Hyvää Lasten oikeuksien päivää!
Tänä vuonna Lasten oikeuksien päivä viettää pyöreitä: Tasan 30 vuotta sitten allekirjoitettiin YK:n lapsen oikeuksien sopimus. Siihen on liittynyt (Yhdysvaltoja lukuunottamatta) kaikki maailman maat.
Aika mahtavaa!
Tietysti käytäntö on sitten erikseen, itse olen usein sydän syrjälläni lasten oikeuksien toteutumisesta erityisesti köyhimmissä maissa. Ja toki ihan meidän länsimaissakin tämä on teema, josta kannattaa teemapäivän myötä (ja muutenkin!) pitää vähän meteliä. Itse ajattelen, että asia tavallisessa arjessa tarkoittaa esimerkiksi sitä, että lapsen etu otetaan huomion häntä koskevassa päätöksenteossa.
Tämän vuoden Lasten oikeuksien teema on hieno: lapsen oikeus olla oma itsensä.
Ja hieno tämä on myös siksi, että tämä oikeus meiltä aikuisiltakin usein unohtuu.
Pitää olla reipas. Ei saa itkeä tai osoittaa herkyyttä (koskee poikia). Ei saa pukeutua kuin tiettyihin väreihin tai leikkiä kuin tietynlaisilla leluilla.
Ja niin edelleen. Ja usein me aikuisetkin näitä rajoituksia (monesti tiedostamattamme) asetamme.
MITEN NIIN pitää olla vaikkapa reipas, jos on kertakaikkiaan ujo.
Saisiko se lapsi olla vaan oma ujo itsensä – ja pikemminkin saada eväät siihen, miten sen oman luonteenpiirteen kanssa pystyy toimimaan ja miten löytää vahvuudet omasta itsestään.
Tämän esimerkin otin siksi, koska itse huomaan olevani väkisinkin tiedostamatta välillä sellainen ”nyt reippaasti” -hokija.
Olen aiemminkin tätä monesti ihastellut ja jatkan ihasteluani edelleen: mä uskon, että lapset syntyvät avarakatseisiksi. Me aikuiset vasta opetamme (tai meidän esimerkkiä he noudattavat) heidät pitämään erilaisuutta jotenkin huonona.
Kerron esimerkin – tähän on minulla lapsen lupa.
Toinen lapsemme karsastaa, ja kautta aikojen on puhuttu, että tämä voidaan joskus operoida. Lapsi itse ei ajatuksesta tykkää.
”Tuleeko minulla sitten parempi näkö?”, lapsi kysyi.
”No oikeastaan kuulemma ei. Mutta se on sellainen, että… No, sitten silmät katsovat paremmin samaan suuntaan.”
”Mihin se vaikuttaa?”
”No… Sitten ei toinen silmä mene eri suuntaan. Silloin se näyttää…”
”Miksi sen pitää näyttää siltä? Eihän sillä ole väliä. Ei mun tarvitse olla samanlainen kuin muut.”
Voi rakas. Pidä tuo.
Joku pyysi joskus blogikommentissa kysymään lapsilta, että miltä se tuntuu, jos joku lapsi ei voi vaikka syödä samoja ruokia kuin muut. Tai jos on muita asioita – muistan nyt vain tuon ruoan – jotka lapsella on vähän eri tavalla kuin muilla. Tai on joku sääntö eri tavalla kuin muilla, ei saa vaikka pelata videopelejä.
No ihan tavalliseltahan se lasten mielestä kuulostaa.
Kuunnellaan me aikuiset ympäristöämme herkällä korvalla ja autetaan lapsia ympärillämme pitämään yllä tuo heidän sisäsyntyinen erilaisuuden rikkaus ja arvostus. Uskon, että sillä voi olla osansa myös kiusaamisen ehkäisyssä ja ”kiusaamattoman elinympäristön” rakentamisessa!
Lapset sen itsekin tietävät: Jokaisella lapsella on oikeus olla oma itsensä.
Muistetaan arvostaa omia (ja muidenkin) lapsia juuri sellaisina kuin he ovat! On tärkeää tulla hyväksytyksi omana itsenään, niin lapsille kuin aikuisille.
