No niinhän siinä kävi, että mun ”viiden vaatteen vuosi”:ish (eli tavaraankin ulottuen, siitä kirjoitin tammikuussa täällä) näyttäisi nyt marraskuun alussa tarkastellen olevan pikemminkin nollan vaatteen vuosi.
Ja tässä on mukana myös kirppisostokset sekä alusvaatteet ja sukat, joita alkuperäisessä haasteessa saisi käsittääkseni ostaa.
Mutta minäpä en näköjään ole ostanut itselleni yhtään mitään, en edes sukanpuolikasta, rintsikanhakasta tai kirppiksen rekillä mun nimeä huutanutta kesämekkosta. Pari kertaa on kirppiksellä kyllä ollut äärimmäinen ostohoukutustilanne, jossa olen lopulta ihan ääneen sanonut (lapsille, en sentään itsekseni), että minä en tarvitse tätä ja laittanut vaatteen takaisin rekille.
Kesämekko toissa kesältä, Crocsit Espanjan-kaverilta ilmaiseksi saatuna vuosimallia öööö ehkä 2017.
No miten tämä nollan vaatteen vuosi sitten on ollut (minulle) mahdollinen? No näin:
1. Motivaatio on ollut sisäsyntyinen ja henkilökohtainen.
Koen, että tää on ollut mulle tärkeää ja luonteva osa elämää – ja tämän takia en ole kärvistellyt ostohoukutuksen pauloissa vaatekaupoissa (okei paitsi pari kertaa kirppiksellä). Eli koen, että just mulle just tämä on oikein. En tunne ostamattomuutta taakkana tai velvollisuutena vaan omana täysin vapaahtoisena ja positiivisena päätöksenä!
Vielä viisi vuotta sitten en olisi voinut kuvitella, että en osta vuodessa itselleni mitään. Kymmenen vuotta sitten en olisi edes ajatellut, että tällaista haastetta voisi olla olemassa, ha.
Mutta uskon vahvasti siihen, että vastuulliset päätökset on pysyvimpiä ja helpoimpia silloin, kun ne tulee ikään kuin sisäisesti ja juuri siihen hetkeen, kun ihminen on niille kypsä. Voi (ja kannattaa) toki ohjailla itseään joihinkin suuntiin, mutta väkisin vääntämällä harvemmin syntyy pysyviä (tai ainakaan helpoilta ja kepeiltä tuntuvia) elämänpäätöksiä.
Nyt mulla on vaan sellainen olo, että haluan aidosti käyttää loppuun tavarat (myös vaatteet) ennen kuin ostan uutta. Siksi usein kotonakin valitsen vaatteita päälle vanhasta päästä, aina jostain 80-luvulta asti. Käytän niitä loppuun hei!
Siitä saa jonkinlaista outoa sisäistä palkitsevuutta.
2. Mulla on kaapit täynnä tavaraa.
Oikeasti, huh huh. Mun on oikeastaan aika turha jeesustella, että viimeisen noin viiden vuoden aikana olen ostanut hyvin vähän. Koska siis sitä ennen – huh hah hei, olen ostanut.
Koska en myöskään heitä mitään pois (ja kirppiksellä ei ole oikein lähtenyt menemään mun vaatteet, vaikka oon yrittänyt), noissa kaapeissa kyllä vaatetta on. Osa niistä mahtuu päällekin, ha.
Menneen talven lumia – samat talvikamat mulla on olleet nyt useamman vuoden ja menevät hyvin ensi talvena myös.
3. Tänä vuonna sattui niin, että mulla oli kaikki ”olennaiset”.
Mulla on hyvä lämmin talvitoppatakki (kaksi, vm. 2021), pitkä softshell-takki (vm. 2017), kevyttoppis (vm. 2019) ja kuoritakki (vm. 2021). Mulla on välikausikengät (tosin ne vuotaa, hankintavuotta en muista) ja talvikengät (vm. 2021). Mulla on pipoja, kevyemmät hanskat, talvikintaat on vähän kosahtaneet, mutta niilläkin olen pärjännyt.
Mulla on imetysrintsikat, pikkuhousuja ja villasukkia. Mulla on merinovillakerrastot, tosin pöksyt vaativat akuuttia paikkaamista.
