Mitä voi oppia villasukkatehtaalta? (sisältää mahtavan villasukka-arvonnan)

Tämä postaus on tehty kaupallisessa yhteistyössä Helsingin Villasukkatehtaan ja Indieplacen kanssa.

Hiljaista kuin villasukkatehtaalla.

Tuo vanha sanonta pomppasi spontaanisti jostain aivojeni takalohkosta. Vaikka ei villasukkatehtaalla oikeasti ihan hiljaista ole. Putkiradio soittaa iskelmää, työntekijät juttelevat rennosti keskenään.

Kuten viimeksi kerroin, Helsingin villasukkatehdas on kuin aikahyppy jonnekin menneeseen maailmaan. Viime kirjoituksessa jäi kuitenkin kertomatta jotain. Tuon ulkoisen erikoisuuden lisäksi villasukkatehtaalla oli nimittäin selvästi jotain muutakin… …nykyajalle outoa. Jotain tästä työympäristöstä selvästi puuttuu. Mikä kummallinen tunne tämä oikein on?

Sitten tajuan: täältä puuttuu kiireen tunne! Puuttuu sellainen ilmassa väreilevä stressi ja työpaine. Ja hetkinen – missä kaikki kännykät ovat?

No, tietysti villasukissa!

Töihin tullessa Helsingin villasukkatehtaan työntekijät jättävät siis älypuhelimensa lepäilemään taukohuoneen villasukkajonoon.

Kaikki villasukkatehtaan puhelut tulevat lankapuhelimeen; kyllä, siihen yhteen vanhaan mustaan. Musiikki kuuluu putkiradiosta, lp-levykokoelmasta tai jukeboksista. Jokainen halukas voi olla dj. Kukaan ei näppäile kännyköitä, pädejä tai sähköisiä tilausjärjestelmiä. Miksi ihmeessä, kun tilausten tekemiseen on olemassa nerokas keksintö nimeltään ruutupaperi!

”Mutta on meillä takatiloissa piilossa yksi atk-laite”, minulle paljastetaan.

Helsingin villasukkatehtaan 40- ja 50-luvun Bentley Komet -koneita pitää huoltaa ja heitä pitää ymmärtää. Joskus niille pitää antaa aikaa; joku kone on nopeampi kuin toinen. Tahdin kiristäminen ei aina ole oikea ratkaisu parhaan tuloksen saamiseksi. Ehkäpä sama pätee myös ihmisiin täällä. Jokainen saa tehdä työtä omalla tahdillaan, kukaan ei hoputa tai kiristä vieressä.

Silti villasukkia syntyy keskimäärin 300 paria päivässä. Ei täällä siis toimettomina lojuta, töitä kyllä tehdään!

”Tämä on unelmatyöpaikka”, tiivistää kolme vuotta eläkkeellä ollut 68-vuotias Maija.

Kaksi ensimmäistä eläkevuottaan Maija vietti ”perinteisesti” eläkeläisenä. Mutta etenkin talvisin iski tunne, että vielä kun on terve ja virtaa riittää, olisi kiva tehdä kodin ulkopuolella jotain mielekästä – kerrostaloasukkaalle kun pihatöitäkään ei ole tarjolla. Oma koti oli siivottu jo moneen kertaan ja Maija mietti, että ihan mikä vaan työ olisi mukavaa, vaikkapa rappukäytävien siivoaminen.

Sitten hän kuuli miehensä tuttavan kautta villasukkatehtaasta, jossa silloin juuri sattumalta etsittiin työntekijää.

”Kun tulin sisään tuosta ovesta, katselin vain ympärilleni ja ajattelin, että huh heijaa ja vau. Minut otettiin erittäin miellyttävästi vastaan. Tunsin heti olevani tervetullut ja arvostettu”, Maija muistelee.

Maija saa itse valita, kuinka paljon hän tekee töitä – yleensä hän on villasukkatehtaalla töissä 2-3 päivää viikossa. Välillä hän käy matkustamassa ja on silloin poissa pidempiä jaksoja, ja kesäisin hän on kokonaan vapaalla Suomen kesästä nauttimassa.

”Tänne villasukkatehtaalle on joka kerta yhtä ihana tulla. Työkaverit ovat kivoja, ilmapiiri on ihana, ja patruuna on aivan valtavan laajasydäminen ihminen”, hän kertoo.

Kuinka kauan eläkeläinen sitten aikoo jatkaa töitä villasukkatehtaalla?

”Toivottavasti niin kauan kuin se tuntuu mukavalta ja terveys ja vointi ovat kunnossa! Kun olin ollut täällä noin vuoden, kysyin patruunalta, että kuinkakohan kauan saan vielä olla täällä. Hän vastasi, että jos haluat, niin vaikka ihan elämäsi loppuun saakka!”

