Sähköauto, my love

Kaupallinen kampanja, yhteistyössä: Mitsubishi MiEV

Niin kuin olen täällä blogissa jo hehkuttanut (ja Facebookissa. ööö ja Instagramissa. ja livenä kaikille. hupsis), sain noin viikko sitten testattavakseni… SÄHKÖAUTON! Jea!

Kyseessä oli tällainen Mitsubishi MiEV, ja homman idea oli, että käytän autoa normaalisti viikon ja kerron sitten omia rehellisiä kokemuksiani täällä blogissa. Lisäksi kirjoitan pari pientä testikokemusjuttua tuulilasi.fi -sivustolle; ne ilmestyvät sinne myöhemmin.

Tuulilasin porukka totesi, että onpa kiva saada heillekin käyttöön vaihteeksi jotain muuta tekstiä kun tavallista ”insinöörikieltä”. No, saamanne pitää.

Koska ihan heti alkuun mun täytyy purkaa tämä päällimmäisin tunne ulos systeemeistäni:
MINÄ RAKASTAN TUOTA AUTOAAAAAAAAAAH!!!!!

Mulla on ensimmäistä kertaa elämässäni AUTOKUUME. En aio antaa tuota autoa pois. En luovu. En-en-en-en-en-en-enanna. Onko pakko? Ai on? No höh.

Että tällainen objektiivinen arvio on täältä tulossa.

 Anna autosi bloggaajalle, niin et saa sitä enää ikinä pois.

 

 Ensitunnelmat

Ottaessani auton vastaan en tiennyt yhtään, mitä tuleman pitää. Sen verran olin googlen kuvahaulla käynyt katsomassa, että tiesin että MiEV on tuollainen pikkuauto – huh helpotusta, hyvä! Itse asiassa tuo on hyvin paljon samankokoinen ja -tyylinen kuin meidän oma 2-vuotias Hyundai i20.

Eniten minua kiinnosti etukäteen nämä:

  • miten onnistuu lataaminen?
  • mahtuvatko vaunut kyytiin?
  • millainen auto on ajaa?
  • kolaroinko tuliterän auton ja häpeän?

Ja kokonaisuutena minua kiinnosti ihan hurjan paljon se, että onko sähköauto jo ihan oikeasti nykyään varteenotettava vaihtoehto. Autoa silloin pari vuotta hankittaessa ihan vakavasti katselin sähköautojen silloisia malleja, hintoja ja latausmahdollisuuksia ja totesin, että voih – aika ei taida olla vielä kypsä. Mutta olisiko nyt? Voitaisiinko meille nyt hankkia sellainen?

 

Ensimmäinen käyttökerta

Heh kerroinkin täällä pienistä ensiajelun käynnistämisvaikeuksistani. Kirjaimellisesti. Väänsin ja väänsin virta-avainta, mutta ei. Ei käynnisty. Kunnes tajusin, että auto ON koko ajan käynnissä – siitä ei vain kuulu ääntä!

Jea.

Seuraavana päivänä auto pääsi sitten ihan oikeasti ajoon: ajeltiin sillä taaperon kanssa ensin kotoa Ruoholahden SnadiStadiin leikkimään. Siellä Joel liittyi seuraamme, ja ajoimme illalla vielä Kannelmäen Prisman kautta kotiin.

Mitenköhän mä nyt oikein kuvaisin ajotunnelmiani. No: en voinut muuta kuin hymyillä typerästi. Päästöttömällä autolla ajaminen teki minut heti ensiajolla jotenkin… …onnelliseksi. Oman auton käytössä on minulla jatkuvasti sellainen huonon omatunnon kolkutus päällä – ja syystä. Nyt se jatkuva kolkutus jossain takaraivossa oli poissa! Oh! En osaa tätä oikein kuvailla, mutta kun annoin muutaman tutunkin sähköautoa ajaa, he palasivat ajoiltaan samanlainen hassu hymy huulillaan.

 

Lataaminen

Ehkä kaikkein eniten minua jännitti lataaminen. Ennen ensimmäiselle ajoreissulle lähtöä oli vähän sellainen kylmä hiki päällä, että jäänköhän tirpan kanssa jumiin jonnekin Länsiväylälle… Jaiks.

Hyvin nopeasti kuitenkin huomasin, että auton ”kilometrimittariin” voi hyvin luottaa: se kertoo, paljonko autolla voi vielä ajaa. Ensi-ihmettelyn jälkeen sen seuraaminen alkoi tuntua ihan luontevalta ja rutiininomaiselta. Yhdellä täydellä latauksella ajaa noin 130 kilometriä. Brosyyri lupaa jopa 150 km.

48 kilometriä vielä jäljellä.

 

Ensimmäinen latauspiste löydettiin Kannelmäen Prismasta (tai siis se uusi Kauppakeskus Kaari):

 Latauspisteillä ei ainakaan toistaiseksi ollut ruuhkaa: ainoastaan Kaaressa oli paikalla toinenkin auto – kauppakeskuksen oma sähköauto.

 

Latausvaihtoehtoja MiEV:issä on kaksi: joko ”tavallinen” lataus (slow) tai pikalataus (fast). Molempiin on omat latauspistokkeensa auton kyljissä.

Tavallisessa latauksessa auto laitetaan kiinni ihan normaaliin pistorasiaan. Tähän tarkoitukseen autossa on oma ”roikka” – ja toinen pää siis vaan normaaliin pistorasiaan. Akku latautuu hitaalla latauksella täyteen noin kuudessa tunnissa.

Pikalataus puolestaan pitäsi valmistua jo puolessa tunnissa. Siihen ei ole ”roikkaa”, vaan autossa ainoastaan tällainen kummallinen pistorasia:

Pikalatauspisteen tankkauspömpelissä on sitten oma letkunsa tähän – homma käy oikeastaan samaan tapaan kuin bensatankillakin. Paitsi että ”bensaletku” jätetään siis autoon kiinni puoleksi tunniksi ja mennään kahville.

 

”Hidasta” latausta kokeiltiin siis ensin Kannelmäen Prismassa. Se kokeilu oli… hmm. Kävimme kaupassa aika pikaisesti ja huristelimme liu’uimme äänettömästi (mä en vaan opi, että tuota verbiä ei voi sähköautosta käyttää) kotiin. Ja kotiin päästyämme tajusimme, että olimme kuluttaneet kilometrejä ihan yhtä paljon kuin olimme kauppareissun aikana ”tankanneetkin”!

Jos olisimme shoppailleet pidempään tai käyneet vaikkapa syömässä, olisi autokin tietysti ehtinyt latautua pidempään.

*******

Sitten koitti onnenpäivä: sekä Facebookissa että blogissa minulle vinkattiin ”silminnäkijähavaintona”, että myös tuohon lähelle Viikin Prismaan on juuri tullut sähkölatauspistokkeet. Soitin vielä infoon ja varmistin asian – juu, on! Sinne siis apteekkiostosreissun yhteydessä!

Kyseessä oli taas pikavisiitti: auto ehti olla pistokkeessa vain puoli tuntia. Tänä aikana ehti latautua sähköä 10 kilometrin ajon verran.

