Sellainen vauva

”Hei muuten, miksi et kerro Seelasta”, kysäistiin eilisen bloggauksen kommenteissa.

Saman kysymyksen olen kuullut livenäkin, monesti: ”Millainen vauva se on?” Viimeksi tänään kampaajalla, ja sitä ennen viime viikon Lily-avustajatapaamisessa, missä Tommi K ja Tiiti yrittivät ihan tosissaan.

”No millainen vauva se on?”
”No sellainen… vauva.”
”Mutta millainen?”
”No aika… vauvaisa. En mä tiedä, se on vauva!”
”Entä vaikka verrattuna Silvaan vauvana?”
”No… isompi.”

Aika sellainen vauva se tosiaan on. Tässä sitä vasta tutustutaan.

Mutta yritetään. Meidän Seela-vauva.

Syö usein. Tosi usein. Illat tankkaa rinnalla koko ajan, päivisin parin tunnin välein. Imetysasento ei vieläkään ole oikeaoppinen – tyyppi vaan lipoo maidon suihkuamaan ja nieleskelee sitten siitä pieniä annoksia. Paino on kuitenkin noussut hienosti, joten kuulemma asiasta ei tarvitse huolehtia. Pääasia, että kasvaa.

Vatsavaivat ovat vähän ehkä helpottaneet, maitohappobakteereita syödään. Vatsanväänteitä silti selvästi on.

Nukkuu yönsä vaihtelevasti. Välillä ähinäkitisee parikin tuntia – toisaalta viime yönä nukkui yhdestätoista kahdeksaan ja heräsi vain kerran syömään, wohoo! Sitä lisää, kiitos. Päikkärinsä nukkuu pätkissä ja mieluiten sylissä. Uusimpana kitinänhelpotuspaikkana löydetty vastikään käyttöön sitteri (saatiin tuollainen oranssi ihanuus Stokkelta), johon erityisesti ämmi onnistuu sujauttamaan tyypin herättämättä.

Hmm mitäs muuta ne vauvat nyt tekee…?

Sosiaalista kontaktia ulkomaailmaan vauva on viimeisen reilun viikon aikana on selvästi alkanut ottaa enemmän ja enemmän. Se katselee jo kasvoja tarkkaavaisesti, samoin kirkkaita leluja.

Ensimmäinen sosiaalinen hymy on ehkä bongattu nyt viime viikonlopun aikana – ihan niin kuin se ois hymyillyt mulle! <3

Syli, syli, syli, syli, syli. Paras paikka. Ja useimmiten ainoa. Kun vauva siihen nukahtaa, ja sitä yrittää varovasti siirtää siitä pois… …ÄÄÄÄÄ. Sama yöllä imetyksen jälkeen. Kantoreppukokeilut eivät ole vielä kantaneet tulosta – no, vaunuilukokemukset ovat menneet vieläkin huonommin. Syli, syli, syli, syli, syli. Mieluiten tissi suussa, kiitos.

Aika vauvaisa vauva siis. Meidän Seela <3

 

 

PS. Pakko plagioida tähän vielä hyvän ystävän Facebook-status muutaman vuoden takaa, kyseessä toinen vauva heilläkin. (sori, en muista ihan sanatarkasti)
”Xxx kysyi, että mikä teidän kuopuksen nimi on. Piti hetki ihan miettiä. Vauvaksi me sitä on viime aikoina kutsuttu.”

 

 

1

You Might Also Like

  • Ninan verkkareissa
    12.5.2014 at 15:10

    Seela on ihan selkee vauva :D Noi tassusukat on vähän liikkikset.

    • Kristaliina
      12.5.2014 at 16:15

      Joo, niin mäkin oon tässä reilun viiden viikon aikana syvällisesti analysoinut – vauva se on :)

  • S-S mobiilisti (Ei varmistettu)
    12.5.2014 at 16:38

    Ihana vaivaisia vauva!
    Ja jotenkin tää tiedätkö vähän helpottaa tämmöisen esikoisen saamisesta vähän säikähtäneen äidin määrittely- analysointi- ja kaikennimeämoatarvetta: ei oo aina pakko. Voi olla vaan ja nauttia (tai vaihtoehtoisesti murista) ilman jokaikisen VAIHEEN erityistä huomioimista. Eli tekee just sitä mitä toivoisi osanneensa (vielä ainakin toistaiseksi) ainokaisensa vauva-aikana (joka meni ohi ihan liian nopeasti) tehdä; elää hetkessä.

