Puutalon massiiviset jouluvalmistelut

Tässähän nämä:

1. Istu autoon.
2. Aja pois.

Huomasittekohan muutama viikko sitten toimituksen palstalla tällaisen. Aion todellakin elää niin kuin kirjoitan ja noudattaa antamistani viidestä vinkistä kaikkia muita paitsi viimeistä.

Tänä(kään) jouluna puutalossa ei aiota ajautua massiivisten jouluvalmisteluiden pariin. Itse asiassa en ole jouluvalmistellut kotiani aikuisiällä omillani asuessani kertaakaan – eli öööh 16 vuoteen, jos  nyt oikein laskin.

Yksi poikkeus sentään: tänä jouluna meille tulee ensimmäistä kertaa joulukuusi. Se tilattiin sellaisesta kotiinkuljetuskuusipalvelusta ja juuri nyt seisoo tuolla pihalla vesisankossa – saa nähdä, millainen se on. Kuusi nostetaan sisälle todennäköisesti jo tänään (kuusenjalan ”ostin” suklaalevyllä Facebookin Vaihtovaatteet-ryhmässä; kiitos!), mutta se luultavasti koristellaan vasta joulun jälkeen, kun palaamme Sotkamosta kotiin.

Niin, Sotkamosta. Sellainenkin poikkeus. En ole ollut pohjoisessa (tai tässä tapauksessa Kainuussa) joulua viimeisen kymmenen vuoden aikana kuin… öööh… kerran? Nyt oli kuitenkin sellainen olo, että nyt voisi olla sopiva vuosi. Kun kerran Suomessa ollaan.

*******

Onneksi Sotkamossakin otetaan joulu rennosti. Aatonaattona käydään yhdessä kaupassa, aattona koristellaan aamulla kuusi, katsotaan Lumiukko, käydään saunassa ja syödään yhdessä. Jotain. Jouluruoat eivät taida oikein kiinnostaa ketään. Aikuisten kesken ei vaihdeta paketteja – lapsille laitetaan toki jotain avattavaa kääreisiin.

Siinäpä se. Stressitön joulu. Tulee tarpeeseen – näin jet lagin jälkimainingeissa ei kyllä muuhun pystyisikään.

You Might Also Like

  • Vierailija (Ei varmistettu)
    19.12.2013 at 14:12

    Voikohan Sotkamossa asti yhä käydä rennosti aaton aattona kaupassa? Itse kierrän kaupat mahdollisimman kaukaa niin monta päivää ennen joulua kuin suinkin mahdollista :-)
    Pakko silti kommentoida, että tykkään jouluvalmisteluista. Tykkään tehdä ja antaa paketteja. Itse tehtyjä pikkujuttuja, jotka ovat käyttötavaraa eivätkä jää nurkkiin vain voidaan syödä tai polttaa pois tai joiden pois heittäminenkään ei tunnu ekologisesti pahalta. Tykkään siististä kodista muulloinkin kuin jouluna (eikä se jouluna enää siisti olekaan vaan pari päivää ennen, onneksi voi sammuttaa valot ja polttaa kynttilöitä).

    Autollako suuntaatte Sotkamoon? Jos, niin onneksi et vielä vaihtanut siihen sähkökäyttöiseen. Näin jo useamman vuoden lapsiperheellisenä julkinen liikenne ei vaan itsestä tunnu siltä kaikkein stressittömimmältä vaihtoehdolta :-)

    Ihanaa joulunaikaa teille ihan siten vietettynä kuin teistä parhaalta tuntuu!

    • Kristaliina
      19.12.2013 at 14:27

      Hih mä toivon, että voi :) Täytyy yrittää ajatella niin, että ei se ruokakauppa sitä stressiä aiheuta vaan ihmisen oma pää jos on aiheuttaakseen. Meillä ei ole mitään ”tätä pitää olla ruokapöydässä” -paineistusta, kun kukaan ei oikein jouluruoista tykkää. Kunhan on jotain yhdessä syötävää. Vannotin äitiäni, että ei saa käydä kaupassa ennen meidän tuloa – se lähtisi potkukelkalla taivaltamaan. Mieluummin sitten yhdessä autolla, niin ei tarvitse kenenkään kantaa…

      Ja joo, autolla! Matkakin yritettiin ajatella mahdollisimman helpoksi eli nukutaan  yksi  yö Mikkelissä siinä matkalla. Ensin pari tuntia ajoa illalla, sitten hotelliyö ja aamupala, ja Silvan päikkäreiden aikaan sitten loppumatka. Toivottavasti sujuu hyvin! Juna olisi ollut muuten tosi hyvä vaihtoehto, mutta harmi kyllä Kajaaniin ei mene yöjunaa eikä päiväjunailu juuri nyt oikein… nappaa. Ja autoa tarvitaan joka tapauksessa siellä päässä.