*******

Pikalataustakin haluttiin testata! Sitä varten ihan asiasta tehden huristelt… (ääääääh, minkä sanan mä nyt keksin tähän?) ajeltiin Vantalle Ilolan ABC:lle – se oli meitä lähinnä sijaitseva pikalatauspiste. Tai joo, on Helsingin ydinkeskustassa niitä useampikin… Mutta pelkkä ajatuskin keskustan liikenteeseen lähtemisestä… joo ei. Mieluummin Ilola, Gladas.

Oho, sähköauton lataus nostettu tuonne ihan mainospylvääseen asti.

Pikalatauspömpeli löytyi liikennemyymälän kyljestä. Vähän aikaa opiskeltiin pömpeliä, mutta onnistuihan se:

Ja sitten oli puoli tuntia aikaa, ja sinä aikana:

Huoltsikkatreffit.

Pömpelille palatessa odotti kuitenkin pienoinen yllätys. Lataus oli 30 minuutin jälkeen loppunut, mutta akku oli vain 73-prosenttisesti täynnä. Syy ei oikein selvinnyt – me kun kuviteltiin, että puolessa tunnissa se olisi ollut kokonaan täynnä. Todennäköisesti auton olisi voinut laittaa uudestaan lataukseen ja mennä siksi aikaa vaikkapa vielä kahville. Mutta koska me kumpikaan emme juuri nyt juo kahvia, päätimme ajaa 73-prosenttisella akulla pois Vantaalta ja kohti Helsinkiä.

*******

Suurin ilonaihe latausasioissa koko testiaikana oli kuitenkin tämä: tajusimme, että omasta lämpöpistokkeestamme voimme ihan hyvin ladata autoa omalla kotipihallamme! Wohoo! Koko homma jotenkin ihan kokonaan muutti luonnettaan – tämähän on helppoa. Kotiin tullessa vain pistää piuhan kiinni ja auton latautumaan kahdeksi tunniksi (sen verran lämpöpistoke antaa kerralla virtaa), niin johan on valmiit virrat valmiina seuraavaa ajomatkaa varten! Tai vaihtoehtoisesti vaikkapa viikonloppuna voi ladata akun kerralla täyteen (käydä pari kertaa siirtämässä lämpöpistokkeen ajastinta, jotta saa yhteensä sen kuusi tuntia) ja ajella sillä rauhassa koko seuraavan viikon. Ei hitsi, tämähän on paljon helpompaa kuin normaalin bensa-auton tankkaaminen; ei tarvitse edes huoltoasemalle asti lähteä!

Ja sitten vain ikään kuin bonuksena se, että ihan normaalilla kauppareissulla voi vielä ladata Viikin Prismasta ilmaista sähköä. Ei siis tarvitse muuttaa toimintatapojaan tai -reittejään ollenkaan.

Taloyhtiön porukoiden kanssa pihalla juteltiin, että jos (KUN!!!) meille hankitaan tällainen, voimme hankkia lämpöpistokkeeseemme ”laskurin”. Sillä näkee, että paljonko taloyhtiön sähköä ollaan lataukseen käytetty – ja voidaan sitten maksaa oma osuutemme erikseen, niin ei tule varmasti kenelläkään mitään sanomista aiheesta.

Luksusta!

 

Lataamisen kokemukset ja tulevaisuus

Meidän oman (mahdollisen) sähköautohankinnan kannalta tuo latausmahdollisuus omalla pihalla ratkaisi paljon. Homma kyllä onnistuisi varmasti myös yleisissä pistokkeissa, mutta se vaatisi tietysti aina jonkinlaista sumplimista. Ja sitä, että yleisiä pistokkeita tulisi kaupungille vielä monta monta monta lisää.

Löysin netistä aika hyvän kartan Suomen kaikista yleiseistä latauspistokkeista – se löytyy täältä. Helsingissä on tällä hetkellä kuusi Helsingin Energian latauspaikkaa (Kampissa 2 kpl, Katajanokalla, Hakaniemessä, Ruoholahdessa ja Kaartinkaupungissa), ja lisäksi löysin myös netin uumenista tällaisen: suunnitteilla on huikeat 30 paikkaa Helsinkiin, ja tällaisilla sijainneilla! Yksi paikoista on aivan meidän vieressä – jea!

Ainakin noissa pisteissä, missä kävimme (Prismat ja ABC) lataaminen on ilmaista. Ja jos lataamisen tekee kotona ”omalla sähköllä”, tulee täyden akun (130 km) hinnaksi sähkösopimuksesta riippuen noin 2,50 e/täysi akku. Aika hurjan paljon halvempaa kuin bensa. Itse asiassa laskimme, että meidän perhe (laskettiin 10 000 km:n ajolla) säästäisi tankkauskustannuksissa noin 750 euroa vuodessa, jos meille hankittaisiin sähköauto.

 

Muita havaitoja MiEV:istä

Huh tästä bloggauksesta voisi tulla todella pitkä. Nyt tekisi mieli alkaa kirjoittaa omia sähköautovisioita, mutta ehkä teen aiheesta toisen bloggauksen myöhemmin. On varmasti jo aika mennä muihin koottuihin havaintoihin viikon varrelta:

  • Auton koko on kaupunkiajoon täydellinen. Juuri tällaisen pienen ja ketterän auton halusin, kun kaksi vuotta sitten tuo Hyundai hankittiin. MiEV:iä oli aivan hurjan kiva ajaa – kivempi kuin omaa tuttua autoa. MiEV oli selvästi kevyt, mutta ei silti heppoinen: ei jäänyt motarilla muiden jalkoihin tai tuulen heittelemäksi. Tykkäsin ihan todella, ja samaa sanoivat koeajaneet naapuritkin. (vähän lainailin, kröhöm)
  • Takaboksin koko sen sijaan hirvitti: siellä on alla se akku, joten boksi on todella pieni. Mahtuuko Bugikset, mahtuuko mahtuuko…. Mahtui! Nipin napin, mutta mahtui!

Jea!

Tähän samaan tapaan meillä on Bugikset Hyundaissakin: takaboksissa alaosa ja istuinosa on takapenkillä.

