Mälsä päivä, paska päivä. Olin matkalla kampaajalle (kyllä, elämäni on suurta tragediaa) ja vetänyt hupun vihloville korvilleni. Silmäpussini painoivat yhtä paljon kuin huono omatunto suusta päässeistä ihan turhista tiuskaisuista.
Kaupunki oli harmaa ja ankea. Kymppiratikka Lasipalatsin kohdalla meni nenän edestä. Paskat mä kävelen.
******
Heh, kappas. Tuossa on se katos, jonka alla kerran tihkusateessa odottelin myöhässä olevaa treffikumppania. Se toi mukanaan liiskaantuneita mansikoita ja rommia.
Tuota katua kävelin nousuhumalaisena parikymppisenä, ylpeän maailmanvalloittajan elkein ystävän kanssa kierrätyskeskusnahkatakeissamme ja tekonahkahousuissamme (mitä. me. oikein. ajateltiin). ”Nahkaviikot – nyt – Seppälästä”, joku vastaantulija kommentoi.
Ai niin ja tuolla ylhäällä kuvattiin kerran yhdet muotikuvaukset, joita olin järjestelemässä. Kannoin sinne monta sankollista ruusun lehtiä, jotta sain mallin makaamaan niissä Prinsessa Ruususena.
Tätä katua olen kipittänyt korkkareissani monet kerrat aamuyöllä kohti Punavuoren-kotiani. Heh ja tuota rinnettä olen painanut ylös keltaisella jopollani niin, että olisin ansainnut sakot tankojuoppoudesta.
Tuolla mä olen asunut. Ja tuolla. Ja tuolla.
Tuota katua fillaroin aamulla töihin ja ring-ring-ring-soittokellollani sain pukumiehet pomppimaan pois pyöräilykaistalta kuin pienet pelästyneet pupuset.
Uhhh. Ja tuossa kulmassa sijainneessa baarissa eräs ex-suhdeyritelmä lymysi sen jälkeen, kun oli jäänyt kiinni pettämisestä ja valehtelemisesta ja vaikka mistä.
Tshihi tuolla sisäpihalla on se roolitustoimisto, josta tein kerran lehteen juttua, jonka myötä päädyin heiluttamaan takapuoltani erään matkapuhelinoperaattorin mainokseen.
Äh tuolla pysäkillä jouduin jäämään sporasta pois, kun sain tarkastusmaksun pummilla matkustamisesta. Niin joo sen yhden kerran vaan joo joo.
Tuon puiston läpi kerran pyöräilin sen ”rommia ja mansikoita” -kundin kanssa. Satoi vettä ja sadettajat olivat päällä, tämä Joel-niminen tyyppi päätti lähteä spontaanisti polkemaan kohti sadettajia – ja liukastui ja lensi päistikkaa märälle nurmikolle. Minä kikatin pakahtuakseni ja päätin, että nyt riittää se aiemmin harjoittamani ”eipäs-juupas” -jahkailu: tuolle tyypille minä en tee ikinä mitään ikävää.
Tuolta ovesta tulin ulos ultra-kuvan kanssa. 6+3 ja sydän sykkii!
*****
Oh miten täynnä muistoja tämä kaupunki on. Näissä kortteleissa on piirretty silmiin lisää kajalia viidennen siiderin jälkeen, tilattu puoli tuntia ennen pilkkua pullo skumppaa ja tarjotin fisuja. On kiljuttu draamaa öisillä kaduilla, laulettu karaokea jatkoilla ja itketty kaatuneita elämänrakennelmia.
Sen takia minä rakastan vuosien kulumista. Pidän siitä, että en ole tyhjä taulu, vaan kaikki eletyt kokemukset tekevät minusta sen ihmisen, joka minä olen nyt. Ilot, surut, isot pettymykset ja ihanat onnistumiset.
Niin paljon pelkästään näiden muutaman korttelin sisällä, saatikka sitten kaikki asiat maailmalla.
Silmäpussieni takana minä olen minä – juuri näiden kaikkien asioiden takia.
*******
Istahdan Paulin kampaamon tuoliin niin kuin aina ennekin.
”Haluatko kahvia?”
Haluan!
minä-tässä-hei
17.4.2013 at 19:38Ihana kirjoitus! Vanheneminen on kivaa!
Leluteekin Emilia (Ei varmistettu)
17.4.2013 at 19:42Ja ihan mahtavaa on, kun voi ruveta jakamaan niitä muistoja lapsen kanssa (tosin joitain kyllä sensuroidaan ;) ”Tossa äiti asui ja tossa puistossa mä ulkoilutin sitä Musti-koiraa ja tuolla oli meidän ruokakauppa”. Näitä mä rakastin itsekin kuunnella lapsena, ja niinpä mun kaupungissa on myös niitä ”tossa talossa äiti asui ja siellä oli vessatkin käytävällä” -paikkoja, jotka tuo lisää kerroksia elämään.