    Vauvatukantuoksuisia päiviä! &lt;3

  • S-S mobiilisti (Ei varmistettu)
    12.5.2014 at 16:39

    …ja toki piti kirjoittaa VAUVAISA vauva. Huoh. :)

    • Kristaliina
      12.5.2014 at 18:15

      Kyllä tämä aika vatsavaivaisakin välillä on :)

  • Vierailija (Ei varmistettu)
    12.5.2014 at 17:29

    Tuo syli-syli-syli taitaa olla näiden esikoisen jälkeisten lasten keino varmistaa, että heitä ei unohdeta arjen pyörityksessä mihinkään. Hyvin samanlaiselta kuulostaa meidän 2kk vanha kolmonen. Paitsi että reppu kelpaa ja se on pelastukseni. Nukkuvana tuotaa ei saa sylistä juuri mihinkään siirrettyä, hereillä sänkyyn tai vaunuun laitettaessa huuto alkaa välittömästi. Eikä mikään kitinä joka laantuisi itsekseen vaan HUUTO. Eikä toivoakaan että unet jatkuisi vaunujen pysähdyttyä.
    Relatipat (rela + D-vitamiini) meilläkin tuntuisi auttavan vatsavaivoihin, mutta kyllä silti joinain iltoina kämppä raikaa. Vaikka teillä paino nousee hyvin niin tuo huono imuote ja tiheä syöminen on ongelmallista just siksi, että sitten vatsa vaivaa kun ei saa rauhoittua missään vaiheessa.

    Hehe, tuo Stokken sitteri ”ihanuus”. Ajattelin jo jostain aiemmasta kotikuvastasi, että vaikka oranssi väri on kiva niin mikä hirvitys tuo on! Massiivisen kokoinen laite, joka ”vauvaperheessä pitää olla”. Mua siis hirvittää tavaramäärä, jota ”vauva tarvitsee”. Meillekin vauvatavaraa on kertynyt ja tosin suuren osan käyttöikä on harmittavan lyhyt eikä jälleenmyyntikään aina ihan helppoa. Tällä kolmannella kierroksella ajattelin, että puuhamattoa ei tarvita, mutta löytyyhän meiltä sekin taas vaikka saman asian olisi ajanut pikkupyykkitelineeseen ripustetut lelut.

    Eiköhän siitä vauvasta teilläkin ala persoona lähiviikkoina kaivautua esiin. Meillä eka ja toka oli vauvoina hyvin samanlaisia, nyt tämä kolmas on erioloinen minkä tajuaminen on yllättävän vaikeaa kun jo muka tiesi millaisia meidän vauvat on :-)

    • Vierailija (Ei varmistettu)
      12.5.2014 at 17:42

      Ja lisättäköön vielä, että meillä tuo syli-syli-syli on oikeastaan äidinsyli-äidinsyli-äidinsyli. Vatsanväänteissä ja väsyneenä kenekään muun syli ei kertakaikkiaan kelpaa rauhoittumiseen. Onneksi on se reppu. Ja kun tuota kampaajakuvaasi katsoin niin tuli mieleen, että meillä on myös tissi-tissi-tissi, eli pullo ei kelpaa, joten missään monen tunnin manikyyreissä ei tarvitse tämän äidin aikaansa viettää. Olen kylliksi kuullut näitä kommentteja ”kyllä se tottuu kun vaan viet hoitoon isovanhemmille” tai ” kyllä se pullosta syö kun on tarpeeksi nälkä”, mielestäni tottumaan ehtii myöhemminkin eikä sitä tarvitse huudattamalla tehdä ensimmäisinä kuukausina. Hienoa tietysti jos jollain muulla se on sujunut helposti.

      • Kristaliina
        12.5.2014 at 18:14

        Meillä onneksi kelpaavat muutkin sylit – itse asiassa välillä jopa isin/ämmin syli toimii paremmin kuin äidin, koska äidin sylissä tulee aina tissi mieleen ja tulee ylensyötyä… :) Samoin pullo kelpaa; noin 2-4 kertaa viikossa Seela on saanut pullosta korviketta, jos mulla on ollut jotain menoa. Tyyliin ollaan lähdetty Silvan kanssa kaksistaan leikkipuistoon, tai tanssitunnille/muskariin. Pullosta syöminen ja ämmin/isin hoidossa oleminen on mennyt muuten ihan ongelmatta, mutta tietysti tuo maidontuotanto siitä aina vähän häiriintyy. Siksi vähän oon aina kahden vaiheilla noista ”menoista” – toisaalta ihanaa, kun pystyy esim. antamaan Silvalle vähän kahdenkeskeistä ainaa, ja toisaalta aina vähän kolkuttelee omatunto, kun tietää että maitomäärät sen takia heittelee taas parin päivän ajan…