23
Torey
20.11.2019 at 19:24Lapset tosiaan eivät laita toisiaan eri kategorioihin ihonvärin, vaatteiden tai sukupuolen perusteella. Lapsi voi leikkiä leikkipuistossa vaikka lapsen kanssa, jonka kanssa eivät edes puhu samaa kieltä! Ainoa minkä lapset pistävät merkille, on toisen ystävällisyys. Ja milläs muulla sitä niin merkitystä onkaan!
https://naissanelioissa.wordpress.com/2019/11/20/somekaverit/
krista
21.11.2019 at 15:21Kyllä! Mä kans tunnen ihan iloa siitä, että lasten ympäristössä on aina ollut erilaisia ihmisiä, lapsia ja aikuisia. Erilaisuus on rikkaus. Ehkä kerron yhden osuvan pikkujutun – lapsi kerran totesi kahdesta ystävästään, että he ovat niin samannäköisiä. Hmm, toinen blodi ja sinisilmäinen, toisella pikimustat hiukset ja silmät. Mutta lapsi näki heidät samannäköisinä, koska molempien hiukset olivat KIHARAT <3
Anna
20.11.2019 at 19:25Ihana tuo karsastusjuttu. Ei sillä todellakaan ole väliä. Tai joku R-vika. Jos sitä ei opi niin sitten ei opi. Hyvin voi silti pärjätä. Ehkä ei pääse lukemaan äänikirjoja tms. mutta moneen muuhun suuntaan on silti ovet auki.
Jollekin keskittyminen on vaikeaa, toinen ei pysty olemaan paikoillaan ja kolmas ei koskaan opi laittamaan lankaa neulansilmään. Mutta ei kaikkien tarvitse osata kaikkea. laumaeläiminä voimme täydentää toisiamme.
–
Meillä on toisella lapsella dyspraksia joka näkyy eniten äänteiden erottamisen vaikeutena. Vain aika näyttää vaikuttaako esim. kirjainten oppimiseen tai lukemaanoppimiseen. Olen hurjan kiitollinen että tämä vaikeus on tiedossa ja osaamme olla herkillä jos alkaa näyttää että lapsen on hankala oppia. Ei tule toivottavasti vaadittua asioita jotka ovat lapselle ylivoimaisia.
–
Olen muuten todella kiitollinen että minun lapseni ovat päässeet päiväkotiin jossa on paljon myös maahanmuuttajia. Lapsellani on jo pari vuotta ollut ystävä jonka kanssa heillä ei ole aina ollut yhteistä kieltä. Voi kuinka ylpeänä lapsi tuli pienempänä kerotmaan että kyseinen kaveri oli oppinut uuden sanan suomeksi. Ja tuo ilo on aitoa lapsen iloa <3
Anna
20.11.2019 at 21:23Ja tuo äänikinjan lukeminen siis nimenomaan tuolle jos on R-vika, ei karsastukselle. olenpas kirjoittanu jotenkin tosi epäselvästi.
krista
21.11.2019 at 15:33Hih joo ymmärsin tuon äänikirjajutun kyllä! <3 Ja tästä meidän lapsesta puolestaan ei koskaan tule lentäjää - mutta aika monta muuta asiaa voi tulla <3
-
Meillä kaikilla ihmisillä on omat ominaisuutemme, on sekä tuollaisia diagnosoituja juttua ja sitten ihan muuten vaan ominaisuuksia ja luonteenpiirteitä: sitä voisi keskittyä niihin heikkouksiin, esimerkiksi mä oon niin lyhyt, että musta ei ois voinut ikinä tulla mallia (ei kyllä muistakaan syistä, heh). Mutta tosiaan: miksi ihmeessä ajatella niitä asioita, joita EI voi tehdä, kun voi ajatella niitä asioita, joita VOI tehdä ja kehittää itse niitä omia vahvuuksiaan <3 Just niin kuin siitä Prinsessa Victoriasta mainitsin, niin hänellä on lukihäiriö, mutta silti hänestä tulee Ruotsin kuningatar! Ja ennen kaikkia on ikään kuin lunastanut paikkansa sellaisella lempeydellä ja karismalla, jonka rinnalla lukihäiriöllä ei ole mitään väliä.