      Niin ja sellaista myös, että jos on jouluihminen, niin mun mielestä joulusta saa ja pitää nauttia! Jos tykkää laittaa ja askarrella :) Mä veikkaan, että meilläkin jatkossa joulun sisältö muuttuu, kun Silva alkaa olla kiinnostunut askarteluista ja muista. Ihan mielelläni sitten yhdessä laitan ja askartelen – koko ajatus tuntuu oikeastaan ihan hurjan kivalta! Tulee uutta sisältöä jouluun sitten aikuisellekin :)

      Tänä jouluna tulikin jo nämä ”ensimmäiset” joulun merkit meillekin: just tuo joulukuusi ja mummilaan lähtö :) Pienin askelin, pienin askelin :)
       

      • Vierailija (Ei varmistettu)
        19.12.2013 at 16:10

        Itse oon vähän joulutylsimys ollut aina, mutta kyllä tässä pientä taipumista on ollut lastenmyötä… Ensimmäistä kertaa ikinä askartelin tänä vuonna muutaman joulukortin, esikoisen seuraksi. Joululaulujakin kuunneltiin yhtenä päivänä, sekin taisi olla ensimmäistä kertaa ikinä vapaaehtoisesti… babysteps, but steps anyway!

  • A. Sinivaara
    19.12.2013 at 14:54

    Lumiukko <3 Mut toi lahjattomuus! Mää en kykenis. Mun on pakko saada antaa jotain pientä kaikille, olivat sitten aikuisia tai lapsia :D

    • Kärttyri
      19.12.2013 at 15:31

      Sama täällä. Eikä aina niin pientäkään, mutta niistä isoista lahjoista pitää tietää, että ovat mieleiset/tarpeeseen. On kivaa jos löytää jonkin oikein osuvan lahjan :)

      Yleensä olen niin ajoissa liikkeellä, ettei tule mitään viime hetken huteja.

    • Kristaliina
      19.12.2013 at 15:43

      Hehe, ehkä mulla on joku lahjattomuusgeenivirhe :) Eiku mä oon vaan niii-iiiin kyllästynyt kaikkeen ylimääräiseen sälään, jota kaappeihin kertyy… Ja ostamiseen muillekin – tuntuu vaan, että no tää on turhaa lahjansaajalle kuitenkin. Sen takia se ei enää ilahduta; vaikka sanotaan, että lahjan antaminen ilahduttaa.

      Eri asia sitten jotkut oikeasti hyödylliset tavarat, joita tarvitsisi ilman jouluakin. Esimerkiksi isovanhemmilta pyydettiin rahalahjaa, joka voidaan sijoittaa Silvan uuden turvaistuimen ostamiseen. Se tulee olemaan mieleinen lahja :)

      • A. Sinivaara
        19.12.2013 at 15:48

        Mä elän vahvasti siinä harhaluulossa, että kaikki mun hankkimat lahjat on ihan parhaita :D Mä kyllä ostan tosi paljon hyödykelahjoja ja syötäviä lahjoja. Ylipäätään sellaisia, jotka käytetään, ne loppuu ja poistuu nurkista. Tai sitten jotain vaatetta tai asustetta :) Mä oon just se tyyppi, jolta voi saada vaikka sähkövatkaimen lahjaksi ja joka itse hyppii onnesta, jos saa monitoimikoneen :D

        • Raissi
          19.12.2013 at 16:01

          Minä olen kyllä aikalailla samansorttinen. Minusta lahjat on ihania <3 Niitä on ihana antaa ja saada :-D

  • tirppa (Ei varmistettu)
    19.12.2013 at 15:54

    Tervetulloo Kaenuuseen! :) Täällä on sitte lunta! Ainakin vielä on, toivottavasti ei sula poiskaan :D Ja meinaattehan käydä Angry Birds -puistossa? ;)

