Peputan

Kanssa-autonlataajan ilme oli näkemisen arvoinen, kun lanseerasin laturilla uuden verbin:
”Joo mä vaan peputan tuohon.”

Peputan! Totta kai mä peputan!

Eli peruutan peppu edellä, peputan! Loistava sana!

…josta on ehkä nähtävissä, että toistelen jatkuvasti ”peppu edellä” -kehotusta kiipeilevälle taaperolle.

Kotona kerroin tapahtuneesta Joelille:
”Siis sehän oli ihan looginen! Niinku että peppu ed…”
”Ei sun siis mulle tarvitse selittää, mä ymmärän täysin tuon logiikan. Sä oot mun vaimo.”

”Mut siis mieti, miten hyvä sana! Mä keksin sen ihan itse siinä!”
”Nii-i. Sille on olemassa ihan hyvä valmis sana, mutta sä keksit uuden.”

”Niin keksin! Paljon paremman kuin alkuperäinen!”

Haha mutta siis oikeastikin: mä rakastan uudissanoja. Muitakin kuin itse keksimiäni – tosin niitä itsekeksittyjä tietysti rakastaa ihan erityisesti, ahhhahaha.

Jotenkin tosi sympaattisia ovat myös sellaiset perheen omat uudissanat. Joskus ne voivat olla puhumaan opettelevista lapsista peräisin, toisinaan aikuisen puhekömmähdyksestä (tai hehe oivaltavasta sanankäytöstä) tai jopa usealta sukupolvelta perittyjä. Tällaisia sanoja meillä on, aakkosjärjestyksessä.

Come-on -villasukka. Luulisi, että on hankala kutsua villasukkia come-on -villasukiksi. Haha ei ole. Käytän sitä ihan päivittäisellä tasolla puheessa, tyyliin ”missä mun come-on -villasukat on?”.

Instassa tän tarinan jo kerroinkin (samoin kuin peputtamisen, sori toisto), mutta tän tausta on siis Espanjasta zumba-tunnilta. Siellä on tapana laulaa zumbatessa täysillä parhaiden biisien mukana; minä tietysti hoilotin myös ja ihan omilla sanoillani siinä kohdassa, kun espanjan kielen taito loppui.

Niinpä Azukita-biisissä mun mielestä sanottiin ihan selvästi: ”come on de la sukka, come on loca sukka”, ja jotenkin se myöhemmin jaloistui vielä ”come on villasukaksi”. Joka sitten luonnollisesti johti siihen, että aloin kutsua kaikkia villasukkia come-on -villasukiksi, ha!

Se muuten menee mukamas oikeasti: ”Dame una de azúcar, dame dos de azúcar”. En usko. Hulluista sukista siinä oikeasti lauletaan.

Geimihousut. Täysin vakiintunut nimitys meidän kirjaville lököhousuille. Nimityksen etymologia aiemmin täällä.

Hyvää onnea! Syntymäpäivätoivotuksena siis, ”paljon onnea” ja ”hyvää syntymäpäivää” -toivotusten luova yhdistelmä.

Kinkunkiusaus. Ei kaipaa selityksiä. Jotenkin osuva nimitys tuolle ruokalajille.

Kompsahtaa. Ehkä ensimmäisiä tai ainakin pisimpään käytössä olleita meidän perheen uudissanoja: kompastumisen ja kopsahtamisen rakkausavioliitto. Joko kompastumista niin, että kuuluu kops-ääni. Tai kopsahtamista pehmeästi, tai vaikkapa kompastuminen lumihankeen.

Konsantti. Haha aikoinaan yhden lapsen ensimmäisiä sanoja. Normaalisti me tietysti puhutaan croissantista, mutta jos vaikka oikein tekee mieli tai jo tuntee uunista tulevan tuoksun nenästä, voi todeta: ”Konsanttiiii, konsanttiiiii!”

Kähvä. Joel mainitsi tämän esimerkkinä sanasta, joka on peräisin hänen lapsuudestaan. Eli ruoka, joka on väkevää ja vahvaa – kähvää siis. Joel käyttää tätä sanaa edelleen.

Lumistelu. No lumesta puheen ollen, mainittu alkuviikosta myös täällä.

Varpain jaloin. Tunnetaan myös termillä kylmin varpain. Eli ollaan avojaloin siis.

Onpa hassun hankala saada näitä mieleen, kun yrittää kerätä tällä tavalla kerralla ylös. Jotenkin moni on niin vakiintunut omaan kieleen, että ei sitä huomaakaan ennen kuin se sopivassa tilanteessa pompsahtaa suusta ulos.

Mut mä vannon, että jätän ton peputtamisen nyt vakikäyttöön.

Mitäs omia sanoja teillä on?

21