  • MUTTA tulevaisuudessa on sitten meidän nelihenkiseksi kasvava perhe ja päälle vielä tuplavaunut… Yhyy. Ei toivoakaan, että me kaikki mahduttaisiin MiEV:iin (paljon kyyneleitä tähän), jos tarvitsemme rattaat mukaan ajelulle. Ilman rattaita toki hyvin mahtuisimme.
  • Sähköauto tosiaan ON äänetön. Se täytyy pitää visusti mielessä esimerkiksi parkkihalleissa ja pikkuteillä! Moni jalankulkija suunnistaa kuulohavaintonsa perustella eikä vilkuilekaan ympärilleen (ja tyyliin näpyttelee kännykkää kävellessään) ja on riski, että joku ”pompahtaa” yllättäen ajotielle, kun ei kuule takaa lähestyvän auton ääntä. Parkkihalleissa ja pikkuteillä pitää siis olla todella varoivainen ja ajaa hi-taas-ti.
  • Sähköauto kerää katseita: ihmiset katsovat sitä pitkään (heh ja mun mielestä ihaillen). Useamman kerran parkkipaikalla tai latauspisteillä joku tuli kyselemään ajokokemuksia, merkkiä ja hintaa. Naapurustossamme taisimme aiheuttaa akuutisti leviävän sähköautokuumeen – en ole tällä seudulla ainoa, jolla on päällä nyt pakkosaada-tunnelmat.
  • Äänetöntä autoa on ihana ajaa. Oi, mikä mielenrauha. Itse asiassa äänettömyys on varmasti yksi niistä syistä, miksi tämän auton ajaminen tuntui niin älyttömän kivalta. Ja motarilla vauhti muuten kiihtyy sataseen ihan huomaamatta, kun ei kuulu VRRRROOOOOM:ia moottorista – kantsii siis tarkkailla nopeusmittaria! :)
  • Akku ottaa talteen jarrutusenergiaa aina, kun kaasun nostaa pois päältä. Normaalilla ns. ennakoivalla ajotavalla säästää varsinkin kaupunkiajossa paljon kilometrejä. Esimerkiksi laskin Kela-käyntireissulla (n. 7 km), että akkua kului vain 3 km:n verran, kun hölläsin kaasua aina reippaasti ennen pysähtymistä. Tekniikan oppii hyvin nopeasti.
  • MiEV on automaattivaihteinen (jea! jea! jea!)
  • Automaattivaihteen lisäksi vaihdekepistä löytyy myös B- ja C-tilat. B-asento pyrkii maksimiin jarrutusenergian talteenottoon. C puolestaan vähentää jarrutusenergian talteenottoa. Itsekin näitä testailin, mutta… noooh, mä pitäydin enimmäkseen siinä perustilassa, kun en ehkä noita muita niin tajunnut. Perus on enemmän mun juttu :)

 

Automaattivaihteet, ah! (niin on mun Hyundaissakin)

Me ja MiEV

Joo, ei tarvitse ehkä paljon rivienvälejä tulkita, että tajuaa, että mä haluan tällaisen auton.

Jos meidän perhetilanne ei olisi laajentumassa, haluaisin just tämän mallin kiitos. Mielellään vieläpä juuri tämän nimenomaisen auton. Nyt, kun se on toimivaksi ja luotettavaksi todettu. Mutta voi perhanan perhana tuota takaboksin kokoa… Nieleskelen katkeria kyyneleitä, kun kirjoitan tämän: luultavasti meidän ei olisi ollenkaaan järkevää vaihtaa nykyistä (pieneksi jäämässä olevaa autoa) yhtä pieneen (tai jopa pienempään) malliin. Buhuu.

Kuitenkin haluan sähköauton. Ihan todellakin haluan.

Asuinpaikasta ja autoilutarpeesta riippuen (jos latausmahdollisuuksia ei vielä ole) joillekin ihmisille täyssähköauto saattaa olla vielä jonkinasteista utopiaa. Mutta tämä testi kyllä osoitti, että meidän omaan kaupunkikäyttöömme se olisi täydellinen. Olemme juuri niitä ihmisiä, joiden pitäisi hankkia sähköauto. Monestakin syystä, mutta ainakin siksi, että:

  • Lataus ei olisi meille mikäänlainen ongelma: voisimme ladata autoa omalla kotipihalla sekä lisäksi ilmaiseksi siellä, missä normaalistikin käymme ruokakaupassa.
  • Meillä ajetaan vain suht lyhyttä matkaa – pisin omalla autollamme ajettu matka taitaa olla 40 km kesämökille; ja siellä päässä voi taas ladata. Sähköautolla ei vielä nykytilassa varmastikaan lähdetä mihinkään hiihtolomamatkalle lappiin. Mutta jos me pohjoiseen lähtisimme, menisimme joka tapauksessa junalla ja vuokraisimme auton sieltä paikan päältä. Vaihtoehtona on aina myös tehdä väliaikaiset ”autovaihtarit” anoppilan kanssa, jos autoa pidemmälle matkalle tarvitsisimme.
  • On ihana ajatus, että auto ei aiheuta ollenkaan päästöjä.

Täydellinen. Voih paitsi että jää liian pieneksi tulevaisuudessa nelihenkiselle perheelle…

 

Mulla olisi vielä niii-iiin paljon kirjoitettavaa sähköautoajatuksistani noin niin kuin yleisesti. Mutta ehkä päätän nyt testiraporttini tähän.

Huokaus, ja sitten seuraavaksi odotan surulla, että tuo auto haetaan minulta pois. Voi sydän sydän sydän sydän sydän. Ikävä tulee.

 

Millaisia ajatuksia sähköauto teissä herätti?

1

You Might Also Like

  • Hikka (Ei varmistettu)
    15.11.2013 at 13:32

    Mä yllätyin siitä, että lataaminen on ilmaista kun yleensä kaikesta joutuu maksamaan ( etenkin autoilussa).
    Mun piti itseasiassa tänään sua kiittääkin sun blogista. Oon jättäny muutaman blogin seuraamisen sen takia ku ne alkaa olla täynnä ns sponssituotteita, XXX paita sieltä, kengät täältä jne. Eikä siinä viel mitään, mut sitten kun joka juttu alkaa olla ”uus keittiö sieltä, päiväpeitto täältä” ja jää se normaalielämästä kirjoittaminen kokonaan, alkaa tuntua et blogia kirjotetaan vain niiden tuotteiden takia eikä kirjoittamisen ilosta. Varsinkin kun huomaa, ettei niitä lukijoita niin montaa taida ollakaan kun kommenttikentät huutaa tyhjyyttään…
    Mut tää autojuttu ei ärsyttäny mua yhtään!! On eri asia saada tuotteita testiin/omaksi, kuin ruinata niitä blogin varjolla. Mut joo kiitos, sun juttuja jaksaa aina lukea. :)

    • Kristaliina
      15.11.2013 at 13:48

      Sähkönlatauksen muuttumisesta maksulliseksi on kyllä puhuttu, mm. Ylellä oli tällainen tuore uutinen: http://yle.fi/uutiset/helsinki_panostaa_sahkoautoiluun__lataaminen_pian_maksulliseksi/6759662

      Tämähän koskee noita Helsingin Energian latauspisteitä – en tiedä, mitä noille kauppojen/kauppakeskusten latauksille on kaavailtu… Luulisi (tämä siis vain arvailua), että se voisi olla ikään kuin hyvä osa asiakaspalvelua – niin kuin vaikkapa kierrätyspisteiden järjestäminen. Minä ainakin asiakkaana ja (mahdollisena tulevaisuuden) sähköautoilijana valitsisin ostospaikan sen perustella, että mikä paikka tarjoaa minulle latausmahdollisuuden. Ja esimerkiksi tosiaan tuolla ABC:llähän me mentiin syömään – ei oltais menty ilman sitä latausmahdollisuutta. Eli se voisi olla ihan jopa kilpailuetua…

      Oh, mulla ois tästä aiheesta niin paljon sanottavaa! Taidan tosiaan tehdä vielä toisen bloggauksen aiheesta :)

      Kiva, että ei ärsyttänyt :) Mun mielestä kans tässä osui nyt täysin palaset kohdalleen – että olin oikeasti kiinnostunut (ja nyt innostunut) sähköautoilusta, ja sitä kautta tulee kivaa sisältöä ja vähän vaihtelua blogillekin. Pidän jatkossakin kuitenkin kampanjasisällön määrän tosi rajoitettuna. Mä en itsekään ole ”ylikaupallisten” blogien ystävä, mun ärsytyskynnys kans aika helposti ylittyy :)

      • sanumaria
        15.11.2013 at 14:25

        En nyt oo ihan varma että pitäskö sun mielestä latauksen olla maksutonta vai ei, mutta maksaahan se sähkökin. Jos joku ABC tai Prisma tarjoo ilmaiset sähkölataukset, niin sitten sen maksaa jokainen ko. putiikin asiakas, kun se hinta ujutetaan muihin tuotteisiin. 