Sade
21.11.2019 at 10:12Molemmilla lapsillani on ulkonevat korvat, joita aikuisten kielellä usein hörökorviksi kutsutaan. Itse en ole koskaan kiinnittänyt asiaan sen suurempaa mielenkiintoa, mutta olen ollut todella ärsyyntynyt siitä, miten muut ihmiset erityisesti vauva-aikana korvia kommentoivat muka leikkisästi, mutta kuitenkin pilkaten. Paras kommentti oli, että voihan ne leikata. Siis mitä, ehdotellaanko nykyään vauvoillekin kauneusleikkauksia? Olen joutunut nyt pienemmän sisaruksen kohdalla pyytämään ihmisiä lopettamaan korvavitsit, koska en halua isosisaruksen moista kuulevan. Ja sinänsä jännittävää, että nämä kommentoijat ovat yleisesti ottaen ihan järkeviä ja hyvätapaisia ihmisiä. Toivon koko sydämestäni, että saan kasvatettua lapsistani yhtä hyvällä itsetunnolla varustettuja persoonia kuin sinun lapsesi. Ihana näkemys tuohon karsastusjuttuun!
krista
21.11.2019 at 15:40Uhhh mä joskus jostain luin (varmaan joku FB-ryhmä) just tällaisesta, että neuvolassa oli moneen kertaan otettu puheeksi lapsen korvien ulkonevuus. Ihan kuin ois olemassa jokin standardi, millaiset ihmisen korvat pitää olla, herranjestas! Tavallaan mä ymmärrän, että joillain vanhemmilla voi olla huoli kiusaamisesta (samoin mulla tän asian suhteen, totta kai, siksi en ole tästä blogissakaan puhunut tätä ennen muuta kuin jossain ihan sivulauseessa keskustelussa) ja tavallaan sitä huolta ehkä halutaan tyynnyttää kertomalla ”asian hoitamisen” mahdollisuuksista… tai jotain. Mutta sit taas lapsen ulkonäön ominaisuuden leikkisäkin pilkaaminen – nooooouh! Jotenkin siinä on jotain sellaista hyvin syvän tason ”miten ihmisille kuuluu puhua” -ulottuvuutta. Mä olen hyvin tarkka esimerkiksi siitä, että lasten kuullen (tai muutenkaan) jotain ei nimitetä esimerkiksi lihavaksi tai muuten esitetä ulkonäöstä jotain negatviisia arvioita.
–
Todellakin kannattaa vaan asiallisesti todeta, että tällaisella asialla ei kannata vitsailla. Järkevä ihminen siitä varmasti itsekin hämmentyy ja hoksaa, että mitä on tullut vitsailtua! Joskus jotkut tavat (vaikka tuollaisesta vitsailu) on jossain niin syvällä toimintamalleissa (jos on vaikka lapsesta asti kuullut, että noin puhutaan), että sitä ei ihminen välttämättä hoksaa ennen kuin asian sanoo ääneen.
Karina
21.11.2019 at 13:59Saatkohan sä blokattua tota bottia…
krista
21.11.2019 at 14:42No hitto en, aivan raivostuttavaa! :D Roskapostia on tullut nyt kolme vuorokautta satoja-satoja-satoja, poistan niitä parin tunnin välein. Joku 1 % menee läpi, loput jää ennakkotarkistukseen – arvatkaa vaan, miltä mun ennakkotarkistuslista näyttää… Satoja viestejä jumissa, AAAARGH! Joudun ehkä sulkemaan kommenttikentän jossain vaiheessa, jos tää ei muuten lopu… Näitä tulee välillä aalloittain, nyt oon jäänyt jonkun pommittajan listoille… Ja siis joka viesti tulee eri lähettäjältä/eri ip-osoitteesta, joten tää on aivan mahdotonta, är-syt-tä-vää, valtavasti aikaakin menee tähän taisteluun!