        Mutta joo, jos muiden syli/pullo ei kelpaisi, niin en minäkään huudattamaan alkaisi. Kyllä noihin ehtii myöhemminkin! (jos oma jaksaminen kestää) Hienoa muuten, että teillä reppu toimii! Mä yritän kans vielä silloin tällöin kokeilla tuota Manducaa – mutta jos ei niin ei, sit ei voi mitään :) Se ois kyllä pelastus, jos sellaista voisi esim. leikkipuistossa pitää…

        • Vierailija (Ei varmistettu)
          13.5.2014 at 15:30

          ootko kantoliinaa (trikoolinaa) kokeillut? Saa pikkuvauvan paljon tiiviimmin ja paremmin syliin kuin repulla :) alkuun pientä sähläämistä mutta nopeasti tottuu sitoamaan! Kantoliinailuapuakin on saatavissa!
          Anteeksi mutta millä lailla meinasit maidontuotannon häiriintyvän parin tunnin poissaoloaikana? :O (tai siis ”imetystaukona”) Voihan sitä aina pumpata maitoa vauvalle poissa ollessa jos tuntuu että tissit tätyttyy likaa?
          Ainakin mulla tissit vaan täyttyi hirveästi pitemmällä imetysvälillä ja kotiin tullessa piti ehkä vähän tyhjentää tissejä ennen imettäistä tai sitten vaihtoehtoisesti otta rintapumppu mukaan jos oli vähänkin pitempi aika pois kotoa muuten tissit räjähti :P mulla tosin se ongelma että vauva ei syönyt pullosta 5 kk joten oltiin tiiviisti yhdessä vaan ;)
          Vauvanhuuruista ja ihanaa alkukesää teille!

          • Kristaliina
            13.5.2014 at 17:43

            Nojoo, meillähän siis on sellainen pitkä trikooliina, mutta en jotenkin päässyt ”sinuiksi” sen kanssa silloin Silvan kanssa… Täytyy varmaan kokeilla uudestaan! Mutta tosiaan se sitominen tuntuu näin aloittelijalle niin vaikealta. Niitä liinatapahtumia on, mutta heh miten mä nyt niihin pääsisin – vaikea kuvitella, että koska pääsen ”yksin” noiden kahden kanssa ovesta ulos :D

            Joo, toi maitohomma. Eli mulla sitä maitoa tosiaan kertyy rinnat koviksi asti, jos välillä Seela juo 1-2 kertaa korviketta. Mutta se kertyminen ei vielä ole se ongelma. Vaan se, että sitten vauva hitaammin juo ne varastot tyhjiin > maidontuotanto hidastuu (kroppa luulee, että ei maitoa enää sitä tarvitakaan), ja hups parin päivän päästä onkin ihan tyhjää täynnä rinnat. Sitten tulee taas vauvalle valtavat imu-urakat, että saa maitoa ”tilattua”. Ja sit sitä taas tulee valtavasti. Eli se maidon määrä alkaa heitellä, välillä sitä on liikaa ja välillä liian vähän, ja vasta ehkä 4 päivän jälkeen taas kysyntä vastaa tarjontaa. Sama mulla oli Silvan kanssa. En tiedä, onko tuo yleistä vai joku mun ihkaoma fyysinen juttu :) Silloin, kun imetystaukoja ei ole, niin kysyntä ja tarjonta paremmin vastaavat toisiaan :)

          • jennamjk (Ei varmistettu)
            17.5.2014 at 12:53

            Et ole ainoa herkkien tissien kanssa, oli todella rasittavaa kun maitomäärät heitteli 1,5kk jälkeen laidasta laitaan jos syötöissä oli ajallista eroa. Uh,se kävi työstä pitää ne maidot edes perustasolla.. Toinen tulossa elokuussa että pikkusen jännittää se imetys tällä erää miten sujuu (kovasti haluan sen sujuvan)..

  • Vierailija (Ei varmistettu)
    12.5.2014 at 17:30

    miten huomioit Silvan jos vauva paljon sylissä ja tissillä? Vai onko sulla apuna joku päivisin?