Marsikka
17.4.2013 at 20:07Oi voih! Niin paljon sellaisia hetkiä joita muistella, mutta joihin ei kuitenkaan (ehkä) haluaisi enää palata. Ne nuoruuden kesäyöt!
(Ei varmistettu)
17.4.2013 at 20:14Aivan ihana kirjoitus. :) Oma eletty elämä samoilta kulmilta tulvi mieleen tätä lukiessa…hyvin samankaltaisia muistoja vielä. Ihanaa olla juuri tällainen…kaikkien muistojen summa, niin hyvien kuin huonojen. Piristi tän tytön illan, kiitos. :)
Papyli
17.4.2013 at 20:22Sulla on kyllä niin ihana tapa kirjoittaa :) tästä tuli itsellekin tosi hyvä mieli ja aloin väkisinkin muistelemaan omia muistoja ♥
juuliv
17.4.2013 at 20:24Ihana postaus! Sitä harvoin muistaakaan miettiä niitä omia kotinurkkia sen tarkemmin, vaikka niihin liitty säkkikaupalla ihania ja hauskoja muistoja!
Piipo79
17.4.2013 at 20:37Kirjoitat sillä tavalla et huomasin itse käveleväni pitkin poikin Punavuorta ja Ullista. Tykkään!
Floro (Ei varmistettu)
17.4.2013 at 21:01Ihana kirjoitus! <3 Sai minut miettimään omaa kotikaupunkiani ja historiaani ihan uusin silmin :’)
jjonaa
17.4.2013 at 21:04Ihana kirjoitus!! tykkäsin :)
Vierailija (Ei varmistettu)
17.4.2013 at 21:45Olet IHANA :)
Tiikerililja
17.4.2013 at 22:02Parasta on, että niitä muistoja syntyy koko ajan lisää! Ihanan positiivinen kirjoitus harmaasta päivästä huolimatta :) Toivottavasti itsellänikin on muutaman vuoden päästä tästä kaupungista yhtä paljon muistoja, olen tosiaan vasta pari vuotta täällä asunut :)
Pingale
17.4.2013 at 22:43Hyvän mielen kirjoitus! Kylmät väreet ja hymy kasvoille. Varsinkin tuossa jälkimmäisessä rommia ja mansikoita -kohdassa :)
PSK
17.4.2013 at 22:47Kiitos Krista, kun kirjoitat. Tää oli niin ihana juttu. Sä olet kyllä edelleenkin palkintosi ansainnut.
Järkky
17.4.2013 at 23:06Ihana kirjoitus. Tuli koti-ikävä. Mutta ehkä joskus tulevaisuudessa, jos olemmekin muuttaneet takaisin Helsinkiin, palaan tippa silmässä Turkuun muistelemaan missä neuvolassa käytiin, missä käveltiin vaunujen kanssa..
Mamma
17.4.2013 at 23:36Lainaan täysin Papylin sanoja <3 Ihana
A. Sinivaara
17.4.2013 at 23:51:) Elämässä on niin paljon hyviä hetkiä, joita ei ehkä sillä hetkellä tajua, mutta joskus vuosia myöhemmin, samoja polkuja tallatessa, ne pienetkin jutut muistuu mieleen ja saa hymyilemään. Ihanasti kirjoitit niistä <3
Mindeka
18.4.2013 at 00:40<3
Marjia
18.4.2013 at 08:35Nostalgia <3 (Samalla kun luin ajattelin kaikkia omia Tampereen kämppiä, koteja, soluja, kommuuneja ja aamuöisiä katuja, huoh ja aah.)
Vanheneminen on mahtavaa! Olen viisaammilta ihmisiltä kuullut, että kun ihminen vanhenee hänessä on aina kaikki iät, ei päällekkäin, vaan ristissä ja limittäin, sikinsokin.
Trendi
18.4.2013 at 10:08Tosi tunnelmallinen teksti, ihan kuin olisi ollut mukanasi kävelemässä. (Ja millaiset niistä hiuksista tuli?!)
Noop (Ei varmistettu)
18.4.2013 at 10:22Oi aivan ihana kirjoitus, pelasti oman (aurinkoisesta säästä ja poikaystävän rutistuksista huolimatta) harmaana alkaneen aamuni. Kunhan gradu on maanantaina palautettu, menen kyllä muisteluretkelle Helsingin kaduille ja pohdin kaikkea sitä ihanaa mitä vuosien varrella on tapahtunut.