Eli just nyt tälle vuodelle sattui ihan vahingossa niin, että tuollaisia ”olennaisuuksia” ei ollut hankinnassa. Jos olisi ollut, ei tämä olisi ollut nollan vaatteen vuosi. Esimerkiksi kun noiden ulkovaatteiden hankintavuosia katselee, niin vuonna 2021 on ollut yhtä aikaa monta hankintaa päällä.
Tarkoitukseni ei kuitenkaan ole kärvistellä, vaan ihan tavallisesti elää. Voin toki esittää itselleni kysymyksen, että miksi sitten kuljen vuotavissa kengissä juuri nyt, mutta öööö en esitä.
Jossain vaiheessa lähimmän vuoden aikana ehjien välikausikenkien osto tulee kuitenkin eteen. Sitten ei ole nollan vaatteen vuosi ja se on ihan ok. Enemmän tässä on kyse sellaisesta elämäntavallisesta päätöksestä kuin oikeasti ostettujen asioiden lukumäärästä.
Kotona on helppo olla viidennellä luokalla Walt Disney Worldista ostetussa college-paidassa.
4. En ole työssä, joka vaatisi siistiä virkapukeutumista.
Tämä varmasti vaikuttaa.
Joten kaiken kaikkiaan vaikka tämä on ollutkin nollan vaatteen vuosi, taustalla on paljon sattumaa ja aiempia ostoksia.
Ja vaikka todennäköisesti joudun nöyrtymään välikausikenkäostoksille viimeistään ensi keväällä (tai ensi syksynä?), oletan, että tämäntyyppinen kulutuksen taso tulee olemaan omassa elämässä pysyvä ratkaisu.
Olen kyllä jo vähän katsellut, että voisikos ilmastointiteipillä noita jotenkin tiivistää, haha.
Mitäs teidän muiden viiden vaatteen vuodelle kuuluu?
36
Lotta
7.11.2024 at 16:54Hyvin on mennyt! Ja mun mielestä tää on upea haaste, just sellainen sopivan armollinen ja konkreettinen, joka mahdollistaa omien kulutustottumusten pohtimisen.
krista
8.11.2024 at 09:53Totta! Tämä haaste on varmasti saanut monen pohdiskelemaan vaatteiden kulutustaan – on se sitten nolla tai kolme tai kuusi vaatetta, mutta jo tosiaan omien ostamistottumusten pohtiminen ja niihin reagoiminen on tosi tärkeää. Ja monella johtaa varmasti pysyviin toimintatapojen muutoksiin, aivan loistavasti tehty& muotoiltu haaste siis!
Mari
7.11.2024 at 17:12Rubberfixillä saa kengät tiiviiks ;)
krista
8.11.2024 at 09:55Haha no mähän tuossa muutama vuosi sitten askartelin tuolla kumisaappaitani – mutta siitä tuli aivan täysi söherrys :D Toisaalta kumisaappaat olivat niin lahot, että halkeilivat kaikkialta, ehkäpä siinä (ja söhertäjässä) se syy :D Yksi (toinen) haaste on, että en yhtään tiedä, mistä se vesi menee kenkään sisään, eli että mitä kohtaa lähden paikkaamaan. Mutta tosiaan rubberfixiä on meillä olemassa, joten voisinpa hyvin yrittää sillä tutkailla! Mietin myös, että ihan vaan pohjallisten ostaminen voisi olla yksi este kosteuden tulemiselle jalkaan asti. Vai voikohan se kosteus siellä alla sitten päästä homehtumaan, en tiedä :D
A
7.11.2024 at 19:53En ole tietoisesti pyrkinyt minimointiin, ei ole itsellä nollan vaatteen vuosi, eikä edes viiden (ilman alusasuja ja sukkia taitaa olla uutena hankittuna kolmet ulkohousut (alesta toppa, softshell ja verkkari, kaikki tulivat korvaamaan puhkikulutettuja ja näillä tosiaan on käyttöä paljon), goretex-kengät fillarointiin, villakerrasto ja yksi neuletoppi, jota ilman oisin pärjännyt, mutta josta tuli luottovaate heti, kirpparilta ostettuna farkkusortsit korvaavaan rikki kulutettuja sekä Aarteen ihana dot-mekko, joka turha mutta ihana — turha siksi, että mulla on se jo toisessa värissä) mutta silti vuosi vuodelta tuntuu olevan vähemmä tarpeita (ja vastenmielisempää käydä vaatekaupoissa – siellä ei oikein ole mitään mitä haluaisin). Vaatekaappikin on tyhjempi ja tyhjempi (ja se on ihanaa). Kierrätin