    • Kristaliina
      19.12.2013 at 16:52

      Kiitos kiitos! Täytyy varmaan miettiä vähän talvivarusteitakin – Silva on tähän asti ulkoillut pelkällä välikausipuvulla, hih…

      Ai niin, siellä on sellainenkin! Ehkäpä pitää käydä :) Tai en tiedä, suostuuko Joel tulemaan; jos sillä tulee liikaa työasiat mieleen :)

      • tirppa (Ei varmistettu)
        20.12.2013 at 13:24

        Me taas ollaan tulossa etelään mummolaan jouluksi ja meillä on vain toppahaalari käytössä jaiks :D Pitäis törmätä matkalla ja vaihtaa teijän välikausihaalari meijän toppahaalariin! Me vaan matkustetaan lentokoneella niin voi tuottaa hankaluuksia ;)

  • Raissi
    19.12.2013 at 15:57

    Minä hankin joululahjoja oikeastaan pitkin vuotta. Siis sillä ajatuksella, että kun näen jotain mistä tulee mieleen, että tämä on niin sen tai sen näköinen, ostan sen. En vain anna sitä heti, vaan säästän jouluun.
    Näin minulle ei tule minkään sortin joulustressiä ja ihmiset saavat ehkä hiukan omannäköisempiään lahjoja. Minusta hyviä lahjoja ovat sellaiset, joilla on jotakin virkaa esim. ekologiset kodin puhdistusaineet, luomukosmetiikka jne… Itse tehdyt lahjat on myös ihan parhaita.

  • Ilona/Keskeneräinen (Ei varmistettu)
    19.12.2013 at 16:16

    Täällä samanlainen joulurauha.
    Neljä lahjaa olen hankkinut. Niistä riittää läheisille ja sukulaisille.
    Kuusi tulee.
    Kotona kun ei ole mitään valmisteltavaa, lähdin jo tänään vanhemmilleni tekemään joulusiivousta heidän puolestaan.

    Tänään aion savusaunaan ja avantoon, siitä ei meno rennommaksi voi muuttua. Muut ihmiset voivat mennä hösäämään kauppakeskuksiin.

    • Kristaliina
      19.12.2013 at 16:52

      Oi, kuulostaa just hyvältä!

  • Vierailija (Ei varmistettu)
    19.12.2013 at 17:06

    Oikein sydämessä läikähti, kun yksi lempibloggaajistani suuntaa kotimaakuntaani! Itse pakenen Helsingistä Kajaaniin joulun viettoon. :)

    • Kristaliina
      19.12.2013 at 18:38

      Kainuussa siis tavataan, nykäise hihasta jos oikeasti törmätään! :)

      • Vierailija (Ei varmistettu)
        19.12.2013 at 19:38

        Oma joulunaikani taitaa vierähtää erinäisten rientojen perässä Kajaanissa, joten yhteentörmäys lienee epätodennäköinen – mutta onhan tuo aika hauska ajatusleikki! Jos näin käy, lupaan, että unohdan perikainuulaisen kainouden ja tulen reippaasti juttusille! :) Hauskaa reissua ja ihanaa joulua!

        • Kristaliina
          19.12.2013 at 19:46

          Me varmaan riennetään siellä vaan Prismassa :D Ihanaa joulua sinnekin!

  • annakarin
    19.12.2013 at 18:10

    Mäkin oon miettinyt, että en haluaisi ostaa kenellekään mitään turhaa , koska itselläkin on kaapit täynnä kaikkea mahdollista. Siksi päätinkin antaa läheisille tänä vuonna joululahjoiksi jotain ihan parasta – eli mun seuraa! Avomies saa liput Ismo Leikolan stand up -keikalle, paras kaveri leffaillan mun kans, toinen paras kaveri saa minusta syömisseuraa ja isoveljelleni ja hänen vaimolleen annan ”lahjakortin”, jossa lupaudun olemaan lapsenvahtina heidän pojalleen ja he saavat tehdä yhdessä jotain kivaa (voimassa vuoden, että varmasti käyttävät!). Äidille mä tein kalenterin hänen lastenlastensa kuvista, se onkin ainoa tavaralahja tänä vuonna minulta, jos ei lasketa oman pirpanan lahjoja. :-)

    • Kristaliina
      19.12.2013 at 18:38

      Aivan hurjan hyviä lahjoja – nämä ei ainakaan jää vuosikausiksi kaapin pohjalle pölyttymään :)

  • anna-liisa (Ei varmistettu)
    19.12.2013 at 20:05

    Vesisangossa, eiks vaan?