Mari
21.11.2019 at 14:26Pakko kommentoida oma kokemukseni: Itselläni karsastaa silmät yhä, vaikka kävin laserleikkauksessa 15-vuotiaana. Silloin kuulemma oli jo liian myöhäistä, että sitä olisi enää satu kokonaan pois. Käytän edelleen karsastuksen takia vain toista silmää kerrallaan. Osaan siis päättää aktiivisesti, kummalla silmällä katson, ja toisen silmän kuvan aivoni ignooraavat. Tämän takia syvyysnäköni on heikko, enkä sen takia meinaa saada kiinni suoraan minua kohti heitettyjä tavaroita (tai palloja, voi mitä tuskaa tästä aiheutui koulun liikuntatunneilla!). Nykyään eniten harmittaa se, että karsastuksen takia koen autolla ajaessa etäisyyksien arvioinnin ja esim. pysäköinnin vaikeaksi. Käytännön ongelmien lisäksi karsastus vaikuttaa ulkonäkööni ja itsetuntoon sitä kautta. Uusia ihmisiä tavatessa monilla on vaikeaa päättää, kumpaan silmään he katsovat, vaikka tietoisesti katson heitä koko ajan vain vahvemmalla silmällä. Silmien vaihtaminen hämää heitä liikaa. Minua on kiusattukin tämän vuoksi, ei mikään ylläri. Itse olisin toivonut kovasti, että oma karsastukseni olisi korjattu jo pienenä lapsena.
Teidän tyttönne kuulostaa kyllä paljon varmemmalta lapselta kuin itse olin! Se on upea voimavara!
Ja voi kumpa osaisin itsekin jaksaa ja muistaa antaa omien lasteni olla omanlaisiaan. Itse toivoisin nopeaa asioiden tekemistä, kun taas esikoisellani varsinkin siirtymiset kestää ja kestää. Ja siinä pitää sitten aina tasapainotella, että kiristeleekö itse hampaita vieressä ja odottaa, vai tekeekö asiat lapsen puolesta…
krista
21.11.2019 at 15:49Hitsi, onpa kurja kuulla sulta tuollaiset kokemukset! Mä niin paljon toivon, että lapsi ei tule tämän (tai muidenkaan asioiden) takia kiusatuksi, mutta kyllähän tämä asia on mieltä painanut jo tietysti hyvin pitkään. Mutta ajattelen, että se, mitä voi tehdä, on tukea vaan lapsen itsetuntoa mahdollisimman paljon.
–
Meillä lapsi on ollut hoidossa tämän asian jo 1-vuotiaasta asti, nykyään onneksi näihin asioihin kiinnitetään huomiota jo varhain. Operaatio (jos sitä tulee) tulee käsittääkseni olemaan vain kosmeettinen eli lapselle jää tällaisia samantyyppisiä ”vaivoja” (tai ehkä parempi sana: ominaisuuksia) kuin sinulla. Mutta oma, osin opeteltu, asenteeni on, että tämän asian kanssa eletään, se on ominaisuus ja sitä ei suremalla pois saa – meissä ihmisissä kun nyt on kaikenlaista ominaisuutta, ja kuitenkin verrattain pieni vaiva tämä tällainen kaikista maailman vaivoista. Hih tämä meni nyt ehkä vähän syvemmälle tähän karsastusaiheeseen kuin mitä välttämättä halusin julkisesti kirjoittaa :) (just koska ikuinen kiusaamisen pelko) Mutta joo, kaikenlaisia ominaisuuksia meissä on <3
-
Apua ja tuo hoputtaminen :D Oon itse niin huono siinä, meidän lapset kans on välillä toivottomia siirtymisten kanssa ja... ...no, erilaisuuden ymmärtäminen ois mulle usein siinä tilanteessa tarpeen :D :D :D
Anna
21.11.2019 at 17:31Siirtymätilanteet ovat usein lapsille hankalia. Lapsi on ollut puuhaamassa jotain mihin on ehkä uppoutunutkin kun aikuinen tulee keskeyttämään ja sanomaan että pitää tehdä jotain muuta. Jos lapsen saakin keskeyttämään sen mitä oli tekemässä niin uuteen tekemiseen siirtyminen voi vaatia vessakäyntejä, pukemista ja siirtymistä paikasta toiseen. Jos aikuinen antaa ohjeen että ”nyt pitää laittaa kirjat pois ja lähteä tanssitunnille joten mene pissille ja pukemaan” niin siinä on jo tosi monta vaihetta pienelle lapselle ja vielä vähän hassussa järjestyksessä. Lapsi ei välttämättä hahmota kunnolla väliin jääviä vaiheita tai saattaa kesken valmistelujen tavallaan unohtaa mihin kaikki nuo toiminnat johtavat ja jäädä haaveilemaan kesken jonkun tylsän sukan pukemisen. Näitä voi helpottaa ottamalla kuvat käyttöön tai kokeilemalla selkeyttää ohjeitaan. ”Kohta alkaa tanssitunti, nyt pitää lähteä pissille ettei tule hätä kesken tunnin. Nyt puetaan päälle, koska ulkona on kylmä. Laita ensin sukat ja kauluri. Pue nyt haalari. Nyt pipo ja kengät. Vielä hanskat käteen ja sitten lähdetään tanssimaan.”
