sesonki vs. offseason nallehommissa

Ensinnäkin – mikä hemmetti on offseasonille käännös suomeksi? Epäsesonki? Sesongin ulkopuolinen elämä? Ehkä sille ei ole suoraa sanaa. Reissulla sitä niin tottuneesti on season, offseason, ja sitten myös high season ja peak season. Tämä kotimaanlomailun termistö ehkä vielä hakusessa :D

Lainaan englannista offseason, kun en muutakaan keksi.

Heh enpä olisi tätä vielä muutama vuosi sitten uskonut – mehän ollaan käyty nyt siellä Ikaalisissa ja Titi-nallen talossa kolmesti viimeisen puolen vuoden sisällä. Ensin maaliskuussa vähän tutustumassa lukijatapaamista varten. Sitten toukokuussa lukijatapaamisessa. Ja nyt heinäkuun alussa vielä kolmannen kerran ystäväperheen kanssa.

Yllättävää kyllä: kaikki kerrat olivat vähän erilaisia. Se lukijatapaaminen oli tietysti homma ihan erikseen, siellä oli niin hurjasti meidän omaa ohjelmaa ja oma kiva ryhmä. Mutta maalis- ja heinäkuun käyntien välilläkin oli eroa. Ihan ajankohdasta johtuvaa siis.

Olen itse asiassa miettinyt, kumpaa käyntiajankohtaa suosittelisin. Enkä oikein osaa sanoa. Puolensa ja puolensa molemmilla.

Päivän nallepäiväasu heinäkuussa.

Maaliskuussa kylpylässä ja nalletalossa oli (meidän makuun) ihanan rauhallista. Ravintolassa ruokaa ei tarvinnut odottaa, ja nalletalon puolella lapsia oli sopivan maltillinen määrä.

Heinäkuussa isoimman sesongin aikaan etenkin hotelliravintoloiden puolella oli aikamoinen härdelli. Varsinkin sesonkilauantaina aamupalalle mennessä piti kaksi kertaa ensin vetää henkeä ennen kuin sukelsi mukaan seisovapöytäbuffan meininkiin. Vapaata pöytää piti etsimällä etsiä.

Nalletalon puolella väkimäärä ei onneksi ollut kohtuuton – koska talo on iso ja sokkeloinen, lapset mukavasti levittäytyvät ympäri taloa. …paitsi aktiviteettihetkien aikaan. Silloin ohjelmahuoneessa oli kyllä liian ahdasta, pakko myöntää. Loppui happi ja istumapaikat. Tämä oli ilmeisesti kuitenkin otettu nalletalon puolella huomioon, koska iso osa aktiviteeteista tapahtui heinäkuussa ulkosalla. Toisena päivänä (meillä oli kahden päivän rannekkeet) sää oli kuitenkin sen verran kehno, että esimerkiksi tanssihetki tapahtui sisällä.

Tanssilattialla oli yhtä ahdasta kuin Lostarin alakerrassa joskus aikoinaan.

Seuraavana, aurinkoisempana päivänä ulkotiloissa koko homma oli sitten ihan erilaista:

Nojoo, tuosta aurinkoisuudesta puheen ollen.

Kyllä sillä heinäkuulla oli sitten aika paljon niitä positiivisiakin puolia.

Tietysti nämä biitsihommat

…mutta myös nalletalon puolella oli plussia heinäkuussakin.

Ensinnäkin se piha. Nallet hengailivat aika paljon ulkonakin – yksi ikimuistoisimmista hetkistä taisi olla, kun isoäitinalle tuli istumaan tirpan ja muiden lasten kanssa puutarhakeinuun. Silva pääsi kiittämään hyvästä isoäidin nakkikeitosta, jota oli juuri kahvilan puolella syönyt <3