pikkuhiljaa useamman vuoden aikana ison osan (ei sopivia, ei mieluisia) pois ja viimeisimmät ”ei sopivat, mutta ihanat” on siirtyneet lapsen vaatekaappiin (kannatti säästää, ne on ihania vaatteita ja lapsi tykkää). Töissäkäyntiinkään ei välttämättä kauheasti tartte vaatteita, mulla on työmatkafillarointiin merinovillaa kuori/toppavaatteiden alle ja töissä käytössä pääsääntöisesti yhdet housut ja yksi neule, joissa oon aikalailla päivästä toiseen, välillä käyvät kotona pesussa (koska kukapa töihin tulee mun vaatteita katselemaan ja ne ei toimistokäytössä paljon likastu). Puolet työpäivistä tulee hiihdeltyä kotikonttorilla ja silloin käytän loppuun nuhjumpia vaatteita. Lempivaatteista luopuminen on hankalaa, mun lempivillahousut on olleet hajoamispisteessä jo yli kaksi vuotta, ensin ei voinut luopua, kun ei löytynyt korvaajaa. Viime keväänä löysin (juhuu), mutta heitinkö vanhat pois. No en, kun kyllähän niitä vielä käyttää, kukapa niitä reikiä näkee ulkohousujen alla ja ”käytän nyt vielä kerran, kun nämä tuli taas pestyä”. Jepjep, että oon tämänkin syksyn käyttänyt repaleisia pöksyjä ja miettinyt niistä luopumista.
—
No, vaikka ostelut on aika pieniä (ja pääosin etsin kirpputoreilta), niin ei passaa jeesustella. Mulla kun on merinovillaneuleita varmaan useamman kuin yhden eliniän tarpeiksi (ja just neulon itselle alpakkalankaista villapaitaa, vaikka edellinenkin on kaapissa odottamassa käyttöä). Hölmäläisen hommaa, joten olen omaehtoisessa merinovillaostokiellossa (ja lankojen ostokiellossa). Paitsi jos kirpparilta löytyy, niin saa ostaa jos on ihan pakko. Onneksi näitä harvemmin löytyy (lapselle on löytynyt upea kasmirneule uffista 4 euron päiviltä ja nyt nyppyyntynyt uniqlon merinopaita, josta tuli kuin uusi nypynpoiston jälkeen). Lapselle onneksi ovat tarpeellisia hankintoja :)
krista
8.11.2024 at 10:09Mä ajattelen jotenkin niin, että puhkikulutus = hyvä :D Tai no okei toinen vaihtoehto, että laadussa on ollut vikaa :D Mutta eipä ajatella, vaan pikemminkin niin, että silloin asia on palvellut tiensä päähän asti ja se on tarpeellinen (vaikka toppahousut), silloin on täysin perusteltua ostaa uudet tilalle. Tai toki ensin paikataan ja parsitaan :D Mullakin tosiaan on ollut vuosia, johon osui enemmän noita ”perushankintoja” ulkovaatteista – mutta nyt, kun ne on ostettu, niin pärjää pitkään ilman!
–
Mulla kans villahousut prakaa :D En ole ihan varma, miten niitä lähtisin korjailemaan, siksi jäänyt venymään. Ehkä niihin voisi ommella jotain paikkauspaloja, vai pitäisikö vaan parsia – tosin on niin hiuki, että heti tulisi uusi reikä viereen. Koska siis kyllä: eihän niitä reikiä sieltä kukaan näe :D
–
Meilläkin muuten on alettu tulla siihen, kun lapset tekee mun vanhoista vaatteista löytöjä! Toistaiseksi lähinnä naamiaisasuihin (ahhaha), mutta on sieltä käyttöönkin jotain päässyt. Että siltä kannalta: onneksi ei mennyt kaikki kaupaksi kirppikseltä :D
–
Hei ja mulla tuli vähän samat tunnelmat villapaitojen kanssa, mähän neuloin niitä itselleni siinä jossain vaiheessa. Aloin ajatella, että hei on tämä langan ostaminenkin ostamista, ja tarvitsenko näin monta. Neulominen oli ihanaa, mutta kyllä mulle ne kolme itse neulottua villapaitaa riittää, ja niitäkin tulee harmillisen vähän käytettyä. Pitäisipä nostaa ihan näkyville, josko ens talvena käyttäisin enemmän! Nyt mietin, että koululaisille voisin kyllä neuloa sellaiset oikein lämpimät vetskarilla varustetut villatakit, nille vois olla aitoa käyttöäkin talvella pakkasilla takin alla.