Villasukkatehtaan koneiden parista puolestaan löytyy 58-vuotias Jukka, joka tuli villasukkatehtaalle elokuussa työkokeilun kautta. On jo sovittu, että työkokeilun jälkeen työsuhde vakinaistetaan. Nyt Jukka opettelee kokeneemman konemestarin johdolla perinnekoneiden salaisuuksia, ja tekee samalla myös kaikkia muita töitä villasukkatehtaalla – kuten kaikki muutkin.

”Jukka on muuten myös maailman paras kuski! Hänet voi lähettää mihin vaan, vaikeisiinkin paikkoihin. Aina hän löytää perille ja asiakkaat ovat tyytyväisiä”, huikkaa vierestä tehtaan esimies Pekka.

Konemestarin työhön vihkiytyvä Jukka on aiemmalta ammatiltaan kultaseppä. Hänen takanaan on lomautus vuonna 2015, ja sen jälkeen vuosien työnhaku; kultasepän paikkoja ei ole nykyisin paljon tarjolla. Alkuun kultasepän työstä luopuminen oli vaikea pala, mutta lopulta Helsingin Villasukkatehtaalta löytyi käsityöläiselle mielekäs ja mielenkiintoinen työ.

”Tässä on sellaista samantyyppistä perinteisen tekemisen tunnelmaa kuin kultasepän työssä. Tehdään käsillä ja tarkasti, ja lisäksi tykkään siitä, että saa tehdä töitä kiireettä ja omaan tahtiin”, hän toteaa.

Mutta löytyykö villasukkatehtaan stressittömän tunnelman takaa jokin salaisuus tai niksi? Tätä kiersin tehtalla kyselemässä. Nämä pienet jutut tulivat työntekijöiden kanssa keskustellessa esiin.

1. Työntekijöiden arvostus omana itsenään ja tasa-arvo. Pidetään huolta siitä, että jokainen saa olla työpaikalla oma itsensä ja arvostetaan erilaisia työnteon tahteja ja taustoja. Työntekijöiden rekrytoinnissa ei ole tuijotettu liikaa ansioluetteloa, vaan pyritään löytämään oikeanlaiset ihmiset, ihmisinä. Työntekijöiden välistä nokittelua tai kilpailua ei ole. Tasa-arvoon kuuluu, että palkkakin on kaikilla sama, myös tehtaan patruunalla.

2. Jokaisen rytmiä kunnioitetaan. Me ihmiset olemme erilaisia. Joku on luontaisesti hitaammin toimiva. Hän ei siitä nopeammaksi muutu sillä, että häntä painostetaan. Siitä kärsii vain työn laatu ja syntyy painetta, joka voi johtaa stressiin ja lopulta työntekijän uupumiseen. Villasukkatehtaalla voi muuten halutessaan ottaa myös kesken päivän pienet päiväunet!

3. Yksi työ kerrallaan. Työnjohtaja pitää huolen siitä, että kenelläkään ei ole sata asiaa kaatumassa yhtä aikaa niskaan. Jokainen tekee rauhassa yhtä työtä, ja kun se on valmis, hän ottaa seuraavan työn tehtäväksi. Kun työpäivä on pulkassa, työpaikan ovi sulkeutuu ja työt jäävät sinne. Ylitöitä vältetään.

4. Häiriöttömyys. Jotain mystistä tällaisessa aikahyppy-ympäristössä on! Missään ei kilise ja pirise whatsapp-ryhmien keskustelunäänet. Työtä tehdään toki samalla työkaverin kanssa jutellen ja musiikkia kuunnellen, mutta ollaan siinä paikassa, missä ollaan – ei jatkuvasti henkisesti virtuaalimaailmaan pling-äänten myötä kadoten.

5. Raha ja kasvu eivät ole mittareita. Villasukkia valmistuu sen verran, mitä Bentley Komet -villasukkakoneet ja työntekijät ehtivät omalla tahdillaan tehdä. Kenelläkään ei kiilu rahan kiilto silmissä eikä kenellekään pyritä tekemään maksimaalista tuottoa, vaan villasukista saatavat myyntitulot menevät pitkälti työntekijöiden palkkoihin, sähköihin, lankoihin ja muuhun tarvittavaan. Paras mittari on se, että villasukkatehdas työllistää seitsemän tyytyväistä ihmistä.