Plussaa tietysti myös siitä, että sesonkiaikaan nalletalo on auki joka päivä eikä vain lauantaisin. Kun ostettiin kahden päivän rannekkeet, ei tarvinnut hätäillä ehtimisen kanssa. Plussaa myös kesän pidennetyistä aukioloajoista, ehtimiseen liittyy sekin. Päiväuninukkujalle nimittäin tuo klo 11-18 on ihan merkittävästi parempi juttu kuin klo 12-17. Offseason-aukioloajoissa oli meidän perheellä aikamoinen pähkäily, että missä vaiheessa ne päikkärit nukutaan – tytöt kun tavallisesti nukkuvat n. 13-15 ja pidempäänkin, Silva jopa neljään-viiteen asti. Pidemmillä aukioloajoilla päikkärit oli helppo ajoittaa nalletalokäynnin jälkeen: ensin klo 11-14 leikkimistä (kolme tuntia!), ja sitten tytsyt unille!

Myös sesonkiaikaan nalleista huokuu sellainen kiva kiireettömyys. Rauhallista priva-aikaa nallejen kanssa oli siis tarjolla myös heinäkuussa. Kuten tanssihetki kaksistaan Tiri-nallen kanssa:

Heinäkuussa myös Terme-hotellin sijainti oli parhaimmillaan. Tämä kuva siltä sadepäivältä; ei kovin pahalta näytä tämäkään :

Oma ranta tuossa pyrähdyksen päässä!

Taas plussaa päikkärinukkujalta. Ensin vaunukärrytellen tytöt nukkumaan ja sit parkkiin tuohon omalle terassille. Ja vanhemmat pääsevät viettämään kaksistaan aikaa… kröhöm sanotaan nyt niin, että sellaisessa tilassa, jossa ei ole paineita alkaa imuroida, tyhjentää tiskikonetta tai lajitella pyykkejä.

Että ei paha.

Ja kyllä, se kierukka on edelleen paikoillaan.

Majoitukseen liittyen yksi olennainen vinkki, joka kannattaa laittaa muistiin: jos varaa keittiöllisen perhehuoneen Termestä (suosittelen), kannattaa ehdottomasti varmistaa, että saa pohjakerroksen huoneen! Kaikki huoneet nimittäin eivät ole samanlaisia!

Tämä tuli ilmi ystäväperheen kanssa jutellessa. He majoittuivat siellä lukijatapaamisessa Termen kakkoskerroksessa, ja… …no: olivat aika lailla ihmetelleet, että miksi ihmeessä me kehun sitä. Hehe ystäväperheen äiti oli vaan ajatellut, että sitä se Intiassa reissaaminen teettää, jos tämä saa kehut :D Apua :D En siis itse ole nähnyt ylempien kerrosten huoneita, mutta ystävä kertoi, että niistä ei voi edes puhua samassa lauseessa.

Jos siis yöpyy Termessä, niin pohjakerroksen perhehuone siis. Tai ylimmässä kerroksessa on kuulemma saunallisia näköalahuoneita, mutta niitä en ole omin silmin nähnyt, kuulopuheiden varassa siis. Ja muiden kylpyläalueen hotellien (siellä samalla alueella on siis useampia hotellirakennuksia) huoneita en myöskään ole nähnyt – onko muilla kokemuksia/suosituksia niistä?

Pientä kesäplussaa myös alueen muista tapahtumista, esimerkiksi tuolla kartano(?)rakennuksessa oli jotain käsityömyyntipajaa ja suomalaisten suunnittelijoiden tuotteita myynnissä:

Hehehe kuvassa kaksi taloa – kumman estetiikan valitsisit…?

Kirjoitin ”pientä plussaa” siksi, että tällaista kesätoimintaa alueella olisi voinut hyvin olla enemmänkin. Vaikka käsityöläismarkkinat! Herkkuravintolakojuja! Tanssilavaa! Jotain teemahengailupuutarhaa! Mitä vaan. Puitteita ja tilaa kun tuolla alueella olisi vaikka mihin.