        Mutta sähköautohan on sinäänsä jees ja hyvä :)

        • Kristaliina
          15.11.2013 at 14:34

          Hmmm, ihan hyvä pointti… Mutta toisaalta vähän samaa sarjaa ovat tietty kauppojen kierrätyspisteet sun muutkin – että tavallaanhan se voisi olla vähän niin kuin kaupan ”arjen arvovalinta”; että minkälaisia asiakkaiden toimia (esim. kierrättämistä, sähköautoilua) se on omilla palvelumahdollisuuksillaan halukas tukemaan. Hmmm. Ajattelenkohan ihan hassusti – en tosiaan ole näitä ihan kovin pitkälle asti miettinyt :)

          Tsihihi ja sähköautoilua vastustavat voisivat sitten tulevaisuudessa mennä kauppaan, joka mainostaa isoissa kylteissä, että ”meillä ei tueta sähköautoilua” – kilpailuetua sekin :D :D :D

          Mutta joo, tuosta maksullisuudesta. Tässä autoa ajellessa meidän perheessä todettiin, että tuo maksullisuus/maksuttomuus ei ole meille mikään kynnyskysymys. Eli vaikka muuttuisivatkin maksullisiksi nuo latauspisteet. Maksaahan bensakin – olikos se jopa kymmenkertaisesti enemmän, kun sitä laskettiin…

          • sanumaria
            15.11.2013 at 14:40

            Se kierrätyspiste asiakkaille on vähän bonus. Mutta tosta sähkölatauksesta, niin tarvii se sähkö tuottaa ja jonkun se tarvii maksaa. Ja mun mielestä se on vähän epäreilua että ihminen joka ei voi sähköautoa hankkia joutuu maksamaan toisten sähköautoilut. Ei kukaan munkaan bensoja maksa.

          • Kristaliina
            15.11.2013 at 14:49

            Hei mut voihan sitä kierrtyspistettä kuitenkin tosi-tosi hyvin verrata – vai eikös? Sen ylläpito nimittäin maksaa, eivät ne itsestään siisteinä pysy. Ja käsittääkseni kaupat maksavat myös (aikamoisia?) kierrätysmaksuja siitä, että ne kamat viedään pois. Se ei varmaankaan ole kaupoille mitenkään ilmaista. Eli ihan samalla tavalla ”ei-kierrättäjät” maksavat niiden toimintaa, jotka kierrättävät… Ja kauppa valitsee, että minkälaisia ”bonuspalveluita” se haluaa toiminnassaan asiakkailleen – kaupan arvovalinta siis…

            MUTTA ei se toisaan haittaisi, vaikka se olisi maksullista. Koska joo maksaahan bensakin, ja paljon enemmän :)

          • Liisa
            15.11.2013 at 15:08

            Sori mutta minusta kierrätyspisteet on tosi huono verrokki, koska kaikilta (no, 99%) kuitenkin tulee sitä kierrätettävää jätettä ja kierrättäminen on kansalaisvelvollisuus; kaikkien sitä pitäisi tehdä vaikka toki kaikki eivät tee. Sähköautojen latauspisteitä taas on kauppakeskuksissa yleensä vain muutama. Vaikka kaikki ajaisivat sähköautoilla, niin kauan kuin latauspisteitä ei ole jokaisen parkkipaikan kohdalla on ilmainen lataus vain muutamien etu.

          • Kristaliina
            15.11.2013 at 16:07

            Ehkä joskus hamassa tulevaisuudessa vois ollakin joka ruudussa? Tshih no silloin se kyllä varmasti maksaisi :D Ja ehkä tulevaisuudessa sähköautoilu olisi yhtä lailla kansalaisvelvollisuutena pidettyä kuin kierrättäminen nykyään. Nythän niitä paikkoja tosiaan on vain muutama, kun ei niitä käyttäjiäkään ole… Ei varmasti ensimmäisillä kierrätyspisteilläkään ollut niin kovaa käyttöä kuin nykyään, ensin olivat vaan ne ensimmäiset, jotka pisteitä käyttivät (kaikkien kustannuksella) ennen kuin homma on levinnyt sille tasolle, että sitä pidetään kansalaisvelvollisuutena. Mutta jostain pitää aloittaa – vaikka rakentamalla se ensimmäinen kierrätyspiste, vaikka joku varmasti purnasi, että kaikki nyt tuosta joutuvat maksamaan… :)

            Mutta joo niin kuin sanumariankin kommenttiin laitoin – tää on tällaista ajatuspyörittelyä vaan… Mutta tosi kiinnostavaa sellaista kyllä!

            Tosi jännä, jos te ette näe yhtymäkohtia kierrätyspisteisiin ja niiden yleistymiseen :) Mun päässä ne mukamas on niii-iiiin selvät :)

          • sanumaria
            15.11.2013 at 15:58

            Miksei Prismat tarjoo nytkin sitte ilmasta tankkauspistettä? :) No joo, turha tästä on jankata enempää. Sähköauto voisi olla ihan kiva, mutta luulen sähkönhinnan noustessa sekään ei ihan ilmaiseksi tule vaikka missä sen lataisi. Eiköhän ne yleisty jossain kohtaa kuitenkin, sen verran fiksu keksintö.

          • Kristaliina
            15.11.2013 at 16:01

            Koska ehkä bensankäyttö ei ole niiden arvojen mukaista, mutta ekologisuus on…? Mä edelleen ajattelen tätä kaupan toimijoiden arvovalintojen kautta :)

            Tshih joo, mutta tämähän on tosiaan tällaista ajatuspyörittelyä vaan :)

          • Haloo (Ei varmistettu)
            15.11.2013 at 16:06

            Jos ”ilmaisella” sähköllä saataisiin sähköautoilua lisääntymään ja näin päästöt, bensan kulutus yms tavallisen autoilun aiheuttamat haitat vähenemään niin maksan mielelläni muittenkin sähköautoilusta. Yhyy yhyy, eihän kukaan maksa munkaan autoilua jne. Just tollanen itkeminen on mun mielestä vaan niiiiin itsekästä ja lapsellista. Anteeks vaan.

          • suvitus (Ei varmistettu)
            15.11.2013 at 16:39

            Arvovalinnat sikseen (sinänsä oon Kristan kanssa samaa mieltä, sähköautoilua olisi hyvä tukea), mutta totuuden nimissähän mainostus olisi suurempi motivointi kaupalle tarjota ilmainen sähkö. Jos latausta pitää odotella puoli tuntia tai jopa monta tuntia, kuluttaahan sen ajan sitten siellä kaupassa, ja todennäköisesti ostaen jotain. Teidänkin ABC-ruokailu todennäköisesti toi enemmän myyntituloja kuin sähkö tolpassa maksoi, ja muutenhan ette siellä olisi ollut! Ilmaista sähkölatausta voisi siten verrata tv-mainoksiin, bonuskortteihin, alennuskampanjoihin, miksei myös parkkipaikkojan tai -hallin ylläpitoon (siinähän siis kaikki kävellen kaupassa käyvät kustantavat toisten autoilun!). Eihän porkkanaa ostaessa oikeasti maksa vain porkkanasta, vaan hyvin paljon myös siitä kaikesta muusta.