A
9.11.2024 at 08:57Meillä juniori on about sen kokoinen kuin itse nuorempana (alkaa mennä ohi pituudessa ja itsellä nykyään massaa enempi kuin nuorempana), joten siksi vaatteet siirtyy lapsen kaappiin. Toiseenkin suuntaan kyllä jo, hänen kengännumero ohitti mun ja oon nyt saanut lapselta pieneksi jääneitä villasukkia ja kenkiä itselle :D
—
Mä neuloin ekan villapaidan kolme vuotta sitten (tai ekan kahteenkymmeneen vuoteen, nuorempana neuloin paljon). Kävi silleen hassusti, että paitoja syntyi niin paljon, että lapsellakin on kolme mun neulomaa villapaitaa kaapissa (yksi sentään neulottu jämälangoista). Onneksi neuloin kasvunvaralla, kolme vuotta sitten valmistunut paita mahtuu vielä tämän talven (lapsi kasvanut pitkälti yli 10 senttiä siinä välissä), sen jälkeen joutunee jatkamaan hihoja. Onneksi mun neulomisinto rajoittuu aikaan loka-joulukuu vuosittain (en tiiä mikä siinä on, mutta jos neule on kesken vielä jouluna, ei se tuu ikinä valmistumaan, hassu juttu). Voi olla, että johtuu siitä, että tammikuussa yleensä pääsee hiihtämään stadissa ja silloin kun on hiihtäminen mahdollista, pitää illat hiihtää :)
Ullis
11.11.2024 at 06:45Kiinnostava aihe! Olen samaa mieltä, että valinnat ja arjen olot vaikuttavat. Olen pitänyt vuodesta 2017 kirjaa mun vaatehankinnoista, ja viime vuosina tarkastellut erityisesti hankintojen onnistumista ja käytön määrää. Mielestäni olen kehittynyt siinä, että samalla kun hankintojen määrä on vuoden 2017 keskivertotasolt vakiintunut noin puoleen eli noin 20 tai vähän alle, virhehankintoja ei enää juuri tuu, ne liittyvät lähinnä siihen, että joku villatakki tai vaate venahtaa/ ei pysy kuosissa tai kengän pohjat ovat liian kovat tms. Tällä hetkellä osa vyötäröltä istuvista vaatteista on myös liian tiukkoja, tää puolen vuosisadan etappi väistämättä näkyy just siinä kohdassa kroppaa, vaikka painon nousu on vähäinen.
Muita havaintoja: työtehtävien vaihto (työtehtävien rooli ja työmatkojen kulkutavat ja vähäisessä määrin vaatetrendien muutos vaikuttavat), koronavuosi ja hybridityö ovat vaikuttaneet, koon ja vartalon muodon muutokset mainitsin jo, vaihtelun tarve (tähän osin auttaa kausivaatteiden näkyviltä pakkaaminen), harrastukset vaikuttavat vähän, ja tietysti tarpeet, jotka kulkevat osin syklisesti, välillä uusin alusvaatteita, välillä ulkovaatteita ja välillä kenkiä.
Mä en juurikaan löydä vaatteita kirppareilta tai second handina. Harvoin on aikaa kiertää ja vielä harvemmin tulee vastaan mieluista, hyväkuntoista ja laadukkaista materiaaleista. Kokokin vaikuttaa, mun koko on tässä vuosien varrella vaihdellut 40 ja 42 välillä, ja tarjontaa siinä koossa on vähän. Kirppareiltä löytyy lähinnä pienempiä kokoja. Jos olisi kokoa xs tai s, valikoimaa olisi moninkertaisesti. Kiinnostaisi kuulla muiden vinkkejä tähän!