Kylpylän alueella samanaikaisesti ihastuttavat, mutta puutalonrakastajaa myös suruttavat kolme vanhaa upeaa rakennusta, joista erityisesti kaksi on tosi surkeassa kunnosa. Voih, miksiköhän näistä ei ole vuosikymmenten aikana huolehdittu…? Näissä olisi aineksia niin moneen!

Jaahas. Iski näköjään kylpylä/hotelli/nalletaloinfopläjäys.

Mutta kuten ehkä päätellä voi, ollaan tuosta paikasta kovasti tykätty. Heh saa nähdä, tuleeko siellä käytyä syksyllä vielä neljännenkin kerran.

Hehehe samaisen ystäväperheen äidin kanssa hihkuttiin etukäteisintoa Facebookin viesteissä tätä heinäkuun kylpyläreissua suunnitellessa. Oltiin kirjoitettu parisenkymmentä ”jee” ja sydän-sydän-intoilua, kun tajuttiin, että ”hei me nyt oikeasti hihkutaan tässä siitä, että ollaan menossa Titi-nallen taloon. Ikään kuin isompiinkin bileisiin.

Tähän on tultu. Mutta lasten ilo ja niin edelleen.


On se aikuisten ilokin.

On niitä festareita tässä elämässä ehditty nähdäkin. Nyt on näiden tällaisten aika <3

 

PS. Olen ajatellut, että pitäiskö kirjoittaa jossain vaiheessa jonkinlaista kylpylävertailuakin – mehän ollaan nyt käyty Ikaalisten kylpylän lisäksi myös Flamingossa ja Hämeenlinnassa sekä Siljan kylpylässä, ja ehkä loppukesästä mennään vielä Naantaliinkin (jos intoudutaan lähtemään vielä Muumimaailmaan). Mitä sanotte, kiinnostaiskos?

You Might Also Like

  • Vierailija (Ei varmistettu)
    24.7.2015 at 17:57

    Kylpylää ajaltellen unohtakaa Naantali ja menkään Caribiaan Turkuun.

    • Kristaliina
      24.7.2015 at 20:01

      Ai? No hei se ois mahdollinen; jos me sinne Naantaliin lähdettäis, niin varmaan pysähdyttäis myös Turussa… Meitä lähinnä kiinnostaa nuo lastenaltaat – onko Caribiassa hyvät?

      Hehehe en ois ikinä uskonut, että musta tulee tällainen kylpylänkiertäjä, tätä ennen oon käynyt vaan Kuusamon Tropiikissa lapsena :D

      • kao kao
        24.7.2015 at 21:20

        Kemijärveläiselle se oli ihanuus päästä Kuusamoon hiihtolomalla, kun siellä oli se Tropiikki <3 hienoimmat hiihtarit vain jalkaa ja diskoon! (lisää taustamusiikiksi joku Souvareiden humppa)

      • Vierailija (Ei varmistettu)
        24.7.2015 at 23:07

        No tunnustan että mun kokemukset Naantalista on kaukaa, mutta se on sellainen perinteinen kauneushoitokylpylä pariskunnille ja vanhemmalle väelle. Ei siis mun mielikuvissa mikään lapsiperhepaikka varsinaisesti. Tosin ehkä rauhallisten lasten kanssa sen kokee eri tavalla kuin rämäpäiden, jotka kaipaa vauhtia, ääntä ja kavereita.

        Caribiassa on ihan kiva lasten allas jonka syvyys on aikuiselle noin polveen ja vesi lämmintä kuin lehmän henkäys. Meidän muksuille se on kelvannut pariin vuoteen asti, mutta sen jälkeen ovat hinkuneet porealtaisiin, liukumäkeen, ulkoaltaaseen ym. mitkä Caribiassa on ihan kivat, rengasliukuakin voi laskea yhdessä lapsen kanssa. Muissa kuin tuossa lastenaltaassa ei kuitenkaan ylety pienillä jalat pohjaan paitsi jossain reunapenkeillä ym. Naantalissa mulla tulisi auttamatta lasten kanssa sellainen olo, että ollaan häiriöksi, kun toiset on siellä lataamassa akkuja rauhassa.