          • Kristaliina
            15.11.2013 at 16:51

            Nimenomaan! Oooo, miten monta hyvää pointtia!

            Mä olin vähän ajatellut ”säästellä” tällaista pohdintaa seuraavaan mahdolliseen bloggaukseen (kun asiaa tuntui mulla olevan mielenpäällä niin paljon), mutta aloin tässä viime viikon aikana miettiä ihan vaikkapa sellaista, että mitä jos joillain kahviloilla (tms.) olisi ”vain asiakkaille” -latauspaikkoja – oi miten hyvää mainosta (myös imagomainosta, kun edessä on vihreät maalaukset) ja asiakkaiden hankkimista! Sellaisen latauspistokkeen alkuasentaminen taisi edullisimmillaan olla sen 300e, ja jos 6h lataus maksaa 2,50, niin eipä ole kovin kallista asiakashankintaa :D  Ja asiakkaat tulevat sisään kahville/pullalle siksi aikaa, kun auto siinä latautuu…

  • HannaSilinda (Ei varmistettu)
    15.11.2013 at 14:05

    Voi että. Olis ihanaa olla sellainen perhe jolle sähköauto sopisi!

    Vaihdettiin isompaan autoon Sohvin syntyessä. Se osoittautui haastavaksi, ja jouduttiin päätymään vähemmän ekologiseen vaihtoehtoon. :/ Meitä matkustaa parhaimmillaan seitsemän henkeä + vaunut ja muut tavarat esim. mummolaan viikonlopun viettoon (me aikuiset, Sohvi istuimessaan (siis MIKSI niiden pitää olla niiin massiivisia??), kaksi isompaa ”lainalasta”, ja kaksi isoa koiraa). Että terve. Edelleenkin, jos mitään isompaa pitää lisäksi roudata mukana, jouduttaisiin lähtemään kahdella autolla (järjetöntä!!!). Minibussi voiskin olla fiksumpi vaihtoehto…

    Välimatkat ihan minne vaan on meillä myös niin paljon pidemmät, ettei toivoakaan. Ei riittäisi ”tankillinen” työmatkaan välillä korpi-Hki-korpi. :(

    Innolla odotan kuitenkin kehitystä – ehkä vielä joskus tulee sellainenkin sähkövehje johon isompikin lössi mahtuu ja jolla pääsee ajelemaan pitempiäkin välimatkoja ilman välitankkauksia.

    Ootko tutkinut valikoimaa, onko missään muussa sähköautomallissa enemmän tilaa teidän kasvavalle perheelle?

    • Kristaliina
      15.11.2013 at 14:17

      Joo, oon nyt katsellut muitakin tässä samassa innossani. Mitsubishillä tämä on ainoa täyssähköauto, mutta isompia hybridejä niiltä kuitenkin löytyy. Mua kiinnostaisi kuitenkin eniten täyssähkö just siksi, että meille se tuon kotilatauksen ja lyhyiden välimatkojen ansiosta on ihan toimiva mahdollisuus.

      Muilla merkeillä saattaisi olla vähän isompia tavaratiloja, mutta sitten taas… Jos sellaisen ottaa parin tunnin koeajolle, niin mitä se sitten kertoo… Että uskaltaako ottaa sellaista riskiä. Tällainen koko viikon testiajo antoi jo tosi hyvän kuvan siitä, että miten tuo auto oikeasti arkena toimii. Oon siis nyt täysin ihastunut just tähän autoon :)

      Mä toivon kans ihan hurjasti, että tulevaisuudessa nuo akut ja latausmahdollisuudet tästä vielä kasvavat, jotta sähköautoa voisi käyttää kauempanakin asuvat – ja isot perheet! Ja ehkä se on ihan realistinenkin toive; ei tuo bensa-autoilu voi enää kovin pitkälle kantaa. Jo ympäristösyistäkin. Sähköautojen hinnat ovat jo mun silmään aika hyvin tulleet alas – muutama vuosi sitten katselin niitä, niin ne oli jotain yli 70 000 euroa (HUI!), mutta nyt ne on parhaimmillaan alle puolet siitä. Alkaa jo olla sekin puoli vähän realistisemmmalla tasolla ”taviksen” ulottuvilla… Sais ne tulla kyllä vieläkin alemmas :)

      Meidän pikku-Hyundai muuten kuluttaa paljon enemmän kuin brosyyrissä luvattiin. Yritin mukamas silloin valita vähäpäästöisen. Vaikka muuten oon tykännyt siitä autosta, niin tuo kulutuspuoli on ollut pettymys.

      • Raks (Ei varmistettu)
        15.11.2013 at 14:44

        Etkö voisi saada isomman auton kokeiluun, vaikka viimeistään sitten kun toinen on syntynyt? Kun eihän tuossa teidän kannalta nyt ollut mitään järkeä kokeilla noin pientä autoa :O Että jos nyt mitenkään voisi :D Ja sitä paitsi kyllä meitä käyttäjäkokemuksista kiinnostuneita on :)

        • Kristaliina
          15.11.2013 at 14:51

          Hihihihi, arvaa vaan, kuinka mielelläni ottaisin! :D Jos noi vaikka sinne tuulilasi.fi:hin olisivat kiinnostuneita ottamaan tällaisia jatkossakin, taidanpa kysäistä :)

      • Liisa
        15.11.2013 at 14:55

        Kyllä autoliikkeet antavat autoja koeajoon viikonlopun ylikin, kannattaa kysyä! Meillä on ollut useammankin kerran kun ollaan oltu vaihtamassa.

        Meille sähköauto ei sopisi, koska ajellaan aina välillä Helsingistä Lappiin. Matka-aika venyisi turhan pitkäksi, jos pitäisi 150 km:n välein pysähtyä lataamaan puoleksi tunniksi. Enkä edes tiedä, onko latauspaikkoja sopivasti myös pohjoisessa. Autovaihtarimahkujakaan ei ole. Jos auto olisi riittävän tilava ja ajomatka olisi edes 300 km yhdellä latauksella ja pikalataus silti yhtä nopea, tilanne olisi eri.

        Kiitos hyvin kirjoitetusta autotestistä. Surullisen usein blogien testipostaukset ovat enimmäkseen copypastea tuotteen esitteestä ja teennäisiä adjektiiveja. Tässä oli aitoa meininkiä ja paljon infoa.

        • Kristaliina
          15.11.2013 at 15:05

          No hei joo ehdottomasti kysyn kyllä, jos tuollaisetkin koeajot järjestyy! Mulla on nyt oikeasti ihan täydellinen sähköautopäähänpinttymä. Ja sit tietysti on sekin kysymys, että mistä ne rahat… :) Eli sekään ei ole ihan helppo ratkaisu se :D

          Joo ei – ei mekään siis lähdettäisi sähköautolla lappiin. Vähän liian hc nykyään. Mutta tulevaisuudessa JOS niitä pikalatauksia olisi tyyliin joka huoltiksella, niin sittenhän se ei olisi niin iso ongelma: voisi vaan pitää puolen tunnin breikkejä… Nooh, ei kyllä enkä 150 km:n välein siltikään. Kyllä niiden akkujenkin pitäisi vielä kehittyä!