    • Torey
      12.5.2014 at 17:57

      Onko nanny jatkanut teillä vielä? :)

    • Kristaliina
      12.5.2014 at 18:07

      Laura-hoitajan työsuhde jo loppui, mutta mä oon niin onnekkaassa tilanteessa, että mun äiti pystyi tulemaan tänne meitä auttamaan heti silloin, kun Joelin isyysvapaa loppui. Ämmi on täällä yhteensä jopa kolme viikkoa, eli vielä reilun viikon lisää. Vasta sitten mulla alkaa arki (huh) kahden kanssa ”yksin”. Tai siis kolmestaan :)

      Mutta tuosta huomionnista; Silva aika monesti (vaikka ämmi onkin leikkiseurana) hakeutuu lähelle, kun imetän Seelaa – usein luetaan kirjaa niin, että Silva on kainalossa <3 Ja esimerkiksi tässä tänään Silva tuli viereen pötköttelemään; halusi makaamaan mobilen alle ja vauvan peiton alle. Silittelin siinä ”Silva-vauvaa” samalla kuin imetin <3 Neuvolasta tuli tällainen aika hyvä neuvo, että isomman kanssa voi ”leikkiä vauvaa” niin, että esikoinen saa samanlaista huomiota/hoitoa kuin kuopuskin. Eli sillä tavalla, että oikeasti ollaan isoa tyttöä, mutta sitten välillä voidaan vähän leikkiä vauva-leikkiä. Tuntuisi toimivan meillä hyvin; ja muutenkin koko lasten keskeinen yhteiselo on mennyt niiii-iiiin hyvin, että en olisi voinut ikinä kuvitella! (kop kop puuta että jatkuu näin hyvin!)

      • Vadelma
        13.5.2014 at 14:10

        Et muuten kirjoitellut Laurasta muutenkaan oikein mitään. Tietysti Lauran oma toive on myös tärkeä, jos hän en halua itsestään asiaa nettiin, mutta olisi kiva kuulla edes näin ”persoonattomasti”, että miten teillä meni tuo hoitoaika. :)

        • Kristaliina
          13.5.2014 at 15:56

          Lauralle kerroin bloggaavani ja hän sanoi, että on ok laittaa etunimi sinne :) Mutta en halua kirjoittaa kenestäkään ihmisestä ilman, että olen ensin tarkistanut, että aina ko. asian kertominen on ok – ja kun meillä oli eri äidinkieletkielet, niin tekstini olisi ensin pitänyt kääntää jne jne., ja siksi jotekin vaan tarkemmat hoitajakokemuskirjoittelut sitten kokonaan jäi…

          Mutta kaiken kaikkiaan oltiin Lauraan tosi tyytyväisiä ja niin kuin jossain olen maininnutkin, tirppahan ihan rakasti häntä ihan alusta asti. Ihan surulliselta tuntuu, että nyt se ”arki Lauran kanssa” on ohi – mutta ei ole enää taloudellisesti mahdollista pitää hoitajaa, kun ei ole pakkotilanne niin kuin silloin…

           

  • -jenni-
    12.5.2014 at 21:11

    Mites nuo Silvan unet? Häiritseekö Seela Silvan unta? Käykö tytöt samaan aikaan nukkumaan? :)

    • Kristaliina
      13.5.2014 at 16:10

      Joo, meillä koko porukka menee unille yhtä aikaa, tytöt jotenkin maagisesti näyttäisivät nukahtavan suht samaan aikaan. Mä oon makkarissa imetystainnuttamassa Seelaa, kun Joel taas hoitaa kylppärissä iltatoimet Silvan kanssa. 

      Samoin nukkuminen menee ihmeellisen hyvin: Silva ei häiriinny Seelasta yhtään. Pari kertaa se on raottanut silmiään, jos on ollut päällä vähän äänekkäämmät maitovaatimukset. Mutta luultavasti mä pystyn siitä vierestä vastaamaan Seelan maitoähinöihin niin nopeasti, että volyymi ei nouse niin kovaksi, että Silva/edes Joel heräisi. Työnjako meillä on muodostunut sellaiseksi, että minä hoidan perusimetykset, mutta jos kitinä alkaa kohota, niin Joel lähtee Seelan kanssa hytkyttelemään alakertaan ja minä & Silva jäädään jatkamaan unia (minä korvatulpilla) ylös <3

  • hömötintti (Ei varmistettu)
    12.5.2014 at 21:32

    Seela kuulostaa ihan normaalilta vauvalta :) Omaa kokemusta ei ole kyllä kuin yhdestä, mutta eikös se nyt niin mene että täysimetetty vauva on rinnalla lähes kokoajan? Mä luulen että on ihan urbaanilegendaa jotkut 3h syöttövälit. Meillä vauva oli ekat 2kk rinnalla/sylissä jatkuvasti, yötä päivää, tai siltä se tuntui. Parikuisesta yöunet piteni, mutta päivisin rinnalla edelleen pitkään ja hartaasti viisikuiseksi saakka. Sitten vasta helpotti imetyksen suhteen.