        • Kristaliina
          25.7.2015 at 11:00

          Auts, joo ei sellaiseen paikkaan, missä pelkää olevansa häiriöksi! Sellaisia ravintoloitakin vältellään, ja joskus kun sellaiseen vahingossa tällä porukalla menee, niin… auts :D

  • Vierailija (Ei varmistettu)
    24.7.2015 at 18:31

    Olisin kysynyt, kerrotteko lapsillenne, että tuolla nallepukujen sisällä on ihminen? Enkä kysy nillittääkseni (:D), vaan mielenkiinnosta, koska teidän kasvatustapa kuulostaa usein tosi järkevältä. :)

    • Kristaliina
      24.7.2015 at 19:05

      Aaaa se unohtui tästä jutusta! :D Siihen liittyy nimittäin hauska tarina, joka mulla oli tarkoitus kirjoittaa tähän, mutta unohtui; mut sen verran pitkä että tarvitsen kännykkää paremman yhteyden! Saatanpa hei tehdä koko bloggauksenkin, kiitos muistutuksesta :)

  • kirsikkahillo (Ei varmistettu)
    24.7.2015 at 20:35

    Offseason on matalasesonki ja sitten se vilkkaampi aika on korkea sesonki. Näin meillä ainakin täällä ravintola-alalla puhutaan :)

    • Kristaliina
      25.7.2015 at 11:01

      Aaa matalasesonki! Ihan looginen nimitys, en tullut vaan ajatelleeksi :)

  • Minis (Ei varmistettu)
    24.7.2015 at 21:26

    Oi tykkään sun kukkapöksyistä, ihan huiput! Mistä ne on hankittu?

    • Kristaliina
      24.7.2015 at 21:38

      Hihi kiitos! Ovat Desigualin -50 %-alesta siitä-aggressiivisesti-mainostavasta-nettikaupasta :)

  • MiituOriginal (Ei varmistettu)
    24.7.2015 at 23:28

    Offseason, jos äidiltä kysytään. Meillä se talo itsessään on ”se juttu”, joten se, että on tilaa mennä ja tehdä, on ehdoton etu. Nalletkin toki kiinnostaa, mutta ei enää samassa määrin kuin 2-3-vuotiaana. Mut ymmärrän toki, että paikan pystyssä pysymisen kannalta nää vilkkaammat ajat on välttämättömiä.

    • Kristaliina
      25.7.2015 at 11:05

      Hei missä te muuten olette yöpyneet, tuolla Termessä vai muissa hotelleissa? Mua ihan jopa vähän kiinnostaa, että millaisia huoneita siellä muualla on :) Nyt viime kerralla meidän huonevaraus oli ensin mennyt Maininkiin (päärakennus?), mutta pyysin sitten vaihtamaan sinne Termen pohjakerrokseen, kun sieltä oli aiemminkin ne hyvät kokemukset :)

      Hihi tekin taidatte olla vakkarikävijöitä, kuinka monta kertaa nyt käyty?

      • MiituOriginal (Ei varmistettu)
        25.7.2015 at 14:46

        Hullut käy päiväseltään… Toistaiseksi nää reissut on menny yllättävän hyvin, viimeisin nyt varsinkin. Syksyllä parikuisen ollessa mukana Ikean pihassa vain vedettiin kilarit ja lopulta todettiin, että huonelämmin korvike voittaa rintamaidon. Meillä on ollut yöt niin järkyttäviä, ettei toistaiseksi oo uskaltauduttu hotelleihin, mut ehkä nyt aletaan olla niin pitkällä, et vois koittaakin.

      • MiituOriginal (Ei varmistettu)
        25.7.2015 at 23:02

        Unohtui näköjään tuo käyntimäärä. Oltaiskohan me nyt neljä kertaa käyty parin vuoden aikana, eli ei lopulta sen useammin. Meillä on vaan tyttö silloin vuoden kahden ikäsenä isoäidillä tuijottanu DVD:iltä niitä taloesittelyjä, mistä tuo talorakkaus ja -tuntemus on saanu alkukimmokkeen. Kyllä tuo nyt edelleen jaksaa varsinkin näin talovierailu/konserttimielessä nalleista innostua, mutta selvä hyppäys ”isoksi tytöksi” on tässä vuoden aikana tullu, ja nykyinen totaalifanituksen kohde on Frozen.