          Me itse ajateltiin, että juna-autonvuokrausyhdistelmän ja anoppila-vaihtarin lisäksi olisi tietysti myös sellainen vaihtoehto, että (yksittäistä) pidempää matkaa varten sitten vaan ihan pokkana ottaisi vuokra-auton. Sekään ei tuntuisi pöllömmältä vaihtoehdolta, kun kuitenkin tietäisi, että suurimman osan ajasta ajaa ekologisesti ja paljon pienemmin ajokustannuksin. Laittaa sitten vaikka ne tankkauksesta säästyneet rahat siihen autonvuokraan…

          Ja kiitos – tän testin tekeminen oli vaan niii-iiin kivaa, kun oon itse niin innoissani aiheesta. Ai niin, esitteet :D Sain sellaisenkin, mutta enhän mä muistanut sitä edes vilkaista :D

      • Tilia
        15.11.2013 at 16:07

        Kulutukseen vaikuttaa ajotapa, moottorin esilämmitys ja renkaatkin yllättävän paljon. Voisit seuraavaksi kokeilla EcoDriving-kurssia, sponssaisikohan ne sulle sellaisen, jos tarjoutuisit kirjoittamaan aiheesta?

        • Kristaliina
          15.11.2013 at 16:26

          Tuollainen ois kyllä kiinnostavaa! Ottaiskohan Tuulilasi siitä testijuttua vastaan…? :)

  • CougarWoman
    15.11.2013 at 14:29

    Mä olen ilmeisesti niin äijä (!!) että en usko että hankin sähköautoa ennen kuin on aivan-aivan pakko. Se fiilis kun painat kaasua ja moottori murisee kierroksia…grrr. Meillä vissiin katsotaan kotona liikaa Top Gearia :D 

    • Kristaliina
      15.11.2013 at 14:42

      :D :D :D

      Senkin! Sun täytyy edes testata, saattaisit muuttaa mielesi! :)

  • Marsikka
    15.11.2013 at 16:06

    Ikinä en lue mitään autojuttuja kun autot eivät vaan yksinkertaisesti kiinnosta YHTÄÄN, ehkä vähiten juurikin niistä päästösyistä. Mutta tämän luin kyllä innolla ihan kokonaan ja alkoi jopa tulemaan sellainen ajatus että sähköauto voisikin olla oikeastaan aika kätevä! ;)

    • Kristaliina
      15.11.2013 at 16:11

      Arvaa vaan, luenko mä mitään autojuttuja koskaan :D …eli tosi kiva kuulla, että kiinnosti! Mä jo moneen kertaan huokailin, kun jutusta tuli noin pitkä – että jaksaako sitä kukaan lukea… Mutta oli niin paljon sanottavaa :)

  • Henriikka. (Ei varmistettu)
    15.11.2013 at 16:15

    Nimenomaan kaupunkiajoon sähköauto olisi kyllä hyvä vaihtoehto. Noilla kilometrimäärillä ei valitettavasti mökille ajella maakuntiin, eli ainoaksi autoksi siitä ei oikein ole meidän tarpeisiin. Ehkä vielä joskus!

    Sen verran äijä olen vaan minäkin, että Mitsubishin rattiin en suostuisi! Taidan odotella esim. BMW:n i3 -mallia markkinoille: nollasta sataan 7,2 sekuntia :D

    • Kristaliina
      15.11.2013 at 16:25

      Hihhih! Entä toi meidän mini-Hyundai? :D

  • Jonnaa
    15.11.2013 at 16:43

    Oi ihana ilola…se huoleton pikku kylä missä minä sain viettää ihanan lapsuuteni ja nuoruuteni,hassua että eksyitte juuri sinne :-)

    • Kristaliina
      15.11.2013 at 16:54

      Hih! Joo, se oli tuosta Tuusulanväylältä helpoin pikalatauspiste.

      Mua aina jotenkin silleen hykerryttävänmukavasti naurattaa tuo Ilola. Kerran menin siitä bussilla ohi ja näin liikennekyltin sinnepäin. Joku oli tehnyt vähän tihutöitä: oli raaputtanut ILOLA-sanasta ensimmäisen ja kaksi viimeistä kirjainta pois. Kyltissä luki LOL :D

      • CougarWoman
        15.11.2013 at 16:59

        :D :D

        En tiedä miksi, mutta mulla tuli tuosta mieleen tämä kestosuosikki:

         

        • Kristaliina
          15.11.2013 at 17:06

          :D :D :D :D :D :D

          Hirnuin ääneen!
           

  • MirvaK
    15.11.2013 at 17:03

    Olin 2004 töissä sellaisessa paikassa, jossa tavaroita kuskattiin paikasta a paikkaan b joskus sähköautolla. Se tosin oli sellainen hyvin kapea pakettiauto ja sai pelätä että kellahtaako mutkassa nurin ja riittäkö tehot kapuamaan mäen ylös. Sillä ei olisi voinut lähteä motarille, koska vauhti ei olisi riittänyt (joku kyllä joskus vahingossa lähti). Mutta olihan se hassua ajaa sillä kun oli äänetön ja voi niitä jalankulkija parkoja kun niiden perässä hissutteli jalkakäytävällä ja kun sitten hoksasivat että auto matelee perässä. :D Tuota ei silloin ladattu tavallisessa pustorasiassa. Niin se kehitys etenee,

    • Kristaliina
      15.11.2013 at 20:42

      Joo, mun (sähköautojen kanssa tekemisissä ollut) kaveri kans kertoi, että ei siitä ole kuin muutama vuosi, kun sähköautot oli vielä aika…. ongelmallisia. Eli kehitys on kyllä ollut tosi huimaa, kun tuokin tosiaan on ihan ”normaali” auto – paitsi että kulkee äänettömästi sähköllä ja tavaratila on akun takia pienempi :)

      Se antaa kyllä optimismia, että kehitys etenisi jatkossakin vauhdilla ja esim. hinnatkin tulisivat vielä (edes vähän) alaspäin! :)

  • Vierailija (Ei varmistettu)
    15.11.2013 at 18:07

    Kiitos mielenkiintoisesta jutusta!

    Ma asun Belgiassa ja olen kayttanyt jo pari vuotta ’shared car’ palvelua, mahtaako Suomessa moista jo olla tarjolla. Siina siis maksetaan pieni kuukausimaksu (3e/kk), jolla saa kayttoonsa eri puolille kaupunkia sijoitetut lainattavat autot. Kuukausimaksun lisaksi maksetaan kaytosta kilometrikorvaus, joka vastaa noin polttoainekuluja. Auto varataan netista ja haetaan ja palautetaan hakupisteelle, joita on tosi paljon, esim. mun kohdalla lahin piste on 50m ja seuraavaksi lahin 400m asunnolta. Tama on helpottanut mun omatuntoa autoilusta, paastot on tietysti samat, mutta ainakin autojen maara on vahaisempi kun yhta kayttaa useampi.