Tuolta Roihupellosta kotiin päin ajaessani mietin tätä nykyajan työelämää ja villasukkatehtaan spontaania ”vastavirtaan kulkemista”. Jos kerran stressittömän ilmapiirin, tyytyväisten työntekijöiden ja ihmistä arvostavan työympäristön rakentaminen on tavallaan näin yksinkertaista – kuitenkin aika pieniä juttuja nuo listaamani – niin miksi tällainen työpaikka tuntuu nykyajassa harvinaisuudelta? Miksi useammassa paikassa ei toimita juuri näin?

Koska siis eihän työpaineiden, tehokkuuden ja tulostavoitteiden kiristäminen voi olla pitkäjänteisesti se paras mahdollinen tapa pyörittää yritystä. Siinähän hyvin pian tulee työntekijälle uupumus eteen, jos koko ajan pitää vetää äärirajoilla tai yli omien rajojen ja jaksamisen. Ja niin paljon kun sellaista ihan tavallisen ihmisen ja tunnollisen työntekijän uupumista nykyään ympärillään näkee ja kuulee…

Miksi nykyään pitää jotenkin aina kasvaa kasvaa kasvaa kasvaa laajentaa laajentaa? Voisiko keskittyä voimaan hyvin ja silti tehdä hyvin työtä? 

Tällaisia mahtavia työpaikkoja (ja rohkeutta katsoa ihmisiin, yli tulostavoitteiden) me tarvitaan lisää!

Ja hei sitten vielä vähän noihin ihaniin villasukkiin! Sain nimittäin mahdollisuuden arvontaan – pehmeitä paketteja siis tarjolla pukinkonttiin koko suvulle, jee!

Arvon siis kaikkien tähän postaukseen kommentoineiden kesken ison kasan näitä ihania ja värikkäitä villasukkia. Arvonnassa siis ”villasukat koko suvulle”, eli 10 paria vapaavalintaisia Helsingin villasukkatehtaan villasukkia! Aidoilla 40- ja 50-luvun koneilla kiireettä surruuteltuja. Koot ja värit saa sitten päättää tietysti itse, kyselen ne voittajalta sitten arvonnan jälkeen. Ja ehtii tietysti jouluksi niin, että saa kääriä halutessaan ystäville ja sukulaisille lahjapaketeiksi. Kenen joululahjapakettiin laittaisit tällaiset villasukat? Kommentoi tähän postaukseen to 28.11. klo 22 mennessä, niin olet mukana arvonnassa!

Arvonnan säännöt löytyvät täältä.

Ja hei arvontavinkki! Jos haluat tuplata voittamisen mahdollisuudet, kannattaa osallistua samanlaiseen kilpailuun myös Helsingin villasukkatehtaan Facebook-sivulla.

Ja kerro myös ihmeessä, millaisia ajatuksia tällainen työpaikka sinussa herättää? Olitko kuullut Helsingin villasukkatehtaasta ennen näitä postauksia?

Mä itse olen todella vaikuttunut tästä paikasta ja sen ihmisistä – heh ehkä näistä pitkistä postauksista huomaa. Mä myös rakastan noita mun oransseja villasukkia. Toimii muuten tosi hyvin suoraan paljaaseen jalkaan laitettuna!

PS. Tukekaa ihmeessä suomalaista työtä näillä aivan ihanilla villasukilla, joko omaan käyttöön tai joululahjaksi! Helsingin Villasukkatehtaan verkkokauppa löytyy täältä. Näitä saa myös ympäri Suomen erilaisista ostopaikoista, jälleenmyyjät täällä.

Kaupallinen yhteistyö: Helsingin villasukkatehdas ja Indieplace

18

You Might Also Like

  • Johanna S.
    21.11.2019 at 21:21

    Helsingin Villasukkatehdas on ihan mahtava! Haluaisin oikeastaan olla töissä siellä, samoin haluaisin lisää värikkäitä villasukkiansa koko perheelle!

  • Kaarina Jokela
    21.11.2019 at 21:23

    Kaikki perheenjäsenet saisivat omansa :)

  • sude
    21.11.2019 at 21:32

    Tuommoisessa työpaikassa minäkin olisin halunnut olla työ-ikäni. Eikä tuotekkaan mikään turhake. Mukana arvonnassa, jospa tästä saisi suku joululahjat =)

  • Karita
    21.11.2019 at 21:34

    Oi ihana arvonta<3 Laittaisin sukat mummolle pakettiin ja miehelleni sekä itselleni loput 🤣 Nämä on niin hyviä sukkia. Muistaisin kyllä myös ihania ystäviäni sukkapareilla. Helsingin villasukkatehdas kuulostaa hyvän mielen työpaikalta. Tuollainen ilmapiiri ja yhteishenki työpaikalla on ihan parasta :)

  • Päivi
    21.11.2019 at 21:34

    Aivan mahtava paikka! Jos onni suosisi niin lahjoittaisin villasukat rakkaille. Toki pitäisin yhdet myös itse.