A
11.11.2024 at 09:05Kirppareilla on tosiaan hyvin paljon tarjontaa koossa xs/s (oma lapsi siinä koossa ja kun tarvii esim. farkut, niin mennään lähiuffiin ja sitten yleensä löytyy kivat farkut). Lapsella onkin taas paljon kierrätettyä kaapissa (oli myös pienempänä, mutta ehkä pituudessa 130-150 tarjontaa oli tosi vähän). Itse oon noin kokoa 40 ja kirpparilöytöjä tulee vastaan kyllä aina silloin tällöin. Siihen auttaa se, että jaksaa kierrellä. Itsellä tämä on helppoa, koska kotikaupunginosassa on kaksi vireää pienehköä itsepalvelukirppistä, joten niissä voi käydä helposti tsekkaamassa tarjonnan. Työmatkan varrella on sitten kierrätyskeskus ja uff. Yleensä ei löydy mitään, mutta joskus onnistaa. Jos jostain itsepalvelukirppiksesta löytyy kiva vaate, kannattaa pöytä katsoa tarkkaan läpi, että löytyisikö muuta kivaa. Sama toimii netissä, eli katsoa onko samalla myyjällä mitään muuta kivaa. Itse olen myös tarkistanut päänsisäiset asetukset silleen, että en etsi ”superlöytäjä”, vaan suhtautan pyydetyn hinnan laatuun, vaatteen kuntoon ja siihen mitä mulle maksaisi hankkia sama uutena. Tarkoittaa sitä, että olen valmis maksamaan kirppisostoksista enemmän kuin ennen, jos laatu ja tarve kohtaa. Mä ostan käytettyä osin ekologisuussyistä, mutta osin myös siksi että kaupoissa ei myydä oikein mitään mikä mua kiinnostaa (hinnat korkeat suhteessa laatuun ja materiaaleihin, mallit ja värit tylsiä). Eli jos kirppiksillä 99,99% vaatteista on epäkiinnostavia, niin vaatekaupoissakin epäkiinnostavia on varmaan 99,5%. Eli vaatekaupastakaan ostaminen ei ole oikein helppoa.
Ullis
12.11.2024 at 21:10Kiitos vinkeistä A! Ja oon samaa mieltä, maksan myös mielelläni ok hinnan sellaisesta käytetystä, joka on kaikin puolin sopiva. Ja kääntäen, käytettynäkään ei pitäisi ostaa sellaista, mitä ei muutenkaan hankkisi.
Osuin Hgin keskustassa second hand kauppaan, jossa oli ihan mahtava ja hyväkuntoinen nahkainen vintagetrenssi, jonka olisin varmasti ostanut, jos se olisi ollur sopivan kokoinen. Hämmentävästi takki maksoikin vain 14 euroa ja kun näin nuoren naisen sovittavan sitä ja lopulta ostavan takin, olin superiloinen ostajan ja takin mätsistä.
Anna
19.11.2024 at 13:30Maltti ja armollisuus ja omaan tahtiin eteneminen on just se avain elämäntapojen muutoksissa, jos minulta kysytään. 15 vuotta tästä taaksepäin esimerkiksi söin hyvin paljon punaista lihaa ja eineksiä. Nykyään punaista lihaa menee 0-3 ruuanlaittoa (yhdestä ruuanlaitosta syödään usein 2-3 kertaa) kuukaudessa. Ja matka tähän on ollut hiukan heiluva, mutta lihan käyttöä vähentävään suuntaan päättäväisesti kallistuva käyrä. Ja tuo matka on edelleen kesken ja niin saa ollakin. Valinta kerrallaan ja jos joskus tulee ”takapakkia” niin se ei ole este jatkaa tai mikään valtava moka. Se on vaan elämää. Tällä hetkellä kuitenkin huomasin, että kun yhden viikon aikana syötiin ensin paljon kalaa ja sen jälkeen tehtiin punaista lihaa niin kehu alkoi potkia vastaan. Oli ihan hirveä himo kasvisruokaan ja kaikki lihat tökki. Otin tämän tervetulleena viestinä omalta keholtani, että hyvään suuntaan ollaan menossa.
Samalla tavalla voi pikkuhiljaa muuttaa kulutustottumuksiaankin. Täyskielloilla (myös itse asetetuilla) iskee vaan kapina ja epätoivo ja tuntee epäonnistuneensa, jos ei ole täydellinen eikä jaksa enää edes yrittää.
krista
19.11.2024 at 13:45Mä oon ihan sataprosenttisesti samaa mieltä! <3