    Nyt tarjolle on tullut vastaava palvelu sahkoautoilla. Olen jo jonkun aikaa pohtinut pitaisiko siirtya, mutta jotenkin ajatus sahkoautosta on ollut vahan pelottava. Josko sita nyt uskaltaisi kokeilemaan :-)

    • Kristaliina
      15.11.2013 at 20:39

      Kuulostaapa tosi hyvältä ratkaisulta – ja erityisesti, jos tosiaan olisi vielä sähköautot, ja palautuspisteissä aina sit vaan latauspaikat! Mulle tulee täällä Suomessa mieleen sellainen kuin City Car Club, mutta se on kyllä paaaaaljon hintavampaa kuin tuo…

      Saako autoa helposti vai pitääkö varata paljon etukäteen? Eli jos tyyliin haluaa lähteä käymään ruokakaupassa, voiko katsoa saman tien, että ”hei onkohan vapaata”, vai täytyykö tietää tarve jo etukäteen?

      Tosi huippu palvelu tuo kyllä, tuollainen Suomeenkin!

      • Vierailija (Ei varmistettu)
        16.11.2013 at 13:17

        Varata voi ihan viime hetkillakin, mutta silloin ei valttamatta saa autoa siita hakupisteesta mista toivoo. Kannattaakseen systeemin taytyy kuitenkin perustua siihen ettei ne autot seiso tyhjina vaan ovat reilusti kaytossa. Yritys sitoutuu siihen, etta jos auton varaa viimeistaan 24h ennen tarvetta niin auto pitaisi loytya siita halutusta hakupisteesta. Ma usein varaan edellisiltana seuraavaksi aamupaivaksi ja olen melkein aina saanut auton kahdesta lahimmasta hakupisteesta. Joskus joutuu menemaan sille kolmanneksi lahimmalle, joka sekin on vain kahden raitiovaunupysakin paassa. Useimmat noista hakupisteista on ihan pienia (2-3 autoa), mutta isojen metroasemien ja juna-asemien lahelle on sijoitettu isompia pisteita, joissa on yleensa aina auto tarjolla. Niilla on myos pari spesiaalipistetta, joissa on isompia autoja (semmoisia pikkupakuja niinkuin VW Caddy, mika lienee niiden oikea nimi) jos on tarve suurempien esineiden kuljettamiseen.

        Mun mielesta tossa on hyvaa viela se miten hyvin ne on varautunut kaikenlaisiin tilanteisiin. Mulle on joskus esim. kaynyt niin etta auton edellinen varaaja myohastyi palautuksesta. Yrityksen asiakaspalvelu silloin soitti mulle heti (siis jo ennen varauksen alkua) ja tarjosi joko alennusta, jos voin ottaa auton puoli tuntia myohemmin kuin varaus tai vaihtoehtoisesti toista autoa viereiselta hakupisteelta. Noissa autoissa on semmoinen ’autopuhelin’ jolla voi soittaa ilmaiseksi asiakaspalveluun ja ilmoittaa ongelmista tai jatkaa varausaikaa (jos ei ole seuraavavarausta odottamassa).

      • eev_a (Ei varmistettu)
        18.11.2013 at 19:08

        Autojen ”vaihtorinki” löytyy Suomesta: https://kortteliauto.fi/.

  • Kristaliina
    15.11.2013 at 21:02

    Hih joo! Me luultiin jo aaaaaikoja sitten, että pitää varmaan hankkia kohta turvaistuin – siksi luvattiin se meidän oikea kaukalokin ystäville. Mutta ei, vielä se vaan tuohon mahtuu eikä ole edes vielä ahdas :) 8 kg 600 grammaa taisi olla puolivuotistarkastuksessa, eli aika minimini tirppanen :)

    Mutta ajateltiin, että jos tuossa vuodenvaihteen jälkeen alkais jonkiasteiset alet noissakin… Viimeistään silloin käydään niitä ihan testailemassa – nettikatselua ollaan jo jonkin verran tehtykin.

  • kao kao
    16.11.2013 at 12:50

    Nyt mäkin haluun sähköauton :) Oon sitkeästi matkustanut vantaan perukoilta julkisilla, koska en halua tuottaa lisää saastetta (ja noin 30 % päätöksestä on kiinni siitä, ettei ole vielä rahaa..). Mut tälleenhän se on vain rahasta kiinni. hii.

  • Taksillakin pääsee :) (Ei varmistettu)
    16.11.2013 at 15:20

    Jos autoilutarve on vain sähköautoilun verran, kannattaa laskea, pääsisikö vielä halvemmalla ihan taksin kyydissä. Jos alkaa laskea auton hankintahintaa, veroja, vakuutuksia, katsastuksia ja polttoaineita, niin kyllä niillä rahoilla helposti ajelee kerran viikossa taksilla isommat ostokset Prismasta melko monta vuotta.

    Äkkiä laskien meidän autolla on juoksevia kuluja vuodessa
    vakuutus 570 euroa, vero 140 euroa, katsastus 60 e, vuosihuolto 350 euroa = 1120 e. Kun tämä jaetaan 52 viikolle, jää taksirahaa 21 euroa per viikko. Ja auton hinnalla voi tehdä jotain kivempaa. Sääli, että meidän perheessä tuota peltilehmää tarvitaan ihan oikeasti, toisin kuin pääkaupunkiseudulla, jossa julkisetkin kulkevat.

  • Vierailija (Ei varmistettu)
    15.11.2013 at 14:41

    Kaupunkiliikenteeseen sähköauto on varmaan ihan passeli. Mitenköhän niiden akkujen kestävyys on kovilla pakkasilla (siis oikeasti kovilla pohjoisen pakkasilla)? Meillä kun työmatkaa kertyy tuolla toisella puoliskolla 130 km suuntaansa, ei olisi mikään vaihtoehto, että joutuisi kesken matkaa latailemaan joka päivää molempiin suuntiin. Heikkojen julkisten yhteyksien vuoksi kulkee siis omalla autolla, dieselillä tosin tietysti ja kimppakyytiläisiä mahdollisimman paljon mukana.
    Isomman perheen kanssa julkisten hinnat omaan autoon verrattuna eivät myöskään ole mitenkään edulliset ja tavaraakin kertyy usein mukaan niin, että helppouskin puoltaa oman auton käyttöä. Siitä olen jonkun edellä kommentoineen kanssa samaa mieltä, että latauspaikkojen muut asiakkaat senkin sähkön maksavat, joten ihan kohtuullista olisi veloittaa hinta käyttäjiltä, vaikka tokikin nuo lataajat tuovat myös rahaa tullessaan kun ajan kuluksi syövät tai shoppailevat. Sähköautoa en menisi myöskään saasteettomaksi kutsumaan ilman varmempaa tietoa sähkön tuotantotavasta.
    Mutta hienoa, jos näin löytyi teille sopiva kulkupeli. Kirjoituksesi luonne ei ollut lainkaan ärsyttävä ja hienoa saada testata useampi kerta eikä vain jotain pikkuajoa. Ihan perheautolta istuimia ja rattaita tarvitseville tuo ei kyllä vaikuttanut. Kirjoitit, että neljästään ilman rattaita mahtuisitte hyvin, mutta et ole ehkä kokeillut seuraavan koon istuinta selkä menosuuntaan tuonne takapenkille? Saatika kahta istuinta. Onkohan Joelkin niin lyhyt, että jalat edelleen mahtuisivat?