  • Laurakaisa (Ei varmistettu)
    26.7.2015 at 22:49

    Me käytiin kesälomalla sekä tuolla Ti-Ti-nallen talossa että Muumimaailmassa, meillä lapset siis about 3,5 ja 4,5 -vuotiaat. Täytyy sanoa, että meillä sekä lapset että aikuiset tykkäsivät tosi paljon enemmän siitä Muumihommelista… Jotenkin tuo Ikaalisten kylpylän DDR-tyyppinen nuhjuisuus masensi, ei tajuttu että ruokaa saa vain tiettyyn aikaan kylpylästä joten jouduttiin syömään jotain täysin ala-arvoista ylihinnoiteltua pitsaa epäviihtyisässä superepäystävällisessä ravintolassa, joka oli siinä kylpylän…vähän niin kuin käytävällä?? Ja nalletalossa oli kauhea ryysis joka paikassa, ahdasta ja tunkkaista ja paljon rikkinäisiä ja toimimattomia leluja ja muita systeemejä varsinkin musiikkihuoneessa mutta muuallakin. Meidän lapset tykkäsivät eniten niistä pihalla olevista lampaista… :)

    Muumimaailma oli paljon laadukkaampi kokemus jotenkin, siellä oli hyvää ruokaa ja ne hahmot ja näyttelijät paljon enemmän mukana kuin ainakin meidän vierailupäivänä aika vaisut ja jotenkin etäiseksi (???) jääneet nallet, niistä talon työntekijöistä puhumattakaan. Siellä oli hyvää ruokaa ja ehkä Ruisrock-viikonlopusta johtuen myös varsin väljää, kaikki paikat ehjiä ja toimivia. Oltiin yksi yö Rymättylässä leirintäalueella (oltiin sitä ennen muksujen kanssa Porissa ja Raumalla telttailemassa) ja toinen yö sitten Naantalin kylpylässä, ja jos sinne joku onneton pariskunta oli eksynyt heinäkuussa romanttista viikonloppua viettämään niin kyllä Muumimaailmajengi palautti sen melko tehokkaasti takaisin maan pinnalle :) Kylpylässä ei sinänsä tainnut kyllä olla yhtään pienten lasten allasta, öö, en osaa nyt sanoa kun meidän lapset on tottuneet uimaan isoissa altaissa (isompi osaa uida, pienemmällä kelluttava uimapuku), eikä ainakaan mitään liukumäkiä tai sellaisia. Mutta ravintola oli hyvin lapsiystävällinen ja siellä oli illalla joku esityskin lapsille ja iso leikkihuone (ei keretty kumpaankaan kun oltiin uimassa aamulla ja illalla) ja ulkonakin leikkialue lapsille, ja muutenkin tosiaan se porukka kyllä hyvin vahvasti Muumi-orientoitunutta :) Ja se kylpylä on siihen Ikaalisten luvalla sanoen ankeuteen verrattuna kuitenkin varsin viihtyisä.

  • Laurakaisa (Ei varmistettu)
    26.7.2015 at 22:54

    Joo ja nalletalovierailuun liittyi sellainekin lapsuuden loppu -kokemus että esikoinen sanoi autossa poispäin ajaessa että ”tiesittekö muuten että ne nallet ei oo oikeita vaan niiden sisällä on ihminen”? Me sitten että ahaa, mistäpä moinen ajatus, niin tämä sanoi että ”kun se Tau-nalle istui hiekkalaatikolla niin mä näin että sieltä sen pään alta näkyi ihmisen niska”… Yhyy, äitin pieni viaton mussukka on jo iso tyttö…;)