  • Pauliina Myöhänen
    21.11.2019 at 21:41

    Ihana juttu. Hiljattain näin kuvan noista värikkäistä sukista ja tunnistinkin nämä samoiksi. Tuollaisia työpaikkoja saisi olla kyllä enemmänkin, nykyään tuo maksimaalisen voiton tavoittelu tuntuu olevan tärkein tie menestykseen. Toivottavasti tällaisia työpaikkoja saadaan tulevaisuudessa lisää.

  • PikkuMyy
    21.11.2019 at 21:59

    Oi ihana työpaikka! Työnhaku meneillään niin mistäpä vastaavia työpaikkoja nykyään löytyy..Harvassa ovat!
    Villasukat tulisi heti käyttöön, eihän ilman villasukkia pysty olemaan kuin korkeintaan kesällä! :)

  • Tiia
    21.11.2019 at 22:07

    Toit upeesti esille ton paikan vahvuudet. Unelmaa tuollainen ihmisen tahtinen kiireettömyys töissä. Mukana upeen väristen villasukkien arvonnassa!

  • Iiduliinu
    21.11.2019 at 22:30

    Ainakin molempian pappojen ja mummin paketteihin menosi lämpöiset sukat 💜

  • Anita
    21.11.2019 at 22:49

    Itse kutoisin lahjaksi läheisille mummoni opeilla, jos vielä voisin. Kädet niin nivelrikkoiset, ettei puikot enää pysy kädessä ilman kipua 😔
    Läheisten lisäksi lahjoittaisin asunnottomille loput varpaiden lämmittämiseksi kylmään yöhön.

  • Kaisa
    21.11.2019 at 22:53

    Ehdottomasti mukana näin ihanassa arvonnassa ♥️
    Jos voitto kohdalle osuisi niin yhdet sukat pitäisin itse ja loput jakaisin ihanille työkavereilleni. Ihan kaikille ei voitosta sukkia riittäisi mutta lopuille tekisin sitten itse villasukat. Olisihan ainakin hyvä syy kutoa😂

  • Sirkka Varinen
    21.11.2019 at 23:34

    Vaikuttaa ihanteelliselta työpaikalta.

  • Minna Luntta
    21.11.2019 at 23:45

    Ihana kuvaus työympäristöstä, ehkä harkitsen itsekin! Kasa villasukkia kuluisi perheessämme nopsaan! ❣️

  • Päivi
    21.11.2019 at 23:59

    Vauvasta vaariin. Ei ihan kymmenen riitäkään, arvottava olisi.

    • Anja Toivanen
      22.11.2019 at 01:29

      Tällaista työyhteisöä. Kunnioittaa ja rakastaa aivan kuten heidän ihania ihanania sukkiaankin🥰Vauvasta vaariin saisi tämä pieni suku lämpöiset sukat❤️

  • Saga
    22.11.2019 at 00:03

    Jouluaattoaamuna löytyisi villasukat isommille lapsille kuusen alta. Kummilapsia voisin muistaa myös näillä ihanan värisillä villasukilla. Lämmittäisivät mukavasti nuorten jalkoja.

  • RainDrop
    22.11.2019 at 00:06

    Arvontaan en voi osallistua, mutta se sanonta on kyllä ”hiljaista kuin huopatossutehtaassa” 😄

    Olin lukenut Villasukkatehtaasta aiemminkin, vaikuttaa oikein mukavalta työpaikalta, varmasti jotain ajatusmaailmaa voisi siirtää muihinkin yrityksiin, vaikka noin rauhallinen meno ei kaikkialla onnistukaan. Mutta kiva että he ovat valinneet omannäköisensä tien työntekijöiden eduksi :)

    • krista
      22.11.2019 at 11:18

      Hihii nyt kun sanot, niin NIINPÄ ONKIN! Mä sovelsin sen näköjään villasukkiin :D

  • Merja
    22.11.2019 at 00:12

    Iskälle ainakin sukat lahjaksi. Itse olen laiska tekemään sukkia ja varsinkin miesten sukkia.

  • TiinaPK
    22.11.2019 at 00:15

    Ihanan ainutlaatuinen työpaikka! Meitä on viisi sisarusta, niin sukat riittäisi just kaikille ja puolisoille myös.

  • Harri Mannela
    22.11.2019 at 00:20

    En itse voi pitää villasukkia allergian takia mutta vaimo rakastaa niitä.

  • Johanna
    22.11.2019 at 01:51

    Oi, kuulostaa ihan unelmatyöpaikalta! <3 sukat tulisi perheen varpaita lämmittämään.

  • 1 3 4 5 6 7 15