    • Kristaliina
      15.11.2013 at 14:59

      Joo, nämä ovat tosiaan niitä olennaisia ”muttia”, mitkä todennäköisesti hidastavat sähköautoilun leviämistä ennen kuin tekniikka vielä kehittyy. Ei todellakaan voisi 130 km:n työmatkaa lähteä tuolla ajamaan (vaikka sen verran kuulemma kestääkin, mutta haluaako ottaa riskiä…) etenkään pakkasilla.

      Mitsubishin edustajan mukaan auto on hyvin ”pakkasenkestävä”, mutta samanaikaisesti kaikki sen toiminnot (lämmitys ym.) toimivat sähköllä – eli kaikki vie sitä latausta. Sen huomasi hyvin jo siitä, että kun näin syyssäällä vaan nopeasti laittoi puhalluksen päälle höyryjen poistamiseksi ja sitten ilmastoinnin pois, niin ajokilometrit kasvoivat heti parillakymmenellä kilometrillä! Ajomäärä on siis pakkasella varmasti paljon lyhyempi. Mutta minkä pituinen…? Itse asiassa ennen kuin itse tällaisen hankkisin (on kuitenkin sen verran iso investointi), haluaisin ehdottomasti testata autoa myös talviolosuhteissa.

      Mutta tosiaan toivotaan, että tekniikka pian tästä vielä kehittyy, niin sähköautot olisivat laajemmankin porukan käytettävissä kuin pelkkien kaupunkiasujien! Saasteettomaksi en ehkä mäkään nykyään uskaltaisi kutsua juuri mitään tavaraa (pelkästään tuotanto aina kuluttaa jotain), enkä edes sähköautoa, vaikka sitä ekosähköllä ladattaisiin (kuten meillä kotilatauksessa olisi). Mutta päästötön tuo auto kuitenkin on, ja se on aika iso juttu se!

      Ai joo ja samoin pitäisi tietysti vielä testata noita turvaistuimien ym. mahtumisia ennen kuin oikeasti noin ison investoinnin tekisi!

      • Kristaliina
        15.11.2013 at 16:24

        No mun unelmamaailmassa tietty tulisi :) Vaikka ei taida tulla.. Taloyhtiöltä saattaa tullakin, meillä itsellä ainakin on ekosähkö.

        Mut joo eli tarkennus: ajaessa ei synny päästöjä. Mut silti, ero tavisautoon ekologiselta kannalta on ihan valtava, vaikka tosiaan saasteeton (tai näköjään myös päästötön) ei ole yksikään… no, mitä tässä mun tänhetkisessä näkökentässä nyt on… jugurttipurkki tai villapaita.

        Meillä ei ole Isofixiä, vaan kaukalo kiinnitetään turvavöillä. Isofix tuntui meidän käytössä turhakkeelta, kun ajetaan niin vähän, että ihan helppo on heittää nuo turvavyötkin. Pitäis olla ihan turvallinen niinkin, niin ainakin liikkeessä vakuutettiin :) Meidän uutena itseostama Silvan turvakaukalo me jo kierrätettiin eteenpäin ystäville, heidän vastasyntyneelleen. Se saadaan sitten varmasti takaisin meidän seuraavalle. Ja Silvalle meillä on nyt käytössä tuollainen vanha mutta tietty kolaroimaton (kun me tosiaan autoillaan niin vähän) toistaiseksi, kunhan saadaan isompi istuin hankittua. Molemmissa meillä olleissa kaukalomalleissa tuo kantokahva kuuluu olla ajon aikana noin – ei siis edes käänny ”eteen”. Selkä edellähän siinä mennään… Myös isompi istuin halutaan sellainen selkä edellä mentävä.

        Takapenkille mahtuu normaalisti toinen istuin ja toinen eteen. Tilaongelma olisi siis oikeastaan pelkästään niiden isompien vaunujen kuljettamisen kanssa… Sitten on tietysti se kysymys että tarvitaanko me oikeasti niitä isompia vaunuja. Paljon asioita pohdittavaksi :)

        • Kristaliina
          15.11.2013 at 18:11

          …ja sekin vielä unohtui sanoa, että Silva on tuossa edessä vain meidän ”henkilökohtaisista syistä” :) Eli sen ensikuukausien tajuttomuuskohtauksen jälkeen todettiin, että siirretään Silva eteen. Siitä  näen sen ”kuulumiset” siinä koko ajan eikä tarvitse stressata, että mitä sinne taakse kuuluu. Siitä lähtien tirppana on matkustanut edessä ja isi on saanut takapenkkipaikan :)

          • Annipanni (Ei varmistettu)
            15.11.2013 at 22:38

            Onhan, Hyundaissa ja tuossakin, (mahdollinen) airbag pois päältä? Vaikka olisikin, eivät kyllä suosittele etupenkkimatkustamista, koska airbag voi laueta joka tapauksessa. Ymmärrän kyllä, että varmasti säikäytti silloin se tajuttomuuskohtaus. Auttaisiko tällainen äidin huoleen? http://www.biltema.fi/fi/Autoilu—MP/Autotarvikkeet/Lapset-autossa/Muut

          • Kristaliina
            15.11.2013 at 22:42

            Airbag on pois päältä, ehdottomasti! :)

            Mä jopa jostain googlailin, että joissain tilanteissa etupenkki saattaisi olla jopa turvallisempikin – peräänajotilanteissa siis. Eli että riippuu tietysti, että minkälainen törmäys tulisi jos tulisi. Toivottavasti ei tulisi koskaan minkäänlainen! :)

            Mä katselin silloin myös noita taustapeilejä – mutta etupenkkimatkustamiseen silloin silti päädyttiin. Etenkin siis silloin, kun kaksistaan ajellaan. Jos isikin on autossa, silloin tirppa toki saattaa olla isin kanssa takana ja etupenkki tyhjänä :)

      • Kristaliina
        15.11.2013 at 16:30

        Eiku ÄÄÄÄ taas mä sekoilin noissa käsitteissä: isofix oli tietty se ”liitin” kiinni siellä autossa ja TELAKKA on se osa, mitä me ei ostettu.

        Meidän Hyundaissa Isofix tietty on, niin kuin kai nykyään lähes kaikissa uusissa… Luulis että tuossa MiEV:issäkin, pitääpäs selvittää! Sitä me tosiaan ei edes katsottu, kun meillä ei ole sitä telakkaa.

    • Rolle (Ei varmistettu)
      16.11.2013 at 17:17

      130 km on aika pitkä työmatka. Matka onnistuu kyllä vähän isommalla akustolla varustetulla sähköautollakin, mutta silloin pitää molemmissa päissä olla latausmahdollisuus ja muistaa lämmittää auto ennen liikkeellelähtöä (lämmittimen etäohjaus taitaa olla vakiovaruste melkein kaikissa sähköautomalleissa). Noin pitkille päivittäisille matkoille taitaa diesel-moottori vielä olla paras vaihtoehto, tai jos on mahdollisuus vähän arvokkaampaan autoon, niin plug-in hybrid, jolloin voi aina osan matkasta ajella mukavasti sähköllä, ja hyödyntää sähkömoottorista saatava lisävääntö aina liikkeellelähdöissä ja kiihdytyksissä.