    • Kristaliina
      19.12.2013 at 20:24

      Taipuuko se noin? :) Hih mun korvaan ”sankossa” kuulostaa paljon paremmalta :D

      • anna-liisa (Ei varmistettu)
        19.12.2013 at 20:50

        Munsta se oli se kengän pari koulussa :). Ja tiedän, munsta ei ole mikään sana, mutta se onkin eri asia…kun vaan kommentoin tai jotain.

    • annakarin
      19.12.2013 at 21:04

      Jos mun mummolta kysyttäis, niin se olisi vesisankkossa. :-)

      • Kristaliina
        19.12.2013 at 21:08

        Hih Joel kanssa tuosta sivusta just totesi, että mä kuulemma käytän puheessa murresanaa ”sankko”. (itse sitä en ole tiedostanut) vaikka se pitäisi olla ”sanko”. Ja sankkohan kai sitten taipuisi parhaiten sankossa kun taas sanko on sangossa.

        Näin se oma (jossain piilevä) murre eksyy kirjoitettuun kieleenkin!

  • heta margareta
    19.12.2013 at 21:00

    Ah, kaverin mummilla oli maailman paras ohje lahjoihin ”vanhalle naiselle ei kannata ostaa mitään, mitä ei voi syödä tai heittää pois”. Mun mielestä toi pätee kaikkiin ihmisiin, joille ei satu keksimään mitään täsmämateriaa :) Kukat, viinit, ruoat ja kylpyvaahdot kunniaan!

    • Kristaliina
      19.12.2013 at 21:13

      Kukathan on muuten tosi hyvä tässä mielessä – ne voi hyvällä omatunnolla heittää roskiin, kun niillä ei ole enää käyttöä :)

      Me ollaan siinä mielessä vaikeita, että lahjaruoatkin meiltä jää syömättä/juomatta (jos ei ole tyyliin Reissaria paketissa – mitä muuten valitettavan harvoin saa), samoin kaikki ”hemmottelutuotteet” jäävät mulla röykkiöihin kuivumaan, kun käytän vaan Aqualania. Mutta kukat! Ne kyllä toimii :) (paitsi myrkylliset, joissa on kissavaara)

      • Raissi
        19.12.2013 at 21:41

        Ööö. Heitit kyllä sinun joulupostiystävälle pikku haasteen lahjan suhteen, mikäli hän sattuu näitä lukemaan. Toisaalta, myöhäistä enää miettiä kun köntsät taitavat olla jo housuissa… Tai tässä tapauksessa postissa :D

        • Kristaliina
          20.12.2013 at 13:28

          Hih hih jouluposti on juuri äskettäin avattu ja lahja oli erittäin mieleinen :) Ystävä voi siis huokaista helpotuksesta :D Hyvin oli tulkittu mun makua – onnistuneen lahjan ostaminen siis on mahdollista jopa tällaiselle lahjavaikeilijalle :) Bloggausta lahjan sisällöstä tulossa viimeistään huomenna!

  • Amma
    19.12.2013 at 21:35

    Uijui, mekin suunnataan kainuusen tapanina, tosin vaan sinne Puolangan huudeille, eli kovin suurta törmäysvaaraa ei valitettavasti ole :(

    Tuli muuten mieleen, että ei kannata sitä kuusta nostaa sisällekään ennen kun kotiudutte, sitä kun pitäisi kastella päivittäin. Jos siis teillä ei siellä ole joku kuusenkastelija/kissavahti/mörönkarkotin sillävälin. Mä rakastan oikeaa kuusta mutta vihaan sitä sen varinaa ja kastelutarvetta (koska kuka nyt jotain kukkiakaan muistaa kastella..)

    • Kristaliina
      20.12.2013 at 13:29

      Hups, tuli jo sisälle… :) Mutta onneksi meillä on hyvä talonvahti, taidanpa nakittaa hänelle vielä kuusenkastelunkin :)