Lapset ovat näissä siirtymien hahmottamisissakin yksilöitä, mutta kokemukseni on että kaikki hyötyvät siitä että esim. pukeminen pilkotaan pienempiin osiin. Lapsi tietää tarkalleen mitä seuraavaksi tehdä ja jokainen tehtävä kestää vain hetken. Koko urakka ei tunnu yhtä ylivoimaiselta kuin silloin jos vaan laitetaan eteen iso kasa vaatetta ja käsketään pukemaan.
Tämäkin on yksi asia joka meidän pitäisi muistaa hyväksyä. Lapset saavat olla myös tässä asiassa keskeneräisiä ja on meidän tehtävämme auttaa heitä suoriutumaan myös näistä tilanteista.
Vaikka tiedän tämän kaiken teoriassa ja jopa näen usein töissä miten iso vaikutus tuolla tehtävien pilkkomisella voi olla niin en todellakaan läheskään aina osaa kotona toteuttaa näitä asioita vaan sorrun hoputtamaan ja olettamaan että omat lapseni osaisivat ottaa vastaan neljä ohjetta yhtäaikaa ja olisivat itsenäisesti valmiita kun vaan annan ohjeen, vähän hoputan ja painostan ja jätän heidät pukemaan siksi aikaa kun käyn vessassa. Joo, ei toimi :D
Mari
21.11.2019 at 19:06Jep, kyllähän nämä auttaa. Tosin meillä käytännössä jokainen tehtävä asia on jo pilkottu kohta neljävuotiaan poikamme ohjaamisessa. vaikkapa pukemisessa ohjeistus on jo pilkottu jokaisen yksittäisen vaatekappaleen tasolle (laita sukka jalkaan)… En oikein tiedä, miten siitä vielä pilkkoisi lisää. Joskus sanon: ota sukka käteen. Laita sukka jalkaan, jne. Ja joo, tulevista siirtymätilanteista varoitamme ja kerromme etukäteen. Ja vaikka kaikki nämä keinot ovat käytössä, silti siirtymiset ovat meillä usein takkuilua ja minulla palaa käämit.
Anna
21.11.2019 at 20:33Voimia ja kärsivällisyyttä <3 Ja minä nopeatempoisena ihmisenä ymmärrän kyllä että hermot on tosi lujilla.
ELSA
22.11.2019 at 21:43Mulla myös silmät karsastaa, enkä ole koskaan vakavissani harkinnut leikkausta. Karsastus ei ole haitannut elämääni oikeastaan mitenkään ja mulla onneksi silmälasit ja piilarit korjaa sen (paitsi oikein väsyneenä silmät alkaa harittaa) joten ulkopuoliset eivät edes tiedä karsastuksestani ☺ 80-luvun alussa ollessani ihan pieni, sitä hoidettiin peittohoidolla. Muistan kun valitsin aina kaikkein räikeimmän neonvärisen peittolapun 😀