    Olenkin tosi kiinnostunut kuinka teillä arki sujuu kahden kans. Minä kun haaveilen pikkukakkosesta, ja mietin vaan kuinka ihmeessa sen taaperon hoito onnistuu, jos vauva on äitin rinnanssa kiinni 5kk??

    Tsemppiä! Ja nautiskelkaa pikku-nyytistä, ne kun kasvaa niin nopsaan.

    • Tilia ei jaksa kirjautua (Ei varmistettu)
      14.5.2014 at 15:34

      Mulla on kokemusta kahdesta täysimetetystä vauvasta (6 kk asti) ja toinen söi tarkalleen tunnin välein päivisin aina 15 min kerrallaan. Joka tilanteessa hänelle kelpasi maito. Toisella imetysvälit olivat päivällä 3-4 tuntia ja jos maitoa tuputti aiemmin, niin tuli vain karmea huuto eikä todellakaan kelvannut. Että täysimetettyjäkin on moneen junaan.

  • Lyydia
    12.5.2014 at 23:16

    Tuosta sylisylisylittelystä: meillä kuopus oli tuossa iässä aivan samanlainen. Kun hän sairastui nuhaan soitin terveysneuvontaan kysyäkseni ohjeita. Siellä kysyivät tietenkin onko kuumetta. Sanoin ei ja kerroin kuumemittarin lukeman 36,3 jolloin neuvoivat pukemaan enemmän nuttua päälle. 37 tai vähän päällekin sen on vauvoilla normaalilämpö. Noh, työtä käskettyä ja kas: johan alkoi viihtyä paremmin poissa sylistäkin. Pienellä oli raasulla ollut kaiken aikaa vilu jolloin sylissä tietenkin paljon mukavampi olla ja nukkua.

  • Katie
    12.5.2014 at 23:25

    Ihan Silvan näköinen Seela – varmaan teille valtava yllätys! ;)

    Saako Suomesta jotain samanlaista troppia mahavaivoihin kuin Infacol täällä? En tajua, mihin se perustuu, mutta jollain lailla se yhdistää mahassa möyrivät pikkukuplat isommiksi kupliksi, jotka vauvan on helpompi piereä pois! Sokeriton, alkoholiton, ei yliannostuksen vaaraa, käy vastasyntyneillekin. Lähetänkö? :)

    • Kristaliina
      13.5.2014 at 18:15

      Täällä on Cuplaton ja Disflatyl ja Kuplastop ainakin kai vastaavia. Ekaa käytettiin Silvan kanssa, kahta jälkimmäistä ei olla testattu. Kuplastoppia ainakin Siperian Ella kovasti suositteli…

      Ainakin tuosta Cuplatonista ei ihan tarkkaan tiedetä, että toimiiko se vai ei. Meille sitä silloin neuvolasta suositeltiin vähän tyyliin ”voihan sitä antaa, ainakin jos on sellainen olo että haluaa jotain antaa” :) Nuo Disflatyl ja Kuplastop saattais olla testaamisen arvoisia!

  • Salallaa (Ei varmistettu)
    13.5.2014 at 00:19

    Tää on taas yksi vinkeistä jonka voi joko napata testiin tai jättää testaamatta, mutta meijän esikoinen nukkui päikkärinsä sohvalla imetystyynystä tehdyssä pesässä. Siihen hänet sai sylistä siirrettyä ja tuettua melko sylimäiseen asentoon ja sen verta koholle ettei pulautustakaan tullut ja unet jatkuivat siirrosta huolimatta.

  • jepulis (Ei varmistettu)
    13.5.2014 at 13:52

    Tuohan just on sitä vauvan persoonaa… En jotenkin aiemmin sitä tajunnutkaan. Meillä kaks eka vauvaa oli semmosia,koko ajan syömässä ja heräili tiheästi ja oli tosi hoidettavia. Ajattelin välillä että joku tässä nyt mättää… Nyt puolen vuoden ikäinen kolmonen on ollu synnäriltä asti ihan toisenlainen, jo siellä nukkui viiden tunnin unet, on täysimetyksellä,kasvaa hyvin ja syöttöväli on kolmisen tuntia, joskus enemmänkin jos en hoksaa syöttää, itse ei vaadi. NIIN helppo, ja niin toisenlainen. Enkä usko että johtuu mistään minusta ainakaan.

  • mirajasmina (Ei varmistettu)
    13.5.2014 at 21:28

    Eikä miten Joelin näköinen vauva! ♥

  • Miltsukka
    14.5.2014 at 09:53

    Seela on aikas vauva :) Ihana pieni!

  • Eelmou (Ei varmistettu)
    24.5.2014 at 22:00

    Ihan Joelin näköinen!